Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
35v lapseton sinkku, ja ahdistaa törmätä tuttuihin, kun oma elämä ei etene
17.07.2026 |
Olen 35v ja aina halunnut kovasti lapsia. Oma elämä ei kuitenkaan mennyt niin kuin toivoin, ja nyt perheettömyys syö sisältä vuosi vuodelta enemmän.
On todella vaikeaa nykyisin törmätä tuttuihin (opiskelijakaverit ym.) ja vaihtaa kuulumisia, koska omassa elämässä ei ole tapahtunut juuri mitään viiteen vuoteen. Muut saavat lapsia, menevät naimisiin, ostavat taloja jne., ja itse asun samassa asunnossa vuodesta toiseen ilman mitään parisuhteen tapaista. Töissä toki käyn, ja vuosi sitten löysin harrastuksen, jota rakastan, mutta muiden kuulumisien suhteen nämä ovat vähäpätöisiä.
Opiskelijana itselläni oli vientiä, ja tiedän usean ihastuneen minuun. Seurustelin pitkään itselleni tosi rakkaan ihmisen kanssa, mutta se päättyi vuosia sitten. Olin sen jälkeen todella rikki. Luulin, että kyllä vielä lähempää kolmekymppiä voi löytää jonkun ihanan, mutta nyt olen huomannut, että ei se menekkään niin.
Huomaan, että osa opiskelukavereistani on hieman ivallisia siitä, että en löydä puolisoa. Exäni on jo aika päivät sitten löytänyt uuden, mutta itse en ole edes seurustellut kenenkään kanssa, koska sopivaa ei tule vastaan. Käyn paljon kaikkialla, ja juttelen ihmisten kanssa, mutta kiinnostavia sinkkuja ei tule vastaan.
Nykyisin kuulen jatkuvia vauvauutisia kaikkialta, jopa heiltä jotka vannoivat olevansa vapaaehtoisesti lapsettomia aina. Näiden uutisten kuuleminen on vaikeaa, mutta tietysti onnittelen jne. Kotona sitten romahdan lattialle itkemään.
Oman lapsen kaipuu on valtava, että sitä on ehkä muiden vaikea tajuta. Voisin hankkia lapsen yksin, mutta toivoisin puolisoa ihan hirveästi. Pari päivää sitten melkein pillahdin itkuun, kun näin isän pitävän pienen tyttärensä nukkea kainalossa. Tajusin, että itse en ole koskaan tuossa asemassa, että multa löytyisi puoliso, joka pitäisi huolta yhteisestä lapsestamme.
Mulla on tulossa reilu kuukauden päästä juhlat, jossa tulen törmäämään useisiin tuttuihin. Ahdistaa jo valmiiksi, enkä tiedä mitä tekisin. On ihanaa jutella heidän kanssaan niinkuin ennen vanhaan, mutta samalla on hirveä alemmuuskompleksi, ja oma elämä tuntuu ontolta.
Onkohan kellään mitään lohduttavia sanoja tai ehdotuksia mitä tekisin? Nyt jos koskaan kaipaisin niitä!
Kommentit (320)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelisin tästä sinuna mieluummin tekoälyn kanssa joka osaa olla empaattinen. Täällä vastaukset voivat satuttaa vain lisää.
Mä en myöskään löytänyt ketään parisuhteeseen jossa olisin lapsen tehnyt, tai ylipäätään parisuhteeseen. Ei ollut rahaa hedelmöityshoitoihin niin tein niin, että annoin itseni tulla raskaaksi kännipanosta kolmikymppisenä. Kyseessä oli joku alkoholisoitunut renttu jonka nimeä en tiedä.
Myöhemmin sitten aloin seurustella ja meidän perhe vaikuttaa ulkoa päin ihan tavalliselta. Saatiin vielä yhdessä yhteinen biologinen lapsi myöhemmin.
Tiedän että on paheksuttava tarina mutta toisaalta naiset ovat tulleet raskaiksi ties kenestä vuosituhansia ja oma moka jos ei halua käyttää kumia vaikka sanoin, etten käytä pilleriä. Kaikkia ei vain kiinnosta jos joku tulee raskaaksi heistä, joten miksi naisten pitäisi olla sen hyveellisempiä?
Ilmaista siementä on tarjolla!
No itse en neuvoisi ap:ta noin. Kännipanosta kehkeytyneen lapsen isästä ei voi tietää perinnöllistä taakkaa. Vahvasti perinnöllisiä esim. skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö jne. jne.
Ehkä parempi haastatella se tuleva lahjoittaja perinpohjin.
Joo mutta jos ei ole 10 000e rahaa pistää hedelmöityshoitoihin niin silloin et varmaan saa valita niitä geenejä?
Vois kännipano liueta jos alkaa kyselemään perinnöllisistä sairauksista.
Huonoilla geeneillä ei kannata ryhtyä hommaan ollenkaan.
Kuinka moni oikeasti edes kyselee näitä kumppanilta johon on rakastunut tai jättää lapsen tekemättä jos miehen suvussa on sairauksia?
Mun isän veljellä on skitsofrenia, mutta kellään muulla perheessä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt alat meditoimaan 5-10min päivässä. Parin - kolmen kuukauden päästä tajuat että sinä olet eri asia kuin tunteesi ja ajatuksesi. Se helpottaa jo kovasti siihen ettet välitä niin kovasti mitä muut ajattelevat ja tekevät. Alat keskittyä omaan elämääsi.
Kannattaisi miettiä olisiko se itsellinen äitiys kuitenkin sulle parempi kuin lapsettomaksi jääminen? Voihan käydä hyvä tuuri ja voit löytää vaikka sitten nelikymppisenä kivan puolison ja isäpuolen.
Kerroit, että sinulla oli aiempi pidempi suhde, mutta se päättyi. Ettet vain olisi alkanut pihtaamaan. Todella harva mies haluaa lähteä suhteesta, vaikka siinä olisi miehen kannalta muita ongelmia, jos seksipalvelut pelaavat 24/7. Tätä erittäin harva nainen ymmärtää.
Kumppanuusvanhemmuutta en halua. Olisi todella outo ajatus vähäisen tuntemisen perusteella hankkia jonkun kanssa lapsi, joka pitää luovuttaa toiselle joka viikko. On toki pienen pieni mahdollisuus, että arvot ja ajatusmaailmat kohtaisivat, mutta muuten tämä ei ole yhtään minun juttuni. Aivan liian riskialtista. Selkeästi ihmisillä on todella romanttinen kuva miten tämä tulisi toimimaan.
Jännä miten ketjussa varoitetaan, että jos löytää jonkun, ei kannata heti ryhtyä perhettä perustamaan, kun sata asiaa tulee menemään pieleen. Mutta se, että hankkii lapsen lyhyen tuttavuuden jälkeen kumppanuusvanhempana onkin sitten tosi jees juttu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No kaverisi ei kuulosta kovin kivoilta jos ivailevat siitä ettet löydä puolisoa..
Niin, tulee mieleen, ovatko ap:n ystävyyssuhteet terveitä jos ystävät ovat ilkeitä noin arassa asiassa. Onko sinulla yhtään läheistä ystävää, "bestistä"? Vai oletko sellainen yksilö, joka pitää etäisyyttä ihmisiin? Vai oletko hieman vainoharhainen ja epäilet heitä turhaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oo koskaan ymmärtänyt tuota että elämän pitää "jatkuvasti edetä" johonkin. Olen samanikäinen nainen.
Just eilen mietin samaa. Miksi ihmisillä on aina jotain tavoitteita? Miksei voi vaan ottaa rennosti ja katsoa päivä kerrallaan.
Tässä tulee ehkä persoonallisuuserot esiin: minusta on ihanaa, kun on tavoitteita :D. Niistä tietää mitä kohti haluaa kulkea. Välillä tavoitteet ei toteudu, välillä toteutuvat, mutta tärkeintä on se, että matka tavoitteiden saavuttamiseen on mukavaa. Ei siis hampaat irvessä, vaan enemmän suuntaviittoina.
Esim. tiedän haluavani puolison ja perheen. En halua ketään pelimiestä tai roikottajaa, jotta mulla vaan olisi joku, jolta ehkä lypsää vielä lapsen. Ei, haluan arvostavan puolison, jonka elämään haluan kuulua. Tämä on mun tavoite. Jos sen joskus taas saan, niin olen luvannut itselleni olla siitä kiitollinen joka päivä, ja sanoa asian ääneen myös. Pienestä ei kannata valittaa, mutta isommat asiat pitää puhua auki, ettei niistä tule mörköjä suhteelle. Toivon, että myös toinen ajattelee samankaltaisesti.
Ap
Oma asenne luo todellisuutta. Jos hoet itsellesi, että et tule koskaan saamaan perhettä, niin voi käydä. Hoe toisin päin.
Vähän myös ihmetyttää, ovatko kiinnostavat miehet loppuneet maailmasta ihan kokonaan. Voiko se olla mahdollista, että nuoret miehet ovat nykyään tylsimyksiä? Itse tunnen ystävänä kaksi milleniaalinuorukaista, fiksuja ja kiintoisia miehiä. Toinen on samassa tilanteessa: haluaisi vaimon ja perustaa perheen. Mutta ainakaan Tinder-deitit eivät ole kiinnostuneita perheestä.
Ja kenen kannalta itse olet kiinnostava? Meinaan harrastuksia, ajatusmaailmaa jne. Mene sellaisiin tapahtumiin, joissa on jokin kiinnostava pointti, joka voisi yhdistää sinut uuteen ihmiseen, kiinnostavaan. Kotoa kukaan ei hae, se on aika varma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kaverisi ei kuulosta kovin kivoilta jos ivailevat siitä ettet löydä puolisoa..
Niin, tulee mieleen, ovatko ap:n ystävyyssuhteet terveitä jos ystävät ovat ilkeitä noin arassa asiassa. Onko sinulla yhtään läheistä ystävää, "bestistä"? Vai oletko sellainen yksilö, joka pitää etäisyyttä ihmisiin? Vai oletko hieman vainoharhainen ja epäilet heitä turhaan?
Johan minä sanoin, että olen tapaamassa tuttuja, en mitään bestiksiä. Minulle läheiset ihmiset tietävät tilanteeni, eivätkä todellakaan irvaile. Muutenkin tuo irvailu oli vähän väärä termi, kun kyse on enemmän yllättyneestä heitosta. Monet ehkä kuvittelivat, että minun olisi ollut tosi helppo löytää puoliso, mutta ei ollutkaan.
Eli ei taaskaan tarvitse maalata piruja seinille, ja nähdä asioita mahdollisimman huonossa valossa.
Ap
Niin minäkin olisin toivonut, että ainut lapseni oisi perustanut perheen ja minustakin olisi tullut mummo. En enää toivo, poika jo 40 v, eikä minkäänlaista naista ole ollut ikänä, ei tuo homokaan kuitenkaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oo koskaan ymmärtänyt tuota että elämän pitää "jatkuvasti edetä" johonkin. Olen samanikäinen nainen.
Just eilen mietin samaa. Miksi ihmisillä on aina jotain tavoitteita? Miksei voi vaan ottaa rennosti ja katsoa päivä kerrallaan.
Tuollaiset ihmiset tulee oleen tyytymättömiä elämäänsä sit vanhemmiten. Mitä ne sit tekee kun kaikki on" saavutettu?"
Joskus oon miettinyt että voisiko tämä olla osaltaan vaikuttamassa siihen miksi ihmiset eroaa sitten kun on tullut lapsia ja saatu kasvatettua niitä vähän isommaksi? Siihen saakka on edetty tavoitehuumassa ja aina ollut jokin seuraava selkeä etappi edessä mitä kohti mennä; opiskelupaikka, seurustelusuhde, kihlat, häät, lapset, oma koti. Kun pakka on kasassa ja onkin sitä tavallista elämää eikä tulekaan enää lapsia lisää niin aletaankin katsoa puolisoa että tuon kanssako nyt sitten pitää tätä rallia jaksaa pyörittää ja onpas tässä lapsissa työtä - maasto näyttääkin puuduttavan tasaiselta ja horisontissa ei olekaan mitään selkeää kirkasta tavoitetta, arki on nimittäin usein aika tylsää.
En jaksanut lukea kuin aloituksen, mutta oletko miettinyt puolison etsimistä ulkomailta? Esim. Italia, Espanja jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kuin aloituksen, mutta oletko miettinyt puolison etsimistä ulkomailta? Esim. Italia, Espanja jne.
Tai ihan Pohjois-Eurooppa vain
Hedelmällisyystutkimuksiin vaan. Jos hankit lapsen hoidoilla, sopiva puoliso löytyy kyllä.
Kaikki eivät saa omia lapsia. Miten monta eroa onkaan tehty, kun yksi ei saa lapsia eikä usko, jos toinen sanoo, ettei se haittaa. Päästää vapaaksi etsimään uutta puolisoa. Saako vapaaksi päässytkään itse lapsia? Ehkä saa, ehkä ei.
Yksi lapsi ei estä saamasta toista sen oikean kanssa. Stressiä voi jopa olla vähemmän uudella isäkandidaatilla, jos naisella on jo lapsi. Tai mitä sukupuolta olettekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kaverisi ei kuulosta kovin kivoilta jos ivailevat siitä ettet löydä puolisoa..
Niin, tulee mieleen, ovatko ap:n ystävyyssuhteet terveitä jos ystävät ovat ilkeitä noin arassa asiassa. Onko sinulla yhtään läheistä ystävää, "bestistä"? Vai oletko sellainen yksilö, joka pitää etäisyyttä ihmisiin? Vai oletko hieman vainoharhainen ja epäilet heitä turhaan?
Muistan itse että etäisemmät tutut, kuten työpaikalla naiskollegat saattoivat suhtautua vähätellen kun en meikannut. Myös vaikka seurustelin.
Ulospäin saattoi siis näkyä vaatimaton olemus. Eräs sinkku pyöreä kollega käytti joskus tekoripsiä ja laittautui töihin.
Toisten odotukset voivat olla Ap:lle siinä mielessä hyvä juttu, että miettii mitä haluaisi elämältä. Haluaisi eteenpäin "niin kuin muutkin".
Suosittelen itsellistä lapsen hankkimista nyt. Elämässä oma lapsi on niin iso osa arkea että voi saada omaa elämää kasaan. Myöhemmin puoliso voi löytyä tai olla löytymättä.
Moni sinkku aktivoituu neljänkympin tienoilla ja silloin voi olla hankalampaa saada lapsi. Voi onnistua silloinkin.
Kaverit eivät voi muuttua lapsiksi ellet saa heiltä sukusoluja. Turha siis vältellä tapahtumia vain koska arastelee muita. Toimi tilanteesi muuttamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kerroit, että sinulla oli aiempi pidempi suhde, mutta se päättyi. Ettet vain olisi alkanut pihtaamaan. Todella harva mies haluaa lähteä suhteesta, vaikka siinä olisi miehen kannalta muita ongelmia, jos seksipalvelut pelaavat 24/7. Tätä erittäin harva nainen ymmärtää.
Sehän selvisi jo aiemmin että oli pettävä useita naisia pyörittävä jännis.
Minä aktiivisesti välttelen vanhoja tuttuja, koska en halua kertoa, ettei minulle kuulu mitään. En ole edes töissä.
Huh, kiitän luojaa että tulin vahingossa raskaaksi yhden yön jutusta parikymppisenä. Muuten en olisi lapsia saanut, koska elämä on mennyt niin etten ole koskaan halunnut parisuhdetta. Olen ollut koko ajan yksin elävä ja nautin siitä. Siis onhan minulla lapseni, yksin ololla tarkoitin parisuhdetta.
Kaikki painostivat minua aborttiin, mutta en halunnut, ja lapsi on ollut parasta elämässäni. Hän on nyt jo teini.
Entä jos menisit juhliin ja (kuten joku muukin ehdotti) tosiaan sanoisit ihan reippaasti kun kuulumisia kysellään että on ollut kiva loma ja elämä muutenkin mallillaan mutta kovasti kaipaisit jo omaa perhettä. Sanoisin että saat välittömästi monta auttajaa, etenkään naisista mikään ei ole hauskempaa kun koettaa parittaa ihmisiä 😅 ja joo, ei-toivottua sääliä/juoruiluakin voi tulla, mutta siitä on ikään kuin terä pois kun itse reippaasti sanot tuon etkä anna muiden arvailla - ja muistat samalla ihan iloisesti kertoa kaikki hyvät kuulumiset, harrastukset, töissä menee hyvin, sijoitukset sen kun kasvaa ja lomamatkoja on suunnitteilla…
"Jos lapsen oikeasti tahdot niin sillon ei kannata hirveästi nirsoilla. Hetkessä aika ajaa ohi ja sitten ei ole tuotakaan mahdollisuutta."
Silloin todellakin kannattaa ja pitää nirsoilla jos lapsen haluaa. Toiseksi vanhemmaksi ei pidä ottaa ketä tahansa. Jos oikealta tuntuvaa puolisoa ei löydy niin lapsi ennemmin yksin kuin vain jonkun kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Huonoilla geeneillä ei kannata ryhtyä hommaan ollenkaan.