Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Etäinen vaimo - voiko silti rakastaa
11.08.2026 |
Takana 20+ vuotta vaimon kanssa. Olen kaivannut suhteelta paljon enemmän suurimman osan ajasta, mutta jäänyt silti suhteeseen, koska rakastan puolisoani. Miten kohtalotoverit ovat asiaa käsitelleet? En usko että vaimon käytös muuttuu enää tässä vaiheessa. Minua kiinnostaa onko oma ajatusmaailmanne muuttunut ajan myötä niin, niin että olette tyytyväisiä ja onnellisia, vaikka rakkaus tuntuu yksipuoliselta? Vaimo on tyytyväinen suhteeseen ja minuun ja eikä kaipaa enempää. Murheeni ovat siis:
- En saa läheisyyttä. Ei spontaania pusua, halia tai kosketusta juuri koskaan. Minä kyllä annan niitä lähes päivittäin. Välillä kääntää poskea kun kuitan suudella. Ollaan tästä keskusteltu ja läheisyys ei kuulemma ole tapana.
- Seksiä vain kerran kuussa. Hän on tyytyväinen seksiimme ja laukeaa useimmiten.Vika ei kuulemma ole minussa, hän ei vain halua useammin. Seksiä on ollut yhtä harvoin toisesta vuodesta alkaen kun alkuhuuma hävisi. Minua on usein kehuttu komeaksi, huolehdin itsestäni ja olen urheilullinen, joten fyysisestä olemuksesta se ei ole kiinni.
- En saa kehuja tai positiivista palautetta. Minä kyllä kehun ja imartelen häntä usein ja tunnustan rakkauttani. Jos sanon rakastavani, niin usein hän vastaa "olet rakas."
- Mitään romanttistakaan hän ei ole 20 vuoteen tehnyt. Ei kuulemma ole romanttinen.
- Itse tykkään keskustella syvällisiä ja näitäkin asioita on paljon ruodittu. Hän ei pidä näistä keskusteluista ja kokee ne asioiden vatvomiseksi ja raskaiksi.
- Olen aina tehnyt osana kotitöistä ja huomioinut puolisoani. Hänkin on sen sanonut.
- Kumpikaan ei ole pettänyt ja toisia on kunnioitettu aina.
- Vaimon käytös on ollut suurinpiirtein koko suhteen ajan samaa. Eli kyseessä ei ole mikään tilapäinen häiriö tai ruuhkavuodet. Hän olisi itsekin voinut erota, jos ei rakastaisi minua, mutta jostain syystä ollaan yhdessä vuodessa toiseen, vaikka suhde on lähempänä kämppiksiä kuin parisuhdetta.
- Parisuhdeterapiaan hän ei ole halukas
- Minä olen vuosien varrella puhunut erosta useita kertoja, mutta mikään ei ole muuttunut
- Teen self help harjoituksia että itsetuntoni pysyisi kasassa ja pysyisin positiivisena ja pyrin kehittymään ihmisenä edelleen.
Tiedän että tapoja rakastaa on monia, mutta minusta tuntuu, että en saa vastarakkautta. Eroaminen olisi ollut helppoa ensimmäiset 15 vuotta, kun meillä ei ollut lapsia eikä yhteistä lainaa. Nyt on kaksi alle 8v lasta niin kynnys erota on vielä korkeampi. Minä tienaan hyvin ja hän on pienituloinen, joten hänen puolelta taloudellinen vaikutus olisi isompi, mutta en usko että hän rahan takia on kanssani.
Järki sanoo, että olisi fiksumpaa päästää irti, mutta sydän ei pysty.
M40+
Kommentit (168)
Joskus kannattaa oppia rakastamaan itseään enemmän kuin sitä kumppania ja lähteä suhteesta, joka ei vastaa omia tarpeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstalla taas vaihteeksi narsistiämmien kokoontumisajot
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä on just niin tätä... "miehet ei osaa puhua tunteistaan, haluan tunneälykkään miehen"
Sitten kun mies puhuu tunteistaan niin valitetaan, että "miehistä on tullut teinityttöjä"
Yrittäkää jo fémakot päättää. Tai ette yritä, koska ikinä ei ole hyvä ja miehet on sikoja.
Voisikohan vaan olla niin, että kyseessä on kaksi täysin eri naisryhmää, joista toinen kokee sen tunteista puhumisen tärkeäksi ja se toinen ei. Yleensä henkisesti kypsät ihmiset (niin miehet kuin naiset) osaavat ja haluavat keskustella näistä.
Tunnistan itseäni vaimossasi. Erityisesti nyt pikkulapsiarjessa, kun vuodesta 2021 joku on joko kasvanut sisälläni, syntynyt minusta, ollut rinnallani, ollut sylissäni, huutanut äitiä, kiipeillyt päälläni, vetänyt tukasta, huudellut pyllyä pyyhkimään, sotkenut ruoalla, kakannut housuun jne... olen koko ajan niin ylikoskettu ja ylikäytetty, ettei minusta irtoa enempää. Mies jää ihan vaille, mutten voi sille mitään. Miehen kosketus tai hänen koskettamisensa tuntuu painavalta, ahdistavalta, taas joku joka on jotain vailla.
Olen monesti miettinyt, pitäisikö ns päästää mies menemään. En jaksa kiinnostua hänen harrastuksistaan, ne ovat mielestäni tylsiä. Arjen kosketus ei ole luontevaa, mutta lasten tultua en enää edes muista koko asiaa. En jaksa vatvoa niitä samoja asioita joka ilta, mitä mies vatvoo päässään. Kun ilta tulee, haluaisin vaan olla hiljaa ja ladata akkujani.
En osaa neuvoa, koska olen pöytäsi toisella puolella. Mutta tunnistan kyllä, etten ole kovin hyvä vaimo.
Vierailija kirjoitti:
Joskus kannattaa oppia rakastamaan itseään enemmän kuin sitä kumppania ja lähteä suhteesta, joka ei vastaa omia tarpeita.
No aamen!
Ero ei ole koskaan hyvä lapselle, mutta ei tuollainen kylmä kulissiliittokaan. Jääkylmä akka olisi pitänyt heivata televisioineen niskaperseotteella hankeen jo ennen kuin niitä lapsia teki.
Seuraavan kerran kun katsoo telkkaria, jätä se siihen yksinään. Aivan turhaan menet viereen leikkimään sylikoiraa. Et kysy kuulumisia tai anna haleja kun ei ilmeisesti kumpaakaan kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olet vain niin tottunut tähän suhteeseen, että olet alkanut pitää yksipuolista rakkautta ja läheisyyden puutetta melkeinpä normaalina. Tuossa voi olla myös läheisriippuvuuden piirteitä: omista tarpeista joustetaan jatkuvasti, koska irti päästäminen tuntuu mahdottomalta. Rakkaus ei kuitenkaan yksin tarkoita, että suhde olisi sinulle hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä on just niin tätä... "miehet ei osaa puhua tunteistaan, haluan tunneälykkään miehen"
Sitten kun mies puhuu tunteistaan niin valitetaan, että "miehistä on tullut teinityttöjä"
Yrittäkää jo fémakot päättää. Tai ette yritä, koska ikinä ei ole hyvä ja miehet on sikoja.
Voisikohan vaan olla niin, että kyseessä on kaksi täysin eri naisryhmää, joista toinen kokee sen tunteista puhumisen tärkeäksi ja se toinen ei. Yleensä henkisesti kypsät ihmiset (niin miehet kuin naiset) osaavat ja haluavat keskustella näistä.
On vielä kolmaskin naisryhmä eli feministit, jotka käyttävät kaikkea mahdollista lyömäaseena miestä vastaan.
Jos mies on itsevarma, hän on toksinen. Jos ei ole, on vässykkä. Jos on liikunnallinen niin on toksinen miesurheilija ja salimake, jos ei ole, on laiska paska. Jne. Sama pätee tunnepuheeseen. Jos mies ei puhu tunteistaan, tälle nauretaan, mutta jos se puhuu niin silti nauretaan. Kaikki miesten tunnepuhe on säälittävää ulinaa, vikinää, male tears ja vastaavaa.
Pysykää fémakot miehistä kaukana. Ja käyttäkää niitä nenärenkaita ja huomiovärikampauksia, toimivat hyvin karkottamaan suurimman osan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Eroaminen olisi ollut helppoa ensimmäiset 15 vuotta, kun meillä ei ollut lapsia eikä yhteistä lainaa."
Et kuitenkaan sitten eronnut? Se on minusta aika olennainen kysymys. Jos olet jo suhteen alkupuolelta asti kokenut, ettet saa kaipaamaasi läheisyyttä, seksiä, romantiikkaa tai ylipäätään vastarakkautta, miksi olet jatkanut suhteessa yli 20 vuotta? Voisiko siinä olla jotain muutakin kuin rakkaus? Esimerkiksi heikko itsetunto, hylätyksi tulemisen pelko, yksin jäämisen pelko, syyllisyys tai ajatus siitä, ettei parempaa ole tarjolla? Tai ehkä olet vain tottunut tilanteeseen niin syvästi, että lähteminen tuntuu vaikeammalta kuin siinä pysyminen.
Kannattaa pohtia myös sitä, mikä sinua oikeasti pitää suhteessa lasten ja lainan ohella, kun olet kuitenkin itsekin vuosien ajan todennut, ettet saa suhteelta niitä asioita, joita tarvitset. Jos vaimosi ei ole tuona aikana muuttunut eikä ole kiinnostunut parisuhdeterapiasta, niin aika vahvasti näyttää siltä, että sama peli jatkuu myös tulevaisuudessa.
Noh, teit lapsia, vaikka suhde oli jo tuollainen. Nyt olisi aika raukkamaista muuttaa mieltään ja erota, kun liitossa ei kerran ole mitään sen suurempaa ongelmaa. Mielestäni voit kuitenkin painavasti vaatia, että pariterapiaan tulisi lähteä, niin voisitte oppia toisistanne.
Ja anna hyvänen aika sen naisen hengähtää vähän, äläkä joka päivä halaile ja ihaile.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni on epäillyt vaimoa introvertiksi. Ei hän ole. Hän pitää säännöllisesti yhteyksiä ystäviinsä, on puhelias ihmisten seurassa, on aina ollut sosiaalisessa työssä ja hyvä siinä.
Vaimo ei ole käynyt terapiassa. Ei tunnu hyvältä ajatukselta kuulemma.
Ap
Miten yhteydenpito ystäviin, puheliaisuus ihmisten kanssa tai sosiaalinen työ tarkoittaisivat, ettei henkilö ole introvertti? Itse työskentelen aspassa ja totta ihmeessä puhun ihmisille. Sosiaaliset kontaktit vievät voimani, ja tarvitsen aikaa rauhoittua ja latautua kotona, mutta ei se tarkoita, että olisin ujo erakko.
Minusta on vähän ilkeää olettaa, että vaimosi ei rakasta sinua. Kuulostaa siltä, että osoitatte rakkautta vain eri tavalla. Lisäksi teillä on pienet lapset, jotka vievät voimavaroja. Tärkeintä on kysymys, riittääkö tämä sinulle? Jos ei riitä, et voi suoraan vain saada naistasi muuttumaan. Toki jos lapset kasvavat ym. ajan myötä tilanne voi muuttua. Haluatko odottaa sinne asti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap uhkailee erolla ja ihmettelee, kun toinen on etääntynyt :D
Ja kuka on päättänyt, että pussailu ja halailu on "normaali" tapa osoittaa rakkautta? Hollywood vai? Itse hihkuisin onnesta, jos puoliso osoittaisi tunteita jalkoja hieromalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on epäillyt vaimoa introvertiksi. Ei hän ole. Hän pitää säännöllisesti yhteyksiä ystäviinsä, on puhelias ihmisten seurassa, on aina ollut sosiaalisessa työssä ja hyvä siinä.
Vaimo ei ole käynyt terapiassa. Ei tunnu hyvältä ajatukselta kuulemma.
Ap
Miten yhteydenpito ystäviin, puheliaisuus ihmisten kanssa tai sosiaalinen työ tarkoittaisivat, ettei henkilö ole introvertti? Itse työskentelen aspassa ja totta ihmeessä puhun ihmisille. Sosiaaliset kontaktit vievät voimani, ja tarvitsen aikaa rauhoittua ja latautua kotona, mutta ei se tarkoita, että olisin ujo erakko.
Introverttiydellä ei myöskään ole mitään tekemistä tunnekylmyyden kanssa. Niin ekstrovertti kuin introvertti voi olla tunnekylmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja.
Ehkä voisit nyt keskittyä omiin unelmiisi. Mitä haluat saavuttaa?
mene ulos. pidä hauskaa. hymyile.
Älä siihen vaimoon keskity tällä hetkellä. Olette yhdessä eikä tilanne ole muuttumassa. Joten elämän peruskallio on kunnossa.
Se on paradoksi: Kun keskityt itseesi, saattaa olla, että vaimosi vielä huomaa sinusta jotain ja syttyy sinusta uudelleen ihan eri tavalla.
Ehkä kun opit löytämään hymyä muualtakin kuin vaimosta, hänkin näkee, kuinka loistat. Ehkä joku muukin näkee. Ehkä muutkin naiset ihailevat sinua sitten. En tiedä. Se ei ollut pointti.
Pointti on, mies, keskity olennaiseen. Omiin unelmiisi.
Mitä naisia olen oppinut tuntemaan elämäni aikana. siihen perustuu tämä neuvoni myös.
Parisuhteessa oleminen yksin on psyykkisesti raskaampaa kuin sinkkuna oleminen. Se kuluttaa itsetuntoa hitaasti, vaikka kuinka tekisit self-help-harjoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Noh, teit lapsia, vaikka suhde oli jo tuollainen. Nyt olisi aika raukkamaista muuttaa mieltään ja erota, kun liitossa ei kerran ole mitään sen suurempaa ongelmaa. Mielestäni voit kuitenkin painavasti vaatia, että pariterapiaan tulisi lähteä, niin voisitte oppia toisistanne.
Ja anna hyvänen aika sen naisen hengähtää vähän, äläkä joka päivä halaile ja ihaile.
Ei suurempaa ongelmaa?
Jokseenkin täydellinen rakkauden ja vuorovaikutuksen puute. Jos mielestäsi avioliittoon riittää se, että hengitetään ja maksetaan laskuja saman katon alla, ei käy kumppaniasi kateeksi.
Tai siis, mitä suurimmalla todennäköisyydellä sinulla ei sellaista ole.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei tunnu liian pahalta, niin keskity nyt aivan täysillä perheeseen ja lapsiin. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja se aika on elämässä korvaamatonta. Viiden vuoden kuluttua 8-vuotias on jo teini, ja alkaa viettää enemmän aikaa kavereiden kuin vanhempien kanssa. Siitä toiset viisi vuotta eteenpäin, niin muuttaa jo omilleen opiskelemaan.
Eihän tuo tilanne vaimon kanssa ole sinulle uusi, eikä nyt tänä vuonna syntynyt, jos jo toisesta vuodesta eteenpäin on ollut seksiä vain kerran kuussa. Jos sitä siis on jatkunut 18 vuotta, niin ei se parisuhdeterapiassa muuksi muutu. Teillä vain ei seksuaalisten halujen määrä kohtaa. Ei ne aina kohtaa.
Lapsille parempi, että ero tapahtuu ennen teini-ikää. Nyt jos koskaan on paras häipyä vaimosi elämästä, kun vanhempikin lapsi on vasta 8v.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on vähän ilkeää olettaa, että vaimosi ei rakasta sinua. Kuulostaa siltä, että osoitatte rakkautta vain eri tavalla. Lisäksi teillä on pienet lapset, jotka vievät voimavaroja. Tärkeintä on kysymys, riittääkö tämä sinulle? Jos ei riitä, et voi suoraan vain saada naistasi muuttumaan. Toki jos lapset kasvavat ym. ajan myötä tilanne voi muuttua. Haluatko odottaa sinne asti?
No mikäs se vaimon tapa on osoittaa rakkautta? Kieltäytyä läheisyydestä, seksistä ja yhteisistä keskusteluista ja ajanvietteestä?
Missä se rakkaus menee ja miten se näkyy? Vaikka kuinka jankkasi rakastavansa, mutta teot kertovat toista tarinaa...
Vierailija kirjoitti:
Ap uhkailee erolla ja ihmettelee, kun toinen on etääntynyt :D
Ja kuka on päättänyt, että pussailu ja halailu on "normaali" tapa osoittaa rakkautta? Hollywood vai? Itse hihkuisin onnesta, jos puoliso osoittaisi tunteita jalkoja hieromalla.
22 vuotta odotin ennen kuin erosta puhuin. Olisi siinä vaimollakin ollut aikaa reagoida joten ei turvattomuus mitään muuttanut. Kysyin hiljattain kokeeko suhteen turvattomaksi kun eron olen ottanut puheeksi niin ei koe, vaan sanoi ymmärtävänsä.
Ei pelkkä läheisyyden puute vaan kaikki ns normaalit rakkauden osoitukset puuttuu. Mutta varpaiden hieronta on hänen tapa, minusta sitä voisi tehdä kämppiksellekin.
Alue: Aihe vapaa
Ja tämä on just niin tätä... "miehet ei osaa puhua tunteistaan, haluan tunneälykkään miehen"
Sitten kun mies puhuu tunteistaan niin valitetaan, että "miehistä on tullut teinityttöjä"
Yrittäkää jo fémakot päättää. Tai ette yritä, koska ikinä ei ole hyvä ja miehet on sikoja.