Jättääkö joku tosiaan elämänkumppaninsa jos tälle tulee lisää painoa?
Itsellä rasvat n. 10-13% ja vaimo oli urheilullinen kun tavattiin ja n. 60kg. Nykyään on hänellä masennusta, todettu endometrioosi jne. ja on ehkä 100-110kg.
En ole jättänyt vaan aivot ovat vain virittäytyneet eri tavalla ja seisoo myös vaikka nainen olisi isompi.
Etenkin siksi kun on tunneyhteys. Jos suhde nyt loppuisi ja olisi joku yhden yön juttu ventovieraan kanssa, en usko että seisoisi vaikka olisi miten atleettinen nainen.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin treffeillä mukavaan mieheen (60v), jolla kohtuullinen ylipaino, mutta hän kuitenkin harrasti hiukan liikuntaa. Elintavat, mm ruokavalio aika karsea, mutta oli innoissaan muuttamaan sitä mun kanssa, kun itse olen hoikka ja syön kasvis/kalapsainotteisesti. Ei siis asuttu yhdessä ja hänellä vielä lapsia kotona. Vuosien myötä homma ei kuitenkaan edennyt yhtään, päinvastoin. Viimeisimmät pari vuotta kaikki mittarit oli hänellä punaisella ja katselin "elämäntapamuutoksia", jotka kesti max kolme päivää, sen jälkeen oli taas ostoskori täynnä kaljaa, viiniä, makkaroita, kermaa, juustoa ja pekonia, siis arkisinkin. Totesin, että en halua enää elää sen pelon kanssa, että toinen saa yhtäkkiä aivohalvauksen tai infarktin ilman, että on edes yrittänyt tehdä mitään. Olen lähipiirissä läheltä nähnyt kolme äkillistä kuolemantapausta samantyyppisillä miehillä.
Kyllä, on paska fiilis, mutta en vaan enää jaksanut tsempata.
Lisään vielä, että nämä kuolemantapaukset oli aivan kamalia (tapahtuivat kotona yllättäen) ja vaikka en ollutkaan paikalla niitä todistamassa, jouduin kestämään kuolinsyytutkinnat, hautajaisvalmistelut ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko pakko syödä koko ajan jos haluat olla hoikka niin joudut sietämään nälkää.
Tuohan ei pidä paikkaansa.
Syön kuin hevonen, mutta pysyn hoikkana.
N54, neljä lasta ja hkh 41-vuotiaasta, 178/60.
Mikä on hkh?
Hoikkana mäkin olen pysynyt, herkuttelusta huolimatta.
Käyttäjä32391 kirjoitti:
Nuorena on helppo kuvitella ettei muutoksia tule, ja tottahan se on ettei kaikille painoa kerry, alttius lihoa on myös ihmisillä erilainen.
Mutta sille hoikallekin tapahtuu vuosien myötä kaikenlaista. Iän myötä tulee erilaisia sairauksia, lähes kaikille. Hoikkuus ei niiltä pelasta, valitettavasti. On syövät, reumat ja masennukset. Lenkkipolullekin on moni hoikka miespuolinen kuntoilija tuupertunut. Puhumattakaan vaikka taloudellisista vaikeuksista tai työttömyydestä, tai lasten vakavista sairastumisista.
Onnellisia ne joiden suhteessa eletään tämän Raamatun kauniin ohjeen mukaan; Kantakaa toistenne taakkoja.
Kyllä, mutta ylipainoon liittyy tilastollisesti huomattavasti enemmän riskejä, kuin normaalipainoon.

Hkh=hormonikorvaushoito
Vierailija kirjoitti:
On se jännä kun ei käsitetä että se 17-vuotias 55kg painava kukkakeppi kerää taatusti jossain kohtaa painoa lisää. 55kg on teinin tai pienikokoisen naisen paino. Eihän siinä kohtaa ole edes täysi nainen vielä muotoineen ja rasvoineen.
Naisilta ei voi odottaa että rasvaprosentti on olematon ja samaan aikaa kuolata isojen tissien ja pepun perään. Johonkin kohtaan se rasva hakeutuu.
No mutta lämmin kiitos tästä.
N52, edelleen samassa painossa kuin 17-vuotiaana, eli farkkukoko 29/34.
Onneksi olen kumppanini mielestä naisellinen nainen ja kelvannut lastensa äidiksi juuri tällaisena kuin olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä varmaan jättäisin, jos tilanne jatkuisi pitkään, mutta olenkin turhamainen ja ulkonäkökeskeinen ihminen.
Se on täysin sallittua. Kerro myös seurustelukumppanillesi tuo jo ENNEN kuin alatte seurustelemaan, että hänkin on sitten tietoinen asiasta eikä tule yllätyksenä.
Painoon ja elintapoihin liittyvät asiat kannattaa käydä läpi ennen avioliittoa, kun suhde syvenee. Monen muun asian lisäksi. Olen tehnyt selväksi, että pidän huolta ulkonäöstä ja se tulee viemään tietyn määrän rahaa. Iän karttuessa paljonkin rahaa. En muista puhuinko odotuksistani puolisolle, mutta fiksumpi ihminen ymmärtää sen sanomattakin.
Ihmettelen miten nykypäivänä on enää lihavia ihmisiä, kun siihen on vihdoin saatu hyvät lääkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko pakko syödä koko ajan jos haluat olla hoikka niin joudut sietämään nälkää.
Tuohan ei pidä paikkaansa.
Syön kuin hevonen, mutta pysyn hoikkana.
N54, neljä lasta ja hkh 41-vuotiaasta, 178/60.
Mikä on hkh?
Hoikkana mäkin olen pysynyt, herkuttelusta huolimatta.
Hkh=hormonikorvaushoito
Okei, joka päivä pitääkin oppia jotain uutta😊.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä32391 kirjoitti:
Nuorena on helppo kuvitella ettei muutoksia tule, ja tottahan se on ettei kaikille painoa kerry, alttius lihoa on myös ihmisillä erilainen.
Mutta sille hoikallekin tapahtuu vuosien myötä kaikenlaista. Iän myötä tulee erilaisia sairauksia, lähes kaikille. Hoikkuus ei niiltä pelasta, valitettavasti. On syövät, reumat ja masennukset. Lenkkipolullekin on moni hoikka miespuolinen kuntoilija tuupertunut. Puhumattakaan vaikka taloudellisista vaikeuksista tai työttömyydestä, tai lasten vakavista sairastumisista.
Onnellisia ne joiden suhteessa eletään tämän Raamatun kauniin ohjeen mukaan; Kantakaa toistenne taakkoja.
Kyllä, mutta ylipainoon liittyy tilastollisesti huomattavasti enemmän riskejä, kuin normaalipainoon.
Kuinka monta ylipainoista +80-vuotiasta tunnette vs normaali/hoikka?
Miksi maratoonarit, jopa ne 7-kymppiset kuivan kesän oravakipittäjät on hoikkia, miksi??
Onko pakko syödä koko ajan jos haluat olla hoikka niin joudut sietämään nälkää.
Ei tarvitse. Tässä kun keventelen syömisiä niin 1200kcal saan vatsani täyteen 3x päivässä, 1400kcal herkuttelen jo paljon turhaakin
Käyttäjä32391 kirjoitti:
Nuorena on helppo kuvitella ettei muutoksia tule, ja tottahan se on ettei kaikille painoa kerry, alttius lihoa on myös ihmisillä erilainen.
Mutta sille hoikallekin tapahtuu vuosien myötä kaikenlaista. Iän myötä tulee erilaisia sairauksia, lähes kaikille. Hoikkuus ei niiltä pelasta, valitettavasti. On syövät, reumat ja masennukset. Lenkkipolullekin on moni hoikka miespuolinen kuntoilija tuupertunut. Puhumattakaan vaikka taloudellisista vaikeuksista tai työttömyydestä, tai lasten vakavista sairastumisista.
Onnellisia ne joiden suhteessa eletään tämän Raamatun kauniin ohjeen mukaan; Kantakaa toistenne taakkoja.
Mulla on ns. alttius lihoa. Olisi helppoa nostaa painoa ja sen näkee äidistä ja siskoista. Mutta teen sitä vastaan hommia joka päivä ja hoikkana olen pysynyt. Yhtenä syynä omat lapset, vielä alakoululaisia, mutta mietin jo valmiiksi että haluan olla ikäisekseni hehkeä esimerkki tulevasta, jos/kun tuovat aikanaan sulhasia käymään.
Sanottakoon, että ruokamelua ei ole, se on viheliäinen ongelma.
En ikinä jättäisi miestäni, vaikka hän lihoisi. Haluan olla hänen kanssaan koko tämän elämäni, eikä ole väliä miten ikääntyminen näkyy hänessäkin, sillä hän on on aina parasta ja rakkainta minulle. Terveyttä yritämme tietenkin edistää tietyillä valinnoillamme, mutta eivät kaikki asiat ole omissa käsissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se jännä kun ei käsitetä että se 17-vuotias 55kg painava kukkakeppi kerää taatusti jossain kohtaa painoa lisää. 55kg on teinin tai pienikokoisen naisen paino. Eihän siinä kohtaa ole edes täysi nainen vielä muotoineen ja rasvoineen.
Naisilta ei voi odottaa että rasvaprosentti on olematon ja samaan aikaa kuolata isojen tissien ja pepun perään. Johonkin kohtaan se rasva hakeutuu.
No mutta lämmin kiitos tästä.
N52, edelleen samassa painossa kuin 17-vuotiaana, eli farkkukoko 29/34.
Onneksi olen kumppanini mielestä naisellinen nainen ja kelvannut lastensa äidiksi juuri tällaisena kuin olen.
Miksi tuo farkkukoko piti mainita?
Ai, että. Ny alko kiinnostaa sun lihava makkaranainen. Ihanaa että joku masentunut paska. Ja kyllä jättää. Kaikki eivät jaksa mitään läskiä masentunutta paskaa nurkissa katsella.
kyllä kai läskin vaimon voi jättää, hänhän on tehnyt aviorikoksen pizzan ja kebab läskin kanssa ja rakastaa l'äskiäään enempi kuin sinua lapsia ja Jumalaa