Muita jotka on menneet naimisiin, vaikka ovat tienneet, ettei se ole järkevää?

Maistraatissa vihittiin. Mies on kuollut.

Aikanaan erosin. Ei ongelmia.

Minä sanoin 'ei' kosinnalle. Syyt olivat monet: alko, mykkäkoulu, pahoinpitely, yms. En tiedä mitä olisi liitosta tullut jos olisin vastannut 'kyllä'. Tätä olen nyt 'miettinyt' koko aikuisen elämäni ja tuntuu että vastasin väärin. En osaa sanoa onko kyseessä oman vastauksen katuminen vai mikä juttu.

Älä nyt tuota mieti. Varmaan parhaita päätöksiäsi ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoin 'ei' kosinnalle. Syyt olivat monet: alko, mykkäkoulu, pahoinpitely, yms. En tiedä mitä olisi liitosta tullut jos olisin vastannut 'kyllä'. Tätä olen nyt 'miettinyt' koko aikuisen elämäni ja tuntuu että vastasin väärin. En osaa sanoa onko kyseessä oman vastauksen katuminen vai mikä juttu.

Oletko huomaamattasi omaksunut sen ajatuksen, että kosintaan "kuuluisi" aina vastata myöntävästi ja että pitäisi olla kiitollinen, kun joku haluaa kanssasi naimisiin? Luettelemasi syyt ovat nimittäin erittäin hyviä perusteita sille, miksi ei-vastaus oli tilanteessasi objektiivisesti se ainoa oikea. Jos olisitte menneet naimisiin, pahoinpitelyt olisivat todennäköisesti vain raaistuneet ja muut ongelmat pahentuneet, kun mies olisi todennut sinun olevan nyt nalkissa. Totta kai kosinnasta on oikeus kieltäytyä ilman mitään erityistä syytä mutta on paljon tilanteita, joissa kieltäytyminen parhaimmillaan voi pelastaa henkesi.

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoin 'ei' kosinnalle. Syyt olivat monet: alko, mykkäkoulu, pahoinpitely, yms. En tiedä mitä olisi liitosta tullut jos olisin vastannut 'kyllä'. Tätä olen nyt 'miettinyt' koko aikuisen elämäni ja tuntuu että vastasin väärin. En osaa sanoa onko kyseessä oman vastauksen katuminen vai mikä juttu.

Kyllähän sinä olet sanonut ihan oikean vastauksen, kun olet sanonut "ei". Väkivaltaisen ja alkoon rahansa tuhlaavan miehen kassa elämä olisi ollut painajaista.  Eikä olet rakastanut tuota ihmistä kaikesta huolimatta, mutta voi olla varma, että teit oikean valinnan.  Tietääkö kukaan henkilöä joka on joskus lopettanut pahoinpitelyt, ilman, että uhri on joku kerta kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Maistraatissa vihittiin. Mies on kuollut.

Miten avioliitto sujui? Kaduitko koskaan, että olit mennyt naimisiin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Aikanaan erosin. Ei ongelmia.

Eikö ero kuitenkin ole aika raskas prosessi? Ainakin, jos on lapsia.

Valitettavasti, nyt onnellisesti eronnut.

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoin 'ei' kosinnalle. Syyt olivat monet: alko, mykkäkoulu, pahoinpitely, yms. En tiedä mitä olisi liitosta tullut jos olisin vastannut 'kyllä'. Tätä olen nyt 'miettinyt' koko aikuisen elämäni ja tuntuu että vastasin väärin. En osaa sanoa onko kyseessä oman vastauksen katuminen vai mikä juttu.

Tuskin. Näissä on aina se, että sen haluavan osapuolen tunteet tarttuvat osittain sinuun, vaikka sinun ei oikeastaan pitäisi välittää niistä ollenkaan. Tai tietysti voit kokea myötätuntoa häntä kohtaan jos haluat. Mutta usein näissä tapauksissa haluaja - joka on usein myös se väkivaltainen ja kaltoinkohteleva osapuoli - on myös pakottava ja sellainen, joka purkaa kehittymättömiä, reaktiivisia tunteitaan toisiin, tässä tapauksessa halunsa kohteeseen. Se pitää sisällään kaikenlaista väkivaltaa, myös psyykkistä väkivaltaa jos et toimi kuten hän haluaa. Syyllistää ja pahoinpitelee sinua siitä, ettet toiminut hänen etunsa mukaisesti vaan omasi. 

Väkivaltaiset ihmiset ovat usein väkivaltaisia monella eri tasolla ja saavat uhrinsa kokemaan syyllisyyttä ja häpeää, vaikka heillä ei olisi siihen syytä. Ja he myös valitsevat uhreiksi juuri tällaisia ihmisiä, jotka ottavat helposti syyn niskoilleen ja tasapainottavat emotionaalisesti toisen kehittymätöntä tunne-elämää.

Tiedän pareja, jotka on eronneet ja alle vuoden siitä, kun on menty naimisiin. Luulisi, että ainakin näissä tapauksissa suhde on  ollut huono  jo naimisiin mennessä, mutta onko sitä yritetty paikata menemällä naimisiin. 

Ja varmaan alttarilla mietitty , että teenkö nyt väärin. 

Säälittävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoin 'ei' kosinnalle. Syyt olivat monet: alko, mykkäkoulu, pahoinpitely, yms. En tiedä mitä olisi liitosta tullut jos olisin vastannut 'kyllä'. Tätä olen nyt 'miettinyt' koko aikuisen elämäni ja tuntuu että vastasin väärin. En osaa sanoa onko kyseessä oman vastauksen katuminen vai mikä juttu.

Tuskin. Näissä on aina se, että sen haluavan osapuolen tunteet tarttuvat osittain sinuun, vaikka sinun ei oikeastaan pitäisi välittää niistä ollenkaan. Tai tietysti voit kokea myötätuntoa häntä kohtaan jos haluat. Mutta usein näissä tapauksissa haluaja - joka on usein myös se väkivaltainen ja kaltoinkohteleva osapuoli - on myös pakottava ja sellainen, joka purkaa kehittymättömiä, reaktiivisia tunteitaan toisiin, tässä tapauksessa halunsa kohteeseen. Se pitää sisällään kaikenlaista väkivaltaa, myös psyykkistä väkivaltaa jos et toimi kuten hän haluaa. Syyllistää ja pahoinpitelee sinua siitä, ettet toiminut hänen etunsa mukaisesti vaan omasi. 

Väkivaltaiset ihmiset ovat usein väkivaltaisia monella eri tasolla ja saavat uhrinsa kokemaan syyllisyyttä ja häpeää, vaikka heillä ei olisi siihen syytä. Ja he myös valitsevat uhreiksi juuri tällaisia ihmisiä, jotka ottavat helposti syyn niskoilleen ja tasapainottavat emotionaalisesti toisen kehittymätöntä tunne-elämää.

Tämä. Uhri voi kysyä, miksi mollasit ja häpäisit minut kaikkein kuullen, mutta tekijä vastaa, että miksi olet noin herkkänahkainen ja loukkaannut kaikesta. Eihän tässä enää uskalla sanoa mitään, ettei sinä siitä suutu. Tekijä kääntää ajatuksen niin päin, että hän on se kärsijä ja häntä on nyt kohdeltu kaltoin. 

Manipulointia joka saa uhrin tuntemaan itsensä syylliseksi.  Kyllä väkivaltainen kumppani kannattaa jättää jo seurusteluvaiheessa. Ei se siitä ainakaan paremmaksi muutu.

Miten tyhmä ihminen voi olla? Vuosikymmenen haikailin yhden perään, joka jo vuoden avioliiton jälkeen tunnusti menneensä alttarilta vessaan itkemään lupauduttuaan avioliittoon. Muutaman vuoden jälkeen tunnusti minulle pettäneensä kahden eri henkilön kanssa puolisoaan, ennen kuin sai erotuksi. Ja minä edelleen elättelin toiveita, että minä kyllä olen hänelle se oikea. 

Olen naimisissa rakastamani ihmisen kanssa nyt viidettä vuotta. 

Mutta häitä kadun vähän. 

Mentiin kiireellä naimisiin maistraatissa koronasulun aikaan. En saanut häihini itselleni tärkeimpiä ihmisiä juhlistamaan ja äitinikin kävi vain krapulassa tärisemässä vihkimisessä ja lähti samantien pois. 

Viereiseen baariin 

(ainoa auki oleva paikka sulun aikaan koko kaupungissa - alunperin oli tarkoitus viedä läheiset ravintolaan syömään mut ravintola ilmoitti just edellisenä iltana että pistävät paukat säppiin) 

oli tilattu vartavasten meille ja todistajille skumppapullo mutta baarimikko olikin jo myynyt sen jollekin toiselle. Saimme lohdutukseksi pahat koko aamun pannussa seisoneet kahvit. 

Hääkuvat muuten kivat mutta piti olla vihkimisessäkin ne maskit naamalla. Kräääääh.

Mentiin naimisiin niin pikaisesti kun meinasin saada hermoromahduksen kun ukkini kuoli ja perusturvallisuuden tunne järkkyi korona-aikaan muutenkin pahasti. Aloin tuolloin vähän paniikissa miettimään kuka minut perisi ja totesin että haluan ehdottomasti puolisoni perivän minut. Olemme lapsettomia.

Erotkaa älkääkä valittako.

Vierailija kirjoitti:

Säälittävää.

No niinhän se on, mutta aika moni silti toimii noin. Ainakin avioeroista päätellen. En usko, että jos parin vuoden sisällä erotaan siitä, kun on menty naimisiin, että ei silloin jo ole aavistettu, että kaikki ei ole suhteessa hyvin. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälittävää.

No niinhän se on, mutta aika moni silti toimii noin. Ainakin avioeroista päätellen. En usko, että jos parin vuoden sisällä erotaan siitä, kun on menty naimisiin, että ei silloin jo ole aavistettu, että kaikki ei ole suhteessa hyvin. 

ap

Yllättävän moni uskoo siihen, että naimisiin menolla voi korjata hajoamispisteessä olevan suhteen. Samasta syystä eron partaalla natiseviin liittoihin hankitaan lapsia liittoa "pelastamaan". Ihmiset voivat olla tunne- ja ihmissuhdeasioissa naiiveja. Toisaalta meille on niin pitkään tyrkytetty ja iskostettu sitä ajatusta, että rakkauden eteen pitää tehdä töitä ja rakkaus on tahdon asia. Ei siis ole ihme, että jotkut vievät tämän aivan äärimmilleen ja yrittävät elvyttää jotain sellaista, mikä ei enää elvytettävissä ole. 

Vierailija kirjoitti:

Olen naimisissa rakastamani ihmisen kanssa nyt viidettä vuotta. 

Mutta häitä kadun vähän. 

 

Mentiin kiireellä naimisiin maistraatissa koronasulun aikaan. En saanut häihini itselleni tärkeimpiä ihmisiä juhlistamaan ja äitinikin kävi vain krapulassa tärisemässä vihkimisessä ja lähti samantien pois. 

Viereiseen baariin 

(ainoa auki oleva paikka sulun aikaan koko kaupungissa - alunperin oli tarkoitus viedä läheiset ravintolaan syömään mut ravintola ilmoitti just edellisenä iltana että pistävät paukat säppiin) 

oli tilattu vartavasten meille ja todistajille skumppapullo mutta baarimikko olikin jo myynyt sen jollekin toiselle. Saimme lohdutukseksi pahat koko aamun pannussa seisoneet kahvit. 

Hääkuvat muuten kivat mutta piti olla vihkimisessäkin ne maskit naamalla. Kräääääh.

 

Mentiin naimisiin niin pikaisesti kun meinasin saada hermoromahduksen kun ukkini kuoli ja perusturvallisuuden tunne järkkyi korona-aikaan muutenkin pahasti. Aloin tuolloin vähän paniikissa miettimään kuka minut perisi ja totesin että haluan ehdottomasti puolisoni perivän minut. Olemme lapsettomia.

Kuulostaa aika surkealta, mutta itsekin menin naimisiin, kun nykyisen miehen veli kuoli nuorena ja siitä tuli jotenkin turvaton olo.  Tuntui jotenkin turvallisemmalta, kun meillä oli jo yhteisiä lapsiakin, mennä naimisiin, jos jotakin sattuisi meistä jommalle kummalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälittävää.

No niinhän se on, mutta aika moni silti toimii noin. Ainakin avioeroista päätellen. En usko, että jos parin vuoden sisällä erotaan siitä, kun on menty naimisiin, että ei silloin jo ole aavistettu, että kaikki ei ole suhteessa hyvin. 

ap

Yllättävän moni uskoo siihen, että naimisiin menolla voi korjata hajoamispisteessä olevan suhteen. Samasta syystä eron partaalla natiseviin liittoihin hankitaan lapsia liittoa "pelastamaan". Ihmiset voivat olla tunne- ja ihmissuhdeasioissa naiiveja. Toisaalta meille on niin pitkään tyrkytetty ja iskostettu sitä ajatusta, että rakkauden eteen pitää tehdä töitä ja rakkaus on tahdon asia. Ei siis ole ihme, että jotkut vievät tämän aivan äärimmilleen ja yrittävät elvyttää jotain sellaista, mikä ei enää elvytettävissä ole. 

Just tuo, että ei pidä oottaakaan, että suhde on vain hyvä ja onnellinen, vaikka mä oikeasti veikkaan, että jos olet sen oikean kanssa parisuhteessa, voit enimmäkseen olla onnellinen ja tasapainoinen oma itsesi. Huonossa suhteessa teet "töitä" suhteen eteen jatkuvasti ja silti voit huonosti, mutta ajattelet, että eihän sitä voi vaatiakaan, että aina menisi hyvin. 

Ja ympärillä olevat ihmiset antaa ymmärtää, että kyllä se puoliso on ihan hyvä, että ei kannata tavoitella kuuta. No ei tavoitellakaan, mutta olishan se parisuhde parempi jos edes sitä kunnioitusta olisi puolin ja toisin.

ap