Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
35v lapseton sinkku, ja ahdistaa törmätä tuttuihin, kun oma elämä ei etene
17.07.2026 |
Olen 35v ja aina halunnut kovasti lapsia. Oma elämä ei kuitenkaan mennyt niin kuin toivoin, ja nyt perheettömyys syö sisältä vuosi vuodelta enemmän.
On todella vaikeaa nykyisin törmätä tuttuihin (opiskelijakaverit ym.) ja vaihtaa kuulumisia, koska omassa elämässä ei ole tapahtunut juuri mitään viiteen vuoteen. Muut saavat lapsia, menevät naimisiin, ostavat taloja jne., ja itse asun samassa asunnossa vuodesta toiseen ilman mitään parisuhteen tapaista. Töissä toki käyn, ja vuosi sitten löysin harrastuksen, jota rakastan, mutta muiden kuulumisien suhteen nämä ovat vähäpätöisiä.
Opiskelijana itselläni oli vientiä, ja tiedän usean ihastuneen minuun. Seurustelin pitkään itselleni tosi rakkaan ihmisen kanssa, mutta se päättyi vuosia sitten. Olin sen jälkeen todella rikki. Luulin, että kyllä vielä lähempää kolmekymppiä voi löytää jonkun ihanan, mutta nyt olen huomannut, että ei se menekkään niin.
Huomaan, että osa opiskelukavereistani on hieman ivallisia siitä, että en löydä puolisoa. Exäni on jo aika päivät sitten löytänyt uuden, mutta itse en ole edes seurustellut kenenkään kanssa, koska sopivaa ei tule vastaan. Käyn paljon kaikkialla, ja juttelen ihmisten kanssa, mutta kiinnostavia sinkkuja ei tule vastaan.
Nykyisin kuulen jatkuvia vauvauutisia kaikkialta, jopa heiltä jotka vannoivat olevansa vapaaehtoisesti lapsettomia aina. Näiden uutisten kuuleminen on vaikeaa, mutta tietysti onnittelen jne. Kotona sitten romahdan lattialle itkemään.
Oman lapsen kaipuu on valtava, että sitä on ehkä muiden vaikea tajuta. Voisin hankkia lapsen yksin, mutta toivoisin puolisoa ihan hirveästi. Pari päivää sitten melkein pillahdin itkuun, kun näin isän pitävän pienen tyttärensä nukkea kainalossa. Tajusin, että itse en ole koskaan tuossa asemassa, että multa löytyisi puoliso, joka pitäisi huolta yhteisestä lapsestamme.
Mulla on tulossa reilu kuukauden päästä juhlat, jossa tulen törmäämään useisiin tuttuihin. Ahdistaa jo valmiiksi, enkä tiedä mitä tekisin. On ihanaa jutella heidän kanssaan niinkuin ennen vanhaan, mutta samalla on hirveä alemmuuskompleksi, ja oma elämä tuntuu ontolta.
Onkohan kellään mitään lohduttavia sanoja tai ehdotuksia mitä tekisin? Nyt jos koskaan kaipaisin niitä!
Kommentit (320)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oo koskaan ymmärtänyt tuota että elämän pitää "jatkuvasti edetä" johonkin. Olen samanikäinen nainen.
Just eilen mietin samaa. Miksi ihmisillä on aina jotain tavoitteita? Miksei voi vaan ottaa rennosti ja katsoa päivä kerrallaan.
Eihän niitä tavoitteita pakko ole olla, mutta jos niitä on, harmittaahan se, kun ei niitä saavuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oo koskaan ymmärtänyt tuota että elämän pitää "jatkuvasti edetä" johonkin. Olen samanikäinen nainen.
Just eilen mietin samaa. Miksi ihmisillä on aina jotain tavoitteita? Miksei voi vaan ottaa rennosti ja katsoa päivä kerrallaan.
Tuollaiset ihmiset tulee oleen tyytymättömiä elämäänsä sit vanhemmiten. Mitä ne sit tekee kun kaikki on" saavutettu?"
Otat jonkun miehen joka olisi hyvä isäksi ja sillä selvä. Ei kai siinä muuta voi jos haluaa lapsia ja on jo tuon ikäinen. Itse olen samaa ikäluokkaa ja lapseton sinkku, omasta valinnastani. Tyytyväinen olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oo koskaan ymmärtänyt tuota että elämän pitää "jatkuvasti edetä" johonkin. Olen samanikäinen nainen.
Just eilen mietin samaa. Miksi ihmisillä on aina jotain tavoitteita? Miksei voi vaan ottaa rennosti ja katsoa päivä kerrallaan.
Tuollaiset ihmiset tulee oleen tyytymättömiä elämäänsä sit vanhemmiten. Mitä ne sit tekee kun kaikki on" saavutettu?"
Ei mitenkään välttämättä. Mulla on ihana mies, mieleiseni koti, hyvä työ ja riittävästi rahaa ilman, että ne on olleet mitään erityisiä tavoitteita tai kokisin että olen jotenkin saavuttanut jotakin ihmeellistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oo koskaan ymmärtänyt tuota että elämän pitää "jatkuvasti edetä" johonkin. Olen samanikäinen nainen.
Just eilen mietin samaa. Miksi ihmisillä on aina jotain tavoitteita? Miksei voi vaan ottaa rennosti ja katsoa päivä kerrallaan.
Tuollaiset ihmiset tulee oleen tyytymättömiä elämäänsä sit vanhemmiten. Mitä ne sit tekee kun kaikki on" saavutettu?"
Ei mitenkään välttämättä. Mulla on ihana mies, mieleiseni koti, hyvä työ ja riittävästi rahaa ilman, että ne on olleet mitään erityisiä tavoitteita tai kokisin että olen jotenkin saavuttanut jotakin ihmeellistä.
Sori, nyt huomasin tulkitseeni viestisi väärin. Luulin sinun tarkoittavan, että elämässä pitää olla tavoitteita tai ole onnellinen vanhana jos ei ole saavutuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nahkavisa pitäs antaa käyttöön miehelle.
Levitä vees.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka löytäisit kumppanin, kukaan ei voi luvata, että saisit onnellisen parisuhteen. Valitettavsn monesta miehestä ei ole isäksi lapselle, vaan sulla on yhtäkkiä kaksi lasta passattavanasi.
Jos lapsi on sulle tärkeä ja sulla ilmeisesti on mahdollisuus itsenäiseksi äidiksi, niin lähtisin sille tielle.
Ei mulla oikeastaan ole hirveän hyvä lähtökohta saada lasta yksin, ei ole tukiverkkoja lähellä. Jo puolison löytäminen helpottaisi omaa ahdistusta, vaikka lasta ei koskaan tulisi. Ja itse kyllä kovasti kaipailisin omaa puolisoa arkea jakamaan, että se on iso osa koko haaveesta.
Oon aatellut, että jos parin vuodenkaan päästä ei mitään tapahdu, niin sitten pitää vaan uskaltaa yksin hankkia lapsi. Mutta jokin toivo puolison löytymisestä ei ole vielä kuollut, joten nyt tuo päätös tuntuu väärältä.
Ap
Luin vasta tähän saakka kommentit. Sinulla on monia mahdollisuuksia auki. Voit hyvinkin löytää hyvän ja sopivan puolison. Elämässä vaan tapahtuu kaikenlaisia muutoksia. Ja todella juuri silloin, kun niitä ei odottaisi. Kulunut sanonta, mutta totta. Pidä yllä ajatusta siitä, mitä toivot. Pidä kiinni hyvistä asioista ja ihmisistä elämässäsi. Mutta samalla kannattaa laajentaa tavoitteita ja elämänpiiriä. Hyviä asioita on monenlaisia. Liiku eri paikoissa ja kokeile eri harrastuksia, tutustu myös uusiin ihmisiin. Voit löytää lisää merkitystä ja sisältöä elämääsi. Samalla tutustut itseesi. Opit tärkeitä asioita itsestäsi, ehkä myös huonoista puolistasi. Olet valmiimpi, kun toivottavasti tapaat tulevan puolisosi. Jos sopivaa ei tule vastaan, olet käyttänyt aikaasi hyvin. Sopivassa kohdassa voit harkita lapsen hankkimista yksin, jos siltä tuntuu. Toivon, että löydät puolisen ja saatte yhdessä perheen. Elämä voi olle hyvää myös muuten. Kaikkea hyvää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ehkä osa sanoa lohdutuksen sanoja, mutta toivon että löydät hyvän puolison ja saat lapsia ja jos vaikka niin ei kävisikään niin toivon että elämääsi löytää muunkaltaista onnea ja hyvyyttä - elämäsi on arvokas aina. Olen itse 40 v. vapaaehtoisesti lapseton nainen, joten en tunnetasolla lapsihaaveeseen pysty samastumaan ja ehkä en tosiaan osaa lohduttaa, mutta sen ymmärrän että jos jotain haaveilee kovasti niin eihän muut asiat sitä aukkoa ihan täytä. Omasta vinkkelistä voin vain sanoa että jos yrittäisi ottaa omasta vapaudestaan irti kaiken, nähdä ja kokea mukavia juttuja, tehdä ex tempore asioita mitä taas lasten kanssa ei, ainakaan niin vaivattomasti, voi. Ja sen sanon että nollatoleranssi niille jotka yhtään antaa negaa siitä ettei sinulla ole parisuhdetta! Sanot niille vaan että kun tuossa sunkin puolisovalintaa katsoo niin ihan oon tyytyväisenä sinkkuna tai että toisiinsa tyytyneitähän tekin vaikutatte. Sun ei tarvitse sietää ivallisuutta.
Ehkä surun käsittelystä itse tiedän jotain. Itsellä on mt-ongelmat vieneet elämää ja vaikuttaneet siihen että en ole pystynyt ja jaksanut etsiä oikein puolisoakaan ja suren tavallaan ehkä samaa kuin sinä, että on jotenkin jäljessä ja vailla. Terapiassa olen käsitellyt tätä ja se on auttanut ainakin siinä etten koe itseäni viallisena ja olen vaikeiden vaiheiden jälkeen pystynyt hyväksymään paremmin miten asiat on menneet. Mutta se suru ja katkeruusvaihe oli hirveän vaikeaa mutta asiat helpottuivat ajan kanssa. Jotenkin kun saisi otteen omasta elämästä niin että on kuitenkin sen ohjaksissa vaikka ei kaikkien asioiden suhteen ja suuria pettymyksiä ja suruja voi tulla ja silti selviän, se voisi tehdä hyvää. Tämä on nyt vain minun näkökulmani, varmasti joku muu pystyy tuomaan toiveikkuutta myös siitä vinkkelistä että perheunelmakin on mahdollista kyllä toteutua, elämäsi voi aivan hyvin mennä myös siihen suuntaan! Voimia tähän hankalaan vaiheeseen! Yritä tehdä niitä kivoja arkipäivän asioita joihin on mahdollista vaikuttaa juuri tässä hetkessä.
Hyvä ja arvostava kommentti..
Ensisijaisesti jätän väliin tilanteet, joissa joutuisin olemaan tuttujen kanssa tekemisissä. Jos kuitenkin joudun olemaan tekemisissä, olen passiivinen ja annan toisen jauhaa itsestään. Usein minun asiani eivät edes tule puheeksi silloin, enkä itse ota mitään puheeksi ellei kysytä. Harvat kysymykset ovat myös muodossa sähän sitä, tätä tai tuota, jolloin jo kysymyksessä on jo jokin oletus, jossa joko on perää tai sitten ei. Useimmiten vastaan, että niinhän ne ihmiset puhuvat oli väite totta tai ei ja jätän asian siihen, jollei kyseessä ole jotain aivan älytöntä. Ihmisiä ei loppujen lopuksi kiinnosta minä tai minun elämäni vaan itsestään puhuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nahkavisa pitäs antaa käyttöön miehelle.
Levitä vees.
Ilmeisesti hän olisi halukas levittämään, mutta sopivaa ukkoa ei löydy.
Juttelisin tästä sinuna mieluummin tekoälyn kanssa joka osaa olla empaattinen. Täällä vastaukset voivat satuttaa vain lisää.
Mä en myöskään löytänyt ketään parisuhteeseen jossa olisin lapsen tehnyt, tai ylipäätään parisuhteeseen. Ei ollut rahaa hedelmöityshoitoihin niin tein niin, että annoin itseni tulla raskaaksi kännipanosta kolmikymppisenä. Kyseessä oli joku alkoholisoitunut renttu jonka nimeä en tiedä.
Myöhemmin sitten aloin seurustella ja meidän perhe vaikuttaa ulkoa päin ihan tavalliselta. Saatiin vielä yhdessä yhteinen biologinen lapsi myöhemmin.
Tiedän että on paheksuttava tarina mutta toisaalta naiset ovat tulleet raskaiksi ties kenestä vuosituhansia ja oma moka jos ei halua käyttää kumia vaikka sanoin, etten käytä pilleriä. Kaikkia ei vain kiinnosta jos joku tulee raskaaksi heistä, joten miksi naisten pitäisi olla sen hyveellisempiä?
Ilmaista siementä on tarjolla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse jos olisin tuossa tilanteessa, ottaisin yhteyttä Sateenkaariperheet Ry:hyn ja yrittäisin etsiä homon/homopariskunnan joka haluaisi kumppanuusvanhemmuutta. Silloin lapsella on 1- 2 isää ja yksi äiti ( ja ehkä tulevaisuudessa myös isäpuoli ).
Tällee perinteisessä perheessä vanhemmilla ei ole koskaan yhteistä aikaa ja parisuhde kärsii siitä. Ollaan koko ajan väsyneitä ja lihottu.
Kumppanuusvanhemmuudessa lapsi on välillä isillään, joten saat tai saatte enemmän omaa aikaa. Hyvä yhteinen vanhemmuus ei ole myöskään silloin kiinni parisuhteesta.
Monihan eroaa pikkulapsiaikana tai lopulta muutenkin ja se on henkisesti vaikeaa. Saattaa tulla huoltajuuskiistoja. Syntyy uusperheitä.
Rakkaudesta kun tekee lapsen jonkun kanssa, yleensä vasta jälkikäteen huomataan että kasvatustyylit eroavat toisistaan ja voi tulla tosi hankalaa. Näistä sun ystävät eivät ehkä lojaaliudesta puolisoa kohtaan tai häpeästä, edes sulle kerro. Meistäkään ei kukaan näe päälle päin mitään meidän ongelmia.
Kumppanuusvanhemmuudessa taas pelisäännöt sovitaan kirjallisesti jo ennen raskauden yrittämistä. Voi etsiä arvojaan vastaavan isän lapselleen ilman romanttisten tunteiden taakkaa.
Olen biseksuaali ja silloin kun mulla oli avovaimo, mietittiin tätä vaihtoehtoa mutta myöhemmin erottiin ja perustin perheen miehen kanssa joten se juna meni.
Luulen, että heterot harvemmin edes tulevat tätä ajatelleeksi.
Ja miksei se kumppanuusvanhempi vois myös olla heteromies joka kovasti toivoo lasta ja on samassa tilanteessa kuin sinä? Miksi teidän välillä pitäisi olla romanttinen suhde?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme ininää. Pidä vain haarasi auki riittävän usein, niin varmasti löytyy miehiä jonoksi asti.
Älä hanki lapsia. Se on itsekästä eikä sille löydy tulevaisuudessa töitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oo koskaan ymmärtänyt tuota että elämän pitää "jatkuvasti edetä" johonkin. Olen samanikäinen nainen.
Just eilen mietin samaa. Miksi ihmisillä on aina jotain tavoitteita? Miksei voi vaan ottaa rennosti ja katsoa päivä kerrallaan.
Tuollaiset ihmiset tulee oleen tyytymättömiä elämäänsä sit vanhemmiten. Mitä ne sit tekee kun kaikki on" saavutettu?"
Minulla on tavoitteita. Olen saavuttanut monta tavoitettani. Niistä tulee usein hyvä mieli kun ajattelee mitä on saavuttanut ja tehnyt itsensä hyväksi. Tavoitteet ovat motivaattoreitani ja vievät minua eteenpäin. Olen jo vanhempi ihminen eikä kaduta, päinvastoin. Elämä on mukavaa valintojeni ja saavutusteni takia. Minulla on vieläkin tavoitteita. Ei niin isoja, mutta pieniä ja mukavia. En lakkaa koskaan kehittämästä itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Juttelisin tästä sinuna mieluummin tekoälyn kanssa joka osaa olla empaattinen. Täällä vastaukset voivat satuttaa vain lisää.
Mä en myöskään löytänyt ketään parisuhteeseen jossa olisin lapsen tehnyt, tai ylipäätään parisuhteeseen. Ei ollut rahaa hedelmöityshoitoihin niin tein niin, että annoin itseni tulla raskaaksi kännipanosta kolmikymppisenä. Kyseessä oli joku alkoholisoitunut renttu jonka nimeä en tiedä.
Myöhemmin sitten aloin seurustella ja meidän perhe vaikuttaa ulkoa päin ihan tavalliselta. Saatiin vielä yhdessä yhteinen biologinen lapsi myöhemmin.
Tiedän että on paheksuttava tarina mutta toisaalta naiset ovat tulleet raskaiksi ties kenestä vuosituhansia ja oma moka jos ei halua käyttää kumia vaikka sanoin, etten käytä pilleriä. Kaikkia ei vain kiinnosta jos joku tulee raskaaksi heistä, joten miksi naisten pitäisi olla sen hyveellisempiä?
Ilmaista siementä on tarjolla!
No itse en neuvoisi ap:ta noin. Kännipanosta kehkeytyneen lapsen isästä ei voi tietää perinnöllistä taakkaa. Vahvasti perinnöllisiä esim. skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö jne. jne.
Kannattaa vaan olla kiitollinen siitä elämästä, minkä on saanut. Se voi olla paljon parempaa kuin se, mitä kuvittelee haluavansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelisin tästä sinuna mieluummin tekoälyn kanssa joka osaa olla empaattinen. Täällä vastaukset voivat satuttaa vain lisää.
Mä en myöskään löytänyt ketään parisuhteeseen jossa olisin lapsen tehnyt, tai ylipäätään parisuhteeseen. Ei ollut rahaa hedelmöityshoitoihin niin tein niin, että annoin itseni tulla raskaaksi kännipanosta kolmikymppisenä. Kyseessä oli joku alkoholisoitunut renttu jonka nimeä en tiedä.
Myöhemmin sitten aloin seurustella ja meidän perhe vaikuttaa ulkoa päin ihan tavalliselta. Saatiin vielä yhdessä yhteinen biologinen lapsi myöhemmin.
Tiedän että on paheksuttava tarina mutta toisaalta naiset ovat tulleet raskaiksi ties kenestä vuosituhansia ja oma moka jos ei halua käyttää kumia vaikka sanoin, etten käytä pilleriä. Kaikkia ei vain kiinnosta jos joku tulee raskaaksi heistä, joten miksi naisten pitäisi olla sen hyveellisempiä?
Ilmaista siementä on tarjolla!
No itse en neuvoisi ap:ta noin. Kännipanosta kehkeytyneen lapsen isästä ei voi tietää perinnöllistä taakkaa. Vahvasti perinnöllisiä esim. skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö jne. jne.
ja narsismi, psykopatia, ADHD sekä muut nepsyt, fyysisiä sairauksiakin kuten diabetes
Alue: Aihe vapaa
Just eilen mietin samaa. Miksi ihmisillä on aina jotain tavoitteita? Miksei voi vaan ottaa rennosti ja katsoa päivä kerrallaan.