Lue keskustelun säännöt.
Olen tajunnut vasta jälkikäteen, miten nuoruudessani tyttöyttä vähäteltiin rajusti
03.08.2026 |
Olin nuori 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tuolloin kaikkea tyttömäistä pilkattiin urakalla. Kaikki ns. perinteiset tyttöjen mielenkiinnonkohteet meikkaamisesta aikakauslehtien lukemiseen miellettiin pinnallisiksi, turhiksi jne. Poikien mielenkiinnonkohteet urheilusta pleikkaripeleihin olivat taas "kunnollisia". Jos haaveilit urasta vaikka sairaanhoitajana tai päiväkodissa, oli se aina huonompi kuin hakeutuminen sähköinsinööriksi tai muulle poikien suosimalle alalle. Jos tykkäsit romanttisista komedioista Blondin kostosta Mean Girlsiin, olivat ne turhia ja huonoja elokuvia. Kauhu- ja kaikenlaiset K16 elokuvat olivat kunnon elokuvia. Minulle irvailtiin, että olen lapsellinen ja nolo, kun halusin 17-vuotiaana katsoa High School Musical -elokuvan. Jos kuuntelit tyttömäistä poppia tai kevyempää rokkia kuten Britney Spearsia tai Nylon Beatia, oli se huonompaa kuin "kunnon musiikki". Kunnon teinit dokasivat kaljaa ja viinaa, siidereitä nauttineet leimattiin pissiksiksi ja nirsoiksi. Kaikki tyttömäinen ja tyttöyteen liittyvä oli alempiarvoista.
Tyttöyden muotti ulkonäön suhteen oli todella kapea. Ihan kirjaimellisesti. Tytön oletettiin olevan hoikka, jotta hän voisi olla viehättävä. Nuortenlehdet olivat täynnä laihoja tyttöjä, normaalipainon ylärajalla olevia, lihavista puhumattakaan ei näkynyt. Nuortenlehdissäkin saattoi näkyä kevytruokavinkkejä ja opastusta siihen, miten treenaat enemmän tai pukeudut hoikistaviin vaatteisiin. Tyttöjenlehdissä saattoi joskus harvoin näkyä yksittäinen "pyöreä" nuori mitoilla 160 cm/70 kg ja jaettiin pukeutumisvinkkejä ylipainoisille. Itse olin kokoa 162 cm/62 kg ja sain jatkuvasti kuulla olevani lihava ja pitäisi laihduttaa ollakseni kelpaava.
Täysi-ikäistyessäni liikuin vuosikausia hevi- ja metallimusiikkipiireissä. Niissä vasta tyttöyttä vähäteltiinkin. Arvosteltiin hiustenväri, jos se ei ollut hevihabitukseen sopiva musta (korkeintaan punainen oli ok). Vaatteiden olisi pitänyt olla katu-uskottavasti mustat, heviä kuuntelevalla keltainen paita ei olisi ollut ok. Jos naisena kerroit baarissa/illanvietossa tapaamallesi miehelle kuuntelevasi heviä/metallia, alkoi samantien tenttaaminen, että mikä oli Metallican kolmannen levyn viides biisi tai ketkä soittivat Stonen ensimmäisellä levyllä. Ja usein tentattiin sitä, mitä bändejä kuuntelit ja suosikki teilattiin, jos ne olivat ns. kevyemmästä päästä, melodisempaa jne. Musamaun piti muutenkin olla tarkka, ei katsottu hyvällä jos metallin lisäksi luukutit kevyttä musaa. Naiset olivat muutenkin tuossa hevikulttuurissa ihan sivuroolissa, miehet hoitivat keskustelut pitkälti keskenään ja naisten odotettiin sosialisoivan keskenään.
Nyt jälkikäteen joitakin tuon ajan ilmiöitä katsellaan ihan eri näkövinkkelistä, ihaillaan ja nostalgisoidaan. Todellisuudessa oli kurjaa olla 2000-luvun alussa tyttömäinen teinityttö. Ja miten vaikea on ollut aikuisena oppia, että nämä tyttömäiset jutut ovat ihan yhtä arvokkaita ja hyviä.
Kommentit (322)
Vierailija kirjoitti:
"Kaikki tyttömäiset, kepeät jutut olivat kuitenkin aivan pannassa. Ja aika nuorienkin kohdalla. 13-vuotiaana rakastin Lizzie McGuirea, Tik Takia, Nylon Beatia, Nalle Puhia, vaaleanpunaista ja muuta sellaista. Naurettiin, miten lapsellinen olen. Ei todellakaan ollut mitään kivaa aikaa kaltaiselleni opiskelusta tykänneelle, kiltille ja tyttömäiselle tytölle."
Tämä on erikoista, miksei lapsena saanut pitää lapsille tarkoitetuista asioista? Aina se oli jotenkin noloa muka.
Olen tuo äsken kommentoinut:
En tiedä, miksei lapsi saanut olla tuolloin lapsi. Olin 12 v, kun ensimmäistä kertaa amikset alkoivat autoistaan tööttäillä ja vislailla. Olin aivan lapsen näköinen ja kilometrin päähän näki, että olen alaikäinen. Ahdisteleva käytös oli pahimmillaan, kun olin reilusti alaikäinen. Parikymppisenä ei kukaan huudellut perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leffoissa ja sarjoissa oli ennen ja on yhä nykyään häiritsevää se, miten niissä on vanha mies ja nuori nainen -pareja.
Nykyajan ohjelmissa suurin osa naisnäyttelijöistä on nuoria ja kauniita. Ennen oli edes sivurooleissa myös vanhempia naisia. Tosin heidät sitten esitettiin jotenkin siveydensipuleina. Vanhoissa Suomi-leffoissa vahvistettiin Justiina ja mieslapsi -asetelmaa, että ikäänkuin vaimot olisivat inhottava taakka miehelle, jonka pitää paeta niiden kurinpitoa ja keppostella kuin lapsi suhteessa äitiinsä. Niissä on se mies-naissuhde esitetty lapsi-äiti-suhteena. Sitten kaikkien naiskatsojienkin piti nauraa ja paheksua (rumaa, lihavaa) Justiinaa.
En edelleenkään tykkää katsoa esim. Pretty Woman-leffaa, siinä on niin paljon naisvihaa. Silloin aikoinaan sen ilmestyessä sitä ei huomannut, vaan sitä hehkutettiin. Ja joku Pulmuset-sarja, se oli todella vastenmielistä naisvihaa täynnä, koko sarja rakentuu sille. Aika järkyttävää ajatella, että kokonainen sukupolvi miehiä ja naisia on kasvanut imien siitä asenteita.
Onhan tuota telsussa paljon ja mielestäni myös sinkkuelämää sekä muut naisten ilmaista prostituutiota glorifioivat naissarjat ovat aidosti misogyynisiä. Luonnossa eläimet eivät parittele kuin sellaisten koiraiden kanssa, joiden kanssa haluavat niitä jälkeläisiä. Kaikki media joka promotoi promiskuiteettisuutta ja apinamaista ristiin rastiin paneskelua ovat pohjimmiltaan misogyynisiä, epäkunnioittaen naisen seksuaalisuutta. Ylipäätään se, että elämän keskiö olisi joku pariutuminen.
Kaupoissa kun on näitä sinkkukoreja nykyään, ovat osa samaa ilmiötä. Miksei siellä ole "rupattele minulle" -kori? Miksi pitää ilmoittaa värimerkein ja vilkkuvin valoin, että täällä olisi sukuelintä tarjolla. Mitä helvettiä oikeasti.
Sinkkuelämää oli kyllä radikaalisti feministinen sarja! Edelleen loistava. Työpaikalla yksi sovinistimies aina rutisi siitä, miten kauheita ne vapaasti seksiä harrastavat naiset ovat, kun eivät sitoutuneet miesten haluamaan parisuhteeseen.
Se on muuten nykyään muuttunut myös, että aiemmin miehet pilkkasivat naisia siitä, että naiset muka yrittäisivät huijata miehiä avioliittoon ja saamaan lapsia, se oli kuulemma miehelle "pallo jalkaan".
Nykyään kun naiset tulevat toimeen itsenäisesti, moni ei enää haluakaan ryhtyä vaimoksi ja äidiksi, vaan elävät itselleen kuten vaikka siinä Sinkkuelämässä. Nyt yhtäkkiä miehet ja oikeistoklnservatiivit yrityävät painaa naista perheenäidin rooliin väkisin, ja vanhat miespoliitikot yrittävät painostaa nuoria naisia vauvatalkoisiin jne. Nykyään naiset ovat huomanneet, että parisuhde hyödyttää enemmän miestä kuin naista ja varsinkaan nuoret naiset eivät enää suostu tekemään kotitöitä miehen puolesta.
Itse muutin erilleen miehestä, kun lapsi muutti pois kotoa, kun tykkään omasta rauhasta ja en halua olla miehelle kotipiikana. Se on ollut miehelle hyvin vaikeaa. Ystäväni haluaisi tehdä samoin, hänkin muuten tekee kaikki kotityöt sovinistimiehen puolisona. Hän on ehdottanut erilleen muuttoa ja seurustelun jatkamista omista asunnoista käsin. Se mies ei suostu vaan on uhannut, että joko asutaan yhdessä tai erotaan kokonaan.
Sinkkuelämään feministisyys ulottui korkeintaan siihen että "naisetkin voi tykätä seksistä", "naisetkin voivat puhua avoimesti seksistä" ja "voi olla sinkku vielä kolmekymppisenäkin, se on ok, älä häpeä sinkkuuttasi (paitsi häpeä nyt sentään vähän ja ainakin yritä deittailla ja löytää mies)". Siinä se. Olihan se edistyksellistä silloin mutta aika minimaalisesti. Siinä oli paljon erilaisten naisten (ja muidenkin) arvostelua ja suoranaista bi-fobiaa.
En ole lukenut ketjun jokaista viestiä, joten en tiedä onko erästä tiettyä tyttövihaa lisäävää naista mainittu, nimittäin Pink:iä, tuota 'pick-me' -naisten esikuvaa. Ainakin omassa elämässäni näin sen että häntä fanittavat tytöt olivat niitä pahimpia muiden (tyttömäisempien) tyttöjen kiusaajia.
Ketään ei tietenkään saa kiusata, mutta etkös sinä Pinkin maininnut ole nyt itsekin vähän pick me girl (vaikka itse kyllä inhoan koko termiä). Niin kuin tyttönä oleminen olisi jokin lista, josta mielellään kaikki kohdat täyttämällä (tyyliin "vaaleat kiharat, löytyy, meikkiä, totta kai, röyhelöitä, paljon!) olisi jotenkin tyttömäisempi ja Oikea Tyttö. Eikö olisi parempi hyväksyä, että tyttömäinen voi olla niin monella tavalla?
Silloin oli muotia värjätä tukka pikimustaksi vaikka iho oli kun kalkkilaivan kapteenilla. Naiset oli lihavia, mauttomasti pukeutuneita, räikeitä yöök.
trumpettihousut ja lyhyet persjalat. wow.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaaminen oli ainakin huipussaan 90-2000 luvuilla, joukosta ei saanut erottua tai olit kiusaamisen kohde.
Tämä. Ja ihan turha sanoa, että oli erilaisia alakulttuureita hevareista punkkareihin ja pissiksistä heppatyttöihin. Oli, mutta rankasti sait kiusaamista osaksesi, jos erotuit massasta. Siksi iso joukko nuorista oli sellaisia, etteivät uskaltautuneet erottua massasta. Minäkin sain kiusaamisesta osani, kun olin ala-koulun viimeisinä vuosina 5 kg ylipainoinen, kasvatin etuhiuksia pois ja pukeuduin lapsekkaasti.
Lisäksi niiden alakulttuureiden sisälläkin saattoi olla jos ei suoranaista kiusaamista, niin kumminkin keskinäistä nokittelua ja sellaista ihme kilpailua siitä, kuka on "uskottavin" porukassa. Vietin teinivuoteni pitkälti nörtti-/taiteilijaporukoissa ja kanssakäyminen oli välillä sietämätöntä pätemistä, kettuilua ja yleisen negatiivisuuden lietsomista. Osansa todennäköisesti silläkin, että niissä piireissä sosiaalisia taitoja suorastaan ylenkatsottiin ja pidettiin jonain "ärsyttävänä teeskentelynä" tai, yllätys yllätys, "akkojen juttuna". Viimeksi mainittu tuli kuultua kovin usein jonkun naispuolisen suusta.
Isot norsut otti lävistyksiä, tatskoja, värjäs tukan mustaksi, puheutui mustiin.......
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaaminen oli ainakin huipussaan 90-2000 luvuilla, joukosta ei saanut erottua tai olit kiusaamisen kohde.
Tämä. Ja ihan turha sanoa, että oli erilaisia alakulttuureita hevareista punkkareihin ja pissiksistä heppatyttöihin. Oli, mutta rankasti sait kiusaamista osaksesi, jos erotuit massasta. Siksi iso joukko nuorista oli sellaisia, etteivät uskaltautuneet erottua massasta. Minäkin sain kiusaamisesta osani, kun olin ala-koulun viimeisinä vuosina 5 kg ylipainoinen, kasvatin etuhiuksia pois ja pukeuduin lapsekkaasti.
Lisäksi niiden alakulttuureiden sisälläkin saattoi olla jos ei suoranaista kiusaamista, niin kumminkin keskinäistä nokittelua ja sellaista ihme kilpailua siitä, kuka on "uskottavin" porukassa. Vietin teinivuoteni pitkälti nörtti-/taiteilijaporukoissa ja kanssakäyminen oli välillä sietämätöntä pätemistä, kettuilua ja yleisen negatiivisuuden lietsomista. Osansa todennäköisesti silläkin, että niissä piireissä sosiaalisia taitoja suorastaan ylenkatsottiin ja pidettiin jonain "ärsyttävänä teeskentelynä" tai, yllätys yllätys, "akkojen juttuna". Viimeksi mainittu tuli kuultua kovin usein jonkun naispuolisen suusta.
Meillä myös erityyppiset nörtit kuittaili toisilleen rankasti. Sen sijaan, että olisivat muodostaneet isomman, hyväksyvän porukan yhdessä. Olikin niin, että oli nörtit vs. muut nuoret ja vielä nörtit vs. toiset nörtit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvoin Pohjois-Savossa pienehköllä paikkakunnalla. Oli aivan hirveä kokemus. Sitä pahan puhumisen määrää, kiusaamista, porukasta eristämistä ja pikkusieluisuutta. Ei saanut erottua porukasta. Suosittiin sukulaisia. Paras oli, että ei saanut myöskään kuvitella itsestään liian suuria. Lukion jälkeen oli ok lähteä opiskelemaan lähipaikkakuntien ammattikorkeaan tai korkeintaan yliopistoon opettajaksi (tai lääkäriksi, jos olit superfiksu). Sitäkin pidettiin hyvänä vaihtoehtona, että jäät töihin S-marketin kassalle ja hankit poikaystävän kanssa rivitaloasunnon, auton ja koiran. Naurettiin, että kuvittelet itsestäsi liikoja, jos lähdit opiskelemaan jotain erikoisempaa vaikka Helsinkiin tai Turkuun.
Tuo ylipitkien aloitusten suoltaja iski jälleen. Minä elin nuoruuttani iloisena ja itsevarmana, ei tullut mieleenkään silloin eikä tule nykyisinkään että tyttöjen ja naisten elämää olisi jotenkin ylenkatsottu. Jos maailman näkee niin, se on merkki huonosta itsetunnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikesta syytettiin aina sinua, jos joku asia meni ikävästi.
"Ihan omaa syytäsi, että olet alkanut seurustella nuorena ja poikaystävä *aiskasi sinut."
"Mitäs olet noin lihava, ettei kukaan halua seurustella tuollaisen kanssa."
"Ei muut halua näyttäytyä sun seurassa, kun olet tuollainen heppatyttö/nörtti/muuten vaan nolo."
"Olet vaan tyhmä, kun et saa fysiikasta seiskaa parempaa numeroa."
Koskaan ei tultu sanomaan, että v'kivalta on väärin, parisuhdestatus ei riipu painosta, sellaisten ihmisten kanssa ei kannata olla, jotka sinua eivät hyväksy ja siinä ei ole mitään pahaa, jos ei fysiikkaa tajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leffoissa ja sarjoissa oli ennen ja on yhä nykyään häiritsevää se, miten niissä on vanha mies ja nuori nainen -pareja.
Nykyajan ohjelmissa suurin osa naisnäyttelijöistä on nuoria ja kauniita. Ennen oli edes sivurooleissa myös vanhempia naisia. Tosin heidät sitten esitettiin jotenkin siveydensipuleina. Vanhoissa Suomi-leffoissa vahvistettiin Justiina ja mieslapsi -asetelmaa, että ikäänkuin vaimot olisivat inhottava taakka miehelle, jonka pitää paeta niiden kurinpitoa ja keppostella kuin lapsi suhteessa äitiinsä. Niissä on se mies-naissuhde esitetty lapsi-äiti-suhteena. Sitten kaikkien naiskatsojienkin piti nauraa ja paheksua (rumaa, lihavaa) Justiinaa.
En edelleenkään tykkää katsoa esim. Pretty Woman-leffaa, siinä on niin paljon naisvihaa. Silloin aikoinaan sen ilmestyessä sitä ei huomannut, vaan sitä hehkutettiin. Ja joku Pulmuset-sarja, se oli todella vastenmielistä naisvihaa täynnä, koko sarja rakentuu sille. Aika järkyttävää ajatella, että kokonainen sukupolvi miehiä ja naisia on kasvanut imien siitä asenteita.
Onhan tuota telsussa paljon ja mielestäni myös sinkkuelämää sekä muut naisten ilmaista prostituutiota glorifioivat naissarjat ovat aidosti misogyynisiä. Luonnossa eläimet eivät parittele kuin sellaisten koiraiden kanssa, joiden kanssa haluavat niitä jälkeläisiä. Kaikki media joka promotoi promiskuiteettisuutta ja apinamaista ristiin rastiin paneskelua ovat pohjimmiltaan misogyynisiä, epäkunnioittaen naisen seksuaalisuutta. Ylipäätään se, että elämän keskiö olisi joku pariutuminen.
Kaupoissa kun on näitä sinkkukoreja nykyään, ovat osa samaa ilmiötä. Miksei siellä ole "rupattele minulle" -kori? Miksi pitää ilmoittaa värimerkein ja vilkkuvin valoin, että täällä olisi sukuelintä tarjolla. Mitä helvettiä oikeasti.
Sinkkuelämää oli kyllä radikaalisti feministinen sarja! Edelleen loistava. Työpaikalla yksi sovinistimies aina rutisi siitä, miten kauheita ne vapaasti seksiä harrastavat naiset ovat, kun eivät sitoutuneet miesten haluamaan parisuhteeseen.
Se on muuten nykyään muuttunut myös, että aiemmin miehet pilkkasivat naisia siitä, että naiset muka yrittäisivät huijata miehiä avioliittoon ja saamaan lapsia, se oli kuulemma miehelle "pallo jalkaan".
Nykyään kun naiset tulevat toimeen itsenäisesti, moni ei enää haluakaan ryhtyä vaimoksi ja äidiksi, vaan elävät itselleen kuten vaikka siinä Sinkkuelämässä. Nyt yhtäkkiä miehet ja oikeistoklnservatiivit yrityävät painaa naista perheenäidin rooliin väkisin, ja vanhat miespoliitikot yrittävät painostaa nuoria naisia vauvatalkoisiin jne. Nykyään naiset ovat huomanneet, että parisuhde hyödyttää enemmän miestä kuin naista ja varsinkaan nuoret naiset eivät enää suostu tekemään kotitöitä miehen puolesta.
Itse muutin erilleen miehestä, kun lapsi muutti pois kotoa, kun tykkään omasta rauhasta ja en halua olla miehelle kotipiikana. Se on ollut miehelle hyvin vaikeaa. Ystäväni haluaisi tehdä samoin, hänkin muuten tekee kaikki kotityöt sovinistimiehen puolisona. Hän on ehdottanut erilleen muuttoa ja seurustelun jatkamista omista asunnoista käsin. Se mies ei suostu vaan on uhannut, että joko asutaan yhdessä tai erotaan kokonaan.
Sinkkuelämään feministisyys ulottui korkeintaan siihen että "naisetkin voi tykätä seksistä", "naisetkin voivat puhua avoimesti seksistä" ja "voi olla sinkku vielä kolmekymppisenäkin, se on ok, älä häpeä sinkkuuttasi (paitsi häpeä nyt sentään vähän ja ainakin yritä deittailla ja löytää mies)". Siinä se. Olihan se edistyksellistä silloin mutta aika minimaalisesti. Siinä oli paljon erilaisten naisten (ja muidenkin) arvostelua ja suoranaista bi-fobiaa.
En ole lukenut ketjun jokaista viestiä, joten en tiedä onko erästä tiettyä tyttövihaa lisäävää naista mainittu, nimittäin Pink:iä, tuota 'pick-me' -naisten esikuvaa. Ainakin omassa elämässäni näin sen että häntä fanittavat tytöt olivat niitä pahimpia muiden (tyttömäisempien) tyttöjen kiusaajia.
Ketään ei tietenkään saa kiusata, mutta etkös sinä Pinkin maininnut ole nyt itsekin vähän pick me girl (vaikka itse kyllä inhoan koko termiä). Niin kuin tyttönä oleminen olisi jokin lista, josta mielellään kaikki kohdat täyttämällä (tyyliin "vaaleat kiharat, löytyy, meikkiä, totta kai, röyhelöitä, paljon!) olisi jotenkin tyttömäisempi ja Oikea Tyttö. Eikö olisi parempi hyväksyä, että tyttömäinen voi olla niin monella tavalla?
En haukkunut Pinkin esim. tyyliä mitenkään. Pidin hänen erilaisesta tyylistä ja kun ajeli musavideossa moottoripyörällä jne. Ajattelin että hän näyttää coolilta. Mutta hänen kappaleensa sanoitukset monesti pyörivät sen ympärillä miten muut tytöt, mm. ne jotka menevät sen hetken kauneusihanteiden mukaan ovat "tyhmiä" ja hän ihan avoimesti haukkui mm. Cristina Aquileraa lutkaksi. Kritisoin tekemisiä, en ulkonäköä, tosin kuin hän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttönä ei voinut kuin hävitä. Jos olit tyttömäinen, olivat mielenkiinnonkohteesi lapsellisia, typeriä. Sana "hömppää" jo kuvastaa, ettei otettu vakavasti. Jos taas olivat maskuliinisempi mielenkiinnonkohteiltasi, sait kuulla olevasi outo, lesbå tai muuta vastaavaa. Pojat sen sijaan olivat parempia.
Tämä näkyi jopa opinnoissa. Jos opiskelijoina oli tyttö ja poika, niin poika oli se erityisempi, joka sai helpommin töitä ja "on se niin hienoa, kun Ville opettajana antaa miehen mallin kaikille koulupojille/Kyllä miespuolinen pitää papin olla, eikä naisia näihin hommiin kaivata/Kyllä Mikko varmasti hoitaa talon maalaamisen Jenniä paremmin." Ja jos mies hakeutui naisvaltaiselle alalle esim. sairaanhoitajaksi, lastenhoitajaksi tms, niin taputeltiin selkään, miten empaattinen ja upea mies on. Jos taas nainen hakeutui "miesten töihin", haukuttiin huonoksi työssään, käskettiin mennä muihin töihin tai eristettiin porukasta naureskellen, että eikö Jenni huumoria ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Samoja muistoja, valitettavasti. Sain osakseni aika rankkaakin pilkkaa, kun pukeuduin erikoisesti, kuuntelin purkkapoppia ja tykkäsin muutenkin "lapsellisista" jutuista. Jotenkin todella surullista, että kaikkea mistä pidin, vähäteltiin.
Minussa tuon ajan kulttuuri näkyy yhä. Pidän itseäni huonompana ja nolona, kun pidän kevyestä musiikista, ysärin purkkapopista, katson vanhoja romanttisia elokuvia ja luin kepeää kirjallisuutta. En oikein vieläkään itse tajua, että nämä ovat aivan yhtä arvokkaita mielenkiinnonkohteita kuin kauhuelokuvat, progemusiikki tai vaikka sotahistoriaan liittyvä kirjallisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hämmästyttävinä tässä on lähinnä se miksi niin monet miehet puoltavat tätä heille vahingollista systeemiä."
Koska jokaikinen nainen sitä häneltä edellyttää
"Hämmästyttävinä tässä on lähinnä se miksi niin monet miehet puoltavat tätä heille vahingollista systeemiä."
Koska jokaikinen nainen sitä häneltä edellyttää"
En ole kyllä kolmen lapsen 45-vuotiaana isänä ole kokenut että naiset kollektiivisesti painostaisivat olemaan misogynisti tai toisia alistava. Naisseuraa on löytynyt aina ja lähentelyjä on näin suhteessa olevana perheenisänä turhankin paljon.
Toki joskus törmää yksittäisiin ressukoihin jotka rakastuvat sarjamurhaajiin tai muihin koviksiin.
Oman kokemukseni mukaan naiset arvostavat sitä että heihin suhtautuu yksilöinä eikä ihmislajin puolikkaina. Ihan samoin miehenä arvostaisin enemmän sellaista lähestymistä jossa minuun suhtaudutaan yksilönä kun jonakin "kaikki miehet" ihmislajin puolikkaana.
Kiva. "Meillä" olit joko "yksi meistä" (eli ylläpidit noita sairaita rooleja) tai sut eristettiin muista. Jätettiin yksin. Täysin. Tervetuloa Suomeen.
En saanut oikein selkoa tästä. Ketä tarkoitit "meillä". Ja luuletko, että kommentoimasi mies ei asu Suomessa? Tervetuloa Suomeen?
Miksi haluat vähätellä tämän miehen kokemusta? Naiset täällä hermostuvat heti, jos joku kritisoi heidän viestejään ja huutavat, että nyt täällä vähätellään taas naisia? Molemmin päin tätä kunnioittavaa asennetta kaipaisin. nainen 69 v
Huokaus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne ulkonäköpaineet oli kyllä ihan kohtuuttomia 2000-luvun alussa kun olin teini, olen syntynyt 90-luvun alussa, itse ajattelin 13-vuotiaana olevani lihava, koska olin 155 cm pitkä ja painoin noin 50 kg. Nuortenlehtien jutut oli ihan kamalia ja painostavia, normaalipainoisia pidettiin ylipainoisina, eikä sen ajan vaatemuoti, matalat farkut ja lyhyet paidat ja jopa takit, auttaneet asiaa niin yhtään.
Siinä mielessä olen kyllä onnekas että sellaista vähättelyä en kokenut että tytöt ei voisi olla hyviä matikassa tai fysiikassa tai kemiassa. Olin myös kerran kasiluokalla luokan ainoa joka sai matikankokeesta 10, se jäi mieleen koska opettaja erikseen mainitsi sen.
Ai niin ja vielä sen aikainen kuukautishäpeäasenne, mitä yritettiin tuputtaa nuorillekin. Ala-asteella kuukautisista puhuttiin koulussa oppitunneilla lähinnä tyttöjen kuullen. Jossain nuortenlehden takakannessa oli sidemainos missä oli jotain ketjulukkoa sidepaketin ympärillä ja teksti, jotta asia ei tulisi kenenkään tietoon. Monissa perheissä kuukautisista ei puhuttu millään tavalla ja piiloteltiin sidepaketteja.
Nyt en kyllä usko.
t. vanhempi täti
????
Todellakin kuukautisia piiloteltiin ja hävettiin.
Lisäksi monet vanhemmat miehetkin ovst kasvaneet pitämään naisia jotenkin likaisina kuukautisten aikaan.
N50+
Minäkään en usko. Olen myöskin vanhempi täti ja teini 80-luvulla. Nää jutut ketjussa muutenkin kuulostaa keksityiltä. Ei 80-luvulla ainakaan tuollaista ollut. Joku on ehkä vähän lueskellut feminististä kirjallisuutta ja oma lapsuus ja nuoruus näyttäytyykin yht'äkkiä järkyttävänä patriarkaalisena painajaisena.
Ja nuoret ei tunnu tietävän oikein historiasta mitään, tälläkin palstalla on väitetty että naiset eivät 70-luvulla päässeet yliopistoon opiskelemaan. :D
Tuntuu että uudemmat feministit eivät tiedä siitä työstä, mitä asialliset, täyspäiset feministinaiset 1970-luvulla teki naisten aseman parantamiseksi, esimerkkinä vaikka Tarja Halonen, joka ei koskaan esitellyt vaatteitaan lehdissä. Päiväkodit, äitiyslomat, vanhempainvapaat, kaikki on edeltävän feministisukupolven aikaansaannosta.
Nykyinen feministisukupolvi huolehtii ennen kaikkea trans-naisten oikeuksista ja biologisen naisen mahdollisuus olla äiti lajityypillisellä tavalla eli lähellä lastaan on unohdettu. Tärkeää saada lapsi pian hoitoon, että ura ei kärsi. Feministit pitävät "pitkiä mammalomia" naisille haittana. Sananvalinta EU-dirika Henna Virkkusen, joka kannatti naisten äitiysvapaiden lyhentämistä juuri tulevien eläkkeiden pienenemisen takia. Ainut ratkaisu siis lyhentää äitiyslomia?!
Se on justiin näin. Tuo äitiysjuttu varsinkin surettaa. Tosin Halonen oli kova kotihoidontuen vastustaja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta syytettiin aina sinua, jos joku asia meni ikävästi.
"Ihan omaa syytäsi, että olet alkanut seurustella nuorena ja poikaystävä *aiskasi sinut."
"Mitäs olet noin lihava, ettei kukaan halua seurustella tuollaisen kanssa."
"Ei muut halua näyttäytyä sun seurassa, kun olet tuollainen heppatyttö/nörtti/muuten vaan nolo."
"Olet vaan tyhmä, kun et saa fysiikasta seiskaa parempaa numeroa."
Koskaan ei tultu sanomaan, että v'kivalta on väärin, parisuhdestatus ei riipu painosta, sellaisten ihmisten kanssa ei kannata olla, jotka sinua eivät hyväksy ja siinä ei ole mitään pahaa, jos ei fysiikkaa tajua.
No TÄMÄ! Mikähän siinä oli että vanhemmat pilkkasivat ja lyttäsivät lapsiaan? Luuliko ne että sillä ”kannustuksella” varmasti lapsesta tulee jotain hienoa?
Itse olin ulkoisesti tyttömäinen tyttö, mutta mua kiinnostivat autot ja autourheilu. Se ei vanhemmilleni sopinut. ”miksi et voi ola normaali tyttö” huusi äitini mulle, kun näki mut liimaamassa julistetta Kimi Räikkösen Ferrarista huoneeni seinälle. Isäni vinkui usein, että miksi en voi olla poika, kun mua kiinnostaa ”poikien jutut” ja jos olisin poika, niin mun kanssa voisi lähteä rallikisoihin. Huvittavinta on, että isä itse siis oli rallimiehiä ja ajoi jokkista. Mulla oli vaan väärät värkit jalkojen välissä.
Muu ympäristö (maalaiskylä Pohjanmaalla) oli taas aivan innoissaan, kun mä olin ”yksi jätkistä”. Yksi poika sanoi mulle, että mun pitäisi muuttaa pukeutumista poikamaiseksi että kelpaisin. En halunnut olla yksi jätkistä, vaan olla ihan vaan tyttö, joka harrastaa autoja.
Että joo, tyttönä et ikinä kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olin ulkoisesti tyttömäinen tyttö, mutta mua kiinnostivat autot ja autourheilu. Se ei vanhemmilleni sopinut. ”miksi et voi ola normaali tyttö” huusi äitini mulle, kun näki mut liimaamassa julistetta Kimi Räikkösen Ferrarista huoneeni seinälle. Isäni vinkui usein, että miksi en voi olla poika, kun mua kiinnostaa ”poikien jutut” ja jos olisin poika, niin mun kanssa voisi lähteä rallikisoihin. Huvittavinta on, että isä itse siis oli rallimiehiä ja ajoi jokkista. Mulla oli vaan väärät värkit jalkojen välissä.
Muu ympäristö (maalaiskylä Pohjanmaalla) oli taas aivan innoissaan, kun mä olin ”yksi jätkistä”. Yksi poika sanoi mulle, että mun pitäisi muuttaa pukeutumista poikamaiseksi että kelpaisin. En halunnut olla yksi jätkistä, vaan olla ihan vaan tyttö, joka harrastaa autoja.
Että joo, tyttönä et ikinä kelpaa.
Kysymys. Miksi naiset (äidit) alkoivat tekemään tuota lapsilleen? Varsinkin poikalapsilleen?
Eli suhtautumaan omaan lapseensa kuin spitaaliseen, josta ei ikinä tule mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin ulkoisesti tyttömäinen tyttö, mutta mua kiinnostivat autot ja autourheilu. Se ei vanhemmilleni sopinut. ”miksi et voi ola normaali tyttö” huusi äitini mulle, kun näki mut liimaamassa julistetta Kimi Räikkösen Ferrarista huoneeni seinälle. Isäni vinkui usein, että miksi en voi olla poika, kun mua kiinnostaa ”poikien jutut” ja jos olisin poika, niin mun kanssa voisi lähteä rallikisoihin. Huvittavinta on, että isä itse siis oli rallimiehiä ja ajoi jokkista. Mulla oli vaan väärät värkit jalkojen välissä.
Muu ympäristö (maalaiskylä Pohjanmaalla) oli taas aivan innoissaan, kun mä olin ”yksi jätkistä”. Yksi poika sanoi mulle, että mun pitäisi muuttaa pukeutumista poikamaiseksi että kelpaisin. En halunnut olla yksi jätkistä, vaan olla ihan vaan tyttö, joka harrastaa autoja.
Että joo, tyttönä et ikinä kelpaa.
Kysymys. Miksi naiset (äidit) alkoivat tekemään tuota lapsilleen? Varsinkin poikalapsilleen?
Eli suhtautumaan omaan lapseensa kuin spitaaliseen, josta ei ikinä tule mitään?
Ketjun alkupäässä joku sanoi, että on hyvä että nykyään syntyy niin vähän lapsia. Se kertoo siitä, että lasten tekoa oikeasti punnitaan ja täten ollaan valmiimpia rakastamaan lasta omanlaisenaan persoonana.
Itse oon -90 syntynyt ja varmaan ns. FOMO-pentu kuten varmaan 80-90% ikäluokastani. Ei lastaan rakastava vanhempi lauo tässä ketjussa ilmi tulleita kommentteja. Ja näitä kokemuksia tuntuu olevan suurimmalla osalla omasta ikäluokasta (tosielämässäkin oon kuullut varsinkin naispuoleisilta ystäviltäni juttuja kuinka vanhemmille ei mikään kelpaa ulkonäköä myöten). Me tytöt ei merkattu vanhemmille mitään, jos emme miellyttäneet heitä. Ts olleet alistuvia hiirulaisia.
- tuo pohjalainen autotyttö, jota lainasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin ulkoisesti tyttömäinen tyttö, mutta mua kiinnostivat autot ja autourheilu. Se ei vanhemmilleni sopinut. ”miksi et voi ola normaali tyttö” huusi äitini mulle, kun näki mut liimaamassa julistetta Kimi Räikkösen Ferrarista huoneeni seinälle. Isäni vinkui usein, että miksi en voi olla poika, kun mua kiinnostaa ”poikien jutut” ja jos olisin poika, niin mun kanssa voisi lähteä rallikisoihin. Huvittavinta on, että isä itse siis oli rallimiehiä ja ajoi jokkista. Mulla oli vaan väärät värkit jalkojen välissä.
Muu ympäristö (maalaiskylä Pohjanmaalla) oli taas aivan innoissaan, kun mä olin ”yksi jätkistä”. Yksi poika sanoi mulle, että mun pitäisi muuttaa pukeutumista poikamaiseksi että kelpaisin. En halunnut olla yksi jätkistä, vaan olla ihan vaan tyttö, joka harrastaa autoja.
Että joo, tyttönä et ikinä kelpaa.
Kysymys. Miksi naiset (äidit) alkoivat tekemään tuota lapsilleen? Varsinkin poikalapsilleen?
Eli suhtautumaan omaan lapseensa kuin spitaaliseen, josta ei ikinä tule mitään?
Ketjun alkupäässä joku sanoi, että on hyvä että nykyään syntyy niin vähän lapsia. Se kertoo siitä, että lasten tekoa oikeasti punnitaan ja täten ollaan valmiimpia rakastamaan lasta omanlaisenaan persoonana.
Itse oon -90 syntynyt ja varmaan ns. FOMO-pentu kuten varmaan 80-90% ikäluokastani. Ei lastaan rakastava vanhempi lauo tässä ketjussa ilmi tulleita kommentteja. Ja näitä kokemuksia tuntuu olevan suurimmalla osalla omasta ikäluokasta (tosielämässäkin oon kuullut varsinkin naispuoleisilta ystäviltäni juttuja kuinka vanhemmille ei mikään kelpaa ulkonäköä myöten). Me tytöt ei merkattu vanhemmille mitään, jos emme miellyttäneet heitä. Ts olleet alistuvia hiirulaisia.
- tuo pohjalainen autotyttö, jota lainasit
Miksi siis oletat että pojilla ja miehillä tuo lapsuus olisi ollut millään tavalla helpompi? Et ole poika tai mies. Miksi oletat tietäväsi siis paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Itse olin ulkoisesti tyttömäinen tyttö, mutta mua kiinnostivat autot ja autourheilu. Se ei vanhemmilleni sopinut. ”miksi et voi ola normaali tyttö” huusi äitini mulle, kun näki mut liimaamassa julistetta Kimi Räikkösen Ferrarista huoneeni seinälle. Isäni vinkui usein, että miksi en voi olla poika, kun mua kiinnostaa ”poikien jutut” ja jos olisin poika, niin mun kanssa voisi lähteä rallikisoihin. Huvittavinta on, että isä itse siis oli rallimiehiä ja ajoi jokkista. Mulla oli vaan väärät värkit jalkojen välissä.
Muu ympäristö (maalaiskylä Pohjanmaalla) oli taas aivan innoissaan, kun mä olin ”yksi jätkistä”. Yksi poika sanoi mulle, että mun pitäisi muuttaa pukeutumista poikamaiseksi että kelpaisin. En halunnut olla yksi jätkistä, vaan olla ihan vaan tyttö, joka harrastaa autoja.
Että joo, tyttönä et ikinä kelpaa.
Mä olin tyttömäinen tyttö, mutta samalla olin se, joka isän mukana lähti mökille ja metsään. Veljeä se ei koskaan kiinnostanut. Isästäni on ollut mukavaa, että olen kulkenut mökillä ja metsässä hänen kanssaan, mutta selvästi on ollut suru siitä, että tämä olisi ollut pojan kanssa erilaista. Isäni on myös jättänyt monia asioita kertomatta minulle. Ihan suoraan on sanonut, että pojan kanssa voisi jakaa edesmenneen ukin sotamuistot yms, mutta ei niitä tytölle voi samalla tavalla puhua.
Silloin oli muotia värjätä tukka pikimustaksi vaikka iho oli kun kalkkilaivan kapteenilla. Naiset oli lihavia, mauttomasti pukeutuneita, räikeitä yöök.