Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yksin tuntemattomien pöydässä häissä

Vierailija
30.07.2026 |

Olen menossa ystäväni (morsian) häihin ensi viikolla. Emme ole mitään sydänystäviä, mutta kuitenkin ihan ookoo-tuttuja, kun kerran sain kutsunkin. 

Tunnen hänet yhteisestä ystäväporukasta, johon kuuluu häiden seremoniamestari, eräs pariskunta ja vielä yksi yksittäinen ystävä. Olemme tunteneet porukan kanssa jo vuosia, ja ihan hyvissä väleissä. Olen opiskellut ulkomailla nyt 1,5 vuotta, jonka aikana emme ole nähneet kuin kerran, mutta olemme kuitenkin säännöllisesti kirjoitelleet ja soitelleet. Matkustan Suomeen nimenomaan näihin häihin ja palaan niiden jälkeen kakkoskotiini vielä hetkeksi, kunnes palaan kokonaan takaisin.
 
Sain äsken kuulla, että joudun istumaan erikseen tästä ystäväporukasta. Muu kaveriporukka istuu kaasojen pöydässä, vaikka yksikään heistä ei ole kaaso. Pariskunnan toinen puolisko oli, mutta morsian antoi hänelle lähtöpassit jo alkuvaiheessa, kun ei osallistunut paljon mihinkään. Ei muun muassa osallistunut hääpuvun sovitukseen, vaan varasi viikkoa ennen sitä parin päivän reissun ulkomaille, kun ”kerrankin oli vapaata”.

Istun siis yksin täysin tuntemattomien pöydässä ja loput kaverini istuvat keskenään. Muita kuin kaverini en näistä häistä tunne. Tiedän, että pöydässä on yksi henkilö, jonka kanssa työskentelemme samassa ammatissa, mutta jota en tunne tai ole koskaan tavannut, emmekä työskentele samassa yrityksessä. Juhlafiilis painui kyllä pohjamutiin, kun tästä kuulin.

Investoin paljon aikaa ja rahaa häihin, kun lennän paikalle ulkomailta, majoitun hotellissa ja laitan myös rahaa hääparin matkakassaan. Jos olisin tiennyt tästä istumapaikasta, olisin varmaan jättänyt häät väliin. Menemme kuitenkin kirkkoon ja juhlapaikalle yhdessä, ja sitten joudun eri pöytään istumaan. 

Olenko ainoa, josta tämä järjestely tuntuisi kurjalta vai olenko nyt vain hankala tai dramaattinen?

Kommentit (579)

Vierailija
541/579 |
10.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit löytää uusia näkökulmia ajattelusi kun juttelet tuntemattomien ihmisten kanssa. Ole avoin ja utelias. Ties vaikka kuinka mielenkiintoiseen keskusteluun pääset kun avaat suusi ja korvasi.

Eihän siinä pöydässä sitäpaitsi istuta kuin aterian ajan. Lyhyt piina introvertillekin.

Vastikään olin häissä, jotka pidettiin ravintolassa. Yksi suuri tila jossa oli ruokailu, pakkoleikit ja puheet. Kaikki kököttivät omilla paikoillaan ennen ja jälkeen syömisen, kunnes kehtasivat poistua parhaaksi katsomallaan verukkeella. Olin puolison sukulaisen häissä, enkä tuntenut sieltä kuin muutaman ihmisen. Leikit oli suunnattu hääparin kavereille, mm. kukaan muu ei voinut tietää vastauksia arvuutteluihin hääparista. Pitkäveteinen ja kliseinen päivä kaiken kaikkiaan. Mutta siis ei kaikissa häissä pääse pöytäseuruetta pakoon muuten kuin poistumalla juhlista. 
Häät alkaa menettää vieraiden kiinnostusta, monelle ne on pelkkä pakkopulla. Kukaan tuskin suoraan sanoo hääparille, että ei olisi halunnut tulla, mutta oli pakko, joten turha tuudittautua siihen, että kaikki oli niin haltioissaan kun kehuivat kaikkea. Pakkohan se on vetää roolia. 

En nyt näe, mikä "pakko" häihin on mennä, jos ei hääparia juuri tunne eikä kiinnosta muutenkaan mennä. Niillä oikeasti hääparin läheisillä ja ystävillä saattoi olla siellä kyllä ihan aidosti mukavaa. Hääohjelmakin on myös tehty ennen kaikkea hääparia ja heidän läheisiään varten, eikä niitä varten, jotka "velvollisuudesta" väkisin vääntäytyvät paikalle :D

Ei puolison kanssa tarvi aina mennä yhdessä joka paikkaan, vaikka hän oman sukulaisensa häihin menisikin. Ja jos puolison mieliksi ja hänen avecikseen itse valitsee lähteä mukaan syystä tai toisesta "vetämään roolia" vaikkei oikeasti huvita, niin vähän turha kyllä valittaa ihan tavallisista ja perinteisistä häistä (ja luulla, että muutkin olivat siellä samalla ankealla ansenteella). Oma valinta. 

Vierailija
542/579 |
10.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä sitä oppii tuntemaan. 

Keskustelunaiheita kyllä löytyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
543/579 |
10.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä ongelma? Rupeat juttelemaan, jotain ympäripyöreää small talkia alkuun, kyllä se rupeaa sujumaan.

Vierailija
544/579 |
10.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi se sinua ahdistaa, AP? Oletko sosiaalisesti kömpelö?

Minä läksin kuukauden pituiselle matkalle (Australiaan ja Uuteen-Seelantiin) yksin. En tuntenut ketään. Matkan varrella sain niin paljon uusia ystäviä ja tuttavia, ettei tarvinnut kärsiä yksinäisyydestä eikä pohtia keskusteluaiheita. Aina riittää puhuttavaa samanhenkisten reissaajien kanssa. Ensimmäinen uusi ystävä löytyi hotellin hissistä heti ensimmäisenä aamuna kun olin menossa syömään aamiaista. 

Jos joku ei osaa istua hääjuhlien pöydässä yksin, niin sitten on oikeasti jotain vikaa käytöstavoissa tai mielenterveydessä. 

Vierailija
545/579 |
10.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä ymmärrän ap:tä hyvin. Mulla on meinaan sellainen karma, että saan häissä aina istumapaikan jostain morsiamen tuntemattoman veljen vierestä, tai istun pitkän pöydän päässä sukulaisen pikkulapset ainoina vieruskavereinani. Siellä sitten hymyilen naama jäykkänä ja yritän keksiä jotain hassunhauskaa sanottavaa - kun samalla kuulen naurunremahduksia sieltä, missä istuvat omat serkut tai entiset koulukaverit. Kyllähän näissä tilanteissa aina pärjää, mutta jotenkin kurja fiilis siinä tulee, kun kokee itsensä vähän heittopussiksi, joka nyt vain sijoitetaan jonnekin ottamatta huomioon, että onko minulla vieraana mitään mahdollisuuksia aitoon viihtymiseen. 

Vierailija
546/579 |
10.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siirryt jälkkärin kohdassa lautasen kanssa toiseen pöytään. Viimeistään kun alkaa vapaampi osuus väki vaihtelee paikkoja ja kiertää seurustelemassa.

Meidät laitettiin kerran lastenpöytään ainoina aikuisina, revi siitä..🙉

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
547/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko se ihan mahdottomuus nykypäivänä että ei olisi valmiita paikkoja muille kuin hääparille ja kaasoille sekä hääparin vanhemmille? Häistä tullut niin muodollisia että aina ahdistaa jos saan kutsun. Meillä on puolison kanssa ajatuksena mennä naimisiin lähivuosina. En aio laittaa istumapaikkoja enkä kehitellä mitään noloja leikkejä aikuisille ihmisille. Ei haluta myöskään kaasoa tai betsmania kun ei tarvita niitä mihinkään. Lasken että on riittävä määrä istuinpaikkoja ja se riittää. Kukin istukoon missä kokee hyväksi, puheen saa pitää jos haluaa. Tärkeintä on hyvä ruoka ja juoma sekä joku soittamaan livemusiikkia. Sellainen hyvä ja aidosti rento meno, jossa kukaan ei nyrpistele, porukan ei tartte mennä minnekään takakontille juomaan tai lähteä pois koska istumapaikat ei miellytä. 

Kannatetaan. Tämän keskustelun innostamana katselin vähän hääsivustoja. Häistä on tehty niin aikataulutettuja, ohjelmoituja ja samankaltaisia, että mitään spontaania on turha odottaa. Parhaat häät koskaan on olleet äärimmäisen pienet ja ainoa aikataulutettu asia vihkiminen.

Jos on vähänkään enemmän vieraita, kaaso/bestman/seremoniamestari/isäntä/emäntä/yleismies jantunen tai mikä onkaan, on todennäköisesti ihan tarpeen.  Täytyy olla joku, joka pitää asiat läjässä ja vie hommaa eteenpäin. Vai haluatko morsiamena/sulhasena olla itse ohjeistamassa keittiötä ja hoitamassa juoksevia asioita?

Jos häihin meno on pakkopullaa, ei ole pakko. Aina voi kieltäytyä kohteliaasti eikä hyvin käyttäytyvä kutsuja tivaa, miksi et tule.

Vierailija
548/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi se sinua ahdistaa, AP? Oletko sosiaalisesti kömpelö?

Minä läksin kuukauden pituiselle matkalle (Australiaan ja Uuteen-Seelantiin) yksin. En tuntenut ketään. Matkan varrella sain niin paljon uusia ystäviä ja tuttavia, ettei tarvinnut kärsiä yksinäisyydestä eikä pohtia keskusteluaiheita. Aina riittää puhuttavaa samanhenkisten reissaajien kanssa. Ensimmäinen uusi ystävä löytyi hotellin hissistä heti ensimmäisenä aamuna kun olin menossa syömään aamiaista. 

Jos joku ei osaa istua hääjuhlien pöydässä yksin, niin sitten on oikeasti jotain vikaa käytöstavoissa tai mielenterveydessä. 

Eli on sinunlaisia ja vääränlaisia ihmisiä? Ok. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
549/579 |

Empatiakyky soitti ja kyseli koska nähdään

Vierailija
550/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Bona necessitudo cum socru tua et patri et socrui commodum esset. Hoc assequi non necessario impossibile est. Exemplum hortativum in mentem venit: casus quem avia mea defuncta saepe mihi narrabat ante biennium.

Nova familia prope domum pueritiae aviae meae habitabat, constans ex coniugibus, liberis mariti, liberis uxoris, et uno filio communi. Mater (noverca) huius familiae saepe ius in olla magna coquebat.

Avia dixit praeter liberos familiae, etiam liberos vicini venire et ius edere licere. Ius satis acceptum erat, praesertim consideratis condicionibus post bellum illo tempore.

Multi feles errantes circa domum erant, et ubi mulier id amisit, eos laqueis cepit et ex eis ius coxit. Avia dixit ipsum ius non peius factum esse, sed se locum illum paulo vitare coepisse cum sciret unde caro illarum iusculorum veniret.

Illa coniunctio infidelitate coeperat (quamquam avia verbo turpiori utebatur), sed coniuges guttam alcoholis ne biberunt. Neque avia, et unde id adipisci potuisset cum adhuc puella esset?

Itaque quidvis fieri potest, et quicumque abietem attingit, in iuniperum cadet, ut avia semper docebat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
551/579 |

Tästähän se ratkaisu löytyi. Ota opiksi, ap.

Vierailija
552/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävällesi olisi tärkeää jos osallistuisit.

Tästä en olisi aivan varma... miksi sitten on tehty näin outo istumajärjestys, että hänet jätetään "oman" ystäväseurueen ulkopuolelle. Väkisin tulee mieleen, että AP on vähiten tärkeä "ystävä"

Miten sä plaseeraat 10 hengen pöytään 11 ihmistä? 

SÄ otat kaksi pöytää ja jaat ystäväporukan kahtia tottakai 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
553/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä nyt monelta jäänyt pääpointti tajuamatta. Kyse ei ollut siitä, etteikö AP voisi istua vieraiden pöydässä syömässä ja small talkaamassa. Vaan siitä, haluaako siitä maksaa maltaita ja samalla menettää tilaisuuden tavata ystäviä. Kun alunperin ajatuksena on ollut nähdä pitkästä aikaa morsian ja tavata vanha ystäväporukka, viettää heidän kanssaan hauska ilta ja vaihtaa kuulumisia. Siitä ilosta voi jo maksaakin.

Menee tavallaan pitkä matka lentoineen hukkaan, jos samalla jää ystävät tapaamatta vaikka on samassa paikassa. Lähekkäin asuvat kaveripiirin jäsenet voivat tavata helpommin muutenkin. Tämän oöisi morsian voinut istumajärjestyksessä huomioida. 

Vierailija
554/579 |

Miksi ap odottaa vip-kohtelua ja paikkaa kaasojen pöydässä. On kuitenkin vain "ok-tuttu" morsiamen kanssa eikä läheinen ystävä. Häät ja istumajärjestys eivät ole häntä varten olemassa, hän on se etäisempi tuttu joka kutsutaan vain koska on morsiamen ystävien kaveri. On sitten vain menemättä häihin jos istumapaikka ei kelpaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
555/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Helppoa kuin heinänteko:

Ius farciminis hepatici:

1. Coque 2.5 dl lactis integri.

2. Adde paucas porri sectiles, 1/2 dl pisorum congelatorum et manipulum nucum anacardiorum.

3. Coque et adde 20-30 grammata butyri vel margarinae.

4. Seca 150 grammata farciminis hepatici.

5. Coque et condie cepis ascalonicis, mentha, maiorana, carvi et nuce moschata. Adde salem ad gustum.

6. Coque et sine sapore quiescere per 15-20 minuta.

Ius paratum est ad gustandum. Facile, vile et deliciosum!

Vierailija
556/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bona necessitudo cum socru tua et patri et socrui commodum esset. Hoc assequi non necessario impossibile est. Exemplum hortativum in mentem venit: casus quem avia mea defuncta saepe mihi narrabat ante biennium.

Nova familia prope domum pueritiae aviae meae habitabat, constans ex coniugibus, liberis mariti, liberis uxoris, et uno filio communi. Mater (noverca) huius familiae saepe ius in olla magna coquebat.

Avia dixit praeter liberos familiae, etiam liberos vicini venire et ius edere licere. Ius satis acceptum erat, praesertim consideratis condicionibus post bellum illo tempore.

Multi feles errantes circa domum erant, et ubi mulier id amisit, eos laqueis cepit et ex eis ius coxit. Avia dixit ipsum ius non peius factum esse, sed se locum illum paulo vitare coepisse cum sciret unde caro illarum iusculorum veniret.

Illa coniunctio infidelitate coeperat (quamquam avia verbo turpiori utebatur), sed coniuges guttam alcoholis ne biberunt. Neque avia, et unde id adipisci potuisset cum adhuc puella esset?

Itaque quidvis fieri potest, et quicumque abietem attingit, in iuniperum cadet, ut avia semper docebat.

Tästähän se ratkaisu löytyi. Ota opiksi, ap.

Kääntäjä-ohjelmalla tuo on tehty.

Vierailija
557/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parit drinkit ja kohta on kuin vanhoja tuttuja. Tanssit täysillä ja nautit illasta, turhaa jurputtaa tollasesta asiasta.

Vierailija
558/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika paljon morsian tai joku vastaavan aivopierun saanut jaksaa spämmiä

Vierailija
559/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä kuulit istuvasi vieraiden pöydässä? Etkö voi kysyä suoraan  MIKSI ?

Vierailija
560/579 |
11.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmetyttää tämä internetin kaikki on paskaa asenne. Häissä on ollut aina kivaa pikkupojjasta lähtien ja ollut myös tuntemattomien kanssa pöydässä ilman ongelmia. Ruoka aina maistuu, hääparin kenkien nostelua ei häiritse katsoa vaikka ei olisikaan itse mukana, loppuillasta viimein tunnelma rentoutuu kun baarin annostelut alkavat vaikuttamaan. Jos ei ole open baria osta itse tuoppinsa ja jos ei mitään alkoholia niin sitten syö hyvällä mielellä.

Aloittajan tonnin maksaminen lennoista on sellainen kustannus että ihan pätevä syy jättäytyä pois juhlista jos ei halua osallistua. Menee seuraavalla kerralla häälahjan kanssa käymään kahvilla tms muistaminen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän seitsemän