Lue keskustelun säännöt.
Hautajaisvieraiden käytös
05.08.2026 |
En ollut käynyt hautajaisissa vuosikymmeniin ennen kuin nyt sitten olin tänä vuonna iäkkään ihmisen hautajaisissa kuka kuoli yllättäen eikä sairauteen, hän asui kotonaan ennen kuolemaansa eli oli ihan hyväkuntoinen.. Yllätyin kun jotenkin tuli tunne hautajaisissa ja varsinkin muistotilaisuudessa että hautajaisvieraat eli sukulaiset eivät juurikaan olleet surullisia. Siis vieraat jutteli ja nauruskeli keskenään muistotilaisuudessa ja tuli tunne kuin vieraat olisivat tulleet vaan johonkin juhiin syömään ja kakkuhkahveille. Jopa vainajan parikymppinen lapsenlapsi oli ihan iloisen ja naureskeli eikä itkenyt missään vaiheessa. Jotenkin tuli tunne että en itselleni halua isoja hautajaisia koko suvulle mihin porukka tulee vaan kakkukahveille naureskelemaan ja kuolinpesän rahoilla maksetaan isot hautajaiskulut.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Olin keväällä kolmikymppisenä yllättäen kuolleen siunaus- ja muistotilaisuudessa. Kaikki itkivät sekä kirkossa että muistotilaisuudessa, kun muisteltiin vainajaa. Sitten tunnelma ONNEKSI keveni ja pöydissä puhuttiin omia asioita, kun monet eivät olleet nähneet toisiaan aikoihin.
…jatkoa…
Sehän monesti riippuu siitä, kuinka pidetty ja läheinen vainaja on ollut hautajaisvieraille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en itkenyt enkä ollut surullinen isäni hautajaisissa. Elämässään ei koskaan välittänyt olemassaolostani, ei yhtään aihetta suruun.
Meillä on tapana tanssia ripaska kuolleen haudan päällä, kun olemme laittaneet arkun maahan ja täyttäneet sen hiekalla. Isosetä soittaa hanuria. Taputukset ovat kovat esityksen jälkeen
Omien vanhempien muistotilaisuudessa naurettiin, koska hautajaisissa oli jo itketty ihan tarpeeksi.
Ja sitäpaitsi minusta hautajaiset on eläviä varten.
Vierailija kirjoitti:
Olipa sekava aloitus. Kielioppikin päin persettä ja oikoluku tekemättä.
No kun kiireellä keksin tämän paska soperruksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistotilaisuudet ovatkin yleensä irvokkaita, koska niissä hautajaisvieraat ikään kuin juhlivat sitä että ovat itse elossa. Olen ollut vanhanaikaisissa hautajaisissa joihin osallistui koko kylä, ja kun ukot olivat juoneet tarpeeksi sahtia, tunnelma nousi kattoon ja äityi iltaa kohti jopa aggressiiviseksi.
Joo tämä. Yksi hautajaisvieras julisti suureen ääneen kuinka hän aikoo elää satavuotiaaksi ikään kuin syyllistäen kuollutta mitä meni ennen aikoja kuolemaan. Helppo julistaa noin suht nuorena kun ei vielä kremppoja ole tullut.
Aika typerää puhetta, joka iässä kuollaan, ei ihminen itse määrää.
Onnettomuus, äkillinen sairaus ym. kaikkea voi tapahtua kaikille ja joka iässä. Ihan päivänselvä.juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuosina useita hautajaisia järjestäneenä ja useissa hautajaisissa vierailleena...
Mä ymmärrän, että muistotilaisuudessa kun näkee pitkästä aikaa sukulaisia ja tuttuja, ja varsinkin kun ne ns. viralliset seremoniat on ohi, niin tunnelma saattaa olla melkein hilpeä, ihmiset juttelevat ja nauravat kahvipöydissä, ainakin jos vainaja ei ollut mikään hirveän läheinen.
Mutta kyllä koin itse omaisena ja surullisena ja väsyneenä hankalaksi ja ajattelemattomaksi, kun joku aloitti jonkun small talkin jostain "mites oletko sä töissä vielä siellä xxx, mä itse tässä just lähdin vielä täydennyskoulutukseen kun on päällikön hommakin siinä tullut nyt..."
Ei kiinnostanut työasiat, mökin remppa, asuntosijoittaminen kyllä pätkän vertaa siinä tilanteessa. Olisin halunnut muistella vainajaa.
Viisas vanha tätini sanoi, että hautajaisissa ei kuulu mistään perunanistutuksesta puhua. Oli ilmeisesti ollut joskus hautajaisissa, missä tuo oli ollut pääpuheenaihe ja piti sitä epäkunnioittavana sekä vainajaa että hänen lähimpiään kohtaan.
Ne normaalit small talk -aiheet ovat nimenomaan tärkeitä muistotilaisuudessa; muistuttavat siitä, että elämä jatkuu, ja antavat lepoa ja taukoa siitä surusta.
Ja haluaisitko itse, että omat hautajaisesi ovat pelkkää itkua ja hammasten kiristystä? En minä ainakaan, haluaisin että jos minulle nyt joku peijaiset pitää, ne muistelevat ilolla, että kylläpä oli mahtavaa kun saatiin tuntea niin hieno tyyppi, kippis!
Vainajaa kunnioittaa se, että muistelee häntä hyvällä, ei se, että keskittyy täysin itsekkäästi siihen oman surun määrään. Katsos kun suru on sinun, vain sinun, ei liity vainajaan millään tavalla.
On itsekästä vain velloa siinä omassa surussaan sen sijaan, että yrittäisi tehdä tilanteen muille surijoille helpommaksi juttelemalla kevyesti.
"Katsos kun suru on sinun, vain sinun, ei liity vainajaan millään tavalla. "
Olipas ilkeästi, töykeästi ja ylimielisesti sanottu. Aivan kuin läheisen ihmisen menetys olisi joku oma päänsisäinen ongelma. Etkä sinä muutenkaan ole mikään suremisen ylin portinvartija, joka määrää koska toiset saavat surra, miten ja kuinka paljon. Kai sinä hautajaisissakin menet töksäyttelemään surijolle, että "oletpa itsekäs"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ymmärrä näitä "hautajaisissa pitää olla koko ajan vakavana" tai "leskellä pitää olla ainakin vuoden suruaika" - juttuja. Surraan se ainak kun surraan ja se siitä. Toisella asian käsittely (varsinkin äkkikuoleman yhteydessä) voi kestää, mutta se ei edellytä muita olemaan myrtsinä kuukausia.
Joissakin paikoissa tuo raskashenkisyys ulottuu vuosien päähän. Pidetään muistopäiviä hautausmaalla, haudan hoitoon uhrataan pieni omaisuus jne.
Minulle kuolleiden muistaminen voi olla hyvin arkista: tuoksu joka liittyy isään, äidin kutoma villasukka, valokuva yhteisestä matkasta.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on positiivinen asia. Miksi pitäisi tähdätä itkemiseen ja vollottamiseen, negatiivisuuteen?
Sinäkö sen määräät, mikä on sopivaa "vollottamista" ja "negatiivisuutta"?
Suru on iso asia sille, kenelle se osuu kohdalle. Siitä ei pääse yli kuin suremalla. Sinunlaisesi tunnekylmät näsäviisastelijat pysykööt poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on positiivinen asia. Miksi pitäisi tähdätä itkemiseen ja vollottamiseen, negatiivisuuteen?
Sinäkö sen määräät, mikä on sopivaa "vollottamista" ja "negatiivisuutta"?
Suru on iso asia sille, kenelle se osuu kohdalle. Siitä ei pääse yli kuin suremalla. Sinunlaisesi tunnekylmät näsäviisastelijat pysykööt poissa.
Postaaja viittaa mielestäni siihen, että ON PAKKO surra ja vielä tietyllä tavalla.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhtä oikeaa tapaa surra. Ei kaikkia itketä hautajaisissa vaikka olisi surullinen. Jos ei ole kovin läheinen niin ehkä se ei samalla tavalla edes kosketa? Ei ole väärää tapaa. Ei kaikkien tarvitse vollottaa. Ja vaikka osa jutteli kevyesti niin uskon, että niitä surullisiakin saattoi joukossa olla vaikka sinä et sitä havainnut. Kaikki ei sure niin näkyvästi.
Mene sinä vollotuspoliisi tiehesi siitä. Todella epäkunnioittavaa käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummon hautajaisissa hänen siskonsa kertoi hauskoja muistoja mummon ja hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kyllä siellä naurettiin.
Normaalia ja on ajan trendi ollut jo kauan. Muistotilaisuudessa on hyvä ja kaunis tapa muistella edesmenneen elämästä mukavia ja naurettaviakin muistoja. Noin oli meidän mummonkin muistotilaisuudessa 15v sitten. Muistotilaisuus ei ole yksin surujuhla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuin iäkäs ihminen pääsee pois tästä ajasta, se ei ole oikeastaan kovin surullinen asia. Ja ehkä hän ei ollut kovin läheinen hautajaisvieraille.
Ei se iästä riipu, onko iäkkään kuolema surullinen asia.
Jotkut ovat vielä onnellisia elämässään ja esim lapset rakastavat ja tapaavat usein.
Kyllä iäkkään kuolema voi olla läheisille ihan kauheaa.
Voi olla ja onkin, mutta ei se itkemällä takaisin tule. Meinasin oikeasti lyödä kun poikani hautajaisten jälkeen yksi sanoi "hyvinhän sinä kestit, luulin että itket koko ajan"
Jokainen suree omalla tavallaan, eikä se muille kuulu.
Ei se suru ainakaan sen kieltämällä helpota. Jos tunteet tukahduttaa, ne tulevat esiin muilla tavoin.
Ja toivottavasti en ole kuuloetäisyydellä, jos joskus minulle tärkeän ihmisen hautajaisissa töksäyttelet, että "ei se itkemällä takaisin tule". Voi tulla tilaisuudesta äkkilähtö, minä kun en lyö ketään.
Aivan käsittämätöntä toisten kokemusten väheksymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ap olisi muuten itkenyt mutta kun kuuli ettei saakkaan perintöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuosina useita hautajaisia järjestäneenä ja useissa hautajaisissa vierailleena...
Mä ymmärrän, että muistotilaisuudessa kun näkee pitkästä aikaa sukulaisia ja tuttuja, ja varsinkin kun ne ns. viralliset seremoniat on ohi, niin tunnelma saattaa olla melkein hilpeä, ihmiset juttelevat ja nauravat kahvipöydissä, ainakin jos vainaja ei ollut mikään hirveän läheinen.
Mutta kyllä koin itse omaisena ja surullisena ja väsyneenä hankalaksi ja ajattelemattomaksi, kun joku aloitti jonkun small talkin jostain "mites oletko sä töissä vielä siellä xxx, mä itse tässä just lähdin vielä täydennyskoulutukseen kun on päällikön hommakin siinä tullut nyt..."
Ei kiinnostanut työasiat, mökin remppa, asuntosijoittaminen kyllä pätkän vertaa siinä tilanteessa. Olisin halunnut muistella vainajaa.
Viisas vanha tätini sanoi, että hautajaisissa ei kuulu mistään perunanistutuksesta puhua. Oli ilmeisesti ollut joskus hautajaisissa, missä tuo oli ollut pääpuheenaihe ja piti sitä epäkunnioittavana sekä vainajaa että hänen lähimpiään kohtaan.
Itsellä sama tunne ystävän muistotilaisuudessa. Olisin halunnut että oltaisiin muisteltu vainajaa, millainen hän oli eläessään. Hän näet oli hauskaa seuraa. Sen sijaan osa puhui ihan muita asioita ja veti alkoa.
No eihän hautajaisissakaan voida mennä yhden henkilön haluamisten mukaan. Ihmiset käyttäytyvät eri tavalla noissa tilanteissa. Et sinä voi alkaa aikuisia ihmisiä määräilemään.
En määräilekään. Kerroinpa vaan tässä oman mielipiteeni.
Niin, olisit halunnut, että vieraat käyttäytyvät kuten sinä olisit halunnut.
Sitähän kaikki haluavat, eikö?
Hekin, jotka haluavat käyttää hautajaisia omien kuulumistensa kertomiseen ihmisille, joita eivät välitä tavata koskaan muulloin?
Ei halua. Aikuinen ihminen ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia ja käyttäytyvät eri tavoin.
Sinä olisit aivan hyvin voinut muistella vainajaa sillä omalla tavallasi.
Sinulla on kyllä hyvin ylimielinen asenne. Minkä ikäiseksi kuvittelet minut? Minkå ikäinen itse olet? Millaisia kokemuksia sinulla on elämästä? Millaisia kuvittelet minulla olevan?
Ihmiset avautuvat täällä syvimmistä tunteistaan eikä niiden perusteella voi oikeasti päätellä mitään siitä, miten ihminen käyttäytyy eri tilanteissa. Käytös ja tunteet voivat olla aivan erilaisia.
Mitenhän tämäkin sepustus taas liittyy yhtään mihinkään. Mitähän väliä kenenkään kirjoittajan iällä edes on?
Sitä väliä, että yleensä nuoret ja kokemattomat ovat ylimielisiä ja ajattelemattomia, luulevat itse olevansa kuolemattomia ja ettei heidän kohdalleen koskaan osu pahoja asioita. Siksi ovat niin helkutin kaikkitietäviä, ja ihmettelevät miksi toiset suuttuvat heidän töksäytyksistään. Elämänkokemus tuo yleensä empatiakykyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummon hautajaisissa hänen siskonsa kertoi hauskoja muistoja mummon ja hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kyllä siellä naurettiin.
Normaalia ja on ajan trendi ollut jo kauan. Muistotilaisuudessa on hyvä ja kaunis tapa muistella edesmenneen elämästä mukavia ja naurettaviakin muistoja. Noin oli meidän mummonkin muistotilaisuudessa 15v sitten. Muistotilaisuus ei ole yksin surujuhla.
Tuohon voi lisätä yleistyneen ilmiön, eli edesmenneestä kootaan kuvakollaasi jota voi näyttää muistitikulta tai sellaisenaan paperisena kirjana joka kiertää vieraiden käsissä. Vapaa sana, jossa kuka vaan voi muistella edesmenneen elämää ja tapahtumia ja tietysti ikävät ja negatiiviset asiat pois. Niitä ei tuoda julki vaikka niitä olisi, esim pahoja tekoja käyttäytymistä. Vapaan muistelu tuokin usein hauskoja muistoja jotka naurattavat. Sukulaisen muistotilaisuuteen oli koottu valokuvia vauvasta vaariksi saakka.
Vierailija kirjoitti:
Kuin iäkäs ihminen pääsee pois tästä ajasta, se ei ole oikeastaan kovin surullinen asia. Ja ehkä hän ei ollut kovin läheinen hautajaisvieraille.
Mihin tämä olettamus perustuu? Vai tietävätkö muut paremmin jonkun asian.
Vaikka olisi paljon elämää takana, suurin osa ei kuitenkaan lakkaa elämästä, tuntematta iloa, mielihyvää, onnea, rakkautta, vaan kokee elämänsä elämisen arvoiseksi ja niitä elinpäiviä lisää ja kuolemsa koetaan lopulliseksi.
Seela Sella 89v ja Anja Pohjola 95v, jo edes mennyt Aira Samulin 94v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuin iäkäs ihminen pääsee pois tästä ajasta, se ei ole oikeastaan kovin surullinen asia. Ja ehkä hän ei ollut kovin läheinen hautajaisvieraille.
Se on yhtä surullista kuin nuoren kuolemakin. Iäkkyys ei tarkoita että tahtoisi kuolla tai olisi valmis kuolemaan.
Tulee taas kerran mieleen isän sanat: "Hautajaisissa syödään ja juodaan ja juorutaan, ja vainajaa ei muista kukaan."
Onko se oikeasti yhtä surullista, olen hoitanut vuosikymmeniä vanhoja ihmisiä hoivapaikoissa, suurin osa heistä odottaa kuolemaa, elämä on eletty, työt on tehty, lapset kasvatettu, on vaivoja ja sairauksia, väsyttää niin, että jaksaa vuorokaudesta olla pari tuntia hereillä, ruoka ei maistu, janoa ei tunne.
Haikeaa vanhuksen kuolema on, mutta kun on valmis kuolemaan ei siinä ole mitään surullista.
Onneksi isäni muistotilaisuudessa oli kepeä tunnelma. Kerrottiin hauskoja muistoja isän elämän varrelta ja juteltiin niitä näitä. Eikä se tarkoita etteikö hänen kuolemansa olisi ollut suuri suru. Kuitenkin itse olin käynyt läpi suurimman surutyön jo silloin, kun selvisi ettei hänen sairauteensa ole parantavaa hoitoa. Päivä oli tietenkin raskas, mutta tuollainen leppoisampi ilmapiiri auttoi jaksamaan.
Olin keväällä kolmikymppisenä yllättäen kuolleen siunaus- ja muistotilaisuudessa. Kaikki itkivät sekä kirkossa että muistotilaisuudessa, kun muisteltiin vainajaa. Sitten tunnelma ONNEKSI keveni ja pöydissä puhuttiin omia asioita, kun monet eivät olleet nähneet toisiaan aikoihin.