Miksi Jumala on jättänyt meille niin monitulkintaisen sanoman?
Kysymys kristityille, ei ilkeilyä kiitos. Minkä takia Jumala on jättänyt meille sanansa niin monitulkintaisessa muodossa, että ihmiset joutuvat kiistelemään sen merkityksistä? Ihminen on ikään kuin asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Jos hän todella haluaisi ihmisten pelastuvan, niin miksei hän tuo tahtoaan ilmi niin selvällä tavalla, että siitä ei voi erehtyä? Silloin kyse olisi aidosti vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi siitä, että ei vaan ymmärrä sanomaa tai tulkitsee sen väärin.
Toinen kysymys kuuluu miksi kaikki ihmiset eivät usko vaikka haluaisivat? Vaikka kuinka rukoilisi ja lukisi Raamattua ei silti vaan sydämessään usko. Miksi Jumala sallii tämän?
Kommentit (7567)
Tämän jos tekis uudestaan, niin ei olis vaikeutta uskoa kellään
"Silloin Herra antoi aasille kyvyn puhua. Se sanoi Bileamille: Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun lyöt minua nyt jo kolmannen kerran?"
Jos se tehtiin kolme tuhatta vuotta sitten, mikä estää sen tekemisen edes kerran uudelleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa tuo "parittelu" termikin voidaan kyseenalaistaa, sillä neitsyt marian esimerkkiä seuraten nainen pystyy lisääntymään myös suoraan jumalan tai pyhän hengen kanssa. Mies ei, joten kyseessä saattaa olla vaan miesten juoni parasitoida naisten kehoissa ja alentaa naisia.
Addiktio tunkea omaa perimäänsä toisen kehoon? Vähän niinkuin joku loiseläin.
Ihmiskunnan eloonjääminen perustuu siihen oman perimän tunkemiseen toisen kehoon, jos et sattunut tätä biologian nippelitietoa tietämään.
Niin miehen. Moni naaras pystyy lisääntymään partenogeneettisesti ja neitsyt mariakin teki sen.
Ai koska satukirja sanoo niin? Mitäs tuumaat Nazguleista? Niistä kerrottiin Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa.
En tiedä, en ole perehtynyt nazguleihin. Sinulla on erikoisia mielenkiinnonkohteita. Henkimaailmaan kyllä uskon, eikös frodo kohdannut näitä kun meni sormuksella henkimaailmaan? Uskon myös esineiden "enchantaamiseen" ja niin uskovat tietyt kirkotkin, esim. esineiden pyhittämiseen. Luterilaiset taitavat olla vähän pihalla tästä, kuten muustakin oikeasti henkisestä.

Animalia estää, koska ihmismäisen äänen tuottaminen ei oikein sovi aasin äänijänteille 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa tuo "parittelu" termikin voidaan kyseenalaistaa, sillä neitsyt marian esimerkkiä seuraten nainen pystyy lisääntymään myös suoraan jumalan tai pyhän hengen kanssa. Mies ei, joten kyseessä saattaa olla vaan miesten juoni parasitoida naisten kehoissa ja alentaa naisia.
Addiktio tunkea omaa perimäänsä toisen kehoon? Vähän niinkuin joku loiseläin.
Ihmiskunnan eloonjääminen perustuu siihen oman perimän tunkemiseen toisen kehoon, jos et sattunut tätä biologian nippelitietoa tietämään.
Niin miehen. Moni naaras pystyy lisääntymään partenogeneettisesti ja neitsyt mariakin teki sen.
Kannattaa miettiä (1) kuinka yleistä on ihmisen partenogeneesi (2) mitä evolutiivistä etua on suvullisesta lisääntymisestä.
Olen miettinyt ja ottanut selvää. Jopa tieteilijät ovat dokumentoineet sitä. Ja jos tieteilijät dokumentoivat sitä, se on todennäköisesti erittäin helppoa ja todennäköistä :DDD Me muut tehdään paljon vaikeampia asioita.
Sinulta varmaan onnistuu tällaisen tutkimuksen linkittäminen? Jos ei onnistu, olet valehtelija.
Onnistuisi mutta tieteilijänä sinä teet tietysti oman lähdetyösi. En ole kuitenkaan mikään tutkimusapulaisesi. Sait jo hyvän asiasanan, partenogeneesi, joka oli varmaan sinulle uusi. Ole hyvä

Eli uskot sekä Raamattuun ja sitten tähän toiseen satukirjaan, jonka mainitsin. Mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Tämän jos tekis uudestaan, niin ei olis vaikeutta uskoa kellään
"Silloin Herra antoi aasille kyvyn puhua. Se sanoi Bileamille: Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun lyöt minua nyt jo kolmannen kerran?"
Jos se tehtiin kolme tuhatta vuotta sitten, mikä estää sen tekemisen edes kerran uudelleen?
Kyllä eläimetkin puhuvat ihan tänä päivänä.
Ateisteilla ja materialisteilla on jotain vikaa kehossaan, kun eivät kuule jumalaa, eivät kykene uskoon, eivätkä osaa kommunikoida eläinten kanssa. Mikähän teidät on pilannut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa tuo "parittelu" termikin voidaan kyseenalaistaa, sillä neitsyt marian esimerkkiä seuraten nainen pystyy lisääntymään myös suoraan jumalan tai pyhän hengen kanssa. Mies ei, joten kyseessä saattaa olla vaan miesten juoni parasitoida naisten kehoissa ja alentaa naisia.
Addiktio tunkea omaa perimäänsä toisen kehoon? Vähän niinkuin joku loiseläin.
Ihmiskunnan eloonjääminen perustuu siihen oman perimän tunkemiseen toisen kehoon, jos et sattunut tätä biologian nippelitietoa tietämään.
Niin miehen. Moni naaras pystyy lisääntymään partenogeneettisesti ja neitsyt mariakin teki sen.
Kannattaa miettiä (1) kuinka yleistä on ihmisen partenogeneesi (2) mitä evolutiivistä etua on suvullisesta lisääntymisestä.
Olen miettinyt ja ottanut selvää. Jopa tieteilijät ovat dokumentoineet sitä. Ja jos tieteilijät dokumentoivat sitä, se on todennäköisesti erittäin helppoa ja todennäköistä :DDD Me muut tehdään paljon vaikeampia asioita.
Sinulta varmaan onnistuu tällaisen tutkimuksen linkittäminen? Jos ei onnistu, olet valehtelija.
Onnistuisi mutta tieteilijänä sinä teet tietysti oman lähdetyösi. En ole kuitenkaan mikään tutkimusapulaisesi. Sait jo hyvän asiasanan, partenogeneesi, joka oli varmaan sinulle uusi. Ole hyvä
Eli valehtelet, muu on selittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa tuo "parittelu" termikin voidaan kyseenalaistaa, sillä neitsyt marian esimerkkiä seuraten nainen pystyy lisääntymään myös suoraan jumalan tai pyhän hengen kanssa. Mies ei, joten kyseessä saattaa olla vaan miesten juoni parasitoida naisten kehoissa ja alentaa naisia.
Addiktio tunkea omaa perimäänsä toisen kehoon? Vähän niinkuin joku loiseläin.
Ihmiskunnan eloonjääminen perustuu siihen oman perimän tunkemiseen toisen kehoon, jos et sattunut tätä biologian nippelitietoa tietämään.
Niin miehen. Moni naaras pystyy lisääntymään partenogeneettisesti ja neitsyt mariakin teki sen.
Ai koska satukirja sanoo niin? Mitäs tuumaat Nazguleista? Niistä kerrottiin Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa.
En tiedä, en ole perehtynyt nazguleihin. Sinulla on erikoisia mielenkiinnonkohteita. Henkimaailmaan kyllä uskon, eikös frodo kohdannut näitä kun meni sormuksella henkimaailmaan? Uskon myös esineiden "enchantaamiseen" ja niin uskovat tietyt kirkotkin, esim. esineiden pyhittämiseen. Luterilaiset taitavat olla vähän pihalla tästä, kuten muustakin oikeasti henkisestä.
Eli uskot sekä Raamattuun ja sitten tähän toiseen satukirjaan, jonka mainitsin. Mielenkiintoista.
Juu ja uskon hindujen ja buddhienkin juttuihin. Ne eivät ole ristiriidassa keskenään. Kristittyjä pidetään pimennossa tietyistä asioista ja osa on heille ns. salatietoa, joka selviää vasta jos lähtee luostariin tai tutkii pyhiä - nämä jutut alkavat sitten olemaan enemmän linjassa buddhalaisten ja hindujen oppien kanssa. Kun aletaan siis puhumaan oikeasta hengen elämästä ja valaistumisesta, kirkastumisesta ja sen sellaisesta.
Kristinuskon eteisaula, missä lähinnä miehet yrittävät levittää siementään maksimaalisesti, on vähän erikoinen paikka, siellä en viihdy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa tuo "parittelu" termikin voidaan kyseenalaistaa, sillä neitsyt marian esimerkkiä seuraten nainen pystyy lisääntymään myös suoraan jumalan tai pyhän hengen kanssa. Mies ei, joten kyseessä saattaa olla vaan miesten juoni parasitoida naisten kehoissa ja alentaa naisia.
Addiktio tunkea omaa perimäänsä toisen kehoon? Vähän niinkuin joku loiseläin.
Ihmiskunnan eloonjääminen perustuu siihen oman perimän tunkemiseen toisen kehoon, jos et sattunut tätä biologian nippelitietoa tietämään.
Niin miehen. Moni naaras pystyy lisääntymään partenogeneettisesti ja neitsyt mariakin teki sen.
Kannattaa miettiä (1) kuinka yleistä on ihmisen partenogeneesi (2) mitä evolutiivistä etua on suvullisesta lisääntymisestä.
Olen miettinyt ja ottanut selvää. Jopa tieteilijät ovat dokumentoineet sitä. Ja jos tieteilijät dokumentoivat sitä, se on todennäköisesti erittäin helppoa ja todennäköistä :DDD Me muut tehdään paljon vaikeampia asioita.
Sinulta varmaan onnistuu tällaisen tutkimuksen linkittäminen? Jos ei onnistu, olet valehtelija.
Onnistuisi mutta tieteilijänä sinä teet tietysti oman lähdetyösi. En ole kuitenkaan mikään tutkimusapulaisesi. Sait jo hyvän asiasanan, partenogeneesi, joka oli varmaan sinulle uusi. Ole hyvä
Eli valehtelet, muu on selittelyä.
Ovatko porchetkin valehtelua, vaikka sinä et sellaista ole nähnyt tai omista? Entä merikilpikonnat? Tai mount everestin huippu?

Kuten sanottua, kukaan ei ole todistanut ihmisen partenogeneesiä. Porschen kyydissä olen sen sijaan ollut.

Se voi sitten olla ettei partenogeneesikään koskaan tule todeksi sinun elämässäsi, varsinkaan jos et ole itse näkemässä vaivaa asian selvittämiseksi tai elämääsi tuomiseksi. Ei varmaan haittaa ketään.

Tätä ovat tiedemiehet tutkineet ja toimimattomaksi todenneet. Lue alta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Partenogeneesi
"Partenogeneesi voidaan aikaansaada myös kokeellisesti; esimerkiksi sammakkoeläinten hedelmöittymätön munasolu voidaan indusoida jakautumaan tietyillä kemikaaleilla tai mekaanisesti ärsyttämällä. Nisäkkäillä nämä kokeet ovat yleensä tuottaneet korkeintaan varhaisia alkioasteita, koska leimautumisen takia onnistuneeseen sikiönkehitykseen tarvitaan kummaltakin vanhemmalta peräisin olevat kromosomit."

Kovasti tuli hiljaista, kun lyötiin inhottavaa tiedefaktaa pöytään.

Tiedemiehet eivät ole osanneet todistaa jumalaakaan ja silti jumala on tosi. Ei voi mitään että tiedemiehet eivät osaa :D

Ei se tee jumalasta totta, että sinä sanot niin 🤣

Ei niin, jumala on olemassa ihan siitä riippumatta mitä minä tai sinä sanomme.

Tai on olematta.
Vierailija kirjoitti:
https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-series=786&open-episode=495294
Argeologia vahvstaa Raamatun todenperäisyyden.
Ei saa valehdella. Eikös jeesus kieltänyt sellaisen touhun?
Vierailija kirjoitti:
Tämän jos tekis uudestaan, niin ei olis vaikeutta uskoa kellään
"Silloin Herra antoi aasille kyvyn puhua. Se sanoi Bileamille: Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun lyöt minua nyt jo kolmannen kerran?"
Jos se tehtiin kolme tuhatta vuotta sitten, mikä estää sen tekemisen edes kerran uudelleen?
Katso ympärillesi - rauduskoivu, korvasieni, orava, joki, tomu, ihminen, sinä .... kaiken on Jumala tehnyt ja tekee koko ajan. Tekemistä tapahtuu. Ihmeitä tapahtuu!