Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen on valehdellut aina kaikkea, "riidan pelossa".
31.07.2026 |
Mieheni on aina pelännyt riitoja. Hassua sinänsä koska itse usein aiheuttaa riidat puhumalla todella rumasti, jota minä taas en siedä lainkaan. Mutta riidassa hänelle tulee niin valtava ahdistus, ettei pysty olemaan "nahoissaan".
Tämä riidan pelko on sitten aiheuttanut valehtelua erilaisissa asioissa (tekemiset, menemiset, raha-asiat, naiset), ja kiinni jäätyään on se riita sitten kuitenkin tullut. Ja valehtelun myötä luottamus on kadonnut täysin. Minä en ole syyllinen valehteluun, koska mies myöntää että jos on ollut rehellinen, en ole suuttunut. Silti nimeää riidan pelon syyksi, kun taas seuraavalla kertaa valehtelee.
Ollaan yritetty selvittää asioita pariterapiassa. Ei auta. Minä olen käynyt yksin terapiassa ja mies on käynyt yksin psykoterapiassa, koska haluaa itsekin sen ahdistuksen ja pelon pois. Ei halua valehdella, eikä nyt vähään aikaan olekaan mitään valehteluja selvinnyt, kuin jostain vanhasta asiasta.
Mutta nyt mies sitten on pettynyt siihen, etten vieläkään luota häneen. Kuulemma ei mitään halua enempää kuin että uskoisin mitä hän sanoo. Minulla taas toimii itsesuojeluvaisto, eli kun en koskaan ole hänen sanoihinsa voinut luottaa, ja puhutaan todella pitkästä ajasta, niin se ei todellakaan lyhyessä ajassa palaudu. Enhän minä voi mistään tietää, onko hän puhunut totta nytkään.
Nyt taas kysyi, miten saisi minut luottamaan häneen. Vastasin, että siitä vaan voi alkaa kertoa minulle asioita, joista on vuosien mittaan valehdellut. Että jos uskaltaa olla täysin rehellinen, riitoja pelkäämättä, ja tunnustaa vanhat asiat, se on ainoa keino nähdä että hän oikeasti puhuu totta. En minä piittaa kaivella vanhoja, mutta ne on ainoita asioita, joista tiedän hänen valehdelleen. Mistä kertomalla hän voi osoittaa, että enää hän ei riitoja pelkää. Tuosta ei voi paljastua enää mitään, mikä suhdetta veisi enää huonommaksi, kun eron partaalla ollaan nytkin.
Miehen mielestä tuo on väärä tapa, minun mielestäni ainoa mahdollisuus. Olenko aivan hakoteillä? Ja ei, ei ole provo, ja ei, emme ole yhdessä rahasyistä. Ero on nyt hyvin lähellä, mies pyytää vielä mahdollisuutta, ja mielestäni tuo on ainoa. Saatteko kiinni ajatuksistani?
Kommentit (238)
Ihmettelen oman mieheni tapaa jättää kertomatta asioita ja vaieta monista asioista. Jos jää kiinni valheesta, vastaus: no en minä tiiä miksi valehtelin. Jos kysyn että miksi teit jotain mistä piti valehdella, vastaus: en minä tiiä.
Ei ikinä tiiä mitään. Ollaan oltu yhdessä 30 vuotta. Teineistä. On koettu monenlaista. Jotenkin sitä kuvittelis, että ei tarvii enää valehdella mistään. Kävi esim. pelaamassa tennistä naispuolisen työkaverin kanssa. Kysyin miksi ei sanonut siitä etukäteen mitään: en minä tiiä. Joutui kuitenkin valehtelemaan, koska satuin soittamaan just ennen tennisvuoron alkua. Minusta ihan ookoo kysyä onko jotain muutakin kuin tennistä, koska ei kertonut. 'Ei ole.". Hyvin mahdollista, että ei ole (koska pelataan molemmat ja eri ihmisten kanssa, myös minä miesten kanssa) mutta ei siitä sitten tarvitse valehdella. Luultavasti siis jotain muutakin on ollut.
Alkaa olla jo ihan sama. Suksikoon kuuseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen oman mieheni tapaa jättää kertomatta asioita ja vaieta monista asioista. Jos jää kiinni valheesta, vastaus: no en minä tiiä miksi valehtelin. Jos kysyn että miksi teit jotain mistä piti valehdella, vastaus: en minä tiiä.
Ei ikinä tiiä mitään. Ollaan oltu yhdessä 30 vuotta. Teineistä. On koettu monenlaista. Jotenkin sitä kuvittelis, että ei tarvii enää valehdella mistään. Kävi esim. pelaamassa tennistä naispuolisen työkaverin kanssa. Kysyin miksi ei sanonut siitä etukäteen mitään: en minä tiiä. Joutui kuitenkin valehtelemaan, koska satuin soittamaan just ennen tennisvuoron alkua. Minusta ihan ookoo kysyä onko jotain muutakin kuin tennistä, koska ei kertonut. 'Ei ole.". Hyvin mahdollista, että ei ole (koska pelataan molemmat ja eri ihmisten kanssa, myös minä miesten kanssa) mutta ei siitä sitten tarvitse valehdella. Luultavasti siis jotain muutakin on ollut.
Alkaa olla jo ihan sama. Suksikoon kuuseen.
Tuo tilanne kuulostaa siltä, että pelkää sun olevan mustasukkainen ja valehteli siksi. Eikä uskalla sanoa syytä, koska kieltäisit olevasi mustasukkainen, vaikka sinusta olikin ookoo kysyä onko jotain muutakin kuin tennistä....
Taitaa olla ap:n kohdalla jotain samanlaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Olet jäänyt liian kauaksi suhteeseen miehesi valheista kiinnijäämisten jälkeen. Olet jäämisellä antanut miehelle tavallaan vapaat kädet jatkaa valehteluaan, jos et ole laittanut miestä vastuuseen ja kertonut että suhde loppuu jos käytös ei nyt heti muutu. Mies ei ota sinua tosissaan, on kuvitellut voivansa jatkaa samaa käytöstä hamaan tappiin asti koska asialla ei ole oikeita seurauksia. Valehtelua ei voi mitenkään selittää riidan pelolla, vaikkakin se käy miehesi mielestä helposta selityksestä jatkuvalle valehtelulle, joka on mennyt sinullekin ja varmaan terapeutillekin läpi. Miehesi ei selkeästi ymmärrä alunperinkään mitä luottamus/luotettava ihminen tarkoittaa ja on käyttänyt hyväksi anteeksiantoasi valehtelemalla lisää. Valehtelijat ja toisilla ihmisillä pelaajat eivät muutu, heillä on aivan oma moraalikäsityksensä asioista.
Olenhan minä kertonut etten hyväksy tällaista ja suhde loppuu jos ei lopeta valehtelua, sata kertaa, heh. Mies on mennyt aiemminkin erokeskustelujen takia "terapiaan", mutta koska ei hänellä siihen oikeasti motivaatiota ollut, niin eihän siitä mitään tullut. Kävi 1-2 kertaa ja sanoi sen riittävän, ja olevansa muuttunut mies.
Mutta täysin totta, että olen ollut tässä aivan liian kauan, todellakin. Olen aivan järjettömästi katunut sitä, etten lähtenyt jo alkuvaiheessa, heti kun ongelmat alkoi. Ja millaista olisi ollut elää ns. normaalin ihmisen kanssa. Mutta toisaalta myöhäistä tuota on miettiä. Mietin nykyhetkeä ja tulevaa, ja siksipä tässä eron partaalla ollaankin.
Nyt hänen ongelmansa meni selvästi jonkun rajan yli, kun ahdistus levisi työhönkin. Nyt hänellä on motivaatio saada itsensä korjattua ja on aivan tosissaan sen terapian aloittanut. Ehkä se on meille liian myöhään, mutta toisaalta hänelle hyvä, että edes nyt. Ap
Olen eri, mutta olet siis uhannut lukuisia kertoja erolla ja olette olleet eron partaalla merkittävän osan avioliitostanne kuten muutamakin tuntemani pariskunta. Se on yksi tapa elää eikä välttämättä edes niin epätavallinen. Nuo molemmat pariskunnat ovat nyttemmin eronneet, mutta kauan siihen kyllä meni. Toinen pariskunta ei eronnut, vaikka eli vuosia täysin erillistä elämääkin eri maissa.
On monia tapoja elää, joten ei kannata olla itselleen liian ankara. Kuitenkin siihen varmaan kannattaa paneutua miksi on elänyt tällaisessa suhteessa niin pitkään erolla uhkaillen. Muuten sama voi toistua seuraavissakin suhteissa eli ajautuu kiltteyttään ja hyväntahtoisuuttaan (hylkäämisen ja yksinolemisen pelosta) suhteisiin, missä ei saa mitään, suhde ei ole tasapuolinen ja tasaväkinen. Ymmärtäjän roolissa saa itselleen jonkinlaista hyväksyntää myös muilta ja täyttää omat kriteerinsä vähintään. Jos ei pysy omissa päätöksissään kuten siinä, että eroaa, vaan luistaa niistä kerta toisensa jälkeen, niin siinä toisaalta myös menettää itsekunnioitustaan, joka alun perin on heikoissa kantimissa, sillä valehtelu on todella epäkunnioittavaa ja loukkaavaa. Se on tavallaan osoitus siitä, ettei toinen merkitse mitään. Sitä ei voi muuksi muuttaa, että on antanut toisen vahingoittaa itseään tuolla tavoin.
Meillä on niin pitkä suhde, että vaikka puhuin erokeskusteluissa monikossa, ei se silti tarkoita että ihan vähän väliä olisin erolla uhkailemassa. Päinvastoin. Erosta on puhuttu silloin kauan sitten ennen sairastumistani, erosta on puhuttu ongelmien palattua ja erosta on puhuttu tänä vuonna.
Ei nyt sentään sillä lailla mitä tässä nyt jotkut kommentoi, että jatkuvasti ja tyyliin joka riidassa uhkailisin erolla.
Ja näiden erokeskusteluiden jälkeen ollaan käyty terapiassa, opeteltu uusia asioita ja kun on alkanut mennä paremmin, päätetty jatkaa. Nyt tänä vuonna emme ole terapiassa käyneet, kun miehellä on oma terapiansa menossa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos peilaan itseeni hyvin erilaisena ihmisenä, niin oma reaktioni olisi valehteluun, että minun nimenomaan pitää opetella elämään valehtelevan ihmisen kanssa. Ja uskoisin, että olet sen käytännössä tehnytkin eli olet opetellut sietämään huonon, epäkunnioittavan ja kieron kohtelun ja koetat selittää sitä miehen lapsuudenkokemusten avulla, ettei sen kärki osuisi sinuun.
Mutta eihän sinun tarvitse enää tehdä niin. Voit ajatella, että elät epäluotettavan ihmisen kanssa, hän on mikä on, sinulla on omat sudenkuoppasi kuten liiallinen kiltteys ja ymmärtäväisyys. Ne ovat hyviä piirteitä ihmisessä kuitenkin ja varmaan miehessäsikin on myös hyviä puolia, jotka ovat saaneet avioliiton jatkumaan. Teidän avioliittonne on kuitenkin molemmille opettanut paljon, vaikka myös vahingoittanut, etenkin sinua. Miehesi ei ole oppinut aikuiseksi mieheksi, koska olet sallinut hänen käyttäytyä huonosti. Ja se on vähentänyt arvoasi hänen silmissään, jolloin hän on ryhtynyt käyttäytymään vielä huonommin. Jos joku asettuu makaamaan oven eteen, niin silloin hänen ylitseen kävellään, niin ihmisluonto vain valitettavasti toimii.
Varmasti näin on, hyvin pitkälti. Ap
No joku syy tuohon vakehteluun tietenkin on. Ihmettelen kyllä hitusen sitä, että yhden ihmisen kohdalla ei voi sanoa menevänsä pelaamaan tennistä kun toisten kohdalla voi. Ei ole eka nainen kenen kanssa käy pelaamassa. Tavallaan siis ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Mutta tätä tää on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Kerro sinä rehellisesti, mitkä olivat ne käytännön asiat, joiden takia et voinut erota.
Sitä paitsi olet ristiriitainen väitteessäsi ensin, että mies voi saada sinun luottamuksesi kertomalla kaiken valehtelun, ja nyt sitten kuitenkin kirjoitat "miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?!"
Eli jos mies kertoo sinulle kaiken, et unohda etkä anna kuitenkaan anteeksi heti, vaan aiot pitkittää prosessia.
Mun mies valehtelee myös ihan typerissäkin asioissa. Minusta ainakin olisi ilmapiiriäpuhdistavaa jos mies edes myöntäisi valehtelunsa ja kun asia olisi loppuun käsitelty olisi se helpompi unohtaa. Meillä tinanne on sikäli erilainen, kuin ap:n tapauksessa, että mies luulee myös minun valehtelevan joka asiassa ja on sen suoraan sanonutkin. Joskus kun valitin miehelle, etten voi luottaa häneen missään asiassa, kun hän puhuu mitä sattuu, niin mies sanoi, ettei hänkään usko mitään, mitä minä puhun. Ja tuon olin kyllä huomannut jo ihan käytännössäkin.
Meillä mies valehtelee myös kai riidan pelossa, koska itse suuttuu ihan kaikesta mahdollisesta jos joku on hänen kanssaan erimieltä. itse taas en ole tuollainen vaan ymmärrän, että ihmisillä on eri mielipiteitä, eikä se mielipide ole suora hyökkäys minua vastaan. Miehelle eriävä mielipide on suora hyökkäys häntä vastaan.
Tämä juontaa juurensa miehen lapsuudenkotiin joka ei tainnut olla ihan tasapainoisin. Miehen isä oli jonkun sortin alkoholisti, kai väkivaltainenkin ja aikamoinen itsevaltias. Siinä ei muiden mielipiteitä kuunneltu vaan kaikki tehtiin kuten isäntä määräsi.
Onko tuossa sitten se mitä sanotaan, että jotkut syyttävät muita siitä, mitä itse tekevät. Mutta väärinhän se on sinun tulla tuomituksi valehtelusta, ilman syytä.
Meillä mies luottaa minuun nykyään täysin. Joskus epäili, oli mustasukkainenkin täysin aiheetta, jossain kohtaa oli ihan sairaalloistakin. Sitten meni ohi. En tiedä, mikä vaihe se oli.
Tässä juuri yhtenä päivänä puhuttiin mustasukkaisuudesta, tv-sarjaa katsoessa, ja hän sanoi ettei ole minusta yhtään mustasukkainen, koska luottaa minuun täysin. Sanoi tietävänsä, etten missään nimessä tekisi mitään väärää, ja tietävänsä, että kerron hänelle kaiken. Ettei hänellä ole, eikä ole ollut koskaan mitään syytä epäillä minua, ja että se on todella hyvä tunne. Teki mieleni sanoa, että olen kateellinen tuosta tunteesta, mutta en viitsinyt.
Tuosta eri mieltä olemisen vuoksi suuttumisesta, en muistanutkaan että samaa oli meillä alkuun. Pienissä asioissa jos olin eri mieltä, hän suuttui että miksei hänen mielipiteensä kelpaa, ja miksi mun on "pakko olla eri mieltä". Samaa koki työpaikallaan vaikka siellä ei tietääkseni ole suuttunut, mutta kotona vihaisena selitti, miten työkaveri kehtasi olla eri mieltä, kuin hän.
En tiedä, missä vaiheessa tuo loppui. Ja jäi vain se, että koki ihmeelliset asiat syytöksiksi ja hyökkäyksiksi. Siis esimerkkinä, jos vaikka alkoi sataa ja hoksasin että hei, siellä on pyyhkeet pyykkinarulla, niin suuttui että hänenkö vika se on?! Kaikki tavalliset toteamukset koki syytöksinä. "Oho, onpas meillä villakoiria sängyn alla", oli hänen haukkumistaan, vaikka se ei sitä missään nimessä ollut.
Onneksi hän on tuosta muuttunut aika lailla. Ap
Itse olisin kyllä järkyttynyt, jos mulle sanottaisiin noin eli että ei ole yhtään mustasukkainen ja kokee täysin luotettavana. Sinä ilmeisesti pidit sitä kohteliaisuutena? Siinä samalla mies selitti miksi sulle on niin helppoa ja hyvää valehdella. Hän pitää sinua suoraan sanottuna hölmön rehellisenä ja aivan tossukkana, jota voi kohdella miten haluaa etkä edes suutu. Missä ovat sinun rajasi, ne ovat kyllä hukassa. Ja samalla myös raja mieheesi nähden eli esiinnyt siitäkin huolimatta hänen sielunelämänsä asiantuntijana, vaikka hän todistettavasti vain valehtelee sinulle sumeilematta. Et voi luottaa häneen, koska hän ei ole luotettava.
Ps. Tämä lainaus ei siis ole sen, joka penäsi syitä avioliittoon jäämiselle, vaan eri kommentoija. En muista aina kirjoittaa eri. Mutta siitä huolimatta olisi minustakin kyllä hyvä kuulla minkä vuoksi ap on tahtonut tällaiseen avioliittoon jäädä. Hänen kantojaan emme ole saaneet vielä lukea lainkaan, vaan koko ketju on miehen ruotimista. Ja sillä tavallahan asiassa ei päästä puusta pitkään. Mies ei muutu rehelliseksi ja miksi niin tekisikään, kun kaikki on ihan hyvä noin. Hän saa mitä haluaa, joten mitä vaimo saa?
Oletko sinä ap rehellinen itsellesi ja meille muille tässä? Mitkä syyt ovat sen takana, että käsittelet vain miehesi ongelmia etkä omiasi ollenkaan, onko kenties niin, että myös sinulle rehellisyys on hyvin vaikeaa? Siis omissa asioissasi.
En kirjoittanut tänne siksi, että kaipaisin neuvoja suhteen parantamiseen. Koska en oikeastaan enää usko suhteen paranevan. Annan ajan kulua vielä, koska ei minulla ole kiire tästä lähteä, elän elämääni. Mutta olemme nyt niin lähellä eroa, että se päätös voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Huomenna tai ensi viikolla, tai viimeistään syksyllä. Mies ei eroa halua, ja omassa elämässäni on läheiseni vakavan sairastumisen ja saattohoitovaiheen takia raskasta, etten siksikään jaksa nyt muita isoja muutoksia tässä kohtaa. Tässä suhteessa on oltu kauan, eikä mikään ole enää parista kuukaudesta kiinni.
Mutta samapa tuo on kertoa. Alkuvuosina jäin suhteeseen, koska lapset. Se perinteinen. Mies on ollut hyvä isä, lapset eivät koe häntä mitenkään epäluotettavana. Nuoremman lapsen sairauden vuoksi oli hyvä, että oli kaksi vanhempaa hoitamassa, yksin olisin väsynyt. Pitkään meninkin niin, että kun lapset muuttaa pois, muutan minäkin. Ongelmia oli, olin mustasukkainen, hän oli mustasukkainen, riideltiin paljon kun lapset oli poissa kotoa, jne.
Sitten sain itse aivoinfarktin. Jouduin opettelemaan kävelyn uudelleen, jne. Mies oli aivan äärettömän tärkeässä osassa toipumisessa, auttoi ja tuki enemmän kuin olisin ikinä uskonut. Hoiti lapset ja kodin. Alkoi nähdä minutkin eri valossa, varmasti pelästyi menettävänsä. Toivuin ja suhteessa meni pitkän aikaa paljon paremmin. Todella onnellisia vuosia. Meillä oli ja on hyvin saman kaltaisia mielenkiinnonkohteita ja haaveita, niitä toteutettiin ja kaikki oli tosi hyvin.
Ja sitten ongelmat tulivat takaisin. Ja pahenivat. Ja siksi niissä terapioissa on rampattu, kun suhde ei ole ollut pelkkää pjaskaa, niin on ollut toivoa. Mutta minä aloin hiljalleen kallistua kohti eroa, siksikin kun sairastumisen myötä tajusin elämän olevan lyhyt. Sitten toisaalla miehen ahdistus levisi työhönkin, ja tajusi tarvitsevansa apua.
Siinä lyhyt pikakelaus. Ap
Kiitos vastauksesta. Tämä antaa aivan erilaisen kuvan avioliitostanne kuin se mitä olet muuten kertonut. Miten on mahdollista, että lapset kokevat miehen luotettavana, jos hän on krooninen valehtelija? Entä muut ihmiset, oletko ainoa, joka pitää miestä valehtelijana? Onko nyt kuitenkin kyse siitä, että valehtelu on sinulle jotain muuta kuin se yleisesti ottaen on? On sattunut joitakin elämänvaiheita, joissa on ollut raha-asiassa valehtelua, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole kroonisesti pettävä, pelaava tai muulla tavalla vakavasti epärehellinen ihminen? Silloin sen kyllä ovat huomanneet muutkin kuin sinä.
Eihän hän varmaan olekaan krooninen valehtelija, vaikka aivan järkyttävän monesta asiasta on valehdellutkin, varmasti sadoista. Eikä hän tietääkseni tapaa riidellä muiden, kuin minun kanssani.
En tiedä onko lapset hänen koskaan huomanneet valehtelevan, tai onko valehdellut lapsille. Ei välttämättä, on lapsen ja vanhemman suhde kuitenkin erilainen kuin puolisoiden. Eikä vaikka teinejä kiinnosta onko faija oikeasti töissä vai jossain aivan muualla, jos ei ole kotona.
Miehen työkavereita en tunne juuri lainkaan, sukulaisten kanssa ollaan hyvin vähän nykyään tekemisissä ja kavereita hänellä ei juurikaan ole. Ainoat ihmiset joiden kanssa ollaan enemmän tekemisissä omien lasten lisäksi ovat minun ystäväni ja lapsuudenperheeni, mutta ei heidänkään kanssa tule edes esille sellaisia asioita, joissa mies valehtelisi. Liioittelee ja värittää kyllä asioita hyvin paljon kaveriporukassa, niin että olen vieressä ja mietin ettei tuo nyt mennyt ollenkaan noin. Mutta en tietenkään ala korjailla eikä näistä puhuta jälkeenpäin, kun joku kuitenkin tähän kohtaan tarttuu.
Mutta kyllä tämä meillä on ollut aivan todellinen ongelma, ja hän siis itsekin sen on myöntänyt, että jostain syystä valehtelee heti, miettimättä edes mikä on totuus. Joskus sovimme jopa että jos kysyn jotain, niin hän ei vastaa heti, vaan miettii ensin, mikä on totta ja vastaa sitten vasta sen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Kerro sinä rehellisesti, mitkä olivat ne käytännön asiat, joiden takia et voinut erota.
Sitä paitsi olet ristiriitainen väitteessäsi ensin, että mies voi saada sinun luottamuksesi kertomalla kaiken valehtelun, ja nyt sitten kuitenkin kirjoitat "miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?!"
Eli jos mies kertoo sinulle kaiken, et unohda etkä anna kuitenkaan anteeksi heti, vaan aiot pitkittää prosessia.
Mun mies valehtelee myös ihan typerissäkin asioissa. Minusta ainakin olisi ilmapiiriäpuhdistavaa jos mies edes myöntäisi valehtelunsa ja kun asia olisi loppuun käsitelty olisi se helpompi unohtaa. Meillä tinanne on sikäli erilainen, kuin ap:n tapauksessa, että mies luulee myös minun valehtelevan joka asiassa ja on sen suoraan sanonutkin. Joskus kun valitin miehelle, etten voi luottaa häneen missään asiassa, kun hän puhuu mitä sattuu, niin mies sanoi, ettei hänkään usko mitään, mitä minä puhun. Ja tuon olin kyllä huomannut jo ihan käytännössäkin.
Meillä mies valehtelee myös kai riidan pelossa, koska itse suuttuu ihan kaikesta mahdollisesta jos joku on hänen kanssaan erimieltä. itse taas en ole tuollainen vaan ymmärrän, että ihmisillä on eri mielipiteitä, eikä se mielipide ole suora hyökkäys minua vastaan. Miehelle eriävä mielipide on suora hyökkäys häntä vastaan.
Tämä juontaa juurensa miehen lapsuudenkotiin joka ei tainnut olla ihan tasapainoisin. Miehen isä oli jonkun sortin alkoholisti, kai väkivaltainenkin ja aikamoinen itsevaltias. Siinä ei muiden mielipiteitä kuunneltu vaan kaikki tehtiin kuten isäntä määräsi.
Onko tuossa sitten se mitä sanotaan, että jotkut syyttävät muita siitä, mitä itse tekevät. Mutta väärinhän se on sinun tulla tuomituksi valehtelusta, ilman syytä.
Meillä mies luottaa minuun nykyään täysin. Joskus epäili, oli mustasukkainenkin täysin aiheetta, jossain kohtaa oli ihan sairaalloistakin. Sitten meni ohi. En tiedä, mikä vaihe se oli.
Tässä juuri yhtenä päivänä puhuttiin mustasukkaisuudesta, tv-sarjaa katsoessa, ja hän sanoi ettei ole minusta yhtään mustasukkainen, koska luottaa minuun täysin. Sanoi tietävänsä, etten missään nimessä tekisi mitään väärää, ja tietävänsä, että kerron hänelle kaiken. Ettei hänellä ole, eikä ole ollut koskaan mitään syytä epäillä minua, ja että se on todella hyvä tunne. Teki mieleni sanoa, että olen kateellinen tuosta tunteesta, mutta en viitsinyt.
Tuosta eri mieltä olemisen vuoksi suuttumisesta, en muistanutkaan että samaa oli meillä alkuun. Pienissä asioissa jos olin eri mieltä, hän suuttui että miksei hänen mielipiteensä kelpaa, ja miksi mun on "pakko olla eri mieltä". Samaa koki työpaikallaan vaikka siellä ei tietääkseni ole suuttunut, mutta kotona vihaisena selitti, miten työkaveri kehtasi olla eri mieltä, kuin hän.
En tiedä, missä vaiheessa tuo loppui. Ja jäi vain se, että koki ihmeelliset asiat syytöksiksi ja hyökkäyksiksi. Siis esimerkkinä, jos vaikka alkoi sataa ja hoksasin että hei, siellä on pyyhkeet pyykkinarulla, niin suuttui että hänenkö vika se on?! Kaikki tavalliset toteamukset koki syytöksinä. "Oho, onpas meillä villakoiria sängyn alla", oli hänen haukkumistaan, vaikka se ei sitä missään nimessä ollut.
Onneksi hän on tuosta muuttunut aika lailla. Ap
Itse olisin kyllä järkyttynyt, jos mulle sanottaisiin noin eli että ei ole yhtään mustasukkainen ja kokee täysin luotettavana. Sinä ilmeisesti pidit sitä kohteliaisuutena? Siinä samalla mies selitti miksi sulle on niin helppoa ja hyvää valehdella. Hän pitää sinua suoraan sanottuna hölmön rehellisenä ja aivan tossukkana, jota voi kohdella miten haluaa etkä edes suutu. Missä ovat sinun rajasi, ne ovat kyllä hukassa. Ja samalla myös raja mieheesi nähden eli esiinnyt siitäkin huolimatta hänen sielunelämänsä asiantuntijana, vaikka hän todistettavasti vain valehtelee sinulle sumeilematta. Et voi luottaa häneen, koska hän ei ole luotettava.
Ps. Tämä lainaus ei siis ole sen, joka penäsi syitä avioliittoon jäämiselle, vaan eri kommentoija. En muista aina kirjoittaa eri. Mutta siitä huolimatta olisi minustakin kyllä hyvä kuulla minkä vuoksi ap on tahtonut tällaiseen avioliittoon jäädä. Hänen kantojaan emme ole saaneet vielä lukea lainkaan, vaan koko ketju on miehen ruotimista. Ja sillä tavallahan asiassa ei päästä puusta pitkään. Mies ei muutu rehelliseksi ja miksi niin tekisikään, kun kaikki on ihan hyvä noin. Hän saa mitä haluaa, joten mitä vaimo saa?
Oletko sinä ap rehellinen itsellesi ja meille muille tässä? Mitkä syyt ovat sen takana, että käsittelet vain miehesi ongelmia etkä omiasi ollenkaan, onko kenties niin, että myös sinulle rehellisyys on hyvin vaikeaa? Siis omissa asioissasi.
En kirjoittanut tänne siksi, että kaipaisin neuvoja suhteen parantamiseen. Koska en oikeastaan enää usko suhteen paranevan. Annan ajan kulua vielä, koska ei minulla ole kiire tästä lähteä, elän elämääni. Mutta olemme nyt niin lähellä eroa, että se päätös voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Huomenna tai ensi viikolla, tai viimeistään syksyllä. Mies ei eroa halua, ja omassa elämässäni on läheiseni vakavan sairastumisen ja saattohoitovaiheen takia raskasta, etten siksikään jaksa nyt muita isoja muutoksia tässä kohtaa. Tässä suhteessa on oltu kauan, eikä mikään ole enää parista kuukaudesta kiinni.
Mutta samapa tuo on kertoa. Alkuvuosina jäin suhteeseen, koska lapset. Se perinteinen. Mies on ollut hyvä isä, lapset eivät koe häntä mitenkään epäluotettavana. Nuoremman lapsen sairauden vuoksi oli hyvä, että oli kaksi vanhempaa hoitamassa, yksin olisin väsynyt. Pitkään meninkin niin, että kun lapset muuttaa pois, muutan minäkin. Ongelmia oli, olin mustasukkainen, hän oli mustasukkainen, riideltiin paljon kun lapset oli poissa kotoa, jne.
Sitten sain itse aivoinfarktin. Jouduin opettelemaan kävelyn uudelleen, jne. Mies oli aivan äärettömän tärkeässä osassa toipumisessa, auttoi ja tuki enemmän kuin olisin ikinä uskonut. Hoiti lapset ja kodin. Alkoi nähdä minutkin eri valossa, varmasti pelästyi menettävänsä. Toivuin ja suhteessa meni pitkän aikaa paljon paremmin. Todella onnellisia vuosia. Meillä oli ja on hyvin saman kaltaisia mielenkiinnonkohteita ja haaveita, niitä toteutettiin ja kaikki oli tosi hyvin.
Ja sitten ongelmat tulivat takaisin. Ja pahenivat. Ja siksi niissä terapioissa on rampattu, kun suhde ei ole ollut pelkkää pjaskaa, niin on ollut toivoa. Mutta minä aloin hiljalleen kallistua kohti eroa, siksikin kun sairastumisen myötä tajusin elämän olevan lyhyt. Sitten toisaalla miehen ahdistus levisi työhönkin, ja tajusi tarvitsevansa apua.
Siinä lyhyt pikakelaus. Ap
Tässä on hyvin koostettu yhden pitkän parisuhteen ja perheen tarina mikä kertoo ettei asiat ole mustavalkoisia ja ihmisissä on eri puolia. Pitkään liittoon mahtuu vaiheita. Ja jo nuoresta yhdessäolleille se suhde on ollut heillä pidempään kuin mitä ovat olleet itsekseen. Parisuhteissa tärkeää onkin säilyttää omia resursseja (ehkä vähän kliininen sana) eli rahaa, aikaa, harrastuksia, ystäviä. Tai ainakin omasta mielestäni, koska ne voivat auttaa myös perspektiivin laajentamisessa silloin kun tarvitsee.
Juuri näin. Joskus palstalla oli luottamukseen liittyvä ketju ja sinne kirjoitinkin, että on hassua, miten voin ihan täysin luottaa siihen että mies seisoo rinnallani vaikeuksissa, suruissa ja murheissa ja tukee kaikin mahdollisin keinoin, niin että se menee joskus hänen työnsäkin edelle. Mutta hänen sanoihinsa ja puheisiinsa en voi luottaa.
Asiat ei todellakaan ole mustavalkoisia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja me ollaan käyty pari- ja yksilöterapiassa aina eriaikaisesti. Psykoterapian aloittaessaan mies oli kysynyt terapeutilta, kannattaisiko mennä samaan aikaan pariterapiaan, ja terapeutti oli suositellut sitä vasta myöhemmin. Ei samaan aikaan. Ap
No ehkä ei kahta intensiivistä terapiaa yhtä aikaa mutta yksilöterapioihin voi kuulua myös parikäyntejä. Tämä nyt ei koske AP mutta yleisesti kun oli puhe että yksilöterapiassakävijältä haluttiin tietää miten terapia etenee ja mitä edistymistä tulee niin se kuulosti lähinnä kuulustelulta ja odotukselta että toinen käy terapian jotta suhde voi jatkua. Sellaista tilaista ei voi toisen terapiaprosessille tehdä. Tietty voi toivoa että toisen mieli parantuu mutta jos kokee että parisuhteessa on ongelmia niin kannattaa mennä pariterapiaan.
Totta kai ihminen saa odottaa, että toinen lopettaa valehtelemisen, jotta suhde voi jatkua. Ja kyllä se ääneenkin on lupa sanoa, että suhde päättyy, jos valehteleminen ei lopu.
Tietenkin on todennäköistä, ettei toinen osaa tapojaan muuttaa, kävi sitten terapiassa tai ei. Ja sitten se ero tulee.
Mutta on hurskastelua väittää, ettei terapiassa kävijälle voi rehellisesti kertoa mikä oma tahto on. Ja on sitten myös reilua antaa terapiassa kävijälle mahdollisuus korjata toimintaansa. Mutta loputtomasti ei voi odotella ja laittaa omaa elämää tauolle. Siksi siitä terapian etenemisestä joutuu kysymään.
Toki on oikeus odottaa ihan mitä vaan, mutta se ei toimi niin että tentataan mitä terapiassa keskustellaan. Psykoterapiaprosessin tuotos tulisi näkyä käytännössä jos on näkyäkseen, ei se ole mikään läksy josta toinen voi kysellä että puhutteko tänään että valehtelu on väärin ja oletko ymmärtänyt että et saa valehdella minulle? Psykoterapiat on todella hitaita prosesseja tämmöisissä asioissa joissa koitetaan muuttaa isoja asioita ja vuosikymmenien aikana sementoituneita malleja. Siellä voidaan käsitellä ja todella usein käsitellään ihan jotain muita asioita kuin niitä ilmiongelmia ja aina ne ei välttämättä linkity siihen aiheeseen kuin vasta pitkän ajan jälkeen. Se ei-terapiassa-käyvä osapuoli voi olla vaan sormet ristissä ja toivoa että muutoksia tulee ja että ne on suhteelle edullisia. Loppujen lopuksi yksilöterapia on yksilön, ja se voi päätyä vaikka siihen että siellä kävijä toteaakin terapian myötä että en todellakaan halua jatkaa tässä suhteessa ja ottaa ja lähtee, oli oppinut olemaan rehellinen tai ei.
"Loppujen lopuksi yksilöterapia on yksilön, ja se voi päätyä vaikka siihen että siellä kävijä toteaakin terapian myötä että en todellakaan halua jatkaa tässä suhteessa ja ottaa ja lähtee, oli oppinut olemaan rehellinen tai ei."
Tähän on pakko heti kommentoida. Juuri näin itse olen ajatellut. Että voihan olla, että terapiassa miehelle selviää, ettei esimerkiksi rakastakaan minua tarpeeksi, en vaan ole hänelle riittävän tärkeä. Ja valehtelu johtuu vaikkapa siitä. Ja että ehkä meidän pitäisikin erota.
Pitäisin tuotakin vain hyvänä asiana. Toiveena on kuitenkin hyvä tulevaisuus molemmille, yhdessä tai erikseen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Loppujen lopuksi yksilöterapia on yksilön, ja se voi päätyä vaikka siihen että siellä kävijä toteaakin terapian myötä että en todellakaan halua jatkaa tässä suhteessa ja ottaa ja lähtee, oli oppinut olemaan rehellinen tai ei."
Tähän on pakko heti kommentoida. Juuri näin itse olen ajatellut. Että voihan olla, että terapiassa miehelle selviää, ettei esimerkiksi rakastakaan minua tarpeeksi, en vaan ole hänelle riittävän tärkeä. Ja valehtelu johtuu vaikkapa siitä. Ja että ehkä meidän pitäisikin erota.
Pitäisin tuotakin vain hyvänä asiana. Toiveena on kuitenkin hyvä tulevaisuus molemmille, yhdessä tai erikseen. Ap
Hyvää pohdintaa. Olen monet kerrat miettinyt, että Ehkä mieheni valehtelee koska on minun kanssani. Jonkun toisen kanssa ehkä ei?
Luepa viestisi ulkopuolisin silmin, löydät vastaukseksi jo otsikostasi. Miksi miehesi pelkää riitaa, etkö kykene järkevään keskusteluun? Sysäsit kaikki syyt heti viestissäsi vain miehen syyksi, olet siis pulmunen?
Miksi miehet vaikenevat, jospa keskustelu aina kääntyy miehen ssyyksi??miksi avata suu, jos nainen ei kykene avoimeen keskusteluun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Loppujen lopuksi yksilöterapia on yksilön, ja se voi päätyä vaikka siihen että siellä kävijä toteaakin terapian myötä että en todellakaan halua jatkaa tässä suhteessa ja ottaa ja lähtee, oli oppinut olemaan rehellinen tai ei."
Tähän on pakko heti kommentoida. Juuri näin itse olen ajatellut. Että voihan olla, että terapiassa miehelle selviää, ettei esimerkiksi rakastakaan minua tarpeeksi, en vaan ole hänelle riittävän tärkeä. Ja valehtelu johtuu vaikkapa siitä. Ja että ehkä meidän pitäisikin erota.
Pitäisin tuotakin vain hyvänä asiana. Toiveena on kuitenkin hyvä tulevaisuus molemmille, yhdessä tai erikseen. Ap
Hyvää pohdintaa. Olen monet kerrat miettinyt, että Ehkä mieheni valehtelee koska on minun kanssani. Jonkun toisen kanssa ehkä ei?
Hieno liike käöntää terapia teraupetin ja miehen syyksi, kun et kykene itse avoimuuteen. Monella naisella terapeutin pitää tukea naisen näkemystä parisuhteesta. Jos terapeutti antaa naiselle myös vinkkejä, on hän prinsessa-unelmia rikkova mörkö. Katsoisin kerrankin peiliin, liikaa pyydetty?
Millä tavalla elämäsi paranisi, jos eroaisitte? Kerroit, että olet saanut aivoinfarktin ja miehesi auttoi silloin sinua. Kuka auttaisi, jos sairastuisit eikä miestäsi olisi? Koeta ajatella tilannetta mahdollisimman konkreettisesti, ei utopistisesti ja tunteellisesti.
Vanhemmiten eroaminen kannattaa minusta vain, jos ongelmat ovat tosi vakavia ja on ihan varma siitä, että eroaminen parantaa elämänlaatua. Vuosia vanhat valehtelut eivät minusta ole asioita, joita kannattaisi jatkuvasti kaivella uudestaan esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä tuohon äskeiseen, että itse jos olisin tilanteessa, missä mieheni tenttaisi minua vuosia vanhoista asioista jatkuvasti, niin alkaisin itse pohtia eroa. Se on varmasti lähes kaikkien mielestä huono toimintatapa avioliitossa tai ainakin onnellisessa avioliitossa.
Kaikissa meissä on omat virheemme ja puutteemme. Anteeksi antamisen taidon puuttuminen on sinun puutteesi, ap, ja miehesi joutuu kestämään sitä. Et tosin kerro onko hän pyytänyt anteeksi ja pahoitellut tekemisiään, mutta sen käsityksen saan, että näin olisi, kun kerran on terapiaankin hakeutunut eikä halua erota.
Jos ihminen on hyvin jyrkkä, ehdoton ja anteeksiantamaton, niin hänen kanssaan eläminen on vaikeaa. Eli voi olla, että sinä itsekin olet omalla tavallasi hankala kumppani. Vaikuttaa vähän siltä, että näet miehesi syyllisenä ja itsesi virheettömänä pulmusena kuten joku toinen äsken kirjoitti.
Toisaalta jonkun toisen kumppanin kanssa tuollainen kuvio murtuisi, koska heihin eivät tepsikään samat säännöt. Esimerkiksi eroamisella uhkaamiseen oma mieheni varmasti sanoisi, että hyvä on, erotaan sitten. Hän ei ryhtyisi anelemaan, ettei erottaisi kuten en ryhtyisi minäkään (pitkästä avioliitosta huolimatta). Eikä hän ryhtyisi setvimään vuosia vanhoja asioita yhä uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Olet jäänyt liian kauaksi suhteeseen miehesi valheista kiinnijäämisten jälkeen. Olet jäämisellä antanut miehelle tavallaan vapaat kädet jatkaa valehteluaan, jos et ole laittanut miestä vastuuseen ja kertonut että suhde loppuu jos käytös ei nyt heti muutu. Mies ei ota sinua tosissaan, on kuvitellut voivansa jatkaa samaa käytöstä hamaan tappiin asti koska asialla ei ole oikeita seurauksia. Valehtelua ei voi mitenkään selittää riidan pelolla, vaikkakin se käy miehesi mielestä helposta selityksestä jatkuvalle valehtelulle, joka on mennyt sinullekin ja varmaan terapeutillekin läpi. Miehesi ei selkeästi ymmärrä alunperinkään mitä luottamus/luotettava ihminen tarkoittaa ja on käyttänyt hyväksi anteeksiantoasi valehtelemalla lisää. Valehtelijat ja toisilla ihmisillä pelaajat eivät muutu, heillä on aivan oma moraalikäsityksensä asioista.
Olenhan minä kertonut etten hyväksy tällaista ja suhde loppuu jos ei lopeta valehtelua, sata kertaa, heh. Mies on mennyt aiemminkin erokeskustelujen takia "terapiaan", mutta koska ei hänellä siihen oikeasti motivaatiota ollut, niin eihän siitä mitään tullut. Kävi 1-2 kertaa ja sanoi sen riittävän, ja olevansa muuttunut mies.
Mutta täysin totta, että olen ollut tässä aivan liian kauan, todellakin. Olen aivan järjettömästi katunut sitä, etten lähtenyt jo alkuvaiheessa, heti kun ongelmat alkoi. Ja millaista olisi ollut elää ns. normaalin ihmisen kanssa. Mutta toisaalta myöhäistä tuota on miettiä. Mietin nykyhetkeä ja tulevaa, ja siksipä tässä eron partaalla ollaankin.
Nyt hänen ongelmansa meni selvästi jonkun rajan yli, kun ahdistus levisi työhönkin. Nyt hänellä on motivaatio saada itsensä korjattua ja on aivan tosissaan sen terapian aloittanut. Ehkä se on meille liian myöhään, mutta toisaalta hänelle hyvä, että edes nyt. Ap
Olen eri, mutta olet siis uhannut lukuisia kertoja erolla ja olette olleet eron partaalla merkittävän osan avioliitostanne kuten muutamakin tuntemani pariskunta. Se on yksi tapa elää eikä välttämättä edes niin epätavallinen. Nuo molemmat pariskunnat ovat nyttemmin eronneet, mutta kauan siihen kyllä meni. Toinen pariskunta ei eronnut, vaikka eli vuosia täysin erillistä elämääkin eri maissa.
On monia tapoja elää, joten ei kannata olla itselleen liian ankara. Kuitenkin siihen varmaan kannattaa paneutua miksi on elänyt tällaisessa suhteessa niin pitkään erolla uhkaillen. Muuten sama voi toistua seuraavissakin suhteissa eli ajautuu kiltteyttään ja hyväntahtoisuuttaan (hylkäämisen ja yksinolemisen pelosta) suhteisiin, missä ei saa mitään, suhde ei ole tasapuolinen ja tasaväkinen. Ymmärtäjän roolissa saa itselleen jonkinlaista hyväksyntää myös muilta ja täyttää omat kriteerinsä vähintään. Jos ei pysy omissa päätöksissään kuten siinä, että eroaa, vaan luistaa niistä kerta toisensa jälkeen, niin siinä toisaalta myös menettää itsekunnioitustaan, joka alun perin on heikoissa kantimissa, sillä valehtelu on todella epäkunnioittavaa ja loukkaavaa. Se on tavallaan osoitus siitä, ettei toinen merkitse mitään. Sitä ei voi muuksi muuttaa, että on antanut toisen vahingoittaa itseään tuolla tavoin.
Meillä on niin pitkä suhde, että vaikka puhuin erokeskusteluissa monikossa, ei se silti tarkoita että ihan vähän väliä olisin erolla uhkailemassa. Päinvastoin. Erosta on puhuttu silloin kauan sitten ennen sairastumistani, erosta on puhuttu ongelmien palattua ja erosta on puhuttu tänä vuonna.
Ei nyt sentään sillä lailla mitä tässä nyt jotkut kommentoi, että jatkuvasti ja tyyliin joka riidassa uhkailisin erolla.
Ja näiden erokeskusteluiden jälkeen ollaan käyty terapiassa, opeteltu uusia asioita ja kun on alkanut mennä paremmin, päätetty jatkaa. Nyt tänä vuonna emme ole terapiassa käyneet, kun miehellä on oma terapiansa menossa. Ap
Eli parisuhde tai sinun ongelmasi eivät ole syy mihinkään. Etsit vain syntipukkia muista, hieno asenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos peilaan itseeni hyvin erilaisena ihmisenä, niin oma reaktioni olisi valehteluun, että minun nimenomaan pitää opetella elämään valehtelevan ihmisen kanssa. Ja uskoisin, että olet sen käytännössä tehnytkin eli olet opetellut sietämään huonon, epäkunnioittavan ja kieron kohtelun ja koetat selittää sitä miehen lapsuudenkokemusten avulla, ettei sen kärki osuisi sinuun.
Mutta eihän sinun tarvitse enää tehdä niin. Voit ajatella, että elät epäluotettavan ihmisen kanssa, hän on mikä on, sinulla on omat sudenkuoppasi kuten liiallinen kiltteys ja ymmärtäväisyys. Ne ovat hyviä piirteitä ihmisessä kuitenkin ja varmaan miehessäsikin on myös hyviä puolia, jotka ovat saaneet avioliiton jatkumaan. Teidän avioliittonne on kuitenkin molemmille opettanut paljon, vaikka myös vahingoittanut, etenkin sinua. Miehesi ei ole oppinut aikuiseksi mieheksi, koska olet sallinut hänen käyttäytyä huonosti. Ja se on vähentänyt arvoasi hänen silmissään, jolloin hän on ryhtynyt käyttäytymään vielä huonommin. Jos joku asettuu makaamaan oven eteen, niin silloin hänen ylitseen kävellään, niin ihmisluonto vain valitettavasti toimii.
Varmasti näin on, hyvin pitkälti. Ap
Huomaatko dilemman? Sait itseäsi tukevan palautteen, ja hyväksyit sen heti. jos olisi ollut kriittinen, et olisi hyväksynyt.
Mielenterveys palveluilla on auttava puhelin, aamulla soitat sinne.
Joudunko kertomaan sulle totuuden ap? Jos mies on valehdellut sulle lähes kaikesta niin miksi ihmeessä luulet, että hän on rehellinen valehtelun syystä? Se "riidan pelko" on vaan osa valhetta ja saa sillä syyllistettyä sinua osalliseksi valheeseensa. Tämä petturi valehtelija on sa*tanasta ja valehtelee sulle kaikesta, koska hän on valehtelija. Mitään luottamusta ei ole tulossa. Mitään rehellisyyttä ei ole tulossa. Mitään muutosta ei ole tulossa.
Olen pahoillani, kukaan ei ansaitse tuollaista puolisoa kuin sinulla. Se valehtelee vielä kuolinvuoteellaankin, jos sä sinne menet.
Neuvoni on: eroa. Älä mainosta hänelle sitä, vaan järjestele asunto yms valmiiksi ja mieti mitä otat mukaasi. Katso, että sulla on rahaa maksaa eka vuokra,ruoat yms. Sitten lähdet salaa kun saat asiat kuntoon ja laitat eron vireille. Varoitus: valheen alta kuoriutuu AINA väkivaltaa, kun mies tajuaa kärähtäneensä. Jos väkivalta tulee esille ennen kuin pääset pois, lähde turvakodin kautta.
Huom, jos teillä on yhteisiä lapsia,niin tilanne on vähän eri, mutta erottava on silloin suuremmalla syyllä.
T Mä oon vanhempi nainen ja nähnyt tän monta kertaa ja kokenut itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä tuohon äskeiseen, että itse jos olisin tilanteessa, missä mieheni tenttaisi minua vuosia vanhoista asioista jatkuvasti, niin alkaisin itse pohtia eroa. Se on varmasti lähes kaikkien mielestä huono toimintatapa avioliitossa tai ainakin onnellisessa avioliitossa.
Kaikissa meissä on omat virheemme ja puutteemme. Anteeksi antamisen taidon puuttuminen on sinun puutteesi, ap, ja miehesi joutuu kestämään sitä. Et tosin kerro onko hän pyytänyt anteeksi ja pahoitellut tekemisiään, mutta sen käsityksen saan, että näin olisi, kun kerran on terapiaankin hakeutunut eikä halua erota.
Jos ihminen on hyvin jyrkkä, ehdoton ja anteeksiantamaton, niin hänen kanssaan eläminen on vaikeaa. Eli voi olla, että sinä itsekin olet omalla tavallasi hankala kumppani. Vaikuttaa vähän siltä, että näet miehesi syyllisenä ja itsesi virheettömänä pulmusena kuten joku toinen äsken kirjoitti.
Toisaalta jonkun toisen kumppanin kanssa tuollainen kuvio murtuisi, koska heihin eivät tepsikään samat säännöt. Esimerkiksi eroamisella uhkaamiseen oma mieheni varmasti sanoisi, että hyvä on, erotaan sitten. Hän ei ryhtyisi anelemaan, ettei erottaisi kuten en ryhtyisi minäkään (pitkästä avioliitosta huolimatta). Eikä hän ryhtyisi setvimään vuosia vanhoja asioita yhä uudelleen.
Sä olet varmaan parisuhdeterapeutti kun olet noin pihalla vallankäytön dynamiikasta apn parisuhteessa. Lässytät ihan turhaan ja sinun kaltaisista neuvojista tulee osa systeemistä vallankäyttöä valehtelun uhria kohtaan. Hanki lisää koulutusta, jos olet alalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä tuohon äskeiseen, että itse jos olisin tilanteessa, missä mieheni tenttaisi minua vuosia vanhoista asioista jatkuvasti, niin alkaisin itse pohtia eroa. Se on varmasti lähes kaikkien mielestä huono toimintatapa avioliitossa tai ainakin onnellisessa avioliitossa.
Kaikissa meissä on omat virheemme ja puutteemme. Anteeksi antamisen taidon puuttuminen on sinun puutteesi, ap, ja miehesi joutuu kestämään sitä. Et tosin kerro onko hän pyytänyt anteeksi ja pahoitellut tekemisiään, mutta sen käsityksen saan, että näin olisi, kun kerran on terapiaankin hakeutunut eikä halua erota.
Jos ihminen on hyvin jyrkkä, ehdoton ja anteeksiantamaton, niin hänen kanssaan eläminen on vaikeaa. Eli voi olla, että sinä itsekin olet omalla tavallasi hankala kumppani. Vaikuttaa vähän siltä, että näet miehesi syyllisenä ja itsesi virheettömänä pulmusena kuten joku toinen äsken kirjoitti.
Toisaalta jonkun toisen kumppanin kanssa tuollainen kuvio murtuisi, koska heihin eivät tepsikään samat säännöt. Esimerkiksi eroamisella uhkaamiseen oma mieheni varmasti sanoisi, että hyvä on, erotaan sitten. Hän ei ryhtyisi anelemaan, ettei erottaisi kuten en ryhtyisi minäkään (pitkästä avioliitosta huolimatta). Eikä hän ryhtyisi setvimään vuosia vanhoja asioita yhä uudelleen.
Sä olet varmaan parisuhdeterapeutti kun olet noin pihalla vallankäytön dynamiikasta apn parisuhteessa. Lässytät ihan turhaan ja sinun kaltaisista neuvojista tulee osa systeemistä vallankäyttöä valehtelun uhria kohtaan. Hanki lisää koulutusta, jos olet alalla.
Sinä olet varmaan ap ja terapeutti on sanonut jotain samankaltaista. Heitä ei nimittäin huijata niin helposti kuin palstakuoroa, jolle mustasukkaisen valehteluväitteet menevät läpi.
Tämä ei ole sama asia mutta tunsin yhden naisen opiskeluaikoina joka valehteli aivan jatkuvasti. Muistaakseni joskus tänne johonkin ketjuun kirjoitin hänestä. Hän valehteli esim mitä kukkia heidän pihassa oli, mihin perhejuhlaan oli menossa, mikä oli lapsuuden koiran nimi. Nämä kävi ilmi ihan normikeskusteluissa muiden kanssa kun joku sanoi x lähti serkun häihin, ja toinen sanoi Ei kun siskon tytön kastajaisiin jne. Näin hulluja mun mies ilmeisesti sentään ei puhu, mutta tällaisiakin on. Ei niistä aina jää heti kiinni mitenkään. Tää nainen on varatuomari. En tiedä onko parisuhteessa, mutta voi apua jos ei ole muuttunut iän myötä!pelottavaa!