Miten jotku pääsee heti terapiaan tai saavat ylipäätään hoitoa masennukseen?

Hyvä työterveyshuolto, oikea paikkakunta, ikä (esim alle 18v saa helpommin hoitoa kuin vanhempi), oma raha ja läheisten tuki auttaa. 

Pitkiä saikkuja ei kyllä nykyään masennuksen takia juuri kirjoiteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suoraan sanottuna tiedä.

Kävin maaliskuussa ensimmäisen kerran mielenterveyshoitajan puheilla, aloitimme masennuksen omahoito-ohjelmalla ja kognitiivisella lyhytterapialla. Hoitaja suositteli minulle jatkoa lyhytpsykoterapiassa, ja sinne sain puoltavan lausunnon lääkäriltä. Nyt, kun kesälomat alkavat useimmilla olla ohi, voin ryhtyä etsimään sopivaa terapeuttia.

Hämmästyin hiukan itsekin siitä, että minut otettiin vakavasti. Lääkäriajat sain todella nopeasti, ja aloin jo ihmetellä käyntien ja verikokeiden määrää. Minulla on keskivaikea masennus ja takana kymmenen vuotta syömishäiriötä, johon en ole koskaan hakenut hoitoa. Ehkä nopeaan hoitoonpääsyyn vaikutti se, että minulla on syömisongelmien takia jo luustovaurioita ja muuta pientä somaattista häikkää. Olen kiitollinen ja melkein liikuttunut siitä, että hoitaja oli niin ihana ja piti minua ihmisenä, vaikka itse olen lakannut näkemästä itseni niin jo kauan sitten.

Toivon todella, että ap saa vielä tarvitsevansa avun, ja mieluiten oikealta ihmiseltä. Apu jakautuu toisinaan todella epäoikeudenmukaisesti. Kaikkea hyvää!

Miten sulla todettiin luustovauriot? Pelottaa, yli kymmenen vuotta häiriintynyttä syömistä taustalla...

Hei,

nyt tulee vähän pidempi sepustus, vaikka koetan tiivistää!
Muutama vuosi sitten liukastuin kotonani rappusissa (villasukat jalassa tietenkin) niin, että tipahdin pari alinta porrasta lattialle - ei siis millään tavalla korkea pudotus. Noin pienen tällin seurauksena minulta murtui olkaluu kahdesta kohtaa ja lantio ainakin yhdestä, mahdollisesti toisestakin; röntgenkuvista ei ihan tarkkaan näkynyt. Epäilivät syömishäiriötä jo silloin, mutta tietenkin sen kielsin, vaikka olin silminnähden vähän heikossa hapessa. Nostin väkisin painoani sillä seurauksella, että aloin vihata itseäni entistäkin enemmän. Puolisentoista vuotta myöhemmin painon jo korjaannuttua tunsin kävellessäni, miten jokin lonkan tienoilla niksahti, ihan kuin nivel olisi mennyt väärään asentoon. Kipu ei hellittänyt, ja vähitellen mukaan tuli muita, todennäköisesti kivun aiheuttamista virheasennoista johtuneita oireita: selkäkipuja, puutumisia, kihelmöintiä jne. Kävin lääkärissä, ja välilevyongelmia epäiltiin - kävin fysioterapiassa ja sain jumppaohjeita. Kun minkäänlaista muutosta ei useampaan kuukauteen tapahtunut, menin uudelleen lääkäriin ja sain lähetteen fysiatrille ja magneettikuvaan. Siellä näkyi pieniä mikromurtumia reisiluussa, ja silloin viimein pääsin luuntiheysmittaukseen. Kontrolli on parin vuoden päästä.

Hassua on se, että kaikista fyysisistä vaivoista huolimatta ottaisin vanhan itseni takaisin saman tien, jos voisin. Vihaan sitä iljettävää ilmestystä, jonka peilistä näen. Painon nostaminen oli kaikesta huolimatta virhe (etenkin, koska se nousi liikaakin; ilmeisesti on melko yleistä, että korkojen kera palaa rajoitusyrityksistä huolimatta).

Toivon Sinulle kaikkea hyvää! Kannattaa käydä lääkärissä ja kertoa rehellisesti, mitä on meneillään. Siellä osataan arvioida, millaisia tutkimuksia kannattaa tehdä. Hurjasti onnea matkaan!

P. S. Olen siis 33-vuotias, eli vielä ei pitäisi luusto-ongelmia muuten olla.

Oliko tää sun mielestä tiivistämistä? :D

Se on kato pillerit tai ei mitää

Terapia on rankkaa ja siihen pitää pystyä ja jaksaa sitoutua. Sitä pitää myös hakea siinä vaiheessa kun sille on tarvetta ja siitä saa odotettavissa olevan hyödyn.

Itse maksava asiakas säästyy tältä hyötysuhde -arvioinnilta jos vain löytää sopivan terapeutin. Taloudellista tukea tarvittaessa joutuu käymään arvioinnit läpi. 

Ryhmäterapia on edullisempi vaihtoehto jos terapia tuntuu hyvältä vaihtoehdolta ja sitä haluaisi kokeilla tai tukipäätös hylättiin.

Kannattaa tutkia eri vaihtoehtoja avoimin mielin - monessa tapauksessa kevyempi terapiamuoto voisi olla se avain ongelmien ratkaisuun. Oivallukset jokainen tekee itse, ei se terapeutti.