IS: Huonosti käyttäytyvät lapset terrorisoivat kotieläinpihan eläimiä
Huonosti käyttäytyvät lapset terrorisoivat kotieläinpihan eläimiä Kalajoella, kertoo Kotieläinpiha Hulivilin omistaja Minna Kekolahti.
Kotieläinpihalla on tänä kesänä esimerkiksi heitetty nukkuvaa ankkaa ruohopalleroilla ja kanoja pikkukivillä. Kotieläinpihalla on myös nähty, kun nukkuvaa possua nyitään karvoista tai saparosta, jotta se heräisi.
– Lampaita on tökitty oksilla ja kissaa on vedetty hännästä, Kekolahti luettelee.
Aikaisempina vuosina vastaavaa ilmiötä ei ole Kekolahden mukaan havaittu.
Lasten vanhemmat ovat suhtautuneet häirintään välinpitämättömästi. Kekolahden mukaan vanhemmat ovat voineet seistä lapsen takana puhelin kädessä.
– Sitten pistetään vastaan, kun kerrotaan, ettei näin saa tehdä. Aikuiset ovat sanoneet, että miksi tulet lastani komentamaan. Kaikissa tapauksissa perheet ovat olleet suomalaisia, Kekolahti sanoo.
– Myös lasten suusta on kuultu ilkeää kielenkäyttöä, kun tilanteisiin on puututtu.
Eräässä tapauksessa perheenisä kommentoi, ettei halua maksaa nukkuvista eläimistä.
Kommentit (390)
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Lasten saamiseen pitäisi olla kortti, kuten nykyään kaikessa muussakin on. Kaikkien ei todellakaan pitäisi lisääntyä. Sterilisointi häiriintyneille ihmisille. Luonto ja eläimet ansaitsevat kunnioitusta, eivät k*sipäiden mielivaltaista piinaa.
Korttikoulutuksen laatisi joku valtion virallista kasvatuslinjaa edustava sanoitustieteen tohtori. Jos äiti- tai isäkokelas ei osaa lässyttää tunteista tarpeeksi lempeästi niin kortin saanti evätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Höpöhöpö. Täysin valetta. Ovat kiitollisia kasvattajilleen. Oli kuri, mutta oli myös rakkautta.

Se on hyvin rikollista. Ei aikuisiinkaan saa laissa käyttää väkivaltaa, niin saatikka omiin puolustuskyvytömiin omiin lapsiin. 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
Kasvatus ei ole koskaan rikollista. Se, joka vitsaa säästää ei lastaan rakasta.
On karhunpalvelus jättää lapsi kasvattamatta. Hän ei tule maailmassa pärjäämään.
Ei ole pärjänneet myöskään monet vitsalla ja remmillä kasvatetut. Itse olen nykyään käytännössä työkyvytön, paremmin elämässä ovat pärjänneet ne kaverit, jotka kasvatettiin rakkaudella ja lempeydellä, toki rajoista kiinni pitäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Ruumiillinen kuritus oli yleisessä käytössä ihmiskunnan alkuhämäristä aina 1900-luvun lopulle asti. Kumma kyllä tuota mainittua vihaa alkoi esiintyä vasta sitten kun ruumiillinen kuritus harvinaistui. Aiemmin elettiin sulassa sovussa 3 tai jopa 4 sukupolvea samassa pihapiirissä. Ei hylätty vanhuksia mihinkään laitokseen missä niitä käydään katsomassa ehkä jouluna ja juhannuksena.
Eihän kuri ole mitään mielivaltaista väkivaltaa, vaan lapsen kasvattamista. Lapsia ei saa piestä eikä vahingoittaa, mutta auktoriteetin näyttäminen lapselle on enemmän kuin hyväksyttävää. Ole aikuisena läsnä ja vaadi ja opeta lapselle hyvä ja ihmismäinen käytös.
Eläimetkin kasvattavat lapsiaan, eivätkä siedä p*rseilyä. Kaikkia elollisia tulee kunnioittaa ja se kunnioitus ansaitaan vain oppimalla. Kunnioita toisia niin sinua kunnioitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Höpöhöpö. Täysin valetta. Ovat kiitollisia kasvattajilleen. Oli kuri, mutta oli myös rakkautta.
En ole kiitollinen kasvattajilleni siitä, että pahoinpitelivät minua. Koska sitähän lapsen lyöminen millä tahansa esineellä on, PAHOINPITELY, joka on myös kielletty lailla.

Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään.
Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ojentanut ja sanonut vieraillekin, että nyt loppuu tällainen käytös.
Erittäin usein lapsi ei tottele vaikka sille sanoo.
Tuo on yksi suurimpia tabuja mitä lastenkasvatukseen liittyy. Aina sanotaan että "opeta lastasi" mutta kukaan ei kerro mitä sitten tapahtuu jos oppimishalut tai -kyvyt puuttuvat.
Jos et opeta lastasi, sitten tulet tunnetuksi tyhmän ja laiskan lapsen laiskana vanhempana. Teet lapsellesi karhunpalveluksen, jos et opeta käytöstapoja, keskittymiskykyä, aloitteellisuutta opiskeluun ja kotitöihin, kiinnostusta perusasioihin jne. Elämänne tulee olemaan melkoista raesadetta ja vastatuulta.
Missasit pointin. Opettaminen ei tarkoita sitä että opetuksia noudatettaisiin.
Kyllä ne perustaidot ja eväät elämään saadaan sieltä kotoa. Jos kotona ei ole mitään sääntöjä ja eletään kuin pellossa niin aika hankalaa tulee olemaan lapsella elämä.
Taas kierrät homman ydintä kuin kissa kuumaa puuroa. Moni lapsi elää kuin pellossa vaikka olisi säännöt.
Vanhemman tehtävä on huolehtia, että niitä sääntöjä myös noudatetaan.
Ja se tapahtuu miten?
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia jos et tiedä miten lapset saadaan noudattamaan sääntöjä.
Edes ammattilaiset eivät sitä tiedä ja ovat suurelta osin heittäneet pyyhkeen kehään. Mutta onneksi sinä tiedät.
Keistä ammattilaisista puhut?
Opettajat, lastenhoitajat, kerhonohjaajat jne.
Vanhempien tehtävä on kasvattaa niitä pershedelmiään, ei kasvatusta voi ulkoistaa millekään lastenhoitajille tai opettajille.
Kielenkäytöstäsi päätellen et ole opettaja etkä lastenhoitaja. Olet se mt haukkuva läski.🐖
Tää sama sikatrolli riehuu aina näissä ketjuissa.
Eri. Sunko pitää joka ketjussa puhua kakaroista, kersoista, pershedelmistä pennuista jne. Sinut palstalla kaikki tunnistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Ruumiillinen kuritus oli yleisessä käytössä ihmiskunnan alkuhämäristä aina 1900-luvun lopulle asti. Kumma kyllä tuota mainittua vihaa alkoi esiintyä vasta sitten kun ruumiillinen kuritus harvinaistui. Aiemmin elettiin sulassa sovussa 3 tai jopa 4 sukupolvea samassa pihapiirissä. Ei hylätty vanhuksia mihinkään laitokseen missä niitä käydään katsomassa ehkä jouluna ja juhannuksena.
Mistä sinä sen sulan sovun tiedät? Tuskin olit paikanpäällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Se on hyvin rikollista. Ei aikuisiinkaan saa laissa käyttää väkivaltaa, niin saatikka omiin puolustuskyvytömiin omiin lapsiin. 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
Kasvatus ei ole koskaan rikollista. Se, joka vitsaa säästää ei lastaan rakasta.
On karhunpalvelus jättää lapsi kasvattamatta. Hän ei tule maailmassa pärjäämään.Ei ole pärjänneet myöskään monet vitsalla ja remmillä kasvatetut. Itse olen nykyään käytännössä työkyvytön, paremmin elämässä ovat pärjänneet ne kaverit, jotka kasvatettiin rakkaudella ja lempeydellä, toki rajoista kiinni pitäen.
Yksilöissä on eroja. Se ei välttämättä ole vanhemmissa silloin. Ykköstapauksia on aina ja monia syitä, että tippuu elämän kelkasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Höpöhöpö. Täysin valetta. Ovat kiitollisia kasvattajilleen. Oli kuri, mutta oli myös rakkautta.
En ole kiitollinen kasvattajilleni siitä, että pahoinpitelivät minua. Koska sitähän lapsen lyöminen millä tahansa esineellä on, PAHOINPITELY, joka on myös kielletty lailla.
Ja puhelimen takavarikointi lapselta on VARKAUS. Kotiaresti taas on LAITON VAPAUDENRIISTO.

Jep, idioottimaista.

Kannattaa lueskella tuolta muutamat kommentit.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4910379/miten-piiskan-saaminen-lapsena-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään.
Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi.
Yritä nähdä se ajankuva. Ja se ettet sinä ainoa ollut ikäluokassasi. Joskus voisit ymmärtää sitä äitiäsikin. Onko äitisi kertonut koskaan lapsuudestaan? Minulle omani on. Sitä vasten ymmärrän sen miten minut kasvatettiin. Katso vähän pidemmälle ajassa taaksepäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Höpöhöpö. Täysin valetta. Ovat kiitollisia kasvattajilleen. Oli kuri, mutta oli myös rakkautta.
Kannattaa lueskella tuolta muutamat kommentit.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4910379/miten-piiskan-saaminen-lapsena-…
Kannattaa elää elämäänsä. Ihan tasapainoista tämä on. Jopa onnellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Se on hyvin rikollista. Ei aikuisiinkaan saa laissa käyttää väkivaltaa, niin saatikka omiin puolustuskyvytömiin omiin lapsiin. 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
Kasvatus ei ole koskaan rikollista. Se, joka vitsaa säästää ei lastaan rakasta.
On karhunpalvelus jättää lapsi kasvattamatta. Hän ei tule maailmassa pärjäämään.Ei ole pärjänneet myöskään monet vitsalla ja remmillä kasvatetut. Itse olen nykyään käytännössä työkyvytön, paremmin elämässä ovat pärjänneet ne kaverit, jotka kasvatettiin rakkaudella ja lempeydellä, toki rajoista kiinni pitäen.
Yksilöissä on eroja. Se ei välttämättä ole vanhemmissa silloin. Ykköstapauksia on aina ja monia syitä, että tippuu elämän kelkasta.
Lasten ruumiillinen kurittaminen on laissa kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Höpöhöpö. Täysin valetta. Ovat kiitollisia kasvattajilleen. Oli kuri, mutta oli myös rakkautta.
Kannattaa lueskella tuolta muutamat kommentit.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4910379/miten-piiskan-saaminen-lapsena-…
Kannattaa elää elämäänsä. Ihan tasapainoista tämä on. Jopa onnellista.
Kannattaa olla pieksemättä niitä lapsiaan. Toki nää kommentit ei yllätä uskisten kansoittamalla palstalla, nehän niitä pahimpia lastenhakkaajia on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Höpöhöpö. Täysin valetta. Ovat kiitollisia kasvattajilleen. Oli kuri, mutta oli myös rakkautta.
En ole kiitollinen kasvattajilleni siitä, että pahoinpitelivät minua. Koska sitähän lapsen lyöminen millä tahansa esineellä on, PAHOINPITELY, joka on myös kielletty lailla.
Ja puhelimen takavarikointi lapselta on VARKAUS. Kotiaresti taas on LAITON VAPAUDENRIISTO.
Mikä varkaus on ottaa lapselta takavarikkoon puhelin, mikä on todennäköisesti vanhemman ostama ja liittymän maksaja?
Isyys- ja äitiysvalmiuslähtötesti, kyllä.