Lapsen isä haluaa väkisin alkaa säästämään sijoitusrahastoihin lapsen nimissä. Onko järkeä?
Ollaan erottu jo 5-6 vuotta sitten ja ex-mies ottaa tän aina parin vuoden välein puheeksi. Sanoo, ettei pysty ilman mun hyväksyntää aloittaa tuota lapsen nimiin. Perustelee sitä veroeduilla ja että lapsi kuitenkin perii hänet aikanaan lopulta, kun ei ole muita perillisiä. Voiko tuossa olla joku huijaus? Että minä joudun maksamaan veroja tai että lapselle koituu harmia? Hyvät välit exän kanssa muuta, mutta tää asia saa aina sapen kiuhumaan. Äitini sanoi, ettei kannata suostua.
Kommentit (149)
Tottakai kannattaa. Opiskelijana vielä asumislisässä ei ole varallisuusrajaa, joten antaa mennä! Asumistuesta nyt on turha edes kirjoittaa, koska eihän oletus ole kenelläkään lapsella, että sitä tuilla alettaisiin elämässä pidemmän päälle elämään. Omituista, että se on valmiiksi osan huoli, että ihan joutuisi omia rahojaan käyttämään asumiseen...
Jos isompia summia säästää, niin kannattaa opettaa lapsi vastuullisuuteen raha-asioissa. Olemme ihan tavisperhe eli emme edes isotuloisia ja kummallakin lapsella oli noin 50 tonnia rahastoissa ja osakkeissa, kun täyttivät 18. Jatkettiin silti säästämistä joka kuukausi rahastoon ja edelleen jatkan, vaikka toinen on jo yliopistosta valmistunut ja töissä. Eivätkä tietenkään alkaneet sieltä nostella mitään. Monesti on puhuttu sijoituksista ja ovat esitelleetkin hienoja käyriä, miten on joku osake noussut ja laskenut. Ei siis tullut mitään, että 18v. alkaa laittamaan elämän ranttaliksi ja vetää säästöt muutamassa kuukaudessa leviäksi. Olemme puhuneet, että tämä pesämuna on ns. eläkerahasto ja alkaa itse töissä ollessa sitten laittamaan vaikka vain satasen kuussa sivuun sinne. Aikajänne on 60 vuotta ja vaikea sanoa, mikä maailma silloin on, mutta jos se olisi suunnilleen samansuuntainen kuin nyt, niin siinä vaiheessa olisi riittävästi mukavaan elämään ilman työtä, jos ei ole eläkettä tulossa tai ei jaksa töissä. Loppujen lopuksi säästöt tulee pienellä, kun on aikaa riittävästi. Tietysti parikymppisestä eläkeikä kuulostaa kaukaiselta, mutta se tulee sieltä jossain vaiheessa ja parempi varautua siihenkin jo ajoissa. Jos niitä rahastoja ei aikanaan tarvitse, niin sitten on hyvä. Onpa varautunut sen verran kuin voi varautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se vaarallista, jos lapselle kertyisi omaisuutta ja pääsisi vaurastumaan.
Rahastossa on aina myös mahdollisuus negatiiviseen kehitykseen eli suomeksi sanottuna rahojen menettämiseen.
No ei niissä pitkällä aikavälillä kyllä ole ollut koskaan suurta riskiä.
Varsinkin jos hajauttaa sijoittamisen ajallisesti niin että säästää lapsille vaikka 10-15 vuoden ajan tasasumman.
Se suuri riski on olemassa että lapsestasi tulee miljonääri jos ensin sijoittaa rahastoihin ja myöhemmin vaikka vielä osakkeisiin.
Joku 10 000e potti kasvaa kummasti 40 vuoden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeaa veroetua ajattelee, niin sijoittakaa omissa nimissä! Sitten Lahjoitatte 3 vuoden välein max. 7 500e edestä sijoituksia. Jos lapsi myy nämä yli vuoden päästä, niin verotus menee lahjoitushetken mukaisesta hinnasta!
Jos taas teette kuten jotkut neuvoo, että vanhempi myy omia osakkeitaan ja makselee lapsen laskuja, niin vanhempi maksaa veroja ostohinnan (tai hmo) mukaan eli paljon enemmän.
Mä laitoin vuosien varrella 1x7500 rahastoihin ja lapsella oli täysi-ikäisenä 19000. Toki lunastaessa menee jotain veroa, mutta 19v ei ole vielä lunastanut mitään.
Hankinta meno olettama
Mekin laitettiin lapselle muutamia vuosia sitten osakkeisiin rahaa ja nyt parikymppisenä kertoi osakepotin kasvaneen niin että on nyt 50 000e.
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeaa veroetua ajattelee, niin sijoittakaa omissa nimissä! Sitten Lahjoitatte 3 vuoden välein max. 7 500e edestä sijoituksia. Jos lapsi myy nämä yli vuoden päästä, niin verotus menee lahjoitushetken mukaisesta hinnasta!
Jos taas teette kuten jotkut neuvoo, että vanhempi myy omia osakkeitaan ja makselee lapsen laskuja, niin vanhempi maksaa veroja ostohinnan (tai hmo) mukaan eli paljon enemmän.
Mikään ei estä sekä lahjoittamasta lapselle varoja joko kerralla tai vähitellen lahjaveroon saakka, että sen lisäksi maksamasta lapsen laskuja täysin lahjaverovapaasti. Ei niitä laskujen maksamiseen tarvittavia varoja ole mikään pakko irrottaa vanhemman salkusta, vaan ihan voi vaikkapa palkkatuloista maksella, jolloin ei realisoidu maksettavaksi mitään sijoitusten voittojen verojakaan.
Lisäksi 7500 euron lahjoittaminen kolmen vuoden välein lapsen aikuistuttua on aika pieni summa, vs. että lapselle olisi sijoitettu omiin nimiinsä koko lapsuuden ajan tasaisesti ja varat olisivat saaneet rauhassa kasvaa korkoa korolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Järkevämpää säästää itselleen ja maksaa lapsen vuokraa verottomasti, kun hän opiskelee yliopistossa.
Eikö ap voisi maksaa lapsen vuokraa verottomasti, vaikka lapsella olisikin sijoitusrahastoja?
Voi tietysti, mutta sijoitusrahasto tulevaisuudessa voi estää esim. asumistuen maksamisen. Tukien kanssa jatkuvaa säätämistä enkä ihmettelisi yhtään, jos jokin hallitus ryhtyisi tuollaiseen.
Kaikki eivät kasvata lapsistaan tukipummeja.
Vierailija kirjoitti:
Kukin toimii tavallaan. Oman kokemuksen jälkeen totean että vain 50/50 tsäänssit että lapsi 18 v täytettyään käyttää rahat "järkevästi" kuten vanhempi toivoo. Enää en laittaisi rahastosäästötiliä lapsen omiin nimiin, vaan säästäisin itselle ja maksaisin vastaavalla summalla suoraan lapsen hankintoja/elinkustannuksia opintojen aikana.
Mihin kokermus perustuu? Meillä kuuslasrq ja kaikilla salkut vielä käyttämättä opiskelujen jälkeen. Kyllä se on vanhemmista kiinni.
Tää on taas joku incelin keksimä provo, jolla yritetään saada naiset näyttämään idiooteilta.
Ei kukaan oo oikeasti noin tyhmä, kuin ap esittää.
Vierailija kirjoitti:
Tää on taas joku incelin keksimä provo, jolla yritetään saada naiset näyttämään idiooteilta.
Ei kukaan oo oikeasti noin tyhmä, kuin ap esittää.
Itsekin mietin samaa mut onhan palstallakin paljon heikkolahjaisia
Hankinta meno olettama