Miksi Jumala on jättänyt meille niin monitulkintaisen sanoman?
Kysymys kristityille, ei ilkeilyä kiitos. Minkä takia Jumala on jättänyt meille sanansa niin monitulkintaisessa muodossa, että ihmiset joutuvat kiistelemään sen merkityksistä? Ihminen on ikään kuin asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Jos hän todella haluaisi ihmisten pelastuvan, niin miksei hän tuo tahtoaan ilmi niin selvällä tavalla, että siitä ei voi erehtyä? Silloin kyse olisi aidosti vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi siitä, että ei vaan ymmärrä sanomaa tai tulkitsee sen väärin.
Toinen kysymys kuuluu miksi kaikki ihmiset eivät usko vaikka haluaisivat? Vaikka kuinka rukoilisi ja lukisi Raamattua ei silti vaan sydämessään usko. Miksi Jumala sallii tämän?
Kommentit (2855)
En tiedä miten hankala on huomata että maailma vaikuttaa ihan joka yksityiskohdaltaan juuri sellaiselta jota voi odottaa jos sen takana ei ole mitään jumalaa, eikä varsinkaan hyvää ja rakastavaa jumalaa.
Maailma on täynnä ihan sattumanvaraisesti jakautuvaa kärsimystä ja kurjuutta. Paha ei saa palkaansa mitenkään johdonmukaisesti, luonnonmullistukset, taudit, sodat ja muut surmaavat kyselemättä että oletko hyvä vai paha, lapsi tai aikuinen tai tehnyt pahaa tai et. Luontokin noudattelee ihan loogisia biologian havaitsemia mekanismeja eikä mitään "jumala loi kaikki lajit sormia napsauttamalla" satua. Yleensäkään emme havaitse missään mitään sellaista joka vaatisi selittäjäksi persoonallisen jumalolennon.
"Mietipä hetki, millaisissa olosuhteissa Uusi testamentti kirjoitettiin. Kristittyjen elämä ei todellakaan ollut helppoa. "
Entä sitten? Ei vaikuta mitenkään siihen että Jumala ei nyt tosiaan näytä välittävän nälkäänäkevistä vaikka miten he rukoilisivat.
"Tällaiset asiat ei tietenkään onnistu, jos kysymyksiin vastataan laadukkailla linkeillä, vaikka linkkien sisältö vastaisi kysymyksiin paljon paremmin (ja ennen kaikkea luotettavammin!) kuin jopa tuhansien viestien pituisiksi venyvät keskustelut täällä. "
Linkit uskonnon järjettömyyksiin eivät ole sen luotettavampia tai uskottavampia. Jos heillä olisi oikeasti uskonnon kanssa sopusoinnussa olevat luotettavat selitykset vaikka evoluutioon tai vastaaviin niin niitä kyllä julkaistaisiin tieteellisissä lehdissä. Mutta koska ne ovat vain selitysyrityksiä jotka eivät kestä sisällöllistä tai loogista kritiikkiä, niitä julkaistaan vain uskovien omilla sivuilla. Usein niissä ihan tietoisesti valehdellaan tai jätetään osa kertomatta.
Olen netistä katsonut paljon ihan maailmanluokan uskovaisten väittelyitä ja selityksiä Raamatun ja uskonnon ongelmakohtiin eivätkä ne selitykset ole lopulta sen parempia tai uskottavampia. Jokaiseen löytyy kyllä oikein hyvä vastaväite tai kumoaminen.
"Totta kai siitä saa rapaa niskaan, jos tällaisiin keskusteluihin antaa linkin sen sijaan että ryhtyisi itse omin sanoin selittämään sellaisia asioita, joiden selittämiseen tarvitaan asiantuntijoiden apua."
Täälläkin oli hetki sitten pari linkkiä uskovaisten evoluutio-selityksiin. Ja niitä ei kyllä ollut kirjoittanut minkäänsortin asiantuntija. Vaan ne sisälsivät samat virheelliset väittämät ja puolitotuudet kuin kaikki vastaavat selitysyritykset. Uskonnollisten selitysten perustavaalaatua oleva heikkous on aina se että niiden lähtökohta on aina se että sen uskon pitää olla totta. Sitten kaikki luonnossa ja maailmassa havaitut asiat pitää saada sovitettua vaikka väkisin siihen että uskonnon käsitykset voivat olla samaan aikaan totta. Niin ei voi syntyä hyvää tietoa.
"Olen netistä katsonut paljon ihan maailmanluokan uskovaisten väittelyitä ja selityksiä Raamatun ja uskonnon ongelmakohtiin eivätkä ne selitykset ole lopulta sen parempia tai uskottavampia. Jokaiseen löytyy kyllä oikein hyvä vastaväite tai kumoaminen."
Ihan ne tunnetuimmatkin sanovat lopulta täysin samat selitykset kuin täälläkin on kuultu vaikkapa orjuudesta. Se oli vain sen ajan tapa, se ei ollut "oikeaa orjuutta", sitä ei oikeastaan hyväksytä vaikka ei kielletäkään, Jeesus ei enää hyväksynyt sitä jne. Mikään noista ei ole uusi eikä mikään niistä ole hyvä selitys. Ne ovat vain selittelyä johon uskovat joutuvat koska heidät Raamatussaan nyt vain on ristiriitaisuuksia ja nykypäivän moraaliin sopimattomia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta 2000 viestiä tulee täyteen. Mikä saa teidät jatkamaan tällaista typerää vääntöä näin kauan? Ettekö te ihan oikeasti keksi mitään parempaa käyttöä elämällenne?
Mikä sinut saa kommentoimaan? Etkö keksi muuta tekemistä?
Käyn vauvapalstalla muutaman kerran kuussa ja usein etusivulla on pitkä uskontoaiheinen keskustelu, joka on mennyt pelkäksi typeräksi väännöksi. Päätin kerrankin kysyä, mikä saa jotkut jaksamaan tällaista, kun en niin millään ymmärrä. Paljon luotettavampaa tietoa ja lennokkaampia teorioita on helppo löytää Googlella.
Niin? Onko sinulla käsitys, että kaikki muut viettävät kellon ympäri täällä? Tai ehkä muutama uskis viettää, siksi samanlaisia vastauksia heittävät.
En ole seurannut näitä keskusteluja mitenkään aktiivisesti enkä kuvittele tietäväni, onko täällä 2 yli-innokasta uskonnosta kiinnostunutta nolifea käymässä loputonta vääntöä keskenään vai satoja muutaman viestin kirjoittajia.
Jotkut ateistit käyttävät uskovaisia vampirismin kohteena. Kohdistavat näihin vaan väkivaltaa saadakseen heiltä elämänenergiaa.
Enpäs ole moisesta kuullut. Sen olen, että uskovat ovat läpi historian koettaneet pakottaa muita elämään heidän tavallaan, mutta tuosta en koskaan.
Kristittyjä vainotaan eniten uskonnollisista ryhmistä.
En usko, että tuosta on kovinkaan luotettavaa mittausdataa olemassa. Jotta jokin toiminta voitaisiin laskea tosiasialliseksi kristittyjen vainoksi, sen pitäisi kohdistua nimenomaan kristittyihin nimenomaan siksi, että he ovat kristittyjä. Esim. se, että maassa, jossa ei ole uskonnonvapautta ei saa harjoittaa kristinuskoa ei ole kristittyjen vainoamista, vaan yhteiskunnan illiberalismia. Jos vaikka Meksikossa katolisen seurakunnan työntekijät suojelevat huumekartellien jahtaamia ihmisiä, ja kartelli kostoksi tappaa seurakunnan työntekijät, sekään ei ole kristittyjen vainoamista, koska kartelli olisi toiminut samoin, vaikka seurakunnan sijaan suojelijoina olisi toiminut joku paikallinen päälläseisojien yhdistys. Tiedän varmasti, että ainakin jälkimmäisiä ainakin jokin kristittyjen vainoista ilmoittava järjestö laskee mukaan.
Aina välillä esitetään tilastoja siitä, kuinka monta kristittyä kuolee keskimäärin vuosittain uskonsa puolesta.
Tarkempi tarkastelu paljasti, että tuohon lukuun oli laskettu mukaan Ruandan kansan urhan uhrit, kun kristityt hutut eliminoivat kristittyjä tutseja.
Olennainen tieto olisi se miksi kristitty kuolee uskonsa puolesta? Omalla toiminnalla voi vaikuttaa eloon jäämiseen ja kuolemiseen.
Tämä on vähän sivusta, mutta uskontojen pelastusopit ovat todennäköisesti olleet (ja ovat Putinin puheista päätellen yhä) tärkeitä lisäämään sotilaiden urhoollisuutta sodissa. Uskovaiset sotilaat eivät pelkää kuolemaa yhtä paljon kuin vääräuskoiset.
"Tämä on vähän sivusta, mutta uskontojen pelastusopit ovat todennäköisesti olleet (ja ovat Putinin puheista päätellen yhä) tärkeitä lisäämään sotilaiden urhoollisuutta sodissa. Uskovaiset sotilaat eivät pelkää kuolemaa yhtä paljon kuin vääräuskoiset. "
Sitä tarvitaan erityisesti sotiin joiden perusteet ovat heikot ja motivaatio sotia muuten vähäinen. Kun motivaatio tulee vaikka oman kodin ja perheen puolustamisesta, valmius kuolla löytyy kyllä yleensä uskosta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Mooseshan antoi meille ainoastaan lain jyrkkine vaatimuksineen ja armottomine oikeudenkäyttöineen, mutta Jeesus on tuonnut meille armahtavan rakkauden."
Jos Jumala ei ole jossain vaiheessa vaihtunut johonkin toiseen niin ihan sama Jumala ne Mooseksen lait on sanellut.
Lain avulla opetettiin kansaa tulevasta lopullisesta uhrista ja siitä että synti maksaa ja siitä on seurauksia.
Synti on vain luulevaisten konsepti. Ei koske muita. Luulevainenkin pääsee synnistä eroon kun luopuu uskomuksistaan.
Määritelkää eksaktisti, mikä on (peri)synti tai syntiä? Tarvitseeko synnin välttämiseen mitään uskontoa? -Tietenkään jos otaksutaan että perisynti on ihmisen universaali ominaisuus, siitä ei voi päästä eroon mitenkään, uskoi tai ei.
Synti tarkoittaa eroa Jumalasta. Siitä seuraava tila on synnin hedelmät.
Perisynti on tila:
Aadam ottaa osaa syntiin>langennut luonto> veri / sielunelämä saastui.
Ilman sovitusta et voi välttää syntiä.
Minusta tuo on hyvin epäselvää tekstiä. Yleensä pätee: selvästi kirjoitettu on selvästi ajateltu, joten epäilen tuon teologisen opin järkeä.
Mitä on sinun perustelut tai mitä et ymmärrä?
Syntiä on kaikki mikä erottaa Jumalasta.
Perisynti on verenperintönä tila jossa kaikki jälkipolvi on.
Tarkoittanet, että perisynti on geeneissä periytyvä asia? Se siis tarttui geeneissä kaikkiin ihmisiin siitä ompun haukkaamisesta? Sehän se taitaa olla se raamatun sanoma.
Ja jumala tietenkin tiesi jo maailman luodessaan, että niin tulee tapahtumaan ja kaikki sen seuraukset. Loi silti. Vai mitä?
Eikös se ollut p'ri, eli hedelmä, EI spesifioidusti omena?
Omena, Malus, ei oikein menesty niin lämpimässä ilmastossa kuin paratiisissa otaksuttavasti oli, koska omena vaatii tietyn pituisen kylmähkön talven. Hedelmä saattaisi olla granaattiomena.
Paratiisin puut, hyvän ja pahan tiedon puu ja elämän puu, ovat mielenkiintoisia dendrologisia haasteita. Ne esiintynevät Lähi-idän mytologiassa muuallakin. Muistaakseni prof. Max. Hagmanin väitöskirjan esipuheessa mainitaan paratiisin puut ja spekuloidaan niiden ristipölytteisyydellä.
Puu on monissa taruissa. Kaikkea ne keksi. Vai onko joku yksi tietty lähde puutarinoille?
Suomalaisten pyhät puut olivat pihlaja, mänty ja tammi. Hautausmailla oli karsikkopuita, jotka kait estivät vainajien kummittelua. Mutta paratiisin puut on mielenkiintoinen teema monessakin mielessä. Kielletyn hedelmän nauttiminen johtaa syntiinlankeemukseen ja perisyntiin. Heti syntiinlankeemuksensa jälkeen Aatami & Eeva "äkkkäsivät alasti olevansa" ja tekivät vyötäisillensä vihdan viikunan lehdistä. Eli viikunapuita ainakin kasvoi Eedenissä. Pukeutuminen voi viitata siihen, että seksuaalisuudesta tuli ongelma. Eli ehkäpä tarina on alunperinkin tarkoitettu vertauskuvalliseksi, mutta ottaen huomioon yleisön vaihteleva sivistystaso, tarinan oli toimittava myös konkreettisella tasolla.
Myytti kielletystä hedelmästä voi olla sekin lainaa (Nooakin arkki on lainattu Babyloniasta): Keski-Afrikan pygmeillä on samantapainen myytti, josta puuttuu puhuva käärme katso https://lughayangu.com/post/the-forbidden-tahu-fruit Muistettakoon, että nykytieteen mukaan ihmislaji syntyi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Tässä tarinassa raskaana oleva vaimo pyytää miestänsä poimimaan hedelmiä kielletystä Tahu-puusta. Vaimo ja kaikki muutkin pygmit syövät hedelmiä, Jumala suuttuu ja pygmien täytyy kuolla. Pygmejä on tutkinut mm. Jean-Pierre Hallet -niminen belgialainen. Tahu-puun lajinmääritys jätetään harjoitustehtäväksi.
"Paratiisin puut, hyvän ja pahan tiedon puu ja elämän puu, ovat mielenkiintoisia dendrologisia haasteita. "
Eivät ne ole sen suurempi tieteeteellinen haaste kuin tarujen lohikäärmeet tai satujen peikot. Ne ovat vain taruja joissa todellisuus ja kuvitelma sekoittuvat. Voi olla ihan viihdyttävää miettiä mikä puu paratiisissa olisi voinut periaatteessa olla mutta mitään oikeaa tiedettä se ei ole.
"Heti syntiinlankeemuksensa jälkeen Aatami & Eeva "äkkkäsivät alasti olevansa" ja tekivät vyötäisillensä vihdan viikunan lehdistä. Eli viikunapuita ainakin kasvoi Eedenissä."
Eeden ei ole oikea paikka. Se on vertauskuvallinen paikka jonka avulla kerrotaan tarinallinen opetus. Tämän luulisi järkeville aikuisille ihmisille olevan itsestään selvä asia.
Vierailija kirjoitti:
"Heti syntiinlankeemuksensa jälkeen Aatami & Eeva "äkkkäsivät alasti olevansa" ja tekivät vyötäisillensä vihdan viikunan lehdistä. Eli viikunapuita ainakin kasvoi Eedenissä."
Eeden ei ole oikea paikka. Se on vertauskuvallinen paikka jonka avulla kerrotaan tarinallinen opetus. Tämän luulisi järkeville aikuisille ihmisille olevan itsestään selvä asia.
Sanat "järkevä" ja "Raamattu" ovat melko huonosti sovitettavissa yhteen. On mahdotonta tietää, mikä pitää ottaa vertauskuvallisesti ja mikä ei.
Jeesuksella oli kikkeli pystyssä kun vauva oli sylissä.
"On mahdotonta tietää, mikä pitää ottaa vertauskuvallisesti ja mikä ei."
Tuo ongelma on vain nillä jotka haluavat uskoa Raamatun totena. Normaalisti tekstejä luetaan niin että vertauskuvat kyllä erottuvat muusta nimenomaan sillä että ne sisältävät vertauskuvallisia ilmaisuja. Tällaisia ovat perinteisesti vaikka "nälkäinen kuin susi", "vapaa kuin taivaan lintu" ja vastaavat. Niissä jokainen näkee että kyse on vertauskuvasta eikä siitä että joku olisi oikeasti susi tai lintu. Tai että joku tarina on niin mielikuvituksellinen ja todellisuudelle vieras että sen ymmärtää heti allegoriseksi.
Raamattua taas usein luetaan niin että kaikki on totta kunnes joku kohta on liian ongelmallinen selitettäväksi ja sitten se todetaan vertauskuvalliseksi vaikka siinä ei olisi mitään vertauskuvaan viittaavaakaan.
Vierailija kirjoitti:
"On mahdotonta tietää, mikä pitää ottaa vertauskuvallisesti ja mikä ei."
Tuo ongelma on vain nillä jotka haluavat uskoa Raamatun totena. Normaalisti tekstejä luetaan niin että vertauskuvat kyllä erottuvat muusta nimenomaan sillä että ne sisältävät vertauskuvallisia ilmaisuja. Tällaisia ovat perinteisesti vaikka "nälkäinen kuin susi", "vapaa kuin taivaan lintu" ja vastaavat. Niissä jokainen näkee että kyse on vertauskuvasta eikä siitä että joku olisi oikeasti susi tai lintu. Tai että joku tarina on niin mielikuvituksellinen ja todellisuudelle vieras että sen ymmärtää heti allegoriseksi.
Raamattua taas usein luetaan niin että kaikki on totta kunnes joku kohta on liian ongelmallinen selitettäväksi ja sitten se todetaan vertauskuvalliseksi vaikka siinä ei olisi mitään vertauskuvaan viittaavaakaan.
Jeesuksen puheet oli vertauskuvilla kerrottuja, lähi-idän kulttuurin tapaan.
"Jeesuksen puheet oli vertauskuvilla kerrottuja, lähi-idän kulttuurin tapaan."
Ja ne voi myös kirjallisista viitteistä sellaisiksi helposti havaita. Sen sijaan moni uskova pitää luomiskertomusta, syntiinlankeemusta ja monia muita Raamatun kertomuksia tosina. Vaikka ne ovat opetuksia sisältäviä keksittyjä tarinoita ihan kuten muutkin sen ajan tarinat.
Jeesuksen tekemä syntien sovitus ristillläkin on jotenkin ymmärrettävä vain vertauskuvana. Todellisena tapahtumana siinä ei ole paljon järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Heti syntiinlankeemuksensa jälkeen Aatami & Eeva "äkkkäsivät alasti olevansa" ja tekivät vyötäisillensä vihdan viikunan lehdistä. Eli viikunapuita ainakin kasvoi Eedenissä."
Eeden ei ole oikea paikka. Se on vertauskuvallinen paikka jonka avulla kerrotaan tarinallinen opetus. Tämän luulisi järkeville aikuisille ihmisille olevan itsestään selvä asia.
Sanat "järkevä" ja "Raamattu" ovat melko huonosti sovitettavissa yhteen. On mahdotonta tietää, mikä pitää ottaa vertauskuvallisesti ja mikä ei.
Raamattua ei olekaan tarkoitettu tulkittavaksi Kirkon perinteestä irrallaan.
Uskomatonta nähdä miten tässäkin keskustelussa teistit suoltaa ensin ihan mitä sattuu ja kun joku tulee esittämään ihan pätevän vasta-argumentin tai osoittaa selkeän ristiriidan niin vastaus on "laalaa ei ole meidän jumalassa tai pyhässä kirjassa mitään kritisoitavaa". Sitten tippuu hanskat ja eikun puhumaan itseään seuraavaan pussiin. Huoh.
Jokainen tekee itse omat päätöksensä. On tietysti komeampaa sanoa, että " teen raamatun ohjeiden mukaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”-En sano tätä siten että puolustelisin jotain taivaista diktaattoria.”
Myöhäistä. Olet tehnyt sitä jo pitkän aikaa.Et ole kertaakaan kertonut minä tekee Jumalastasi hyvän tai edes miten hänen moraalisuutensa ylittäisi keskivertoihmisen vastaavan.
Jäkätijäkäti :D
Ai miks Jumala on hyvä?
-loi suht kauniin maailman ja luonnon
-antoi aistit, jonkinlaisen terveyden, rakkaita ihmisiä, töitä
-on ihan huippu tyyppi! Rakastaa ja anteeksiantaa. Antaa ilon ja rauhan, läsnäolossaan on hyvä olla. Auttanut pois masiksesta ja antaa elämälle merkityksen. Auttaa arjessa, vastaa useimpiin rukouksiin.
-raivasi tien Taivaaseen synneistämme huolimatta, eli 33 v.ja kuoli myös mun puolesta.
Antaa kaiken ilmaiseksi. Antaa loputtoman iankaikkisuuden Taivaassa heille, joille nää jutut kelpaa.
-Yhtis
Jumala on hyvä harvoille ja valituille. Afrikassa nälkää näkevä lapsi ei näe asioita ihan noin positiivisesti.
Mietipä hetki, millaisissa olosuhteissa Uusi testamentti kirjoitettiin. Kristittyjen elämä ei todellakaan ollut helppoa.
Tulipa mietittyä. Johtopäätös: Kukaan ei tiedä niitä olosuhteita.
Totta kai siitä saa rapaa niskaan, jos tällaisiin keskusteluihin antaa linkin sen sijaan että ryhtyisi itse omin sanoin selittämään sellaisia asioita, joiden selittämiseen tarvitaan asiantuntijoiden apua. Oletko koskaan miettinyt mistä se johtuu, että jotkut on niin kauhean kiinnostuneita tavisten selitysyrityksistä? No tietysti siitä, että suurin osa näihin keskusteluihin osallistuvista ihmisistä ei ihan oikeasti halua tietää, mitkä on parhaat mahdolliset perustelut millekin käsitykselle.
Suurin osa tällaisiin keskusteluihin osallistuvista ihmisistä haluaa joko vakuuttaa muut siitä, että hän on itse oikeassa ja muut on väärässä, katsoa kuinka joku kiemurtelee koittaessaan vastata kysymyksiin joihin hän ei osaa vastata, trollailla muuten vaan tms. Tällaiset asiat ei tietenkään onnistu, jos kysymyksiin vastataan laadukkailla linkeillä, vaikka linkkien sisältö vastaisi kysymyksiin paljon paremmin (ja ennen kaikkea luotettavammin!) kuin jopa tuhansien viestien pituisiksi venyvät keskustelut täällä.