Lue keskustelun säännöt.
35v lapseton sinkku, ja ahdistaa törmätä tuttuihin, kun oma elämä ei etene
17.07.2026 |
Olen 35v ja aina halunnut kovasti lapsia. Oma elämä ei kuitenkaan mennyt niin kuin toivoin, ja nyt perheettömyys syö sisältä vuosi vuodelta enemmän.
On todella vaikeaa nykyisin törmätä tuttuihin (opiskelijakaverit ym.) ja vaihtaa kuulumisia, koska omassa elämässä ei ole tapahtunut juuri mitään viiteen vuoteen. Muut saavat lapsia, menevät naimisiin, ostavat taloja jne., ja itse asun samassa asunnossa vuodesta toiseen ilman mitään parisuhteen tapaista. Töissä toki käyn, ja vuosi sitten löysin harrastuksen, jota rakastan, mutta muiden kuulumisien suhteen nämä ovat vähäpätöisiä.
Opiskelijana itselläni oli vientiä, ja tiedän usean ihastuneen minuun. Seurustelin pitkään itselleni tosi rakkaan ihmisen kanssa, mutta se päättyi vuosia sitten. Olin sen jälkeen todella rikki. Luulin, että kyllä vielä lähempää kolmekymppiä voi löytää jonkun ihanan, mutta nyt olen huomannut, että ei se menekkään niin.
Huomaan, että osa opiskelukavereistani on hieman ivallisia siitä, että en löydä puolisoa. Exäni on jo aika päivät sitten löytänyt uuden, mutta itse en ole edes seurustellut kenenkään kanssa, koska sopivaa ei tule vastaan. Käyn paljon kaikkialla, ja juttelen ihmisten kanssa, mutta kiinnostavia sinkkuja ei tule vastaan.
Nykyisin kuulen jatkuvia vauvauutisia kaikkialta, jopa heiltä jotka vannoivat olevansa vapaaehtoisesti lapsettomia aina. Näiden uutisten kuuleminen on vaikeaa, mutta tietysti onnittelen jne. Kotona sitten romahdan lattialle itkemään.
Oman lapsen kaipuu on valtava, että sitä on ehkä muiden vaikea tajuta. Voisin hankkia lapsen yksin, mutta toivoisin puolisoa ihan hirveästi. Pari päivää sitten melkein pillahdin itkuun, kun näin isän pitävän pienen tyttärensä nukkea kainalossa. Tajusin, että itse en ole koskaan tuossa asemassa, että multa löytyisi puoliso, joka pitäisi huolta yhteisestä lapsestamme.
Mulla on tulossa reilu kuukauden päästä juhlat, jossa tulen törmäämään useisiin tuttuihin. Ahdistaa jo valmiiksi, enkä tiedä mitä tekisin. On ihanaa jutella heidän kanssaan niinkuin ennen vanhaan, mutta samalla on hirveä alemmuuskompleksi, ja oma elämä tuntuu ontolta.
Onkohan kellään mitään lohduttavia sanoja tai ehdotuksia mitä tekisin? Nyt jos koskaan kaipaisin niitä!
Kommentit (320)
Tekisin lapsen ilman miestä. Vaikka löytäisit mukavan miehen, menee sitoutumiseen aikansa kun pitää ensin tutustua ja katsoa onko hän sopiva puolisoksi, isäksi. Sitä paitsi, järkevän oloinen puoliso saattaa lapsen synnyttyä heittäytyä ihan mieslapseksi. Ei ole mitään takeita siitä, että lapsen isä on kypsä vanhemmuuteen.
Tee lapsi ja toivo kivan puolison löytyvän sinulle myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertailet itseäsi muihin aivan liikaa. Moni voi hyvinkin olla salaa sinulle kateellinen, koska sinulla on työ, vapaa-aikaa ja asiat ilmeisesti muuten hyvin paitsi parisuhde- ja lapsisaralla. Noilla spekseillä lähtisin itse itselliseksi äidiksi jos lapsi on tosiaan se suurin unelma.
Toisaalta vertailemalla muihin huomaa mitä toivoo myös itselleen. Kun katson ystävieni hoitavan pieniä lapsiaan, nousee itselleni kateus siitä, että toivoisin samaa itselleni. Samoin miten he kertoilevat sitä sun tätä puolisoilleen. En siis käyttäydy ystäviäni kohtaan tympeästi tai muuten näytä olevani kade, mutta itse huomaan näistä hetkistä, että tämä on selkeästi minulle tärkeä unelma.
Ap
Ap, ottaen huomioon ikäsi, sopivan miehen, ja vaikka sellainen tulisi vastaan huomenna, olisit äiti noin kahden vuoden päästä, jos yhtään satsaat mieheen tutustumiseen. Todennäköisesti joudut etsimään sopivaa miestä vuosia, jolloin ensimmäisen lapsen saaminen ikäsi puolesta alkaa olemaan heikoissa kantimissa. Ja edelleenkään kukaan ei lupaa sulle onnellista parisuhdetta, etenkään jos otit noin ekan, joka oli edes jotenkin ok.
Jos todella haaveilet lapsesta, teet sen yksin. Nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos hankkisin lapsen yksin tai kumppanuusvanhemmuuden kautta?
Tai menisit johonkin deittisovellukseen avoimena siitä, että etsit puolisoa, joka haluaa isäksi ja on valmis lapsen yrittämiseen heti kun sitoudutte seurustelemaan?
Jos lapsi on tärkein haaveesi älä jää odottelemaan vaan toteuta se keinolla tai toisella.
T: onnellinen 10 kk vauvan äiti
AP on jo liian vanha synnyttämään tervettä lasta.
No ei ole. Itse sain 42v terveen lapsen, ihan luomumenetelmällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se että naiset valitsevat kollektiivisesti samoja pitkiä & komeita miehiä. Heillä riittää vientiä eikä ole kiire sitoutua -> naiset syyttää kaikkia miehiä siitä ettei miesten kerma halua sitoutua.
No valitsin aikoinani kaljun ja lyhyen, ja ei ollut yhtään parempi sitoutumaan kuin se pitkä ja komea. Petti ja jätti. Tosin en tiedä, mitä minä teen miehen pituudella ja komeudella parisuhteessa.
Tai sitten minua ei lasketa naiseksi, vaan olen mies tai hattivatti?
Mun exä 2cm mua pidempi, eikä todellakaan komea. Osoiitautui itseään ja omaa erinomaisuuttaan täynnä olevaksi kusipääksi. Seuraavaksi voisikin kokeilla 190cm komistusta, oisko yhtään kelvollisempi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ajattele laajemmin. Voit hyvinkin rakastua mieheen jolla on jo lapsi. Ja teillä sitten myöhemmin lisäksi yhteinen lapsi. Anna mahdollisuus myös etäisälle, tutustu tarkemmin myös heihin.
Tietyssä tilanteissa miehen lapset eivät haittaisi ollenkaan, mutta silloin lapsien asioiden hoito täytyy olla mallillaan. Mihinkään draamaan en halua sotkeutua, taikka sellaiseen, että isä potee huonoa omatuntoa ydinperheen erosta, joten lapsi saa tehdä mitä tahansa (tätäkin olen nähnyt..)
Ap
Voit olla varma, että kelpaat piiaksi miehelle, jolla on lapsia, mutta olet myös se, jolta kysytään viimeisenä -jos lainkaan- mitä sä haluat tai tarvitset. Sun edelle menee lapset, lasten äiti, lasten äidin nyxä, exän nyxän exä, exanoppi, exappi ja koko lasten suku. Ja sä tietenkin joustat ja ymmärrät, koska silleenhän hyvä kumppani ja järkevä aikuinen toimii. Tätäkö sä oikeesti haluat?
En, juuri tätä en halua. Mutta eivät kaikki eronneet isät myöskään toimi noin. On järkeviäkin isiä.
Ap
Ehkä joku järki alkaa olla eroperhetilanteessa siinä vaiheessa kun lapset ovat teini-ikäisiä ja jo itsenäisiä.
Ja kyllä se valitettavasti on niin, että pienten lasten eroisä usein etsii uudesta naisesta kodin- ja lastenhoitajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos hankkisin lapsen yksin tai kumppanuusvanhemmuuden kautta?
Tai menisit johonkin deittisovellukseen avoimena siitä, että etsit puolisoa, joka haluaa isäksi ja on valmis lapsen yrittämiseen heti kun sitoudutte seurustelemaan?
Jos lapsi on tärkein haaveesi älä jää odottelemaan vaan toteuta se keinolla tai toisella.
T: onnellinen 10 kk vauvan äiti
AP on jo liian vanha synnyttämään tervettä lasta.
No ei ole. Itse sain 42v terveen lapsen, ihan luomumenetelmällä.
Et sitten ole riskeistä kuullut?
Joo, sain mäkin terveen lapsen luomuna 37-vuotiaana, ainoo vaan että se oli neljäs.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos hankkisin lapsen yksin tai kumppanuusvanhemmuuden kautta?
Tai menisit johonkin deittisovellukseen avoimena siitä, että etsit puolisoa, joka haluaa isäksi ja on valmis lapsen yrittämiseen heti kun sitoudutte seurustelemaan?
Jos lapsi on tärkein haaveesi älä jää odottelemaan vaan toteuta se keinolla tai toisella.
T: onnellinen 10 kk vauvan äiti
AP on jo liian vanha synnyttämään tervettä lasta.
No ei ole. Itse sain 42v terveen lapsen, ihan luomumenetelmällä.
Naisellinen tarve käyttää anekdootteja argumentteina
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemiä aloittaja. Kannustuksena sanon sen, että asiat voi elämässä muuttua todella nopeasti. Itse olin vuoden sisällä miehen tapaamisesta naimisissa ja raskaana. Kun klikkaa jonkun kanssa sen tuntee molemmat ja silloin voi antaa palaa.
Mikä voisi mennä pieleen 😂
Älä negistele, kyllä sen tietää kun oikea, koko elämän rakkaus tulee vastaan.
Miksi sitten on niin paljon avioeroja? Ei kai ihmiset mene naimisiin jos eivät ole sitä mieltä, että puoliso on se elämän rakkaus?
Lopeta itsesi vertaaminen muihin ja muiden tilanteisiin. Mitä tulee parisuhteisiin ja vanhemmuuteen, niin ei se aina niin ihanaa ole. Moni saattaa kadehtia sinun tilannettasi, olet vapaa ja voit omistautua työlle, itsellesi ja harrastuksille.
Tilanteessasi ei ole mitään syytä kokea alemmuuskomplekseja. Mieti mistä tuo ajatus sinulle tulee, että olisit epäonnistunut tai huonompi kuin muut. Tai miksi joku muu ajattelisi niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, toivoa on vielä. Itse löysin puolison 42-vuotiaana. Nyt olen 45 ja meillä on puolen vuoden ikäinen vauva, terve ja luomuna alkunsa saanut. Minulle oli aina sanottu, etten pysty tulemaan raskaaksi ilman hoitoja, joten olihan tuo ihmeellistä. Samoin se, että löysin oikeasti hyvän miehen, joka on paitsi huomaavainen puoliso, myös mahtava isä lapselleen.
Jos todella haaveilet lapsesta, kannattaa selvittää omat lisääntymisen mahdollisuudet ja miettiä niitä hoitoja. Luulin olevani tyytyväinen lapsettomaan elämääni mutta lapsen saaminen paikkasi jonkin sellaisen valtavan puutteen sisälläni, jonka olemassaolosta en ollut edes tietoinen. Sinä taidat sen puutteen tiedostaa, koska täällä näitä asioita kelailet. Rohkeasti vaan kohti unelmia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemiä aloittaja. Kannustuksena sanon sen, että asiat voi elämässä muuttua todella nopeasti. Itse olin vuoden sisällä miehen tapaamisesta naimisissa ja raskaana. Kun klikkaa jonkun kanssa sen tuntee molemmat ja silloin voi antaa palaa.
Mikä voisi mennä pieleen 😂
Älä negistele, kyllä sen tietää kun oikea, koko elämän rakkaus tulee vastaan.
Ja jos mies yllättäen osoittautuukin epäsopivaksi, voi sen aina heittää ulos, pitää lapsen ja ukon rahat.
Tämän voi mies helposti estää olemalla aina rehellinen tarkoitusperistään ja kohtelemalla toista niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Silloin ei tule mitään ikäviä yllätyksiä. (Eri)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemiä aloittaja. Kannustuksena sanon sen, että asiat voi elämässä muuttua todella nopeasti. Itse olin vuoden sisällä miehen tapaamisesta naimisissa ja raskaana. Kun klikkaa jonkun kanssa sen tuntee molemmat ja silloin voi antaa palaa.
Mikä voisi mennä pieleen 😂
Älä negistele, kyllä sen tietää kun oikea, koko elämän rakkaus tulee vastaan.
Miksi sitten on niin paljon avioeroja? Ei kai ihmiset mene naimisiin jos eivät ole sitä mieltä, että puoliso on se elämän rakkaus?
Aikaisemmin tänne kirjoitti joku, jonka mukaan 95% miehistä tekee niin. (Eri)
En ehkä osa sanoa lohdutuksen sanoja, mutta toivon että löydät hyvän puolison ja saat lapsia ja jos vaikka niin ei kävisikään niin toivon että elämääsi löytää muunkaltaista onnea ja hyvyyttä - elämäsi on arvokas aina. Olen itse 40 v. vapaaehtoisesti lapseton nainen, joten en tunnetasolla lapsihaaveeseen pysty samastumaan ja ehkä en tosiaan osaa lohduttaa, mutta sen ymmärrän että jos jotain haaveilee kovasti niin eihän muut asiat sitä aukkoa ihan täytä. Omasta vinkkelistä voin vain sanoa että jos yrittäisi ottaa omasta vapaudestaan irti kaiken, nähdä ja kokea mukavia juttuja, tehdä ex tempore asioita mitä taas lasten kanssa ei, ainakaan niin vaivattomasti, voi. Ja sen sanon että nollatoleranssi niille jotka yhtään antaa negaa siitä ettei sinulla ole parisuhdetta! Sanot niille vaan että kun tuossa sunkin puolisovalintaa katsoo niin ihan oon tyytyväisenä sinkkuna tai että toisiinsa tyytyneitähän tekin vaikutatte. Sun ei tarvitse sietää ivallisuutta.
Ehkä surun käsittelystä itse tiedän jotain. Itsellä on mt-ongelmat vieneet elämää ja vaikuttaneet siihen että en ole pystynyt ja jaksanut etsiä oikein puolisoakaan ja suren tavallaan ehkä samaa kuin sinä, että on jotenkin jäljessä ja vailla. Terapiassa olen käsitellyt tätä ja se on auttanut ainakin siinä etten koe itseäni viallisena ja olen vaikeiden vaiheiden jälkeen pystynyt hyväksymään paremmin miten asiat on menneet. Mutta se suru ja katkeruusvaihe oli hirveän vaikeaa mutta asiat helpottuivat ajan kanssa. Jotenkin kun saisi otteen omasta elämästä niin että on kuitenkin sen ohjaksissa vaikka ei kaikkien asioiden suhteen ja suuria pettymyksiä ja suruja voi tulla ja silti selviän, se voisi tehdä hyvää. Tämä on nyt vain minun näkökulmani, varmasti joku muu pystyy tuomaan toiveikkuutta myös siitä vinkkelistä että perheunelmakin on mahdollista kyllä toteutua, elämäsi voi aivan hyvin mennä myös siihen suuntaan! Voimia tähän hankalaan vaiheeseen! Yritä tehdä niitä kivoja arkipäivän asioita joihin on mahdollista vaikuttaa juuri tässä hetkessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin AP tietää tilanteensa eikä kirjoittele velacopehorinoita.
Mä en oo koskaan ymmärtänyt tuota että elämän pitää "jatkuvasti edetä" johonkin. Olen samanikäinen nainen.
No mikset tee elämälläsi asioita? Vaikka sul oiskin lapsi niin eikö sun elämässä ois sit mitään muuta mistä puhua ihmisten kanssa?
Moni esim. minä on onnellinen lapsettomana sinkkuna. Otsikkosi on niin kuin siinä olisi jotain pahaa olla lapseton sinkku. Ongelmasi on lähinnä se ettet ole saavuttanut haluamaasi, ei se että olet lapseton sinkku.
Jos lapsen oikeasti tahdot niin sillon ei kannata hirveästi nirsoilla. Hetkessä aika ajaa ohi ja sitten ei ole tuotakaan mahdollisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin AP tietää tilanteensa eikä kirjoittele velacopehorinoita.
Ap kertoo, että on "aina halunnut kovasti lapsia". Eli ei ole vela. Luonnollisesti ei silloin kirjoita vapaaehtoisesta lapsettomuudesta mitään, vaan yrittää copetella oman tilanteensa kanssa, miten kykenee.
Ja jos mies yllättäen osoittautuukin epäsopivaksi, voi sen aina heittää ulos, pitää lapsen ja ukon rahat.