Yksin tuntemattomien pöydässä häissä
Olen menossa ystäväni (morsian) häihin ensi viikolla. Emme ole mitään sydänystäviä, mutta kuitenkin ihan ookoo-tuttuja, kun kerran sain kutsunkin.
Tunnen hänet yhteisestä ystäväporukasta, johon kuuluu häiden seremoniamestari, eräs pariskunta ja vielä yksi yksittäinen ystävä. Olemme tunteneet porukan kanssa jo vuosia, ja ihan hyvissä väleissä. Olen opiskellut ulkomailla nyt 1,5 vuotta, jonka aikana emme ole nähneet kuin kerran, mutta olemme kuitenkin säännöllisesti kirjoitelleet ja soitelleet. Matkustan Suomeen nimenomaan näihin häihin ja palaan niiden jälkeen kakkoskotiini vielä hetkeksi, kunnes palaan kokonaan takaisin.
Sain äsken kuulla, että joudun istumaan erikseen tästä ystäväporukasta. Muu kaveriporukka istuu kaasojen pöydässä, vaikka yksikään heistä ei ole kaaso. Pariskunnan toinen puolisko oli, mutta morsian antoi hänelle lähtöpassit jo alkuvaiheessa, kun ei osallistunut paljon mihinkään. Ei muun muassa osallistunut hääpuvun sovitukseen, vaan varasi viikkoa ennen sitä parin päivän reissun ulkomaille, kun ”kerrankin oli vapaata”.
Istun siis yksin täysin tuntemattomien pöydässä ja loput kaverini istuvat keskenään. Muita kuin kaverini en näistä häistä tunne. Tiedän, että pöydässä on yksi henkilö, jonka kanssa työskentelemme samassa ammatissa, mutta jota en tunne tai ole koskaan tavannut, emmekä työskentele samassa yrityksessä. Juhlafiilis painui kyllä pohjamutiin, kun tästä kuulin.
Investoin paljon aikaa ja rahaa häihin, kun lennän paikalle ulkomailta, majoitun hotellissa ja laitan myös rahaa hääparin matkakassaan. Jos olisin tiennyt tästä istumapaikasta, olisin varmaan jättänyt häät väliin. Menemme kuitenkin kirkkoon ja juhlapaikalle yhdessä, ja sitten joudun eri pöytään istumaan.
Olenko ainoa, josta tämä järjestely tuntuisi kurjalta vai olenko nyt vain hankala tai dramaattinen?
Kommentit (605)
Törkeä istumajärjestys. Jos ei osaa plaseerata loukkaamatta ketään, olisi parempi antaa vieraiden valita itse paikkansa
Häät oli viikko sitten, missäs provoaloittaja oli silloin?
Vierailija kirjoitti:
Mitäs tuosta. Istut ja nautit tarjoilut. Jos ei ole puhuttavaa vieraille ihmisille, et puhu. En minäkään puhuisi. Ilta menee nopeasti ja sen jälkeen teet ratkaisusi ystävyytesi suhteen. Itse olen sen verran pirullinen ihminen, etten ottaisi ystävääni häiden jälkeen yhteyttä, odotan, ottaako hän ja jos/kun sitten ottaa, ilmaisen hyvin selvästi, etten viihtynyt koska... Ei vieraiden ihmisten kanssa ole pakko puhua, olipa etiketti mikä tahansa.
Pointti oli ehkä se, ettei viitsi maksaa tonnia lennoista päästäkseen nauttimaan tarjoilut vieraiden ihmisten keskellä, puhuen tai puhumatta.
Etenkin jos häiden jälkeen on tarkoitus jäädä passiivisaggressiivisesti vain odottamaan, ottaako morsian enää ikinä yhteyttä.
Hmmm... tulikin mieleen, että en ole tainnut aikuisiällä olla koskaan kenenkään häissä. Ei ole kukaan kutsunut. En ole ollut edes omissa häissäni, koska kävimme vain virastossa hoitamassa virallisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällesi olisi tärkeää jos osallistuisit.
Tästä en olisi aivan varma... miksi sitten on tehty näin outo istumajärjestys, että hänet jätetään "oman" ystäväseurueen ulkopuolelle. Väkisin tulee mieleen, että AP on vähiten tärkeä "ystävä"
Miten sä plaseeraat 10 hengen pöytään 11 ihmistä?
Helposti. Aina yksi mahtuu, ellei ole jättikokoinen.
No siis ELLEI, olin viikko sitten häissä jossa oli yhdessä pöydässä ihan tolkuttoman lihavia mammoja. Ei olisi mahtunut siihen pöytään yhtään ylimääräistä. Eli niitä jättikokoisia Suomesta löytyy. Positiivista kehoa.
Olisit lähtenyt koko häistä pois.
Ilmeisesti et kaverisi mielestä ole tarpeeksi hyvä ystävä kun laittoi sinut toiseen pöytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällesi olisi tärkeää jos osallistuisit.
Tästä en olisi aivan varma... miksi sitten on tehty näin outo istumajärjestys, että hänet jätetään "oman" ystäväseurueen ulkopuolelle. Väkisin tulee mieleen, että AP on vähiten tärkeä "ystävä"
Miten sä plaseeraat 10 hengen pöytään 11 ihmistä?
Helposti. Aina yksi mahtuu, ellei ole jättikokoinen.
No siis ELLEI, olin viikko sitten häissä jossa oli yhdessä pöydässä ihan tolkuttoman lihavia mammoja. Ei olisi mahtunut siihen pöytään yhtään ylimääräistä. Eli niitä jättikokoisia Suomesta löytyy. Positiivista kehoa.
Olisit lähtenyt koko häistä pois.
Niin lähdinkin, en kestänyt katsoa niitä hehtaariperseitä, meinasi oksu lentää
Sovi ystäviesi kanssa erikseen aika ja paikka että voitte seurustella. Onko vaikeeta ???
Tää oli provo koko aloitus(=
Tahtoo vaa nähdä kuin monta vastausta
Piste!
Kaikissa häissä ei ole mahdollista vaihtaa paikkaa: Olimme viikonloppuna häissä laitettuna pöytään, jossa noin näennäisesti kaikki oli ok > Pöydässä oli morsiamen ystäviä. Paha vaan, että meistä ei kukaan tuntenut toisiamme etukäteen. Itseäni ei haittaa istua tuntemattomien kanssa ja yleensä saan hyvin juttua aikaiseksi. Jutun aikaiseksi saaminen vaatii vaan sen, että muut lähtevät siihen mukaan! Oli todella väkinäistä yrittää viritellä keskustelua kun muista sai irti vain joo, ei, jaa yms. Edes tuo joidenkin ehdottama kysy mistä tunnet hääparin sai yhdenkin vastauksen "töistä", ei mitään muuta. Lisäksi juhlassa pidettiin ihan loputon määrä puheita, ruokailu keskeytyi koko ajan ja puheet torpedoivat ne vähätkin yritykset saada keskustelua aikaan. Lopulta siirryttiin toiseen huoneeseen tanssia varten, mutta se oli niin ahdas että ihmiset joutuivat seisoskelemaan seinustoilla eikä mihinkään päässyt istumaan. Lähdin aika äkkiä pois kun puheet jatkuivat vielä tanssilattiallakin.
vittuako menet sinne jos ei kiinnosta

Oltiin varmaan samoissa häissä, ihan järkyttäviä lässyn lässyn puheita jatkuvalla syötöllä, kukaan ei jaksanut kuunnella. Sivistymättömät ei tiedä puhe-etikettiäkään.
Mä peruin osallistumiseni häihin kun morsiammen äiti sanoi että istun lasten pöydässä,joten tilaisuus tulee olemaan minulle kiireinen.
Se olikin viimeinen kerta kun sain kutsun, aiemmin minut oli sijoitettu pyörätuolissa istuvan huomattavan ylipainoisen vanhuksen viereen jotta sekä syötin että käytin hänet WC:ssä.Sitten oli niitä ristiäisiä ym. juhlia joissa olin "vastuussa" vauvan hoidosta tai juhlapöydän kunnosta, puhtaiden astioiden riittävyydestä jne.Eräänkin vauvan isoäiti oli kehoittanut miniäänsä kutsumaan minut juuri "huoltoa pyörittämään" ettei tarvinnut maksaa pitopalvelun henkilökunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs tuosta. Istut ja nautit tarjoilut. Jos ei ole puhuttavaa vieraille ihmisille, et puhu. En minäkään puhuisi. Ilta menee nopeasti ja sen jälkeen teet ratkaisusi ystävyytesi suhteen. Itse olen sen verran pirullinen ihminen, etten ottaisi ystävääni häiden jälkeen yhteyttä, odotan, ottaako hän ja jos/kun sitten ottaa, ilmaisen hyvin selvästi, etten viihtynyt koska... Ei vieraiden ihmisten kanssa ole pakko puhua, olipa etiketti mikä tahansa.
Pointti oli ehkä se, ettei viitsi maksaa tonnia lennoista päästäkseen nauttimaan tarjoilut vieraiden ihmisten keskellä, puhuen tai puhumatta.
Etenkin jos häiden jälkeen on tarkoitus jäädä passiivisaggressiivisesti vain odottamaan, ottaako morsian enää ikinä yhteyttä.
Kun puhuin yksissä häissä morsiammen sisarelle hän oli ihmetellyt jälkeenpäin miksi hänelle puhuin,emmehän tunteneet toisiamme.
Mitä väliä sillä on missä pöydässä istut?? Etkö osaa jutella muuta kuin tuntemillesi ihmisille?? Aikuinen ihminen ulisee tuollaisesta oikein pitkän aloituksen verran!
Oletko ihan V A U V A ? ?
Vierailija kirjoitti:
Mä peruin osallistumiseni häihin kun morsiammen äiti sanoi että istun lasten pöydässä,joten tilaisuus tulee olemaan minulle kiireinen.
Se olikin viimeinen kerta kun sain kutsun, aiemmin minut oli sijoitettu pyörätuolissa istuvan huomattavan ylipainoisen vanhuksen viereen jotta sekä syötin että käytin hänet WC:ssä.Sitten oli niitä ristiäisiä ym. juhlia joissa olin "vastuussa" vauvan hoidosta tai juhlapöydän kunnosta, puhtaiden astioiden riittävyydestä jne.Eräänkin vauvan isoäiti oli kehoittanut miniäänsä kutsumaan minut juuri "huoltoa pyörittämään" ettei tarvinnut maksaa pitopalvelun henkilökunnalle.
Minut yritettiin saada paikan siivoojaksi ja tiskariksi. En mennyt, vaikka oli sisareni häistä kyse.
No, nehän sitten muutaman vuoden päästä erosivatkin.
Hah.
Otsikon laatijalle vaan semmoinen tiedoksi, että sellaistahan elämä on siellä missä ihmiset kokoontuvat
https://www.facebook.com/groups/5264967959/posts/10163253136382960/
Minut kutsuttiin juuri pieniin talvihäihin, joissa tunnen morsiusparin lisäksi vain yhden ihmisen! Meninkö paniikkiin?? En! Minusta on ihanaa osallistua ja ihanaa, että halusivat minut pieniin häihinsä.
Mutta osaankin keskustella vaikka tuntemattomien kanssa ja varmasti on kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä peruin osallistumiseni häihin kun morsiammen äiti sanoi että istun lasten pöydässä,joten tilaisuus tulee olemaan minulle kiireinen.
Se olikin viimeinen kerta kun sain kutsun, aiemmin minut oli sijoitettu pyörätuolissa istuvan huomattavan ylipainoisen vanhuksen viereen jotta sekä syötin että käytin hänet WC:ssä.Sitten oli niitä ristiäisiä ym. juhlia joissa olin "vastuussa" vauvan hoidosta tai juhlapöydän kunnosta, puhtaiden astioiden riittävyydestä jne.Eräänkin vauvan isoäiti oli kehoittanut miniäänsä kutsumaan minut juuri "huoltoa pyörittämään" ettei tarvinnut maksaa pitopalvelun henkilökunnalle.
0/5
Alussa istutaan vaikka vieraitten ihmisten pöydissä, kun juhlat siitä etenee hakeudutaan tuttujen kööriin ei mitään ongelmaa.