Pienistä ikäeroista: Olen nyt lukenut täältä useamman aloituksen jossa kerrotaan

ja toinen tai molemmat on _säännöllisessä_ jatkuvassa päivähoidossa ja äiti kotona, hänen jaksamiselleen aika olennainen seikka lienee se, että lapset ovat päivähoidossa??

Vierailija:

Ja jos kerran vastaa, miksei vastaa, että " hyvin pärjää, kun esikoinen on päivähoidossa" . Sehän se juju siinä hänellä on.

Näin suorana kopiona:

" Mutta ei siis ylivoimaista vaan jopa ihan nautittavaa arkea. Toki pakko myöntää että esikoisen päiväkodista on ollut meille suuri apu. "

hän vastasi, että koska selviää kahden erityislapsen kanssa, hän takuulla selviäisi hienosti myös kahden terveen lapsen kanssa.



Kun kuitenkaan hänellä ei siitä kokemusta ole, eikä myöskään omiensa hoitamisesta itse.

Mulla kaksi poikaa alle 2-vuoden ikäerolla. Mies poissa paljon, viikonloppuisin kotona. Alku oli helppoa, vauva nukkui paljon. Sitten oli vaikeampaa kun vauva oli noin 2kk-7kk, tarvitsi syliä kun ei päässyt itse liikkeelle. Nyt on tosi helppoa kun esikoinen 3v ja kuopus 1v. Pitävät seuraa toisilleen, kavereita ovat. Ainut ongelma on esikoisen paha uhma. Mutta uhma olisi joka tapauksessa, oli toinen tai ei.

Vierailija:

ja toinen tai molemmat on _säännöllisessä_ jatkuvassa päivähoidossa ja äiti kotona, hänen jaksamiselleen aika olennainen seikka lienee se, että lapset ovat päivähoidossa??

saamani apu oli minun jaksamiselleni tärkeä. Poistaako se minun kokemukseni äitiydestä?

53

että jaksaisi olla parempi äiti, jos saisi joka päivä olla erossa lapsestaan kolme tuntia. Äiti, joka hoitaa lapsiaan kolmevuotiaaksi kotona 24/7 ei varmastikaan ole ruumiin ja sielun voimiltaan täysin kunnossa. Piste.

kuinka paljon äidin on luvallista antaa lastaan toisen hoitoon pystyen silti omaamaan kokemuksen tämän hoidosta????



Voisiko joku ystävällisesti vastata tähän?

minä ihmettelen miten voi verrata kolmen tunnin hoitoa päivässä ja lapsen antamista adoptioon.

Täällä nyt puoli tetraa korviketta ensimmäisen 6kk aikana vastaa samaa kuin jättäisi imettämisen kokonaan väliin (siksi ettei halua rintojen menevän pilalle). Suhteellisuudentaju on täällä vieras käsite.

Vierailija:

hän vastasi, että koska selviää kahden erityislapsen kanssa, hän takuulla selviäisi hienosti myös kahden terveen lapsen kanssa.

Kun kuitenkaan hänellä ei siitä kokemusta ole, eikä myöskään omiensa hoitamisesta itse.

Koska olen saanut säännöllisesti apua mieheltäni ja äidiltäni sekä silloin tällöin muiltakin läheisiltä? Tarkennuksena siis olen kotiäitiyteni ajan käynyt harrastukseni parissa 3 kertaa viikossa n.2-3h pätkiä ja sen lisäksi lähes päivittäin saanut yksin käydä koiran kanssa lenkillä, pari kertaa viikossa kauppareissun yksin ym.

Onko minulla näillä perustein kokemusta lapseni hoidosta?

Nyt eka 2v. ja kakkonen 3kk. Meillä ainakin on mennyt ihan hyvin, molemmat ovat olleet ns. helppoja vauvoja. Vauva nukkuu hyvin sekä päivällä että yöllä. Alussa oli vaikeaa rytmittää päivää, mutta nyt sekin alkaa sujua. Kun vauva nukkuu aamupäiväunia, käydään kaupassa ja pihalla. Herättyään vauva on hyvällä tuulella ja jaksaa seurata kun tehdään ruokaa. Sitten ykkönen nukkuu ja usein kakkonenkin nukahtaa taas. Sitten on äidillä rauhallinen pari tuntia ihan yksikseen kotona.



Sitten taas tehdään ruokaa valmiiksi iltaa varten ja kun vauva alkaa väsähtää, niin mennään ulos taas, vauva nukkuu vaunuissa ja ykkönen saa leikkiä äidin kanssa.



Illalla on kitinää, mutta silloin isä onkin jo auttamassa ja yöllä nukutaan - 1-2 herätystä, mutta eivät vaikuta mitenkään.



Ollaan onnellisia kun on helpot lapset, koliikkivauvan kanssa olisi varmaan vaikeaa tai jos vauva ei viihtyisi kuin sylissä tai jos ykkönen olisi kiukkuinen tapaus...



En tosin harrasta mitään erityistä, eli ei ole haluja päästä iltaisin viettämään ' omaa aikaa' - viihdyn ihan hyvin lasteni seurassa, ovat niin vähän aikaa noin pieniä, ensimmäiset hymyt ja muut oppimiset menevät ohi niin nopeasti. Melkein iskee uusi vauvakuume kun kakkonenkin kasvaa niin nopsaan....

en nyt ota kantaa tähän ' sivuraide' -keskusteluun, mutta kiva kun on tullut paljon kommenttia aloitukseeni.



Olen jo vähän ' iäkkäämpi' äiti eli 36 v. ja myönnän auliisti että olisin jaksanut valvomiset paremmin nuorempana, mutta kun ei tuota lapsukaista aikaisemmin suotu. Nyt sitten alkaa olla jonkinlainen kiire jos sitä toista aikoo yrittää... dilemmaa kerrakseen kun kuitenkin hiukan pelottaa. Tämä tämänhetkinen ainokaisemme ei ollut vauvana ehkä vaativimmasta päästä, joskaan ei helpoinkaan. Jotain siltä väliltä. Hirveän väsynyt vain olin jossain vaiheessa viime kesänä ja ehkä kärsin lievästä synnytyksen jälkeisestä masennuksestakin unettomuuksineen.



Tilannetta ei tee helpommaksi se että meillä ei ole _lainkaan_ sukulaistukiverkkoa olemassa -miehen vanhemmat ja sisar perheineen asuvat ulkomailla ja oma äitini on kuollut, isään ei ole yhteyksiä (sen puoleen että 60-kymppisestä isästä nyt vauvan hoitoapua olisikaan...) ja sisaruksiahan minulla ei ole. Kavereiden apuun pyytämiseen on aina isompi kynnys ja monilla heistä on omat perheet ja omat kiireensä.



Toisaalta poiketen hieman hoitoasiaan, jos toinen lapsi tulisi ja sitten tuntuisi siltä että että voimavarat loppuu, kai sitä voisi harkita esikoisen viemistä hoitoon esim puolipäiväisesti. Itse asiassa av on aivopessytminut niintotaalisesti että edes koko subjektiivisen päivähoito-oikeuden vaihtoehtoa muistanut ;)Hän olisi kuitenkin silloin yli 2 v. ja muutenkin tulee aloittamaan päiväkodissa puolipäiväisenä ensi syksynä kun on 1 v. 8kk.



T. Ap, joka edelleen jää pohtimaan jaksamistaan

ei lähtökohtaisestikaan ole tarkoitus lapsiaan itse hoitaa. Ihmeellisillä tapauksilla sitä on tarkoitus lisääntyä...

Ikäeroa meidän pojilla on vähän reilu 2 v. eli ei nyt ihan pienimmästä päästä mutta tuon verranhan ap:n lapsillekin suunnilleen tulisi jos kerran esikoinen on nyt " jo" 1v3kk.



Kotona oleminen on paljon mukavampaa kun lapsia on 2, mulla ainakin oli yhden kanssa aika hiton tylsää ja pitkäveteistä. Ja meilläkään ei ole mitään tukiverkkoja, minun vanhemmat ovat kuolleet ja miehen vanhemmat iäkkäitä ja asuvat toisella puolen suomea. Kolmatta toivotaan mahdollisimman pian tähän perään, että saadaan vähän lisää haastetta ;) Haluamme lapset putkeen siksi että kasvavat nopeasti isommiksikin.

En sanonut että veisin esikoisen hoitoon ilman muuta ja heti toisen lapsen synnyttyä. Se mahdollisuus tässä maassa on kuitenkin olemassa, ja onko sillä jokin ero jos lapsi jää ainoaksi ja on siinä tapauksessa hoidossa alkaen 1v 8kk aluksi puolipäiväisesti kuin että syntyy toinen lapsi ja esikoinen käy silti puolipäiväisesti hoidossa?



No joo, arvasin että tuon kommentin jälkeen lynkataan kotihoitofundamentalistien toimesta, mutta minulle tuo kuitenkin antaa toivoa, ehkä kuitenkin uskallamme yrittää, onhan apua saatavissa jos _todella_ näyttää siltä että uusi tulokas olisikin vaativa tapaus.



Ymmärrän kuitenkin omat rajoitukseni ja voimavarani.

Vaan eipä taida tulla. Yritys alkoi heti kun esikoinen syntyi. Poika nyt 1v 3kk.

kyllä nyt sen ajan pystyy vaikka päällään seisomaan että saa palkinnon keskenään viihtyvistä sisaruksista. Ja kannatan lämpimästi kolmannenkin tekemistä heti samaan putkeen (1-2 vuoden ikäerolla). Kolmas ei tuo juuri mitään lisää siihen kaaokseen ja sittenhän se on kerralla ohi!



Neljän onnellinen äiti ;D

Hyvin on mennyt alusta asti, nyt lapset 2 ja 4.

Edes vauva-aikana en ollut erityisen väsynyt vaan jaksoin liikkua ja touhuta lasten kanssa. Mustasukkaisuutta ei pahemmin ollut.

Nyt lapsen toki tappelevat ja mekastavat minkä ehtivät, mutta en ole kokenut tätä missään vaiheessa niin raskaaksi, että pieni ikäero kaduttaisi.

Meillä ikäeroa 1v 2kk, ja helppoa heidän kanssaan ollut. Nopeasti meni vauvavaihe, mutta sitten siki taas vauvakuume. ja nyt nuorin jo 1v ja rankempaa tämä on eri ikäisten kanssa koska vauva ei koskaan saa nukkua rauhassa koska isompia pitää viedä kerhoihin ja muskareihin jne retuuttamista paikasta toiseen. Isommat saivat rauhassa elää vauva ja taaperovaiheen. Suosittelen jos kahta meinaa niin pienellä ikäerolla. Jos taas useampaa, niin sitten sitä retuuttamista on joka tapaukses niin sitten isommat ikäerot ok, kerkeää jokainen saada huomioo aikanaan.

Leikkivät yhdessä, mutta esikoinen ehti vaipoista pois ennen kuopuksen tuloa ja muutenkin jo vähän isommaksi.