Lue keskustelun säännöt.
Mitä sinä kadut eniten elämässä? Inspiraationa hesarin juttu
28.07.2026 |
Hs oli kysellyt ihmisiltä mitä he katuvat eniten elämässä https://www.hs.fi/helsinki/art-2000012164554.html . Kommenteissa oli moni kommentoinut, että tässä ehkä oltiin valittu vähän yksipuolinen joukko ihmisiä baareista yms, että saatiin raflaavia tarinoita, mutta kiinnostavaa olisi kuulla myös hyväosaisilta ja hyvin toimeentulevilta mitä he katuvat.
Aloin pohtimaan asiaan, ja päädyin siihen, että kadun eniten sitä, että en ole tehnyt aloitteita miehille, joihin olen ollut vuosia ihastunut. Ei se mitään olisi muuttanut, mutta olisin päässyt heistä nopeammin yli, kun olisin tullut torjutuksi.
Olen roikkunut joskus yli kaksikin vuotta ihmisissä, joita näen harvoin jonkun tapahtuman tai työjutun kautta, ja ollut ihan varma, että kyllä meidän jutusta vielä jotain tulee. Omasta mielestäni ilmassa on ollut molemminpuolista kiinnostusta, mutta olen kuvitellut, että kumpikin vain hakee rohkeutta. Joka kerta olen ladannut tapaamisiin valtavasti odotuksia, ja lopulta asiat eivät vaan ole edenneet. Sitten ajattelen vaan, että no parin kuukauden päästä asiat voi olla toisin, kun taas nähdään, ja kuluttanut vain aikaa odottamalla. Samalla unelmoinut ihanasta tulevaisuudesta yhdessä jne.
Näin jälkikäteen kaduttaa tämä. Olen ollut 7 vuotta sinkkuna, kun haikailen jotain, mistä ei tule mitään. Samalla on voinut monta hyvää tilaisuutta mennä ohi, koska olen roikkunut henkisesti toisessa, vaikka siitä ei tule mitään. Surkeaa, tiedän! :D
Mites muilla? Mikä teitä kaduttaa, ja millaisesta taustasta te tulette? Kaikki vastaukset kiinnostavat!
Huomatkaa, että se, että katuu, on eri asia kuin se, että jokin asia harmittaa. Minua harmittaa moni asia (esim se, ettei minulla ole lapsia tai puolisoa), mutta en voi katua sitä, jos siinä ei ole jotain omia tekoja taustalla, jotka ovat aiheuttaneet tämän.
Nainen, 34v, hyvätuloinen ja korkeasti koulutettu, lapseton sinkku
Kommentit (39)
Turhan pitkään olin avioliitossa alkoholisoituvan miehen kanssa. Toisaalta ero oli helpohko, kun tilanne oli niin selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etten aloittanut sijoittamista heti kun sain töitä.
Väärälle alalle opiskelua. Omat taipumukseni eivät kaikilta osin sovin alalle kovin hyvin enkä ole samalla aaltopituudella suurimman osan sillä työskentelevien kanssa.
Miksi alunperin lähdin kyseiselle alalle: huono itsetuntemus ja luulot siitä, etten sopisi minnekään muuallekaan.
Olisi myös kiva kuulla vastaajien taustasta jotain, ikä, koulutus, perhetilanne yms. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu mitään. Kokemuksia, oppitahoja. Kannustimia olla parempi versio itsestäni.
Perhe-elämää varmaan. Parhaat vuosikymmeneni siihen haaskasin, enkä ole edes mikään perheihminen. En käsitä miksi.
Alamäki alkoi yhteenmuutosta kumppanin kanssa, mihin hölmöyttäni ajelehdin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas kadun avioliittoa. Aika monta päivää vaihtaisin pois, mies oli tapavihainen ja kontrolloiva eikä ole viitsinyt olla edes kovin hyvä isä lapsille, jotka halusi. Muissa asioissa en ole lainkaan mikään riskikäyttäytyjä.
Ainoastaan sitä, kun nuorena luuli, että pitää olla ja tehdä tietyn kaavan mukaan.
Ja oikeastaan tuotakaan on turha mitenkään katua. Nuoret on sellaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun, etten jaksanut kunnolla lukiota ja kyllä kouluttauduin hyvin, mutta väärälle alalle perheeni painostamana.
Kadun, etten ollut nuorempana tarpeeksi rohkea muuttaakseni ulkomaille, olen kyllä matkustellut elämäni aikana erityisen paljon.
En kadu lapsettomuutta, mutta nyt vanhana elämä tuntuu aika tyhjälle. Ystävien vähyyttä ei voi katua, tämä on kai persoonakysymys, viihdyn yksin.
Että uskoin pankin sioitus neuvojan, reippaan merkonomin neuvoja mihin eläke sioitukset laittaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian kauan olin huonossa avioliitossa. Erosta alkoi uusi elämä.
Jeesuksen sanomista tietävä ei tietääkseni kärsi katumuksista sillä hän tietää ja luottaa että Jeesus on sovittanut jo kaiken hänen puolestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämää varmaan. Parhaat vuosikymmeneni siihen haaskasin, enkä ole edes mikään perheihminen. En käsitä miksi.
Alamäki alkoi yhteenmuutosta kumppanin kanssa, mihin hölmöyttäni ajelehdin.
Mistäs sitä tietää miten elämä olisi sinua kohdellut vaikka olisitkin ollut perhe-elämästä vapaa. Oletko kokenut koskaan iloa perheestäsi?
Sitä kadun etten vetänyt koulukiusaajiani vaan rohkeasti turpaan. Olin liian kiltti. Nyt jos voisin palata ajassa takaisin - saisivat sellaisen selkäsaunan että eivät taatusti katsoisi enää edes päinkään.
Vierailija kirjoitti:
Turhan pitkään olin avioliitossa alkoholisoituvan miehen kanssa. Toisaalta ero oli helpohko, kun tilanne oli niin selvä.
Sama kokemus täällä.
Kadun, etten asettanut parisuhteissa selkeitä rajoja kohtelulleni. Tosin en kyllä "hyvän" kotikasvatukseni vuoksi siihen pystynyt.
Näin kymmenen vuotta myöhemmin, kaduttaa etten hypännyt, kun se ajatus oli ns akuuttina mielessä. Koskaan se ajatus ei varsinaisesti ole lähtenyt, mutta se elää vähän kuin toiveena paremmasta huomisesta, joka kuitenkin jarruttaa muutosta.
Kaduttaa kun en ole tehnyt tekemiäni virheitä useammin :(
No regrets, they don't work.