Lue keskustelun säännöt.
Vanhuksen opittu avuttomuus.
31.07.2026 |
On muuten rasittavaa. Edes yksinkertaisia asioita ei voi opetella tekemään itse. Esimerkiksi puoliso tankkasi aina auton, niin leskeksi jäätyään muut tankkaavat auton, koska eihän nyt niin vaikeasta hommasta voi itse selvitä. On niin helppoa vain sanoa että hoida sinä tämä, kun en itse osaa. Eri asia jos fyysinen kunto ei enää riitä, kuin että on epävarma edes opettelemaan uutta taitoa.
Kommentit (530)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset voi rauhallisesti opettaa häntä tankkaamaan?
Kyllä varmasti oltaisiin opetettu jos toinen olisi siihen ollut halukas. Ap
Jätät tankkasmatta niin on varmaan halukas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ei hallitse tankkaamista.Onko se niin vaikeaa ymmärtää.Iäkäs ihminen niin pitäs ymmärtää ei hallitse enää asioita.Sinustakin tulee vanha..Ajattelin aina mm.autolla ajo et konkari ratissa,nyt pelkään iäkkäiden kyydissä..ei se mee vaan niin.
Vierailija kirjoitti:
en ymmärrä teitä, miksi ihmeessä vanhempien kohtuullinen auttaminen on niin vaikeaa. Ettekö te koe mitään ylisukupolvista velvollisuutta ja välittämistä/rakkautta? Ihan samalla tavalla kuin autetaan omia lapsia, sitä autetaan vanhempia. Omat vanhemmat on hoitaneet aikanaan, uhranneet paljon elämästään, aina seisseet rinnalla, auttaneet lastenlasten kanssa, niin heti tulee stressi siitä, että pitäisi vähän takaisin jeesiä.
Niin, mikä se sitten on kohtuullista ja mikä ei. Omat vanhemmat eivät hyväksyneet mitään ostopalveluja ja kun omakotitalon ylläpito tuli isälle liian raskaaksi, niin nehän nakitettiin minun veljelle. Isä vahti ikkunasta, kun veli teki lumitöitä ja valitti, miten väärästä suunnasta aloitti. Minulle oli tarjolla siivousta, ikkunanpesua, marjojen poimimista ja mehun keittämistä, mistä kaikesta kieltäydyin. Isän poismenon jälkeen äiti keksi, että talo pitää maalata. Minun, astmaa sairastavan, tehtäväksi hän oli suunnitellut vanhan maalin poisraapimisen, veljen homma olisi ollut maalaaminen. Juu, ei tehty.
Ihan jokaisen asian he perustelivat sanoen, että meille lapsille jää sitten enemmän perintöä. Me yritettiin selittää, että nyt on se paha päivä, mitä varten rahaa olette säästäneet.
Nyt äiti on täysin kotiin autettava, kotihoito käy kolme kertaa päivässä. Minä hoidan hänelle kauppaostokset, hoidan laskut, tilaan siivoojan, kampaajan ja jalkahoitajan kotiin ja olen yhteydessä kotihoitoon. Silti mikään ei riitä äidille, hän on sitä mieltä, että kukaan ei välitä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei hallitse tankkaamista.Onko se niin vaikeaa ymmärtää.Iäkäs ihminen niin pitäs ymmärtää ei hallitse enää asioita.Sinustakin tulee vanha..Ajattelin aina mm.autolla ajo et konkari ratissa,nyt pelkään iäkkäiden kyydissä..ei se mee vaan niin.
Tankkaamisen opettelun voi aloittaa ihan samana päivänä, kun alkaa ajaa autoa. Jos iän myötä tankkaamisen osaaminen loppuu, niin siinä vaiheessa kannattaisi lopettaa autoilu kokonaan ihan muiden tienkäyttäjien turvallisuuden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ymmärrä teitä, miksi ihmeessä vanhempien kohtuullinen auttaminen on niin vaikeaa. Ettekö te koe mitään ylisukupolvista velvollisuutta ja välittämistä/rakkautta? Ihan samalla tavalla kuin autetaan omia lapsia, sitä autetaan vanhempia. Omat vanhemmat on hoitaneet aikanaan, uhranneet paljon elämästään, aina seisseet rinnalla, auttaneet lastenlasten kanssa, niin heti tulee stressi siitä, että pitäisi vähän takaisin jeesiä.
Niin, mikä se sitten on kohtuullista ja mikä ei. Omat vanhemmat eivät hyväksyneet mitään ostopalveluja ja kun omakotitalon ylläpito tuli isälle liian raskaaksi, niin nehän nakitettiin minun veljelle. Isä vahti ikkunasta, kun veli teki lumitöitä ja valitti, miten väärästä suunnasta aloitti. Minulle oli tarjolla siivousta, ikkunanpesua, marjojen poimimista ja mehun keittämistä, mistä kaikesta kieltäydyin. Isän poismenon jälkeen äiti keksi, että talo pitää maalata. Minun, astmaa sairastavan, tehtäväksi hän oli suunnitellut vanhan maalin poisraapimisen, veljen homma olisi ollut maalaaminen. Juu, ei tehty.
Ihan jokaisen asian he perustelivat sanoen, että meille lapsille jää sitten enemmän perintöä. Me yritettiin selittää, että nyt on se paha päivä, mitä varten rahaa olette säästäneet.
Nyt äiti on täysin kotiin autettava, kotihoito käy kolme kertaa päivässä. Minä hoidan hänelle kauppaostokset, hoidan laskut, tilaan siivoojan, kampaajan ja jalkahoitajan kotiin ja olen yhteydessä kotihoitoon. Silti mikään ei riitä äidille, hän on sitä mieltä, että kukaan ei välitä.
Ajattelet siis äitisi olevan tahallaan autettava? Pitäähän sitä reippaan ihmisen asiansa huolehtia.
Tuohon leskirouvan taloon, te lapsethan omistitte siinä vaiheessa isänne osuuden talosta.
Mikä hinku ihmisillä on omakotitaloon, täälläkin kehuskelevat talojaan ja halveksivat krstaloissa asuvia. Yks päivä jotain sattuu, siinä lapsensa manaavat vanhempiensa tyhmyyttä kun hieno koti onkin arvoton huollettava omaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ymmärrä teitä, miksi ihmeessä vanhempien kohtuullinen auttaminen on niin vaikeaa. Ettekö te koe mitään ylisukupolvista velvollisuutta ja välittämistä/rakkautta? Ihan samalla tavalla kuin autetaan omia lapsia, sitä autetaan vanhempia. Omat vanhemmat on hoitaneet aikanaan, uhranneet paljon elämästään, aina seisseet rinnalla, auttaneet lastenlasten kanssa, niin heti tulee stressi siitä, että pitäisi vähän takaisin jeesiä.
Niin, mikä se sitten on kohtuullista ja mikä ei. Omat vanhemmat eivät hyväksyneet mitään ostopalveluja ja kun omakotitalon ylläpito tuli isälle liian raskaaksi, niin nehän nakitettiin minun veljelle. Isä vahti ikkunasta, kun veli teki lumitöitä ja valitti, miten väärästä suunnasta aloitti. Minulle oli tarjolla siivousta, ikkunanpesua, marjojen poimimista ja mehun keittämistä, mistä kaikesta kieltäydyin. Isän poismenon jälkeen äiti keksi, että talo pitää maalata. Minun, astmaa sairastavan, tehtäväksi hän oli suunnitellut vanhan maalin poisraapimisen, veljen homma olisi ollut maalaaminen. Juu, ei tehty.
Ihan jokaisen asian he perustelivat sanoen, että meille lapsille jää sitten enemmän perintöä. Me yritettiin selittää, että nyt on se paha päivä, mitä varten rahaa olette säästäneet.
Nyt äiti on täysin kotiin autettava, kotihoito käy kolme kertaa päivässä. Minä hoidan hänelle kauppaostokset, hoidan laskut, tilaan siivoojan, kampaajan ja jalkahoitajan kotiin ja olen yhteydessä kotihoitoon. Silti mikään ei riitä äidille, hän on sitä mieltä, että kukaan ei välitä.
Ajattelet siis äitisi olevan tahallaan autettava? Pitäähän sitä reippaan ihmisen asiansa huolehtia.
Tuohon leskirouvan taloon, te lapsethan omistitte siinä vaiheessa isänne osuuden talosta.
Mikä hinku ihmisillä on omakotitaloon, täälläkin kehuskelevat talojaan ja halveksivat krstaloissa asuvia. Yks päivä jotain sattuu, siinä lapsensa manaavat vanhempiensa tyhmyyttä kun hieno koti onkin arvoton huollettava omaisuus.
Minulle riittäisi, että äiti joskus sanoisi, miten hyvin hänestä huolehditaan, kun hän saa asua omakotitalossa. Mutta ei, hoitajat on ilkeitä, siivoojat ei tee kunnollista jälkeä, jalkahoitaja hoitaa jalat huonosti ja kampaaja leikkaa hiukset liian lyhyeksi tai jättää liian pitkäksi. Rahaakin menee, kun sen voisi jättää perinnöksi. Ikinä ei ole mikään hyvin.
Niin, me lapset omistetaan osa talosta. Talo lähtee purkuun heti, kun äidistä aika jättää.
Itse sain omakotitalon asumisen ihanuudesta tarpeeksi lapsena. En muuta sellaiseen edes kilon palasina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ymmärrä teitä, miksi ihmeessä vanhempien kohtuullinen auttaminen on niin vaikeaa. Ettekö te koe mitään ylisukupolvista velvollisuutta ja välittämistä/rakkautta? Ihan samalla tavalla kuin autetaan omia lapsia, sitä autetaan vanhempia. Omat vanhemmat on hoitaneet aikanaan, uhranneet paljon elämästään, aina seisseet rinnalla, auttaneet lastenlasten kanssa, niin heti tulee stressi siitä, että pitäisi vähän takaisin jeesiä.
Niin, mikä se sitten on kohtuullista ja mikä ei. Omat vanhemmat eivät hyväksyneet mitään ostopalveluja ja kun omakotitalon ylläpito tuli isälle liian raskaaksi, niin nehän nakitettiin minun veljelle. Isä vahti ikkunasta, kun veli teki lumitöitä ja valitti, miten väärästä suunnasta aloitti. Minulle oli tarjolla siivousta, ikkunanpesua, marjojen poimimista ja mehun keittämistä, mistä kaikesta kieltäydyin. Isän poismenon jälkeen äiti keksi, että talo pitää maalata. Minun, astmaa sairastavan, tehtäväksi hän oli suunnitellut vanhan maalin poisraapimisen, veljen homma olisi ollut maalaaminen. Juu, ei tehty.
Ihan jokaisen asian he perustelivat sanoen, että meille lapsille jää sitten enemmän perintöä. Me yritettiin selittää, että nyt on se paha päivä, mitä varten rahaa olette säästäneet.
Nyt äiti on täysin kotiin autettava, kotihoito käy kolme kertaa päivässä. Minä hoidan hänelle kauppaostokset, hoidan laskut, tilaan siivoojan, kampaajan ja jalkahoitajan kotiin ja olen yhteydessä kotihoitoon. Silti mikään ei riitä äidille, hän on sitä mieltä, että kukaan ei välitä.
Ajattelet siis äitisi olevan tahallaan autettava? Pitäähän sitä reippaan ihmisen asiansa huolehtia.
Tuohon leskirouvan taloon, te lapsethan omistitte siinä vaiheessa isänne osuuden talosta.
Mikä hinku ihmisillä on omakotitaloon, täälläkin kehuskelevat talojaan ja halveksivat krstaloissa asuvia. Yks päivä jotain sattuu, siinä lapsensa manaavat vanhempiensa tyhmyyttä kun hieno koti onkin arvoton huollettava omaisuus.
Minulle riittäisi, että äiti joskus sanoisi, miten hyvin hänestä huolehditaan, kun hän saa asua omakotitalossa. Mutta ei, hoitajat on ilkeitä, siivoojat ei tee kunnollista jälkeä, jalkahoitaja hoitaa jalat huonosti ja kampaaja leikkaa hiukset liian lyhyeksi tai jättää liian pitkäksi. Rahaakin menee, kun sen voisi jättää perinnöksi. Ikinä ei ole mikään hyvin.
Niin, me lapset omistetaan osa talosta. Talo lähtee purkuun heti, kun äidistä aika jättää.
Itse sain omakotitalon asumisen ihanuudesta tarpeeksi lapsena. En muuta sellaiseen edes kilon palasina.
Jos hän on noin hoidettava ilmeisesti on muistisairas jolloin on muistettava se.
Itse olen yli 80 liikuntavammainen mutta en tarvitse lasten apua kun pää pelaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ymmärrä teitä, miksi ihmeessä vanhempien kohtuullinen auttaminen on niin vaikeaa. Ettekö te koe mitään ylisukupolvista velvollisuutta ja välittämistä/rakkautta? Ihan samalla tavalla kuin autetaan omia lapsia, sitä autetaan vanhempia. Omat vanhemmat on hoitaneet aikanaan, uhranneet paljon elämästään, aina seisseet rinnalla, auttaneet lastenlasten kanssa, niin heti tulee stressi siitä, että pitäisi vähän takaisin jeesiä.
Niin, mikä se sitten on kohtuullista ja mikä ei. Omat vanhemmat eivät hyväksyneet mitään ostopalveluja ja kun omakotitalon ylläpito tuli isälle liian raskaaksi, niin nehän nakitettiin minun veljelle. Isä vahti ikkunasta, kun veli teki lumitöitä ja valitti, miten väärästä suunnasta aloitti. Minulle oli tarjolla siivousta, ikkunanpesua, marjojen poimimista ja mehun keittämistä, mistä kaikesta kieltäydyin. Isän poismenon jälkeen äiti keksi, että talo pitää maalata. Minun, astmaa sairastavan, tehtäväksi hän oli suunnitellut vanhan maalin poisraapimisen, veljen homma olisi ollut maalaaminen. Juu, ei tehty.
Ihan jokaisen asian he perustelivat sanoen, että meille lapsille jää sitten enemmän perintöä. Me yritettiin selittää, että nyt on se paha päivä, mitä varten rahaa olette säästäneet.
Nyt äiti on täysin kotiin autettava, kotihoito käy kolme kertaa päivässä. Minä hoidan hänelle kauppaostokset, hoidan laskut, tilaan siivoojan, kampaajan ja jalkahoitajan kotiin ja olen yhteydessä kotihoitoon. Silti mikään ei riitä äidille, hän on sitä mieltä, että kukaan ei välitä.
Mulla sama mutta meistä kahdesta lapsesta kaikki on kaatunut niskaani , toinen ei viitsi edes käydä . Minun oletetaan tekevän kaikki mutta nyt ei enää meinaa jaksaa , siitä tulee omantunnon tuskia vaikka olen huomannut että minua vaan käytetään hyväksi eikä hän välitä mitä minulle kuuluu ja kuinka jaksan , kunhan tulee hommat tehtyä , ja mitä kaikkea hullua ideoita saa aikaan .Itse aikanaan ei saanut paljoa tehtyä mutta taitaa olla jokin vika kun on vain minä , minä ja vanhuuteen vetoaa aina vaikka kaikki ollaan jo vanhoja .
Ihmeellisiä ihmissuhteita on. Ja väistämättä tulee mieleen jos on terve valittava äiti ( ei dementiaa, ei mt) jälkeläisetkin on valittavia.
Olemme pitkäikäinen sisarussarja, ei nytkään jo vainajilla ole ollut tuollaista suhdetta lapsiinsa. Siis jotain jatkuvaa apua. Tosin asumme kaupungeissa. Ruoka tulee tilaamalla, apteekki toisi lääkkeet ovelle, siivous ym kotipalveluita kymmenittäin, taksit kulkee.
Tässäkin keskustelussa vetää anopit pitemmän korren. Muutaman eka sivun luin ja taas löytyy anopeissa ne osaamattomat ja laiskat.
Mitähän ne anopin asiat noille ei sukulaisille kuuluu? Täällähän aina korostetaan sitä, ei mitään sukua, kumpikin puoliso hoitaa suhteet sukuun itse.