Olen se, jolle kaverit haluavat kertoa mitä he ovat muiden kavereiden kanssa puuhailleet

Vierailija kirjoitti:

Min taas olin se varakaveri,se jolle soitettiin kun Minna tai Jenni tai Päivikään en ehtinyt nähdä.

Nykyään olen mieluummin yksin kuin joku lohdutuspalkinto. 40 vuotta siihen meni mutta olen ylpeä itsestäni.

Eikö yksinäisyys koskaan ala ahdistaa?

Vierailija kirjoitti:

Kaveruutta ei voi pakottaa. Joko intressit natsaa tai sitten ei.

No miksi kukaan ei ikinä halua olla kaverini, mutta muiden kanssa halutaan tehdä kivoja juttuja? Omat vanhemmat ovat myös simputtaneet minua paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Min taas olin se varakaveri,se jolle soitettiin kun Minna tai Jenni tai Päivikään en ehtinyt nähdä.

Nykyään olen mieluummin yksin kuin joku lohdutuspalkinto. 40 vuotta siihen meni mutta olen ylpeä itsestäni.

Eikö yksinäisyys koskaan ala ahdistaa?

Alkaa mutta sitten muistan miten minut hylättiin baariin tai kauppakeskukseen kun parempi kaveri pääsikin paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Min taas olin se varakaveri,se jolle soitettiin kun Minna tai Jenni tai Päivikään en ehtinyt nähdä.

Nykyään olen mieluummin yksin kuin joku lohdutuspalkinto. 40 vuotta siihen meni mutta olen ylpeä itsestäni.

Eikö yksinäisyys koskaan ala ahdistaa?

Alkaa mutta sitten muistan miten minut hylättiin baariin tai kauppakeskukseen kun parempi kaveri pääsikin paikalle.

Itsekin muistan miten olen matkustanut kauas kaveria tapaamaan ja lopulta yrittänyt yksin kauhealla kiireellä löytää tieni asemalle läpi vieraan kaupungin, kun kaveri ei olekaan malttanut lähteä baarista saattamaan, kun on tullut paikalle niin loistotyyppejä (joita ilmeisesti tapaa viikoittain). Tämä siis aikana ennen Google Mapsia.

Olisin AP:n asemassa kuitenkin ihan tyytyväinen, minulle kaverit eivät koskaan ehdota mitään, vaan itse saan ehdottaa joka kerta. Lähtevät kyllä niille reissuillekin, mutta jos en ole aloitteellinen joka kerta, niin sitten olen yksin

Vaihtaisin tämän ihan mikä päivä vaan sellaiseen, että joku pistäisi viestiä, että voiko tulla kahville

Vierailija kirjoitti:

Olisin AP:n asemassa kuitenkin ihan tyytyväinen, minulle kaverit eivät koskaan ehdota mitään, vaan itse saan ehdottaa joka kerta. Lähtevät kyllä niille reissuillekin, mutta jos en ole aloitteellinen joka kerta, niin sitten olen yksin

 

Vaihtaisin tämän ihan mikä päivä vaan sellaiseen, että joku pistäisi viestiä, että voiko tulla kahville

Ne ei kehtaa jostain syystä kieltäytyä. Minä en enää ottanut yhteyttä ja ei olla nähty nyt moneen vuoteen. 

Vierailija kirjoitti:

Olisin AP:n asemassa kuitenkin ihan tyytyväinen, minulle kaverit eivät koskaan ehdota mitään, vaan itse saan ehdottaa joka kerta. Lähtevät kyllä niille reissuillekin, mutta jos en ole aloitteellinen joka kerta, niin sitten olen yksin

 

Vaihtaisin tämän ihan mikä päivä vaan sellaiseen, että joku pistäisi viestiä, että voiko tulla kahville

Et tainnut lukea aloitusta ajatuksen kanssa. Jos kavereille laittaa viestiä ja ehdottaa että tehtäisiin jotakin, niin vastauksena tulee lähes joka kerran, että juu, voisin piipahtaa sinne kahville. En sitten enää jaksa olla yhteydessä.

Luulin olevani erään ihmisen kanssa hyviä ystäviä, mutta nyt viime aikoina on alkanut ärsyttämään hänen tapansa puhua muista kavereistaan "parhaina frendeinä". Näiden kavereiden kanssa juhlitaan uudet vuodet, synttärit ym. Kun minä pyydän lähtemään jonnekin, on vastaus yleensä "katellaan". Kerran suunnittelimme yhtä viikonloppureissua toiselle puolelle Suomea, ja tämän reissun hän perui, ja samana viikonloppuna taas oli parhaiden frendiensä kanssa. Hän ei edes ymmärrä, että mun loukkaantuminen on oikeutettua ja luottamus häneen on mennyt. Tällainen varakaverina oleminen alkaa riittää mulle. 

Vierailija kirjoitti:

Luulin olevani erään ihmisen kanssa hyviä ystäviä, mutta nyt viime aikoina on alkanut ärsyttämään hänen tapansa puhua muista kavereistaan "parhaina frendeinä". Näiden kavereiden kanssa juhlitaan uudet vuodet, synttärit ym. Kun minä pyydän lähtemään jonnekin, on vastaus yleensä "katellaan". Kerran suunnittelimme yhtä viikonloppureissua toiselle puolelle Suomea, ja tämän reissun hän perui, ja samana viikonloppuna taas oli parhaiden frendiensä kanssa. Hän ei edes ymmärrä, että mun loukkaantuminen on oikeutettua ja luottamus häneen on mennyt. Tällainen varakaverina oleminen alkaa riittää mulle. 

Olen myös joutunut oppimaan että "katellaan" tai "nähdään jossain vaiheessa" eivät oikeasti tarkoita yhtään mitään.

Tällaiset kyläilykutsut ovat yhtä tyhjän kanssa, koska ikinä ei löydy sopivaa aikaa vaikka toisen luona kylässä ollessa niin kovasti toivoteltiin myös omaan kotiin vieraaksi.

Ei ilmeisesti vain kehdattu suoraan antaa isäntäväen ymmärtää, että kestitys kyllä kelpaa, muiden on vastaavaa turha odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin AP:n asemassa kuitenkin ihan tyytyväinen, minulle kaverit eivät koskaan ehdota mitään, vaan itse saan ehdottaa joka kerta. Lähtevät kyllä niille reissuillekin, mutta jos en ole aloitteellinen joka kerta, niin sitten olen yksin

 

Vaihtaisin tämän ihan mikä päivä vaan sellaiseen, että joku pistäisi viestiä, että voiko tulla kahville

Ne ei kehtaa jostain syystä kieltäytyä. Minä en enää ottanut yhteyttä ja ei olla nähty nyt moneen vuoteen. 

Tuo on surkea loppu ystävyydelle kun kaikki päättyy siihen, kun yksi ei enää jaksa kannatella koko ihmissuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet vähän tylsä? Itsekin olin ennen ja jäin aina kaverin varjoon, mutta tsemppasin asiassa ja tilanne korjaantui.

Mitä oikein ehdotat? Kaveri ei minun kuulumiasini kysele eikä lähde minun kanssani reissaamaan tms. Kaadanko kahvin kuppiin jollain jännällä ranneliikkeellä vai miten yllättäisin?

Kerro vaikka siitä kun olit reissaamassa itseksesi tai muiden tyyppien kanssa ja kaikista kohteista missä kävit. Jos elämäsi on kotona möllöttämistä, niin ei sitä kukaan jaksa. Itse en jaksa nähdä enää vanhempiani, kun istuvat vain kotona telkkaria tuijottaen eivätkä käy missään. Jos käyn kylässä, niin rupeavat selittämään jostain lapsuuden aikaisista asioista tai kertovat miten joku minulle täysin tuntematon sukulainen on mennyt uusiin naimisiin.

Olet varmaan aika nuori, kun ei tuollaiset jutut kiinnosta? Näin keski-iässä on alkanut kiinnostaa just ne lapsuuden tapahtumat ja sukulaiset, joita ei itse enää muista. Tai mitä kotipaikkakunnalla kenellekin tapahtuu, oman ikäisille ihmisille, joiden vanhemmat ovat omille vanhemmille tuttuja. Hauska ajatella, että samalla tavalla sielläkin puhutaan minun asioistani, että muistatkos sen Pirjon ja Heikin nuorimman tytön. Tavallaan ihmiset linkittyy toisiinsa, vaikkei tavatakaan. 

Nojoo olen vasta 45v, mutta ei mua voisi vähempää kiinnostaa sukulaisten asiat. Jos menen tapaamaan jotain tyyppiä, niin haluan kuulla mitä kiinnostavaa hän on tehnyt viime aikoina. Jos vastaus on tasoa netflix, niin sitten keksin ajalleni parempaa käyttöä.

No voi jumatsukka, etkö osaa keskustella ihmisten kanssa asioista tai ilmiöistä? Miksi pitäisi olla tehnyt jotain tähdellistä jotta kelpaisi sinulle juttukaveriksi? 
Minä katson netflixiä, enkä käy juuri missään muualla kuin töissä ja salilla, mutta kykenen kyllä sen netflixin lisäksi keskustelemaan filosofiasta, uskonnosta, politiikasta, historiasta, kielitieteistä, lääketieteen uusimmista tutkimustuloksista, sosiologiasta, kulttuurista, taiteesta, näin muutama topikki mainitakseni. 

Osaan toki ja tämä onkin parasta antia uusien tuttavuuksien kanssa mutta jos on tavannut jonkun useamman kerran, vanhat aiheet ja ajatukset on jo kaluttu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet vähän tylsä? Itsekin olin ennen ja jäin aina kaverin varjoon, mutta tsemppasin asiassa ja tilanne korjaantui.

Mitä oikein ehdotat? Kaveri ei minun kuulumiasini kysele eikä lähde minun kanssani reissaamaan tms. Kaadanko kahvin kuppiin jollain jännällä ranneliikkeellä vai miten yllättäisin?

Kerro vaikka siitä kun olit reissaamassa itseksesi tai muiden tyyppien kanssa ja kaikista kohteista missä kävit. Jos elämäsi on kotona möllöttämistä, niin ei sitä kukaan jaksa. Itse en jaksa nähdä enää vanhempiani, kun istuvat vain kotona telkkaria tuijottaen eivätkä käy missään. Jos käyn kylässä, niin rupeavat selittämään jostain lapsuuden aikaisista asioista tai kertovat miten joku minulle täysin tuntematon sukulainen on mennyt uusiin naimisiin.

Olet varmaan aika nuori, kun ei tuollaiset jutut kiinnosta? Näin keski-iässä on alkanut kiinnostaa just ne lapsuuden tapahtumat ja sukulaiset, joita ei itse enää muista. Tai mitä kotipaikkakunnalla kenellekin tapahtuu, oman ikäisille ihmisille, joiden vanhemmat ovat omille vanhemmille tuttuja. Hauska ajatella, että samalla tavalla sielläkin puhutaan minun asioistani, että muistatkos sen Pirjon ja Heikin nuorimman tytön. Tavallaan ihmiset linkittyy toisiinsa, vaikkei tavatakaan. 

Nojoo olen vasta 45v, mutta ei mua voisi vähempää kiinnostaa sukulaisten asiat. Jos menen tapaamaan jotain tyyppiä, niin haluan kuulla mitä kiinnostavaa hän on tehnyt viime aikoina. Jos vastaus on tasoa netflix, niin sitten keksin ajalleni parempaa käyttöä.

No voi jumatsukka, etkö osaa keskustella ihmisten kanssa asioista tai ilmiöistä? Miksi pitäisi olla tehnyt jotain tähdellistä jotta kelpaisi sinulle juttukaveriksi? 
Minä katson netflixiä, enkä käy juuri missään muualla kuin töissä ja salilla, mutta kykenen kyllä sen netflixin lisäksi keskustelemaan filosofiasta, uskonnosta, politiikasta, historiasta, kielitieteistä, lääketieteen uusimmista tutkimustuloksista, sosiologiasta, kulttuurista, taiteesta, näin muutama topikki mainitakseni. 

Osaan toki ja tämä onkin parasta antia uusien tuttavuuksien kanssa mutta jos on tavannut jonkun useamman kerran, vanhat aiheet ja ajatukset on jo kaluttu. 

Siis hyvä seura tarkoittaa sinulle ihmisiä, joilla on muhkea matkabudjetti ja tilaisuus noin vain lähteä reissaamaan? Suhteellisen elitististä ajattelua.

Mulla on myös tällainen kaveri. Tapaamiset hänen kanssaan ovat loputtomien monologien kuuntelemista ja nyökyttelyä. Juttua riittää hänen kavereidensa, perheensä ja muun lähipiirinsä tekemisistä ja ongelmista. Minua tämä kaveri jaksaa kuunnella ehkä yhden lauseen verran, ennen kuin puhelin ilmestyy käteen. Ja asiaa olisi aina vaikka kuudeksi tunneksi yhteen soittoon. Lakkasin kutsumasta kylään, käyn maksimissaan kävelyillä hänen kanssaan, niin pääsee "pakoon", kun alkaa kyllästyttää. En ota häneen itse yhteyttä enää, mutta sinnikkäästi hän kaipaa kuuntelijaa jutuilleen, ja on yhteydessä parin viikon välein näkemisestä. Olen tosi huono ottamaan esille, että ystävyys on täysin yksipuolista. Mutta olen saanut sentään etäisyyttä lopettamalla pitkät hengailut kokonaan.

N28

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet vähän tylsä? Itsekin olin ennen ja jäin aina kaverin varjoon, mutta tsemppasin asiassa ja tilanne korjaantui.

Mitä oikein ehdotat? Kaveri ei minun kuulumiasini kysele eikä lähde minun kanssani reissaamaan tms. Kaadanko kahvin kuppiin jollain jännällä ranneliikkeellä vai miten yllättäisin?

Kerro vaikka siitä kun olit reissaamassa itseksesi tai muiden tyyppien kanssa ja kaikista kohteista missä kävit. Jos elämäsi on kotona möllöttämistä, niin ei sitä kukaan jaksa. Itse en jaksa nähdä enää vanhempiani, kun istuvat vain kotona telkkaria tuijottaen eivätkä käy missään. Jos käyn kylässä, niin rupeavat selittämään jostain lapsuuden aikaisista asioista tai kertovat miten joku minulle täysin tuntematon sukulainen on mennyt uusiin naimisiin.

Olet varmaan aika nuori, kun ei tuollaiset jutut kiinnosta? Näin keski-iässä on alkanut kiinnostaa just ne lapsuuden tapahtumat ja sukulaiset, joita ei itse enää muista. Tai mitä kotipaikkakunnalla kenellekin tapahtuu, oman ikäisille ihmisille, joiden vanhemmat ovat omille vanhemmille tuttuja. Hauska ajatella, että samalla tavalla sielläkin puhutaan minun asioistani, että muistatkos sen Pirjon ja Heikin nuorimman tytön. Tavallaan ihmiset linkittyy toisiinsa, vaikkei tavatakaan. 

Nojoo olen vasta 45v, mutta ei mua voisi vähempää kiinnostaa sukulaisten asiat. Jos menen tapaamaan jotain tyyppiä, niin haluan kuulla mitä kiinnostavaa hän on tehnyt viime aikoina. Jos vastaus on tasoa netflix, niin sitten keksin ajalleni parempaa käyttöä.

No voi jumatsukka, etkö osaa keskustella ihmisten kanssa asioista tai ilmiöistä? Miksi pitäisi olla tehnyt jotain tähdellistä jotta kelpaisi sinulle juttukaveriksi? 
Minä katson netflixiä, enkä käy juuri missään muualla kuin töissä ja salilla, mutta kykenen kyllä sen netflixin lisäksi keskustelemaan filosofiasta, uskonnosta, politiikasta, historiasta, kielitieteistä, lääketieteen uusimmista tutkimustuloksista, sosiologiasta, kulttuurista, taiteesta, näin muutama topikki mainitakseni. 

Osaan toki ja tämä onkin parasta antia uusien tuttavuuksien kanssa mutta jos on tavannut jonkun useamman kerran, vanhat aiheet ja ajatukset on jo kaluttu. 

Siis hyvä seura tarkoittaa sinulle ihmisiä, joilla on muhkea matkabudjetti ja tilaisuus noin vain lähteä reissaamaan? Suhteellisen elitististä ajattelua.

Ei tarkoita. Museokortti vuodessa maksaa reilusti alle satasen ja bussilla pääsee kaikkiin Helsingin kohteisiin. Ei kyse ole rahasta vaan laiskasta ja innottomasta elämänasenteesta, jossa möllötetään kotona tekemättä mitään älyllistä. Lukemisenkin lasken tässä tekemiseksi eli jos toinen on lukenut esim. kiinnostavia väitöskirjoja niin näistä riittäisi varmasti keskusteltavaa. En vain jaksa sellasta elämättömyyttä ja vanhojen asioiden vatvomista.

Minulla on kaveri, jolla tämä asia liittyy ajatustenvaihtoon muiden kanssa. Hän saattaa kertoa minulle erittäin seikkaperäisesti jonkun toisen kanssa käymästään keskustelusta. Sen sijaan minun juttuja hän ei kuuntele vaan keskeyttää ja kääntää itseensä. Tästä tulee lähes surrealistinen olo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet vähän tylsä? Itsekin olin ennen ja jäin aina kaverin varjoon, mutta tsemppasin asiassa ja tilanne korjaantui.

Mitä oikein ehdotat? Kaveri ei minun kuulumiasini kysele eikä lähde minun kanssani reissaamaan tms. Kaadanko kahvin kuppiin jollain jännällä ranneliikkeellä vai miten yllättäisin?

Kerro vaikka siitä kun olit reissaamassa itseksesi tai muiden tyyppien kanssa ja kaikista kohteista missä kävit. Jos elämäsi on kotona möllöttämistä, niin ei sitä kukaan jaksa. Itse en jaksa nähdä enää vanhempiani, kun istuvat vain kotona telkkaria tuijottaen eivätkä käy missään. Jos käyn kylässä, niin rupeavat selittämään jostain lapsuuden aikaisista asioista tai kertovat miten joku minulle täysin tuntematon sukulainen on mennyt uusiin naimisiin.

Olet varmaan aika nuori, kun ei tuollaiset jutut kiinnosta? Näin keski-iässä on alkanut kiinnostaa just ne lapsuuden tapahtumat ja sukulaiset, joita ei itse enää muista. Tai mitä kotipaikkakunnalla kenellekin tapahtuu, oman ikäisille ihmisille, joiden vanhemmat ovat omille vanhemmille tuttuja. Hauska ajatella, että samalla tavalla sielläkin puhutaan minun asioistani, että muistatkos sen Pirjon ja Heikin nuorimman tytön. Tavallaan ihmiset linkittyy toisiinsa, vaikkei tavatakaan. 

Nojoo olen vasta 45v, mutta ei mua voisi vähempää kiinnostaa sukulaisten asiat. Jos menen tapaamaan jotain tyyppiä, niin haluan kuulla mitä kiinnostavaa hän on tehnyt viime aikoina. Jos vastaus on tasoa netflix, niin sitten keksin ajalleni parempaa käyttöä.

No voi jumatsukka, etkö osaa keskustella ihmisten kanssa asioista tai ilmiöistä? Miksi pitäisi olla tehnyt jotain tähdellistä jotta kelpaisi sinulle juttukaveriksi? 
Minä katson netflixiä, enkä käy juuri missään muualla kuin töissä ja salilla, mutta kykenen kyllä sen netflixin lisäksi keskustelemaan filosofiasta, uskonnosta, politiikasta, historiasta, kielitieteistä, lääketieteen uusimmista tutkimustuloksista, sosiologiasta, kulttuurista, taiteesta, näin muutama topikki mainitakseni. 

Osaan toki ja tämä onkin parasta antia uusien tuttavuuksien kanssa mutta jos on tavannut jonkun useamman kerran, vanhat aiheet ja ajatukset on jo kaluttu. 

Siis hyvä seura tarkoittaa sinulle ihmisiä, joilla on muhkea matkabudjetti ja tilaisuus noin vain lähteä reissaamaan? Suhteellisen elitististä ajattelua.

Ei tarkoita. Museokortti vuodessa maksaa reilusti alle satasen ja bussilla pääsee kaikkiin Helsingin kohteisiin. Ei kyse ole rahasta vaan laiskasta ja innottomasta elämänasenteesta, jossa möllötetään kotona tekemättä mitään älyllistä. Lukemisenkin lasken tässä tekemiseksi eli jos toinen on lukenut esim. kiinnostavia väitöskirjoja niin näistä riittäisi varmasti keskusteltavaa. En vain jaksa sellasta elämättömyyttä ja vanhojen asioiden vatvomista.

Mikähän on oma koulutuksesi? Suurin osa korkeasti koulutetuistakaan ihmisistä ei vapaa-ajallaan virkisty lukemalla väikkäreitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet vähän tylsä? Itsekin olin ennen ja jäin aina kaverin varjoon, mutta tsemppasin asiassa ja tilanne korjaantui.

Mitä oikein ehdotat? Kaveri ei minun kuulumiasini kysele eikä lähde minun kanssani reissaamaan tms. Kaadanko kahvin kuppiin jollain jännällä ranneliikkeellä vai miten yllättäisin?

Kerro vaikka siitä kun olit reissaamassa itseksesi tai muiden tyyppien kanssa ja kaikista kohteista missä kävit. Jos elämäsi on kotona möllöttämistä, niin ei sitä kukaan jaksa. Itse en jaksa nähdä enää vanhempiani, kun istuvat vain kotona telkkaria tuijottaen eivätkä käy missään. Jos käyn kylässä, niin rupeavat selittämään jostain lapsuuden aikaisista asioista tai kertovat miten joku minulle täysin tuntematon sukulainen on mennyt uusiin naimisiin.

Olet varmaan aika nuori, kun ei tuollaiset jutut kiinnosta? Näin keski-iässä on alkanut kiinnostaa just ne lapsuuden tapahtumat ja sukulaiset, joita ei itse enää muista. Tai mitä kotipaikkakunnalla kenellekin tapahtuu, oman ikäisille ihmisille, joiden vanhemmat ovat omille vanhemmille tuttuja. Hauska ajatella, että samalla tavalla sielläkin puhutaan minun asioistani, että muistatkos sen Pirjon ja Heikin nuorimman tytön. Tavallaan ihmiset linkittyy toisiinsa, vaikkei tavatakaan. 

Nojoo olen vasta 45v, mutta ei mua voisi vähempää kiinnostaa sukulaisten asiat. Jos menen tapaamaan jotain tyyppiä, niin haluan kuulla mitä kiinnostavaa hän on tehnyt viime aikoina. Jos vastaus on tasoa netflix, niin sitten keksin ajalleni parempaa käyttöä.

No voi jumatsukka, etkö osaa keskustella ihmisten kanssa asioista tai ilmiöistä? Miksi pitäisi olla tehnyt jotain tähdellistä jotta kelpaisi sinulle juttukaveriksi? 
Minä katson netflixiä, enkä käy juuri missään muualla kuin töissä ja salilla, mutta kykenen kyllä sen netflixin lisäksi keskustelemaan filosofiasta, uskonnosta, politiikasta, historiasta, kielitieteistä, lääketieteen uusimmista tutkimustuloksista, sosiologiasta, kulttuurista, taiteesta, näin muutama topikki mainitakseni. 

Osaan toki ja tämä onkin parasta antia uusien tuttavuuksien kanssa mutta jos on tavannut jonkun useamman kerran, vanhat aiheet ja ajatukset on jo kaluttu. 

Siis hyvä seura tarkoittaa sinulle ihmisiä, joilla on muhkea matkabudjetti ja tilaisuus noin vain lähteä reissaamaan? Suhteellisen elitististä ajattelua.

Ei tarkoita. Museokortti vuodessa maksaa reilusti alle satasen ja bussilla pääsee kaikkiin Helsingin kohteisiin. Ei kyse ole rahasta vaan laiskasta ja innottomasta elämänasenteesta, jossa möllötetään kotona tekemättä mitään älyllistä. Lukemisenkin lasken tässä tekemiseksi eli jos toinen on lukenut esim. kiinnostavia väitöskirjoja niin näistä riittäisi varmasti keskusteltavaa. En vain jaksa sellasta elämättömyyttä ja vanhojen asioiden vatvomista.

Mikähän on oma koulutuksesi? Suurin osa korkeasti koulutetuistakaan ihmisistä ei vapaa-ajallaan virkisty lukemalla väikkäreitä.

Itselläni on ylempi korkeakoulututkinto, mutta jos vapaa-ajalla pitäisi kuunnella yhteenvetoa kaverin huvikseen lukemista väikkäreistä, olisi kaverin syytä silloin maksaa kuuntelusta palkkaa.

On ihan eri asia lukea jokin tutkimus puhtaasti omasta kiinnostuksesta. Toisen  väikkäriarvioiden kuunteleminen ei vapaapäivänä  kuitenkaan olisi mitenkään kivaa ja virkistävää vastapainoa älyllisesti vaativalle työlle.

Loistava ketju, kiitos aloittajalle! Moni asia kuulostaa tutulta.

Menee ehkä vähän ohi aiheen, mutta kerron kuitenkin. Olen aina ollut kaveriporukoissa se pariton ja ylimääräinen, ja nykyään olen melko lailla täysin yksin. Kouluajoilta muistan pari sinänsä mukavaa kaveria, jotka yrittivät suurin piirtein kouluttaa minusta oikeaa teiniä. Sain kuulla juttuja tyyliin "kaikkien meidän ikäisten pitäisi tietää nämä, nämä ja nämä jutut" jne. Olin ällistynyt. Luulin olevani tasavertaisessa ystävyyssuhteessa, en koirakoulussa. Otan kyllä selvää asioista, joista olen kiinnostunut, eikä minulle tarvitse tuputtaa pintaliitoälyttömyyksiä. Minua katsottiin kuin yksinkertaista reppanaa, joka täytyy opettaa olemaan. Ehkä osasyynä oli se, etten käyttänyt alkoholia tai ollut kiinnostunut parisuhteista ja romantiikasta; kasvoin myös maalla, joten en kovin usein päässyt tapaamaan väkeä vapaa-ajalla.

Minusta kasvoi aikuinen, joka on kaikilla mittareilla todella yksin. En ole ikinä seurustellut, ja ystävyyssuhteissa jään aina rannalle ja huonommaksi vaihtoehdoksi. Kuitenkin olen ylpeä siitä, etten ole joustanut arvoistani kelvatakseni. Väittelin jokunen vuosi sitten filosofian tohtoriksi. Sellainen yksinkertainen maalaistollo.

N33

Niin, kuten keskustelussa on tullut jo esille, on moni vetänyt asioista loogiset johtopäätökset ja jättäneet tällaiset kaverit. Sen hintana on lähes aina se, että jää yksin. Kuten minäkin olen jäänyt tai siis jättäytynyt. Niitä vastavuoroisia kavereita ei todellakaan kasva puissa, joten usein on mahdotonta löytää sellaisia. Toiset ei kestä yksin jäämistä, joten he jatkavat epätasa-arvoisessa kaverisuhteessa olemista. Minä en sellaiseen kyennyt. Mieluummin valitsin sitten yksinäisyyden autiomaan. Yksinäisyydessä on sellainen omituinen piirre, että aluksi se tuntuu ikävältä, mutta kun aikaa kuluu tulee siitä tavallaan turvallinen olotila etkä enää kaipaakaan muuta. Ehkä se ei ole normaalia, mutta näin se vaan menee. Sitten tullaankin siihen, että jos vastaan tuleekin joku uusi miellyttävä ihminen, joka haluaisi olla vilpittömästi ystäväsi, et siihen enää pystykään koska se alkaa ahdistamaan ja tunnet olosi paremmaksi yksin. Paradoksihan se on, mutta niin kävi niille häkkikoirillekin joita aikanaan tutkittiin. Eivät lähteneet enää häkistä vaikka ovet avattiin, koska olivat tottuneet elämään siellä. En minä kuitenkaan katso että elämäni on surullista tai menettäisin mitään. Pääasia on että on onnellinen juuri niin kuin haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaveri, jolla tämä asia liittyy ajatustenvaihtoon muiden kanssa. Hän saattaa kertoa minulle erittäin seikkaperäisesti jonkun toisen kanssa käymästään keskustelusta. Sen sijaan minun juttuja hän ei kuuntele vaan keskeyttää ja kääntää itseensä. Tästä tulee lähes surrealistinen olo. 

Onpa dadaistinen kommunikaatiotilanne. Vai lasketaanko tuota edes kommunikaatioksi? Mene ja tiedä.