Pienistä ikäeroista: Olen nyt lukenut täältä useamman aloituksen jossa kerrotaan

Myönnetään nyt alkuun nämä omat virheeni, eli minulla ei ole mitään kokemusta kahden terveen pienen lapsen hoitamisesta. Näin yhden erityislapsen ja yhden lievempiä erityistarpeita omaavan lapsen äitinä vaan olen välillä ajatellut ettei se kahden terveen lapsen kansssa varmaan paljoa raskaampaa olisi. Mutta siis koska kokemus puuttuu niin en vvoi näin sanoa, voinhan olla ihan väärässäkin.



Kuten jo alussa mainitsin niin koen päiväkodista olleen meille todella paljon hyötyä ja apua. Enkä siis tarkoita sillä vain noita tunteja mitkä saan keskittyä rauhassa kuopukseen, vaan myös sitä että olen saanut ihania ihmisiä yhteistyöhön tuon pojun kuntoutuksen eteen ja edistystäkin on tapahtunut :o) Eli meille loistoratkaisu ja voi olla sitä jollekin muulle perheelle jolla " ongelmat" ovat erilaisia.



Vaikka poju tuon 3h/päivä hoidossa onkin, niin katson silti hoitavani aktiivisesti lapsiani ja että minulla on kokemusta siitä mitä arki heidän kanssaan on. Olinhan todella tuon 7kk yksin kotona kanssaan ja miehen vuorotyön myötä myös nyt saatan viikonloppuisin pyörittää kaikkea yksin. Kyllähän tässä touhua on ja välillä väsyttää, varsinkin silloin kun sattuu näitä muita vastoinkäymisiä eteen sitä tahtia kuin viimeaikoina. Mutta silti ollaan pärjätty ja hyvä näin. Kun näitä kriteereitä rupeaa miettimään niin av:n mukaan monellakaan meistä ei ole kokemusta lastemme hoidosta ;)



Niin, hyvin ollaan pärjätty, päiväkodin ihanalla tuella!



Tämä oli varmaan se lause mitä jotkut kaipasivat, eli olkaa hyvät :o)



ps. syy miksi tähän vastasin oli se että omaan todella kaksi lasta pienellä ikäerolla enkä minäkään aloituksesta nähnyt ap:n osoittaneen kysymystään niille joiden molemmat lapset ovat kotihoidossa. Niin ja hupsista, ap tuossa itsekin taisi tunnustaa päivähoidon olevan vaihtoehtona jos sille tarvetta ilmenee...

eikä sellaisina minä haluaa ne nähdä.



Kuopuksemme on todellakin ilmoitettu päivähoitojonoon, mutta paikkaa on haettu vasta tammikuuksi jolloin hänellä on ikää 1,5v. Täysiäiväisiksi ei mene kumpikaan, vaan hoitoaika tulee olemaan max 30h/viikko, eikä välttämättä lähellekään tuota maksimiaikaa. Esikoinen siirtyy myös tuohon samaan hoitoaikaan syksyllä. Siitä ei kuitenkaan tarvitse syyttää laiskaa kotiäitiä, vaan tällä kertaa syyt ottaa niskoilleen laiska koti-isä ;o)



Ja syy tuolle kuopuksen aikaiselle hoitoonlaittamiselle on juuri se että näin pystymme välttämään tuon täysipäiväihoidon, kenties kokonaan.

Onhan ketjuun vastannut niitäkin, joilla kuopus vasta esim. muutaman kuukauden. Siinähän tuota peräänkuuluttamaasi kokemusta on vieläkin vähemmän! Hassua hyökätä moisella kommentilla jotakuta vastaan, kun todellinen punainen vaate tässä oli vain se osapäivähoito.



Kokemus karttuu päivä kerrallaan, aina oppii uutta. Kuukaudessakin pääsee jo hyvään tuntumaan, mitä se arki on. Itselläni on 1v9kk ikäerolla lapset, nyt 2 ja 4v. Raskasta on välillä, kun olen lasten kanssa yksin. Vauva-arjen helpotuttua uhmat sun muut tulleet tilalle ja vaikeampia kausia tulee aika ajoin. Hyvin kai ollaan pärjätty ja useimmiten on ihan mukavaakin. Syksyllä on tarkoitus palata työelämään, sen myötä opetellaan taas uudet kuviot.

uskoisin että tilanteesi on ihan eri kuin kahden terveen lapsen äidillä. Varmasti monta sellaista tekijää otettava huomioon joista ei kukaan jolla ei ole erityislasta voi edes aavistaa mitään.



Kaikilla perheillä omanlaisensa tilanteet, voimavarat ja resurssit. Varmasti vaikea vertailla niitä keskenään, pääasia että itse tietää mitä voi ja kannattaa tehdä.



ap

Vierailija:

jaksaako pienen ikäeron, eiköhän hän kuitenkin ole ns. normaalitapaus, jolla lapset eivät ole erityistarpeisia ja jonka lapset eivät ole päiväkodissa.

24

Tuo Tummetott on provo. Kirjoittaa kaikkiin ketjuihin vähän eri version tilanteestaan, esikoisellakin olen laskenut jo ainakin neljä eri diagnooisia. Kuopus on tähän asti ollut terve. Välillä lapset on hoidossa, välillä ei jne. jne.



Saa jotain sairasta tyydytystä vissiin leikkiessään täällä jotain marttyyria. Kaheli tyyppi.

Mitähän diagnooseja olet löytänyt? Ja onko kuopuskin ollut jo hoidossa (missä ja minkä ikäisenä)?



Ja pikkutiedoksi, lapsihan tuppaa olemaan terve siihen asti kunnes jotain todetaan. Näin kuopuksemmekin.

ei minusta ollut rankkaa. Ainoat vaikeat hetket olivat ne kun vauvalla oli tiheän imemisen kaudet ja olisi ollut tissillä koko ajan ja vanhempikaan ei oikein vielä osannut odottaa pitkään kun nälkä ja väsymys iskivät. Mutta onneksi niitä tiheän imemisen kausiakaan ei ollut paljoa loppujen lopuksi.

Perheiden tilanteet voivat tosiaan olla erilaisia.

Meillä on muksut 1 v 3 kk ikäerolla.



Nopeasti " saimme" heidät samalle rytmille päiväunet ja iltaunille meno tapahtui yhtäaikaa, esikko nukkui hyvin yöt, toisin kuin kuopus. Päikkäreiden aikana pystyi itse lepäämään.



Jos nyt vasta meille tulisi vauva (esikko 3 v) olisi helvetti irti, kaamee uhmis menossa, ei nukuta päikkäreitä.



Meidän tapauksessa pieni ikäero oli ehdottomasti helppo juttu, tai no ekat 6 kk meni vähän sumussa, mutta sen jälkeen helppoa kuin heinänteko.





:)

Tosin myönnetään, että meillä esikoinen suht' rauhallinen tapaus ja kuopus oli ns. helppo vauva (tosin " vanhemmiten" hieman temperamenttisempi). Mieheni on aina osallistunut paljon lasten- ja kodinhoitoon, tällä asialla on ollut kyllä suuri merkitys. Kyllähän sitä työtä kahdessa pienessä kumminkin riittää.



Ja lapset meillä nyt 4v ja 2v 9kk, että kokemusta on jo pidemmältä ajalta ;)

Eli esikoiskaksosilla ikäeroa 10 minuuttia. Siitä 2,5 vuotta (ja yksi päivä päälle) syntyi kuopus. Kaksosten kanssa elämisestä on kokemusta nyt 3 vuotta ja 2,5 kuukautta, kolmikon kanssa 8,5 kuukautta. Saanko vastata? ;)



En koe elämäämme erityisen raskaaksi. Välillä olen puhkiväsynyt, välillä todella pirteä - mutta niin oli muistaakseni jo ennen lapsia. Vaikein hetki on tähän mennessä ollut viime vuonna, loppusyksystä, kun kaksosilla oli uhma pahimmillaan ja kuopus muutaman kuukauden ikäinen. Meillä on kolme " helppoa" lasta, joista nuorin oikein " megahelppo" , joten se auttaa paljon. Silti kahden uhmaajan ja yhden syliteltävän kanssa oli jaksamista. Tuo pahin aika ei kestänyt kuitenkaan kuin pari kuukautta, jonka nyt jaksaisi vaikka päällään seisten :)



Nyt taas sujuu kivasti. Uhma on helpottanut ja kesä tulee. Kohta kuopuskin kävelee. Aurinko paistaa. Ehdottomasti sopivat ikäerot meidän perheelle, tai siis kaksosten tuloa emme tietenkään voineet suunnitella, mutta hyvään aikaan tuo kuopus syntyi täydentämään perheemme. Ei ole mitenkään erityisen raskasta.

vähintään 3,5 vuoden ikäeroon. Juuri jaksamissyistä.

Nautin elämästä enemmän kun koskaan. Aluksi oli nuoremmalla hieman koliikkia, mutta vanhempi oli jo silloin nukkumassa, joten sain ihan rauhassa keskittyä nuorempaan.

Täytyyhän niitä vaippoja vaihtaa useemmin ja syöttää usein, mut mitä sitten?! Ei se mitään rankkaa ole, kyllä kerkiää lasten kanssa leikkiin ja oleen netissä kun lapset nukkuu päikkäreitä. Joidenkin mielestä on ihan liian rankkaa jo yhden kanssa ja jotkut pärjäävät vaikka viiden kanssa. Se on ihan itsestä kiinni.

Jos tuntuu, että pärjää, niin siitä vaan. Lapsilla on sitten paremmin seura toisistaan ja mustasukkaisuuttakin esiintyy vähemmän. Meillä ei oo esiintyy ollekaan. Vanhempi hoitaa siskoaan ihan onnessaan.

Kolmaskin olisi ihana, mutta keskityn nyt näihin kahteen pirpanaan ja odotan, että nuorin osaa jo puhua ennen kun kolmas syntyy.

Mutta kun kerroit ikäsi tässä välissä, ymmärrän pointtisi paremmin. Jos yhtään lohduttaa, moni " ei-niin-kotiäitityyppinen-superselviytyjä" on tuttavapiirissämme päätynyt lyhyeen ikäeroon. Ja koko perhe on siitä selvinnyt kuitenkin ihan järjissään ;) Onhan omien lasten kanssa aina ihan erilaista kuin miltä muiden perhe-elämä ulkopuolisin silmin ehkä välillä näyttää...



Eli jos oikeasti haluatte suuremman perheen, ei sitä haavetta kannata pelkästään tuon lyhyen aikaa kestävän hankalan vaiheen takia hylätä! Ja toisaalta saattaahan ikävä kyllä olla niinkin, että sitä lasta ei enää kuitenkaan kuulu niin nopeasti enää, eli sitten ikäerosta tulisi kuitenkin isompi kuin mitä nyt pelkäät. Tai sitten voitte saada kaksosetkin heti ekasta kierrosta ;) Ei näitä asioita voi päättää, toisaalta onneksikaan. Sen vain voi päättää, jättääkö sen ehkäisyn pois vai ei ja milloin sen tekee. Loppu (lapsimäärät, terveydet yms.) on ylemmissä tai sattuman käsissä...

Kuopus on nyt 2,5v. enkä suoranaisesti voi suositella ihan näin lyhyttä ikäeroa. Toisaalta taas kun lapset ovat vähän isompia, niin pieni ikäero on iloksi. Lapset ovat erottamattomat ja leikkivät paljon yhdessä. Toisaalta myös tappelevat paljon ja uhmaakin on ollut pahimmillaan samaan aikaan.



Olen nyt ollut monta vuotta hoitovapaalla ja pikkuhiljaa alkaa riittämään. Haluaisin kolmannen lapsen, mutta tiedän ettei pääni sitä kestä. Ehkä isommalla ikäerolla?



Varsinkin jos tukiverkostoa on vähän, niin voi tulla rankkoja aikoja pienten lasten kanssa. Minulla isovanhemmat ovat vähän autelleet ja mies on ollut suureksi avuksi. Minun on pakko päästä joskus harrastamaan tai muuten en olisi jaksanut olla kotona näinkään pitkään.



Kannattaa oikeasti miettiä omaa luonnettaan ja sitä, että jaksaako. Itse sivuutin sen ja vähän olen siitä kärsinytkin. Helpommalla olisi voinut varmaan päästä, mutta toisaalta minulla kaksi ihanaa lasta.

Mä tiedän omat voimavarani, joten voin aikamoisella varmuudella sanoa, etten jaksaisi kahden (pienen) lapsen kanssa. Siksipä meillä onkin yksi, johon keskitytään täysillä, eikä toisia lapsia ole ainakaan suunnitellusti tulossa. :)

kokemusta. Eiköhän se ap kuitenkin nimenomaan sitä kysellyt, eikä yleisiä sivullisen mutu-mielipiteitä.

Halusimme lapsille noin parin vuoden ikäeron vaikka meillä ei ollut mitään ruusuisia kuvitelmia elämästä kahden pikkulapsen kanssa. Ainakin näin jälkikäteen ajatellen on ollut helpompaa kuin pelkäsin, (esikoisemme oli koliikkivauva ja pelkäsin saman toistuvan - onneksi suotta) ja koko ajan on helpottanut. Vain aivan alussa oli hankaluuksia, kun imetysmaratonit aiheuttivat isommassa mustasukkaisuutta ja minä olin väsynyt yövalvomisista, mutta luovuutta käyttämällä kaikista tilanteista on selvitty. Alussa annoin itselleni luvan myös lintsata kotitöistä jos olen levon tarpeessa tai lapset vaativat huomiotani. Nyt lapset ovat 1 ja 3v. ja hyvät kaverit, ja olen erittäin tyytyväinen tähän ikäeroon.

on kaksi pariskuntaa, joiden lasten ikäero on noin 1,5-2 vuotta. Molemmat pariskunnat ovat avioeron partaalla.. Ihan oikeasti! Toinen pari sentään yrittää tehdä jotain (käyvät terapiassa), mutta eipä taida liittoa siitä enää tulla. Ja vaikeudet alkoivat heti toisen lapsen synnyttyä molemmilla.

Joten olen tyytyväinen, ettei meillä ollut aikomustakaan tehdä lapsia pienellä ikäerolla.