Lue keskustelun säännöt.
Olen tajunnut vasta jälkikäteen, miten nuoruudessani tyttöyttä vähäteltiin rajusti
03.08.2026 |
Olin nuori 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tuolloin kaikkea tyttömäistä pilkattiin urakalla. Kaikki ns. perinteiset tyttöjen mielenkiinnonkohteet meikkaamisesta aikakauslehtien lukemiseen miellettiin pinnallisiksi, turhiksi jne. Poikien mielenkiinnonkohteet urheilusta pleikkaripeleihin olivat taas "kunnollisia". Jos haaveilit urasta vaikka sairaanhoitajana tai päiväkodissa, oli se aina huonompi kuin hakeutuminen sähköinsinööriksi tai muulle poikien suosimalle alalle. Jos tykkäsit romanttisista komedioista Blondin kostosta Mean Girlsiin, olivat ne turhia ja huonoja elokuvia. Kauhu- ja kaikenlaiset K16 elokuvat olivat kunnon elokuvia. Minulle irvailtiin, että olen lapsellinen ja nolo, kun halusin 17-vuotiaana katsoa High School Musical -elokuvan. Jos kuuntelit tyttömäistä poppia tai kevyempää rokkia kuten Britney Spearsia tai Nylon Beatia, oli se huonompaa kuin "kunnon musiikki". Kunnon teinit dokasivat kaljaa ja viinaa, siidereitä nauttineet leimattiin pissiksiksi ja nirsoiksi. Kaikki tyttömäinen ja tyttöyteen liittyvä oli alempiarvoista.
Tyttöyden muotti ulkonäön suhteen oli todella kapea. Ihan kirjaimellisesti. Tytön oletettiin olevan hoikka, jotta hän voisi olla viehättävä. Nuortenlehdet olivat täynnä laihoja tyttöjä, normaalipainon ylärajalla olevia, lihavista puhumattakaan ei näkynyt. Nuortenlehdissäkin saattoi näkyä kevytruokavinkkejä ja opastusta siihen, miten treenaat enemmän tai pukeudut hoikistaviin vaatteisiin. Tyttöjenlehdissä saattoi joskus harvoin näkyä yksittäinen "pyöreä" nuori mitoilla 160 cm/70 kg ja jaettiin pukeutumisvinkkejä ylipainoisille. Itse olin kokoa 162 cm/62 kg ja sain jatkuvasti kuulla olevani lihava ja pitäisi laihduttaa ollakseni kelpaava.
Täysi-ikäistyessäni liikuin vuosikausia hevi- ja metallimusiikkipiireissä. Niissä vasta tyttöyttä vähäteltiinkin. Arvosteltiin hiustenväri, jos se ei ollut hevihabitukseen sopiva musta (korkeintaan punainen oli ok). Vaatteiden olisi pitänyt olla katu-uskottavasti mustat, heviä kuuntelevalla keltainen paita ei olisi ollut ok. Jos naisena kerroit baarissa/illanvietossa tapaamallesi miehelle kuuntelevasi heviä/metallia, alkoi samantien tenttaaminen, että mikä oli Metallican kolmannen levyn viides biisi tai ketkä soittivat Stonen ensimmäisellä levyllä. Ja usein tentattiin sitä, mitä bändejä kuuntelit ja suosikki teilattiin, jos ne olivat ns. kevyemmästä päästä, melodisempaa jne. Musamaun piti muutenkin olla tarkka, ei katsottu hyvällä jos metallin lisäksi luukutit kevyttä musaa. Naiset olivat muutenkin tuossa hevikulttuurissa ihan sivuroolissa, miehet hoitivat keskustelut pitkälti keskenään ja naisten odotettiin sosialisoivan keskenään.
Nyt jälkikäteen joitakin tuon ajan ilmiöitä katsellaan ihan eri näkövinkkelistä, ihaillaan ja nostalgisoidaan. Todellisuudessa oli kurjaa olla 2000-luvun alussa tyttömäinen teinityttö. Ja miten vaikea on ollut aikuisena oppia, että nämä tyttömäiset jutut ovat ihan yhtä arvokkaita ja hyviä.
Kommentit (322)
Vierailija kirjoitti:
Suhtautuminen menkkoihin oli hirveää. Niitä hävettiin. Muistan, miten viitosluokalla v. 2001 saatiin turkoosit pussit, joiden sisällä oli side- ja tamponinäytteitä sekä esite murrosiästä. Nämä piilotettiin visusti reppuun. Eikä menkoista puhuttu, ainakaan mitenkään empaattiseen sävyyn. Jos joku oli vihainen, niin oli "taitaa olla se aika kuusta" kommenttia luvassa.
Menkkojen suhteen ei herunut ymmärrystä. Koviin, pyörtymisen aiheuttaviin kipuihin ei meinannut saada kunnon särkylääkkeitä. Menkkoja nolosteltiin ainakin meilläpäin. Menkkojen aikaan laitettiin vesihana valumaan tai peitettiin vessan vetämisen äänellä sidepaperin rapina. Ohivuodot lakanoille olivat kamalimpia. Oma äitini mm. ripitti näistä ja syyllisti likaantuneista lakanoista. Eipä ohivuodoille oikein mitään voinut, kun menkat olivat runsaat ja siteet eivät pysyneet paikoillaan. Noloa oli silti, äitini kommentoi menkoistani jopa sukulaisille mummolassa.
Ja jatkui tämä meno aikuisenakin. Parikymppisenä pyysin poikaystävääni tuomaan kaupasta siteitä. Kieltäytyi. Sain maanitella ja lopulta toi siteet ja suklaalevyn kaupasta. Mutta ei ollut ostanut levyä lohdutukseksi tms. Sanoi "ostin suklaan, jotta myyjä ei luullut, että siteet tulisi mulle itselleni." Voi jösses tuota poikaystävän logiikkaa. :D
Harmi, ettei minulla ole tytärtä. Olisin empaattinen äiti murrosiän muutosten ja menkkojen suhteen, kun omat kokemukset olivat kamalia.
Tuollaista se kyllä oli. Minulla on itselläni tytär ja puhuin hänelle kuukautisista toisin kuin äitini. Kuitenkin kävi sillä tavalla että vaikka miten olin empaattinen ja keskusteleva. ostin kaikki valmiiksi niin silti tyttäreni häpeili kuukautisiaan parikymppiseksi asti eikä halunnut niistä kanssani puhua lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1968 ja minä ainakin olen ollut oman elämän Peppi Pitkätossu enkä ole jäänyt vellomaan mokomiin, että saisinko vuosikymmenten takaa jotain traumatisoivaa kaivettua esille! Varmaan on pojillakin ollut paineita monenmoisia ja aikuiset ovat toisilleen tölvineet kaikenlaista. Mitä mokomissa menneissä vellomaan.
Oletko siis oikeasti sitä mieltä että historiasta ei kannata puhua mitään vaan se pitää jättää taakse sitä yhtään miettimättä? Aika jännä ajattelutapa.
Menin 80-luvulla puukässään kun perinteiset käsityöt ei sujuneet eikä kiinnostaneet. Ei siinä ihmeempää mutta eihän siellä tainnut olla muita tyttöjä. Mutta kyllä se onnistui silloinkin ennen kuin mitään valinnaisuutta niin paljon oli esim. peruskoulussa. No ei minusta tullut kirvesmiestä tms. Olen nainen.
Mielenkiintoinen ja yllättävän asiallisena pysynyt ketju. Lisäksi aihe on sinänsä itselleni ajankohtainen, että olemme vaimoni ja parin naispuoleisen ystäväni kanssa puhuneet tänä kesänä paljon omasta nuoruudestamme 00-luvulla ja sen asenneilmapiiristä.
Vaimoni ja ystäväni ovat kaikki hyvin erilaisia, mutta jokainen heistä oli nuoruudessaan jollakin tavalla vääränlainen tyttö. Toista ystävääni kiusattiin ulkonäöstä, koska täysin normaalipainoisena ja myös nättinä tyttönä hän oli silti liian pullukka ja ruma. Hänen sairastuttua anoreksiaan, ulkonäköön liittyvä kiusaaminen vain lisääntyi. Vaimoni oli tytöksi liian äänekäs ja villi, mutta kuitenkin hänen koko persoonansa mitätöitiin teinipissikseksi, koska hänn oli kiinnostunut meikeistä, tyttöjen fanittamista bändeistä jne. Toinen ystäväni oli tytöksi liian huolimaton ja tyylitön, kun pukeutui poikien vaatteisiin. Myöhemmin hän oli kuitenkin vielä vääränlaisempi alkaessaan pukeutumaan naisellisesti. Kenelläkään kolmella ei ollut mitään kehollista kasvurauhaa, vaan rajoja rikottiin niin verbaalisesti kuin fyysisestikin.
Itse taas poikana olin vääränlainen, koska en ollut mitenkään kiinnostunut poikien jutuiksi mielletyistä asioista, kuten vaikka urheilusta ja mopoista. Minusta tuli yläasteella tiedostava teini. Aloin vegaaniksi ja eläinoikeusasioita seurasi luonnollisena jatkumona kiinnostus ihmisoikeusasioihin. Suurin osa kavereistani oli tyttöjä ja vierastin poikaporukoita. Säätyin kiusaamiselta luultavasti sen takia, että elin laitoksessa ja meidän laitoksesta tuli välillä niin kilipäisiä poikia, että kaikkia meitä pelättiin varmuuden vuoksi. Sen sijaan huvittavaa on ollut lukea minusta tehtyjä lasu-asiakirjoja, joissa kiinnostuksen kohteideni takia seksuaalista suuntautumistani on arvailtu ja minun on katsottu tarvitsevan elämääni tervettä miehenmallia. Eli jopa sen ajan ammattilaisten mielestä olen uhannut kasvaa vääränlaiseksi mieheksi vain sen takia, että olin kiinnostunut mopojen sijasta eläinten hyvinvoinnista, kuten monet tytöt.
Tyttöilyhän oli pikemminkin nousussa jo 90-luvulla, oli esim. huippusuosittu Spice Girls, ja pleikkaripeleistä puheenollen, Tomb Raider, jonka päähenkilönä oli Lara Croft, julkaistiin 1996 ja on ollut menestyvä pelisarja siitä lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja naisten pienemmät palkat vieläkin, eipä ole korjattu ongelmaa. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1968 ja minä ainakin olen ollut oman elämän Peppi Pitkätossu enkä ole jäänyt vellomaan mokomiin, että saisinko vuosikymmenten takaa jotain traumatisoivaa kaivettua esille! Varmaan on pojillakin ollut paineita monenmoisia ja aikuiset ovat toisilleen tölvineet kaikenlaista. Mitä mokomissa menneissä vellomaan.
Oletko siis oikeasti sitä mieltä että historiasta ei kannata puhua mitään vaan se pitää jättää taakse sitä yhtään miettimättä? Aika jännä ajattelutapa.
On paljon ihmisiä, joille menneisyyden reflektointi on "vellomista". Sinänsä koomista, että samat henkilöt yleensä paasaavat siitä, että elämässä on mentävä eteenpäin. Minkäänlainen kehitys ja eteenpäin meneminen ei onnistu, jos ei tunnista menneisyydessä tehtyjä virheitä ja sitä, miten silloinen asenne- ja kulttuuri-ilmapiiri on asiaan vaikuttanut. Kukaan meistä ei elä tyhjiössä ja varmasti kaikkein valveutuneimmillakin on ollut hetkiä, jolloin ovat sortuneet toimimaan ikävästi sosiaalisen paineen takia ja siksi, että inhottava käytös on nähty normaalina tapana toimia. Siksi kannattaa oikeasti miettiä sitä, millaista käytöstä on hyvä normalisoida ja aina tarpeen vaatiessa tsekata, kannattaisiko omia toimintatapoja vähän päivittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä aloitus. Tuli oma nuoruus mieleen. Olin juurikin se Naikkareista ja Britneystä pitävä normaalipainoinen mutta "pullukka", joka jätettiin ulkopuolelle sekä poikien että tyttöjen jutuista. Aloitin laihduttamisen 14-vuotiaana ja siitä seurasi että edelleen on painonhallintaongelmia ja vihaa itseä ja ruokaa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja naisten pienemmät palkat vieläkin, eipä ole korjattu ongelmaa. :(
Joo, sen sijaan naiset(kin) alkoivat syrjimään miehiä. Tai, no ei. Se syrjiminen vaan muuttui näkyväksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1968 ja minä ainakin olen ollut oman elämän Peppi Pitkätossu enkä ole jäänyt vellomaan mokomiin, että saisinko vuosikymmenten takaa jotain traumatisoivaa kaivettua esille! Varmaan on pojillakin ollut paineita monenmoisia ja aikuiset ovat toisilleen tölvineet kaikenlaista. Mitä mokomissa menneissä vellomaan.
Oletko siis oikeasti sitä mieltä että historiasta ei kannata puhua mitään vaan se pitää jättää taakse sitä yhtään miettimättä? Aika jännä ajattelutapa.
On paljon ihmisiä, joille menneisyyden reflektointi on "vellomista". Sinänsä koomista, että samat henkilöt yleensä paasaavat siitä, että elämässä on mentävä eteenpäin. Minkäänlainen kehitys ja eteenpäin meneminen ei onnistu, jos ei tunnista menneisyydessä tehtyjä virheitä ja sitä, miten silloinen asenne- ja kulttuuri-ilmapiiri on asiaan vaikuttanut. Kukaan meistä ei elä tyhjiössä ja varmasti kaikkein valveutuneimmillakin on ollut hetkiä, jolloin ovat sortuneet toimimaan ikävästi sosiaalisen paineen takia ja siksi, että inhottava käytös on nähty normaalina tapana toimia. Siksi kannattaa oikeasti miettiä sitä, millaista käytöstä on hyvä normalisoida ja aina tarpeen vaatiessa tsekata, kannattaisiko omia toimintatapoja vähän päivittää.
Hyvin kirjoitettu.
Lisäksi nuo samat ihmiset ovat yleensä toksisen positiivisuuden pakottajia. Ikävistä asioista puhuminen on juurikin vellomista ja uhriutumista. Vain iloisista muistoista puhuminen on sallittua.
Itse elin hyvän nuoruuden, jota muistelen pääosin lempeydellä ja itsemyötätunnolla. Silti voin sanoa, että se aika oli myös ihan hirvittävää asenneilmapiiriltään ja varmasti se kaiken tyttöyteni arvostelu olisi jättänyt paljon pahemman jäljen, jos minulla ei olisi ollit hyvää kotia ja vanhempia joille olin ensisijaisesti ihminen, enkä tyttö.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ja yllättävän asiallisena pysynyt ketju. Lisäksi aihe on sinänsä itselleni ajankohtainen, että olemme vaimoni ja parin naispuoleisen ystäväni kanssa puhuneet tänä kesänä paljon omasta nuoruudestamme 00-luvulla ja sen asenneilmapiiristä.
Vaimoni ja ystäväni ovat kaikki hyvin erilaisia, mutta jokainen heistä oli nuoruudessaan jollakin tavalla vääränlainen tyttö. Toista ystävääni kiusattiin ulkonäöstä, koska täysin normaalipainoisena ja myös nättinä tyttönä hän oli silti liian pullukka ja ruma. Hänen sairastuttua anoreksiaan, ulkonäköön liittyvä kiusaaminen vain lisääntyi. Vaimoni oli tytöksi liian äänekäs ja villi, mutta kuitenkin hänen koko persoonansa mitätöitiin teinipissikseksi, koska hänn oli kiinnostunut meikeistä, tyttöjen fanittamista bändeistä jne. Toinen ystäväni oli tytöksi liian huolimaton ja tyylitön, kun pukeutui poikien vaatteisiin. Myöhemmin hän oli kuitenkin vielä vääränlaisempi alkaessaan pukeutumaan naisellisesti. Kenelläkään kolmella ei ollut mitään kehollista kasvurauhaa, vaan rajoja rikottiin niin verbaalisesti kuin fyysisestikin.
Itse taas poikana olin vääränlainen, koska en ollut mitenkään kiinnostunut poikien jutuiksi mielletyistä asioista, kuten vaikka urheilusta ja mopoista. Minusta tuli yläasteella tiedostava teini. Aloin vegaaniksi ja eläinoikeusasioita seurasi luonnollisena jatkumona kiinnostus ihmisoikeusasioihin. Suurin osa kavereistani oli tyttöjä ja vierastin poikaporukoita. Säätyin kiusaamiselta luultavasti sen takia, että elin laitoksessa ja meidän laitoksesta tuli välillä niin kilipäisiä poikia, että kaikkia meitä pelättiin varmuuden vuoksi. Sen sijaan huvittavaa on ollut lukea minusta tehtyjä lasu-asiakirjoja, joissa kiinnostuksen kohteideni takia seksuaalista suuntautumistani on arvailtu ja minun on katsottu tarvitsevan elämääni tervettä miehenmallia. Eli jopa sen ajan ammattilaisten mielestä olen uhannut kasvaa vääränlaiseksi mieheksi vain sen takia, että olin kiinnostunut mopojen sijasta eläinten hyvinvoinnista, kuten monet tytöt.
Ja toisaalta jokainen teini tuntee olevansa vääränlainen, uniikki lumihiutale. Se kuuluu ikään, kun kukaan ei ymmärrä ja vanhemmat on kalkkiksia eivätkä koskaan kokeneet mitään vastaavaa kuin teini nyt. Muilla arvellaan olevan niin paljon helpompi elämä, ja itse on niin erilainen muihin verrattuna😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1968 ja minä ainakin olen ollut oman elämän Peppi Pitkätossu enkä ole jäänyt vellomaan mokomiin, että saisinko vuosikymmenten takaa jotain traumatisoivaa kaivettua esille! Varmaan on pojillakin ollut paineita monenmoisia ja aikuiset ovat toisilleen tölvineet kaikenlaista. Mitä mokomissa menneissä vellomaan.
Oletko siis oikeasti sitä mieltä että historiasta ei kannata puhua mitään vaan se pitää jättää taakse sitä yhtään miettimättä? Aika jännä ajattelutapa.
On paljon ihmisiä, joille menneisyyden reflektointi on "vellomista". Sinänsä koomista, että samat henkilöt yleensä paasaavat siitä, että elämässä on mentävä eteenpäin. Minkäänlainen kehitys ja eteenpäin meneminen ei onnistu, jos ei tunnista menneisyydessä tehtyjä virheitä ja sitä, miten silloinen asenne- ja kulttuuri-ilmapiiri on asiaan vaikuttanut. Kukaan meistä ei elä tyhjiössä ja varmasti kaikkein valveutuneimmillakin on ollut hetkiä, jolloin ovat sortuneet toimimaan ikävästi sosiaalisen paineen takia ja siksi, että inhottava käytös on nähty normaalina tapana toimia. Siksi kannattaa oikeasti miettiä sitä, millaista käytöstä on hyvä normalisoida ja aina tarpeen vaatiessa tsekata, kannattaisiko omia toimintatapoja vähän päivittää.
En tiedä miten tuo tarina liittyi lainaamaasi viestiin, mutta totean että se on kaikille, ennen kaikkea tuleville sukupolville hyvä että avataan ysärin zeitgeistiä aikalaisten kertomana. Siis tämä on poikkeuksetta aina hyvä asia, niin myös tässä tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Suhtautuminen menkkoihin oli hirveää. Niitä hävettiin. Muistan, miten viitosluokalla v. 2001 saatiin turkoosit pussit, joiden sisällä oli side- ja tamponinäytteitä sekä esite murrosiästä. Nämä piilotettiin visusti reppuun. Eikä menkoista puhuttu, ainakaan mitenkään empaattiseen sävyyn. Jos joku oli vihainen, niin oli "taitaa olla se aika kuusta" kommenttia luvassa.
Menkkojen suhteen ei herunut ymmärrystä. Koviin, pyörtymisen aiheuttaviin kipuihin ei meinannut saada kunnon särkylääkkeitä. Menkkoja nolosteltiin ainakin meilläpäin. Menkkojen aikaan laitettiin vesihana valumaan tai peitettiin vessan vetämisen äänellä sidepaperin rapina. Ohivuodot lakanoille olivat kamalimpia. Oma äitini mm. ripitti näistä ja syyllisti likaantuneista lakanoista. Eipä ohivuodoille oikein mitään voinut, kun menkat olivat runsaat ja siteet eivät pysyneet paikoillaan. Noloa oli silti, äitini kommentoi menkoistani jopa sukulaisille mummolassa.
Ja jatkui tämä meno aikuisenakin. Parikymppisenä pyysin poikaystävääni tuomaan kaupasta siteitä. Kieltäytyi. Sain maanitella ja lopulta toi siteet ja suklaalevyn kaupasta. Mutta ei ollut ostanut levyä lohdutukseksi tms. Sanoi "ostin suklaan, jotta myyjä ei luullut, että siteet tulisi mulle itselleni." Voi jösses tuota poikaystävän logiikkaa. :D
Harmi, ettei minulla ole tytärtä. Olisin empaattinen äiti murrosiän muutosten ja menkkojen suhteen, kun omat kokemukset olivat kamalia.
No just. Mä olin vitosluokalla vuonna 1992, ei saatu mitään pussukoita ja menkoista kerrottiin sekä koulussa että kotona ihan normaalisti. Ja kun ne alkoivat, ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Mun poikaystäväni oli samalla riparilla vuonna 1996 ja osti mulle siteitä kun pyysin, 15-vuotias poika. En ole sen jälkeenkään tavannut elämässäni yhtäkään miestä jonka mielestä joku tamponien osto olisi noloa.
Tämä ketju on omituinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ja yllättävän asiallisena pysynyt ketju. Lisäksi aihe on sinänsä itselleni ajankohtainen, että olemme vaimoni ja parin naispuoleisen ystäväni kanssa puhuneet tänä kesänä paljon omasta nuoruudestamme 00-luvulla ja sen asenneilmapiiristä.
Vaimoni ja ystäväni ovat kaikki hyvin erilaisia, mutta jokainen heistä oli nuoruudessaan jollakin tavalla vääränlainen tyttö. Toista ystävääni kiusattiin ulkonäöstä, koska täysin normaalipainoisena ja myös nättinä tyttönä hän oli silti liian pullukka ja ruma. Hänen sairastuttua anoreksiaan, ulkonäköön liittyvä kiusaaminen vain lisääntyi. Vaimoni oli tytöksi liian äänekäs ja villi, mutta kuitenkin hänen koko persoonansa mitätöitiin teinipissikseksi, koska hänn oli kiinnostunut meikeistä, tyttöjen fanittamista bändeistä jne. Toinen ystäväni oli tytöksi liian huolimaton ja tyylitön, kun pukeutui poikien vaatteisiin. Myöhemmin hän oli kuitenkin vielä vääränlaisempi alkaessaan pukeutumaan naisellisesti. Kenelläkään kolmella ei ollut mitään kehollista kasvurauhaa, vaan rajoja rikottiin niin verbaalisesti kuin fyysisestikin.
Itse taas poikana olin vääränlainen, koska en ollut mitenkään kiinnostunut poikien jutuiksi mielletyistä asioista, kuten vaikka urheilusta ja mopoista. Minusta tuli yläasteella tiedostava teini. Aloin vegaaniksi ja eläinoikeusasioita seurasi luonnollisena jatkumona kiinnostus ihmisoikeusasioihin. Suurin osa kavereistani oli tyttöjä ja vierastin poikaporukoita. Säätyin kiusaamiselta luultavasti sen takia, että elin laitoksessa ja meidän laitoksesta tuli välillä niin kilipäisiä poikia, että kaikkia meitä pelättiin varmuuden vuoksi. Sen sijaan huvittavaa on ollut lukea minusta tehtyjä lasu-asiakirjoja, joissa kiinnostuksen kohteideni takia seksuaalista suuntautumistani on arvailtu ja minun on katsottu tarvitsevan elämääni tervettä miehenmallia. Eli jopa sen ajan ammattilaisten mielestä olen uhannut kasvaa vääränlaiseksi mieheksi vain sen takia, että olin kiinnostunut mopojen sijasta eläinten hyvinvoinnista, kuten monet tytöt.
Ja toisaalta jokainen teini tuntee olevansa vääränlainen, uniikki lumihiutale. Se kuuluu ikään, kun kukaan ei ymmärrä ja vanhemmat on kalkkiksia eivätkä koskaan kokeneet mitään vastaavaa kuin teini nyt. Muilla arvellaan olevan niin paljon helpompi elämä, ja itse on niin erilainen muihin verrattuna😊
Tietenkin jokainen meistä on uniikki. Enemmänhän tämä ketju koskee sitä, kuinka massasta ei saanut poiketa ja toisaalta se, että kuuluit massaan ei ollut oikein sekään. Ja vaikka kuinka koit olevasi erilainen, kokemukset ovat lopulta hyvin samankailtaisia jokaiselle uniikille yksilölle ja siksi tällaiset ketjut ovatkin mielenkiintoisia. Muotit olivat ahtaat, mutta kukaan ei puhunut siitä, että se muotti oli alkujaankin vääränlainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ja yllättävän asiallisena pysynyt ketju. Lisäksi aihe on sinänsä itselleni ajankohtainen, että olemme vaimoni ja parin naispuoleisen ystäväni kanssa puhuneet tänä kesänä paljon omasta nuoruudestamme 00-luvulla ja sen asenneilmapiiristä.
Vaimoni ja ystäväni ovat kaikki hyvin erilaisia, mutta jokainen heistä oli nuoruudessaan jollakin tavalla vääränlainen tyttö. Toista ystävääni kiusattiin ulkonäöstä, koska täysin normaalipainoisena ja myös nättinä tyttönä hän oli silti liian pullukka ja ruma. Hänen sairastuttua anoreksiaan, ulkonäköön liittyvä kiusaaminen vain lisääntyi. Vaimoni oli tytöksi liian äänekäs ja villi, mutta kuitenkin hänen koko persoonansa mitätöitiin teinipissikseksi, koska hänn oli kiinnostunut meikeistä, tyttöjen fanittamista bändeistä jne. Toinen ystäväni oli tytöksi liian huolimaton ja tyylitön, kun pukeutui poikien vaatteisiin. Myöhemmin hän oli kuitenkin vielä vääränlaisempi alkaessaan pukeutumaan naisellisesti. Kenelläkään kolmella ei ollut mitään kehollista kasvurauhaa, vaan rajoja rikottiin niin verbaalisesti kuin fyysisestikin.
Itse taas poikana olin vääränlainen, koska en ollut mitenkään kiinnostunut poikien jutuiksi mielletyistä asioista, kuten vaikka urheilusta ja mopoista. Minusta tuli yläasteella tiedostava teini. Aloin vegaaniksi ja eläinoikeusasioita seurasi luonnollisena jatkumona kiinnostus ihmisoikeusasioihin. Suurin osa kavereistani oli tyttöjä ja vierastin poikaporukoita. Säätyin kiusaamiselta luultavasti sen takia, että elin laitoksessa ja meidän laitoksesta tuli välillä niin kilipäisiä poikia, että kaikkia meitä pelättiin varmuuden vuoksi. Sen sijaan huvittavaa on ollut lukea minusta tehtyjä lasu-asiakirjoja, joissa kiinnostuksen kohteideni takia seksuaalista suuntautumistani on arvailtu ja minun on katsottu tarvitsevan elämääni tervettä miehenmallia. Eli jopa sen ajan ammattilaisten mielestä olen uhannut kasvaa vääränlaiseksi mieheksi vain sen takia, että olin kiinnostunut mopojen sijasta eläinten hyvinvoinnista, kuten monet tytöt.
Ja toisaalta jokainen teini tuntee olevansa vääränlainen, uniikki lumihiutale. Se kuuluu ikään, kun kukaan ei ymmärrä ja vanhemmat on kalkkiksia eivätkä koskaan kokeneet mitään vastaavaa kuin teini nyt. Muilla arvellaan olevan niin paljon helpompi elämä, ja itse on niin erilainen muihin verrattuna😊
Tietenkin jokainen meistä on uniikki. Enemmänhän tämä ketju koskee sitä, kuinka massasta ei saanut poiketa ja toisaalta se, että kuuluit massaan ei ollut oikein sekään. Ja vaikka kuinka koit olevasi erilainen, kokemukset ovat lopulta hyvin samankailtaisia jokaiselle uniikille yksilölle ja siksi tällaiset ketjut ovatkin mielenkiintoisia. Muotit olivat ahtaat, mutta kukaan ei puhunut siitä, että se muotti oli alkujaankin vääränlainen.
Tiivistit hyvin tämän ketjun idean.
Lainattu: "Ikävistä asioista puhuminen on juurikin vellomista ja uhriutumista. Vain iloisista muistoista puhuminen on sallittua."
Ex-miesystävä 50v jopa kielsi puhumasta ikävimmistä aiheista, kontrolloi mitä saan sanoa ja mitä en. Todella ilkeää käytöstä oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ja yllättävän asiallisena pysynyt ketju. Lisäksi aihe on sinänsä itselleni ajankohtainen, että olemme vaimoni ja parin naispuoleisen ystäväni kanssa puhuneet tänä kesänä paljon omasta nuoruudestamme 00-luvulla ja sen asenneilmapiiristä.
Vaimoni ja ystäväni ovat kaikki hyvin erilaisia, mutta jokainen heistä oli nuoruudessaan jollakin tavalla vääränlainen tyttö. Toista ystävääni kiusattiin ulkonäöstä, koska täysin normaalipainoisena ja myös nättinä tyttönä hän oli silti liian pullukka ja ruma. Hänen sairastuttua anoreksiaan, ulkonäköön liittyvä kiusaaminen vain lisääntyi. Vaimoni oli tytöksi liian äänekäs ja villi, mutta kuitenkin hänen koko persoonansa mitätöitiin teinipissikseksi, koska hänn oli kiinnostunut meikeistä, tyttöjen fanittamista bändeistä jne. Toinen ystäväni oli tytöksi liian huolimaton ja tyylitön, kun pukeutui poikien vaatteisiin. Myöhemmin hän oli kuitenkin vielä vääränlaisempi alkaessaan pukeutumaan naisellisesti. Kenelläkään kolmella ei ollut mitään kehollista kasvurauhaa, vaan rajoja rikottiin niin verbaalisesti kuin fyysisestikin.
Itse taas poikana olin vääränlainen, koska en ollut mitenkään kiinnostunut poikien jutuiksi mielletyistä asioista, kuten vaikka urheilusta ja mopoista. Minusta tuli yläasteella tiedostava teini. Aloin vegaaniksi ja eläinoikeusasioita seurasi luonnollisena jatkumona kiinnostus ihmisoikeusasioihin. Suurin osa kavereistani oli tyttöjä ja vierastin poikaporukoita. Säätyin kiusaamiselta luultavasti sen takia, että elin laitoksessa ja meidän laitoksesta tuli välillä niin kilipäisiä poikia, että kaikkia meitä pelättiin varmuuden vuoksi. Sen sijaan huvittavaa on ollut lukea minusta tehtyjä lasu-asiakirjoja, joissa kiinnostuksen kohteideni takia seksuaalista suuntautumistani on arvailtu ja minun on katsottu tarvitsevan elämääni tervettä miehenmallia. Eli jopa sen ajan ammattilaisten mielestä olen uhannut kasvaa vääränlaiseksi mieheksi vain sen takia, että olin kiinnostunut mopojen sijasta eläinten hyvinvoinnista, kuten monet tytöt.
Ja toisaalta jokainen teini tuntee olevansa vääränlainen, uniikki lumihiutale. Se kuuluu ikään, kun kukaan ei ymmärrä ja vanhemmat on kalkkiksia eivätkä koskaan kokeneet mitään vastaavaa kuin teini nyt. Muilla arvellaan olevan niin paljon helpompi elämä, ja itse on niin erilainen muihin verrattuna😊
Tietenkin jokainen meistä on uniikki. Enemmänhän tämä ketju koskee sitä, kuinka massasta ei saanut poiketa ja toisaalta se, että kuuluit massaan ei ollut oikein sekään. Ja vaikka kuinka koit olevasi erilainen, kokemukset ovat lopulta hyvin samankailtaisia jokaiselle uniikille yksilölle ja siksi tällaiset ketjut ovatkin mielenkiintoisia. Muotit olivat ahtaat, mutta kukaan ei puhunut siitä, että se muotti oli alkujaankin vääränlainen.
Kyllä, ja teininä tämä korostuu. Varmaan aika harvan kokemus on se että kokoajan hyväksyttiin. Nuoruuteen kuuluu epävarmuus ihan kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Tyttöilyhän oli pikemminkin nousussa jo 90-luvulla, oli esim. huippusuosittu Spice Girls, ja pleikkaripeleistä puheenollen, Tomb Raider, jonka päähenkilönä oli Lara Croft, julkaistiin 1996 ja on ollut menestyvä pelisarja siitä lähtien.
No jaa. Spice Girls oli lopulta hyvin kapeaa tyttöyden kuvaa tarjoileva tuote. Uraa uurtava siinä oli lähinnä se, että se oli ensimmäisiä noin ison brändin tuotteita, mitä suunnattiin suoraa tytöille.
Lara Croft oli taas pojille ja miehille suunnattu seksualisoitu hahmo.
En sanoisi, että maailma on mennyt parempaan suuntaan kun nuorten naisten mt-ongelmia on nyt enemmän kuin koskaan.
Mitä tulee tuohon painoon, niin on tervettä olla noin 50 kiloinen teini-iässä. Mäkin olin ja sen seurauksena en ole lihonut koskaan 58 kiloa painavammaksi. Nyt kuudenkympin korvilla painan saman kuin parikymppisenä eli 54kg.
En koe tyttöyttä pilkatun. Ei muistu mieleen mitään kokemusta, että mua tai mun harrastuksia olisi pilkattu sukupuolen takia. Haukuttu ja pilkattu on mutta ei koskaan sukupuolen tai tyttömäisen pukeutumisen tai harrastusten takia.
Värittävinä tekijöinä ovat tällöin toverihenki ja ylpeys siitä, että niistäkin koettelemuksista selvittiin.
Naisen katkeruus voittaa kuolemankin.