Lestadiolaiset, kertokaa miksi muut uskovat eivät ole mielestänne uskovia?
Tämä on teologinen ketju. Muut päänaukojat menkööt pois. Perustin uuden ketjun, koska pelkään että tuo yks uhkailuja sisältävä ketju ei säily kauaa.
Mutta jutellaas ystävällisesti, mutta rakentavasti. Ja mode koittakoon tajuta, että teologiset, karultakin kuulistavat linjanvedot eivät ole henkilöihin menevää ivaa. Me saatamme olla hyvissä väleissä keskenämme, vaikka veikkaisimme toistemme menevän kuumalle puolelle.
Eli kysymykseni kuuluu:
-miksi ette pidä muiden seurakuntien uudestisyntyneitä kristittyjä pelastuksen tiellä olevina? Ja älkää pliis sanoko että Jumala vain tuomitsee. Kyllä te käytännössä erottelette.
-mitkä teologiset jutut puuttuu muilta, jotka teidän mielestänne on teillä, eli olennaiset ja erottavat pelastuskysymykset?
Ja ymmärrän että jotkut teistä ajattelee vapaammin kuin muut, mutta nyt puhutaan herätysliikkeenne ydinteologiasta.
Ystävällisin mutta vakavin terveisin,
-Yhteiskristillinen
Kommentit (1945)
Wikipedia EUFRAT RIVER OF BABYLON
Uuden liiton aikana Jumala vaikuttaa vain Jumalan seurakunnan kautta. Sen, jonka Jeesus perusti maan päälle.
Vanhassa liitossa Jumala saattoi puhua suoraan.
Mihin raamatunkohtaan tämä perustuu?
Miksi niitä ei osoiteta meille, vaikka pyydämme? Mitä epäraamatullista on? Laittakaa vaikka numeroitu lista että on helpompi kommentoida.
Lukekaa ja oppikaa Jeesuksen oikeista opeista. Niitä ei raamatusta opi tai opeteta. Jeesus olisi kavahtanut kirkkoja, Jehova lestadiolaisuutta, lahkoja jne. Jeesus oli hyvä mies ja sitä ei Raamattua siteeraamalla tule samanlaiseksi. Ymmärtäkää mitä hän opetti ja onko teidän pappien tai saarnaaja miesten hengen puhtaus samanlaista?
HENGELLINEN EGYPTI JA SODOMAN ON ILMESTYSKIRJASSA LUKU 11:8 . SIELLÄ SE ON .
Jeesuksessa ei ole miestä ei naista ei ....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa toinen ihminen on aina henkilökohtaisesti paikan päällä. Millä oikeudella te lisäätte Raamattuun tuollaista?
Raamatussa ei ole vaatimusta ihmisvälimiehistä.
No. Se raamatunkohta on tänne kirjoitettu jo monta kertaa. Läpi ketjun, alusta asti.
Minäkin.
Turha kirjoittaa enää. Joka ei halua uskoa, ei usko. Ja minä en pakota ketään uskomaan.
Ja täältä on kutsua kuulutettu Jumalan valtakuntaan mm. kehottamalla kuuntelemaan Kesäseuraradiota. Siihenkin on jo monta linkkiä tähän ketjuun jaettu.
Olemme parhaamme mukaan selittäneet tässä ketjussa uskomme perusteita.
Matteuksen evankeliumi:
6:15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Sitooko myös tämä jae, että on annettava aina pyytäjälle anteeksi tai ei saa itse? Et voi tietää motiiveja.
Hyvänen aika. Totta kai synnit annetaan aina anteeksi jokaiselle, joka pyytää anteeksi.
Puhutko nyt siitä, että annat anteeksi toiselle, joka on rikkonut sinua vastaan ja pyytää anteeksi sitä vai puhutko siitä, että "totta kai" annat 'yleisesti ottaen' jollekulle anteeksi ns Jumalan nimissä?
Ja ihanko "totta kai" annat anteeksi tuosta vaan esim r*iskaajallesi jos hän pyytää? Tai oletat lapsen antavan anteeksi pedolle, joka pyytää?
Anteeksiantaminen voi olla suht helppoa ja aitoa arkisten kinasteluiden suhteen, mutta juttu muuttuu täysin toiseksi ns isojen juttujen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
”Ihan rakkaudella: tässä ketjussa monetkin on löytäneet teiltä epäraamatullisuuksia. ”
Miksi niitä ei osoiteta meille, vaikka pyydämme? Mitä epäraamatullista on? Laittakaa vaikka numeroitu lista että on helpompi kommentoida.
Tässä ehkä ne vakavimmat. Mua siis ei kiinnosta eniten teettekö liikaa lapsia (vaikka lapset eivät olekaan Jumalalta pakkona) tai kuinka te kaunistaudutte tai jätätte kaunistautumatta. Ne ei ole pelastusoppiin liittyviä tai olennaisuuksia.
1) Muiden maailman uudestisyntyneiden ja innokkaiden/kilvoittelevien uskovien pitäminen pelastuksen ulkopuolella, eli jonkinasteinen lahkoajatus teillä.
2) Pyhä Henki ei saa teillä uskoontulon jälkeen tehdä koko repertuaaria ja voimavaikutuksiaan, mitä Hän UT:ssa tekee ja vaikuttaa. (Ja koska tää liittyy Jumalan 3.persoonaan niin tänhän pitäis olla ykköskohta...)
3) vauvakaste.
......4) no, laitan neljännen, vaikka tää ei oo opillinen. Te ette evankelioi työpaikoilla, harrastuspiireissä, naapurustossa, jne. Joku kesäseuraradio nyt ei ihan lämmitä.
Vierailija kirjoitti:
Uuden liiton aikana Jumala vaikuttaa vain Jumalan seurakunnan kautta. Sen, jonka Jeesus perusti maan päälle.
Vanhassa liitossa Jumala saattoi puhua suoraan.
Mihin raamatunkohtaan tämä perustuu?
Miksi niitä ei osoiteta meille, vaikka pyydämme? Mitä epäraamatullista on? Laittakaa vaikka numeroitu lista että on helpompi kommentoida.
Oletko sinä vl? Eikö tuo ollut vl näkemys, että nykyisin Jumala toimii vain seurakunnan kautta? Tai sitten ymmärsin väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Ihan rakkaudella: tässä ketjussa monetkin on löytäneet teiltä epäraamatullisuuksia. ”
Miksi niitä ei osoiteta meille, vaikka pyydämme? Mitä epäraamatullista on? Laittakaa vaikka numeroitu lista että on helpompi kommentoida.Tässä ehkä ne vakavimmat. Mua siis ei kiinnosta eniten teettekö liikaa lapsia (vaikka lapset eivät olekaan Jumalalta pakkona) tai kuinka te kaunistaudutte tai jätätte kaunistautumatta. Ne ei ole pelastusoppiin liittyviä tai olennaisuuksia.
1) Muiden maailman uudestisyntyneiden ja innokkaiden/kilvoittelevien uskovien pitäminen pelastuksen ulkopuolella, eli jonkinasteinen lahkoajatus teillä.
2) Pyhä Henki ei saa teillä uskoontulon jälkeen tehdä koko repertuaaria ja voimavaikutuksiaan, mitä Hän UT:ssa tekee ja vaikuttaa. (Ja koska tää liittyy Jumalan 3.persoonaan niin tänhän pitäis olla ykköskohta...)
3) vauvakaste.
......4) no, laitan neljännen, vaikka tää ei oo opillinen. Te ette evankelioi työpaikoilla, harrastuspiireissä, naapurustossa, jne. Joku kesäseuraradio nyt ei ihan lämmitä.
En tiedä, onko tää pelastusopillinen, mutta
5) te väheksytte Vanhaa Testamenttia. Joo, se oli lakiliitto ja Jeesus pisti uuden liiton, mutta VT:ssäkin ne Moosekset ja profeetat oli ihan oikeessa uskossa ja Pyhällä Hengellä täytettyjä. Ne oli uskon esikuvia, JA Paavali rinnastaa kristittyjen uskon Abrahamin siemeneen ja uskoon.
Ja kyllä se vääristää oppianne, koska jos joku olennainen uskonkohta (ei mitään kosher-ruokia) ei just UT:sta löydy mutta VT:stä löytyy, niin te ette pidä sitä minään.
-Yhteiskristillinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uuden liiton aikana Jumala vaikuttaa vain Jumalan seurakunnan kautta. Sen, jonka Jeesus perusti maan päälle.
Vanhassa liitossa Jumala saattoi puhua suoraan.
Mihin raamatunkohtaan tämä perustuu?
Miksi niitä ei osoiteta meille, vaikka pyydämme? Mitä epäraamatullista on? Laittakaa vaikka numeroitu lista että on helpompi kommentoida.
Oletko sinä vl? Eikö tuo ollut vl näkemys, että nykyisin Jumala toimii vain seurakunnan kautta? Tai sitten ymmärsin väärin.
Mihin raamatunkohtaan perustuu ,että Jumala toimii vain seurakunnan kautta uudessatestamentissa?
Mä itse olen Vanhan Testamentin fani, vaikka toki UT on tärkein.
Vanha ja Uusi Testamentti keskustelee jatkuvasti keskenään, yllättävän harva asia muuttuu toiseksi Uuden Testamentin puolella, uhraamista ja mm. juutalaisten menoja lukuunottamatta.
Elian ja Elisan voimateot...millähän ne ne teki? Pyhässä Hengessä. Heillä oli sellainen asia kuin voitelu.
Jeesus löytyy sieltä tosi monesta kohdasta, tosi moni juttu oli siellä vertauskuvana.
-Yhteiskristillinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, nyt taitaa mennä jankkaamiseksi, jossa kaikki eivät osaa kantaansa perustella Raamatulla. Otan aikalisän ja palaan myöhemmin. -vl
Jos on muita vl paikalla, niin he varmaan jatkaaPerustelisitko Raamatulla miten nykyisten teknologioiden käyttö on mahdollista evankeliumin julistamisessa ja uskoon tulossa mutta aiempien ei.
Sivusta. Miten niin ei?
Suviseurat lähetettiin aina radiossa sunnuntaina, Ylellä. 2 puhetta. Synnit oli lupa uskoa anteeksi silloinkin.
Nyt on netti ja Kesäseuraradio = radion ja netin kautta. Netin kautta evankeliumia saarnataan nykyään ympäri maapalloa.
Harva epäuskoinen tuli seuroihin livenä silloinkaan, ennen nettiä.
Tarkoitan aiemmalla teknologialla ihan kirjoittamista ja kirjapainotaitoa.
Ennenkuin tiede ja teknologia edistyi sille tasolle, että ääntä on pystytty välittämään paikasta toiseen käytettiin niitä keinoja viestin välittämiseen mitä silloin oli.
Tässä on tullut esille, että kuulo ei ole ainoa aisti, jonka välityksellä voi vastaanottaa evankeliumin (kuurot ja viittomakieli). Uskovan läsnäoloa vieressä ei vaadita (radio- ja nettilähetykset vaikka toiselle puolelle maapalloa). Viestin ei tarvitse välittyä reaaliajassa (Suviseuralähetys Ylellä nykyään tallenne). Saarnan saa koodata merkkijonoksi (digilähetykset).
Myös se kaikkein vanhin viestinvälitystapa hyväksytään eli puhuminen.
Miksi kirjoitettu teksti on jotain sellaista mikä ei voi välittää pelastavaa evankeliumia?
Onko tässä ketjussa sanottu, että kirjoitetussa muodossa ei voi välittää evankeliumia? Olen siinä käsityksessä, että esim. tekstiviestilläkin sen voi tehdä ja vaikka sota-aikana on kirjoitettu kirjeissä.
No kun uskoontuloa Raamattua lukemalla ei pidetä mahdollisena. Näin olen ymmärtänyt.
Ja Raamattuun on tallennettu kirjeitä. Eikö niissä missään muka julisteta evankeliumia sillä tavoin, että sen lukija voi siitä uskoa?
Niin siis kuka ei pidä uskoontuloa mahdollisena raamattua lukemalla? VL:tkö?
Tuo on kyllä niin paksua soopaa jota olen kuunaan lukenut.
Niin minä olen vl:ien kirjoituksista tänne ymmärtänyt, että he uskovat niin. Jos olen ymmärtänyt väärin niin joku korjatkoon.
Näin sen Raamatusta ymmärrämme:
Jos haluat tulla uskovaiseksi ja päästä kerran taivaaseen, niin1. Etsi ensin Jumalan valtakuntaa.
(Matt. 6:33: “Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi kaikki tämä.”)2. Kun löydät Jumalan valtakunnan, kuulet saarnattavan elävää Jumalan sanaa.
(Room. 10:14–15: “Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?”)3. Kuule ja usko se sana.
(Room. 10:17: “Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.”)4. Olet syntynyt Jumalan lapseksi ja Jumala lahjoittaa sinulle Pyhän Henkensä.
(Joh. 1:12–13: “Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi…”)5. Jatka kilvoituksen matkaa Jumalan seurakunnan kanssa, hoida uskoa evankeliumilla.
(Hepr. 10:24–25: “Pitäkäämme huolta toisistamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme…”)
Raamattua kannattaa aina lukea!Tässä taas tällainen himmelikyhäelmä. Kiskaistaan irti yksi jae täältä, pois kontekstista, ja toinen jae tuolta, samoin irti alkuperäisestä tekstikokonaisuudesta. Sitten plätkäytetään ne samaan sekametelisoppaan. Ja väitetään, että tämä soppa on se ainoa oikea soppa ja tämä tapa koota soppa-ainekset on se ainoa oikea tapa.
Kyllähän Raamatusta saa koottua jos jonkinmoisia virityksiä leikkaa-liimaa -tekniikalla. Minusta nämä ovat kuitenkin hiekalle rakennettuja hökötyksiä. Vaikka jokainen jae on sinänsä tietenkin Raamatusta, lopputulos ei kuitenkaan mielestäni vastaa sitä, miten Raamattua tulisi lukea. En ole vakuuttunut vaan nämä tekstikollaasit eivät kestä ainakaan omaa koetteluani.
Kritiikkiä saa esittää, mutta perustellen. Kerropa sinä oma näkemyksesi siitä, miten ihminen pelastuu? Miten usko syntyy, miten sitä hoidetaan ja mistä tunnistaa elävän uskon? Laita lainaukset Raamatusta.
Eli haluat yhdenlaisen jonkinlaisen jaesopan? Juurihan sanoin, ettei jaesoppaa keittämällä synny sellaisia vastauksia, joita itse pidän Raamatun hengen mukaisina. Kirjain kuolettaa. Kirjoitetun asian henki eli suomeksi ehkä ydintarkoitus on se juttu. Esim jos jae sanoo että julistakaa, niin minusta se on automaattisesti väärin ymmärretty (eli ilman henkeä tulkittu) heti jos ja kun väitetään, että se tarkoittaa VAIN puhumista (eikä ehdottomasti mitään muuta). Ja että kaikki muut tavat julistaa kuin puhe ovat tyyliin harhaoppia.
Hengellä ymmärretty ydinmerkitys minusta julistukselle on: puhukaa, kirjoittakaa, laulakaa, soittakaa, tanssikaa, näytelkää... Mitä tapoja ikinä keksittekään tehdä tämä asia tiettäväksi heille, jotka eivät sitä vielä tiedä.
Joten: jaesoppaa ei tule. Etsi asioista niiden henkeä. Etsivä löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uuden liiton aikana Jumala vaikuttaa vain Jumalan seurakunnan kautta. Sen, jonka Jeesus perusti maan päälle.
Vanhassa liitossa Jumala saattoi puhua suoraan.
Mihin raamatunkohtaan tämä perustuu?
Miksi niitä ei osoiteta meille, vaikka pyydämme? Mitä epäraamatullista on? Laittakaa vaikka numeroitu lista että on helpompi kommentoida.
Oletko sinä vl? Eikö tuo ollut vl näkemys, että nykyisin Jumala toimii vain seurakunnan kautta? Tai sitten ymmärsin väärin.
Mihin raamatunkohtaan perustuu ,että Jumala toimii vain seurakunnan kautta uudessatestamentissa?
Minulla ei ole hajuakaan, en laittanut tuota viestiä. Ehkä joku (vl?) osaa kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uuden liiton aikana Jumala vaikuttaa vain Jumalan seurakunnan kautta. Sen, jonka Jeesus perusti maan päälle.
Vanhassa liitossa Jumala saattoi puhua suoraan.
Mihin raamatunkohtaan tämä perustuu?
Miksi niitä ei osoiteta meille, vaikka pyydämme? Mitä epäraamatullista on? Laittakaa vaikka numeroitu lista että on helpompi kommentoida.
Oletko sinä vl? Eikö tuo ollut vl näkemys, että nykyisin Jumala toimii vain seurakunnan kautta? Tai sitten ymmärsin väärin.
Mihin raamatunkohtaan perustuu ,että Jumala toimii vain seurakunnan kautta uudessatestamentissa?
Joh. 3:16
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää Ilmestyskirjan portosta ja vanhoillislestadiolaisten tulkinnasta.
2.
" Koska portto nähdään ulkonaisena ja maallistuneena kirkkona, vanhoillislestadiolaiset pitävät omaa herätysliikettään ( Siionia)
ainoana oikeana ja puhtaana Jumalan valtakuntana, joka on säilyttänyt oikeat opit, kuten synninpäästön ja armojärjestyksen."
( Aiheeseen liittyvää teologista keskustelua ja opetusta voi kuunnella SRK:n julkaisemista kirjoituksista ja seurakuntapuheista. )
No en ole kyllä tuosta koskaan kuullut seuroissa puhuttavan, enkä muista julkaisuista lukenut.
Voihan olla ettei vasn ole osunut minun kohdalle🤷🏻
Kerrotko vielä missä SRK:n julkaisuissa portosta puhutaan?
Eräs vanhempi uskovainen ihminen, vanhoillislestadiolainen, kertoi, että ennen vanhaan seuroissa saarnattiin noin Ilmestyskirjan portosta. Tämä henkilö joka tuon minulle kertoi, on vanhoillislestadiolainen ja uskomassa. Ei todellakaan eriseurainen.
Hae esim. tällä hakusanalla: mikä Ilmestyskirjan portto on lestadiolaisten mielestä?
AI antoi hyvän yhteenvedon ja siinä oli vielä enemmän tietoa. Siinä oli myös, että SRK: sta löytyy aineistoa tuosta.
Kysypä huijasiko AI! Mulle tarjosi samaa ja kun kysyin lähteitä, niin se tunnusti huijanneensa.
Ei löydy mitään Päivämiehen ja SRK:n jutuista.
Ettei niitä olisi poistettu arkistoista? Olen äärimmäisen ihmeissäni, jos niin on tehty.
Pyysin juuri toisen ihmisen lukemaan ne AI:n vastaukset Ilmestyskirjan portosta. Hän näki ihan samat kirjoitukset kuin minäkin.
Joten en valehdellut. Minua järkyttää, että luulet että valehtelen sinulle.
Ei, en luule että sinä valehtelet. Mulle valehteli AI. Tuntuu vaan oudolta etten itse ole tuosta koskaan kuullut.
Mutta etsinpä vielä KUULE:sta haulla, pikku hetki.Ei löydy sieltäkään. Mitä lähteitä sait AI:lta? Mulle se tosiaan hallusinoi.
Tosi outoa. Ensinnäkin, ap halusi tietää, miksi ajattelemme niin, että miksi me ajattelemme, ettö vain vl on oikea usko ja miksi vain vl voi julistaa synnit anteeksi.
Käsitin, että hän haluaa, että me hyväksyisimme kaikki muutkin uskontokunnat samaan joukkoon. Hän sanoi, että tulee seuroihinme VAIN, jos me hyväksymme heidän uskonsa.
Ja kuten kävi ilmi, tänne on kirjoitettu monta kertaa, että miten synnit saa anteeksi Raamatun mukaan. Se perusteltiin Raamatulla. ( Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut jne. )
Joko hän ei käsittänyt, tai ei halunnut käsittää asiaa.
Totesin, että ei kai tässä enää ole mitään keinoa saada häntä käsittämään.
Sitten mieleeni tuli Ilmestyskirjan portto.
Ajattelin, että se kirkastuu ehkä sitä kautta hänelle, miksi emme vedä yhtä kaikkien muiden uskontokuntien kanssa. ( Ekumenia )
Joten googletin tämän : mikä on lestadiolaisten mielestä Ilmestyskirjan portto. AI antoi minulle nuo vastaukset mitkä kirjoitin tänne sanatarkasti.
Että nimenomaan vanhoillislestadiolaiset tulkitsevat Ilmestyskirjan porton noin.
Pyysin toista ihmistä myös lukemaan sen, koska en halua hölöttää mitä sattuu. Hän varmisti, että näimme samat tekstit.
Käytin muitakin hakusanoja ja sain selville, että se itse asiassa on ollut perinteinen luterilainen tulkinta.
Tuollaista ei enää kuule luterilaisessa kirkossa.
Koska tilalle on tullut sosiaalinen evankeliumi. ( Ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ym. maailman poliittiset iskulauseet. )
Eli todellakin kirkko on liittoutunut poliittisen valtiovallan ja maailman hengen kanssa.
Siltähän tuo kyllä näyttää, kun kirkon touhuja seuraa.
Loogista.
Sitten on koko maailmanlaajuinen ekumenia, kirkkojen liittouma, johon kuuluu myös Suomen kirkko.
Kokeile eri hakukoneita. Käytin Bravea ja Googlea. Itselläni on myös DuckDuckgo.
Olen huomannut, että hakusanoja ja selaimia vaihtamalla saa vielä enemmän tietoa.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Onko tämä VL virallinen oppi ja vastaus kysymykseen ?

Miksi ette liitä Raamatulliseen (?)näkemykseenne anteeksiantamisesta sitä jaetta, että "jos te ette anna anteeksi ihmisille, ei Taivaallinen Isäkään anna anteeksi teille"? Eli miksi puuttuu tiettyjen (monenlaisten erilaisten) jakeiden sisältö?
AI kertoi senkin, että SRK: ssa on julkaisuja/teologisia keskusteluja tms. Ilmestyskirjan portosta.
Minä luulen, että niitä on ollut vuosikymmeniä sitten. Olen suoraan sanoen järkyttynyt, jos niitä on ollut, mutta jos niitä ei enää löydy.
Porttokirkkohan on muutenkin ihan tuttu käsite muuallakin. Se on perinteinen luterilainen tulkinta.
Ymmärrettävästi siitä ei ainakaan Suomen kirkossa puhuta :(
Kirkko on maallistunut, se on ekumeeninen ja hyvin poliittinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää Ilmestyskirjan portosta ja vanhoillislestadiolaisten tulkinnasta.
2.
" Koska portto nähdään ulkonaisena ja maallistuneena kirkkona, vanhoillislestadiolaiset pitävät omaa herätysliikettään ( Siionia)
ainoana oikeana ja puhtaana Jumalan valtakuntana, joka on säilyttänyt oikeat opit, kuten synninpäästön ja armojärjestyksen."
( Aiheeseen liittyvää teologista keskustelua ja opetusta voi kuunnella SRK:n julkaisemista kirjoituksista ja seurakuntapuheista. )
No en ole kyllä tuosta koskaan kuullut seuroissa puhuttavan, enkä muista julkaisuista lukenut.
Voihan olla ettei vasn ole osunut minun kohdalle🤷🏻
Kerrotko vielä missä SRK:n julkaisuissa portosta puhutaan?
Eräs vanhempi uskovainen ihminen, vanhoillislestadiolainen, kertoi, että ennen vanhaan seuroissa saarnattiin noin Ilmestyskirjan portosta. Tämä henkilö joka tuon minulle kertoi, on vanhoillislestadiolainen ja uskomassa. Ei todellakaan eriseurainen.
Hae esim. tällä hakusanalla: mikä Ilmestyskirjan portto on lestadiolaisten mielestä?
AI antoi hyvän yhteenvedon ja siinä oli vielä enemmän tietoa. Siinä oli myös, että SRK: sta löytyy aineistoa tuosta.
Kysypä huijasiko AI! Mulle tarjosi samaa ja kun kysyin lähteitä, niin se tunnusti huijanneensa.
Ei löydy mitään Päivämiehen ja SRK:n jutuista.
Ettei niitä olisi poistettu arkistoista? Olen äärimmäisen ihmeissäni, jos niin on tehty.
Pyysin juuri toisen ihmisen lukemaan ne AI:n vastaukset Ilmestyskirjan portosta. Hän näki ihan samat kirjoitukset kuin minäkin.
Joten en valehdellut. Minua järkyttää, että luulet että valehtelen sinulle.
Ei, en luule että sinä valehtelet. Mulle valehteli AI. Tuntuu vaan oudolta etten itse ole tuosta koskaan kuullut.
Mutta etsinpä vielä KUULE:sta haulla, pikku hetki.Ei löydy sieltäkään. Mitä lähteitä sait AI:lta? Mulle se tosiaan hallusinoi.
Tosi outoa. Ensinnäkin, ap halusi tietää, miksi ajattelemme niin, että miksi me ajattelemme, ettö vain vl on oikea usko ja miksi vain vl voi julistaa synnit anteeksi.
Käsitin, että hän haluaa, että me hyväksyisimme kaikki muutkin uskontokunnat samaan joukkoon. Hän sanoi, että tulee seuroihinme VAIN, jos me hyväksymme heidän uskonsa.
Ja kuten kävi ilmi, tänne on kirjoitettu monta kertaa, että miten synnit saa anteeksi Raamatun mukaan. Se perusteltiin Raamatulla. ( Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut jne. )
Joko hän ei käsittänyt, tai ei halunnut käsittää asiaa.
Totesin, että ei kai tässä enää ole mitään keinoa saada häntä käsittämään.
Sitten mieleeni tuli Ilmestyskirjan portto.
Ajattelin, että se kirkastuu ehkä sitä kautta hänelle, miksi emme vedä yhtä kaikkien muiden uskontokuntien kanssa. ( Ekumenia )
Joten googletin tämän : mikä on lestadiolaisten mielestä Ilmestyskirjan portto. AI antoi minulle nuo vastaukset mitkä kirjoitin tänne sanatarkasti.
Että nimenomaan vanhoillislestadiolaiset tulkitsevat Ilmestyskirjan porton noin.
Pyysin toista ihmistä myös lukemaan sen, koska en halua hölöttää mitä sattuu. Hän varmisti, että näimme samat tekstit.
Käytin muitakin hakusanoja ja sain selville, että se itse asiassa on ollut perinteinen luterilainen tulkinta.
Tuollaista ei enää kuule luterilaisessa kirkossa.
Koska tilalle on tullut sosiaalinen evankeliumi. ( Ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ym. maailman poliittiset iskulauseet. )
Eli todellakin kirkko on liittoutunut poliittisen valtiovallan ja maailman hengen kanssa.
Siltähän tuo kyllä näyttää, kun kirkon touhuja seuraa.
Loogista.
Sitten on koko maailmanlaajuinen ekumenia, kirkkojen liittouma, johon kuuluu myös Suomen kirkko.
Kokeile eri hakukoneita. Käytin Bravea ja Googlea. Itselläni on myös DuckDuckgo.
Olen huomannut, että hakusanoja ja selaimia vaihtamalla saa vielä enemmän tietoa.
Miksi ette liitä Raamatulliseen (?)näkemykseenne anteeksiantamisesta sitä jaetta, että "jos te ette anna anteeksi ihmisille, ei Taivaallinen Isäkään anna anteeksi teille"? Eli miksi puuttuu tiettyjen (monenlaisten erilaisten) jakeiden sisältö?
En usko enää, että sinä kysyt tuota vilpittömästi.
Et ole oikeasti kiinnostunut miksi uskomme kuten uskomme.
Se valhetapaus on EUFRATILLA BABYLON .