Lue keskustelun säännöt.
Ihmisarvo yhden kortin varassa
16.07.2026 |
Omituinen sepustus tulossa, mutta aihehan on vapaa.
Kuulisin mielelläni kokemuksia niiltä, jotka ovat panneet kaiken yhden kortin varaan. Minä toimin juuri näin, ja nyt seuraukset alkavat kasaantua. Olen hieman päälle 30-vuotias, eikä minulla koskaan ole ollut mitään muuta kuin työni tai opiskeluni. Olen tutkija, ja nyt, kun määräaikainen toimeni päättyi, näyttää siltä, etten saa töitä mistään. En ole turhan kranttu, monenlaisia töitä on tullut tehtyä. Nyt ei kuitenkaan mitään tahdo löytyä, ja tukia en kerta kaikkiaan suostu hakemaan.
Ongelma taitaa olla siinä, että koko identiteettini perustuu yhdelle (tai no, ehkä kahdelle) asialle. Löysin oman juttuni - filosofian ja kirjallisuuden - todella nuorena, ja siitä pitäen polku on ollut selvä. Olen ollut niin omistautunut mielenkiintoni kohteille, että moni muu elämänvaihe on jäänyt täysin välistä. En ole koskaan käynyt treffeillä tai ollut parisuhteessa, juhlinut tai suuremmin viettänyt aikaa kavereiden kanssa. Minulla on äärimmäisen suppea tuttavapiiri eikä läheisiä ihmisiä oikeastaan ollenkaan. Olen yhtäältä ikäistäni vanhemman oloinen ja toisaalta monissa asioissa täysin kokematon ja epäkypsä. Minulla on valtavasti teoreettista ymmärrystä, mutta elämästä en tajua mitään.
Työni lisäksi minua on määrittänyt ainoastaan se, että sairastuin parikymppisenä syömishäiriöön. Nyt, kun en enää ole alipainoinen (melkeinpä päinvastoin), tunnen menettäneeni valtaosan ihmisarvostani. Se vähä, mikä vielä oli jäljellä, tipahti pois työttömäksi jäätyäni. Näiden kahden livuttua pois en näe ainuttakaan järkevää syytä elää. Jäljellä on vain iljettävä, vastenmielinen elämänmuoto, jonka osa on ennen pitkää muuttua taakaksi yhteiskunnalle. Panin kaiken yhden kortin varaan ja jäin tyhjin käsin.
Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia. Jakakaa, jos haluatte!
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällanen fantasia taas. Tutkijapa hyvinkin.
En oikein ilkeä linkata väitöskirjaani tällaiselle anonyymille palstalle. Miksi valehtelisin työstäni?
Oli miten oli, kiitän kaikkia kommenteista! Kuten moni on sanonutkin, olen varmasti useammassakin asiassa pudonnut ikäisteni kelkasta ja jäänyt hiukan vähäisemmälle ymmärrykselle siitä, miten elämä toimii. Se on aivan totta. Joku täällä pyysi selittämään ajatteluani tarkemmin, ja varmasti sen tekisin, jos osaisin. Joitakin asioita en vain osaa perustella itsellenikään.Ap
P. S. Tuohon päänsilittelyyn ynnä muuhun - itse asiassa minun on todella vaikea sietää sitä, että minulle osoitetaan empatiaa, joten karsastan kaikenlaista päänsilittelyä mitä suurimmissa määrin. Kouluaikainen kaverini tapasi kutsua minua Lehdoksi Tuntemattoman sotilaan mukaan.
P*skat sä mitään väikkäriä oo tehny :DDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työni lisäksi minua on määrittänyt ainoastaan se, että sairastuin parikymppisenä syömishäiriöön. Nyt, kun en enää ole alipainoinen (melkeinpä päinvastoin), tunnen menettäneeni valtaosan ihmisarvostani. Se vähä, mikä vielä oli jäljellä, tipahti pois työttömäksi jäätyäni. Näiden kahden livuttua pois en näe ainuttakaan järkevää syytä elää. Jäljellä on vain iljettävä, vastenmielinen elämänmuoto, jonka osa on ennen pitkää muuttua taakaksi yhteiskunnalle. Panin kaiken yhden kortin varaan ja jäin tyhjin käsin.
Sanot tuossa että ihmisarvosi perustuu alipainolle. Näin siinä lukee.
Sanot, että olet pohtinut sitä ihmisarvokysymystä filosofiaharrastuksesi pohjalta jo? Vai?
Olisi mielenkiintoista kuulla sinun omin sanoin, miten oikeasti käsität ihmisarvon?
Sanot varmaan, että kaikilla on yhtälainen ihmisarvo, joo ok. Näin monet sanoo, mutta kerro miksi.
Kerro miksi kaikilla on yhtenäinen ihmisarvo. Ja selkiytä vähän sitä logiikaasi, miksi kenenkään ihmisarvo tulisi määrittyä alipainoisuuden mukaan?
Edesmennyt, nerokas kansantaiteilijamme Juice Leskinen sanoitti ytimekkäästi näin:
"Ei ole mitään väliä sillä, onko ylipainoinen tai alipainoinen, kunhan on tasapainoinen."
Ihmisille tulee kriisejä elämässään kuin elämä odottamatta muuttuu. Totisesti tuntuu oudolta että filosofiaan tutustuneena, juuri tämä muodostuisi ongelmaksi Sinulle.
Olisiko juridiikasta apua? Ihmisarvohan on määritelty luovuttamattomaksi.
Mikähän on tämän ajatuksen lähtökohta?
Ei kai turhaan hoeta, että jokaisessa lopussa on alun siemen?
Vain pelko estää muutoksen? Missä ei ole pelkoa?
Jos et koe että olet valmis terapiatyöskentelyyn ja sen työn tekemiseen nyt, niin minä suosittelisin eniten tuota Jungia, mistä joku jo yritti selittää.
Sanoit, että et ole elämää kokenut, kun olet vaan siihen uraan ja kehoosi keskittynyt.
No, alapa elämään.
Se ei oikein onnistu munakkaan teko, jos ei ole valmis rikkomaan munia.
Ihmisarvoa on aika mahdoton oikeasti sisäistää, jos ei ole valmis hyväksymään, että me ollaan olentoja joilla on sielu.
Kun hyväksyy, sen faktan, niin kaikki alkaa selviämään pikkuhiljaa.
Jos haluaa pitää tiukasti kiinni tieteellisestä maailmankuvasta, niin eihän siitä puusta pitkälle pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotan Jungin sijaan Immanuel Kant: ikuiseen rauhaan.
Ketjun idea ei vissiin ollut ruotia aapeen persoonaa vaan jakaa kokemuksia. Jatkan:
Mulla oli nuorena lähestulkoon pakkomielle siitä, että halusin oikikseen. Kävin pääsykokeissa viisi (5!) kertaa, eikä vaan millään onnistunut. Joka kerta jäi tosi pienestä kiinni, mikä lisäsi harmitusta ja pettymystä entisestään. Ikävuodet 18-vuotiaasta melkein 25-vuotiaaksi oli koko ajan sitä samaa rämpimistä, kun en osannut ajatella mitään muuta. En ees miettinyt mitään kivoja tai järkeviä kakkosvaihtoehtoja, luin maanisesti pääsykokeisiin ja muun ajan olin vaan jumissa. No, ei tullut uraa juristina.
Mutta silti - ihan kiva duuni nykyään, löysin oman alani ja hyvin viihdyn. Nyt melkein 30 vuotta myöhemmin ei kauheesti noita juttuja ja aikoja edes muistele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko miettinyt voisiko sinulla olla autismi? Ei sitä diagnoosia tarvi mutta on kiva ymmärtää itseään paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Ketjun idea ei vissiin ollut ruotia aapeen persoonaa vaan jakaa kokemuksia. Jatkan:
Mulla oli nuorena lähestulkoon pakkomielle siitä, että halusin oikikseen. Kävin pääsykokeissa viisi (5!) kertaa, eikä vaan millään onnistunut. Joka kerta jäi tosi pienestä kiinni, mikä lisäsi harmitusta ja pettymystä entisestään. Ikävuodet 18-vuotiaasta melkein 25-vuotiaaksi oli koko ajan sitä samaa rämpimistä, kun en osannut ajatella mitään muuta. En ees miettinyt mitään kivoja tai järkeviä kakkosvaihtoehtoja, luin maanisesti pääsykokeisiin ja muun ajan olin vaan jumissa. No, ei tullut uraa juristina.
Mutta silti - ihan kiva duuni nykyään, löysin oman alani ja hyvin viihdyn. Nyt melkein 30 vuotta myöhemmin ei kauheesti noita juttuja ja aikoja edes muistele.
Inhoon tämmöisiä, ketkä haluaa typistää, rajata, kontrolloida ja amputoida keskustelut hyvin ahtaaseen muottiin.
Eikö sulla lanttu kestä kuulla mitään ihmisten ajatuksia tai haastaa itseäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ap kirjoituksestasi, joka resonoi hyvin omaa elettyä elämääni. Olen toki jo viisikymppinen, joka ensimmäistä kertaa elämässä työttömänä. Koko aikuisikäni tehnyt töitä ja identiteetti rakentunut hyvin vahvasti sen ympärille.
Samoin kuin ap, hyvin vaativa nimenomaan itseäni kohtaan, ja ennemmin jään itse vaille kuin ottaisin jotain toiselta. Empatia muita kohtaan on mennyt jopa liian pitkälle niin, että olen joutunut itse kärsimään.
En myöskään osaa tai halua ottaa empatiaa vastaan muilta, koska en haluaisi olla kenellekään vaivaksi. Painon suhteen myös hyvin vaativa, ja siinäkin, todellakin vain itseäni kohtaan. Muiden ylipaino ei haittaa, päinvastoin, ihailen, että joku hyväksyy itsensä sen painoisena kuin on.
Olen aina ollut ylitunnollinen ja kiltti, sekä ottanut säännöt ja suositukset aina kirjaimellisesti ja ehdottomina vastaan. Siksi yleisenä pidetyt odotukset tai ihmisille annetut tavoitteet elää terveellisesti (pysyä normaali painossa) ja tehdä töitä elättääkseen ainakin itsensä tuntuvat niin tärkeiltä arvoilta ja päämääristä, että kun menetät hoikkuuden ja työn, tulee tunne, että olet tuottanut pettymyksen muille ja muuttunut heille taakaksi, kun koet, ettei sinuun olla enää tyytyväisiä, ja se on kaltaiselleni ihmiselle yksi pahimmista peloista, joka on nyt realisoitunut.
Olen tässä tyttömyyden jatkuessa tehnyt paljon itsetutkiskelua ihan uudella levelillä, ja löytänyt hyvin loogisen selityksen kaikelle kokemalleni, miten olen elämääni elänyt ja kokenut, ja se on autismin kirjo, entinen asperger. Järkytys, mutta valtavan suuri helpotus. En virallista diagnoosia tarvitse tai haluakaan, riittää, että itse tiedän. En halua diagnoosin tuomaa stigmaa, jonka kautta suuri osa ihmisistä minut alkaisi nähdä, ja asiaan perehtymätön näkisi sen vikana, vaikka itse tiedän, ettei se ole sitä, vaan ominaisuus, ja vieläpä mahtava sellainen, sillä se pitää, ja on pitänyt, minut aina aitona, empaattinen ja rehellisenä ihmisenä. Valitettavasti vaan etenkään nykymaailman meno ei ole meitä varten, kun pitäisi osata olla itsekäs ja epärehellinen peluri. Mutta ei me luovuteta, rehellisyys maan perii, ja hyvä voittaa pahan, siihen haluan naiivisti uskoa niin kauan kuin henki pihisee.
Isot halit ap:lle ja teille muillekin, joilla nämä kokemukset resonoi! 🤗
"iljettävä, vastenmielinen elämänmuoto, jonka osa on ennen pitkää muuttua taakaksi yhteiskunnalle."
sulla on MONIA ongelmia ymmärryksessäsi, vaikka kehuskeletkin opinnoillasi.
ongelma nro 1: halveksit työttömiä, koska luulet että se riippuu omasta ahkeruudesta, saada työtä. Ihanaa kun nyt opit itse taloussuhdanteista.
ongelma nro 2: et ymmärrä edes kansantalouden periaatteita. Jos olet 10 vuotta maksanut veroja tuloistasi yhteiskunnalle, et työttömänä taakoita sitä kohtuuttomasti, vaan otat takaisin vain pienen osan siitä mitä laitoit aiemmin sinne pankkiin.
Ongelma nro 3: ikäänkuin työttömänä et voisi tehdä paljon ennemmän monenlaista hyvää yhteiskunnalle, jos se sinua OIKEASTI iljetyttäisi. Esim. auttaa sukusi vanhuksia, sairaita, lapsiperheitä, poimia marjoja, kertä risuja ja roskia, pulloja, mitä tahasa kunhan työkkäri ei kiellä. Kirjoittaa, laulaa, tehdä monenlaista muille iloa tuovaa.
Vähän epäilenkin tätä provoksi ja tuoksi pakkomielteiseksi työttömien haukkujaksi. Kaikki kun ei ole kiinni rahasta tässä elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun idea ei vissiin ollut ruotia aapeen persoonaa vaan jakaa kokemuksia. Jatkan:
Mulla oli nuorena lähestulkoon pakkomielle siitä, että halusin oikikseen. Kävin pääsykokeissa viisi (5!) kertaa, eikä vaan millään onnistunut. Joka kerta jäi tosi pienestä kiinni, mikä lisäsi harmitusta ja pettymystä entisestään. Ikävuodet 18-vuotiaasta melkein 25-vuotiaaksi oli koko ajan sitä samaa rämpimistä, kun en osannut ajatella mitään muuta. En ees miettinyt mitään kivoja tai järkeviä kakkosvaihtoehtoja, luin maanisesti pääsykokeisiin ja muun ajan olin vaan jumissa. No, ei tullut uraa juristina.
Mutta silti - ihan kiva duuni nykyään, löysin oman alani ja hyvin viihdyn. Nyt melkein 30 vuotta myöhemmin ei kauheesti noita juttuja ja aikoja edes muistele.
Inhoon tämmöisiä, ketkä haluaa typistää, rajata, kontrolloida ja amputoida keskustelut hyvin ahtaaseen muottiin.
Eikö sulla lanttu kestä kuulla mitään ihmisten ajatuksia tai haastaa itseäsi?
Elä huuda, kyllä mulla lanttu kestää :D. Korvat ei.
Ei siinä mitään, elävä keskustelu on kiva, mut ymmärsin aloituksen niin, että ap lähinnä kertoi oman juttunsa esimerkkinä ja toivoi muilta erilaisia kokemuksia. Nyt tämä aika paljon keskittyy ap:n persoonaan/tekemisiin/rehellisyyteen u name it.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjun idea ei vissiin ollut ruotia aapeen persoonaa vaan jakaa kokemuksia. Jatkan:
Mulla oli nuorena lähestulkoon pakkomielle siitä, että halusin oikikseen. Kävin pääsykokeissa viisi (5!) kertaa, eikä vaan millään onnistunut. Joka kerta jäi tosi pienestä kiinni, mikä lisäsi harmitusta ja pettymystä entisestään. Ikävuodet 18-vuotiaasta melkein 25-vuotiaaksi oli koko ajan sitä samaa rämpimistä, kun en osannut ajatella mitään muuta. En ees miettinyt mitään kivoja tai järkeviä kakkosvaihtoehtoja, luin maanisesti pääsykokeisiin ja muun ajan olin vaan jumissa. No, ei tullut uraa juristina.
Mutta silti - ihan kiva duuni nykyään, löysin oman alani ja hyvin viihdyn. Nyt melkein 30 vuotta myöhemmin ei kauheesti noita juttuja ja aikoja edes muistele.
Inhoon tämmöisiä, ketkä haluaa typistää, rajata, kontrolloida ja amputoida keskustelut hyvin ahtaaseen muottiin.
Eikö sulla lanttu kestä kuulla mitään ihmisten ajatuksia tai haastaa itseäsi?
Elä huuda, kyllä mulla lanttu kestää :D. Korvat ei.
Ei siinä mitään, elävä keskustelu on kiva, mut ymmärsin aloituksen niin, että ap lähinnä kertoi oman juttunsa esimerkkinä ja toivoi muilta erilaisia kokemuksia. Nyt tämä aika paljon keskittyy ap:n persoonaan/tekemisiin/rehellisyyteen u name it.
En huutanutkaan. Ihan ilman capslockia kirjoitin, niin rauhoitupa siellä "korvinesi".
Minä olen muuten 100% varma, että ap. esittää tässä ketjussa muutamia kommentteja muka sivullisena.
On aivan luonnollista, että ihmiset käsittelevät viesteissään myös ap:n persoonaa.
Miten se menikään? Et voi tehdä omelettia, jos et riko niitä fakin egsejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"iljettävä, vastenmielinen elämänmuoto, jonka osa on ennen pitkää muuttua taakaksi yhteiskunnalle."
sulla on MONIA ongelmia ymmärryksessäsi, vaikka kehuskeletkin opinnoillasi.
ongelma nro 1: halveksit työttömiä, koska luulet että se riippuu omasta ahkeruudesta, saada työtä. Ihanaa kun nyt opit itse taloussuhdanteista.
ongelma nro 2: et ymmärrä edes kansantalouden periaatteita. Jos olet 10 vuotta maksanut veroja tuloistasi yhteiskunnalle, et työttömänä taakoita sitä kohtuuttomasti, vaan otat takaisin vain pienen osan siitä mitä laitoit aiemmin sinne pankkiin.
Ongelma nro 3: ikäänkuin työttömänä et voisi tehdä paljon ennemmän monenlaista hyvää yhteiskunnalle, jos se sinua OIKEASTI iljetyttäisi. Esim. auttaa sukusi vanhuksia, sairaita, lapsiperheitä, poimia marjoja, kertä risuja ja roskia, pulloja, mitä tahasa kunhan työkkäri ei kiellä. Kirjoittaa, laulaa, tehdä monenlaista muille iloa tuovaa.
Vähän epäilenkin tätä provoksi ja tuoksi pakkomielteiseksi työttömien haukkujaksi. Kaikki kun ei ole kiinni rahasta tässä elämässä.
Minä luulen, että ei se epävirallinen auttaminen ja vapaaehtoistyö riitä tuollaiselle ihmiselle, joka haluaa virallisen luvan, sertifikaatin, statuksen ja lippulappu todistuksen siitä, että on veronmaksaja ja tehnyt oikein.
Kun on virallinen työpaikka sopimuksineen ja titteleineen, niin se on tuollaisille kuin tyynnyttävä tutti vauvan suuhun. Nyt kaikille voi todistaa, että vauva saa olla olemassa.
Myös paino on sellainen, että kun jokainen näkee, että tuo on alipainoinen, niin se on aika lailla pulinat pois, että onko se laiska ja hu ono tyh m ä pläski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"iljettävä, vastenmielinen elämänmuoto, jonka osa on ennen pitkää muuttua taakaksi yhteiskunnalle."
sulla on MONIA ongelmia ymmärryksessäsi, vaikka kehuskeletkin opinnoillasi.
ongelma nro 1: halveksit työttömiä, koska luulet että se riippuu omasta ahkeruudesta, saada työtä. Ihanaa kun nyt opit itse taloussuhdanteista.
ongelma nro 2: et ymmärrä edes kansantalouden periaatteita. Jos olet 10 vuotta maksanut veroja tuloistasi yhteiskunnalle, et työttömänä taakoita sitä kohtuuttomasti, vaan otat takaisin vain pienen osan siitä mitä laitoit aiemmin sinne pankkiin.
Ongelma nro 3: ikäänkuin työttömänä et voisi tehdä paljon ennemmän monenlaista hyvää yhteiskunnalle, jos se sinua OIKEASTI iljetyttäisi. Esim. auttaa sukusi vanhuksia, sairaita, lapsiperheitä, poimia marjoja, kertä risuja ja roskia, pulloja, mitä tahasa kunhan työkkäri ei kiellä. Kirjoittaa, laulaa, tehdä monenlaista muille iloa tuovaa.
Vähän epäilenkin tätä provoksi ja tuoksi pakkomielteiseksi työttömien haukkujaksi. Kaikki kun ei ole kiinni rahasta tässä elämässä.
Minä luulen, että ei se epävirallinen auttaminen ja vapaaehtoistyö riitä tuollaiselle ihmiselle, joka haluaa virallisen luvan, sertifikaatin, statuksen ja lippulappu todistuksen siitä, että on veronmaksaja ja tehnyt oikein.
Kun on virallinen työpaikka sopimuksineen ja titteleineen, niin se on tuollaisille kuin tyynnyttävä tutti vauvan suuhun. Nyt kaikille voi todistaa, että vauva saa olla olemassa.
Myös paino on sellainen, että kun jokainen näkee, että tuo on alipainoinen, niin se on aika lailla pulinat pois, että onko se laiska ja hu ono tyh m ä pläski.
Osaatko analysoida, miksi olet pohjimmiltaan noin vihainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"iljettävä, vastenmielinen elämänmuoto, jonka osa on ennen pitkää muuttua taakaksi yhteiskunnalle."
sulla on MONIA ongelmia ymmärryksessäsi, vaikka kehuskeletkin opinnoillasi.
ongelma nro 1: halveksit työttömiä, koska luulet että se riippuu omasta ahkeruudesta, saada työtä. Ihanaa kun nyt opit itse taloussuhdanteista.
ongelma nro 2: et ymmärrä edes kansantalouden periaatteita. Jos olet 10 vuotta maksanut veroja tuloistasi yhteiskunnalle, et työttömänä taakoita sitä kohtuuttomasti, vaan otat takaisin vain pienen osan siitä mitä laitoit aiemmin sinne pankkiin.
Ongelma nro 3: ikäänkuin työttömänä et voisi tehdä paljon ennemmän monenlaista hyvää yhteiskunnalle, jos se sinua OIKEASTI iljetyttäisi. Esim. auttaa sukusi vanhuksia, sairaita, lapsiperheitä, poimia marjoja, kertä risuja ja roskia, pulloja, mitä tahasa kunhan työkkäri ei kiellä. Kirjoittaa, laulaa, tehdä monenlaista muille iloa tuovaa.
Vähän epäilenkin tätä provoksi ja tuoksi pakkomielteiseksi työttömien haukkujaksi. Kaikki kun ei ole kiinni rahasta tässä elämässä.
Minä luulen, että ei se epävirallinen auttaminen ja vapaaehtoistyö riitä tuollaiselle ihmiselle, joka haluaa virallisen luvan, sertifikaatin, statuksen ja lippulappu todistuksen siitä, että on veronmaksaja ja tehnyt oikein.
Kun on virallinen työpaikka sopimuksineen ja titteleineen, niin se on tuollaisille kuin tyynnyttävä tutti vauvan suuhun. Nyt kaikille voi todistaa, että vauva saa olla olemassa.
Myös paino on sellainen, että kun jokainen näkee, että tuo on alipainoinen, niin se on aika lailla pulinat pois, että onko se laiska ja hu ono tyh m ä pläski.
Osaatko analysoida, miksi olet pohjimmiltaan noin vihainen?
Kirjoitan vihaisen kuuloisesti ja siten että ihmiset tulkitsevat ja olettavat minun olevan täällä pää punaisena.
Oikeasti tilanne on todella erilainen mitä luulet. Teen tässä kahta, kolmea eri hommaa ja välillä vilkaisen näitä keskusteluja.
Minä en suoraan sanottuna jaksa lässyttää. En ole koskaan jaksanut sellaista. En jaksa nähdä vaivaa siihen kivapuheeseen ja sössöttämiseen.
Haluaisin oikeasti ehkä vaan antaa sellaisen henkisen avarin teille naamaan, että ottaisitte sen pään sieltä peffasta pois.
Ei siinä sen kummempaa dramatiikkaa.
Uskon myös aidosti, ettei ap edelleenkään ajattele muista ihmisistä yhtään sen paremmin kuin itsestänsä.
En usko sitä.
Hän ei ole vaivautunut selittämään, miksi hänellä ja muilla ihmisillä olisi eri kriteerit ihmisarvolle.
Kun hän esittää, että hän on normaalipainoisena ja pian työttömäksi ehkä joutuvana iljettävä ja vastenmielinen elämänmuoto, se on aika eksplisiittinen "freudilainen" lipsahdus, vai olikohan ihan taitavaakin taitavempi baitti?
Jos itselleen laittaa eri säännöt ja rajat ihmisarvon suhteen, eikä osaa ottaa muilta vastaan empatiaa, voi ongelmana olla narsistinen(covert) ajatusmaailma. Kannattaa suunnata katse ulospäin maailmaan oman ihmisarvon pohdiskelun sijaan.
Universumin mittapuulla oma elomme on merkityksetöntä, joten mitkä ovat niitä arvoja minkä mukaan haluaisit elää? Miksi juuri sinun pitäisi olla arvostettava ja milloin sinulla on oikeus elää? Kuka antaa siihen luvan? Oletko rankaisemassa itseäsi vellomalla itsesäälissä? Koitko olevasi lapsena arvokas sellaisena kuin olet? Omaan sisäiseen puheeseen kannattaa kiinnittää huomiota ja keskeyttää itsensä haukkuminen aina kun saa itsensä siitä kiinni. Mikä tunne johti siihen ajatukseen? Mikä tilanne? Onko ajatus "oma" ja oman arvomaailmasi mukainen, vai oletko toistamassa jonkun muun ajatuksia arvostasi?
Kannattaa ehkä mennä juttelemaan jollekin. Lyhytterapiassa ainakin oppii hyvin tunnistamaan omia ajatusvääristymiä.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen filosofina tutustumaan stoalaiseen (elämän-)filosofiaan. Sen mukaan kuka tahansa saattaa koska tahansa menettää minkä tahansa (tai kaikenkin) ulkoisen (omaisuus, terveys, ura, raha, ystävät, perhe jne), niinpä niihin ei pidä ladata oman elämän (koko) merkitystä tai onnellisuutta. Vain oman mielen systemaattinen jalostaminen kohti järkkymätönä tyyneyttä ja sielunrauhaa on asia, jota ei mikään ulkoinen voi tuhota ja joka ei viime kädessä riipu mistään ulkoisesta.
Yksi kuuluisa stoalaisuuden ilmaus on Boethiuksen "Consolation of Philosophy" ("Filosofian Lohdullisuus") , jonka hän kirjoitti vankilassa menetettyään kaiken. Lyhyt mainio tiivistelmä tästä löytyy YouTubesta:
Boethius mainittu!!! Ties kuin hyvä päivä tästä vielä tulee. 524 jaa. oli kelpo vuosi. (Paitsi sille Boethiukselle, mutta kaikille meille, jotka tulimme myöhemmin.)
"ja tukia en kerta kaikkiaan suostu hakemaan."
Siinähän se itseaiheutettu ongelma tulikin. Minä tulisin toimeen säästöjen varassa nelisen vuotta mutta taidan kuitenkin hakea yleistukea.
En oikein ilkeä linkata väitöskirjaani tällaiselle anonyymille palstalle. Miksi valehtelisin työstäni?
Oli miten oli, kiitän kaikkia kommenteista! Kuten moni on sanonutkin, olen varmasti useammassakin asiassa pudonnut ikäisteni kelkasta ja jäänyt hiukan vähäisemmälle ymmärrykselle siitä, miten elämä toimii. Se on aivan totta. Joku täällä pyysi selittämään ajatteluani tarkemmin, ja varmasti sen tekisin, jos osaisin. Joitakin asioita en vain osaa perustella itsellenikään.
Ap
P. S. Tuohon päänsilittelyyn ynnä muuhun - itse asiassa minun on todella vaikea sietää sitä, että minulle osoitetaan empatiaa, joten karsastan kaikenlaista päänsilittelyä mitä suurimmissa määrin. Kouluaikainen kaverini tapasi kutsua minua Lehdoksi Tuntemattoman sotilaan mukaan.