Pienituloinen voi saada jatkossa jopa 70% tukea sähköauton ostohinnasta
Yksi henkilö voi käyttää palkkion hyödykseen vain kerran ja vain yhteen autoon. Tukisumma voi olla maksimissaan 70 prosenttia hankittavan ajoneuvon hinnasta.
Tulorajaa ei ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon. Ministeriön suunnitelmassa lähdetään siitä, että tulot saavat olla korkeintaan 60 prosenttia kokonaisansioiden mediaanista, eli käytännössä noin 2 200 euroa kuukaudessa tai 25 000–26 000 euroa vuodessa.
Nyt kaikki sähköautokaupoille!
Kommentit (35)
Petterikin oli ottanut 9000 euron autolainan. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
EI pienituloiset tule näitä rahoja käyttämään. Hyvätuloisten lapset lähtee opiskelemaan ja muuttavat eri osoitteeseen. Siinä vaiheessa heidän verotettu tulo on pieni ja he saavat 6 000 euron hankintatuen. Eikä heidän tarvitse ostaa mitään tosi romua sähköautoa, vaikka joku täällä niin väitti. He voivat ostaa 40 000 euron auton ja saavat sen 34 000 eurolla. Jos eivät tarvitse, niin heidän vanhemmat käyttää sitä kakkosautona. Näin tuki valui 200 000 euroa vuodessa tienaavalle perheelle. Sen sijaan pienituloinen perhe, jonka yhteenlaskettu tulo vuodessa on kahden aikuisen osalta 30 000 euroa, ei he saa tukea koska ovat "liian rikkaita". He ajavat edelleen tonnin pommilla. Valuvika tässä on, mutta nykyinen hallitus ei ainakaan korjaa sitä.
Näinhän meilläkin kannattaa toimia, lapset ovat 13, 15 ja 17. Pian autokortillisia opiskelijoita ja vaikka vähän tekisivät kesätöitä niin ei sieltä 20 000 euroa kerry tuloja. Autorahat kyllä haalitaan kasaan, koska nehän saa tulla mistä vain. Ja auton voi omistaa yksi ja sillä saa ajaa joku muu. Parhaassa tapauksessa saadaan 18 000 euroa tukea. Ei voi ymmärtää, voiko EU tai valtio tehdä näin valuvikaisen tuen? Jossain vaiheessa tiedämme lopulliset ehdot ja siinä vaiheessa voidaan pohtia tätä vaihtoehtoa tarkemmin. Sähköauton hankintaa kannattaa nyt odottaa hiukan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ryhtyä pienituloiseksi.
Aika moni on sitä jo
Kertoo taas palstalaisten älykkyysosamäärästä. Sehän on tilastollinen raja, joka on muistaakseni alle 60% mediaanituloista, mihin toki vaikutti perhekoko. "Aika moni" ei siis varsinaisesti sitä ole, koska tuo luku koko ajan elää. Tää on vähän kuin että puhutaan tulodesiileistä. Kaikkein alimpaan tulodesiiliin kuuluu aina 10% palkansaajista, ihan sama vaikka alimmat palkat olisi miljoona euroa.
Säälittäviä vaalitemppuja.100 000 uutta työpaikkaa Helsinki Gardenin.
Vierailija kirjoitti:
"Palkkion voi vaihtoehtoisesti käyttää sähköauton pitkäaikaisvuokraukseen eli leasing-sopimukseen 2–3 vuodeksi."
Mitä jos tulot kasvavatkin tuona aikana? Tai jos heti auton hankinnan jälkeen palkka nouseekin?
Päätöshän tulee perustumaan jonkin tietyn vuoden verotettuun tuloon, ja mahdollisesti myös pääomatuloon. Kun ehdot täyttää, saa tuen eikä sillä ole sen jälkeen mitään merkitystä onko seuraavassa vahvistetussa verotuksessa ihan ei summat.
Eli pienituloisen kannattaa toimia autonostobulvaanina, ostaa auto varakkaamman rahoilla ja "myydä" se heti hänelle eteenpäin. Sopivaa palkkiota vastaan tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
1800e bruttopalkalla ei kyllä tuesta huolimatta ostella patteriautoja.
Ja jos jollain ihmeellä ostettaisiin niin juokseviin huolto-, vakuutus- ja sähkötolppakuluihin ei ainakaan ole varaa.
Verota kansalaiset ja erityisesti autoilijat henkihieveriin.
Lisää työelämän epävarmuuskerrointa eksponentiaalisesti.
Ihmettele kun autokauppa ei käy.
Saakohan sellaiseen kotilataus systeemiin kans tukea. On muuten liian kallis hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Eli pienituloisen kannattaa toimia autonostobulvaanina, ostaa auto varakkaamman rahoilla ja "myydä" se heti hänelle eteenpäin. Sopivaa palkkiota vastaan tietenkin.
On mahdollista, mutta jokainen voi ostaa vain kerran auton. Tosin jos siitä saa ylimääräisen tonnin, niin mikä ettei. Tosin emme tiedä, täytyykö auto pitää esimerkiksi kaksi vuotta. Joka tapauksessa rikkailla perheillä on lapsia, lapsia on helppo käyttää bulvaanina ja ei tarvitse maksaa palkkiota kellekään muulle. Perheen sisällä autot voi kiertää miten lystää, tänään minä ajaisin lapsen autolla ja lapsi minun isommalla ja uudemmalla autolla. Ensi viikolla tilanne voi olla toinen, ihan sen mukaan kuka tarvitsee pakettiautoa, kuka pikkuautoa ja kuka haluaa ajaa sähköautolla. Kätevää, eikä suorastaa edes bulvaania toimintaa, mutta ehkä sukua sille.
Pienituloisilla on vaikeuksia asumisen ja toimeentulon kanssa, niitä tukia ollaan ihan kiimassa leikkaamassa, mutta sitten sähköauton hankkimiseen annetaan tällainen kannustin. Täysin normaalijärjen vastaista! Mitä se pienituloinen sillä autolla tekee, jos ei ole ruokaa ja kattoa pään päällä. Tämä idea on niin idiootti, että sen on pakko olla tullut persun päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Palkkion voi vaihtoehtoisesti käyttää sähköauton pitkäaikaisvuokraukseen eli leasing-sopimukseen 2–3 vuodeksi."
Mitä jos tulot kasvavatkin tuona aikana? Tai jos heti auton hankinnan jälkeen palkka nouseekin?
Päätöshän tulee perustumaan jonkin tietyn vuoden verotettuun tuloon, ja mahdollisesti myös pääomatuloon. Kun ehdot täyttää, saa tuen eikä sillä ole sen jälkeen mitään merkitystä onko seuraavassa vahvistetussa verotuksessa ihan ei summat.
Pääomatulot jätetään pois joten rikkaat saavat edut kun köyhillä ei ole varaa ostaa autoa.
Vierailija kirjoitti:
"Palkkion voi vaihtoehtoisesti käyttää sähköauton pitkäaikaisvuokraukseen eli leasing-sopimukseen 2–3 vuodeksi."
Mitä jos tulot kasvavatkin tuona aikana? Tai jos heti auton hankinnan jälkeen palkka nouseekin?
Haluaisin tavata 595€ kuussa elävän pitkäaikaistyöttömän joka saa leasing-firmalta sopparin edes 10.000€ käytetyn sähköauton hankkimiseen?
1800e bruttopalkalla ei kyllä tuesta huolimatta ostella patteriautoja.