Lue keskustelun säännöt.
Tunnen itseni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi kun kaikilla vanhoilla kavereilla on lapsia.
05.08.2026 |
Tuntuu että oletus on, että jos minun kanssani ei voi keskustella päiväkotipaikoista tai soseista niin ei maksa vaivaa olla yhteydessä ollenkaan. Kauheasti mediassa rummutetaan miten yleistä lapsettomuus on, mutta en tunne omasta 35-45 ikäluokastani käytännössä ketään kaltaistani.
Kommentit (52)
Minulla taas on aikuinen poika jolla ei ole lapsia, ja minun kaverini ovat jo mummoja ja minä en ole, kuuntelen sitten ja katselen niiden lastenlasten kuvia, vaikka ei kiinnosta yhtään. Ymmärrän ap. tä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voit aina hankkia vanhojen kavereiden tilalle uusia kavereita.
Minusta uusien kavereiden hankkiminen aikuisena on todella vaikeaa. Kaikilla on ikään kuin valmis elämä ja niin kova kiire että mitään luontevaa tutustumista ei yleensä tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä miehet on vanhemmaksi tulon jälkeenkin suht hyviä kavereita myös lapsettomalle. Ei ne jutut miehillä mene niihin sormiruokailuihin ja kestovaippailuihin, eikä miehet myöskään kysy ensimmäiseksi uusilta ihmisiltä että "onko sulla lapsia?" Naisena hankalaa tietysti on että vaikka tällaiseen mieheen harrastuksessa tutustuisikin niin sen muija harvemmin sallii että miehellä olisi naispuolinen ystävä.
Niin, koska ei näemmä tarvitse hoitaa lapsia
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä kaikki alle 15-vuotiaiden vanhemmat vaan on sinne lapsiperhekuplaan menetettyjä, kunnes ne lapset on niin isoja ettei niitä näy kotona ja aikuisseura ja aikuisten puheenaiheet alkaa taas näitä vanhempia kiinnostaa. Siinä välissä suhteet lapsettomiin ystäviin on toki jo yleensä katkenneet, koska on kohtuutonta olettaa että kukaan odottaisi vastavuoroisuuden toteutumista 15 vuoden ajan.
Sitten tulee se vieläkin voimakkaammin vaikuttava isovanhemmuuskupla.
Eli jos lapsenlapsi yhtäkkiä ollaan tuomassa kylään, kaikki muut menot perutaan.
Ja isovanhemmat puhuu ja jankuttaa koko ajan lapsenlapsistaan. Enemmän kuin vanhemmat lapsistaan. Isovanhemmilla kun on jatkuva ikävä lapsenlapsiaan. Siitä puhe mistä puute.
No miten ne nuoremmat kaverit , niillä ei varmaan vielä ole lapsia jos vanhemmilla kavereilla on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas on aikuinen poika jolla ei ole lapsia, ja minun kaverini ovat jo mummoja ja minä en ole, kuuntelen sitten ja katselen niiden lastenlasten kuvia, vaikka ei kiinnosta yhtään. Ymmärrän ap. tä.
Aina puhutaan äitikuplasta, mutta on se mummokuplakin olemassa, melkein jopa enemmän. Esim. anopin elämä pyöri 20 vuotta lastenlasten ympärillä, ja nyt kun nuo ovat aikuisia eivätkä enää tarvitse hoitopaikkaa yms, niin on se vähän kankeaa elvytellä suhteita niihin, jotka kuplavuosien ajan ovat olleet jossakin Ö-mapissa odottamassa. Kaveripiirissä sama juttu, yhteyttä on kyllä pidetty, mutta se oikea punainen lanka on katkennut.
Vierailija kirjoitti:
Mitä luulet näiden sitten joiden lapsi teki itsemurhan , mitä he puhuvat tuttaville. Kuka heitä jaksaa kuunnella.
Kauheaa, jollei heitä jakseta kuunnella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On myös äitejä joita vanhemmuudesta puhuminen ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä kaikki alle 15-vuotiaiden vanhemmat vaan on sinne lapsiperhekuplaan menetettyjä, kunnes ne lapset on niin isoja ettei niitä näy kotona ja aikuisseura ja aikuisten puheenaiheet alkaa taas näitä vanhempia kiinnostaa. Siinä välissä suhteet lapsettomiin ystäviin on toki jo yleensä katkenneet, koska on kohtuutonta olettaa että kukaan odottaisi vastavuoroisuuden toteutumista 15 vuoden ajan.
Sitten tulee se vieläkin voimakkaammin vaikuttava isovanhemmuuskupla.
Eli jos lapsenlapsi yhtäkkiä ollaan tuomassa kylään, kaikki muut menot perutaan.
Ja isovanhemmat puhuu ja jankuttaa koko ajan lapsenlapsistaan. Enemmän kuin vanhemmat lapsistaan. Isovanhemmilla kun on jatkuva ikävä lapsenlapsiaan. Siitä puhe mistä puute.
Joo voi jessus, mullekin alkoi aikoinaan miehen tätikin ensimmäisenä esittelemään kuvia lapsenlapsistaan. Minulle aivan totaalisen vieraita mukuloita, joita en tule koskaan tapaamaan. Jotkut sanoo että eläkeiässä koittava lapsettomuuden toinen kierros on jopa ensimmäistä vaikeampi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, ärsyttää nää lapselapsien kuvien esittelyt, kaikki vauvat ovat samannäköisiä, ihan sama kenen kuvaa mulle näyttävät, olen alkanut sanomaan suoraan, että ei mua kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
No miten ne nuoremmat kaverit , niillä ei varmaan vielä ole lapsia jos vanhemmilla kavereilla on?
Mitkä nuoremmat kaverit? En mä usko että mulla olisi nelikymppisenä ihan valtavasti yhteistä vaikkapa 20-vuotiaan kanssa, vaikka me molemmat lapsettomia oltaisiinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen lapsuus on hyvin lyhyt aika. Kun lapsi kasvaa vanhemmat eivät ole niin kiinni hänessä ja heitä alkaa jälkeen kiinnostaa elää omaa elämäänsä. Kannattaa etsiä sellaisia ystäviä joilla ei ole lapsia tai lapset ovat vanhempia. Mun lapsista nuorin on 9v ja hyvin jää jo aikaa omiin harrastuksiin ja omille ystäville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten ne nuoremmat kaverit , niillä ei varmaan vielä ole lapsia jos vanhemmilla kavereilla on?
Mitkä nuoremmat kaverit? En mä usko että mulla olisi nelikymppisenä ihan valtavasti yhteistä vaikkapa 20-vuotiaan kanssa, vaikka me molemmat lapsettomia oltaisiinkin.
Tietysti voi olla. Ei ikäero ole mikään este ystävystyä. Oon itse 38v ja paras ystäväni on 54v ja ollaan tunnettu toista kymmentä vuotta. Yhteiset kiinnostuksen kohteet on tärkeitä. Me käydään yhdessä festareilla, salilla, shoppaillaan yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman lapsen hankkiminen on suuri ja paljon tärkeämpi asia kuin nykynaiset ymmärtävät. Katumus lapsen puutteesta tulee 100% varmasti yksinäisyyden iskiessä viimeistään vanhana.
Siinä on kyseessä elämän tärkeimmän ihmissuhteen kokemisesta, olemalla vanhempi omalle lapselleen. Se on rakkautta ilman ehtoja ja yhteisen elämän kokemusta.
Omassa lapsessa on parasta se pyyteetön rakkaus lapseen. Oman lapsen elämää haluaa auttaa ja kokea yhdessä. Suhde lapseen on usein koko elämän mittainen eikä sitä korvaa suhde koiraan tai poikaystävään. Hulluja on ne ihmiset jotka jättävät kokematta tärkeimmän suhteen elämässään ja kärsivät yksinäisyydestä lapsivihan takia.
Mummoiässä koiran ulkoiluttaminen sateella ja viinin lipittely voi tuntua tyhjältä kun muilla on jälkikasvua ja lastenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
Joo, ärsyttää nää lapselapsien kuvien esittelyt, kaikki vauvat ovat samannäköisiä, ihan sama kenen kuvaa mulle näyttävät, olen alkanut sanomaan suoraan, että ei mua kiinnosta.
Tuo on vain vaihe, kun lapsi on jotain 3v niin ei nää mammat enää niitä lapsensa kuvia jaksa usein näytellä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten ne nuoremmat kaverit , niillä ei varmaan vielä ole lapsia jos vanhemmilla kavereilla on?
Mitkä nuoremmat kaverit? En mä usko että mulla olisi nelikymppisenä ihan valtavasti yhteistä vaikkapa 20-vuotiaan kanssa, vaikka me molemmat lapsettomia oltaisiinkin.
Itse olen 53 ja mun nuorin kaveri on 37 ja vanhin 77. Ja ihan hyvin riittää juttua näidenkin kanssa, vaikka ikäero on reilusti.
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen hankkiminen on suuri ja paljon tärkeämpi asia kuin nykynaiset ymmärtävät. Katumus lapsen puutteesta tulee 100% varmasti yksinäisyyden iskiessä viimeistään vanhana.
Siinä on kyseessä elämän tärkeimmän ihmissuhteen kokemisesta, olemalla vanhempi omalle lapselleen. Se on rakkautta ilman ehtoja ja yhteisen elämän kokemusta.
Omassa lapsessa on parasta se pyyteetön rakkaus lapseen. Oman lapsen elämää haluaa auttaa ja kokea yhdessä. Suhde lapseen on usein koko elämän mittainen eikä sitä korvaa suhde koiraan tai poikaystävään. Hulluja on ne ihmiset jotka jättävät kokematta tärkeimmän suhteen elämässään ja kärsivät yksinäisyydestä lapsivihan takia.
Mummoiässä koiran ulkoiluttaminen sateella ja viinin lipittely voi tuntua tyhjältä kun muilla on jälkikasvua ja lastenlapsia.
Tai sun lapsesta kasvaa narkki joka hakkaa sut ja ryöstää sun rahat.. Silloin ehkä toivot että olisit ostanut koiran...
Mieheni äitipuoli (rip) puhui jatkuvasti edellisen suhteensa perua olevista lapsenlapsistaan. Ei juuri muusta puhunutkaan.
Perusteli, että sitä suu puhuu, mitä sydän on töynnä ja jatkoi puhumistaan.
Tykkäs kyllä pikkulapsista ja tuli ihan vauva-aikana jopa kerran vauvaamme katsomaan 150 km päähän (oli itse varmaan jo 75 täyttänyt).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten ne nuoremmat kaverit , niillä ei varmaan vielä ole lapsia jos vanhemmilla kavereilla on?
Mitkä nuoremmat kaverit? En mä usko että mulla olisi nelikymppisenä ihan valtavasti yhteistä vaikkapa 20-vuotiaan kanssa, vaikka me molemmat lapsettomia oltaisiinkin.
Tietysti voi olla. Ei ikäero ole mikään este ystävystyä. Oon itse 38v ja paras ystäväni on 54v ja ollaan tunnettu toista kymmentä vuotta. Yhteiset kiinnostuksen kohteet on tärkeitä. Me käydään yhdessä festareilla, salilla, shoppaillaan yms.
38 ja 54 on kyllä vähän eri kuin vaikka 45 ja 20. Te olette käytännössä molemmat jo keski-ikäisiä, joten yhteistäkin on. Nelikymppinen ja parikymppinen sen sijaan elää väkisinkin ihan eri elämänvaihetta.
Mitä luulet näiden sitten joiden lapsi teki itsemurhan , mitä he puhuvat tuttaville. Kuka heitä jaksaa kuunnella.