Lue keskustelun säännöt.
Seurustelisitko vakavasti masentuneen kanssa?
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
En. Otin tuon takia avioeron. Puoliso masentui eikä suostunut apua edes etsimään. Kaikki jäi minun hoidettavaksi kun ukko möllötti sohvalla pitkällään kiukuttelemassa ja äyskimässä. Ei osallistunut yhtään mihinkään, ainoastaan ilkeili, äyski ja makasi. Odotti palvelua sinne sohvalle ja hoitaa olisi pitänyt kuin lapsia. Aikuista miestä. Aikani jaksoin katsella alkaako toeta vaan kun ei tehnyt elettäkään hoitaakseen itseään, kuntotuakseen ja lapsetkin alkoivat jo oireilla niin lähdimme kävelemään. Kiitos ei ikinä enään yhtään päävikaista lapsen tasolle taantuvaa hoidokkia sohvalle makaamaan ja vit tuilemaan.
Saat masennuksen kulostamaan siltä niin kuin se masentunut itse aiheutaisi sen masennuksensa. Sättisitkö syöpäsairastakin? Tai vaikka epilepasiaa sairastavaa, että paskaako siinä sätkit, etkä ota itteäs niskasta kiinni jne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kohtaan kun Diapamit tuli meidän ovesta sisään minä lähdin. Toista kertaan en aio seurustella ihmisen kanssa joka käyttää mielialalääkkeitä.
Miksi?
Mikä vika siinä on että sairas ottaa lääkettä?
Mulla on menossa neljäs erimerkkinen mielialalääke, silti elän ihan normaalia perheenisän ja aviomiehen elämää, käyn töissä ja hoidan velvollisuuteni.
Hyvä joo että ottaa tarvitsemansa lääkkeet. Vielä kun niillä paranisi. Siinä kohtaa kun kumppani ei elä normaalia elämää, käy töissä ja hoida velvollisuuksiaan - on tilanne astetta raskaampi. Päälle se loputon vinkuna joka asiasta, joille ei kuitenkaan itse tee mitään. Kuin taantunut pikkulapsi. Onneksi on alan ammattilaisia ketkä jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahasti masentuneet elää usein pää niin syvällä omassa perslävessä, että harva sitä jaksaa pitkään katsoa. On varmasti paljon poikkeuksia, mutta oma kokemus on tämä. Vatvotaan vaan omia ongelmia, vaaditaan muilta, sellaista äärimmäistä itsekkyyttä havaittavissa.
No ei ole. Vain hoitamattomat masentuneet ovat tuollaista. Jos sairaus on hoidossa, pystyy masentunut elämään ihan normaalia elämää.
Jos masennus on hyvin hoidossa ja elää normaalia elämää, niin tuskin on enää vaikeasti masentunut. Ap kysyi seurustelusta vaikeasti masentuneen kanssa ja he on raskasta seuraa. Terveisin kokemusta on.
Mulla on diagnosoitu välillä vaikea ja välillä keskivaikea masennus. Olen käynyt terapiassa ja mulla on vakinainen lääkitys. Käyn nyt töisssä ja harrastan ja seurustelen, elän siis täysin normaalia elämää enkä usko että kukaan tän ketjun kirjoittajista tajuaisi, että olen sairas.
Jos elät normaalia elämää ja kukaan ei edes voi huomata masennustasi, tuskinpa olet enää vakavasti masentunut. Ehkä diagnoosisi olisi nyt lievä masennus tai masennus on remissiossa hoidolla. Älä roiku diagnoosi historiassa. Joskin juuri tuollainen itsekeskeinen vatvominen on masentuneille tyypillistä ja tekee heistä raskasta seuraa terveelle ihmiselle.
Niinkö? Jos jätän lääkkeen pois, oireet palaa. Tätä on kokeiltu monesti. Ja sä väität että mä olen terve? Luulet tietäväsi paremmin kuin psykiatrit ja muut asiantuntijat. Aika paksua sulta.
Mähän nimenomaan sanoin että elän normaalia elämää, en mä vello menneisyydessä. Ärsyttää vain kokemattomien oletukset masennusta sairastavista.
En ole kirjoittanut että olisit terve. Vaan että kuulostaa, että masennuksesi on hoidon myötä lievittynyt (ei ole enää vakava-asteinen) tai on hoidolla remissiossa, mikä tarkoittaa oireetonta tai lähes oireetonta tilaa.
Tässä nyt hyvä varoittava esimerkki kaikille :D Tällaista on masentuneen kanssa eläminen. Jatkuvaa itsekeskeistä vatkaamista. Muiden sanatkin muuttuu mielisairaan päässä omaa masennusta ja vääryydenkokemusta tukemaan.
Tällä logiikalla esimerkiksi ripulista kärsivä ihminen on aina ripulistipaskaperse, ne ajat jolloin ei paska lennä kuin varpusparvi, ovat vain lääkkeen aikaansaamaa remissiota.
Kerran paskaperse, aina paskaperse.
Tässä toinen esimerkki masentuneen itseensä käpertyvästä logiikasta. Jo tätä keskustelua lukemalla selviää, miksi omakin vastaukseni ap:n kysymykseen on että en missään nimessä seurustelisi vakavasti masentuneen kanssa.
En todellakaan. Kokemusta on. Kyllä todella pahasti meinasi alkaa vaikuttamaan omaan mielenterveyteenkin masentuneen kanssa asuminen. Kaikki teit yksin, kotona 247 kireä ja ilkeä tunnelma. Ihan pään aukomista, syyllistystä, Oli jopa katkera koska minä olen terve ja siitä piikitteli jatkuvasti, kokoajan sovituista luistamista "koska masennus", raivoili ja osoitti minulle mieltään, ihan kun masennuksensa olisi ollut minun syytäni. Ei ollut kiinnostunut mistään muusta kuin itsestään ja masennuksestaan. Mistään muusta ei puhuttu, mitään ei tehty. Tarjottuun apuun suhtautui ylimielisesti ja vähätelleen. Juuri tämä oli meilläkin mitä joku sanoi edellä, eli ettei hoitanut itseään eikä edes yrittänyt. Oma terveyteni ja hyvinvointini meni sit siinä kohtaa puolison tarpeiden edelle ja puoliso ovesta ulos. Uutta en ota riesakseni, elämäni on nyt 100x parempaa kuin masentuneen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En aloittaisi suhdetta. Exä oli synkkä ja iloton ihminen. Ei ikinä enää sellaista mörökölliä. Mielummin yksin!
Tässä nyt hyvä varoittava esimerkki kaikille :D Tällaista on masentuneen kanssa eläminen. Jatkuvaa itsekeskeistä vatkaamista. Muiden sanatkin muuttuu mielisairaan päässä omaa masennusta ja vääryydenkokemusta tukemaan.
Tai jospa sinä et erota masennusta ja huonoja luonteenpiirteitä toisistaan. Ikinä ei nimittäin ole missään oireistossa mainittu, että masennukseen kuuluisi myös itsekeskeisyys.
Masentuneellakin on nääs oma persoonansa, mikä myös vaikuttaa käytökseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Masentuneet on niin raskaita, väsyttäviä ja itsekkäitä että ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahasti masentuneet elää usein pää niin syvällä omassa perslävessä, että harva sitä jaksaa pitkään katsoa. On varmasti paljon poikkeuksia, mutta oma kokemus on tämä. Vatvotaan vaan omia ongelmia, vaaditaan muilta, sellaista äärimmäistä itsekkyyttä havaittavissa.
No ei ole. Vain hoitamattomat masentuneet ovat tuollaista. Jos sairaus on hoidossa, pystyy masentunut elämään ihan normaalia elämää.
Jos masennus on hyvin hoidossa ja elää normaalia elämää, niin tuskin on enää vaikeasti masentunut. Ap kysyi seurustelusta vaikeasti masentuneen kanssa ja he on raskasta seuraa. Terveisin kokemusta on.
Se, että masennus on hyvin hoidossa ja ihminen pystyy elämään normaalia elämää, ei tarkoita automaattisesti, ettei hänellä enää olisi vaikeaa masennusta. Hoito voi parantaa toimintakykyä paljon ja vähentää oireita, mutta sairaus voi silti olla olemassa.
Monet pitkäaikaissairaudet toimivat samalla tavalla: lääkitys tai muu hoito mahdollistaa normaalin arjen, mutta se ei tarkoita, että sairaus olisi kokonaan poissa. Masennuksen vaikeusastetta ei voi päätellä pelkästään siitä, miltä ihminen näyttää ulospäin tai kuinka hyvin hän pystyy suoriutumaan arjesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan. Kokemusta on. Kyllä todella pahasti meinasi alkaa vaikuttamaan omaan mielenterveyteenkin masentuneen kanssa asuminen. Kaikki teit yksin, kotona 247 kireä ja ilkeä tunnelma. Ihan pään aukomista, syyllistystä, Oli jopa katkera koska minä olen terve ja siitä piikitteli jatkuvasti, kokoajan sovituista luistamista "koska masennus", raivoili ja osoitti minulle mieltään, ihan kun masennuksensa olisi ollut minun syytäni. Ei ollut kiinnostunut mistään muusta kuin itsestään ja masennuksestaan. Mistään muusta ei puhuttu, mitään ei tehty. Tarjottuun apuun suhtautui ylimielisesti ja vähätelleen. Juuri tämä oli meilläkin mitä joku sanoi edellä, eli ettei hoitanut itseään eikä edes yrittänyt. Oma terveyteni ja hyvinvointini meni sit siinä kohtaa puolison tarpeiden edelle ja puoliso ovesta ulos. Uutta en ota riesakseni, elämäni on nyt 100x parempaa kuin masentuneen kanssa.
Sinulla on kokemus yhdestä parisuhteesta, kyseisen ihmisen kanssa. Ihanan avartavaa kuulla että kaikki masentuneet ovat samanlaisia kuin exäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahasti masentuneet elää usein pää niin syvällä omassa perslävessä, että harva sitä jaksaa pitkään katsoa. On varmasti paljon poikkeuksia, mutta oma kokemus on tämä. Vatvotaan vaan omia ongelmia, vaaditaan muilta, sellaista äärimmäistä itsekkyyttä havaittavissa.
No ei ole. Vain hoitamattomat masentuneet ovat tuollaista. Jos sairaus on hoidossa, pystyy masentunut elämään ihan normaalia elämää.
Jos masennus on hyvin hoidossa ja elää normaalia elämää, niin tuskin on enää vaikeasti masentunut. Ap kysyi seurustelusta vaikeasti masentuneen kanssa ja he on raskasta seuraa. Terveisin kokemusta on.
Mulla on diagnosoitu välillä vaikea ja välillä keskivaikea masennus. Olen käynyt terapiassa ja mulla on vakinainen lääkitys. Käyn nyt töisssä ja harrastan ja seurustelen, elän siis täysin normaalia elämää enkä usko että kukaan tän ketjun kirjoittajista tajuaisi, että olen sairas.
Jos elät normaalia elämää ja kukaan ei edes voi huomata masennustasi, tuskinpa olet enää vakavasti masentunut. Ehkä diagnoosisi olisi nyt lievä masennus tai masennus on remissiossa hoidolla. Älä roiku diagnoosi historiassa. Joskin juuri tuollainen itsekeskeinen vatvominen on masentuneille tyypillistä ja tekee heistä raskasta seuraa terveelle ihmiselle.
Se, että ihminen pystyy elämään normaalia elämää tai että muut eivät huomaa hänen masennustaan, ei tarkoita, etteikö hänellä voisi edelleen olla vakava masennus tai ettei sairaushistoria olisi merkityksellinen. Monet ihmiset pystyvät näyttämään ulospäin toimintakykyisiltä samalla kun he kamppailevat oireiden kanssa tai tarvitsevat jatkuvaa hoitoa pysyäkseen toimintakykyisinä.
Diagnoosin arvioi terveydenhuollon ammattilainen oireiden kokonaisuuden perusteella, ei ulkopuolinen ihminen sen perusteella, miltä joku näyttää tai kuinka "normaalilta" elämä vaikuttaa.
On myös aika leimaavaa väittää, että masentuneiden pohdinta olisi vain itsekeskeistä vatvomista tai että he olisivat siksi raskasta seuraa. Masennus vaikuttaa ihmisiin monella tavalla, eikä yksi stereotyyppi kuvaa kaikkia sairastavia.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kohtaan kun Diapamit tuli meidän ovesta sisään minä lähdin. Toista kertaan en aio seurustella ihmisen kanssa joka käyttää mielialalääkkeitä.
Diapam ei ole mielialalääke.
Joo, ei ole ei. Toista kertaan en aio seurustella ihmisen kanssa joka käyttää mielialalääkkeitä ja
bentsodiatsepiinia. Oletko nyt tyytyväinen?
Vierailija kirjoitti:
Vakavasti masentunut ei todellakaan halua aloittaa seurustelua. Silloin ei kiinnosta mikään.
Masennus on kuin ilmasto, onnenpilkahdus sen keskellä, kuin säätila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennukseen sairastunut ei edes halua seurustella kenenkään kanssa.
Tuo ei pidä yleisesti paikkaansa. Masennus voi vaikuttaa haluun olla muiden kanssa, läheisyyden tarpeeseen ja kykyyn ylläpitää ihmissuhteita, mutta ihmiset eivät reagoi siihen kaikki samalla tavalla.
Moni masennukseen sairastunut kaipaa aivan yhtä paljon rakkautta, läheisyyttä ja parisuhdetta kuin kuka tahansa muukin. Jotkut vetäytyvät oireiden aikana, jotkut hakevat enemmän tukea läheisiltä, ja jotkut pystyvät elämään parisuhteessa sairaudesta huolimatta. Masennus ei poista ihmisen kykyä rakastaa, sitoutua tai olla hyvä kumppani.
En alkaisi seurustelemaan. Ei siitä mitään tulisi jos toinen on ihan holhottava.
Mikä kysymys. Vastaus: EN TODELLKAAN. Olen niin kurkkua myöten täynnä masentuneen eksän narinaa, ei enää koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vakavasti masentunut ei todellakaan halua aloittaa seurustelua. Silloin ei kiinnosta mikään.
Kiinnostaahan, hän itse. Hän haluaa jonkun rakastamaan itsensä ehjäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahasti masentuneet elää usein pää niin syvällä omassa perslävessä, että harva sitä jaksaa pitkään katsoa. On varmasti paljon poikkeuksia, mutta oma kokemus on tämä. Vatvotaan vaan omia ongelmia, vaaditaan muilta, sellaista äärimmäistä itsekkyyttä havaittavissa.
No ei ole. Vain hoitamattomat masentuneet ovat tuollaista. Jos sairaus on hoidossa, pystyy masentunut elämään ihan normaalia elämää.
Jos masennus on hyvin hoidossa ja elää normaalia elämää, niin tuskin on enää vaikeasti masentunut. Ap kysyi seurustelusta vaikeasti masentuneen kanssa ja he on raskasta seuraa. Terveisin kokemusta on.
Mulla on diagnosoitu välillä vaikea ja välillä keskivaikea masennus. Olen käynyt terapiassa ja mulla on vakinainen lääkitys. Käyn nyt töisssä ja harrastan ja seurustelen, elän siis täysin normaalia elämää enkä usko että kukaan tän ketjun kirjoittajista tajuaisi, että olen sairas.
Jos elät normaalia elämää ja kukaan ei edes voi huomata masennustasi, tuskinpa olet enää vakavasti masentunut. Ehkä diagnoosisi olisi nyt lievä masennus tai masennus on remissiossa hoidolla. Älä roiku diagnoosi historiassa. Joskin juuri tuollainen itsekeskeinen vatvominen on masentuneille tyypillistä ja tekee heistä raskasta seuraa terveelle ihmiselle.
Niinkö? Jos jätän lääkkeen pois, oireet palaa. Tätä on kokeiltu monesti. Ja sä väität että mä olen terve? Luulet tietäväsi paremmin kuin psykiatrit ja muut asiantuntijat. Aika paksua sulta.
Mähän nimenomaan sanoin että elän normaalia elämää, en mä vello menneisyydessä. Ärsyttää vain kokemattomien oletukset masennusta sairastavista.
En ole kirjoittanut että olisit terve. Vaan että kuulostaa, että masennuksesi on hoidon myötä lievittynyt (ei ole enää vakava-asteinen) tai on hoidolla remissiossa, mikä tarkoittaa oireetonta tai lähes oireetonta tilaa.
Tässä nyt hyvä varoittava esimerkki kaikille :D Tällaista on masentuneen kanssa eläminen. Jatkuvaa itsekeskeistä vatkaamista. Muiden sanatkin muuttuu mielisairaan päässä omaa masennusta ja vääryydenkokemusta tukemaan.
Aika ristiriitaista kutsua toisen kokemuksen sanoittamista "itsekeskeiseksi vatkaamiseksi", kun itse olet tehnyt tässä useita oletuksia ihmisestä, jota et edes tunne. Hän kertoi hyvin selkeästi, että hänellä on ollut vaikea masennus, että hoito auttaa ja että oireet palaavat ilman lääkitystä. Se ei ole "diagnoosissa roikkumista", vaan oman sairauden realiteettien kuvaamista.
Se, että ihminen pystyy käymään töissä, harrastamaan ja olemaan parisuhteessa, ei todista sitä, ettei hänellä olisi vakavaa tai pitkäaikaista sairautta. Monet sairaudet pysyvät hallinnassa hoidon avulla ja se ei tarkoita, että niitä ei olisi olemassa.
Lisäksi on aika kohtuutonta väittää yhden ihmisen vastauksen perusteella, että "tällaista on masentuneen kanssa eläminen". Kyseinen henkilö ei tässä osoittanut mitään sellaista, vaan reagoi siihen, että hänen sairautensa ja asiantuntijoiden tekemä diagnoosi kyseenalaistettiin.
Keskustelun ongelma ei ollut se, että masennuksen hoidosta tai remissiosta puhuttiin. Ongelma oli se, että ensin tehtiin perusteettomia oletuksia ja sen jälkeen, kun henkilö korjasi niitä, siirryttiin hänen persoonansa arvosteluun ja kaikkien masentuneiden leimaamiseen. Se ei ole rakentavaa keskustelua mielenterveydestä kuten ei ole mielisairaaksi nimittelykään.
En. Been there, done that. Ja ei koskaan enää. Siitä kärsii koko perhe, etenkin kun sairas ihminen ei syö määrättyjä lääkkeitään, vaan väittää lääkärin diagnooseineen olevan väärässä.
En