Mua ahdistaa kun mies on töissä niin paljon.

Meillä menossa rakennusprojekti, mies kesälomalla= lähtee aamulla klo7 ja tulee illalla kuuden maissa, väsyneenä syö, käy suihkussa/saunassa, istuu netissä tai katsoo telkkua lopun iltaa. Ei kuulemma jaksa muuta...



Minulla ja lapsilla ei sitten tietenkään ole lomaa tänä vuonna ollenkaan. Ja kun loma loppuu, mies menee töistä suoraan raksalle, ja samoin viikonloppuisin, joka ikinen viikonloppu ainakin vuoden verran.

jatkaa illat töitä läppärillä ja puhuu puhelimessa. viikonloppuisin tekee myös töitä (kotoa käsin).

palkka on todella iso, mutta niin on töitäkin.

ei kai pitäisi valittaa kun ei ole taloudellista huolen häivää ja voi tehdä/ostaa mitä haluaa...

En nähnyt isää ollenkaan pienenä tai teini-iässä kun oli aina töissä aamusta yöhön käytännössä. Lomilla matkapuhelimessa koko ajan ja lomatkin tosi lyhyitä.

Meillä ei niinkään pitkät päivät, vaan matkat. Eli mies matkustaa tosi paljon ja koska ne matkat on toiselle puolelle maailmaa, vie se usein koko viikon ja paluu usein vasta lauantaina.



Helatorstain oli koko ajan kone auki ja puhui puhelimessa kiinaan, kas kun ei se siellä ole vapaapäivä.



Onneksi pystyy yleensä vähän löysäämään Suomessa ollessaan ja tulee silloin useimmiten kotiin neljän maissa - tsoin silloinkin on kone koko illan auki.



Meillä on kolme lasta jotka on aika lailla tottuneet tilanteeseen. hankalaksi asian tekee se, että myös itselläni on aika vaativa työ ja jonkin verran matkoja. Inhoan työtäni ja me molemmat olisimme melkein sitä mieltä että jäisin kotiin, mutta arveluttaa heittäytyä " miehen armoille" . Vaikka nyt on kaikki hyvin, niin onko niin kymmenen vuoden päästä? Siinä sitä sitten olisin oikein kelpo nelivitonen työelämään kymmenen vuoden kotiäitiydellä. Kun tuli aikanaan hankittua tuo korkeakoulututkintokin...



Hyvä puoli meilläkin on iso palkka ja suuret matkakorvaukset, mutta en ole ihan varma korvaako se tätä yksinhuoltajan arkea.

musta tuntuu että miinuksia on enemmän. Käytännössä olen yksinhuoltaja, meillä ei ole yhteistä (eikä omaakaan) aikaa, lapsi ei näe isäänsä.



Miehen on senkin takia vaikea harkita alan vaihtoa kun on isäpuolellaan töissä, eikä halua jättää tätä pulaan.





Ap

persläpi ja työmatkat ylipitkät. Kolme vuotta olen jo viihtynyt kotona, toki itseään pitää välillä motivoida mutta on tämä tavallaan aika luksusta. Lapset jo koulussa.

Vierailija:

myös itselläni on aika vaativa työ ja jonkin verran matkoja. Inhoan työtäni ja me molemmat olisimme melkein sitä mieltä että jäisin kotiin, mutta arveluttaa heittäytyä " miehen armoille" . Vaikka nyt on kaikki hyvin, niin onko niin kymmenen vuoden päästä? Siinä sitä sitten olisin oikein kelpo nelivitonen työelämään kymmenen vuoden kotiäitiydellä. Kun tuli aikanaan hankittua tuo korkeakoulututkintokin...

.