Hautajaisvieraiden käytös

Kuin iäkäs ihminen pääsee pois tästä ajasta, se ei ole oikeastaan kovin surullinen asia. Ja ehkä hän ei ollut kovin läheinen hautajaisvieraille.

Et tainnut itsekään olla kovin surullinen, kun käytit aikasi hautajaisissa muiden kyyläämiseen.

Itse olisin iloinen, jos kuolemani jälkeen sukulaiseni ja ystäväni kokoontuisivat vielä yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Kuin iäkäs ihminen pääsee pois tästä ajasta, se ei ole oikeastaan kovin surullinen asia. Ja ehkä hän ei ollut kovin läheinen hautajaisvieraille.

Ei se iästä riipu, onko iäkkään kuolema surullinen asia. 

Jotkut ovat vielä onnellisia elämässään ja esim lapset rakastavat ja tapaavat usein. 

Kyllä iäkkään kuolema voi olla läheisille ihan kauheaa. 

Olipa sekava aloitus. Kielioppikin päin persettä ja oikoluku tekemättä.

Tuohon miten surraan vaikuttaa niin monet asiat. Osa suvuista ei sure, vaan suru peitetään iloisella käytöksellä. Voi olla että vieraat eivät olleet läheisiä tai olivat läheisiä, mutta kuolema olikin helpotus kaikille. Tuntematta ihmisiä, on vaikea sanoa mikä oli syynä. Voi olla myös tapa. Savolaiset hautajaiset ovat iloisempi tapahtuma kuin hämäläiset häät oli joku sananparsi joskus.

Vierailija kirjoitti:

Kuin iäkäs ihminen pääsee pois tästä ajasta, se ei ole oikeastaan kovin surullinen asia. Ja ehkä hän ei ollut kovin läheinen hautajaisvieraille.

Niin, ei sinulle, mutta edes terminaalivaiheen syöpää sairastava ihminen ei välttämättä haluaisi kuolla vielä. Terve vanhuskin saattaa haluta elää, mutta sovitaanko että palataan asiaan sitten kun sinä olet kypsä pääsemään pois tästä ajasta. Sinua ei varmasti jää suremaan kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Olipa sekava aloitus. Kielioppikin päin persettä ja oikoluku tekemättä.

Jeppp. ”Iäkkään ihmisen hautajaisissa kuka kuoli yllättäen”. 🥴

Muistotilaisuudet ovatkin yleensä irvokkaita, koska niissä hautajaisvieraat ikään kuin juhlivat sitä että ovat itse elossa. Olen ollut vanhanaikaisissa hautajaisissa joihin osallistui koko kylä, ja kun ukot olivat juoneet tarpeeksi sahtia, tunnelma nousi kattoon ja äityi iltaa kohti jopa aggressiiviseksi.

Viime vuosina useita hautajaisia järjestäneenä ja useissa hautajaisissa vierailleena...

Mä ymmärrän, että muistotilaisuudessa kun näkee pitkästä aikaa sukulaisia ja tuttuja, ja varsinkin kun ne ns. viralliset seremoniat on ohi, niin tunnelma saattaa olla melkein hilpeä, ihmiset juttelevat ja nauravat kahvipöydissä, ainakin jos vainaja ei ollut mikään hirveän läheinen. 

Mutta kyllä koin itse omaisena ja surullisena ja väsyneenä hankalaksi ja ajattelemattomaksi, kun joku aloitti jonkun small talkin jostain "mites oletko sä töissä vielä siellä xxx, mä itse tässä just lähdin vielä täydennyskoulutukseen kun on päällikön hommakin siinä tullut nyt..." 

Ei kiinnostanut työasiat, mökin remppa, asuntosijoittaminen kyllä pätkän vertaa siinä tilanteessa. Olisin halunnut muistella vainajaa.

Viisas vanha tätini sanoi, että hautajaisissa ei kuulu mistään perunanistutuksesta puhua. Oli ilmeisesti ollut joskus hautajaisissa, missä tuo oli ollut pääpuheenaihe ja piti sitä epäkunnioittavana sekä vainajaa että hänen lähimpiään kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuin iäkäs ihminen pääsee pois tästä ajasta, se ei ole oikeastaan kovin surullinen asia. Ja ehkä hän ei ollut kovin läheinen hautajaisvieraille.

Ei se iästä riipu, onko iäkkään kuolema surullinen asia. 

Jotkut ovat vielä onnellisia elämässään ja esim lapset rakastavat ja tapaavat usein. 

Kyllä iäkkään kuolema voi olla läheisille ihan kauheaa. 

Toki. Ja silti en ole ollut hautajaisissa, joissa EI olisi naurettu. 

Ihmiset yleensä itkevät siunaustilaisuudessa, jos ovat itkeäkseen -esim. Hämeessä sitä yleensä vältetään viimeiseen asti. Muistotilaisuudessa sitten muistellaan vainajaa ja nähdään elossa olevaa sukua. Adressien luvun ajan toki nieleskellään kyyneliä, mutta yleensä kyllä nauru raikaa kun puheita pidetään, ja ihmiset muistelevat sitä rakasta vainajaa. Koska kaikki haluavat muistaa siitä jotain iloista ja hyvää. 

Ja kyllä, ihmiset saattavat jutella keskenään ihan muistakin asioista, vaikka olisi ollut kuinka rakas vainaja. Muistan miten suuri helpotus oli oman mummuni hautajaisissa, kun serkkuni oli juuri mennyt armeijaan ja puhui koko syömisen ajan siitä. Sai hetken ajatella jotain muutakin. Ja rakastin siis mummua aivan äärettömästi. 

Mitä julkiseen itkemiseen tulee, minä ainakin olen sen verran pidättyväinen, että säästän itkuni mieluummin yksinäisyyteen tai vain mieheni silmille. Olisi nöyryyttävää joutua itkemään julkisesti, siksi hillitsen itseni kaikkein rakkaimpienkin hautajaisissa, hinnalla millä hyvänsä. Me ihmiset olemme erilaisia: minä kestän suruni paremmin, kun pidän kiinni arvokkuudesta ja siitä, että julkisesti ei ylähuuli värähdä; joku muu taas pärjää sillä, että heittäytyy arkun päälle ulvomaan. 

Mutta en kyllä Suomessa ole nähnyt kovinkaan avointa itkua yksissäkään hautajaisissa. Pientä silmien pyyhkimistä kirkossa, haudalla ja adresseja luettaessa, siinä kaikki. Ei kuulu meikäläiseen tapakulttuuriin. 

Vierailija kirjoitti:

Viime vuosina useita hautajaisia järjestäneenä ja useissa hautajaisissa vierailleena...

Mä ymmärrän, että muistotilaisuudessa kun näkee pitkästä aikaa sukulaisia ja tuttuja, ja varsinkin kun ne ns. viralliset seremoniat on ohi, niin tunnelma saattaa olla melkein hilpeä, ihmiset juttelevat ja nauravat kahvipöydissä, ainakin jos vainaja ei ollut mikään hirveän läheinen. 

Mutta kyllä koin itse omaisena ja surullisena ja väsyneenä hankalaksi ja ajattelemattomaksi, kun joku aloitti jonkun small talkin jostain "mites oletko sä töissä vielä siellä xxx, mä itse tässä just lähdin vielä täydennyskoulutukseen kun on päällikön hommakin siinä tullut nyt..." 

Ei kiinnostanut työasiat, mökin remppa, asuntosijoittaminen kyllä pätkän vertaa siinä tilanteessa. Olisin halunnut muistella vainajaa.

Viisas vanha tätini sanoi, että hautajaisissa ei kuulu mistään perunanistutuksesta puhua. Oli ilmeisesti ollut joskus hautajaisissa, missä tuo oli ollut pääpuheenaihe ja piti sitä epäkunnioittavana sekä vainajaa että hänen lähimpiään kohtaan. 

Ne normaalit small talk -aiheet ovat nimenomaan tärkeitä muistotilaisuudessa; muistuttavat siitä, että elämä jatkuu, ja antavat lepoa ja taukoa siitä surusta. 

Ja haluaisitko itse, että omat hautajaisesi ovat pelkkää itkua ja hammasten kiristystä? En minä ainakaan, haluaisin että jos minulle nyt joku peijaiset pitää, ne muistelevat ilolla, että kylläpä oli mahtavaa kun saatiin tuntea niin hieno tyyppi, kippis! 

Vainajaa kunnioittaa se, että muistelee häntä hyvällä, ei se, että keskittyy täysin itsekkäästi siihen oman surun määrään. Katsos kun suru on sinun, vain sinun, ei liity vainajaan millään tavalla. 

On itsekästä vain velloa siinä omassa surussaan sen sijaan, että yrittäisi tehdä tilanteen muille surijoille helpommaksi juttelemalla kevyesti. 

Vierailija kirjoitti:

Muistotilaisuudet ovatkin yleensä irvokkaita, koska niissä hautajaisvieraat ikään kuin juhlivat sitä että ovat itse elossa. Olen ollut vanhanaikaisissa hautajaisissa joihin osallistui koko kylä, ja kun ukot olivat juoneet tarpeeksi sahtia, tunnelma nousi kattoon ja äityi iltaa kohti jopa aggressiiviseksi.

Joo tämä. Yksi hautajaisvieras julisti suureen ääneen kuinka hän aikoo elää satavuotiaaksi ikään kuin syyllistäen kuollutta mitä meni ennen aikoja kuolemaan. Helppo julistaa noin suht nuorena kun ei vielä kremppoja ole tullut.

Mummon hautajaisissa hänen siskonsa kertoi hauskoja muistoja mummon ja hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kyllä siellä naurettiin.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon miten surraan vaikuttaa niin monet asiat. Osa suvuista ei sure, vaan suru peitetään iloisella käytöksellä. Voi olla että vieraat eivät olleet läheisiä tai olivat läheisiä, mutta kuolema olikin helpotus kaikille. Tuntematta ihmisiä, on vaikea sanoa mikä oli syynä. Voi olla myös tapa. Savolaiset hautajaiset ovat iloisempi tapahtuma kuin hämäläiset häät oli joku sananparsi joskus.

Hautajaiset on itse asiassa Hämeessä suurin piirtein yhtä iloiset kuin häät. Siis oikeasti, hautajaisissa nauretaan ihan yhtä paljon. Koska sinänsä ehkä yllättäen Hämeessä ei ole mitenkään sopimatonta nauraa hautajaisissa -kovin julkinen itkeminen sen sijaan sitä olisi, poislukien ehkä vainajan leski. 

Minä olen nähnyt miesten kantavan arkkua hautaan nenänpäät niin valkoisena, että olen pelännyt niiden pyörtyvän, ja ihmiset tuntien tiedän miten suuri suru on ollut. Silti ei ole kyynelkään vierinyt (itkeminen ei muuten tutkitusti paranna miesten oloa lainkaan, toisin kuin naisten, senkään takia ne ei yleensä itke, kun ei se auta senkään vertaa kuin naisilla), ja siunaustilaisuudessa on jo jaksettu nauraa. 

Nauru hautajaisissa on hyvä asia, kuten myös arkisten asioiden juttelu. Se auttaa surussa. 

Viimeksi kun olin hautajaisissa, leski meni auttamaan pitopalvelua pöytien siivoamisessa. Viisaana naisena hän tiesi, että arkinen askare auttaa paljon enemmän kuin surussa rypeminen. 

Vierailija kirjoitti:

Viime vuosina useita hautajaisia järjestäneenä ja useissa hautajaisissa vierailleena...

Mä ymmärrän, että muistotilaisuudessa kun näkee pitkästä aikaa sukulaisia ja tuttuja, ja varsinkin kun ne ns. viralliset seremoniat on ohi, niin tunnelma saattaa olla melkein hilpeä, ihmiset juttelevat ja nauravat kahvipöydissä, ainakin jos vainaja ei ollut mikään hirveän läheinen. 

Mutta kyllä koin itse omaisena ja surullisena ja väsyneenä hankalaksi ja ajattelemattomaksi, kun joku aloitti jonkun small talkin jostain "mites oletko sä töissä vielä siellä xxx, mä itse tässä just lähdin vielä täydennyskoulutukseen kun on päällikön hommakin siinä tullut nyt..." 

Ei kiinnostanut työasiat, mökin remppa, asuntosijoittaminen kyllä pätkän vertaa siinä tilanteessa. Olisin halunnut muistella vainajaa.

Viisas vanha tätini sanoi, että hautajaisissa ei kuulu mistään perunanistutuksesta puhua. Oli ilmeisesti ollut joskus hautajaisissa, missä tuo oli ollut pääpuheenaihe ja piti sitä epäkunnioittavana sekä vainajaa että hänen lähimpiään kohtaan. 

Itsellä sama tunne ystävän muistotilaisuudessa. Olisin halunnut että oltaisiin muisteltu vainajaa, millainen hän oli eläessään. Hän näet oli hauskaa seuraa. Sen sijaan osa puhui ihan muita asioita ja veti alkoa.

Tuohan on positiivinen asia. Miksi pitäisi tähdätä itkemiseen ja vollottamiseen, negatiivisuuteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuin iäkäs ihminen pääsee pois tästä ajasta, se ei ole oikeastaan kovin surullinen asia. Ja ehkä hän ei ollut kovin läheinen hautajaisvieraille.

Ei se iästä riipu, onko iäkkään kuolema surullinen asia. 

Jotkut ovat vielä onnellisia elämässään ja esim lapset rakastavat ja tapaavat usein. 

Kyllä iäkkään kuolema voi olla läheisille ihan kauheaa. 

Toki. Ja silti en ole ollut hautajaisissa, joissa EI olisi naurettu. 

 

Ihmiset yleensä itkevät siunaustilaisuudessa, jos ovat itkeäkseen -esim. Hämeessä sitä yleensä vältetään viimeiseen asti. Muistotilaisuudessa sitten muistellaan vainajaa ja nähdään elossa olevaa sukua. Adressien luvun ajan toki nieleskellään kyyneliä, mutta yleensä kyllä nauru raikaa kun puheita pidetään, ja ihmiset muistelevat sitä rakasta vainajaa. Koska kaikki haluavat muistaa siitä jotain iloista ja hyvää. 

 

Ja kyllä, ihmiset saattavat jutella keskenään ihan muistakin asioista, vaikka olisi ollut kuinka rakas vainaja. Muistan miten suuri helpotus oli oman mummuni hautajaisissa, kun serkkuni oli juuri mennyt armeijaan ja puhui koko syömisen ajan siitä. Sai hetken ajatella jotain muutakin. Ja rakastin siis mummua aivan äärettömästi. 

 

Mitä julkiseen itkemiseen tulee, minä ainakin olen sen verran pidättyväinen, että säästän itkuni mieluummin yksinäisyyteen tai vain mieheni silmille. Olisi nöyryyttävää joutua itkemään julkisesti, siksi hillitsen itseni kaikkein rakkaimpienkin hautajaisissa, hinnalla millä hyvänsä. Me ihmiset olemme erilaisia: minä kestän suruni paremmin, kun pidän kiinni arvokkuudesta ja siitä, että julkisesti ei ylähuuli värähdä; joku muu taas pärjää sillä, että heittäytyy arkun päälle ulvomaan. 

 

Mutta en kyllä Suomessa ole nähnyt kovinkaan avointa itkua yksissäkään hautajaisissa. Pientä silmien pyyhkimistä kirkossa, haudalla ja adresseja luettaessa, siinä kaikki. Ei kuulu meikäläiseen tapakulttuuriin. 

Kiteytit hyvin suomalaiset hautajaiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viime vuosina useita hautajaisia järjestäneenä ja useissa hautajaisissa vierailleena...

Mä ymmärrän, että muistotilaisuudessa kun näkee pitkästä aikaa sukulaisia ja tuttuja, ja varsinkin kun ne ns. viralliset seremoniat on ohi, niin tunnelma saattaa olla melkein hilpeä, ihmiset juttelevat ja nauravat kahvipöydissä, ainakin jos vainaja ei ollut mikään hirveän läheinen. 

Mutta kyllä koin itse omaisena ja surullisena ja väsyneenä hankalaksi ja ajattelemattomaksi, kun joku aloitti jonkun small talkin jostain "mites oletko sä töissä vielä siellä xxx, mä itse tässä just lähdin vielä täydennyskoulutukseen kun on päällikön hommakin siinä tullut nyt..." 

Ei kiinnostanut työasiat, mökin remppa, asuntosijoittaminen kyllä pätkän vertaa siinä tilanteessa. Olisin halunnut muistella vainajaa.

Viisas vanha tätini sanoi, että hautajaisissa ei kuulu mistään perunanistutuksesta puhua. Oli ilmeisesti ollut joskus hautajaisissa, missä tuo oli ollut pääpuheenaihe ja piti sitä epäkunnioittavana sekä vainajaa että hänen lähimpiään kohtaan. 

Ne normaalit small talk -aiheet ovat nimenomaan tärkeitä muistotilaisuudessa; muistuttavat siitä, että elämä jatkuu, ja antavat lepoa ja taukoa siitä surusta. 

 

Ja haluaisitko itse, että omat hautajaisesi ovat pelkkää itkua ja hammasten kiristystä? En minä ainakaan, haluaisin että jos minulle nyt joku peijaiset pitää, ne muistelevat ilolla, että kylläpä oli mahtavaa kun saatiin tuntea niin hieno tyyppi, kippis! 

 

Vainajaa kunnioittaa se, että muistelee häntä hyvällä, ei se, että keskittyy täysin itsekkäästi siihen oman surun määrään. Katsos kun suru on sinun, vain sinun, ei liity vainajaan millään tavalla. 

 

On itsekästä vain velloa siinä omassa surussaan sen sijaan, että yrittäisi tehdä tilanteen muille surijoille helpommaksi juttelemalla kevyesti. 

Minusta vainajan muistelu on sitä että kertoo hänestä. Puhutaan millainen hän oli, mitä hauskoja anekdootteja häneen liittyy, esim. mitä seikkailuja tai jekkuja hän teki. Ei sen tyylistä että sainpa muuten töissäni ylennyksen ja meidän lapsella oli matikasta kymppi viime todistuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viime vuosina useita hautajaisia järjestäneenä ja useissa hautajaisissa vierailleena...

Mä ymmärrän, että muistotilaisuudessa kun näkee pitkästä aikaa sukulaisia ja tuttuja, ja varsinkin kun ne ns. viralliset seremoniat on ohi, niin tunnelma saattaa olla melkein hilpeä, ihmiset juttelevat ja nauravat kahvipöydissä, ainakin jos vainaja ei ollut mikään hirveän läheinen. 

Mutta kyllä koin itse omaisena ja surullisena ja väsyneenä hankalaksi ja ajattelemattomaksi, kun joku aloitti jonkun small talkin jostain "mites oletko sä töissä vielä siellä xxx, mä itse tässä just lähdin vielä täydennyskoulutukseen kun on päällikön hommakin siinä tullut nyt..." 

Ei kiinnostanut työasiat, mökin remppa, asuntosijoittaminen kyllä pätkän vertaa siinä tilanteessa. Olisin halunnut muistella vainajaa.

Viisas vanha tätini sanoi, että hautajaisissa ei kuulu mistään perunanistutuksesta puhua. Oli ilmeisesti ollut joskus hautajaisissa, missä tuo oli ollut pääpuheenaihe ja piti sitä epäkunnioittavana sekä vainajaa että hänen lähimpiään kohtaan. 

Itsellä sama tunne ystävän muistotilaisuudessa. Olisin halunnut että oltaisiin muisteltu vainajaa, millainen hän oli eläessään. Hän näet oli hauskaa seuraa. Sen sijaan osa puhui ihan muita asioita ja veti alkoa.

No eihän hautajaisissakaan voida mennä yhden henkilön haluamisten mukaan. Ihmiset käyttäytyvät eri tavalla noissa tilanteissa. Et sinä voi alkaa aikuisia ihmisiä määräilemään.

Omainen voi ottaa hautajaismenot myös viimeisenä palveluksena rakkaalle, jolloin oma suru ei välttämättä nouse esiin, varsinkin, jos on jännittyneenä eka kertaa järjestämässä menoja iäkkäälle. Tilaisuuden arvokas sujuminen ja vieraiden kohtaaminen, se että kaikki saavat jättää kauniit jäähyväiset vainajalle eli yhteisön hyvästinjättö vainajalle on hautajaisten vanha perinne.  Ei pelkästään yksityinen suru. Muistotilaisuudessa on normaalia, että jutellaan vilkkaasti eli tiivistetään yhteyksiä yhteisen sosiaalisen menetyksen takia.