Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

IS: Huonosti käyttäytyvät lapset terrorisoivat kotieläinpihan eläimiä

Vierailija
19.07.2026 |

Huonosti käyttäytyvät lapset terrorisoivat kotieläinpihan eläimiä Kalajoella, kertoo Kotieläinpiha Hulivilin omistaja Minna Kekolahti.

Kotieläinpihalla on tänä kesänä esimerkiksi heitetty nukkuvaa ankkaa ruohopalleroilla ja kanoja pikkukivillä. Kotieläinpihalla on myös nähty, kun nukkuvaa possua nyitään karvoista tai saparosta, jotta se heräisi.

– Lampaita on tökitty oksilla ja kissaa on vedetty hännästä, Kekolahti luettelee.

Aikaisempina vuosina vastaavaa ilmiötä ei ole Kekolahden mukaan havaittu.

Lasten vanhemmat ovat suhtautuneet häirintään välinpitämättömästi. Kekolahden mukaan vanhemmat ovat voineet seistä lapsen takana puhelin kädessä.

– Sitten pistetään vastaan, kun kerrotaan, ettei näin saa tehdä. Aikuiset ovat sanoneet, että miksi tulet lastani komentamaan. Kaikissa tapauksissa perheet ovat olleet suomalaisia, Kekolahti sanoo.

– Myös lasten suusta on kuultu ilkeää kielenkäyttöä, kun tilanteisiin on puututtu.

Eräässä tapauksessa perheenisä kommentoi, ettei halua maksaa nukkuvista eläimistä.

Kommentit (390)

Vierailija
301/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muutenkin jokainen on aina kehumassa itseään joka paikassa. Ällöttävää. Ei kai noiden lapsetkaan voi heidän omasta mielestään mitään väärin tehdä kun ollaan perheenä niin erinomaisia. Voi saasta.

Pidä saasta Vanhapiika  turpasi edes hetken kiinni,  ota ne diapamisi.   🐖    💩💩💩💩💩💩💩

Vierailija
302/390 |

Mutsi hermostui. Menettekö huomenna taas eläimiä kiusaamaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
303/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ojentanut ja sanonut vieraillekin, että nyt loppuu tällainen käytös.

Erittäin usein lapsi ei tottele vaikka sille sanoo.

Tuo on yksi suurimpia tabuja mitä lastenkasvatukseen liittyy. Aina sanotaan että "opeta lastasi" mutta kukaan ei kerro mitä sitten tapahtuu jos oppimishalut tai -kyvyt puuttuvat.

Jos et opeta lastasi, sitten tulet tunnetuksi tyhmän ja laiskan lapsen laiskana vanhempana. Teet lapsellesi karhunpalveluksen, jos et opeta käytöstapoja, keskittymiskykyä, aloitteellisuutta opiskeluun ja kotitöihin, kiinnostusta perusasioihin jne. Elämänne tulee olemaan melkoista raesadetta ja vastatuulta.

Missasit pointin. Opettaminen ei tarkoita sitä että opetuksia noudatettaisiin.

Kyllä ne perustaidot ja eväät elämään saadaan sieltä kotoa. Jos kotona ei ole mitään sääntöjä ja eletään kuin pellossa niin aika hankalaa tulee olemaan lapsella elämä. 

Taas kierrät homman ydintä kuin kissa kuumaa puuroa. Moni lapsi elää kuin pellossa vaikka olisi säännöt.

Vanhemman tehtävä on huolehtia, että niitä sääntöjä myös noudatetaan. 

Ja se tapahtuu miten?

Toivottavasti sinulla ei ole lapsia jos et tiedä miten lapset saadaan noudattamaan sääntöjä.

Edes ammattilaiset eivät sitä tiedä ja ovat suurelta osin heittäneet pyyhkeen kehään. Mutta onneksi sinä tiedät.

Keistä ammattilaisista puhut? 

Opettajat, lastenhoitajat, kerhonohjaajat jne.

Vanhempien tehtävä on kasvattaa niitä pershedelmiään, ei kasvatusta voi ulkoistaa millekään lastenhoitajille tai opettajille. 

Kielenkäytöstäsi päätellen et ole opettaja etkä lastenhoitaja.   Olet se mt haukkuva läski.🐖

Vierailija
304/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tulis nyt joku äityli tai isiliini kertomaan, miksi salli oman pilttinä vetää sikaa saparosta tai heittää hevosta porkkanalla. Vai ehkä nyt ymmärrätte hävetä.

siinä voi varmaan sitten äityliä vetää ponnarista jos sattuu patsastelemaan jonkun tiellä :D mutta onhan sen viimeisten vuosien aikana huomannut että jengi tyhmenee pelottavaa vauhtia.

Vierailija
305/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä se nyt herranjestas on vanhempien vastuulla siellä eläinpihalla katsoa mitä lapset tekee ja jos eivät osaa käyttäytyä niin napakasti komentaa ja ohjeistaa ja jos ei sekään riitä niin pitää poistua paikalta ja sen jälkeen selittää lapsille mikä meni pieleen.

Just näin. Jos ei osata käyttäytyä, lähdetään kotiin ja selitetään, että näihin paikkoihin ei mennä niin kauan kuin ei osata käyttäytyä.

Jos lapsi ei osaa käyttäytyä tarhassa niin sitten ei vaan mennä tarhaan ja toinen vanhempi jää pois töistä? Tai jos lapsi ei osaa käyttäytyä kaupassa niin sitten ei vaan tehdä ostoksia?

Päivähoito ja ruokakauppa ovat vähän eri asia kuin kotieläinpuisto, johon ei ole mikään paikka mennä. Pienet lapset vasta opettelevat sääntöjä ja hyviä tapoja, mutta sen ei pidä tapahtua eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Jos lapsi kiellosta huolimatta jatkaa eläinten kiusaamista, niin sitten hänet pitää viedä pois ja antaa eläimille rauha.

Vierailija
306/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
307/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huonojen vanhempien julmia psykopaattilapsia.

Kuka tahansa saa lisääntyä, valittavasti.

Vaihda maho mt läski kusivaippasi. Löytää tänne asti.

Vierailija
308/390 |

tää nyt ei ole se ratkaisu. suurin ongelma on se että lapsia ei osa vanhemmista halua taikka uskalla kieltää lainkaan ja lopputulos näkyy. Kyllä lapsi uskoo sanomisiakin ilman fyysisiä tehosteita. Mutkun halutaan olla kivoja kaverivanhempia ja haukutaan kotona kilpaa opettajia tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
309/390 |

Se on hyvin rikollista. Ei aikuisiinkaan saa laissa käyttää väkivaltaa, niin saatikka omiin puolustuskyvytömiin omiin lapsiin.  👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻

Vierailija
310/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä se nyt herranjestas on vanhempien vastuulla siellä eläinpihalla katsoa mitä lapset tekee ja jos eivät osaa käyttäytyä niin napakasti komentaa ja ohjeistaa ja jos ei sekään riitä niin pitää poistua paikalta ja sen jälkeen selittää lapsille mikä meni pieleen.

Just näin. Jos ei osata käyttäytyä, lähdetään kotiin ja selitetään, että näihin paikkoihin ei mennä niin kauan kuin ei osata käyttäytyä.

Jos lapsi ei osaa käyttäytyä tarhassa niin sitten ei vaan mennä tarhaan ja toinen vanhempi jää pois töistä? Tai jos lapsi ei osaa käyttäytyä kaupassa niin sitten ei vaan tehdä ostoksia?

Katsotaan peiliin ja pohditaan, mikä on mennyt kasvatuksessa omalta osaltaan pieleen, kun lapsi ei osaa käyttäytyä. Päiväkodit myös osaltaan tarjoavat tukea ja tarvittaessa apua tällaisten tapausten kanssa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
311/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ennen vanhemmille oli kunnia-asia, että lapset käyttyivät oikein ja siivosti kun oltiin ihmisten ilmoilla. 

Vierailija
312/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten saamiseen pitäisi olla kortti, kuten nykyään kaikessa muussakin on. Kaikkien ei todellakaan pitäisi lisääntyä. Sterilisointi häiriintyneille ihmisille. Luonto ja eläimet ansaitsevat kunnioitusta, eivät k*sipäiden mielivaltaista piinaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
313/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisin vetänyt kakaroita ympäri korvia. Vinkuvat vanhemmat olisin hakannut.

Näin sanoomt läski Vanhapiika.   Hyi .  🤮🤮🤮🤮

Vierailija
314/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ojentanut ja sanonut vieraillekin, että nyt loppuu tällainen käytös.

Erittäin usein lapsi ei tottele vaikka sille sanoo.

Tuo on yksi suurimpia tabuja mitä lastenkasvatukseen liittyy. Aina sanotaan että "opeta lastasi" mutta kukaan ei kerro mitä sitten tapahtuu jos oppimishalut tai -kyvyt puuttuvat.

Jos et opeta lastasi, sitten tulet tunnetuksi tyhmän ja laiskan lapsen laiskana vanhempana. Teet lapsellesi karhunpalveluksen, jos et opeta käytöstapoja, keskittymiskykyä, aloitteellisuutta opiskeluun ja kotitöihin, kiinnostusta perusasioihin jne. Elämänne tulee olemaan melkoista raesadetta ja vastatuulta.

Missasit pointin. Opettaminen ei tarkoita sitä että opetuksia noudatettaisiin.

Kyllä ne perustaidot ja eväät elämään saadaan sieltä kotoa. Jos kotona ei ole mitään sääntöjä ja eletään kuin pellossa niin aika hankalaa tulee olemaan lapsella elämä. 

Taas kierrät homman ydintä kuin kissa kuumaa puuroa. Moni lapsi elää kuin pellossa vaikka olisi säännöt.

Vanhemman tehtävä on huolehtia, että niitä sääntöjä myös noudatetaan. 

Ja se tapahtuu miten?

Toivottavasti sinulla ei ole lapsia jos et tiedä miten lapset saadaan noudattamaan sääntöjä.

Edes ammattilaiset eivät sitä tiedä ja ovat suurelta osin heittäneet pyyhkeen kehään. Mutta onneksi sinä tiedät.

Keistä ammattilaisista puhut? 

Opettajat, lastenhoitajat, kerhonohjaajat jne.

Vanhempien tehtävä on kasvattaa niitä pershedelmiään, ei kasvatusta voi ulkoistaa millekään lastenhoitajille tai opettajille. 

Kielenkäytöstäsi päätellen et ole opettaja etkä lastenhoitaja.   Olet se mt haukkuva läski.🐖

Tää sama sikatrolli riehuu aina näissä ketjuissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
315/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonojen vanhempien julmia psykopaattilapsia.

Kuka tahansa saa lisääntyä, valittavasti.

Vaihda maho mt läski kusivaippasi. Löytää tänne asti.

Olet osoitus viestisi perusteella siitä, että jokin kontrollointi olisi tarpeen.

Vierailija
316/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

tää nyt ei ole se ratkaisu. suurin ongelma on se että lapsia ei osa vanhemmista halua taikka uskalla kieltää lainkaan ja lopputulos näkyy. Kyllä lapsi uskoo sanomisiakin ilman fyysisiä tehosteita. Mutkun halutaan olla kivoja kaverivanhempia ja haukutaan kotona kilpaa opettajia tms.

Moni kokee että lasta on turha kieltää kun ei kielloilla ole mitään vaikutusta.

Edes aikuiset eivät muuten välillä usko ilman fyysisiä tehosteita vaikka aikuinen on paljon fiksumpi kuin lapsi.

Vierailija
317/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatiakyky kadonnut osalta ihmisistä, todella huolestuttavaa. Ja nämä vielä lisääntyvät.

Sanoppa muuta. Jos ei ole aikaa kakaroita kasvattaa, niin miksi niitä on pitänyt tänne maailmaan vääntää? Puhelin tuntuu olevan tärkeimmässä asemassa, sitä tuijotetaan kuin lehmä uutta konttia. Ymmärtäisi vielä jotenkin jos olisi joku uusi keksintö, mutta ei enää kun on jo "valovuosia" ollut!

Valovuosi ei ole ajan määre. Valovuosi mittaa matkaa. 

Vierailija
318/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille vanhemmille tiedoksi: jos teiltä uusavuttomilta ei onnistu ns. rakkaiden kullannuppujenne asianmukainen ojentaminen, niin sen ojennuksen toimittaa vieras. Kiljukaa siihen mitä tykkäätte. Kiitos. 

Juurikin näin. Meillä kävi tänä kesänä kauemman naapurin lapsi luvatta poimimassa marjoja meidän pihasta KUPPI KÄDESSÄÄN, tiheään asutulla omakotitaloalueella. Kauhea itku ja parku, kun ojensin, ettet sä saa tulla toisten pihaan poimimaan marjoja. Väitti vastaan ja näytti mulle keskaria, eikä uskonut sanomista, vänisi vaan poistumatta pihasta. Lopulta piti huutaa, että tuntematon lapsi saatiin meidän pihasta pois. Saa hän kuulemma poimia. Olikohan kotoa annettu lupa ja kuppi? Tuona viikonloppuna aika moni naapureistamme oli mökillä, josko lapsen vanhemmat luulivat, ettei meilläkään ollut ketään kotona, kun ei näkynyt autoa? Eikä tässä vielä kaikki. Kun kävin sanomassa lapsen isälle, että kasvattaisi itse lapsensa, ettei tarvitsisi lasua tehdä, ja ettei poliisi kasvata lasta tulevaisuudessa, niin isä tuli meille uhkailemaan, että lyö minua (naista)! Vaimonsa möllötti kadulla vahdissa, ei sentään uskaltanut se meille tulla. Olikohan se opettanut miehelleen, että naisten lyöminen on ihan ookoo?

Ja ihan oli valkoihoinen perhe tämäkin. Jos joku epäilee.

Mä itse olen vaikea-asteinen adhd (dg vasta aikuisena) ja kävin lapsena poimimassa marjoja naapurin pihasta. Se kerta kun jäin kiinni, jäi viimeiseksi. Ukko uhkasi hakata mut (tytön) seuraavalla kerralla. Mähän aloin myös vääntämään itkua ja sanoin että mulla on oikeus ja et uskalla lyödä. Se mies otti mut niskaperseotteeseen ja heitti aidan yli kadulle. Sain mustelmia ja ruhjeita, mutta en enää sen jälkeen mennyt toisten pihoille. Tuo oli sellaista aikaa, että alakouluikäiset lapset jätettiin huolella yksin kotiin kesälomillakin. Naapuri tuli vielä illalla meidän ovelle kertomaan tapauksesta, kun vanhemmat olivat tulleet töistä kotiin. Siitä seurasi sitten toinen selkäsauna äidin toimesta.

Fyysinen kuritus ei ole oikein, mutta ainakin omalta osaltani pahimmat adhd-perseilyt loppuivat tähän. En sano etteikö neurotyypilliset penskat myös tällaista tekisi.

Varsinkin hyperaktiivisilla ADHD-lapsilla empatiakyky kehittyy useita vuosia nenttejä hitaammin. Siksi heidän kohdallaan pelkkä lässyttävä puhuminen ei yleensä auta vaan tarvitaan kovempia keinoja.

Mä itsekin olin lapsena aivan kamala psykopaattihirviö ja vasta aikuisuuden kynnyksellä ja lääkityksen alettua aloin pehmentyä.

Mä aloin pehmentyä vasta 5-kymppisenä vaihdevuosien aikaan. Mutta mulla oli kotona niin kova kuri, selkään tuli usein ja todella lujaa, etten vaan uskaltanut perseillä. Ei sekään tervettä ollut, mun elämä on ollut aika rikkinäistä sen jälkeen. En luota ihmisiin.

Samasta syystä vielä hautaan vihaan ja olen katkera iälle...myös äiti repi hiuksista.  Koskaan eivät mitään nätisti neuvoneet. 

Vierailija
319/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan lapsia piiskattiin koivunoksalla tai remmillä. Sitten tuli tukkapölly ja luunappi. Silti siitä polvesta kasvoikin fiksua väkeä. Käytöstavat tuli haltuun kerrasta. Ja kuitenkin lapset olivat myös rakkaita.

Se on hyvin rikollista. Ei aikuisiinkaan saa laissa käyttää väkivaltaa, niin saatikka omiin puolustuskyvytömiin omiin lapsiin.  👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻

Kasvatus ei ole koskaan rikollista. Se, joka vitsaa säästää ei lastaan rakasta.

On karhunpalvelus jättää lapsi kasvattamatta. Hän ei tule maailmassa pärjäämään.

Vierailija
320/390 |
19.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo karua kieltä tuo isän kommentti, että ei suostu maksamaan nukkuvien eläinten näkemisestä. Että eläimet ovat vain jotain viihdykettä hänen lapselleen. Tuokin isä voisi opettaa lapsille, että eläimilläkin on oikeus nukkua ja olla eivätkä ole jotain huvipuistoviihdykettä lapsilleen.

Onpa ollut typerä ukko!

Seuraavaksi odotellaan isukin vierailua Korkeasaareen. Viskoo kivillä aitauksien nukkuvia/varjoon vetäytyviä eläimiä, että saisi rahoilleen vastinetta. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä neljä