Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen on valehdellut aina kaikkea, "riidan pelossa".
31.07.2026 |
Mieheni on aina pelännyt riitoja. Hassua sinänsä koska itse usein aiheuttaa riidat puhumalla todella rumasti, jota minä taas en siedä lainkaan. Mutta riidassa hänelle tulee niin valtava ahdistus, ettei pysty olemaan "nahoissaan".
Tämä riidan pelko on sitten aiheuttanut valehtelua erilaisissa asioissa (tekemiset, menemiset, raha-asiat, naiset), ja kiinni jäätyään on se riita sitten kuitenkin tullut. Ja valehtelun myötä luottamus on kadonnut täysin. Minä en ole syyllinen valehteluun, koska mies myöntää että jos on ollut rehellinen, en ole suuttunut. Silti nimeää riidan pelon syyksi, kun taas seuraavalla kertaa valehtelee.
Ollaan yritetty selvittää asioita pariterapiassa. Ei auta. Minä olen käynyt yksin terapiassa ja mies on käynyt yksin psykoterapiassa, koska haluaa itsekin sen ahdistuksen ja pelon pois. Ei halua valehdella, eikä nyt vähään aikaan olekaan mitään valehteluja selvinnyt, kuin jostain vanhasta asiasta.
Mutta nyt mies sitten on pettynyt siihen, etten vieläkään luota häneen. Kuulemma ei mitään halua enempää kuin että uskoisin mitä hän sanoo. Minulla taas toimii itsesuojeluvaisto, eli kun en koskaan ole hänen sanoihinsa voinut luottaa, ja puhutaan todella pitkästä ajasta, niin se ei todellakaan lyhyessä ajassa palaudu. Enhän minä voi mistään tietää, onko hän puhunut totta nytkään.
Nyt taas kysyi, miten saisi minut luottamaan häneen. Vastasin, että siitä vaan voi alkaa kertoa minulle asioita, joista on vuosien mittaan valehdellut. Että jos uskaltaa olla täysin rehellinen, riitoja pelkäämättä, ja tunnustaa vanhat asiat, se on ainoa keino nähdä että hän oikeasti puhuu totta. En minä piittaa kaivella vanhoja, mutta ne on ainoita asioita, joista tiedän hänen valehdelleen. Mistä kertomalla hän voi osoittaa, että enää hän ei riitoja pelkää. Tuosta ei voi paljastua enää mitään, mikä suhdetta veisi enää huonommaksi, kun eron partaalla ollaan nytkin.
Miehen mielestä tuo on väärä tapa, minun mielestäni ainoa mahdollisuus. Olenko aivan hakoteillä? Ja ei, ei ole provo, ja ei, emme ole yhdessä rahasyistä. Ero on nyt hyvin lähellä, mies pyytää vielä mahdollisuutta, ja mielestäni tuo on ainoa. Saatteko kiinni ajatuksistani?
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat samalta, joka on kirjoittanut tänne ainakin kaksi kertaa aiemminkin pitkiä ketjuja, saanut sympatiaa, kunnes selviää, että mitä tämä "valehtelu" on oikein ollut. Ketjussa vaimo kuvailee siinä vain ja ainoastaan miestä ja tunnistettavasti, jos yksityiskohtia ei ole muutettu. Siinä oli kyse paitsi pienistä asioista valehtelusta, myös selkeästi aiheettomasta mustasukkaisuudesta eli mies joutui antamaan raportin päivittäin työpäivästään ja riitoja syntyi myös työpaikan julkisessa ryhmässä olevista kuvista ja viesteistä, mistä vaimo oli mustasukkainen eli koko tilanne oli aivan sairas.
Kuten on jo monesti sanottu, niin keskity itseesi äläkä mieheen, jos haluat ongelmiasi ratkaista. Siis vaikka et olisikaan tuo kuvailemani aiemmin kirjoittanut nainen. Ei sinun elämäsi ratkea mies muuttamalla, vaan muuttamalla itseäsi tai sitten ottamalla ero miehestä. Sitten vain ei ole syntipukkia, vaan joutuu katsomaan peiliin. Toki jotkut vielä eron jälkeenkin syyttävät exäänsä kaikesta. Jos ei yhtään pysty ottamaan vastuuta omasta elämästä ja avioliitosta, niin ei se ole tervettä.
Muistan kirjoittaneen tänne kerran, vuosia sitten, kun tililtä katosi tuhansia euroja rahaa miehen nostamana, eikä hän osannut selittää minne ne on menneet. Tai selitti sitten, mutta selitykset eivät olleet millään lailla uskottavia. Palstankaan mielestä, heh. Sittemmin ei vastaavia rahajuttuja ole tullut, tosin edelleen nostaa rahaa, mutta jostain syystä maksaa kaupassakin käteisellä.
Minä en yritä miestä muuttaa, mutta en minä sitäkään jaksa, etten yhtään voi hänen sanoihinsa luottaa. Hän on terapiassa, sen myötä on jonkin verran muuttunut, ja katsotaan nyt. Lähellä eroa olemme silti, ja se taas johtunee siitä, että itse olen oman terapian myötä saanut keinoja irtautua kauemmas, ja alkanut nähdä meidän tilannetta realistisesti. Minä olen meillä ainoa, joka eroa tosissaan miettii. Hän ei missään nimessä halua erota. Ap
Käytkö kenties hänen kauppakuittinsa läpi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Olet jäänyt liian kauaksi suhteeseen miehesi valheista kiinnijäämisten jälkeen. Olet jäämisellä antanut miehelle tavallaan vapaat kädet jatkaa valehteluaan, jos et ole laittanut miestä vastuuseen ja kertonut että suhde loppuu jos käytös ei nyt heti muutu. Mies ei ota sinua tosissaan, on kuvitellut voivansa jatkaa samaa käytöstä hamaan tappiin asti koska asialla ei ole oikeita seurauksia. Valehtelua ei voi mitenkään selittää riidan pelolla, vaikkakin se käy miehesi mielestä helposta selityksestä jatkuvalle valehtelulle, joka on mennyt sinullekin ja varmaan terapeutillekin läpi. Miehesi ei selkeästi ymmärrä alunperinkään mitä luottamus/luotettava ihminen tarkoittaa ja on käyttänyt hyväksi anteeksiantoasi valehtelemalla lisää. Valehtelijat ja toisilla ihmisillä pelaajat eivät muutu, heillä on aivan oma moraalikäsityksensä asioista.
Samaa mieltä tästä. Totta kai ihminen valehtelee, jos siitä ei koidu seurauksia. Normaalisti suhde loppuu, jos valehtelu ja epärehellisyys jatkuu. Puoliso on riippuvainen hyvän ihmisen roolistaan valehtelijan rinnalla ja pelkää yksin elämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroin tuosta ystävästäni ja hän itsekin aina sanoi, että kokee olevansa teinin äitinä suhteessa. Oli kiukuttelua ja mykkäkoulua ja ymmärtäväinen ja kärsivällinen äiti koettaa ymmärtää. Mistä ap tai nämä muutkaan jotka ovat kirjoittaneet edes tietävät, että onko lapsuudesta kerrotut asiat sinne päinkään tosia? Yhtä hyvin voivat olla sepitteitä nekin.
Tunnen erään naisen, joka myös valehtelee korvat heiluen kaikesta ja hänkin on sepittänyt nyyhkytarinoita lapsuudestaan. Sen naisen ansiosta en helposti enää usko, kun tunteisiini koetetaan vedota jollain nyyhkytarinalla, koska tuollaisiahan maailma on täynnä.
Tiedän lapsuuden kokemusten olevan totta, koska tunsin hänen isänsä, äitipuolensa, tunnen samassa perheessä olleet muut lapset, sukulaiset ym. Olen nähnyt lääkärinlausunnoista ja poliisin asiakirjoista lähtien monia dokumentteja siltä ajalta. Ja kyllä se kaikki on totta. Ap
Vaikka kaikki olisikin totta, niin ei lapsuuteen voi vedota koko ikäänsä, jos mies niin tekee. Tai jos sinä ajattelet niin. Onhan valehtelu ihan tietoinenkin valinta. Ystävän avioliitossa oli sellainen kuvio, että vaimo aina selitti itselleen miehen tekemisiä hänen lapsuutensa kautta, vaikka mies itse ei ollenkaan vedonnut siihen paitsi sitten, kun mies huomasi, että siitä saa hyvän tekosyyn käytökselleen. Eli tavallaan hän koetti terapoida miestään, mikä liittyi äidin roolin omaksumiseen. Sillä tavalla pystyi unohtamaan loukkaukset, jotka kohdistuivat häneen naisena, omaksumalla äidin roolin.
Tällaiset miehet ovat ilmeisesti miehiä, jotka puhuvat sitä mitä olettavat toisen haluavan kuulla ja myötäilevät ja pärjäävät siksi hyvin ihmisten kanssa pinnallisesti katsoen. Ja puolisot haluavat uskoa kuulemaansa ja siihen, että ihmiset ovat rehellisiä, vaikka aika paljon on ihmisiä, jotka ovat kuvatunlaisia, suurpiirteisiä totuuden kanssa tai sitten valehtelevat ihan huvin vuoksi. Onhan se vallankäyttöäkin, jolla ehkä saa etuja. Myös eri maissa on eri käsitys totuudesta, esim. ei pidetä niin pahana, jos vähän liioittelee CV:ssä tai että flirttaillaan tavan vuoksi vähän kaikkien kanssa. Jos hyvin suurpiirteinen ja hyvin tarkka sattuvat yhteen, niin elämästä ei oikein tule mitään, koska käsitykset siitä miten tulisi elää, ovat aivan liian kaukana toisistaan. Tunnen tällaisenkin parin, ihan suomalaisia ja suurpiirteinen on suhteessa vaimo. Mies taas on pilkuntarkka insinöörityyppi. Arvoituksellista miten niinkin erilaiset ihmiset ja elämäntavat hakeutuvatkin saman katon alle ja perustavat monikymmenvuotisen riidantäyteisen avioliiton, joka natisee liitoksissaan koko olemassaolonsa ajan eli vähän päästä ollaan terapiassa ja eron partaalla. Se on eräänlainen elämäntapa.
Ekaan kappaleeseen. Mies ei ole koskaan vedonnut lapsuuteensa missään kohtaa. Lapsuuden tilanteet ja tapahtumat ovat käyneet ilmi jutellessa ja muilta kuultuna, on puhuttu niistä ns. riitatilanteista, joissa vanhemmat alistivat lapsiaan, miten ahdistavaa oli kotona olla, miten hänet hylättiin jne. Silti hän on sulkenut pois sen vaihtoehdon, että aikuisiän ongelmat johtuisi lapsuudesta.
Eli kyllä, se on ollut minun 1+1-laskuni ja asia on ollut mielestäni täysin selkeä. Ja hänen isänsä ja äitipuolensa kun ehdin tuntea, näin sen ahdistuksen ja en sitä ihmettele yhtään. En ole koskaan tavannut niin hirveää ihmistä, kuin isänsä oli. Kaikille oli ihan valtavan iso helpotus, kun hän kuoli, ja pian sen jälkeen myös äitipuoli.
Mutta, tuon takia siis olen ymmärtänyt häntä ihan liikaakin. Jos en olisi ehtinyt heihin tutustua, en varmasti olisi tässä suhteessa ollut alkua pidemmälle. Ja jos olisin ollut vanhempi, kun tapasimme.
Pariterapiassa näihin lapsuuden asioihin on tartuttu, mies yhä kielsi ettei sieltä mitään seurauksia hänellä ole. Vasta omassa terapiassaan kun näitä perin pohjin oli siellä kaivettu ja terapeutti osannut asioita selittää, mies oli tajunnut syyn ja seurauksen. Siinä kohtaa sanoi melko hämmästyneenä, että olenkin ollut oikeassa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Kerro sinä rehellisesti, mitkä olivat ne käytännön asiat, joiden takia et voinut erota.
Sitä paitsi olet ristiriitainen väitteessäsi ensin, että mies voi saada sinun luottamuksesi kertomalla kaiken valehtelun, ja nyt sitten kuitenkin kirjoitat "miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?!"
Eli jos mies kertoo sinulle kaiken, et unohda etkä anna kuitenkaan anteeksi heti, vaan aiot pitkittää prosessia.
Mun mies valehtelee myös ihan typerissäkin asioissa. Minusta ainakin olisi ilmapiiriäpuhdistavaa jos mies edes myöntäisi valehtelunsa ja kun asia olisi loppuun käsitelty olisi se helpompi unohtaa. Meillä tinanne on sikäli erilainen, kuin ap:n tapauksessa, että mies luulee myös minun valehtelevan joka asiassa ja on sen suoraan sanonutkin. Joskus kun valitin miehelle, etten voi luottaa häneen missään asiassa, kun hän puhuu mitä sattuu, niin mies sanoi, ettei hänkään usko mitään, mitä minä puhun. Ja tuon olin kyllä huomannut jo ihan käytännössäkin.
Meillä mies valehtelee myös kai riidan pelossa, koska itse suuttuu ihan kaikesta mahdollisesta jos joku on hänen kanssaan erimieltä. itse taas en ole tuollainen vaan ymmärrän, että ihmisillä on eri mielipiteitä, eikä se mielipide ole suora hyökkäys minua vastaan. Miehelle eriävä mielipide on suora hyökkäys häntä vastaan.
Tämä juontaa juurensa miehen lapsuudenkotiin joka ei tainnut olla ihan tasapainoisin. Miehen isä oli jonkun sortin alkoholisti, kai väkivaltainenkin ja aikamoinen itsevaltias. Siinä ei muiden mielipiteitä kuunneltu vaan kaikki tehtiin kuten isäntä määräsi.
Onko tuossa sitten se mitä sanotaan, että jotkut syyttävät muita siitä, mitä itse tekevät. Mutta väärinhän se on sinun tulla tuomituksi valehtelusta, ilman syytä.
Meillä mies luottaa minuun nykyään täysin. Joskus epäili, oli mustasukkainenkin täysin aiheetta, jossain kohtaa oli ihan sairaalloistakin. Sitten meni ohi. En tiedä, mikä vaihe se oli.
Tässä juuri yhtenä päivänä puhuttiin mustasukkaisuudesta, tv-sarjaa katsoessa, ja hän sanoi ettei ole minusta yhtään mustasukkainen, koska luottaa minuun täysin. Sanoi tietävänsä, etten missään nimessä tekisi mitään väärää, ja tietävänsä, että kerron hänelle kaiken. Ettei hänellä ole, eikä ole ollut koskaan mitään syytä epäillä minua, ja että se on todella hyvä tunne. Teki mieleni sanoa, että olen kateellinen tuosta tunteesta, mutta en viitsinyt.
Tuosta eri mieltä olemisen vuoksi suuttumisesta, en muistanutkaan että samaa oli meillä alkuun. Pienissä asioissa jos olin eri mieltä, hän suuttui että miksei hänen mielipiteensä kelpaa, ja miksi mun on "pakko olla eri mieltä". Samaa koki työpaikallaan vaikka siellä ei tietääkseni ole suuttunut, mutta kotona vihaisena selitti, miten työkaveri kehtasi olla eri mieltä, kuin hän.
En tiedä, missä vaiheessa tuo loppui. Ja jäi vain se, että koki ihmeelliset asiat syytöksiksi ja hyökkäyksiksi. Siis esimerkkinä, jos vaikka alkoi sataa ja hoksasin että hei, siellä on pyyhkeet pyykkinarulla, niin suuttui että hänenkö vika se on?! Kaikki tavalliset toteamukset koki syytöksinä. "Oho, onpas meillä villakoiria sängyn alla", oli hänen haukkumistaan, vaikka se ei sitä missään nimessä ollut.
Onneksi hän on tuosta muuttunut aika lailla. Ap
Itse olisin kyllä järkyttynyt, jos mulle sanottaisiin noin eli että ei ole yhtään mustasukkainen ja kokee täysin luotettavana. Sinä ilmeisesti pidit sitä kohteliaisuutena? Siinä samalla mies selitti miksi sulle on niin helppoa ja hyvää valehdella. Hän pitää sinua suoraan sanottuna hölmön rehellisenä ja aivan tossukkana, jota voi kohdella miten haluaa etkä edes suutu. Missä ovat sinun rajasi, ne ovat kyllä hukassa. Ja samalla myös raja mieheesi nähden eli esiinnyt siitäkin huolimatta hänen sielunelämänsä asiantuntijana, vaikka hän todistettavasti vain valehtelee sinulle sumeilematta. Et voi luottaa häneen, koska hän ei ole luotettava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroin tuosta ystävästäni ja hän itsekin aina sanoi, että kokee olevansa teinin äitinä suhteessa. Oli kiukuttelua ja mykkäkoulua ja ymmärtäväinen ja kärsivällinen äiti koettaa ymmärtää. Mistä ap tai nämä muutkaan jotka ovat kirjoittaneet edes tietävät, että onko lapsuudesta kerrotut asiat sinne päinkään tosia? Yhtä hyvin voivat olla sepitteitä nekin.
Tunnen erään naisen, joka myös valehtelee korvat heiluen kaikesta ja hänkin on sepittänyt nyyhkytarinoita lapsuudestaan. Sen naisen ansiosta en helposti enää usko, kun tunteisiini koetetaan vedota jollain nyyhkytarinalla, koska tuollaisiahan maailma on täynnä.
Tiedän lapsuuden kokemusten olevan totta, koska tunsin hänen isänsä, äitipuolensa, tunnen samassa perheessä olleet muut lapset, sukulaiset ym. Olen nähnyt lääkärinlausunnoista ja poliisin asiakirjoista lähtien monia dokumentteja siltä ajalta. Ja kyllä se kaikki on totta. Ap
Vaikka kaikki olisikin totta, niin ei lapsuuteen voi vedota koko ikäänsä, jos mies niin tekee. Tai jos sinä ajattelet niin. Onhan valehtelu ihan tietoinenkin valinta. Ystävän avioliitossa oli sellainen kuvio, että vaimo aina selitti itselleen miehen tekemisiä hänen lapsuutensa kautta, vaikka mies itse ei ollenkaan vedonnut siihen paitsi sitten, kun mies huomasi, että siitä saa hyvän tekosyyn käytökselleen. Eli tavallaan hän koetti terapoida miestään, mikä liittyi äidin roolin omaksumiseen. Sillä tavalla pystyi unohtamaan loukkaukset, jotka kohdistuivat häneen naisena, omaksumalla äidin roolin.
Tällaiset miehet ovat ilmeisesti miehiä, jotka puhuvat sitä mitä olettavat toisen haluavan kuulla ja myötäilevät ja pärjäävät siksi hyvin ihmisten kanssa pinnallisesti katsoen. Ja puolisot haluavat uskoa kuulemaansa ja siihen, että ihmiset ovat rehellisiä, vaikka aika paljon on ihmisiä, jotka ovat kuvatunlaisia, suurpiirteisiä totuuden kanssa tai sitten valehtelevat ihan huvin vuoksi. Onhan se vallankäyttöäkin, jolla ehkä saa etuja. Myös eri maissa on eri käsitys totuudesta, esim. ei pidetä niin pahana, jos vähän liioittelee CV:ssä tai että flirttaillaan tavan vuoksi vähän kaikkien kanssa. Jos hyvin suurpiirteinen ja hyvin tarkka sattuvat yhteen, niin elämästä ei oikein tule mitään, koska käsitykset siitä miten tulisi elää, ovat aivan liian kaukana toisistaan. Tunnen tällaisenkin parin, ihan suomalaisia ja suurpiirteinen on suhteessa vaimo. Mies taas on pilkuntarkka insinöörityyppi. Arvoituksellista miten niinkin erilaiset ihmiset ja elämäntavat hakeutuvatkin saman katon alle ja perustavat monikymmenvuotisen riidantäyteisen avioliiton, joka natisee liitoksissaan koko olemassaolonsa ajan eli vähän päästä ollaan terapiassa ja eron partaalla. Se on eräänlainen elämäntapa.
Ekaan kappaleeseen. Mies ei ole koskaan vedonnut lapsuuteensa missään kohtaa. Lapsuuden tilanteet ja tapahtumat ovat käyneet ilmi jutellessa ja muilta kuultuna, on puhuttu niistä ns. riitatilanteista, joissa vanhemmat alistivat lapsiaan, miten ahdistavaa oli kotona olla, miten hänet hylättiin jne. Silti hän on sulkenut pois sen vaihtoehdon, että aikuisiän ongelmat johtuisi lapsuudesta.
Eli kyllä, se on ollut minun 1+1-laskuni ja asia on ollut mielestäni täysin selkeä. Ja hänen isänsä ja äitipuolensa kun ehdin tuntea, näin sen ahdistuksen ja en sitä ihmettele yhtään. En ole koskaan tavannut niin hirveää ihmistä, kuin isänsä oli. Kaikille oli ihan valtavan iso helpotus, kun hän kuoli, ja pian sen jälkeen myös äitipuoli.
Mutta, tuon takia siis olen ymmärtänyt häntä ihan liikaakin. Jos en olisi ehtinyt heihin tutustua, en varmasti olisi tässä suhteessa ollut alkua pidemmälle. Ja jos olisin ollut vanhempi, kun tapasimme.
Pariterapiassa näihin lapsuuden asioihin on tartuttu, mies yhä kielsi ettei sieltä mitään seurauksia hänellä ole. Vasta omassa terapiassaan kun näitä perin pohjin oli siellä kaivettu ja terapeutti osannut asioita selittää, mies oli tajunnut syyn ja seurauksen. Siinä kohtaa sanoi melko hämmästyneenä, että olenkin ollut oikeassa. Ap
Eli kyseessä on samanlainen kuvio kuin tuossa ystäväni avioliitossa, olet ryhtynyt terapoimaan miestäsi omaksi vahingoksesi. Avioliitto ei toimi niin eikä toimi terapiakaan, vaan kyllä ne tulkinnat ja oivallus pitää tulla ihmiseltä itseltään.
En sitä kiellät, etteikö tulkinnoissa voisi olla perääkin, mutta ongelmia se ei ratkaise, vaan hyväntahtoisia tulkintoja vain käytetään hyväksi. Ei kenenkään aikuisen tekoja varmasti terapiassakaan selitetä yksinomaan lapsuuden kautta. Avioliitossa ja ihmisessä kun on niin paljon muutakin. Mutta osa avioliitoista päätyy outoihin dynamiikkoihin, jotka toimivat ihan eri logiikalla kuin ns. normaali parisuhde.
Sori suorasanaisuuteni, mutta en näe, että vain sinun tulkintojasi myötäilemisestä saisit paljoakaan uutta ajateltavaa. Tarvitset uusia näkökulmia omaan toimintaasi. Miehen toimintaa on turha vatvoa, kun hän ei ole täällä kertomassa ja vaikka olisikin, ei se sinua auttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi te olette eron partaalla, jos kerran mies on oppinut puhumaan totta? Olen itse elänyt suhteessa, missä mies on elänyt kaksoiselämää, mutta käynyt pitkän psykoterapian läpi. En luota häneen täydellisesti, vaikka hän on ollut rehellinen jo pitkään eikä hänellä enää ole kyseistä kaksoiselämän aiheuttamaa ongelmaa (kyse ei ole sivusuhteesta). En luota häneen täydellisesti ja nykyään ymmärrän, ettei kehenkään voi täydellisesti luottakaan, se olisi sinisilmäistä. Mielestäni mies on tässä oikeassa eli vanhojen kaivelusta ei ole apua. Sinun täytyisi jotenkin saavuttaa uusi suhde valehteluun ja omaan olemiseesi avioliitossasi. Miten, sitä en tiedä, tilanteet ovat kuitenkin niin erilaisia.
En odotakaan, että mies tai kukaan muukaan olisi 100% rehellinen koskaan. Mutta nyt olen jo pidempään ollut väsynyt tähän, vaikka pyrinkin olemaan ajattelematta ja välittämättä, elämään omaa elämääni ja keskittymään hyvään. Olen alkanut nähdä tilannetta realistisemmin, ja alkanut pitää eroa ihan hyvänä vaihtoehtona.
Miehen terapia on vasta alussa, eikä vuosikausien epäluottamus muutu näin lyhyessä ajassa. Mies sanoo, ettei valehtele minulle enää koskaan, mutta kylmä totuus on, että niinhän hän on aina sanonut. Ihan aina.
Tässä terapian aikana on kertonut yhden asian jota ei ole aiemmin uskaltanut kertoa, ja se oli vuosia vanha juttu. Olin iloinen kun kertoi, se oli positiivista. Mutta en minä sen yhden asian perusteella pysty ajattelemaan että okei, nyt hän tosiaan ei enää valehtele, nyt hän on muuttunut. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Kerro sinä rehellisesti, mitkä olivat ne käytännön asiat, joiden takia et voinut erota.
Sitä paitsi olet ristiriitainen väitteessäsi ensin, että mies voi saada sinun luottamuksesi kertomalla kaiken valehtelun, ja nyt sitten kuitenkin kirjoitat "miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?!"
Eli jos mies kertoo sinulle kaiken, et unohda etkä anna kuitenkaan anteeksi heti, vaan aiot pitkittää prosessia.
Mun mies valehtelee myös ihan typerissäkin asioissa. Minusta ainakin olisi ilmapiiriäpuhdistavaa jos mies edes myöntäisi valehtelunsa ja kun asia olisi loppuun käsitelty olisi se helpompi unohtaa. Meillä tinanne on sikäli erilainen, kuin ap:n tapauksessa, että mies luulee myös minun valehtelevan joka asiassa ja on sen suoraan sanonutkin. Joskus kun valitin miehelle, etten voi luottaa häneen missään asiassa, kun hän puhuu mitä sattuu, niin mies sanoi, ettei hänkään usko mitään, mitä minä puhun. Ja tuon olin kyllä huomannut jo ihan käytännössäkin.
Meillä mies valehtelee myös kai riidan pelossa, koska itse suuttuu ihan kaikesta mahdollisesta jos joku on hänen kanssaan erimieltä. itse taas en ole tuollainen vaan ymmärrän, että ihmisillä on eri mielipiteitä, eikä se mielipide ole suora hyökkäys minua vastaan. Miehelle eriävä mielipide on suora hyökkäys häntä vastaan.
Tämä juontaa juurensa miehen lapsuudenkotiin joka ei tainnut olla ihan tasapainoisin. Miehen isä oli jonkun sortin alkoholisti, kai väkivaltainenkin ja aikamoinen itsevaltias. Siinä ei muiden mielipiteitä kuunneltu vaan kaikki tehtiin kuten isäntä määräsi.
Onko tuossa sitten se mitä sanotaan, että jotkut syyttävät muita siitä, mitä itse tekevät. Mutta väärinhän se on sinun tulla tuomituksi valehtelusta, ilman syytä.
Meillä mies luottaa minuun nykyään täysin. Joskus epäili, oli mustasukkainenkin täysin aiheetta, jossain kohtaa oli ihan sairaalloistakin. Sitten meni ohi. En tiedä, mikä vaihe se oli.
Tässä juuri yhtenä päivänä puhuttiin mustasukkaisuudesta, tv-sarjaa katsoessa, ja hän sanoi ettei ole minusta yhtään mustasukkainen, koska luottaa minuun täysin. Sanoi tietävänsä, etten missään nimessä tekisi mitään väärää, ja tietävänsä, että kerron hänelle kaiken. Ettei hänellä ole, eikä ole ollut koskaan mitään syytä epäillä minua, ja että se on todella hyvä tunne. Teki mieleni sanoa, että olen kateellinen tuosta tunteesta, mutta en viitsinyt.
Tuosta eri mieltä olemisen vuoksi suuttumisesta, en muistanutkaan että samaa oli meillä alkuun. Pienissä asioissa jos olin eri mieltä, hän suuttui että miksei hänen mielipiteensä kelpaa, ja miksi mun on "pakko olla eri mieltä". Samaa koki työpaikallaan vaikka siellä ei tietääkseni ole suuttunut, mutta kotona vihaisena selitti, miten työkaveri kehtasi olla eri mieltä, kuin hän.
En tiedä, missä vaiheessa tuo loppui. Ja jäi vain se, että koki ihmeelliset asiat syytöksiksi ja hyökkäyksiksi. Siis esimerkkinä, jos vaikka alkoi sataa ja hoksasin että hei, siellä on pyyhkeet pyykkinarulla, niin suuttui että hänenkö vika se on?! Kaikki tavalliset toteamukset koki syytöksinä. "Oho, onpas meillä villakoiria sängyn alla", oli hänen haukkumistaan, vaikka se ei sitä missään nimessä ollut.
Onneksi hän on tuosta muuttunut aika lailla. Ap
Itse olisin kyllä järkyttynyt, jos mulle sanottaisiin noin eli että ei ole yhtään mustasukkainen ja kokee täysin luotettavana. Sinä ilmeisesti pidit sitä kohteliaisuutena? Siinä samalla mies selitti miksi sulle on niin helppoa ja hyvää valehdella. Hän pitää sinua suoraan sanottuna hölmön rehellisenä ja aivan tossukkana, jota voi kohdella miten haluaa etkä edes suutu. Missä ovat sinun rajasi, ne ovat kyllä hukassa. Ja samalla myös raja mieheesi nähden eli esiinnyt siitäkin huolimatta hänen sielunelämänsä asiantuntijana, vaikka hän todistettavasti vain valehtelee sinulle sumeilematta. Et voi luottaa häneen, koska hän ei ole luotettava.
Ps. Tämä lainaus ei siis ole sen, joka penäsi syitä avioliittoon jäämiselle, vaan eri kommentoija. En muista aina kirjoittaa eri. Mutta siitä huolimatta olisi minustakin kyllä hyvä kuulla minkä vuoksi ap on tahtonut tällaiseen avioliittoon jäädä. Hänen kantojaan emme ole saaneet vielä lukea lainkaan, vaan koko ketju on miehen ruotimista. Ja sillä tavallahan asiassa ei päästä puusta pitkään. Mies ei muutu rehelliseksi ja miksi niin tekisikään, kun kaikki on ihan hyvä noin. Hän saa mitä haluaa, joten mitä vaimo saa?
Oletko sinä ap rehellinen itsellesi ja meille muille tässä? Mitkä syyt ovat sen takana, että käsittelet vain miehesi ongelmia etkä omiasi ollenkaan, onko kenties niin, että myös sinulle rehellisyys on hyvin vaikeaa? Siis omissa asioissasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sisko samanlainen. Ei kestä mitään. Esiintyy uhrina neurootikkona joka pelkää elämässä kaikkea. Valehdelkoon, en mäkään ole enää jaksanut häntä.
Varmasti siskollasi ollut hyvin sairas lapsuus, vanhempien toimesta.
Tuomoiset traumat seuraa läpi elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Olet jäänyt liian kauaksi suhteeseen miehesi valheista kiinnijäämisten jälkeen. Olet jäämisellä antanut miehelle tavallaan vapaat kädet jatkaa valehteluaan, jos et ole laittanut miestä vastuuseen ja kertonut että suhde loppuu jos käytös ei nyt heti muutu. Mies ei ota sinua tosissaan, on kuvitellut voivansa jatkaa samaa käytöstä hamaan tappiin asti koska asialla ei ole oikeita seurauksia. Valehtelua ei voi mitenkään selittää riidan pelolla, vaikkakin se käy miehesi mielestä helposta selityksestä jatkuvalle valehtelulle, joka on mennyt sinullekin ja varmaan terapeutillekin läpi. Miehesi ei selkeästi ymmärrä alunperinkään mitä luottamus/luotettava ihminen tarkoittaa ja on käyttänyt hyväksi anteeksiantoasi valehtelemalla lisää. Valehtelijat ja toisilla ihmisillä pelaajat eivät muutu, heillä on aivan oma moraalikäsityksensä asioista.
Olenhan minä kertonut etten hyväksy tällaista ja suhde loppuu jos ei lopeta valehtelua, sata kertaa, heh. Mies on mennyt aiemminkin erokeskustelujen takia "terapiaan", mutta koska ei hänellä siihen oikeasti motivaatiota ollut, niin eihän siitä mitään tullut. Kävi 1-2 kertaa ja sanoi sen riittävän, ja olevansa muuttunut mies.
Mutta täysin totta, että olen ollut tässä aivan liian kauan, todellakin. Olen aivan järjettömästi katunut sitä, etten lähtenyt jo alkuvaiheessa, heti kun ongelmat alkoi. Ja millaista olisi ollut elää ns. normaalin ihmisen kanssa. Mutta toisaalta myöhäistä tuota on miettiä. Mietin nykyhetkeä ja tulevaa, ja siksipä tässä eron partaalla ollaankin.
Nyt hänen ongelmansa meni selvästi jonkun rajan yli, kun ahdistus levisi työhönkin. Nyt hänellä on motivaatio saada itsensä korjattua ja on aivan tosissaan sen terapian aloittanut. Ehkä se on meille liian myöhään, mutta toisaalta hänelle hyvä, että edes nyt. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin ja me ollaan käyty pari- ja yksilöterapiassa aina eriaikaisesti. Psykoterapian aloittaessaan mies oli kysynyt terapeutilta, kannattaisiko mennä samaan aikaan pariterapiaan, ja terapeutti oli suositellut sitä vasta myöhemmin. Ei samaan aikaan. Ap
No ehkä ei kahta intensiivistä terapiaa yhtä aikaa mutta yksilöterapioihin voi kuulua myös parikäyntejä. Tämä nyt ei koske AP mutta yleisesti kun oli puhe että yksilöterapiassakävijältä haluttiin tietää miten terapia etenee ja mitä edistymistä tulee niin se kuulosti lähinnä kuulustelulta ja odotukselta että toinen käy terapian jotta suhde voi jatkua. Sellaista tilaista ei voi toisen terapiaprosessille tehdä. Tietty voi toivoa että toisen mieli parantuu mutta jos kokee että parisuhteessa on ongelmia niin kannattaa mennä pariterapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten. tuollaiseen parisuhteeseen ajaudutaan? Säälistä?
Nuorina. Ja siten, kun ongelmat tulee esille vasta, kun ollaan jo oltu pidempään yhdessä ja avoliitossakin. Eihän siinä alkuhuumassa mitään riitoja tms ole. Tai toista mistään epäile.
Nyt aikuisena tottavie olisinkin osannut paremmin varoa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On teillä omituinen tapa viettää ainoa elämänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat samalta, joka on kirjoittanut tänne ainakin kaksi kertaa aiemminkin pitkiä ketjuja, saanut sympatiaa, kunnes selviää, että mitä tämä "valehtelu" on oikein ollut. Ketjussa vaimo kuvailee siinä vain ja ainoastaan miestä ja tunnistettavasti, jos yksityiskohtia ei ole muutettu. Siinä oli kyse paitsi pienistä asioista valehtelusta, myös selkeästi aiheettomasta mustasukkaisuudesta eli mies joutui antamaan raportin päivittäin työpäivästään ja riitoja syntyi myös työpaikan julkisessa ryhmässä olevista kuvista ja viesteistä, mistä vaimo oli mustasukkainen eli koko tilanne oli aivan sairas.
Kuten on jo monesti sanottu, niin keskity itseesi äläkä mieheen, jos haluat ongelmiasi ratkaista. Siis vaikka et olisikaan tuo kuvailemani aiemmin kirjoittanut nainen. Ei sinun elämäsi ratkea mies muuttamalla, vaan muuttamalla itseäsi tai sitten ottamalla ero miehestä. Sitten vain ei ole syntipukkia, vaan joutuu katsomaan peiliin. Toki jotkut vielä eron jälkeenkin syyttävät exäänsä kaikesta. Jos ei yhtään pysty ottamaan vastuuta omasta elämästä ja avioliitosta, niin ei se ole tervettä.
Muistan kirjoittaneen tänne kerran, vuosia sitten, kun tililtä katosi tuhansia euroja rahaa miehen nostamana, eikä hän osannut selittää minne ne on menneet. Tai selitti sitten, mutta selitykset eivät olleet millään lailla uskottavia. Palstankaan mielestä, heh. Sittemmin ei vastaavia rahajuttuja ole tullut, tosin edelleen nostaa rahaa, mutta jostain syystä maksaa kaupassakin käteisellä.
Minä en yritä miestä muuttaa, mutta en minä sitäkään jaksa, etten yhtään voi hänen sanoihinsa luottaa. Hän on terapiassa, sen myötä on jonkin verran muuttunut, ja katsotaan nyt. Lähellä eroa olemme silti, ja se taas johtunee siitä, että itse olen oman terapian myötä saanut keinoja irtautua kauemmas, ja alkanut nähdä meidän tilannetta realistisesti. Minä olen meillä ainoa, joka eroa tosissaan miettii. Hän ei missään nimessä halua erota. Ap
Käytkö kenties hänen kauppakuittinsa läpi?
En käy. Enkä pura kauppakassiaankaan, ihan itse sen tekee. Jos tuohon käteisellä maksamiseen viittaat, niin sen olen nähnyt ihan kaupassa käydessä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Olet jäänyt liian kauaksi suhteeseen miehesi valheista kiinnijäämisten jälkeen. Olet jäämisellä antanut miehelle tavallaan vapaat kädet jatkaa valehteluaan, jos et ole laittanut miestä vastuuseen ja kertonut että suhde loppuu jos käytös ei nyt heti muutu. Mies ei ota sinua tosissaan, on kuvitellut voivansa jatkaa samaa käytöstä hamaan tappiin asti koska asialla ei ole oikeita seurauksia. Valehtelua ei voi mitenkään selittää riidan pelolla, vaikkakin se käy miehesi mielestä helposta selityksestä jatkuvalle valehtelulle, joka on mennyt sinullekin ja varmaan terapeutillekin läpi. Miehesi ei selkeästi ymmärrä alunperinkään mitä luottamus/luotettava ihminen tarkoittaa ja on käyttänyt hyväksi anteeksiantoasi valehtelemalla lisää. Valehtelijat ja toisilla ihmisillä pelaajat eivät muutu, heillä on aivan oma moraalikäsityksensä asioista.
Olenhan minä kertonut etten hyväksy tällaista ja suhde loppuu jos ei lopeta valehtelua, sata kertaa, heh. Mies on mennyt aiemminkin erokeskustelujen takia "terapiaan", mutta koska ei hänellä siihen oikeasti motivaatiota ollut, niin eihän siitä mitään tullut. Kävi 1-2 kertaa ja sanoi sen riittävän, ja olevansa muuttunut mies.
Mutta täysin totta, että olen ollut tässä aivan liian kauan, todellakin. Olen aivan järjettömästi katunut sitä, etten lähtenyt jo alkuvaiheessa, heti kun ongelmat alkoi. Ja millaista olisi ollut elää ns. normaalin ihmisen kanssa. Mutta toisaalta myöhäistä tuota on miettiä. Mietin nykyhetkeä ja tulevaa, ja siksipä tässä eron partaalla ollaankin.
Nyt hänen ongelmansa meni selvästi jonkun rajan yli, kun ahdistus levisi työhönkin. Nyt hänellä on motivaatio saada itsensä korjattua ja on aivan tosissaan sen terapian aloittanut. Ehkä se on meille liian myöhään, mutta toisaalta hänelle hyvä, että edes nyt. Ap
Teidän suhteenne ei ole herättänyt miestä, ei edes se että olet ilmaissut että hän voi menettää sinut jos ei lopeta. Sekään ei ole riittänyt syyksi muuttua mutta työ on hänelle riittävä syy? Mies ei selkästi arvosta suhdettanne tai sitten, oikeastaan sama asia, hän pitää sinua itsestäälvyytenä ja sinä olet myös antanut kävellä itsesi yli ja näyttänyt että et pidä mitä sanot - uhkauksistasi huolimatta et ole päättänyt suhdetta vaan tyhjät uhkaukset ovat jatkuneet. Mies luottaa ettet lähde. Vaikka hän muuttuisi, hän tekee sen työnsä takia. Tuollainen dynamiikkahistoria parisuhteessa on aivan itsenäinen taakka vaikka mies alkaisi nyt näennäisesti lopettaa valehtelun. Miten voit elää sen kanssa että motiivi on jokin ulkoinen, työhön eli ehkä statukseen liittyvä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Olet jäänyt liian kauaksi suhteeseen miehesi valheista kiinnijäämisten jälkeen. Olet jäämisellä antanut miehelle tavallaan vapaat kädet jatkaa valehteluaan, jos et ole laittanut miestä vastuuseen ja kertonut että suhde loppuu jos käytös ei nyt heti muutu. Mies ei ota sinua tosissaan, on kuvitellut voivansa jatkaa samaa käytöstä hamaan tappiin asti koska asialla ei ole oikeita seurauksia. Valehtelua ei voi mitenkään selittää riidan pelolla, vaikkakin se käy miehesi mielestä helposta selityksestä jatkuvalle valehtelulle, joka on mennyt sinullekin ja varmaan terapeutillekin läpi. Miehesi ei selkeästi ymmärrä alunperinkään mitä luottamus/luotettava ihminen tarkoittaa ja on käyttänyt hyväksi anteeksiantoasi valehtelemalla lisää. Valehtelijat ja toisilla ihmisillä pelaajat eivät muutu, heillä on aivan oma moraalikäsityksensä asioista.
Olenhan minä kertonut etten hyväksy tällaista ja suhde loppuu jos ei lopeta valehtelua, sata kertaa, heh. Mies on mennyt aiemminkin erokeskustelujen takia "terapiaan", mutta koska ei hänellä siihen oikeasti motivaatiota ollut, niin eihän siitä mitään tullut. Kävi 1-2 kertaa ja sanoi sen riittävän, ja olevansa muuttunut mies.
Mutta täysin totta, että olen ollut tässä aivan liian kauan, todellakin. Olen aivan järjettömästi katunut sitä, etten lähtenyt jo alkuvaiheessa, heti kun ongelmat alkoi. Ja millaista olisi ollut elää ns. normaalin ihmisen kanssa. Mutta toisaalta myöhäistä tuota on miettiä. Mietin nykyhetkeä ja tulevaa, ja siksipä tässä eron partaalla ollaankin.
Nyt hänen ongelmansa meni selvästi jonkun rajan yli, kun ahdistus levisi työhönkin. Nyt hänellä on motivaatio saada itsensä korjattua ja on aivan tosissaan sen terapian aloittanut. Ehkä se on meille liian myöhään, mutta toisaalta hänelle hyvä, että edes nyt. Ap
Olen eri, mutta olet siis uhannut lukuisia kertoja erolla ja olette olleet eron partaalla merkittävän osan avioliitostanne kuten muutamakin tuntemani pariskunta. Se on yksi tapa elää eikä välttämättä edes niin epätavallinen. Nuo molemmat pariskunnat ovat nyttemmin eronneet, mutta kauan siihen kyllä meni. Toinen pariskunta ei eronnut, vaikka eli vuosia täysin erillistä elämääkin eri maissa.
On monia tapoja elää, joten ei kannata olla itselleen liian ankara. Kuitenkin siihen varmaan kannattaa paneutua miksi on elänyt tällaisessa suhteessa niin pitkään erolla uhkaillen. Muuten sama voi toistua seuraavissakin suhteissa eli ajautuu kiltteyttään ja hyväntahtoisuuttaan (hylkäämisen ja yksinolemisen pelosta) suhteisiin, missä ei saa mitään, suhde ei ole tasapuolinen ja tasaväkinen. Ymmärtäjän roolissa saa itselleen jonkinlaista hyväksyntää myös muilta ja täyttää omat kriteerinsä vähintään. Jos ei pysy omissa päätöksissään kuten siinä, että eroaa, vaan luistaa niistä kerta toisensa jälkeen, niin siinä toisaalta myös menettää itsekunnioitustaan, joka alun perin on heikoissa kantimissa, sillä valehtelu on todella epäkunnioittavaa ja loukkaavaa. Se on tavallaan osoitus siitä, ettei toinen merkitse mitään. Sitä ei voi muuksi muuttaa, että on antanut toisen vahingoittaa itseään tuolla tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Olet jäänyt liian kauaksi suhteeseen miehesi valheista kiinnijäämisten jälkeen. Olet jäämisellä antanut miehelle tavallaan vapaat kädet jatkaa valehteluaan, jos et ole laittanut miestä vastuuseen ja kertonut että suhde loppuu jos käytös ei nyt heti muutu. Mies ei ota sinua tosissaan, on kuvitellut voivansa jatkaa samaa käytöstä hamaan tappiin asti koska asialla ei ole oikeita seurauksia. Valehtelua ei voi mitenkään selittää riidan pelolla, vaikkakin se käy miehesi mielestä helposta selityksestä jatkuvalle valehtelulle, joka on mennyt sinullekin ja varmaan terapeutillekin läpi. Miehesi ei selkeästi ymmärrä alunperinkään mitä luottamus/luotettava ihminen tarkoittaa ja on käyttänyt hyväksi anteeksiantoasi valehtelemalla lisää. Valehtelijat ja toisilla ihmisillä pelaajat eivät muutu, heillä on aivan oma moraalikäsityksensä asioista.
Olenhan minä kertonut etten hyväksy tällaista ja suhde loppuu jos ei lopeta valehtelua, sata kertaa, heh. Mies on mennyt aiemminkin erokeskustelujen takia "terapiaan", mutta koska ei hänellä siihen oikeasti motivaatiota ollut, niin eihän siitä mitään tullut. Kävi 1-2 kertaa ja sanoi sen riittävän, ja olevansa muuttunut mies.
Mutta täysin totta, että olen ollut tässä aivan liian kauan, todellakin. Olen aivan järjettömästi katunut sitä, etten lähtenyt jo alkuvaiheessa, heti kun ongelmat alkoi. Ja millaista olisi ollut elää ns. normaalin ihmisen kanssa. Mutta toisaalta myöhäistä tuota on miettiä. Mietin nykyhetkeä ja tulevaa, ja siksipä tässä eron partaalla ollaankin.
Nyt hänen ongelmansa meni selvästi jonkun rajan yli, kun ahdistus levisi työhönkin. Nyt hänellä on motivaatio saada itsensä korjattua ja on aivan tosissaan sen terapian aloittanut. Ehkä se on meille liian myöhään, mutta toisaalta hänelle hyvä, että edes nyt. Ap
Teidän suhteenne ei ole herättänyt miestä, ei edes se että olet ilmaissut että hän voi menettää sinut jos ei lopeta. Sekään ei ole riittänyt syyksi muuttua mutta työ on hänelle riittävä syy? Mies ei selkästi arvosta suhdettanne tai sitten, oikeastaan sama asia, hän pitää sinua itsestäälvyytenä ja sinä olet myös antanut kävellä itsesi yli ja näyttänyt että et pidä mitä sanot - uhkauksistasi huolimatta et ole päättänyt suhdetta vaan tyhjät uhkaukset ovat jatkuneet. Mies luottaa ettet lähde. Vaikka hän muuttuisi, hän tekee sen työnsä takia. Tuollainen dynamiikkahistoria parisuhteessa on aivan itsenäinen taakka vaikka mies alkaisi nyt näennäisesti lopettaa valehtelun. Miten voit elää sen kanssa että motiivi on jokin ulkoinen, työhön eli ehkä statukseen liittyvä?
Hyvä pointti, olen samaa mieltä. Käytännössä valitettavasti mies osoittaa, että työ on riittävä syy muuttua, mutta sinä et ole ollut, osittain siksi, että kaikki puheet erosta ja seurauksista ovat olleet tyhjiä. Myöskin sinä olet omalla tavallasi epärehellinen eli se mitä sanot, ei ole toteutunut. Et ottanut eroa, mitään ei tapahtunut - mutta se oli miehen kannalta positiivista. Ei hänellä ole ollut mitään syytä muuttaa käytöstään - toki siihen ei noin vain pystykään, koska hänen luonteensa on mikä on. Kaikki mitä hän on puhunut sinulle (=mitä olet tässä kertonut) on sinua kohtaan hyvin loukkaavaa, hän vaikuttaa itsekeskeiseltä ja lapsekkaalta ihmiseltä, jolla ei mahdollisesti ole älyllisiäkään edellytyksiä ymmärtää esim. sitä miksi hänen puheensa ovat hyvin loukkaavia sinua kohtaan. Ja itse olet niin tottunut tuollaiseen kohteluun, ettet enää edes huomaa milloin sinua nollataan. Jostainhan tällainen on sinun tullut eli ylikiltteys ja ymmärtäväisyys, et osaa pitää puoliasi. Se jää vain riitelyksi, mutta rajoja ei vain tule eikä ole.
Koko aloituksen ajatusmaailma on mielestäni vähän erikoinen eli miksi ihmeessä sinun pitäisi oppia luottamaan mieheen, joka on epäluotettava? Eikö se itsestäsi ole ollenkaan omituista? Jos kerran pitää paikkansa, että hänelle valehtelu on tapa.
Jos ihminen valehtelee, hän on valehtelija. Ei sitä pidä selittää joksikin muuksi asiaksi tai opetella luottamaan valehtelijaan. Ihmisen luonnekuvan muodostavat hänen tekonsa eivätkä puheet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Kerro sinä rehellisesti, mitkä olivat ne käytännön asiat, joiden takia et voinut erota.
Sitä paitsi olet ristiriitainen väitteessäsi ensin, että mies voi saada sinun luottamuksesi kertomalla kaiken valehtelun, ja nyt sitten kuitenkin kirjoitat "miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?!"
Eli jos mies kertoo sinulle kaiken, et unohda etkä anna kuitenkaan anteeksi heti, vaan aiot pitkittää prosessia.
Mun mies valehtelee myös ihan typerissäkin asioissa. Minusta ainakin olisi ilmapiiriäpuhdistavaa jos mies edes myöntäisi valehtelunsa ja kun asia olisi loppuun käsitelty olisi se helpompi unohtaa. Meillä tinanne on sikäli erilainen, kuin ap:n tapauksessa, että mies luulee myös minun valehtelevan joka asiassa ja on sen suoraan sanonutkin. Joskus kun valitin miehelle, etten voi luottaa häneen missään asiassa, kun hän puhuu mitä sattuu, niin mies sanoi, ettei hänkään usko mitään, mitä minä puhun. Ja tuon olin kyllä huomannut jo ihan käytännössäkin.
Meillä mies valehtelee myös kai riidan pelossa, koska itse suuttuu ihan kaikesta mahdollisesta jos joku on hänen kanssaan erimieltä. itse taas en ole tuollainen vaan ymmärrän, että ihmisillä on eri mielipiteitä, eikä se mielipide ole suora hyökkäys minua vastaan. Miehelle eriävä mielipide on suora hyökkäys häntä vastaan.
Tämä juontaa juurensa miehen lapsuudenkotiin joka ei tainnut olla ihan tasapainoisin. Miehen isä oli jonkun sortin alkoholisti, kai väkivaltainenkin ja aikamoinen itsevaltias. Siinä ei muiden mielipiteitä kuunneltu vaan kaikki tehtiin kuten isäntä määräsi.
Onko tuossa sitten se mitä sanotaan, että jotkut syyttävät muita siitä, mitä itse tekevät. Mutta väärinhän se on sinun tulla tuomituksi valehtelusta, ilman syytä.
Meillä mies luottaa minuun nykyään täysin. Joskus epäili, oli mustasukkainenkin täysin aiheetta, jossain kohtaa oli ihan sairaalloistakin. Sitten meni ohi. En tiedä, mikä vaihe se oli.
Tässä juuri yhtenä päivänä puhuttiin mustasukkaisuudesta, tv-sarjaa katsoessa, ja hän sanoi ettei ole minusta yhtään mustasukkainen, koska luottaa minuun täysin. Sanoi tietävänsä, etten missään nimessä tekisi mitään väärää, ja tietävänsä, että kerron hänelle kaiken. Ettei hänellä ole, eikä ole ollut koskaan mitään syytä epäillä minua, ja että se on todella hyvä tunne. Teki mieleni sanoa, että olen kateellinen tuosta tunteesta, mutta en viitsinyt.
Tuosta eri mieltä olemisen vuoksi suuttumisesta, en muistanutkaan että samaa oli meillä alkuun. Pienissä asioissa jos olin eri mieltä, hän suuttui että miksei hänen mielipiteensä kelpaa, ja miksi mun on "pakko olla eri mieltä". Samaa koki työpaikallaan vaikka siellä ei tietääkseni ole suuttunut, mutta kotona vihaisena selitti, miten työkaveri kehtasi olla eri mieltä, kuin hän.
En tiedä, missä vaiheessa tuo loppui. Ja jäi vain se, että koki ihmeelliset asiat syytöksiksi ja hyökkäyksiksi. Siis esimerkkinä, jos vaikka alkoi sataa ja hoksasin että hei, siellä on pyyhkeet pyykkinarulla, niin suuttui että hänenkö vika se on?! Kaikki tavalliset toteamukset koki syytöksinä. "Oho, onpas meillä villakoiria sängyn alla", oli hänen haukkumistaan, vaikka se ei sitä missään nimessä ollut.
Onneksi hän on tuosta muuttunut aika lailla. Ap
Itse olisin kyllä järkyttynyt, jos mulle sanottaisiin noin eli että ei ole yhtään mustasukkainen ja kokee täysin luotettavana. Sinä ilmeisesti pidit sitä kohteliaisuutena? Siinä samalla mies selitti miksi sulle on niin helppoa ja hyvää valehdella. Hän pitää sinua suoraan sanottuna hölmön rehellisenä ja aivan tossukkana, jota voi kohdella miten haluaa etkä edes suutu. Missä ovat sinun rajasi, ne ovat kyllä hukassa. Ja samalla myös raja mieheesi nähden eli esiinnyt siitäkin huolimatta hänen sielunelämänsä asiantuntijana, vaikka hän todistettavasti vain valehtelee sinulle sumeilematta. Et voi luottaa häneen, koska hän ei ole luotettava.
Ps. Tämä lainaus ei siis ole sen, joka penäsi syitä avioliittoon jäämiselle, vaan eri kommentoija. En muista aina kirjoittaa eri. Mutta siitä huolimatta olisi minustakin kyllä hyvä kuulla minkä vuoksi ap on tahtonut tällaiseen avioliittoon jäädä. Hänen kantojaan emme ole saaneet vielä lukea lainkaan, vaan koko ketju on miehen ruotimista. Ja sillä tavallahan asiassa ei päästä puusta pitkään. Mies ei muutu rehelliseksi ja miksi niin tekisikään, kun kaikki on ihan hyvä noin. Hän saa mitä haluaa, joten mitä vaimo saa?
Oletko sinä ap rehellinen itsellesi ja meille muille tässä? Mitkä syyt ovat sen takana, että käsittelet vain miehesi ongelmia etkä omiasi ollenkaan, onko kenties niin, että myös sinulle rehellisyys on hyvin vaikeaa? Siis omissa asioissasi.
En kirjoittanut tänne siksi, että kaipaisin neuvoja suhteen parantamiseen. Koska en oikeastaan enää usko suhteen paranevan. Annan ajan kulua vielä, koska ei minulla ole kiire tästä lähteä, elän elämääni. Mutta olemme nyt niin lähellä eroa, että se päätös voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Huomenna tai ensi viikolla, tai viimeistään syksyllä. Mies ei eroa halua, ja omassa elämässäni on läheiseni vakavan sairastumisen ja saattohoitovaiheen takia raskasta, etten siksikään jaksa nyt muita isoja muutoksia tässä kohtaa. Tässä suhteessa on oltu kauan, eikä mikään ole enää parista kuukaudesta kiinni.
Mutta samapa tuo on kertoa. Alkuvuosina jäin suhteeseen, koska lapset. Se perinteinen. Mies on ollut hyvä isä, lapset eivät koe häntä mitenkään epäluotettavana. Nuoremman lapsen sairauden vuoksi oli hyvä, että oli kaksi vanhempaa hoitamassa, yksin olisin väsynyt. Pitkään meninkin niin, että kun lapset muuttaa pois, muutan minäkin. Ongelmia oli, olin mustasukkainen, hän oli mustasukkainen, riideltiin paljon kun lapset oli poissa kotoa, jne.
Sitten sain itse aivoinfarktin. Jouduin opettelemaan kävelyn uudelleen, jne. Mies oli aivan äärettömän tärkeässä osassa toipumisessa, auttoi ja tuki enemmän kuin olisin ikinä uskonut. Hoiti lapset ja kodin. Alkoi nähdä minutkin eri valossa, varmasti pelästyi menettävänsä. Toivuin ja suhteessa meni pitkän aikaa paljon paremmin. Todella onnellisia vuosia. Meillä oli ja on hyvin saman kaltaisia mielenkiinnonkohteita ja haaveita, niitä toteutettiin ja kaikki oli tosi hyvin.
Ja sitten ongelmat tulivat takaisin. Ja pahenivat. Ja siksi niissä terapioissa on rampattu, kun suhde ei ole ollut pelkkää pjaskaa, niin on ollut toivoa. Mutta minä aloin hiljalleen kallistua kohti eroa, siksikin kun sairastumisen myötä tajusin elämän olevan lyhyt. Sitten toisaalla miehen ahdistus levisi työhönkin, ja tajusi tarvitsevansa apua.
Siinä lyhyt pikakelaus. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Olet jäänyt liian kauaksi suhteeseen miehesi valheista kiinnijäämisten jälkeen. Olet jäämisellä antanut miehelle tavallaan vapaat kädet jatkaa valehteluaan, jos et ole laittanut miestä vastuuseen ja kertonut että suhde loppuu jos käytös ei nyt heti muutu. Mies ei ota sinua tosissaan, on kuvitellut voivansa jatkaa samaa käytöstä hamaan tappiin asti koska asialla ei ole oikeita seurauksia. Valehtelua ei voi mitenkään selittää riidan pelolla, vaikkakin se käy miehesi mielestä helposta selityksestä jatkuvalle valehtelulle, joka on mennyt sinullekin ja varmaan terapeutillekin läpi. Miehesi ei selkeästi ymmärrä alunperinkään mitä luottamus/luotettava ihminen tarkoittaa ja on käyttänyt hyväksi anteeksiantoasi valehtelemalla lisää. Valehtelijat ja toisilla ihmisillä pelaajat eivät muutu, heillä on aivan oma moraalikäsityksensä asioista.
Olenhan minä kertonut etten hyväksy tällaista ja suhde loppuu jos ei lopeta valehtelua, sata kertaa, heh. Mies on mennyt aiemminkin erokeskustelujen takia "terapiaan", mutta koska ei hänellä siihen oikeasti motivaatiota ollut, niin eihän siitä mitään tullut. Kävi 1-2 kertaa ja sanoi sen riittävän, ja olevansa muuttunut mies.
Mutta täysin totta, että olen ollut tässä aivan liian kauan, todellakin. Olen aivan järjettömästi katunut sitä, etten lähtenyt jo alkuvaiheessa, heti kun ongelmat alkoi. Ja millaista olisi ollut elää ns. normaalin ihmisen kanssa. Mutta toisaalta myöhäistä tuota on miettiä. Mietin nykyhetkeä ja tulevaa, ja siksipä tässä eron partaalla ollaankin.
Nyt hänen ongelmansa meni selvästi jonkun rajan yli, kun ahdistus levisi työhönkin. Nyt hänellä on motivaatio saada itsensä korjattua ja on aivan tosissaan sen terapian aloittanut. Ehkä se on meille liian myöhään, mutta toisaalta hänelle hyvä, että edes nyt. Ap
Teidän suhteenne ei ole herättänyt miestä, ei edes se että olet ilmaissut että hän voi menettää sinut jos ei lopeta. Sekään ei ole riittänyt syyksi muuttua mutta työ on hänelle riittävä syy? Mies ei selkästi arvosta suhdettanne tai sitten, oikeastaan sama asia, hän pitää sinua itsestäälvyytenä ja sinä olet myös antanut kävellä itsesi yli ja näyttänyt että et pidä mitä sanot - uhkauksistasi huolimatta et ole päättänyt suhdetta vaan tyhjät uhkaukset ovat jatkuneet. Mies luottaa ettet lähde. Vaikka hän muuttuisi, hän tekee sen työnsä takia. Tuollainen dynamiikkahistoria parisuhteessa on aivan itsenäinen taakka vaikka mies alkaisi nyt näennäisesti lopettaa valehtelun. Miten voit elää sen kanssa että motiivi on jokin ulkoinen, työhön eli ehkä statukseen liittyvä?
Olenhan minä sen tajunnut, ettei meidän suhde riittänyt motivaatioksi. Ei mikään riittänyt, ennen kuin ahdistus paheni. Tuli paniikkikohtaukset ja muut. Työn kärsimisestä tuli motivaatio.
Mutta koska olen jo toinen jalka "ulkona", niin ajattelen että hyvähän se on jos saa itsensä kuntoon. Tai edes ahdistusta lievitettyä. Meille varmaan myöhäistä, mutta hänen itsensä takia. Ap
Muistan kirjoittaneen tänne kerran, vuosia sitten, kun tililtä katosi tuhansia euroja rahaa miehen nostamana, eikä hän osannut selittää minne ne on menneet. Tai selitti sitten, mutta selitykset eivät olleet millään lailla uskottavia. Palstankaan mielestä, heh. Sittemmin ei vastaavia rahajuttuja ole tullut, tosin edelleen nostaa rahaa, mutta jostain syystä maksaa kaupassakin käteisellä.
Minä en yritä miestä muuttaa, mutta en minä sitäkään jaksa, etten yhtään voi hänen sanoihinsa luottaa. Hän on terapiassa, sen myötä on jonkin verran muuttunut, ja katsotaan nyt. Lähellä eroa olemme silti, ja se taas johtunee siitä, että itse olen oman terapian myötä saanut keinoja irtautua kauemmas, ja alkanut nähdä meidän tilannetta realistisesti. Minä olen meillä ainoa, joka eroa tosissaan miettii. Hän ei missään nimessä halua erota. Ap