IS: Huonosti käyttäytyvät lapset terrorisoivat kotieläinpihan eläimiä
Huonosti käyttäytyvät lapset terrorisoivat kotieläinpihan eläimiä Kalajoella, kertoo Kotieläinpiha Hulivilin omistaja Minna Kekolahti.
Kotieläinpihalla on tänä kesänä esimerkiksi heitetty nukkuvaa ankkaa ruohopalleroilla ja kanoja pikkukivillä. Kotieläinpihalla on myös nähty, kun nukkuvaa possua nyitään karvoista tai saparosta, jotta se heräisi.
– Lampaita on tökitty oksilla ja kissaa on vedetty hännästä, Kekolahti luettelee.
Aikaisempina vuosina vastaavaa ilmiötä ei ole Kekolahden mukaan havaittu.
Lasten vanhemmat ovat suhtautuneet häirintään välinpitämättömästi. Kekolahden mukaan vanhemmat ovat voineet seistä lapsen takana puhelin kädessä.
– Sitten pistetään vastaan, kun kerrotaan, ettei näin saa tehdä. Aikuiset ovat sanoneet, että miksi tulet lastani komentamaan. Kaikissa tapauksissa perheet ovat olleet suomalaisia, Kekolahti sanoo.
– Myös lasten suusta on kuultu ilkeää kielenkäyttöä, kun tilanteisiin on puututtu.
Eräässä tapauksessa perheenisä kommentoi, ettei halua maksaa nukkuvista eläimistä.
Kommentit (390)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään.
Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi.
Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.
Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.
Esimerkiksi sanoittamalla lapsen tunteita. Moni ei tiedä että siihen myös voi ottaa tunnekortit avuksi.
Tästä sanoittamisesta ja tunnekorteista huolimatta, lapset ja nuoret käyttäytyvät ja voivat huonommin kuin koskaan. Ei toimi.
Sanopa muuta! Pieni lapsi on kuin eläin, joka ei osaa puhua. Ihan tyhmää liikaa yrittää ottaa selville, mitä lapsi haluaa. Lapsesta tulee ärtyisä ja kuriton, jos hänen pitää/saa liian nuorena päättää asioista ja omasta käytöksestään. Sääntöjen poistaminen ei auta mitään, kuten se ei auta kuritonta lemmikkiäkään. Kasvatustapa on ollut viimeiset 20 vuotta täysin väärä ja tuhoisa. No, poliiseilla on onneksi keinot taltuttaa kurittomia nuoria. He laittavat piikkimaton tielle, niin autosta menee renkaat puhki, auto menee katon kautta ympäri ja katsotaan sitten, että jäikö nuori henkiin vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään.
Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi.
Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.
Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.
Esimerkiksi sanoittamalla lapsen tunteita. Moni ei tiedä että siihen myös voi ottaa tunnekortit avuksi.
Et ilmeisesti ole koskaan tavannut neuropoikkeavaa lasta/ ihmistä. Jotkut lapset ovat jopa psykopaatteja. Kannattaisi hieman avartaa sitä hattaramaailmaa jossa taidat elää. Maailma ei ole niin mustavalkoinen, eikä varsinkaan ihmiset.
2020-luvun lastenkasvatus pähkinänkuoressa: puhutaan lapselle tunteista, ja jos se ei auta niin lapsessa täytyy olla jotain poikkeamaa ja siksi lapsi tarvitsee nepsydiagnoosin.
Nepsy on eri asia kuin psykopaatti tai sosiopaatti. Nepsyillä omat ongelmat, mutta ovat toisille ihmisille todennäköisesti turvallisempia kohdata kuin kaksi edellä mainittua. Jos ihmisellä ei ole normaaleja tunteita, kuten empatiaa ja syyllisyyden tunnetta, he ovat vaarallisia. eikä siihen mitkään tunnekortit auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään.
Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi.
Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.
Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.
Et ymmärtänyt pointtia. Kauhalla paha ottaa jos lusikalla saanut.

Ja kuitenkin odotat nykyvanhempien antavan kauhalla ja katkaisevan sukupolvelta toiselle siirtyneet traumat? Ja edellisen sukupolven ei tarvitse ottaa vastuuta mistään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään.
Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi.
Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.
Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.
Esimerkiksi sanoittamalla lapsen tunteita. Moni ei tiedä että siihen myös voi ottaa tunnekortit avuksi.
Tästä sanoittamisesta ja tunnekorteista huolimatta, lapset ja nuoret käyttäytyvät ja voivat huonommin kuin koskaan. Ei toimi.
Tunteiden sanoittaminen ja tunnekortit jollekin 6v:lle jonka vanhemmat ovat jostakin syystä ns. lapsi itse oppii- lapsuuden kannattajia, on lähinnä vitsi. Miksi ei nähdä sitä, että jokainen ihminen on omanlaisensa ja kasvatuksen ja opetuksen tulisi korreloida näiden lasten omien ominaisuuksien mukaisesti, eikä tasapäistää tai paapoa, taikka antaa kasvatukselle periksi kun lapsi on liian vaikea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään.
Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi.
Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.
Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.
Et ymmärtänyt pointtia. Kauhalla paha ottaa jos lusikalla saanut.
Ja kuitenkin odotat nykyvanhempien antavan kauhalla ja katkaisevan sukupolvelta toiselle siirtyneet traumat? Ja edellisen sukupolven ei tarvitse ottaa vastuuta mistään?
Älä sekoita puuroja ja vellejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.
Äitini repi myös hiuksista ja haukkui. Joskus syystä, joskus ilman syytä. Tänä päivänä asun 500 km päässä ja olen tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Lapsenlapsiaan näkee harvoin ja lähempänä asuva sisareni jätti lisääntymättä. Kovin oli pettynyt kun muutettiin kauemmas, eikä näe mummun mussukoita niin usein. Mutta ei varmasti näe mitään yhteyttä omalla toiminnallaan ja sillä, että en halua asua lähelläkään.
Enkä todellakaan anna omien lasten perseillä, kiusata eläimiä tai häiritä muita ihmisiä. Mutta en myöskään käytä väkivaltaa heitä kohtaan. On muitakin keinoja puuttua huonoon käytökseen ja kasvattaa lapsia, jotka osaavat olla ihmisiksi.
Olen pahoillani puolestasi. Vanhempasi kuulostavat häriintyneiltä ja väkivaltaisilta. Kertomasi ei ole hyväksyttävää. Pointti oli kuitenkin se, että lapsia pitää kasvattaa. Väkivalta ja kuri ovat eri asioita.
Lapselle voi vetää rajat käyttämättä väkivaltaa. Ilmeisesti sinulle aivan tuntematon konsepti.
Esimerkiksi sanoittamalla lapsen tunteita. Moni ei tiedä että siihen myös voi ottaa tunnekortit avuksi.
Sanoittaminen > lässytys lapselle, että siksi teit niin, kun sun tunne oli se ja se. Liian monimutkaista lapsen ymmärtää tällaista, kun ei sitä aikuinenkaan aina ymmärrä. Lapsi toimii impulsiivisesti, käsittämättä, että jokin tunne saa hänet käyttäytymään, miten milloinkin.
Perheneuvolassa suositellaan tunnekortteja. Samoin varhaiskasvattajilla ja alkuopetuksen opettajilla ne ovat jatkuvasti kaulassa.
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolassa suositellaan tunnekortteja. Samoin varhaiskasvattajilla ja alkuopetuksen opettajilla ne ovat jatkuvasti kaulassa.
Joskus on myös hyvä käyttää sitä omaa tunnetta ja järkeä. Sokea usko ns. auktoritteeteihin on joskus maailmassa ollut tuhon alku. Ihmiset nauttivat kunnioituksesta ja opettamalla jälkikasvullesi kunnioitettavan ihmisen alkeet, pääsee pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo karua kieltä tuo isän kommentti, että ei suostu maksamaan nukkuvien eläinten näkemisestä. Että eläimet ovat vain jotain viihdykettä hänen lapselleen. Tuokin isä voisi opettaa lapsille, että eläimilläkin on oikeus nukkua ja olla eivätkä ole jotain huvipuistoviihdykettä lapsilleen.
Onpa ollut typerä ukko!
Seuraavaksi odotellaan isukin vierailua Korkeasaareen. Viskoo kivillä aitauksien nukkuvia/varjoon vetäytyviä eläimiä, että saisi rahoilleen vastinetta.
Niin just. Päivällä isukkia suututtaa, kun tiikerit vetävät päiväunia. Ukko voitaisiin laittaa aitaukseen herättelemään näitä kissoja.
Tekee oikein pahaa katsoa, kun veljeni passasi ja edelleen passa esikoistaan niin, että siitä tuli avioero ja veljestä tuli esikoisen yksinhuoltaja. Esikoiselta ei kiellä mitään, jo lapsen ollessa taapero veli lahjoi lasta joka asiasta. Koulut pääsi läpi varmaan pyhällä hengellä, koska kouluun ei ollut pakko mennä isän mielestä, kun saattoi esikoiselle tulla vaikka paha mieli. Lapsi haukkui äitiään h uoraksi ja meni jopa 18 vuotiaan isänsä luokse itkemään, jos äiti kielti jostain. En yhtään ihmettele, että ero tuli. Veli antaa satasia viikossa käyttörahaa, pikkusisarukset eivät saa mitään. Veli katkaisi välit meihin sisaruksiinkin, sekä nykyiseen exvaimoon eron jälkeen, ja muut lapset on vain yhden viikonlopun kuussa, kun esikoinen taas edelleen 25 vuotiaana asuu isänsä helmoissa. Kun ei oo kiire minnekään täysihoidosta! Esikoinen on aivan narsku, patologinen valehtelija ja hyväksikäyttäjä, eikä veli tajua vieläkään, vaikka on jo lähemmäs 50 vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo karua kieltä tuo isän kommentti, että ei suostu maksamaan nukkuvien eläinten näkemisestä. Että eläimet ovat vain jotain viihdykettä hänen lapselleen. Tuokin isä voisi opettaa lapsille, että eläimilläkin on oikeus nukkua ja olla eivätkä ole jotain huvipuistoviihdykettä lapsilleen.
Onpa ollut typerä ukko!
Seuraavaksi odotellaan isukin vierailua Korkeasaareen. Viskoo kivillä aitauksien nukkuvia/varjoon vetäytyviä eläimiä, että saisi rahoilleen vastinetta.
Niin just. Päivällä isukkia suututtaa, kun tiikerit vetävät päiväunia. Ukko voitaisiin laittaa aitaukseen herättelemään näitä kissoja.
Ainakin naiset kuulemma mieluummin menevät karhuaitaukseen kuin mitä ovat miesten seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolassa suositellaan tunnekortteja. Samoin varhaiskasvattajilla ja alkuopetuksen opettajilla ne ovat jatkuvasti kaulassa.
Kyllä ihan normaalilla tunneälyllä varustettu lapsi oppii ne tunteet ilman korttejakin. Ellei sitten ole jollain tavalla tunnevammaiset tai kaltoinkohtelevat vanhemmat.
Ei ole mitenkään normaalia, että lapsen mielestä on ok tökkiä tai muuten kiusata eläimiä. Jos taaperoa vanhempi lapsi tällaista tekee, olisin vanhempana tosi huolestunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolassa suositellaan tunnekortteja. Samoin varhaiskasvattajilla ja alkuopetuksen opettajilla ne ovat jatkuvasti kaulassa.
Joskus on myös hyvä käyttää sitä omaa tunnetta ja järkeä. Sokea usko ns. auktoritteeteihin on joskus maailmassa ollut tuhon alku. Ihmiset nauttivat kunnioituksesta ja opettamalla jälkikasvullesi kunnioitettavan ihmisen alkeet, pääsee pitkälle.
Ja ennenkaikkea ne arvot. Kyllä lapsi omaksuu vanhemmilta tavat miten kohdellaan muita ihmisiä tai luontokappaleita. Jos puhutaan lapselle ja muille ihmisille rumasti ja korostetaan materialistisia arvoja, on se huono löhtökohta lapselle. Tässäkin isukki valitti, että ei saa rahalleen vastinetta, kun elävät olennot eivät esiinny heille kuten haluavat, niin mitä voi odottaa lasten käytöksestä?

Toki lapsen iästä riippuen, mutta syyttävä sormi on mielestäni liian herkästi lapseen osoittamassa aina, kun nimenomaan se lapsi omaksuu perus käytöksensä ja maailmankatsomuksensa vanhemmiltaan.
Olen Hkin keskustassakin komentanut montaa maalta tulevien akateemisten lasta viime aikoina. Noilla taustoilla uskoisi hyvää, mut ei, ihan lapasia vanhemmat ja 3-vuotias terrosisoi jo hiekkalaatikolla.
Puutun aina rohkeasti, mutta en ole todistanut kenenkän muun puuttuvan.
Pliis, puuttukaa tekin rohkeasti! Kaikki te järkevät, joita tiedän olevan myös paljon.
Vanhemmat vastuuseen.
En ole nähnyt yhtään viisaiden vanhempien älämölöpenskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille vanhemmille tiedoksi: jos teiltä uusavuttomilta ei onnistu ns. rakkaiden kullannuppujenne asianmukainen ojentaminen, niin sen ojennuksen toimittaa vieras. Kiljukaa siihen mitä tykkäätte. Kiitos.
Ojennus on lasun paikka. Lastenoikeuksien sopimus takaa lapsille oikeuden koskemattomuuteen.
kuules sinä. Lapsen ns.oikeudet ovat lähteneet tässä yhteiskunnassa kokonaan käsistä. Ts. Ei ole mitään kasvatusta juuri sen vuoksi.
Tämä on aivan höpöhöpöä ja vaan omasta kasvatusvastuusta luistelemista. Ihan kaikki mitä lapsella on , on oikeasti aikuisten käsissä. Joten Aikuisella on aina kaikki avaimet lapsen kasvatuksessa. Ei ole kovin vaikeaa kertoa lapselle mitä tapahtuu jos perseilee, ja sitten pitää siitä kiinni.
Mutta tietysti ennen kaikkea niistä omista lapsista pitäisi olla kiinnostuneita, rakastaa niitä ja olla niille lämmin ja hellä. Meillä kotona on kovin hyvin aina toiminut se, että minä olen aina reilu, kunnioittava ja oikeudenmukainen lapsiani kohtaan JA edellytän samaa heiltä minua kohtaan. Mulla on kolme poikaa, eikä kukaan ole ikinä hyppinyt nenille, meillä ei ole tarvinnut olla mitään natsikuria, vaan elämä on ollut tosi kivaa ja leppoisaa.

Jos vanhempana uhkaa lasta jollain niin hyvin herkästi se on jotain sellaista mitä ei hyväksytä eli siitä pitää olla hyshys jos ei halua saada lastensuojelua kimppuunsa. Ammattikasvattajilla ongelma on vielä suurempi ja heillä on todella rajoittava pykäläviidakko huomioitavana.
Erityisesti ulkkislapset käyttäytyvät huonosti. Olen pannut merkille. Somalit varsinkin.