Ihmisarvo yhden kortin varassa

Omituinen sepustus tulossa, mutta aihehan on vapaa.

Kuulisin mielelläni kokemuksia niiltä, jotka ovat panneet kaiken yhden kortin varaan. Minä toimin juuri näin, ja nyt seuraukset alkavat kasaantua. Olen hieman päälle 30-vuotias, eikä minulla koskaan ole ollut mitään muuta kuin työni tai opiskeluni. Olen tutkija, ja nyt, kun määräaikainen toimeni päättyi, näyttää siltä, etten saa töitä mistään. En ole turhan kranttu, monenlaisia töitä on tullut tehtyä. Nyt ei kuitenkaan mitään tahdo löytyä, ja tukia en kerta kaikkiaan suostu hakemaan.

Ongelma taitaa olla siinä, että koko identiteettini perustuu yhdelle (tai no, ehkä kahdelle) asialle. Löysin oman juttuni - filosofian ja kirjallisuuden - todella nuorena, ja siitä pitäen polku on ollut selvä. Olen ollut niin omistautunut mielenkiintoni kohteille, että moni muu elämänvaihe on jäänyt täysin välistä. En ole koskaan käynyt treffeillä tai ollut parisuhteessa, juhlinut tai suuremmin viettänyt aikaa kavereiden kanssa. Minulla on äärimmäisen suppea tuttavapiiri eikä läheisiä ihmisiä oikeastaan ollenkaan. Olen yhtäältä ikäistäni vanhemman oloinen ja toisaalta monissa asioissa täysin kokematon ja epäkypsä. Minulla on valtavasti teoreettista ymmärrystä, mutta elämästä en tajua mitään.

Työni lisäksi minua on määrittänyt ainoastaan se, että sairastuin parikymppisenä syömishäiriöön. Nyt, kun en enää ole alipainoinen (melkeinpä päinvastoin), tunnen menettäneeni valtaosan ihmisarvostani. Se vähä, mikä vielä oli jäljellä, tipahti pois työttömäksi jäätyäni. Näiden kahden livuttua pois en näe ainuttakaan järkevää syytä elää. Jäljellä on vain iljettävä, vastenmielinen elämänmuoto, jonka osa on ennen pitkää muuttua taakaksi yhteiskunnalle. Panin kaiken yhden kortin varaan ja jäin tyhjin käsin.

Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia. Jakakaa, jos haluatte!