Lue keskustelun säännöt.
Tunnen itseni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi kun kaikilla vanhoilla kavereilla on lapsia.
05.08.2026 |
Tuntuu että oletus on, että jos minun kanssani ei voi keskustella päiväkotipaikoista tai soseista niin ei maksa vaivaa olla yhteydessä ollenkaan. Kauheasti mediassa rummutetaan miten yleistä lapsettomuus on, mutta en tunne omasta 35-45 ikäluokastani käytännössä ketään kaltaistani.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä velaidentiteetin väitettyä pysyvyyttä ajatellen on silmiinpistävää, miten vähän meitä ylipäätään mistään syystä lapsettomia on enää nelikymppisten ikäluokassa. Siinä 35-40 v. paikkeilla oma kaveripiiri myllääntyi tämän asian osalta täysin erilaiseksi. Kolmekymppisenä olin vielä tavallinen ja kuuluin ikään luin porukkaan, nyt olen poikkeus.
Totta, omassakin tuttavapiirissä moni "en halua koskaan lapsia"-tyyppi on kuitenkin tullut äidiksi viimeistään tuossa 35-40v.
Ne, jotka haluavat omia lapsia ja tietävät sen jo nuorena -tai ainakin viimeistään 25-30v- saavat yleensä lapsia aiemmin, ellei ole ongelmaa sopivan kumppanin löytämisessä.
Juuri tämän takia minusta on totaalisen epäkiinnostavaa, kun mediaan haastatellaan jotain 24 v. "velaa". Ei koko asia ole tuossa kohtaa ajankohtainen useimmille muutenkaan, ja se valinnan paikka on kummasti painavampi siinä kohtaa kun tietää, että kohta ei enää pysty tai että juna meni jo. Silti en muista että olisin ikinä lukenut yhtä ainutta artikkelia tai edes somepäivitystä keski-ikäistyneestä velasta. En väitä, etteikö sellaisia ole, mutta kummasti heitä ei koskaan näihin juttuihin kuitenkaan löydy.
Ehkä keski-ikäistyneellä velalla ei ole mitään mielenkiintoa mennä mediaan kertomaan elämästään? Elää sitä tyytyväisenä itsekseen, eikä koe tarvetta puhua aiheesta julkisesti? Tuollaisella nuorella taas voi olla paasaamisen tarvetta ja tunnetta siitä, että olisi erikoinen kapinallinen tms. :D Vaikka tosiaan, eihän 20-30v ihmisiltä kukaan odotakaan vielä lapsia.
Toinen mihin kaipaisin muutosta on nämä lapsettomuustilastot, joita tehdään 35-vuotiaista. Kun siinä 35-40v nimenomaan perustetaan nykyään vielä perheitä, niin olisi tietysti loogisempaa siirtää se tilastoikä 40v. Ei kuten nykyään, että uutisoidaan miten suuri prosenttiosuus 35-vuotiaista on lapsettomia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten ne nuoremmat kaverit , niillä ei varmaan vielä ole lapsia jos vanhemmilla kavereilla on?
Mitkä nuoremmat kaverit? En mä usko että mulla olisi nelikymppisenä ihan valtavasti yhteistä vaikkapa 20-vuotiaan kanssa, vaikka me molemmat lapsettomia oltaisiinkin.
Tietysti voi olla. Ei ikäero ole mikään este ystävystyä. Oon itse 38v ja paras ystäväni on 54v ja ollaan tunnettu toista kymmentä vuotta. Yhteiset kiinnostuksen kohteet on tärkeitä. Me käydään yhdessä festareilla, salilla, shoppaillaan yms.
38 ja 54 on kyllä vähän eri kuin vaikka 45 ja 20. Te olette käytännössä molemmat jo keski-ikäisiä, joten yhteistäkin on. Nelikymppinen ja parikymppinen sen sijaan elää väkisinkin ihan eri elämänvaihetta.
Kyllä mulla on nuorimmat työkaverit 18-19v ja tullaan hyvin juttuun keskenään. Mun mielestä Keski-ikä ei tarkoita että pitää olla hapan, vanha ja tylsä...
"Juttuun tuleminen" työkaverin kanssa on eri asia kuin oikea ystävyyssuhde. Miksi sotket tahallasi asioita.
Kyllä mä voin pyytää työkavereita myös vapaa-ajan viettoon...
Joskus siinä 36 ikävuoden jälkeen sosiaalinen kuolema oli vähitellen etenevä, mutta totaalinen. Kaikki pitkäaikaiset, aikoinaan tärkeät kaverini ovat taaperoiden ja alakoululaisten vanhempia, ja suhtautuminen tuntuu olevan, että minä olen jäänyt jotenkin jälkeen elämässäni ja että mikään itselleni tapahtunut ei ole sillä lailla relevanttia aikuisuutta kuin vanhemmuus on. Koen olevani ihan yksiselitteisesti keski-ikäinen enkä mikään baarissa laukkaava opiskelijatyttö, mutta olen sitä kai sitten väärällä tavalla, koska asiani eivät kiinnosta ketään samalla tavalla kuin joku someen tuutattu anekdootti taaperon hassuista kommelluksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten ne nuoremmat kaverit , niillä ei varmaan vielä ole lapsia jos vanhemmilla kavereilla on?
Mitkä nuoremmat kaverit? En mä usko että mulla olisi nelikymppisenä ihan valtavasti yhteistä vaikkapa 20-vuotiaan kanssa, vaikka me molemmat lapsettomia oltaisiinkin.
Tietysti voi olla. Ei ikäero ole mikään este ystävystyä. Oon itse 38v ja paras ystäväni on 54v ja ollaan tunnettu toista kymmentä vuotta. Yhteiset kiinnostuksen kohteet on tärkeitä. Me käydään yhdessä festareilla, salilla, shoppaillaan yms.
38 ja 54 on kyllä vähän eri kuin vaikka 45 ja 20. Te olette käytännössä molemmat jo keski-ikäisiä, joten yhteistäkin on. Nelikymppinen ja parikymppinen sen sijaan elää väkisinkin ihan eri elämänvaihetta.
Kyllä mulla on nuorimmat työkaverit 18-19v ja tullaan hyvin juttuun keskenään. Mun mielestä Keski-ikä ei tarkoita että pitää olla hapan, vanha ja tylsä...
"Juttuun tuleminen" työkaverin kanssa on eri asia kuin oikea ystävyyssuhde. Miksi sotket tahallasi asioita.
Kyllä mä voin pyytää työkavereita myös vapaa-ajan viettoon...
Kaikkeahan sitä voi tehdä. Voisin minäkin varmaan pyytää jotain random lukiolaisia kylään, mutta en pyydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana sinkkunaisena on myös kumppanin etsintä hankalaa kun sinkkuisät kyselevät heti "pidätkö lapsista?" Mitä siihen vastaa, samanlailla minä pidän lapsista kuin muunkin ikäisistä, kaikki ihmisiä. Vaan ei, pitäisi olla aivan hurmiossa lapsista.
Useimmat normaalit aikuiset eivät mitenkään kategorisesti pidä kaikista lapsista, edes itse lapsia saaneet. Osa toki teeskentelee, koska luulee että se antaa heistä jotenkin hurskaan kuvan. Itse pyyhin Tinderissä eroiskät aikoinaan suoraan vasuriin. Harmillisesti moni mies vaan salaa lapsensa noissa sovelluksissa ja kertoo asiasta ehkä korkeintaan toisilla treffeillä.
Minä nk. pidän lapsista, mutta lapset eivät ole mielestäni kovin kiinnostava aihe. Lapset tuovat minun mielestäni iloa, mutta jos tutustun uuteen ihmiseen, niin haluan tutustua siihen ihmiseen. Eli esim. treffi- tai ystävyyskontekstissa ei kannata mitenkään lapsikärjellä mennä, vaan omana itsenä omaa persoonaa kertoen. Lapset tulee sitten myöhemmin.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus siinä 36 ikävuoden jälkeen sosiaalinen kuolema oli vähitellen etenevä, mutta totaalinen. Kaikki pitkäaikaiset, aikoinaan tärkeät kaverini ovat taaperoiden ja alakoululaisten vanhempia, ja suhtautuminen tuntuu olevan, että minä olen jäänyt jotenkin jälkeen elämässäni ja että mikään itselleni tapahtunut ei ole sillä lailla relevanttia aikuisuutta kuin vanhemmuus on. Koen olevani ihan yksiselitteisesti keski-ikäinen enkä mikään baarissa laukkaava opiskelijatyttö, mutta olen sitä kai sitten väärällä tavalla, koska asiani eivät kiinnosta ketään samalla tavalla kuin joku someen tuutattu anekdootti taaperon hassuista kommelluksista.
Tarkoitatko "asioillasi" siis someen laittamaasi materiaalia, kun vertaat sitä taaperopäivitykseen? En ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Joskus siinä 36 ikävuoden jälkeen sosiaalinen kuolema oli vähitellen etenevä, mutta totaalinen. Kaikki pitkäaikaiset, aikoinaan tärkeät kaverini ovat taaperoiden ja alakoululaisten vanhempia, ja suhtautuminen tuntuu olevan, että minä olen jäänyt jotenkin jälkeen elämässäni ja että mikään itselleni tapahtunut ei ole sillä lailla relevanttia aikuisuutta kuin vanhemmuus on. Koen olevani ihan yksiselitteisesti keski-ikäinen enkä mikään baarissa laukkaava opiskelijatyttö, mutta olen sitä kai sitten väärällä tavalla, koska asiani eivät kiinnosta ketään samalla tavalla kuin joku someen tuutattu anekdootti taaperon hassuista kommelluksista.
Itse huomasin ensimmäisen sosiaalisen kuoleman jo 25+, kun kaverit alkoivat pariutua ja rakentaa sosiaalista elämäänsä sen parisuhteen ympärille (pariskuntakaverit).
Tuo syveni lähemmäs kolmeakymppiä mentäessä, ja onneksi löysinkin siinä 25-30v välillä uusia, hieman nuorempia kavereita - joilla oli sitten edessä taas siinä 25+ tuo sama mökkiytyminen ja parisuhteeseen katoaminen.
Nyt tuntuu siltä, että on löytynyt joitain aidosti sopivia ihmisiä, jotka elävät elämäänsä omana itsenään kuten minäkin, eikä mahdolliset parisuhteet ja/tai lapset vaikuta omaan olemiseen ja ystävyyteen niin voimakkaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on ihan ihmisestä kiinni. Jotenkin mun elämä meni niin että melkein kaikki kaverit ovat lapsettomia, minä myös. Yhdellä äitikaverilla on mammaystävät joiden kanssa puhuu kaikki lapsiasiat, itse siis kertoi minulle näin. Me puhutaan myös lapsista tietysti mutta enemmän ehkä muista asioista. Hänen lapset ovat nyt n.20v ja on sanonut että ei todellakaan kiinnosta muiden pikkulapsiasiat enää. Mutta niinhän se vähän menee että asiat pyörii oman perheen ympärillä väkisinkin. Sääli jos ystävyys loppuu koska vanhempana niitä ystäviä olisi hyvä olla mahdollisimman paljon. Suosittelen lapsettomia ystäviä mahdollisimman paljon. Äidit joko jää tai sitten ei jää elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Joo, ärsyttää nää lapselapsien kuvien esittelyt, kaikki vauvat ovat samannäköisiä, ihan sama kenen kuvaa mulle näyttävät, olen alkanut sanomaan suoraan, että ei mua kiinnosta.
Tää on hyvä :D pitäisi naisilla varmaan olla suorapuheisuutta enemmän ja hurttia huumoria. Täytyy itsekin vastata, että Aha, no samannäköinen kuin kaikki muutkin ihmisten mukulat. Tai voin mennä samalle tasolle näyttämällä kuvaa viimeisimmästä hoidosta, heille vieraasta miehestä, kuten mukulat ovat minulle vieraita. Sanoa että olipas muuten 16 cm käyrä meisseli kaverilla, joka minua paukutti bileiden jälkeen. Kiinnostaa varmaan yhtä paljon heitä kuin mukuloiden kakan väri minua.
Luojan kiitos, ettei tarvi keskustella vaipoista, soseista, päivähoidosta…