Lue keskustelun säännöt.
Hautajaisvieraiden käytös
05.08.2026 |
En ollut käynyt hautajaisissa vuosikymmeniin ennen kuin nyt sitten olin tänä vuonna iäkkään ihmisen hautajaisissa kuka kuoli yllättäen eikä sairauteen, hän asui kotonaan ennen kuolemaansa eli oli ihan hyväkuntoinen.. Yllätyin kun jotenkin tuli tunne hautajaisissa ja varsinkin muistotilaisuudessa että hautajaisvieraat eli sukulaiset eivät juurikaan olleet surullisia. Siis vieraat jutteli ja nauruskeli keskenään muistotilaisuudessa ja tuli tunne kuin vieraat olisivat tulleet vaan johonkin juhiin syömään ja kakkuhkahveille. Jopa vainajan parikymppinen lapsenlapsi oli ihan iloisen ja naureskeli eikä itkenyt missään vaiheessa. Jotenkin tuli tunne että en itselleni halua isoja hautajaisia koko suvulle mihin porukka tulee vaan kakkukahveille naureskelemaan ja kuolinpesän rahoilla maksetaan isot hautajaiskulut.
Kommentit (115)
Vanhempani asuivat alueella jossa Savon ja Hämeen raja kulkee seurakunnan halki. Isäni hautajaisiin tuli pappi joka kuvitteli meidän olevan savolaisia. Naurettiin kun mietittiin monennesta kerroksesta isäukko ois heittänyt papin ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä ja äiti olivat olleet yksissä hautajaisissa, joissa koko väki oli räjähtänyt nauramaan useaan kertaan. Oli luettu vainajan elossaolon aikana kirjoittamia pakinoita, kun hän oli sairausaikanaan määrännyt, että lukekaa näitä, hän on vanha ihminen eikä hänen hautajaisissaan saa itkeä, vaan ne, jotka on vielä maan päällä, saavat luvan olla iloisia.
Vierailija kirjoitti:
Rakas läheiseni kuoli. Surin ja itkin viikkotolkulla. Tuli hautajaiset, hämmästyin itsekin levollisuutta ja rauhaa, jonka kirkossa koin. Muistotilaisuudessa sitten olikin useita hauskoja ja arvostavia puheita ja muisteluita edesmenneestä. Tunnnelma ei ollut raskas. Suru ja ikävä on tietenkin jäänyt, eihän siitä irti pääse ikinä, muuttaa muotoaan ehkä.
Tämä. Kun oma vanhempi kuoli, se suruaika oli helpottanut. Vaikka äitini kuoli suhteellisen nuorena, niin me ehdimme surra jo monta kuukautta, sillä aivoinfarktin jälkeen äidillä ei ollut mitään toimintakykyä muutamaan kuukauteen. Se pois pääsy oli hänelle helpotus. Lisäksi minulla oli pienet lapset, en minä voinut jäädä mustaan aukkoon vaan lapset oli hoidettava normaalisti. Neljävuotias sanoi hautajaisissa "mummo tule pois arkusta" ja kaksivuotias ei ymmärtänyt oikein ollenkaan mistä on kyse vaan oli hyväntuulinen kun tuossa iässä oli aina sellainen ja tykkäsi ihmisistä.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin...
Ei hautajaisissa nauraminen ole kielletty. Moni kertoo muistotilaisuudessa hauskoja sattumuksia ja muistoja. Se ei ollut se ap:n pointti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuohon miten surraan vaikuttaa niin monet asiat. Osa suvuista ei sure, vaan suru peitetään iloisella käytöksellä. Voi olla että vieraat eivät olleet läheisiä tai olivat läheisiä, mutta kuolema olikin helpotus kaikille. Tuntematta ihmisiä, on vaikea sanoa mikä oli syynä. Voi olla myös tapa. Savolaiset hautajaiset ovat iloisempi tapahtuma kuin hämäläiset häät oli joku sananparsi joskus.
Ei ole. Vaan "Karjalaiset hautajaiset on hauskemmat kuin hämäläiset häät."
Vierailija kirjoitti:
Rakas läheiseni kuoli. Surin ja itkin viikkotolkulla. Tuli hautajaiset, hämmästyin itsekin levollisuutta ja rauhaa, jonka kirkossa koin. Muistotilaisuudessa sitten olikin useita hauskoja ja arvostavia puheita ja muisteluita edesmenneestä. Tunnnelma ei ollut raskas. Suru ja ikävä on tietenkin jäänyt, eihän siitä irti pääse ikinä, muuttaa muotoaan ehkä.
Minun elämäni vakavimmat hautajaiset ovat olleet ne ne jotka järjestin itsemurhan tehneelle tyttärelleni. Vanha äitini yritti keventää tunnelmaa muistotilaisuudessa lörpöttelemällä niitä näitä kaalinpäivä, mutta ei oikein irronnut. Kukaan tyttäreni ystävistä ei puhunut mitään, mutta olen silti kiitollinen että he tulivat, ja ehkä se päivä oli heillekin tärkeä kokemus, vaikka ei hauskaa ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en itkenyt enkä ollut surullinen isäni hautajaisissa. Elämässään ei koskaan välittänyt olemassaolostani, ei yhtään aihetta suruun.
Menit kuitenkin hautajaisiin näyttäytymään. Ketä yritit miellyttää? Eikö sinun olisi tuollaisessa tilanteessa ollut fiksumpaa jättäytyä pois? Se olisi ollut stament.
Äitini hautajaisissa juotiin jopa viiniä muistotilaisuudessa. Ei äiti olisi paheksunut sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat erilaisia. Mietin sitäkin, että nykyisin hautajaiset ei yleensä järjesty ihan heti kuoleman jälkeen vaan saattaa mennä useampikin viikko. Pahin suru ja shokkivaihe on jo silloin ohi. Vaikka vainaja ei olisi kitunutkaan pitkään ennen kuolemaansa, niin monihan toivookin lähtevänsä tästä elämästä nk saappaat jalassa eikä ensin kuukausia tai pahimmassa tapauksessa vuosia jossain hoivakodissa maaten. Kun siis kuitenkin kyseessä oli jo iäkäs ihminen, niin kumpi hänelle sitten nyt oli parempi tapa lähteä?
Mietin sitten sitäkin, että nykyisin ei taideta olla kovin tiiviisti sukulaisten kanssa tekemisissä. Eli hautajaisiin saapuvat sukulaiset eivät välttämättä ole enää vuosikausiin olleet kovin läheisiä edesmenneen kanssa. Kun äitini pari vuotta sitten kuoli, mä ihmettelin sitä, miten jotkut sukulaiset itkien ja nyyhkien halasivat mua ja mun piti heitä lohduttaa. Siis ihmisiä, jotka eivät olleet vuosikausiin pitäneet mitään yhteyttä äitiini. Tekopyhää teatteria, sanoisin.
"Kun äitini pari vuotta sitten kuoli, mä ihmettelin sitä, miten jotkut sukulaiset itkien ja nyyhkien halasivat mua ja mun piti heitä lohduttaa. Siis ihmisiä, jotka eivät olleet vuosikausiin pitäneet mitään yhteyttä äitiini. Tekopyhää teatteria, sanoisin."
Ai sinäkö omaisena saat päättää, miten muut surevat, tai vieläpä loukkaantua muiden surusta? Kyllä minä itken sellaisten ihmisten hautajaisissa, vaikken olisi heitä nähnyt vuosikymmeniin. Minulla on heistä rakkaita muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistotilaisuudet ovatkin yleensä irvokkaita, koska niissä hautajaisvieraat ikään kuin juhlivat sitä että ovat itse elossa. Olen ollut vanhanaikaisissa hautajaisissa joihin osallistui koko kylä, ja kun ukot olivat juoneet tarpeeksi sahtia, tunnelma nousi kattoon ja äityi iltaa kohti jopa aggressiiviseksi.
Missä? Taitaa olla näitä vauvelien juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistotilaisuudet ovatkin yleensä irvokkaita, koska niissä hautajaisvieraat ikään kuin juhlivat sitä että ovat itse elossa. Olen ollut vanhanaikaisissa hautajaisissa joihin osallistui koko kylä, ja kun ukot olivat juoneet tarpeeksi sahtia, tunnelma nousi kattoon ja äityi iltaa kohti jopa aggressiiviseksi.
Missä? Taitaa olla näitä vauvelien juttuja.
Pohjois-Savossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä näitä "hautajaisissa pitää olla koko ajan vakavana" tai "leskellä pitää olla ainakin vuoden suruaika" - juttuja. Surraan se ainak kun surraan ja se siitä. Toisella asian käsittely (varsinkin äkkikuoleman yhteydessä) voi kestää, mutta se ei edellytä muita olemaan myrtsinä kuukausia.
Joissakin paikoissa tuo raskashenkisyys ulottuu vuosien päähän. Pidetään muistopäiviä hautausmaalla, haudan hoitoon uhrataan pieni omaisuus jne.
Minulle kuolleiden muistaminen voi olla hyvin arkista: tuoksu joka liittyy isään, äidin kutoma villasukka, valokuva yhteisestä matkasta.
Sinä et ehkä olekaan haudannut omaa lastasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuosina useita hautajaisia järjestäneenä ja useissa hautajaisissa vierailleena...
Mä ymmärrän, että muistotilaisuudessa kun näkee pitkästä aikaa sukulaisia ja tuttuja, ja varsinkin kun ne ns. viralliset seremoniat on ohi, niin tunnelma saattaa olla melkein hilpeä, ihmiset juttelevat ja nauravat kahvipöydissä, ainakin jos vainaja ei ollut mikään hirveän läheinen.
Mutta kyllä koin itse omaisena ja surullisena ja väsyneenä hankalaksi ja ajattelemattomaksi, kun joku aloitti jonkun small talkin jostain "mites oletko sä töissä vielä siellä xxx, mä itse tässä just lähdin vielä täydennyskoulutukseen kun on päällikön hommakin siinä tullut nyt..."
Ei kiinnostanut työasiat, mökin remppa, asuntosijoittaminen kyllä pätkän vertaa siinä tilanteessa. Olisin halunnut muistella vainajaa.
Viisas vanha tätini sanoi, että hautajaisissa ei kuulu mistään perunanistutuksesta puhua. Oli ilmeisesti ollut joskus hautajaisissa, missä tuo oli ollut pääpuheenaihe ja piti sitä epäkunnioittavana sekä vainajaa että hänen lähimpiään kohtaan.
Itsellä sama tunne ystävän muistotilaisuudessa. Olisin halunnut että oltaisiin muisteltu vainajaa, millainen hän oli eläessään. Hän näet oli hauskaa seuraa. Sen sijaan osa puhui ihan muita asioita ja veti alkoa.
No eihän hautajaisissakaan voida mennä yhden henkilön haluamisten mukaan. Ihmiset käyttäytyvät eri tavalla noissa tilanteissa. Et sinä voi alkaa aikuisia ihmisiä määräilemään.
En määräilekään. Kerroinpa vaan tässä oman mielipiteeni.
Niin, olisit halunnut, että vieraat käyttäytyvät kuten sinä olisit halunnut.
Sitähän kaikki haluavat, eikö?
Hekin, jotka haluavat käyttää hautajaisia omien kuulumistensa kertomiseen ihmisille, joita eivät välitä tavata koskaan muulloin?
Ei halua. Aikuinen ihminen ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia ja käyttäytyvät eri tavoin.
Sinä olisit aivan hyvin voinut muistella vainajaa sillä omalla tavallasi.
Sinulla on kyllä hyvin ylimielinen asenne. Minkä ikäiseksi kuvittelet minut? Minkå ikäinen itse olet? Millaisia kokemuksia sinulla on elämästä? Millaisia kuvittelet minulla olevan?
Ihmiset avautuvat täällä syvimmistä tunteistaan eikä niiden perusteella voi oikeasti päätellä mitään siitä, miten ihminen käyttäytyy eri tilanteissa. Käytös ja tunteet voivat olla aivan erilaisia.
Mitenhän tämäkin sepustus taas liittyy yhtään mihinkään. Mitähän väliä kenenkään kirjoittajan iällä edes on?
Sitä väliä, että yleensä nuoret ja kokemattomat ovat ylimielisiä ja ajattelemattomia, luulevat itse olevansa kuolemattomia ja ettei heidän kohdalleen koskaan osu pahoja asioita. Siksi ovat niin helkutin kaikkitietäviä, ja ihmettelevät miksi toiset suuttuvat heidän töksäytyksistään. Elämänkokemus tuo yleensä empatiakykyä.
Tai sitten ei. Monet vanhemmat ihmiset luulevat tietävänsä kaiken, vähättelevät nuorempia ja aina se heidän tapansa tehdä asioita, on se ainoa oikea tapa.
Ystävän testamenttiin oli kirjattu muistotilaisuudesta, että täytyy pitää hyvät peijaiset ja kertoa kaskuja. Näin myös tehtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuin iäkäs ihminen pääsee pois tästä ajasta, se ei ole oikeastaan kovin surullinen asia. Ja ehkä hän ei ollut kovin läheinen hautajaisvieraille.
Ei se iästä riipu, onko iäkkään kuolema surullinen asia.
Jotkut ovat vielä onnellisia elämässään ja esim lapset rakastavat ja tapaavat usein.
Kyllä iäkkään kuolema voi olla läheisille ihan kauheaa.
Totta. Ja jos omainen elää pitkään, hänen läsnäoloonsa on tottunut. :) Isäni eli suhteellisen terveenä 95-vuotiaaksi, ja kyllä hänen puuttumisensa tuntui.
Joskus on vainajaa muistellessa irronneet monetkin hyvät naurut. Sehän on ihan normaalia jos vainaja oli eläessään huumorin ystävä. Sellaisenahan hänet varmaan olisi suotava muistaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime vuosina useita hautajaisia järjestäneenä ja useissa hautajaisissa vierailleena...
Mä ymmärrän, että muistotilaisuudessa kun näkee pitkästä aikaa sukulaisia ja tuttuja, ja varsinkin kun ne ns. viralliset seremoniat on ohi, niin tunnelma saattaa olla melkein hilpeä, ihmiset juttelevat ja nauravat kahvipöydissä, ainakin jos vainaja ei ollut mikään hirveän läheinen.
Mutta kyllä koin itse omaisena ja surullisena ja väsyneenä hankalaksi ja ajattelemattomaksi, kun joku aloitti jonkun small talkin jostain "mites oletko sä töissä vielä siellä xxx, mä itse tässä just lähdin vielä täydennyskoulutukseen kun on päällikön hommakin siinä tullut nyt..."
Ei kiinnostanut työasiat, mökin remppa, asuntosijoittaminen kyllä pätkän vertaa siinä tilanteessa. Olisin halunnut muistella vainajaa.
Viisas vanha tätini sanoi, että hautajaisissa ei kuulu mistään perunanistutuksesta puhua. Oli ilmeisesti ollut joskus hautajaisissa, missä tuo oli ollut pääpuheenaihe ja piti sitä epäkunnioittavana sekä vainajaa että hänen lähimpiään kohtaan.
Itsellä sama tunne ystävän muistotilaisuudessa. Olisin halunnut että oltaisiin muisteltu vainajaa, millainen hän oli eläessään. Hän näet oli hauskaa seuraa. Sen sijaan osa puhui ihan muita asioita ja veti alkoa.
No eihän hautajaisissakaan voida mennä yhden henkilön haluamisten mukaan. Ihmiset käyttäytyvät eri tavalla noissa tilanteissa. Et sinä voi alkaa aikuisia ihmisiä määräilemään.
En määräilekään. Kerroinpa vaan tässä oman mielipiteeni.
Niin, olisit halunnut, että vieraat käyttäytyvät kuten sinä olisit halunnut.
Sitähän kaikki haluavat, eikö?
Hekin, jotka haluavat käyttää hautajaisia omien kuulumistensa kertomiseen ihmisille, joita eivät välitä tavata koskaan muulloin?
Ei halua. Aikuinen ihminen ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia ja käyttäytyvät eri tavoin.
Sinä olisit aivan hyvin voinut muistella vainajaa sillä omalla tavallasi.
Sinulla on kyllä hyvin ylimielinen asenne. Minkä ikäiseksi kuvittelet minut? Minkå ikäinen itse olet? Millaisia kokemuksia sinulla on elämästä? Millaisia kuvittelet minulla olevan?
Ihmiset avautuvat täällä syvimmistä tunteistaan eikä niiden perusteella voi oikeasti päätellä mitään siitä, miten ihminen käyttäytyy eri tilanteissa. Käytös ja tunteet voivat olla aivan erilaisia.
Mitenhän tämäkin sepustus taas liittyy yhtään mihinkään. Mitähän väliä kenenkään kirjoittajan iällä edes on?
Sitä väliä, että yleensä nuoret ja kokemattomat ovat ylimielisiä ja ajattelemattomia, luulevat itse olevansa kuolemattomia ja ettei heidän kohdalleen koskaan osu pahoja asioita. Siksi ovat niin helkutin kaikkitietäviä, ja ihmettelevät miksi toiset suuttuvat heidän töksäytyksistään. Elämänkokemus tuo yleensä empatiakykyä.
Tai sitten ei. Monet vanhemmat ihmiset luulevat tietävänsä kaiken, vähättelevät nuorempia ja aina se heidän tapansa tehdä asioita, on se ainoa oikea tapa.
Kummallista keskustelua. Joku sanoo menettäneensä ystävän ja halunneensa hänen hautajaisissaan muistella häntä eikä puhua niitä näitä.
Niin sitten joku kirjoittaa:
No eihän hautajaisissakaan voida mennä yhden henkilön haluamisten mukaan. Ihmiset käyttäytyvät eri tavalla noissa tilanteissa. Et sinä voi alkaa aikuisia ihmisiä määräilemään.
Tietääköhän kirjoittaja, mikä on muistotilaisuuden tarkoitus? Vainajan muisteleminen, yhdessä sureminenkin.
Tämä "määräilystä" puhunut on varmaan sellainen, jolta kuolema ei vielä ole vienyt yhtään ketään läheistä. Nimittäin, muisteleminen menetyksen jälkeen on tärkeää. En itsekään haluaisi puhua äitini hautajaisissa jonkun ihmisen verhohankinnoista tai ylenemisestä uralla. Minusta se olisi tyylitöntä ja mautonta.
No itse ajattelen että se siunaustilaisuus on se surullisin osuus jossa itketään silmät päästänsä ja sitten muistotilaisuudessa muistellaan vainajaa ja nauretaan mukaville ja hauskoille muistoille. Täilläisista on ainakin itselle jäänyt lohdullinen mieli. Ei se tarkoita etteikö oltaisi edelleen surullisia vaikkei sitä koko ajan ulospäin näytetä.