Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

IS: Huonosti käyttäytyvät lapset terrorisoivat kotieläinpihan eläimiä

Vierailija
19.07.2026 |

Huonosti käyttäytyvät lapset terrorisoivat kotieläinpihan eläimiä Kalajoella, kertoo Kotieläinpiha Hulivilin omistaja Minna Kekolahti.

Kotieläinpihalla on tänä kesänä esimerkiksi heitetty nukkuvaa ankkaa ruohopalleroilla ja kanoja pikkukivillä. Kotieläinpihalla on myös nähty, kun nukkuvaa possua nyitään karvoista tai saparosta, jotta se heräisi.

– Lampaita on tökitty oksilla ja kissaa on vedetty hännästä, Kekolahti luettelee.

Aikaisempina vuosina vastaavaa ilmiötä ei ole Kekolahden mukaan havaittu.

Lasten vanhemmat ovat suhtautuneet häirintään välinpitämättömästi. Kekolahden mukaan vanhemmat ovat voineet seistä lapsen takana puhelin kädessä.

– Sitten pistetään vastaan, kun kerrotaan, ettei näin saa tehdä. Aikuiset ovat sanoneet, että miksi tulet lastani komentamaan. Kaikissa tapauksissa perheet ovat olleet suomalaisia, Kekolahti sanoo.

– Myös lasten suusta on kuultu ilkeää kielenkäyttöä, kun tilanteisiin on puututtu.

Eräässä tapauksessa perheenisä kommentoi, ettei halua maksaa nukkuvista eläimistä.

Kommentit (390)

Vierailija
341/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Se on hyvin rikollista. Ei aikuisiinkaan saa laissa käyttää väkivaltaa, niin saatikka omiin puolustuskyvytömiin omiin lapsiin.  👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻

Kasvatus ei ole koskaan rikollista. Se, joka vitsaa säästää ei lastaan rakasta.

On karhunpalvelus jättää lapsi kasvattamatta. Hän ei tule maailmassa pärjäämään.

Ei ole pärjänneet myöskään monet vitsalla ja remmillä kasvatetut. Itse olen nykyään käytännössä työkyvytön, paremmin elämässä ovat pärjänneet ne kaverit, jotka kasvatettiin rakkaudella ja lempeydellä, toki rajoista kiinni pitäen.

Yksilöissä on eroja. Se ei välttämättä ole vanhemmissa silloin. Ykköstapauksia on aina ja monia syitä, että tippuu elämän kelkasta.

Lasten ruumiillinen kurittaminen on laissa kielletty.

Ei ole ollut aina. Meitä on eri ikäpolvien ihmisiä.

Vierailija
342/390 |

Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään. 

Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi. 

Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/390 |

Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.

Höpöhöpö. Täysin valetta. Ovat kiitollisia kasvattajilleen. Oli kuri, mutta oli myös rakkautta. 

En ole kiitollinen kasvattajilleni siitä, että pahoinpitelivät minua. Koska sitähän lapsen lyöminen millä tahansa esineellä on, PAHOINPITELY, joka on myös kielletty lailla.

Ja puhelimen takavarikointi lapselta on VARKAUS. Kotiaresti taas on LAITON VAPAUDENRIISTO.

Mikä varkaus on ottaa lapselta takavarikkoon puhelin, mikä on todennäköisesti vanhemman ostama ja liittymän maksaja? 

(Nuo ovat provoja).

Vierailija
344/390 |

Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.

Vierailija
345/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräässä tapauksessa perheenisä kommentoi, ettei halua maksaa nukkuvista eläimistä.

Ei noin tyhmien ihmisten pitäisi lisääntyä! Jestas mikä tonttu tuo isä.

Vierailija
346/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään. 

Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi. 

Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.

Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.

Esimerkiksi sanoittamalla lapsen tunteita. Moni ei tiedä että siihen myös voi ottaa tunnekortit avuksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin moni lapsi on häirikkö nykypäivänä. Valitettavasti. Sitä asiaa ei helpota yhtään, että saavat energiajuomia ja rajatonta älylaiteaikaa.

Vierailija
348/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä joskus tekisi mieli hiukan ravistella puseron kannattelijaa, varsinkin jos sotkevat paikkoja, huutelevat ihmisille tai kiusaavat eläimiä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Se on hyvin rikollista. Ei aikuisiinkaan saa laissa käyttää väkivaltaa, niin saatikka omiin puolustuskyvytömiin omiin lapsiin.  👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻

Kasvatus ei ole koskaan rikollista. Se, joka vitsaa säästää ei lastaan rakasta.

On karhunpalvelus jättää lapsi kasvattamatta. Hän ei tule maailmassa pärjäämään.

Ei ole pärjänneet myöskään monet vitsalla ja remmillä kasvatetut. Itse olen nykyään käytännössä työkyvytön, paremmin elämässä ovat pärjänneet ne kaverit, jotka kasvatettiin rakkaudella ja lempeydellä, toki rajoista kiinni pitäen.

Yksilöissä on eroja. Se ei välttämättä ole vanhemmissa silloin. Ykköstapauksia on aina ja monia syitä, että tippuu elämän kelkasta.

Lasten ruumiillinen kurittaminen on laissa kielletty.

Ei ole ollut aina. Meitä on eri ikäpolvien ihmisiä.

On ollut vuodesta 1984 saakka. Eli aika pitkä aika. Silti edelleen löytyy boomereita, jotka suu vaahdossa puolustaa lasten hakkaamista.

Vierailija
350/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Ja suuri osa tästä sukupolvesta vihaa vanhempiaan ruumiillisen kurituksen takia eikä halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.

Höpöhöpö. Täysin valetta. Ovat kiitollisia kasvattajilleen. Oli kuri, mutta oli myös rakkautta. 

En ole kiitollinen kasvattajilleni siitä, että pahoinpitelivät minua. Koska sitähän lapsen lyöminen millä tahansa esineellä on, PAHOINPITELY, joka on myös kielletty lailla.

Ja puhelimen takavarikointi lapselta on VARKAUS. Kotiaresti taas on LAITON VAPAUDENRIISTO.

Mikä varkaus on ottaa lapselta takavarikkoon puhelin, mikä on todennäköisesti vanhemman ostama ja liittymän maksaja? 

Jos mietitään vaikka sakkoja niin se rahahan on ihmisen omaa eikä valtion omaa. Silti valtio ottaa sen itselleen jos valtio katsoo että ihmistä pitää rangaista.

Konsepti on aivan sama kuin ruumiillisessa kurituksessa. Normaalisti lyöminen on rikos, mutta jos laissa on määritelty ruumiillinen kuritus niin esivallalla on oikeus tietyissä rajoissa esimerkiksi piiskata jos katsotaan että tarvitaan rangaistusta.

Samoin on esimerkiksi katsottu, että vanhemmilla on oltava oikeus pidellä kiinni lapsestaan vaikka esimerkiksi naapurista tai työkaverista kiinni pitely onkin rikos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Se on hyvin rikollista. Ei aikuisiinkaan saa laissa käyttää väkivaltaa, niin saatikka omiin puolustuskyvytömiin omiin lapsiin.  👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻

Kasvatus ei ole koskaan rikollista. Se, joka vitsaa säästää ei lastaan rakasta.

On karhunpalvelus jättää lapsi kasvattamatta. Hän ei tule maailmassa pärjäämään.

Ei ole pärjänneet myöskään monet vitsalla ja remmillä kasvatetut. Itse olen nykyään käytännössä työkyvytön, paremmin elämässä ovat pärjänneet ne kaverit, jotka kasvatettiin rakkaudella ja lempeydellä, toki rajoista kiinni pitäen.

Yksilöissä on eroja. Se ei välttämättä ole vanhemmissa silloin. Ykköstapauksia on aina ja monia syitä, että tippuu elämän kelkasta.

Lasten ruumiillinen kurittaminen on laissa kielletty.

Ei ole ollut aina. Meitä on eri ikäpolvien ihmisiä.

On ollut vuodesta 1984 saakka. Eli aika pitkä aika. Silti edelleen löytyy boomereita, jotka suu vaahdossa puolustaa lasten hakkaamista.

Hakkaaminen on hiukan eri asia kuin vitsalla ripsaisu tai tukasta ojentaminen. Väkivalta on täysin eri kuin kurinpito.

Vierailija
352/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvin moni lapsi on häirikkö nykypäivänä. Valitettavasti. Sitä asiaa ei helpota yhtään, että saavat energiajuomia ja rajatonta älylaiteaikaa.

Eikä vanhemmat ole läsnä lapsen arjessa. Tokihan moni on fyysisesti läsnä, mutta se ei ole sama asia kuin keskittää koko huomio siihen jälkikasvuun ja sen tekemisiin. Lapset tarvitsevat oikeaa läsnäoloa ja keskustelua päivän/ viikon tapahtumista. Rahalla ei onnea saa, kukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vielä tulee aika kun fyysinen kurinpito tulee takaisin kasvatukseen tarvittaessa. Jos ei haluta lisää mummonpotkijoita yhteiskuntaan.

Vierailija
354/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvin moni lapsi on häirikkö nykypäivänä. Valitettavasti. Sitä asiaa ei helpota yhtään, että saavat energiajuomia ja rajatonta älylaiteaikaa.

Häirikköys periytyy vanhemmilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään. 

Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi. 

Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.

Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.

Esimerkiksi sanoittamalla lapsen tunteita. Moni ei tiedä että siihen myös voi ottaa tunnekortit avuksi.

Tästä sanoittamisesta ja tunnekorteista huolimatta, lapset ja nuoret käyttäytyvät ja voivat huonommin  kuin koskaan. Ei toimi. 

Vierailija
356/390 |

Yritä nähdä se ajankuva. Ja se ettet sinä ainoa ollut ikäluokassasi. Joskus voisit ymmärtää sitä äitiäsikin. Onko äitisi kertonut koskaan lapsuudestaan? Minulle omani on. Sitä vasten ymmärrän sen miten minut kasvatettiin. Katso vähän pidemmälle ajassa taaksepäin.

En todellakaan yritä ymmärtää väkivaltaista hullua, elämäni on paljon parempaa kun on sopiva välimatka. Ja tällä logiikalla kenen tahansa olisi ok pahoinpidellä lapsia, jos itse on sen kokenut.  

Vierailija
357/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään. 

Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi. 

Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.

Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.

Esimerkiksi sanoittamalla lapsen tunteita. Moni ei tiedä että siihen myös voi ottaa tunnekortit avuksi.

Et ilmeisesti ole koskaan tavannut neuropoikkeavaa lasta/ ihmistä. Jotkut lapset ovat jopa psykopaatteja. Kannattaisi hieman avartaa sitä hattaramaailmaa jossa taidat elää. Maailma ei ole niin mustavalkoinen, eikä varsinkaan ihmiset. 

Vierailija
358/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ojentanut ja sanonut vieraillekin, että nyt loppuu tällainen käytös.

Erittäin usein lapsi ei tottele vaikka sille sanoo.

Tuo on yksi suurimpia tabuja mitä lastenkasvatukseen liittyy. Aina sanotaan että "opeta lastasi" mutta kukaan ei kerro mitä sitten tapahtuu jos oppimishalut tai -kyvyt puuttuvat.

Jos et opeta lastasi, sitten tulet tunnetuksi tyhmän ja laiskan lapsen laiskana vanhempana. Teet lapsellesi karhunpalveluksen, jos et opeta käytöstapoja, keskittymiskykyä, aloitteellisuutta opiskeluun ja kotitöihin, kiinnostusta perusasioihin jne. Elämänne tulee olemaan melkoista raesadetta ja vastatuulta.

Missasit pointin. Opettaminen ei tarkoita sitä että opetuksia noudatettaisiin.

Kyllä ne perustaidot ja eväät elämään saadaan sieltä kotoa. Jos kotona ei ole mitään sääntöjä ja eletään kuin pellossa niin aika hankalaa tulee olemaan lapsella elämä. 

Taas kierrät homman ydintä kuin kissa kuumaa puuroa. Moni lapsi elää kuin pellossa vaikka olisi säännöt.

Vanhemman tehtävä on huolehtia, että niitä sääntöjä myös noudatetaan. 

Ja se tapahtuu miten?

Tinkimällä säännöistä. Jos ei ole sääntöä niin ei ole myöskään säännön rikkomista. Lapsi voi myös olla nepsy eli kykenemätön noudattamaan sääntöjä.

Hyvä idea! Me muut voimme siis rauhassa tökkiä lastasi kepillä. Töks töks töks töks. 

Vierailija
359/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään. 

Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi. 

Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.

Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.

Esimerkiksi sanoittamalla lapsen tunteita. Moni ei tiedä että siihen myös voi ottaa tunnekortit avuksi.

Et ilmeisesti ole koskaan tavannut neuropoikkeavaa lasta/ ihmistä. Jotkut lapset ovat jopa psykopaatteja. Kannattaisi hieman avartaa sitä hattaramaailmaa jossa taidat elää. Maailma ei ole niin mustavalkoinen, eikä varsinkaan ihmiset. 

2020-luvun lastenkasvatus pähkinänkuoressa: puhutaan lapselle tunteista, ja jos se ei auta niin lapsessa täytyy olla jotain poikkeamaa ja siksi lapsi tarvitsee nepsydiagnoosin.

Vierailija
360/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään. 

Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi. 

Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.

Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.

Esimerkiksi sanoittamalla lapsen tunteita. Moni ei tiedä että siihen myös voi ottaa tunnekortit avuksi.

Tästä sanoittamisesta ja tunnekorteista huolimatta, lapset ja nuoret käyttäytyvät ja voivat huonommin  kuin koskaan. Ei toimi. 

Lapset tarvitsevat rajoja ja rakkautta. Lasten tulee oppia hyväksymään sääntöjen olemassa olo, toki myös kompromissien tekeminen on yksi tapa, millä voi rajata vaihtoehtoja järkevästi. Loogisesti toimiva, myös lasten pettymykset sietävä aikuinen tuo lapsille sitä turvaa, että voi luottaa vanhempansa tukeen. Pienellä lapsella on ainakin yleensä voimakas usko vanhempiinsa. Siksi myös vanhemmalla on oma vastuunsa käytöksestään. Jos tuollainen minä olen maksanut eläimistä-asenne on isällä, millaisen mallin hän käytöksellään antaa?  Tunnekortit tuolla isällä ehkä olisivat sama asia kun se hopealusikka sialla. Minä, minä, minä. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän kaksi