Jos eläisimme loppukesää 1917, liittyisitkö punakaartiin?
Kommentit (345)
En usko että liittyisin, vaan noudattaisin suvun kaavaa, eli jättäytyisin kokonaan kaiken sen paskan ulkopuolelle. Niin he tekivät ja elelivät omissa oloissaan. Harmi kun sama ei onnistunut toisessa maailmansodassa ja tuloksena suvulle olikin sitten kolme parikymppistä miestä kaatuneina ja pari sotainvalidia.
Vierailija kirjoitti:
Olisin tietysti liittynyt valkoisten puolelle ja olisin toiminut teloittajana.
Olisin ensin räkäissyt punatautisia silmään, lyönyt kiväärin perällä ohimoon ja sen jälkeen ampunut lähietäisyydeltä kasvoihin.
Olisin myös paskantanut ja kussut niiden ruhojen päälle.
Mutta sinähän olet köyhälistöä. Olisit saanut paikan valkoisten paskariukun tyhjentäjänä. Et olisi kelvannut sinne missä parempi väki oli.
Minun suvussa oli tyyppi, joka pakeni Venäjälle siinä 1918 sodan loppuvaiheessa kun häviö oli edessä. Lähtiessä hän kävi ampumassa jonkun paikallispampun, joka oli kiusannut työläisiä ihan huolella ennen sotaa. Nappi otsaan. Tämä tekijä hävisi Venäjälle eikä koskaan kuultu enää mitään, eli varmaan joutui itsekin monttuun viimeistään puhdistuksissa. Tokkopa Suomi kuitenkaan hirveästi menetti vaikka se ampui sen mulkkun pampun lähtiessään.
Punaisissa oli pakkoliitettyjä, valkoisissa ei. Punaiset am puivat myös omiaa, valkoiset eivät. Kuin kaksi eri rotua. Jos punaiset olisi voittaneet, asuisimme jossain Siperiassa ja poikamme olisi viety Ukrainaan sotimaan. Stalin rakasti väestönvaihtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin tietysti liittynyt valkoisten puolelle ja olisin toiminut teloittajana.
Olisin ensin räkäissyt punatautisia silmään, lyönyt kiväärin perällä ohimoon ja sen jälkeen ampunut lähietäisyydeltä kasvoihin.
Olisin myös paskantanut ja kussut niiden ruhojen päälle.
Mutta sinähän olet köyhälistöä. Olisit saanut paikan valkoisten paskariukun tyhjentäjänä. Et olisi kelvannut sinne missä parempi väki oli.
Punahuora triggeröity
En. Mulla olisi yhteiskunnallinen asema ja talous hyvin kunnossa. Tietäisin, etteivät punakaartilaisetkaan saisi luvattua palkkaansa ja pysyisin kaukana koko rähinästä.
Eihän sitä voi tietää, monet halusivat venäläisiksi, kun uskoivat Stalinin järjestelmän paremmuuteen, ja silloin oli köyhät ja nälkäiset ajat, riippui varmaan kovin monesta asiasta.
Ei silloinkaan tavalliset ihmiset samalla tavalla sotineet keskenään kuin agitaattorit halusivat. Ystävyys- ja perhesuhteet olivat tärkeämpiä.
Kauheampaa asiaa kuin sisällisota ei oikeastaan ole. Ja vieläkin meidän kommunistit siitä haaveilevat.
Loppujen lopuksi venäjän hyökkäys Suomeen yhdisti kansan itsenäisen Suomen taakse. Vaikka vasta äskettäin monen mielestä itsenäistyimme lopullisesti, kun venäjältä ei enää tullut ohjeita ja lahjusrahaa eduskuntaan ja nuoleminen sinne päin loppui.
Ne punaiset, jotka halusivat menivät venäjälle. niin siellä heidät joko murhattiin tai lähetettiin kuolemaan työleireille.
Venäjä ei ole koskaan luottanut loikkareihin. Tuskin vieläkään.

Varmastikaan ei sen paremmin punaisissa kuin valkoisissa ollut vuonna 1917 ketään, jolla olisi ollut tietoa Stalinin järjestelmän paremmuudesta tai huonommuudesta. Eihän silloin vielä ollut Venäjän omakaan sisällissota kuin vasta aluillaan.
Perinteisesti valkoisilla on ollut parempi yhteiskunnallinen asema ja enemmän koulusivistystä, mutta tätä ketjua lukiessa tulee sellainen olo, että tämän päivän Suomessa valkoisen aatteen ovat ottaneet omakseen mielenterveydeltään horjuvat ihmiset, joilla on vaikeuksia historian perusasioiden osaamisessa ja lähinnä jatkuva kiima väkivaltaa kohtaan.
Vai onko kyseessä jonkinlainen hybridisodankäynti idästä käsin?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän miltei jokainen vastaisi kyllä, kun laitettaisiin edes vuodeksi sen ajan työläisen tai maata omistamattoman maaseudun asukkaan saappaisiin ja olosuhteisiin. Punaisten "röyhkeisiin" vaatimuksiin kuului mm. kahdeksan tunnin työpäivä. Kuinka moni luopuisi esimerkiksi tästä?
Punikit halusivat sosialistisen Suomen. Venäjän puolen punaiset olisivat sen jälkeen ottaneet Suomen haltuunsa osaksi omaa maataan.

Eipä noista vaihtoehdoista voinut tuohon aikaan kukaan tietää. Ei tiedetty vielä sitäkään, kumpi puoli voittaa Venäjällä. Saati että millainen tyrannia Neuvostoliitosta tulisi. Tsaarin tyrannia oli tuttua, sosialismista tai itsenäisyydestä ei ollut kellään kokemusta.
eniten harmittaa että Marskilla jäi homma pahasti kesken.
Vierailija kirjoitti:
Perinteisesti valkoisilla on ollut parempi yhteiskunnallinen asema ja enemmän koulusivistystä, mutta tätä ketjua lukiessa tulee sellainen olo, että tämän päivän Suomessa valkoisen aatteen ovat ottaneet omakseen mielenterveydeltään horjuvat ihmiset, joilla on vaikeuksia historian perusasioiden osaamisessa ja lähinnä jatkuva kiima väkivaltaa kohtaan.
Vai onko kyseessä jonkinlainen hybridisodankäynti idästä käsin?
Ei. Kyllä se kohde on viha tätä nykyistä Suomen rappio-tilaa mihin vasemmisto on tämän ajanut. Ja kaikenmaailman se ta-hörhöt sekä ma tut siihen päälle.
Vierailija kirjoitti:
En usko että liittyisin, vaan noudattaisin suvun kaavaa, eli jättäytyisin kokonaan kaiken sen paskan ulkopuolelle. Niin he tekivät ja elelivät omissa oloissaan. Harmi kun sama ei onnistunut toisessa maailmansodassa ja tuloksena suvulle olikin sitten kolme parikymppistä miestä kaatuneina ja pari sotainvalidia.
Kun sisällissota oli kunnolla käynnissä, tultiin kotoa hakemaan, eikä siinä saanut puoltaan valita. Jos asui Keski- tai Pohjois-Suomessa, haettiin valkokaartiin. Jos asui Etelä-Suomessa, päätyi punakaartiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se yhtä järkevää kuin vasemmisto ilmastonmuutoksen kanssa nyt: punakaartilaiset esti sadonkorjuun ja syytti sitten porvareita nälänhädästä. Ei heillä ollut käsitystä siitä, mistä ruoka pöytään tulee. Tehdastyöläisiä, kiertolaisia, osa mukana ihan vain halusta tapella.
Isoisän sedän, syyttömän 13 v oppikoululaisen, punakaartilaiset eliminoivat junassa. Sellaisia ihmiskunnan puolustajia. Joten olisi sillä toisella puolella, voittajissa.
Syyttömiä eliminoivat molemmat puolet. Punaisen terrorin uhreja oli puolitoista tuhatta, valkoisen kahdeksan tuhatta. Mutta jokainen on liikaa, ja toisaalta jokaisesta on pitänyt päästä yli, jotta ollaan päästy kansana eteenpäin ja pidetty itsenäisyys.
Kyllä se oikein oli ja lakien mukaista että demokraattisilla vaaleilla valitun eduskunnan ja laillisen hallitukset kaatamisesta ja vallankumouksesta tuomittiin kuolemaan ja tapettiin. Ei siinä ole kahta sanaa.
No ei ole missään nimessä oikein tuomita kuolemanrangaistuksia ilman asiallisia oikeudenkäyntejä.
Lain mukaan silloin vallankumoukseen osallistuneet tuomittiin kuolemaan.
Eikös laki ole aina viimekädessä se joka on oikeassa ja jota noudatetaan?
Älä puhu palturia. Suuri osa teloitettiin ilman kunnollista oikeudenkäyntiä. Ilman asiallista oikeusprosessia kyseessä on murha.
Silloin oli määrätty käytettävä prosessi ja sen mukaan silloin tuomittiin ja tapettiin. Silloin voittaja saneli ehdot kuten on nykypäivänäkin jos tilanne uusiutuu.
Noihin pikatuomioistuimiin pakotetut juristit olivat kauhuissaan prosessista. He eivät onnistuneet sitä estämään, koska olivat vähemmistönä ja maallikot enemmistönä.
Maallikoilla vielä pyssyt.
Teloituskomppaniat olivat erikseen.
Kekkonenkin oli tälläistä ryhmää johtamassa. Sai siitä traumat loppuiäksi.
Varsinkin kun joutui siihen hommaan 17-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Punaisissa oli pakkoliitettyjä, valkoisissa ei. Punaiset am puivat myös omiaa, valkoiset eivät. Kuin kaksi eri rotua. Jos punaiset olisi voittaneet, asuisimme jossain Siperiassa ja poikamme olisi viety Ukrainaan sotimaan. Stalin rakasti väestönvaihtoja.
Kyllä valkoisetkin ottivat väkisin kaarteihinsa sitten kun sota oli kunnolla käynnissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinteisesti valkoisilla on ollut parempi yhteiskunnallinen asema ja enemmän koulusivistystä, mutta tätä ketjua lukiessa tulee sellainen olo, että tämän päivän Suomessa valkoisen aatteen ovat ottaneet omakseen mielenterveydeltään horjuvat ihmiset, joilla on vaikeuksia historian perusasioiden osaamisessa ja lähinnä jatkuva kiima väkivaltaa kohtaan.
Vai onko kyseessä jonkinlainen hybridisodankäynti idästä käsin?
Ei. Kyllä se kohde on viha tätä nykyistä Suomen rappio-tilaa mihin vasemmisto on tämän ajanut. Ja kaikenmaailman se ta-hörhöt sekä ma tut siihen päälle.
Suomessa on ollut oikeistohallitukset viimeiset 20 vuotta, välissä vain 1 missä oli demarit.
Siinä oli reippaasti aikaa muuttaa lakeja ja ma tu systeemejä. Minkähän takia niitä on tullut aina eniten oikeiston vuoroilla?
Ällöttävää, miten palstalla ei välitetä totuudesta, vaan kaikki on puoluepropagandaa.
Sisällissota on meidän historian surullisimpia tapahtumia. Ammuttiin omia ja toisiamme, ja tästä jäi syvät arvet.
Tällainen "mihin liittyisit" on omiaan jakamaan meitä kahtia "meihin ja heihin" vaikka ajatusleikkinä tämä lienee tarkoitettu. Tässä ajassa, missä affektiivinen polarisaatio kukoistaa, en kaipaa yhtään lisää vastakkainasettelua tai vihaa meidän ihmisten keskuuteen. Toki sitä jotkut tykkäävät edistää ja paikoin kommenteista näkee, että vihasta on vaikea päästää irti.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän miltei jokainen vastaisi kyllä, kun laitettaisiin edes vuodeksi sen ajan työläisen tai maata omistamattoman maaseudun asukkaan saappaisiin ja olosuhteisiin. Punaisten "röyhkeisiin" vaatimuksiin kuului mm. kahdeksan tunnin työpäivä. Kuinka moni luopuisi esimerkiksi tästä?
Niin no, 1918 tulitte nenille hyppimään, tunnetuin seurauksin. 2026 ros ka vä es tä ei ole enää nousemaan barrikadeille, ei riitä voimat, kalja ja napit turruttavat. "Tässä tilassa kun oon, on multa helppo siivet nyppiä" (Eppu Normaali).
Niin kuin raha nyt olisi tärkein mittari. Tunnenpa parikin tyyppiä keille oli. Nyt ovat kyllä rikkaita mutta terveitä eivät niinkään ole. Yllättyivät kun eivät rahalla saaneetkaan nuoruutta takaisin.