”Mikä meidän nuoria miehiä vaivaa? Nuoret miehet eivät saa lapsia, he eivät mene naimisiin. Minä olen huolissani heistä”, Varhila sanoo.
Kommentit (755)
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskuntaa on kehitetty fiilispohjalta ymmärtämättä sitä dynamiikkaa mikä vaikuttaa konepellin alla. Lopputulos on hmm... erikoinen. Todennäköisesti ei elinkelpoinen.
Miesyksilö pääsee kyllä helpommalla, kun ei perusta perhettä.
Ei tarvitse hankkia kallista taloa tai asuntoa naisen mieliksi. Voi elää ikiteininä kuolemaansa asti, eikä ole vastuussa, kuin omasta takapuolesta.
"Okei, erikoista. Itselleni ilmastoasiat on itsestäänselvä syy jättää lapset tekemättä, enkä mitenkään jaksa uskoa olevani ainut tai edes vähemmistössä. Ainakin omassa ikäluokassani se on ihan tavallinen syy."
Se on omalla tavallaan vähän epälooginen syy. Jos lapsia ei enää tule, meillä ei lopulta ole kauhean suurta intressiä tehdä mitään tälle maapallolle kun jälkipolvia ei enää tarvitse ajatella. Sen sijaan jos minulla on lapsia, minä haluan ehdottomasti että heidänkin maailmansa on vielä elinkelpoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tätä pitäisi kysyä nuorilta miehiltä. Jos olet nuori tai nuorehko mies, sanotaan 20 - 30 -vuotias, kerro sinä.
Nuorten suomalaismiesten ääni ja mielenmaisema on hienosti edustettuna esim ylilaudalla. Varhila voisi piipahtaa siellä ja katsoa kuinka moni siellä edustavista kansan toivoista on sellainen jonka hän
1) palkkaisi itse töihin2) valitsisi kumppaniksi
3) valitsisi omalle lapselle vanhemmaksi
Otetaanko vastaavasti tämä palsta edustamaan naisten mielenmaisemaa?
Hyvä pointti, mutta on täällä myös meitä, jotka ovat olleet aikuisikänsä töissä, naimisissa ja lapsiakin on. Ylilauta lienee samalla tavalla varaventtiili monelle nuorelle miehelle kuin tämä palsta on perheellisille naisille. Haasteita on aika monella, mutta monesti trollailu on vain tapa purkaa omaa systeemistä turhautumistaan tavalla, josta ei kenellekään mitään haittaa. Parempi kuitenkin netissä mellastaa kuin kiukutella irl.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävänainen löysi suomalaistuneen irakilaismiehen ja nyt heillä on jo monta lasta. Nuorena nainen oli varma että elää aina sinkkuna mutta niin vaan kävi että naimisiin meni ja nyt on hijab päässä.
...mutta alapää paljaana.
Niin sinäkin alusvaatteitesi alla. Vai kuljet siis munat heiluen näkyvillä julkisesti?
Kyllä maapallolla on liikaakin lapsia, ei ole mitään hyvää syytä tehdä heitä lisää juuri Suomeen, jossa kulutetaan 10 kertaa enemmän luonnovaroja, kuin monessa maassa maailmassa.
Tietenkin jos haluaa lapsia, mutta ei ole mitään erityistä tarvetta tehdä, jos ei halua-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ihan rehellisesti kun puhutaan, niin koko maapallolla on joku kourallinen ihmisiä, jotka ilmaston takia jättävät lisääntymättä. Se on nykyään vain paljon hyväksytympi syy kuin sanoa, että ei halua tai voi saada lapsia."
Onko tähän lä h d e t t ä?
Jokainen joka tuntee yhtäkään ihmistä. Käytännössä kukaan ihminen ei ole niin hyveellinen, että jättäisi lapset tekemättä tuollaisen syyn takia, vaikka muuten niitä haluaisikin. Varsinkin kun muistetaan, että nämä oi niin ilmastosta huolissaan olevat eivät juuri muuten kuin puheissaan ole muuttaneet käyttäytymistään. Edelleen lentelevät ympäri maapalloa jne, mutta onhan niillä sentään kestokassit.
Okei, erikoista. Itselleni ilmastoasiat on itsestäänselvä syy jättää lapset tekemättä, enkä mitenkään jaksa uskoa olevani ainut tai edes vähemmistössä. Ainakin omassa ikäluokassani se on ihan tavallinen syy.
Mistä sä sitä tiedät? Ihmisethän keksii jatkuvasti selityksiä teoilleen, että ne kuulostaa hyväksyttävimmiltä. Woltataan milloin milläkin syyllä, vaikka laiskuudestahan siinä on likimain joka kerta kyse. Ei urheilla/liikuta, kun ei kuulemma ehdi, vaikka suurin osa ehtisi ilman mitään ongelmia jne. Niin miksi se olisi niin ihmeellistä käyttää tekosyynä ilmastoa, kun sillä selityksellä saa vielä omaakin kilpeään kiillotettua?
Vierailija kirjoitti:
Mitään ei kannata tässä maassa enää tavallisena miehenä tehdä koska parisuhteen tai seksin saaminen on äärimäisen mahdotonta. Naisten vaatimukset ovat todella röyhkeitä ja saavuttamattomissa kunnollisille miehille: pitää olla kavereita ja isot sosiaaliset piirit, hyväpalkkainen työpaikka, auto, nousujohteinen ura tai rankka rikoshistoria tatuointeineen, ei saa olla yksinäinen, ei saa olla hiljainen, ei saa olla ujo, ei saa pelata videopelejä, pitää olla urheilullinen, pitää olla pitkä jne. Diversiteetti, inkluusio ja feminismi ovat saaneet syövyttää yhteiskuntaa jossa elämme sisältä pitkään - vihdoin samme nauttia tuloksista saaden sen mitä ansaitsemme.
Höpöhöpö. Tiedän miehen joka on lyhyt, ei korkeastikoulutettu, ei kovapalkkainen, ei ole rikoshistoriaa (miksi rikoshistoria olisi etu?), ei urheilullinen... ja silti on parisuhteessa nätin kaverini kanssa.
Jos tulee fudut, lähtee parempi puolisko toisen matkaan. Tai jos näkee komeamman etelänmatkalla hotellin hississä. Riskaabelia on perheen perustaminen.
Heh, ruotsalainen poliitikko sanoi, että integraatio on peesestä. Ei tulijoiden tarvitse kuin alkaa elämään, niin kuin maassa on tapana.
Käy kuten Ruotsissa: Kukaan järkevä kantis ei enää halua lapsia tänne islamistiseen ja tulijoita hyysäävään m a m u -Suomeen.
Suomi pilattiin, ja on menetetty, joten miksi pilata jälkikasvun elämä joka joutuu kantaa isommat vastuut ja pelätä lisääntyvässä rikollis-Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
"Okei, erikoista. Itselleni ilmastoasiat on itsestäänselvä syy jättää lapset tekemättä, enkä mitenkään jaksa uskoa olevani ainut tai edes vähemmistössä. Ainakin omassa ikäluokassani se on ihan tavallinen syy."
Se on omalla tavallaan vähän epälooginen syy. Jos lapsia ei enää tule, meillä ei lopulta ole kauhean suurta intressiä tehdä mitään tälle maapallolle kun jälkipolvia ei enää tarvitse ajatella. Sen sijaan jos minulla on lapsia, minä haluan ehdottomasti että heidänkin maailmansa on vielä elinkelpoinen.
Niin mäkin haluan. Mutta pirun huonolta vaikuttaa, eikä tämä maailma pyöri mun, tai sun, haluamisten ympärillä.
En tekisi lapsia ennen kuin näkisin, että on edes joku toivon pilkahdus. Nyt ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ihan rehellisesti kun puhutaan, niin koko maapallolla on joku kourallinen ihmisiä, jotka ilmaston takia jättävät lisääntymättä. Se on nykyään vain paljon hyväksytympi syy kuin sanoa, että ei halua tai voi saada lapsia."
Onko tähän lä h d e t t ä?
Jokainen joka tuntee yhtäkään ihmistä. Käytännössä kukaan ihminen ei ole niin hyveellinen, että jättäisi lapset tekemättä tuollaisen syyn takia, vaikka muuten niitä haluaisikin. Varsinkin kun muistetaan, että nämä oi niin ilmastosta huolissaan olevat eivät juuri muuten kuin puheissaan ole muuttaneet käyttäytymistään. Edelleen lentelevät ympäri maapalloa jne, mutta onhan niillä sentään kestokassit.
Okei, erikoista. Itselleni ilmastoasiat on itsestäänselvä syy jättää lapset tekemättä, enkä mitenkään jaksa uskoa olevani ainut tai edes vähemmistössä. Ainakin omassa ikäluokassani se on ihan tavallinen syy.
Mun lapset, 4kpl, on iältään 19-28, kaikilla kumppanit ja joka ikinen heistä pohtii lasten hankintaa myös ympäristönäkökannasta. Vanhin onkin vela juuri tästä syystä.
Jos olisin itse parikymppisenä tajunnut, mihin tämä maailma menee seuraavan 20-30 vuoden kuluessa, olisin jättänyt lapset tekemättä. En toivoisi kenellekään tällaista maailmaa.
Mikä sinun maailmassasi on vikana? Omani on aivan uskomattomankin ihana. Kokonaisuutena ajatellen ihmiskunnalla ei ole ikinä mennyt niin hyvin kuin nyt. Ja jos meidän pöljäkepäättäjämme saisivat päänsä ulos omista percuuksistaan, 50 vuoden päästä tilanne voisi ilmastonmuutoksenkin kannalta olla täysin erilainen kuin nyt.
"Mun lapset, 4kpl, on iältään 19-28, kaikilla kumppanit ja joka ikinen heistä pohtii lasten hankintaa myös ympäristönäkökannasta. Vanhin onkin vela juuri tästä syystä. "
On hyvä pohtia mutta minusta nykyisin tuokin pohdinta on liikaa "valmiiksi pureskeltua" niin että itsestäänselvänä pidetään että lasten hankkimatta jättäminen on se maapallon kannalta paras vaihtoehto. Eikä esim. niin että hankin lapsen ja opetan sen sitten ajattelemaan oikeasti maapalloa ja elämään niin että ei kuluta liikaa. Silloin maailmaan syntyy enemmän sellaisia jotka niin tekevät ja se taas muuttaa maailmaa enemmän kuin jos jätän tekemättä lapset ja lapsia tekevät vain ne jotka eivät välitä maapallosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään ei kannata tässä maassa enää tavallisena miehenä tehdä koska parisuhteen tai seksin saaminen on äärimäisen mahdotonta. Naisten vaatimukset ovat todella röyhkeitä ja saavuttamattomissa kunnollisille miehille: pitää olla kavereita ja isot sosiaaliset piirit, hyväpalkkainen työpaikka, auto, nousujohteinen ura tai rankka rikoshistoria tatuointeineen, ei saa olla yksinäinen, ei saa olla hiljainen, ei saa olla ujo, ei saa pelata videopelejä, pitää olla urheilullinen, pitää olla pitkä jne. Diversiteetti, inkluusio ja feminismi ovat saaneet syövyttää yhteiskuntaa jossa elämme sisältä pitkään - vihdoin samme nauttia tuloksista saaden sen mitä ansaitsemme.
Höpöhöpö. Tiedän miehen joka on lyhyt, ei korkeastikoulutettu, ei kovapalkkainen, ei ole rikoshistoriaa (miksi rikoshistoria olisi etu?), ei urheilullinen... ja silti on parisuhteessa nätin kaverini kanssa.
Sivusta, mutta Sulla on harvinaisen fiksu kaveri.
Niitä ei todellakaan riitä kaikille tavallisille miehille
Eri
Ei se populaation valtava koko ole itseisarvo. Vähempikin riittää. Ongelmia tulee vain jos muualta tuodaan takapajuista väkeä tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ihan rehellisesti kun puhutaan, niin koko maapallolla on joku kourallinen ihmisiä, jotka ilmaston takia jättävät lisääntymättä. Se on nykyään vain paljon hyväksytympi syy kuin sanoa, että ei halua tai voi saada lapsia."
Onko tähän lä h d e t t ä?
Jokainen joka tuntee yhtäkään ihmistä. Käytännössä kukaan ihminen ei ole niin hyveellinen, että jättäisi lapset tekemättä tuollaisen syyn takia, vaikka muuten niitä haluaisikin. Varsinkin kun muistetaan, että nämä oi niin ilmastosta huolissaan olevat eivät juuri muuten kuin puheissaan ole muuttaneet käyttäytymistään. Edelleen lentelevät ympäri maapalloa jne, mutta onhan niillä sentään kestokassit.
Okei, erikoista. Itselleni ilmastoasiat on itsestäänselvä syy jättää lapset tekemättä, enkä mitenkään jaksa uskoa olevani ainut tai edes vähemmistössä. Ainakin omassa ikäluokassani se on ihan tavallinen syy.
Mistä sä sitä tiedät? Ihmisethän keksii jatkuvasti selityksiä teoilleen, että ne kuulostaa hyväksyttävimmiltä. Woltataan milloin milläkin syyllä, vaikka laiskuudestahan siinä on likimain joka kerta kyse. Ei urheilla/liikuta, kun ei kuulemma ehdi, vaikka suurin osa ehtisi ilman mitään ongelmia jne. Niin miksi se olisi niin ihmeellistä käyttää tekosyynä ilmastoa, kun sillä selityksellä saa vielä omaakin kilpeään kiillotettua?
Ja mikä sä olet sanomaan mitään kenenkään todellisista motiiveista? Et_yhtään_mitään.
"Niin mäkin haluan. Mutta pirun huonolta vaikuttaa, eikä tämä maailma pyöri mun, tai sun, haluamisten ympärillä. "
Se vaikuttaa vielä huonommalta jos ne fiksuimmat ja ajattelevimmat ihmiset lopettavat lastenteon ja niitä tekevät enää ne "mitä välii" ihmiset. Silloin toivo on kyllä mennyttä.
Vierailija kirjoitti:
"Mun lapset, 4kpl, on iältään 19-28, kaikilla kumppanit ja joka ikinen heistä pohtii lasten hankintaa myös ympäristönäkökannasta. Vanhin onkin vela juuri tästä syystä. "
On hyvä pohtia mutta minusta nykyisin tuokin pohdinta on liikaa "valmiiksi pureskeltua" niin että itsestäänselvänä pidetään että lasten hankkimatta jättäminen on se maapallon kannalta paras vaihtoehto. Eikä esim. niin että hankin lapsen ja opetan sen sitten ajattelemaan oikeasti maapalloa ja elämään niin että ei kuluta liikaa. Silloin maailmaan syntyy enemmän sellaisia jotka niin tekevät ja se taas muuttaa maailmaa enemmän kuin jos jätän tekemättä lapset ja lapsia tekevät vain ne jotka eivät välitä maapallosta.
Ainoo vaan, että keskivertosuomalainen ylikuluttaa pallon jo olikos huhtikuun paikkeilla. Kaikkein kestävintä on jättää tavarat hankkimatta ja lapset tekemättä.
Voit sönköttää valmiiksipureskellusta ihan mitä vaan, kuulostaa täysin foliohattujen touhulta, nämä nuoret on pohtineet näitä asioita vuosien ajan puolelta jos toiselta. Ikävää, jos et itse kykene kriittiseen ajatteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tätä pitäisi kysyä nuorilta miehiltä. Jos olet nuori tai nuorehko mies, sanotaan 20 - 30 -vuotias, kerro sinä.
Nuorten suomalaismiesten ääni ja mielenmaisema on hienosti edustettuna esim ylilaudalla. Varhila voisi piipahtaa siellä ja katsoa kuinka moni siellä edustavista kansan toivoista on sellainen jonka hän
1) palkkaisi itse töihin2) valitsisi kumppaniksi
3) valitsisi omalle lapselle vanhemmaksi
Otetaanko vastaavasti tämä palsta edustamaan naisten mielenmaisemaa?
Muuten hyvä ratkaisu mutta miehet ovat kansoittaneet myös vauvapalstan. Siinä missä ylilaudalla naisia on vain kourallinen. Jos naisille olisikin paikka missä voivat keskustella ilman miehiä niin kaikki olisivat jo siellä.