Lue keskustelun säännöt.
On itse asiassa aika traumaattista todeta että pitkäaikaiset hyvät ystävät ei reagoi mitenkään jos lopetat pitämästä yhteyttä
03.08.2026 |
Moni roikkuu väljissä ihmissuhteissa pitäen yhteyttä yksipuolisesti, koska se on oikeesti tosi tuskaa todella testata onko ystävyys yksipuolista vai ei
Joskus elämässä on ihan tarpeeksi haasteita ja ekstra sydämen särkeminen ei vaan mahdu budjettiin. Moni myös pelkää totuutta ja mahdollista yksinäisyyttä
Mulla on mennyt kokonaisia pitkäaikaisia kaveriporukoita ja lapsuudesta asti olleita ystäviä siinä kun aloin pitää yhtä usein yhteyttä kuin he. Eli en ollenkaan. Eikä kukaan koskaan edes kysynyt mitään. Se oikeesti sattuu.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikojen kaverit oat hajaantuneet ympäri maata. Usein menee muutama vuosi niin, että vain lähetellään onnitteluviesti syntymäpäivänä tai kysellään lomasuunnitelmia kesän alussa.
Lähin kaveri asuisi sadan kilometrin päässä, ja kyllähän sinnekin nopsaan ajelisi, mutta molemmilla on kouluikäisiä lapsia, arjen pyöritys, työt, harrastukset ja niin edelleen. Emme ole nähneet muutamaan vuoteen. Hän on mielessä usein ja olisi ihana nähdä, mutta aikaa on lähinnä kesälomilla irtaantua tuollaisiin pidempiin omiin menoihin, ja hän taas on koko kesän mökillänsä toisaalla. Usein pyörii mielessä, mitä hänelle kuuluu. Mutta kun hänkään ei ota yhteyttä minuun, ehkä häntä ei enää kiinnosta?
Sattui myös se, kun paras lapsuudenystävä lopetti yhtäkkiä yhteydenpidon kymmenen vuotta sitten. Näen aina silloin tällöin unta, jossa olemme yhdessä ja nauramme ja vitsailemme niin kuin silloin ennen ja nauramme maha kippurassa, ja kun herään, tunnen yhtä suurta surua kuin silloin, kun tajusin, ettei hän halua enää pitää minuun yhteyttä. Ja olimme kuitenkin kuin paita ja peppu, aina yhdessä, kymmenen lomamatkaakin tuli tehtyä ja asuttua kimpassa opiskeluaikoina. Sitten loppui kuin seinään.
Lopetti yhteydenpidon? Etkö sitten itse ottanut häneen yhteyttä?
Soitin, laitoin viestiä, laitoin sähköpostia, pistin tietoa äitinsä kautta, että haluaisin tavata mutta ilmeisesti viestini ei tavoita häntä. Ei minkäänlaista vastausta. Parin vuoden päästä luovutin. Hän ei nähtävästi halua olla kanssani tekemisissä. Hän on poistunut Facebookistakin, eikä häntä löydy esimerkiksi hänen ystäviensä Face-kavereidenkaan joukosta. Aina joskus googlaan hänen nimensä, josko hän olisi vaikka virassa jossain, mutta nimen perusteella ei löydy mitään. Ehkä hän on mennyt naimisiin ja vaihtanut nimeä. En siis mitenkään stalkkaa häntä, mutta tietysti olen huolissani siitä, onko hänen elämänsä mennyt totaalisesti päin honkia ja onko kaikki kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On itse asiassa aika traumaattista todeta että pitkäaikaiset hyvät ystävät ei reagoi mitenkään jos lopetat pitämästä yhteyttä
Kyllä. Nuolen itsekin täällä haavoja siitä syystä.
Olen ajatellut, että hän joka lakkasi pitämästä yhteyttä on suuttunut jostain eikä halua siksi kuulla minusta mitään. Onhan se surullista ja harmittaakin, mutta eipä sille mitään mahda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On itse asiassa aika traumaattista todeta että pitkäaikaiset hyvät ystävät ei reagoi mitenkään jos lopetat pitämästä yhteyttä
Kyllä. Nuolen itsekin täällä haavoja siitä syystä.
Olen ajatellut, että hän joka lakkasi pitämästä yhteyttä on suuttunut jostain eikä halua siksi kuulla minusta mitään. Onhan se surullista ja harmittaakin, mutta eipä sille mitään mahda.
Kyllä sille mahtaa. Se on koko homman pointti. Nykyään ihmissuhteet kuolee passiiviseen avuttomuuteen
Toisaalta kaipaan niitä 20 vuoden takaisia yltiösosiaalisia aikoja. Toisaalta olen nyt juuri tässä hetkessä hyvin onnellinen, kuuntelen urakalla musaa kalsarit jalassa ja syön nälkääni puutarhassa marjoja. Perhe on mökillä viikon.
En oikeasti jaksaisi tähän yhtään ketään kuitenkaan.
M45
Ystävyydessä ei voi vain ottaa. Täytyy myös itse antaa itsestään edes siten, että kerran puolessa vuodessa tapaa, soittaa tai edes laittaa viestin. Jos se on ylivoimaisen hankalaa niin se vain osoittaa ettei kiinnosta.
Ihmisellä voi olla elämässä kiirettäkin tai stressiä, mutta ei kenelläkään niin kiirettä voi olla ettei tärkeälle ihmiselle ole antaa 15 minuuttia aikaa. Ystävän kanssa puhuminen myös yleensä helpottaa hankalaa tilannetta. Siis jos kyseessä on oikea ystävä.
Itse olen ollut se ystävä, jonka soittoihin ja viesteihin ei vastattu. Yhden kerran soittaessani niin vastaukseksi tuli viesti, että on niin kiire ettei ehdi vastata. Tuli kyllä niin tyhjä olo. Se ystävyys sitten loppui. Tästä on aikaa kuusi vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuosien myötä elämä ja elämän arvot muuttuvat. Kun ei ole enää mitään yhteistä, en jaksa enää väkisin yrittää.
Niinpä. En mä ainakaan ihmettele sitä, kun ystävyydet entisiin työkavereihin, opiskelukavereihin tai naapureihin hiipuu. Enkä todellakaan testaile yhtään ketään! Hyi.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta kaipaan niitä 20 vuoden takaisia yltiösosiaalisia aikoja. Toisaalta olen nyt juuri tässä hetkessä hyvin onnellinen, kuuntelen urakalla musaa kalsarit jalassa ja syön nälkääni puutarhassa marjoja. Perhe on mökillä viikon.
En oikeasti jaksaisi tähän yhtään ketään kuitenkaan.
M45
Tää! Perhe ja työt täyttää ainakin oman sosiaalisuuskiintiön aikalailla täysin. Vapaalla haluaa nauttia yksinäisyydestä. Istua kotona tukka pystyssä, selata interwebsiä ja rapsuttaa koiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on vain ja ainoastaan helpotus kun pääsee joutavasta paskasakista eroon.
Ap ei huomaa, että hänestät on päästetty irti jo aikaa sitten, vain hän on roikkunut ystävyydessä, joka oikeastaan oli vain kaveruutta. Ne ystävät ovat vain helpottuneita, kun ap ei enää vaadi pitämään yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydessä ei voi vain ottaa. Täytyy myös itse antaa itsestään edes siten, että kerran puolessa vuodessa tapaa, soittaa tai edes laittaa viestin. Jos se on ylivoimaisen hankalaa niin se vain osoittaa ettei kiinnosta.
Ihmisellä voi olla elämässä kiirettäkin tai stressiä, mutta ei kenelläkään niin kiirettä voi olla ettei tärkeälle ihmiselle ole antaa 15 minuuttia aikaa. Ystävän kanssa puhuminen myös yleensä helpottaa hankalaa tilannetta. Siis jos kyseessä on oikea ystävä.
Itse olen ollut se ystävä, jonka soittoihin ja viesteihin ei vastattu. Yhden kerran soittaessani niin vastaukseksi tuli viesti, että on niin kiire ettei ehdi vastata. Tuli kyllä niin tyhjä olo. Se ystävyys sitten loppui. Tästä on aikaa kuusi vuotta.
Ystävät on yhteydessä toisiinsa. Jos olet se, joka koko ajan laskee vastavuoroisuutta, et ole ystävä.
Huomaathan, että jos toinen ei ota yhteyttä, ei hän pidä sinua ystävänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on vain ja ainoastaan helpotus kun pääsee joutavasta paskasakista eroon.
Ap ei huomaa, että hänestät on päästetty irti jo aikaa sitten, vain hän on roikkunut ystävyydessä, joka oikeastaan oli vain kaveruutta. Ne ystävät ovat vain helpottuneita, kun ap ei enää vaadi pitämään yhteyttä.
Sivusta. Miksi olet näin ilkeä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on vain ja ainoastaan helpotus kun pääsee joutavasta paskasakista eroon.
Ap ei huomaa, että hänestät on päästetty irti jo aikaa sitten, vain hän on roikkunut ystävyydessä, joka oikeastaan oli vain kaveruutta. Ne ystävät ovat vain helpottuneita, kun ap ei enää vaadi pitämään yhteyttä.
Joskus käy niin, ettei tajua ystävyyden menneen menojaan. Mullekin kävi niin, etten tajunnut aluksi sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on vain ja ainoastaan helpotus kun pääsee joutavasta paskasakista eroon.
Ap ei huomaa, että hänestät on päästetty irti jo aikaa sitten, vain hän on roikkunut ystävyydessä, joka oikeastaan oli vain kaveruutta. Ne ystävät ovat vain helpottuneita, kun ap ei enää vaadi pitämään yhteyttä.
Sivusta. Miksi olet näin ilkeä?
Ilkeys on sitä, että kertoo faktan. Jos kukaan ei ota yhteyttä, niin ap:n kannattaisi miettiä, miksi noin. Tuskin ne ystävät totaalisen yksin elävät, eiköhän heillä ole niitä, joiden kanssa olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on vain ja ainoastaan helpotus kun pääsee joutavasta paskasakista eroon.
Ap ei huomaa, että hänestät on päästetty irti jo aikaa sitten, vain hän on roikkunut ystävyydessä, joka oikeastaan oli vain kaveruutta. Ne ystävät ovat vain helpottuneita, kun ap ei enää vaadi pitämään yhteyttä.
Joskus käy niin, ettei tajua ystävyyden menneen menojaan. Mullekin kävi niin, etten tajunnut aluksi sitä.
Eli toisaalta pitäis tajuta että sillä toisella on nyt vaikeaa eikä saa hylätä mutta toisaalta pitäisi ymmärtää että sut on hylätty jo :D niin miten päin se nyt olikaan? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa pitää yhteyttä "nähdään joka toinen kuukausi kerran kahvilla"-ystäviin. Suostun kyllä kahvikupillisen hörppimään jos toinen pyytää, mutta itse unohdan koko ihmisen noin harvalla näkemisellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydessä ei voi vain ottaa. Täytyy myös itse antaa itsestään edes siten, että kerran puolessa vuodessa tapaa, soittaa tai edes laittaa viestin. Jos se on ylivoimaisen hankalaa niin se vain osoittaa ettei kiinnosta.
Ihmisellä voi olla elämässä kiirettäkin tai stressiä, mutta ei kenelläkään niin kiirettä voi olla ettei tärkeälle ihmiselle ole antaa 15 minuuttia aikaa. Ystävän kanssa puhuminen myös yleensä helpottaa hankalaa tilannetta. Siis jos kyseessä on oikea ystävä.
Itse olen ollut se ystävä, jonka soittoihin ja viesteihin ei vastattu. Yhden kerran soittaessani niin vastaukseksi tuli viesti, että on niin kiire ettei ehdi vastata. Tuli kyllä niin tyhjä olo. Se ystävyys sitten loppui. Tästä on aikaa kuusi vuotta.
Ystävät on yhteydessä toisiinsa. Jos olet se, joka koko ajan laskee vastavuoroisuutta, et ole ystävä.
Huomaathan, että jos toinen ei ota yhteyttä, ei hän pidä sinua ystävänä.
Tai sitten se toinen on tukeutunut siihen, että hänen ei tarvitse ottaa yhteyttä, kun se toinen kumminkin aina ottaa. Siitä on tullut hänelle tapa. Jos ystävä lakkaa yhtäkkiä ottamasta yhteyttä, hän ei välttämättä edes tajua sitä pitkään aikaan, ellei ole aiemmin siis oltu yhteydessä vähintään kerran viikossa, vaan yhteydenpito on ollut sellaista joskus soittelua ja kerran kuussa tapaamista. Jossain kohtaa hän herää tajuamaan, että ei ole kuullut ystävästä pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on vain ja ainoastaan helpotus kun pääsee joutavasta paskasakista eroon.
Ap ei huomaa, että hänestät on päästetty irti jo aikaa sitten, vain hän on roikkunut ystävyydessä, joka oikeastaan oli vain kaveruutta. Ne ystävät ovat vain helpottuneita, kun ap ei enää vaadi pitämään yhteyttä.
Sivusta. Miksi olet näin ilkeä?
Ilkeys on sitä, että kertoo faktan. Jos kukaan ei ota yhteyttä, niin ap:n kannattaisi miettiä, miksi noin. Tuskin ne ystävät totaalisen yksin elävät, eiköhän heillä ole niitä, joiden kanssa olla tekemisissä.
Tässä ketjussa useampi olettaa ajatustenlukua siitä errå on stressiä yms ettei pidetä yhteyttä ja sitä että saa olla jopa 15v radiohiljaisuus eikä siinäkään kohtaa saa ajatella että tää oli tässä :D
Mä uskon että tää johtuu somesta. Ihmiset luulee että muut näkevät sieltä heidän kuulumisensa.
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydessä ei voi vain ottaa. Täytyy myös itse antaa itsestään edes siten, että kerran puolessa vuodessa tapaa, soittaa tai edes laittaa viestin. Jos se on ylivoimaisen hankalaa niin se vain osoittaa ettei kiinnosta.
Ihmisellä voi olla elämässä kiirettäkin tai stressiä, mutta ei kenelläkään niin kiirettä voi olla ettei tärkeälle ihmiselle ole antaa 15 minuuttia aikaa. Ystävän kanssa puhuminen myös yleensä helpottaa hankalaa tilannetta. Siis jos kyseessä on oikea ystävä.
Itse olen ollut se ystävä, jonka soittoihin ja viesteihin ei vastattu. Yhden kerran soittaessani niin vastaukseksi tuli viesti, että on niin kiire ettei ehdi vastata. Tuli kyllä niin tyhjä olo. Se ystävyys sitten loppui. Tästä on aikaa kuusi vuotta.
Olen tuolla tavalla vastannut ystävälle, joka yritti soittaa työaikana kesken palaverin. Hän poisti minut kaikista somekanavistaan, eikä enää vastannut viesteihini.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa pitää yhteyttä "nähdään joka toinen kuukausi kerran kahvilla"-ystäviin. Suostun kyllä kahvikupillisen hörppimään jos toinen pyytää, mutta itse unohdan koko ihmisen noin harvalla näkemisellä.
Ystävyys kestää, vaikka tapaisi vain kerran vuodessa. Ei se vaadi kuukausittaistakaan yhteydenpitoa.
Kyllä minä ihan normaalisti olen kertonut vaikka raskausvaikeuksista, vauvan koliikista, avioerosta, väsymyksestä, opiskelusta… aivan varmasti nuo on ollut kaikkien tiedossa. En tokikaan nyt aivan kaikkea henkilökohtaisinta kaikille jaa, en edes kavereille. Esim. kaikkea parisuhteessa tapahtunutta yms.