Riikka Purra haluaa seuraavan hallituksen leikkaavan sosiaali-, asumis- ja työttömyystuesta
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että automaattisista indeksikorotuksista on luovuttava ja menojen korottamisesta on päätettävä poliittisesti.
”Menot nousevat koko ajan automaattisesti ja se on jo itsessään ongelma”, Purra sanoo.
Käytännössä Purran esitys siirtäisi päätösvallan korotuksista hallitukselle ja eduskunnalle. Hallituksilla olisi enemmän liikkumavaraa menojen kasvun hillitsemisessä. Jos sosiaalietuuksia ei korotettaisi hintojen noustessa, niillä saisi aiempaa vähemmän tavaroita ja palveluja.
Nykyinen hallitus päätti jo hallituskauden alussa jäädyttää useiden sosiaalietuuksien kuten työttömyystuen, asumistuen ja opintorahan indeksikorotukset hallituskauden ajaksi. Kelan laskelman mukaan etuudet ovat ensi vuonna noin 9 prosenttia pienempiä kuin ne olisivat ilman jäädytystä.
Perussuomalaiset pyrkii sopeutustarpeeseen menosäästöillä. Työn ja yrittämisen verotusta ei Purran mukaan voi kiristää, eikä merkittävää korotusvaraa ole hänen mukaansa muissakaan veroissa.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienituloisilta leikkaaminen ei meille käy
Ei tuloista olekaan leikattu, tuesta vain.
Pitää mennä töihin, että on tuloja.
Mennä töihin??? Miten menet jos ei ole töitä???
Tähän työttömiä haukkuva trolli ei ikinä vastaa vaan jatkaa työtään venäjän hallituksen ohjeiden mukaan ja jauhaa palstan täyteen vihapuhetta.
Vierailija kirjoitti:
Purra ei ensi kaudella isttu eduskunnassa, vaan lähtee sieltä johonkin suojatyöhön Brysseliin. Niin ne ovat tehneet kaikki muutkin hommansa kusseet.
Miten globaali brysseli hyväksyy henkilön joka on fanaattinen nationalisti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienituloisilta leikkaaminen ei meille käy
Ei tuloista olekaan leikattu, tuesta vain.
Pitää mennä töihin, että on tuloja.
Hallitus on leikkauksillaan aiheuttanut ennätystyöttömyyden.
Suomalaisilla on liian hyvä elintaso. Pakko leikata vaikka se ei äänestäjiä miellyttäisikään.
- purra-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ensin pitäisi olla työpaikkoja ja vasta sitten voisi leikata tukia.
Esim. Marinin aikana, jolloin oli paljon avoimia työpaikkoja ja paljon vähemmän hakijoita kuin nyt olisi voinut näitä tukileikkauksia tehdä.
Tässä se ongelma juuri on. Marinin aikana työpaikat oli julkisella rahalla rahoitettuja ja lopputulosta maksetaan nyt. Hän ei kyennyt tekemään niitä uudistuksia edes vastapainoksi. Mitään oikeaa kasvua ei ollut ja nyt ollaan kusessa sen takia. En tajua, eikö ihmiset vieläkään näe, mikä katastrofi Marinin poppoo oli. Se kaasutti kohti jyrkännettä. Nykyiset sitten yrittää jarruttaa tuota syöksyä, mutta on se vaikeaa, kun edelliset oikein hirtti kaasun pohjaan ensin.
No, monella alalla, siis myös yksityisellä joilla tuttavani työskentelevät on hyvien hakijoiden määrä noussut sadoilla.
Esim. juuri eräs tuttuni, vientialalla asiantuntijatyössä haki paikkaansa marinin aikana ja hakijoita oli 20. Nyt samaan paikkaan oli yli 200 hakijaa. Tätä samaa kuulee ihan kaikkialta, jossa työehdot tes mukaiset.
Jotenkin tuntuu. Että on ihan sama ketkä siellä on puikoissa seuraavaksi. Silti tulee leikkauksia ja ehkä jopa veron korotuksia. Sitä jatkuu niin kauan aikaa kun talous on miinuksella. Nyt ollaan sen verran syvässä suossa että siitä kärsii töissä käyvät korkeiden verojen takia ja työttömät leikkauksien takia. Kaikki suomalaiset tulee kärsimään mahdollisesti lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienituloisilta leikkaaminen ei meille käy
Ei tuloista olekaan leikattu, tuesta vain.
Pitää mennä töihin, että on tuloja.
Hallitus on leikkauksillaan aiheuttanut ennätystyöttömyyden.
Höpöttelet omiasi. Työttömyyden kasvuun vaikuttaa voimakkaasti maahanmuttajien työttömyyslukujen kasvaminen, tekoälyllä työn korvaaminen ja kansainväliset suhdanteet, sotatoimien kiihtyminen. Ihan kaikkiei ole Riikan syytä,
Ne korotukset ovat aina olleet niin pieniä, ettei niillä kenenkään tuensaajan talous ole parantunut. Esimerkiksi peruspäiväraha nousi 35,72 eurosta 37,21 euroon. Korotus oli bruttona noin 1,49 euroa päivässä eli bruttona 29,80 euroa 4 viikon aikana. Ja kun tuesta otetaan -20% veroa, niin eipä niillä indeksikorotuksilla todellakaan mitään todellista parannusta ole koskaan tullut. 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienituloisilta leikkaaminen ei meille käy
Ei tuloista olekaan leikattu, tuesta vain.
Pitää mennä töihin, että on tuloja.
Käsitätkö että kaikki eivät pysty tekemään töitä, ovat työkyvyttömiä?? Miksi Purra haluaa alentaa nimenomaan heidän turvaansa, ja samalla kaataa summan omiin taskuihin veroalennuksilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purra ei ensi kaudella isttu eduskunnassa, vaan lähtee sieltä johonkin suojatyöhön Brysseliin. Niin ne ovat tehneet kaikki muutkin hommansa kusseet.
Miten globaali brysseli hyväksyy henkilön joka on fanaattinen nationalisti?
Purra mikään nationalisti ole. Viherpiiperö globalisti-lisko se on. Johan se on tälläkin kaudella avoimesti kehunut (ilmeisesti ihan tosissaan?!) Vihreitä ja heidän politiikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienituloisilta leikkaaminen ei meille käy
Ei tuloista olekaan leikattu, tuesta vain.
Pitää mennä töihin, että on tuloja.
Montako työtöntä ajattelit työllistää?
Se riippuu ihan työttömän tutkinnosta. Alan ja tason mukaan. Ilman koulutusta ja alan tutkintoa en palkkaa ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ensin pitäisi olla työpaikkoja ja vasta sitten voisi leikata tukia.
Esim. Marinin aikana, jolloin oli paljon avoimia työpaikkoja ja paljon vähemmän hakijoita kuin nyt olisi voinut näitä tukileikkauksia tehdä.
Tässä se ongelma juuri on. Marinin aikana työpaikat oli julkisella rahalla rahoitettuja ja lopputulosta maksetaan nyt. Hän ei kyennyt tekemään niitä uudistuksia edes vastapainoksi. Mitään oikeaa kasvua ei ollut ja nyt ollaan kusessa sen takia. En tajua, eikö ihmiset vieläkään näe, mikä katastrofi Marinin poppoo oli. Se kaasutti kohti jyrkännettä. Nykyiset sitten yrittää jarruttaa tuota syöksyä, mutta on se vaikeaa, kun edelliset oikein hirtti kaasun pohjaan ensin.
No, monella alalla, siis myös yksityisellä joilla tuttavani työskentelevät on hyvien hakijoiden määrä noussut sadoilla.
Esim. juuri eräs tuttuni, vientialalla asiantuntijatyössä haki paikkaansa marinin aikana ja hakijoita oli 20. Nyt samaan paikkaan oli yli 200 hakijaa. Tätä samaa kuulee ihan kaikkialta, jossa työehdot tes mukaiset.
Jep. Korkeakoulutettujen ja yliopistosta valmistuneiden työttömyys on kasvanut Suomessa nopeasti, mikä johtuu yleisestä taloustilanteesta ja julkisen sektorin säästöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienituloisilta leikkaaminen ei meille käy
Ei tuloista olekaan leikattu, tuesta vain.
Pitää mennä töihin, että on tuloja.
Töitä ei ole. 376 000 työtöntä. Kaikki heistä eivät voi olla työhaluttomia.
Seuraava (vasemmisto)hallitus mällää rajattomasti. Rahaa on ja uutta otetaan seinästä!
Vierailija kirjoitti:
Seuraava (vasemmisto)hallitus mällää rajattomasti. Rahaa on ja uutta otetaan seinästä!
Oikeiston vastuuton rahanjakopolitiikka kaikista rikkaimmille veroalennuksilla ja miljardeihin paisutetuilla yritystuilla onkin sitä parempaa politiikkaa?
Vierailija kirjoitti:
Seuraava (vasemmisto)hallitus mällää rajattomasti. Rahaa on ja uutta otetaan seinästä!
Velkajarrusta on sovittu, jos et muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraava (vasemmisto)hallitus mällää rajattomasti. Rahaa on ja uutta otetaan seinästä!
Velkajarrusta on sovittu, jos et muista.
Oikeisto tietää ettei se itse pysty sitä noudattamaan. Johan Orpon hallitus levitteli miljardeja velkaeuroja pelkästään omille ökykavereilleen veroalennuksina ja yritystukina, joihin ei vahingossakaan kosketa! Sen sijaan sairaan, vammautuneen tai syöpäpotilaaksi joutuneen pienen lapsen hoitoon nyt "ei vain ole varaa".
"Sori siitä"
Ai mihin töihin?
Eka leikattiin se 300 e raha jonka avulla pystyi työttömät olee osa-aika töissä mut sit poistettiin. Luuli että työttömyys vähenee niin. Toisin kävi.
Vierailija kirjoitti:
Pienituloisilta leikkaaminen ei meille käy
Kun muusta ei voi leikata, niin leikataan pienituloisten tuista, koska he eivät ainakaan pysty pistämään hanttiin. Menkööt lakkoon jos haluavat! 😁
Suurista yritystuista jos leikataan, voi yritys alkaa supistamaan toimintaansa tai uhata jopa siirtää toiminnan toiseen maahan. Ei voi siis leikata.
Sama suurin piirtein kaikilla muillakin valtion tukia saavilla, joilta ei voi leikata, on jotain millä voi yhteiskuntaa kiristää.
Sairaat eivät parane itsestään, työttömät eivät työllisty, mutta heiltä, vanhuksilta, ja lapsilta voidaan hyvin leikata, koska heidän vaikutus mahdollisuutensa ovat vähäiset.
Enkä siis naura tukien varassa eläville, olenhan itsekin sellainen, mutta onhan tuo surkuhupaisaa, että otetaan vain heiltä, jotka eivät voi osaansa vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan jees, sillä ei tuottavilta ihmisiltä kannata leikata mitään. Luonnossakin heikoimmat häviää pois.
Eivät heikot häviä yhteiskunnasta leikkauksilla. Rahoittavat sitten elämänsä rikoksilla. K. J. Lång totesi aikoinaan hyvän sosiaalipolitiikan olevan parasta kriminaalipolitiikkaa. M52
Montako työtöntä ajattelit työllistää?