Antaisitko tehdä DNR päätöksen monisairaalle iäkkäälle omaisellesi vuodeosastolla?

Miettikää itsekkäät omaiset sitä, millaista on ihmisarvoinen ja hyvä elämä, ei vain sitä että ".¨.kun MÄ nyt haluan että vanhempani/täini/setäni/serkkuni/lapseni pidetään hengissä keinolla millä hyvänsä, koska MÄ en kestä sitä että se kuolee".  Ja kyllä, on omakohtaista kokemusta.

En halua nopeuttaa kuolemaa, ja kyllä tarvittaessa käyn kovankin väännön. En anna lupaa missään tapauksessa.

Osa siis haluaa jouduttaa omaisen kuolemaa.

DNR-päätöksen saa peruttua, siitä on ainakin omakohtaista kokemusta. Tosin kyllä vaati pitkähkön keskustelun lääkärin kanssa. Mielestäni omaisilla täytyisi olla oikeus kieltäytyä DNR-päätöksen asettamisesta. Jos lääkäri on sitä mieltä, että iäkkäälle henkilölle hän tekisi DNR-päätöksen ja omaisilta tulee jyrkkä ei tähän, niin silloin lääkäri ei voisi kieltoa asettaa. Potilaan oma hoitotahto on sitten asia erikseen jos hän on päättänyt niin, että ei halua itseään elvytettävän.

Äitini on itse määritellyt itselleen elvytyskiellon.

Vierailija kirjoitti:

En halua nopeuttaa kuolemaa, ja kyllä tarvittaessa käyn kovankin väännön. En anna lupaa missään tapauksessa.

Osa siis haluaa jouduttaa omaisen kuolemaa.

Osa ei tunnut ymmärtävän, että elossa olevaa ei tarvitse elvyttää. Kuoleman jouduttamisesta ei siis missään tapauksessa ole kyse, vaan siitä, että sydämen jo pysähdyttyä sitä ei enää yritetä käynnistää uudelleen. Toisin sanoen ihminen on jo kuollut siinä vaiheessa, kun elvytys aloitetaan.

SLK-päätös eli "Sallitaan luonnollinen kuolema" -päätös on laajempi ja rajaa pois kaikki ne toimenpiteet, jotka vain pitkittävät kärsimystä.

Äitini teki omalle äidilleen DNR-päätöksen, itse päätyisin todennäköisesti samaan. Mummillani oli siis Alzheimer, edennyt niin pitkälle että hän oli 100% avustettava, ei kyennyt enää puhumaan, liikkumaan tai syömään itse. Ei tekemään mitään itse, eli käytännössä eli mutta ei varsinaisesti elänyt. Mummi oli yli 80v.

Vastaavassa tapauksessa en haluaisi laittaa omaistani, esimerkiksi äitiäni, sellaiseen tilanteeseen että noin huonokuntoisena vanhuksena sydämen pysähdyttyä se "väkisin" käynnistettäisiin uudelleen ja elämää pitkitettäisiin, vaikka elämä käytännössä on jo ehtoopuolella.

T. Lähihoitaja, joka työkseen hoitaa täydellä sydämellä näitä muistisairaita, eli tiedän kyllä millaista se arki on. Hoidan parhaani mukaan, olen läsnä jne eli en todellakaan ajattele että haluaisin jotenkin jouduttaa kuolemaa. Mutta en halua pitkittää kärsimystäkään.

Äidilleni tehtiin. Ja päätös peruttiin myöhemmin.

En. Uskon, että kyllä Luoja ottaa ihmisen pois, sitten kun tämän aika on täysi. 

Edelleenkään omaiset eivät päätöksiä tee, vaan ihannetapauksessa lääkäri keskusteltuaan asiasta potilaan kanssa tai joskus vain ja ainoastaan lääketieteellisin perustein keskustelematta asiasta erityisemmin kenenkään kanssa ja useimmissa tapauksissa keskusteltuaan omaisten kanssa. Omaisten kanssa keskustellessakaan tarkoitus ei ole niinkään selvittää omaisten kantaa asiaan, vaan ottaa selville, onko potilas itse ilmaissut tahtoaan aiemmin, ollessaan täysissä hengen ja ruumiin voimissaan.

Jokaisen olisikin syytä pohtia viimeistään nelikymppisenä, mielellään jo aiemmin, hoitotahtoaan laajemminkin ja joko kirjoittaa asia paperille tai ainakin tehdä se selväksi useammalle läheiselleen. Kuka tahansa meistä kun voi vaikka tänään saada sairauskohtauksen tai joutua onnettomuuteen.

Itse olen nelikymppinen sairaanhoitaja ja olen kertonut kaikille perheenjäsenille tahtoni ja lisäksi töissä lähes kaikki työkaverini tietävät, miten menetellä, jos sydämeni pysähtyy kesken työpäivän.

Lääkäri tekee päätöksen omaisten mielipiteestä huolimatta, vaikka omaisten kanssa keskustellaankin, jos potilas itse ei pysty.

Lääkäri voi tehdä dnr-päätoksen, kun potilaan tila on huono ja selviytymismahdollisuudet ovat heikot esim. potilas, jolla paha sydämen vajaatoimintatilanne, turvotuksia ympäri kehoa yli 10kg, keuhkoissa nestettä. Tällaista ihmistä on huono elvyttää. Sen sijaan, jos potilas tuosta vajaatoiminnasta selviää ja kotiutuu niin dnr voidaan purkaa.

Dnr on lääkärin päätös. Yleensä päätöksistä on hyvä keskustella omaisten kans, mutta omaisilla ei saa olla asiaan vaikutusta. Omainen ei ole kykenevä arvioimaan lääketieteen kannalta asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään omaiset eivät päätöksiä tee, vaan ihannetapauksessa lääkäri keskusteltuaan asiasta potilaan kanssa tai joskus vain ja ainoastaan lääketieteellisin perustein keskustelematta asiasta erityisemmin kenenkään kanssa ja useimmissa tapauksissa keskusteltuaan omaisten kanssa. Omaisten kanssa keskustellessakaan tarkoitus ei ole niinkään selvittää omaisten kantaa asiaan, vaan ottaa selville, onko potilas itse ilmaissut tahtoaan aiemmin, ollessaan täysissä hengen ja ruumiin voimissaan.

Jokaisen olisikin syytä pohtia viimeistään nelikymppisenä, mielellään jo aiemmin, hoitotahtoaan laajemminkin ja joko kirjoittaa asia paperille tai ainakin tehdä se selväksi useammalle läheiselleen. Kuka tahansa meistä kun voi vaikka tänään saada sairauskohtauksen tai joutua onnettomuuteen.

Itse olen nelikymppinen sairaanhoitaja ja olen kertonut kaikille perheenjäsenille tahtoni ja lisäksi töissä lähes kaikki työkaverini tietävät, miten menetellä, jos sydämeni pysähtyy kesken työpäivän.

Et kai vaan ole luistamassa kesken työpäivää? Kyllä sut elvytetään työkykyiseksi hinnalla millä hyvänsä. Hetken saat huilata sydänpysähdyksen jälkeen ja sitten kyllä huoneen 8 viisi potilasta vaatisivat sitä ja tätä.

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään omaiset eivät päätöksiä tee, vaan ihannetapauksessa lääkäri keskusteltuaan asiasta potilaan kanssa tai joskus vain ja ainoastaan lääketieteellisin perustein keskustelematta asiasta erityisemmin kenenkään kanssa ja useimmissa tapauksissa keskusteltuaan omaisten kanssa. Omaisten kanssa keskustellessakaan tarkoitus ei ole niinkään selvittää omaisten kantaa asiaan, vaan ottaa selville, onko potilas itse ilmaissut tahtoaan aiemmin, ollessaan täysissä hengen ja ruumiin voimissaan.

Jokaisen olisikin syytä pohtia viimeistään nelikymppisenä, mielellään jo aiemmin, hoitotahtoaan laajemminkin ja joko kirjoittaa asia paperille tai ainakin tehdä se selväksi useammalle läheiselleen. Kuka tahansa meistä kun voi vaikka tänään saada sairauskohtauksen tai joutua onnettomuuteen.

Itse olen nelikymppinen sairaanhoitaja ja olen kertonut kaikille perheenjäsenille tahtoni ja lisäksi töissä lähes kaikki työkaverini tietävät, miten menetellä, jos sydämeni pysähtyy kesken työpäivän.

Noilla sinun toiveillasi ei ole mitään merkitystä, jos et ole tehnyt virallista hoitotestamenttia, jossa nimenomaan kiellät elvytyksen ksikissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään omaiset eivät päätöksiä tee, vaan ihannetapauksessa lääkäri keskusteltuaan asiasta potilaan kanssa tai joskus vain ja ainoastaan lääketieteellisin perustein keskustelematta asiasta erityisemmin kenenkään kanssa ja useimmissa tapauksissa keskusteltuaan omaisten kanssa. Omaisten kanssa keskustellessakaan tarkoitus ei ole niinkään selvittää omaisten kantaa asiaan, vaan ottaa selville, onko potilas itse ilmaissut tahtoaan aiemmin, ollessaan täysissä hengen ja ruumiin voimissaan.

Jokaisen olisikin syytä pohtia viimeistään nelikymppisenä, mielellään jo aiemmin, hoitotahtoaan laajemminkin ja joko kirjoittaa asia paperille tai ainakin tehdä se selväksi useammalle läheiselleen. Kuka tahansa meistä kun voi vaikka tänään saada sairauskohtauksen tai joutua onnettomuuteen.

Itse olen nelikymppinen sairaanhoitaja ja olen kertonut kaikille perheenjäsenille tahtoni ja lisäksi töissä lähes kaikki työkaverini tietävät, miten menetellä, jos sydämeni pysähtyy kesken työpäivän.

Hoitotahto tai elvytyskielto.... Mitä tällä on tekemistä sen kanssa, jos 40 vuotiaan sydän pysähtyy kesken työpäivän. Sehän on itsestään selvää, että elvytetään, jos terveen ihmisen sydän pysähtyy kesken työpäivän. Jätitkö jotain olennaista kertomatta omasta terveydestäsi vai onko terveydenhuollon ammatilaisilla sellainen käsitys, että 40 vuotiaan tekemä hoitotahto vanhuuden varalle on voimassa välittömästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään omaiset eivät päätöksiä tee, vaan ihannetapauksessa lääkäri keskusteltuaan asiasta potilaan kanssa tai joskus vain ja ainoastaan lääketieteellisin perustein keskustelematta asiasta erityisemmin kenenkään kanssa ja useimmissa tapauksissa keskusteltuaan omaisten kanssa. Omaisten kanssa keskustellessakaan tarkoitus ei ole niinkään selvittää omaisten kantaa asiaan, vaan ottaa selville, onko potilas itse ilmaissut tahtoaan aiemmin, ollessaan täysissä hengen ja ruumiin voimissaan.

Jokaisen olisikin syytä pohtia viimeistään nelikymppisenä, mielellään jo aiemmin, hoitotahtoaan laajemminkin ja joko kirjoittaa asia paperille tai ainakin tehdä se selväksi useammalle läheiselleen. Kuka tahansa meistä kun voi vaikka tänään saada sairauskohtauksen tai joutua onnettomuuteen.

Itse olen nelikymppinen sairaanhoitaja ja olen kertonut kaikille perheenjäsenille tahtoni ja lisäksi töissä lähes kaikki työkaverini tietävät, miten menetellä, jos sydämeni pysähtyy kesken työpäivän.

Hoitotahto tai elvytyskielto.... Mitä tällä on tekemistä sen kanssa, jos 40 vuotiaan sydän pysähtyy kesken työpäivän. Sehän on itsestään selvää, että elvytetään, jos terveen ihmisen sydän pysähtyy kesken työpäivän. Jätitkö jotain olennaista kertomatta omasta terveydestäsi vai onko terveydenhuollon ammatilaisilla sellainen käsitys, että 40 vuotiaan tekemä hoitotahto vanhuuden varalle on voimassa välittömästi.

Mistä moinen hyökkäävä asenne? En ole tuo jolle vastasit, mutta kyllä ihmisillä voi olla monenlaisiin vakavia sairauksia 40-vuotiainakin. Oletko muuten tietoinen millaista jälkeä aivoihin tekee jo muutaman minuutin hapettomuus? Se on sitte kiva elää ne loput 40 vuotta vaikean aivovamman kanssa kun on elvytetty liian myöhään tai liian pitkään. Ei välttämättä pysty enää puhumaan tai liikkumaan, huolehtimaan päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti ( kuten syöminen, wc-käynnit jne.) Ja niin kuin moni on jo sanonut, elvytyskiellon tekee aina lääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään omaiset eivät päätöksiä tee, vaan ihannetapauksessa lääkäri keskusteltuaan asiasta potilaan kanssa tai joskus vain ja ainoastaan lääketieteellisin perustein keskustelematta asiasta erityisemmin kenenkään kanssa ja useimmissa tapauksissa keskusteltuaan omaisten kanssa. Omaisten kanssa keskustellessakaan tarkoitus ei ole niinkään selvittää omaisten kantaa asiaan, vaan ottaa selville, onko potilas itse ilmaissut tahtoaan aiemmin, ollessaan täysissä hengen ja ruumiin voimissaan.

Jokaisen olisikin syytä pohtia viimeistään nelikymppisenä, mielellään jo aiemmin, hoitotahtoaan laajemminkin ja joko kirjoittaa asia paperille tai ainakin tehdä se selväksi useammalle läheiselleen. Kuka tahansa meistä kun voi vaikka tänään saada sairauskohtauksen tai joutua onnettomuuteen.

Itse olen nelikymppinen sairaanhoitaja ja olen kertonut kaikille perheenjäsenille tahtoni ja lisäksi töissä lähes kaikki työkaverini tietävät, miten menetellä, jos sydämeni pysähtyy kesken työpäivän.

Hoitotahto tai elvytyskielto.... Mitä tällä on tekemistä sen kanssa, jos 40 vuotiaan sydän pysähtyy kesken työpäivän. Sehän on itsestään selvää, että elvytetään, jos terveen ihmisen sydän pysähtyy kesken työpäivän. Jätitkö jotain olennaista kertomatta omasta terveydestäsi vai onko terveydenhuollon ammatilaisilla sellainen käsitys, että 40 vuotiaan tekemä hoitotahto vanhuuden varalle on voimassa välittömästi.

'

Kyllä hoitaa saa nelikymppisenä DNR päätöksen helposti, kun harvempi hoitaja on enää työkykyinen nelikymppisenä saatikka että pystyisi edes uudelleenkouluttautumaan mihinkään uuteen toimeen, kun joka paikka on paskana.

DNR-päätös voidaan tehdä lääketieteellisin perustein, ei siihen omaiselta lupaa kysellä, mutta keskustellaan toki. Allow natural death!

Kyllä DNR potilaita hoidetaan. Laitetaan edim. bipap-hoitoon, Nesteytetään, tarv. antibiootti yms. Mutta jos sydän pysähtyy, niin ei aloiteta elvytystä.

Antaisin lääkärille luvan dnr päätökseen, toki lääkäri voi sen tehdä ilman omaisen lupaakin.

Kyllä hoitotahto on voimassa siitä hetkestä alkaen, kun ihminen määrittää sen alkaneeksi. Hoitotahdon tekemistä varten on siis olemassa virallisia lomakkeita tai sen voi tehdä vapaamuotoisesti ja kyllä suullinenkin hoitotahto on pätevä, kunhan riittävän moni läheinen sen tietää. Töissä olemme usein puolitosissamme jutelleet, että oma hoitotahto olisi hyvä tatuoida rintakehälle.

Mitään todettuja sairauksia minulla ei ole, mutta vanha sanontahan kuuluu: "Terve on vain se, jota ei ole tarpeeksi tutkittu." Siis aivojani, verisuonistojani ja sydäntäni ei ole koskaan tutkittu tarkemmin, joten kukaan ei tiedä mahdollisesta aneurysmasta tmv. piilevästä uhasta.

Työkavereille olenkin siis antanut ohjeeksi, että elvytyksen saa aloittaa, jos minun nähdään menevän elottomaksi, mutta ei missään tapauksessa viivästyneesti. Heti aloitettua sairaalatasoista elvytystä saa jatkaa 10 min, mutta ei yhtään kauemmin. Tämä pitäisi siis vielä tatuoida rintakehälle.

Töissä olen nähnyt aivan liian monta viivästyneesti tai liian pitkään elvytettyä, jotta haluaisin puolisolleni ja lapsilleni sitä kohtaloa, että äitinä / vaimona olisi elävä ruumis. (Numero 54)

Jos ei se elvytys sitä elämänlaatua paranna. Omaiseni, tai joku muu, jonka elämä ei muutu paremmaksi, vaikka sydän saataisiin käyntiin pysähdyksen jälkeen. Eli kysymykseen vastaten, kyllä.