Poliisinaisen maalitus median toimesta menee jo liiallisuuksiin - nyt kaivettiin esiin koulututodistus
Mitä joku koulutodistuksen arvosana todistaa 6 vuotta myöhemmin?
Kommentit (432)
Kyllä siihen on ihan syynsä, että teinit ajaa kilvettömänä tai ottaa kilvet pois. Ihan takuulla tietävät, että ilman kilpiä ei saa ajaa ja ottavat ne pois, jotta poliisi ei tunnistaisi.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi laittaa syytteeseen murhan yrityksestä. Tekin fasismia puolustelevat paskakasat saisitte tulla kiilatuksi ojaan.
Teon tunnusmerkit eivät täyty.
Siis tämä nainen on päässyt poliisikouluun. Suurin osa hakijoista ei.
Sitten kurssi on kuitenkin HYVÄKSYTYSTI läpi. Onko kouluarvosanan kaivulen tavoite osoittaa että koulutustavoitteet eivät ole kohdallaan? Muuten en ymmärrä pointtia.
Sitten hänellä vielä riittää pää tehdä älytön stuntti, joka olisi saanut jäädä tekemättä mikäli ei ole olemassa syytä joka muuttaa kaiken, ja sen jälkeen muina naisina pistää roiston rautoihin.
Onneksi ei pojalle eikä seriffittärelle käynyt mitään vakavampaa, koska kummankin elämä olisi ollut pilalla, mutta minusta tämä nainen voisi palvella Suomea ratkaisevalla katujengiongelman. Ehdotan tosin, että hänelle annetaan siihen tehtävään esimerkiksi panssarivaunu tai helikopteri.
Mutta ainakin hän osaa jotain muutakin kuin tanssia tiktokissa!
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi laittaa syytteeseen murhan yrityksestä. Tekin fasismia puolustelevat paskakasat saisitte tulla kiilatuksi ojaan.
ne miten ilman kilpiä ajelevat lainrikkojat on sitten tarkoitus pysäyttää vai onko tarkoituksena, että seuraavat 100km ajetaan niiden perässä kunnes bensa loppuu jommalta kummalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi laittaa syytteeseen murhan yrityksestä. Tekin fasismia puolustelevat paskakasat saisitte tulla kiilatuksi ojaan.
Teon tunnusmerkit eivät täyty.
Täyttyy
Ajokekeesta 1/5. Yksinään autossa väijymässä mopomiitissä. Kuka tätä toimintaa johtaa?
Okei, no annetaan tästä lähtien vaan kaikkien ajella ilman rekisterikilpii eiks nii ku ketään ei saa kiilata eikä pysäyttää?!
Vierailija kirjoitti:
Eihän poliisi mistään edes olisi voinut tietää oliko hurjasteleva mopokuski lapsi`? Olisi voinut hyvin olla vaikka vauhdin hurmasta nauttiva mummo tai pappa.
Joo sehän olisi ollut parempi. Mummo tai pappa olisi kuollut. Järjetön tuuri kävi tollakin pojalla ettei kuollut. Ei poliisi ole mikään viikatemies joka päättää kuka saa neliraajahalvauksen tai pääsee hengestään. Jos ei hermo kestä niin hakeutukoon muualle töihin, vaikka hyllyttäjäksi. Jos menee hermo siellä niin saa vaan ketsuppipullot kyytiä.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi laittaa syytteeseen murhan yrityksestä. Tekin fasismia puolustelevat paskakasat saisitte tulla kiilatuksi ojaan.
En pelkää että tulisin poliisin toimesta kiilatuksi ojaan. Sen sijaan saa pelätä kaikkia huume- känni ja muita sekokuskeja, jotka eivät välitä mitään kanssaliikkujista.
Nainenko tuo mörökölli muka on?
Vierailija kirjoitti:
Okei, no annetaan tästä lähtien vaan kaikkien ajella ilman rekisterikilpii eiks nii ku ketään ei saa kiilata eikä pysäyttää?!
Upeaa argumentointia. Kilvettömällä mopolla ajo on todella lievä rikos. Vanha kunnon ammutaan omenavaras?

Jos se ignoorataan, niin kohta alkaa löytymään autojakin kilvettöminä liikenteestä, koska eihän sillä oo mitää välii ku ei poliisi saa pysäyttää ketää pakenevaa kuitenkaa ku voi tulla pipi. Tuollaista ghettokulttuuria tuo sun välinpitämättömyytesi luo.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa luettavaksi HS:n pääkirjoitus, jossa tätä kiilaustapahtumaa ja sen seurauksia pohditaan! SE TEKSTI ON NEUTRAALILLA ASENTEELLA KIRJOITETTU. Tektsi on netissä just nyt kaikkien luettavissa.
ILTAPÄIVÄLEHDET PELKKÄÄ KUONAN TOKIJOITA!
Luettu on, ja ilmeisesti hesarikin tajusi että medialla keulii nyt niin pahasti että on pakko heittää väliin tällainen valkopesuyritys jossa median raivokas poliisin maalittaminen koitetaan vierittää sekä poliisin itsensä että mystisen "suuren yleisön" niskaan joka tuonkin pääkirjoituksen mielestä tässä kohuaa, ei media itse ollenkaan.
Kumma tosiaan mistä kansa ja mopoilijat voi saada sen käsityksen että poliisi mokasi kun jo pääkirjoitus kertoo sen suoraan otsikossaan. /s
Muuten kyllä mopoporukan yhteisöä kuvattiin niin positiiviseen sävyyn, että entistä enemmän vaikuttaa siltä että siellä pyörii joko toimittajien tai toimittajien kavereiden tenavia mukana, ja se selittäisi senkin miksi tässä maalitetaan raivokkaasti poliisia koko median voimin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi laittaa syytteeseen murhan yrityksestä. Tekin fasismia puolustelevat paskakasat saisitte tulla kiilatuksi ojaan.
Teon tunnusmerkit eivät täyty.
Täyttyy
Perustele kyseisen pykälän ja KKOn ennakkoratkaisukäytännön kautta asia.
Ja tee perusteltu oikeudellinen arvio näiden kautta asiasta.
Muuten olet vain tyhjänpuhuja.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi laittaa syytteeseen murhan yrityksestä. Tekin fasismia puolustelevat paskakasat saisitte tulla kiilatuksi ojaan.
Fasismia puolustelevat paskat eivät ole niin typeriä, että ajelisivat kilvettöminä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei, no annetaan tästä lähtien vaan kaikkien ajella ilman rekisterikilpii eiks nii ku ketään ei saa kiilata eikä pysäyttää?!
Upeaa argumentointia. Kilvettömällä mopolla ajo on todella lievä rikos. Vanha kunnon ammutaan omenavaras?
Tää oli yli satasta kulkeva kilvetön moottoripyörä, kuskina kortiton teini jolla muiden somevideoiden perusteella näytti olevan aika vahva asennevamma turvalliseen liikennekäyttäytymiseen nähden, ja joka ei saanut pyöräänsä pysäytettyä vaan paineli ojaan liki satasta. Eli ei mikään pieni ongelma tuollainen tapaus liikenteen keskellä.
Vierailija kirjoitti:
No mitä sen poliisin olisi teidän mielestä pitänyt tehdä, kun mopossa ei ollut rekisterikilpiä? Antaa ajella ympäriinsä kilvettömänä vai? se olisi sitten ollut toinen juttu, jos olisi ollut kilvet. Siinä tapauksessa poliisi olisi voinut käydä nuoren kotona myöhemmin. Mun mielestä media nyt ei tuo tarpeeksi esille, että on rikollista ajella ilman kilpiä. Liikaa laitetaan paskaa poliisin niskaan.
Olisi kutsunut toisen poliisisuton apuun ja olisivat vaikka laittaneet piikkimaton, mopon pysähtämiseen.
Tuossa on käynyt luultavasti arviointivirhe. On ollut tarkoitus estää mopon ajo ja kiilata pehmeään ojaan jossa nurmea ympärillä. Mutta mopedipoju sitten ajanut niin kovaa, melkein 100 km/h, että kontti on tullut vastaan nopeammin kuin on arvioitu.
Nämä virittelijäveetit ja heidän vanhempiensa kannattaisi pitää suu kiinni ja keskittyä siihen jälkikasvunsa kasvattamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa luettavaksi HS:n pääkirjoitus, jossa tätä kiilaustapahtumaa ja sen seurauksia pohditaan! SE TEKSTI ON NEUTRAALILLA ASENTEELLA KIRJOITETTU. Tektsi on netissä just nyt kaikkien luettavissa.
ILTAPÄIVÄLEHDET PELKKÄÄ KUONAN TOKIJOITA!
Luettu on, ja ilmeisesti hesarikin tajusi että medialla keulii nyt niin pahasti että on pakko heittää väliin tällainen valkopesuyritys jossa median raivokas poliisin maalittaminen koitetaan vierittää sekä poliisin itsensä että mystisen "suuren yleisön" niskaan joka tuonkin pääkirjoituksen mielestä tässä kohuaa, ei media itse ollenkaan.
Kumma tosiaan mistä kansa ja mopoilijat voi saada sen käsityksen että poliisi mokasi kun jo pääkirjoitus kertoo sen suoraan otsikossaan. /s
Muuten kyllä mopoporukan yhteisöä kuvattiin niin positiiviseen sävyyn, että entistä enemmän vaikuttaa siltä että siellä pyörii joko toimittajien tai toimittajien kavereiden tenavia mukana, ja se selittäisi senkin miksi tässä maalitetaan raivokkaasti poliisia koko median voimin.
Ei ole kysymys siitä. Vaan yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelystä.
Poliisilla on ja pitääkin olla lainsäädännössä säädetyin tavoin oikeus voimankäyttöön.
Nyt on perusteltu epäily että lakia tässä tapauksessa ei ole noudatettu.
Miksi muuten syyttäjälaitos olisin käynnistänyt tutkinnan kyseisen poliisin kohdalla useista rikosnimikkeistä?
Pitäisi laittaa syytteeseen murhan yrityksestä. Tekin fasismia puolustelevat paskakasat saisitte tulla kiilatuksi ojaan.