Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi viestittelee koko ajan
12.07.2026 |
Anoppi, miehen äiti, laittaa lähes päivittäin minulle tekstiviestejä, välillä useammankin putkeen vaikka edelliseenkään en olisi vastannut. Viestien aiheena on aivan tyhjänpäiväiset asiat, esimerkiksi kuva heidän kissastaan, joku toteamus päivän säästä tai joku muu täysin vähäpätöinen asia. Viestejä tulee siis joinain viikkoina joka päivä, välillä on 1-2 päivän taukoa.
Minua ärsyttää ja kuormittaa tämä yhteydenpito (jota on siis jatkunut jo vuositolkulla, en ole mitenkään uusi miniä hänelle), ja vastaan usein päivän päätteeksi jollain lyhyellä kommentilla esittämättä minkäänlaisia jatkokysymyksiä, välillä en vastaa ollenkaan. En tokikaan halua olla töykeä, mutta en ymmärrä miten ihan skarppi eläkeläinen ei osaa itse arvioida onko tällainen viestittely jotenkin minulle mieluisaa. Meille on tulossa vauva nyt elokuussa ja voin kuvitella, että anoppi vain kiihdyttää tahtiaan.
Mies ei oikein ymmärrä asian vakavuutta, hän sanoo vain että älä vastaa jos et halua. Minua alkaa ärsyttää pelkästään jo se, että puhelimen näytöllä näkyy anopin nimi, vaikka viestiin en aina edes vastaisi. Millä saan tämän loppumaan (hyvässä hengessä)?
Kommentit (288)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on jotenkin tosi omituista, että kommunikaatio olisi jotenkin jaettu. Ymmärrän hyvin, että sellainen "Sano Jussille, että..." -viestintä ärsyttää, kun on kyse perheenjäsenistä (paitsi ehkä satunnaisesti muun kontaktin yhteydessä). Kyllä mä oon ihan mielelläni puolison perheenjäsenten kanssa kahdenvälisessä kommunikaatiossa, kun asiaa on, ja samoin mun puoliso on puheväleissä mun perheenjäsenten kanssa.
Ei ne ole sun puolisosi perheenjäseniä, sinä olet.
Minäkin, toki, ja meidän yhteiset lapset myös. Mutta kyllähän puolisollani on myös (laajennettu) lapsuudenperheensä, eikä mulla ole mitään tarvetta omia puolisoani heiltä pois.
Sinä ja lapset olette miehesi perhe. Se lapsuudenperhe on hänen lähisukuaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko helpointa ehdottaa, että anoppi perustaa sometilin, jonne postaa kuvia ja päivän tekemisiä, niin ei tarvitsisi sen jälkeen lukea eikä nähdä mitään?
Väittää vain, että näkee ne, vaikka ei aktiivisesti seuraisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jo on taas ongelmat. Minä en vaan käsitä tätä suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyyttä asuttuani vuosikymmeniä ulkomailla.
Kyllä meillä on tapana viestitellä miniän kanssa, molempiin suuntiin pukkaa viestiä. Useinmiten minä saan lasten kuvia, minä tietysti laitan, jos lapset ovat minulla hoidossa.
Ihan alkuun jo sanoin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, että minä en suinkaan odota vastausta joka kerta, kun viestiä laitan. Usein viesti on vaan FYI, eikä siihen tarvitse vastata.Mietin ihan samaa. Miksi ei voi olla anopin kanssa kaveri? Ihmettelen nuorten naisten vihamielisyyttä. Joku täällä suositteli estolistalle laittamista? Ymmärrän, jos anoppi on ilkeä tms. mutta käsittääkseni nuo ovat ihan vaan kuulumisten kertomista.
Kahden nuorenmiehen äitinä todellakaan en halua sellaista miniää, joka olettaa minun katoavan olemasta. Olen poikieni äiti edelleen, vaikka heillä on omakin perhe. Ei se suhde mihinkään katoa, vaikka tietenkin muuttuu aikuinen-aikuinen suhteeksi. Olisi aika järkyttävä tilanne, jos miniä edellyttäisi pojalta välien katkaisua omaan äitiinsä. En voisi kuvitella tilannetta, että oma poikani vaatisi puolisoltaan sellaista. Olisi aika törkeää.
Noihin viesteihin voi vastata peukuttamalla. Tai vaihtoehtoisesti osallistua ihmissuhteeseen, kuten siihen osallistuu kavereidenkin kanssa: Vastaa jotain. Mummo on aika arvokas siinä vaiheessa, kun tarttee päästä festareille ja pitäisi olla ilmainen lapsenvahti ym.Miksi ei voi jakaa tuota yhteydenpitotaakkaa? MIKSI edelleen vuonna 2026 se on nimenomaan se miniä, joka huolehtii yhteydenpidosta miehen perheeseen.
Minä menin naimisiin 1994 enkä todellakaan ruvennut miksikään yhteysupseeriksi vaan sanoin selkeästi, että mies vastaa, mies hoitaa ja jos on ongelmia, yhteys mieheen. En ole sihteeri. Minullakin on oma elämä, oma ura, omat ajankäyttöintressit. Ja hoidan oman sukuni.
Miksi ei voi olla ihmissuhde sekä oman pojan että miniän kanssa? Miksi sitä pitää kanavoida yhtään kenenkään kautta? Varsinkaan omaan lapseen - olkoonkin jo aikuinen.
Koska lapsiperheessä on rajalliset resurssit ja muuteknin nimenomaan ne äidit kuormittuvat ja joutuvat joustamaan oman hyvinvointinsa kustannuksella. On kohtuutonta olettaa, että kaikki se sosiaalinen ylläpito jaetaan niin, että äiti hoitaa molmepien suvut.
No niin, mutta kyllähän vävy ja anoppikin voivat viestiä keskenään. Meillä ainakin on ihan normaalia olla yhteyksissä myös puolison vanhempien kanssa. Minä vaihdan puutarhavinkkejä anopin kanssa ja mies puhuu metsähommista isäni kanssa, noin esimerkiksi. Ei kylläkään joka päivä kuten ap:n tapauksessa, ja silloin se onkin jo liiallista.
Mutta siinä mallissa, jossa vaimo lähtökohtaisesti on suhteista vastuussa, hän vastaa sitten mm. joulukorteista, merkkipäivien muistamisista, lahjojen hankinnasta, kyläilyjen säätämisestä, niiden käytännön järjestelyistä, ongelmatilanteista jne jne jne.
Ja tämä on juurikin se vinouma, joka korjaantuu kaikkein parhaiten sillä, että kumpikin ihan alunperin ottaa tietyn selkeän vastuun ja tämä kerrotaan suvuille ja siinä pysytään puolin ja toisin.
Eikö ihmiset noin yleisesti keskustele asioista? Kyllä meillä yhdessä mietitään sopivat lahjat ja kyläilyt puolin ja toisin (kutsutaanko meille väkeä ja kuinka ja koska, tai jompi kumpi saa kutsun ja kysyy toiselta, että sopiihan tämä). Tai just jotkut joulukortit, onnittelut tai addressit. Ja sit sovitan, kuka hoitaa. Ainoa sellainen jäykkä kuvio meidän perheessä on äitien- ja isänpäivät, jolloin molemmat on vastuussa omista vanhemmistaan.
Eikö niille joulukorteille ole ihan vakiosaajat kummankin puolelta? Miksi niistä pitäisi keskustella. Kumpikin päivittää tiedot omasta suvustaan, hankkii sopivat kortit, kirjoittaa ja antaa läjän toiselle kuitattavaksi ja vice versa. Sama juttu lahjojen kanssa, kumpikin opettelee omien sukulaistensa asiat ja hankkii lahjat ja kortit ja toinen kuittaa. En ymmärrä miksi ihmeessä noista pitäisi lätistä jokaikinen kerta erikseen.
Jos jommankumman sukulaisia olisi tulossa kylään, se jonka suvusta kyse, valmistelee, ehdottaa ja toinen ottaa sitten kantaa. Mitään järkeä tuohonkaan aikaak äyttää loputtomiin.
Eikä tarvitse sopia erikseen myöskään joka kerta, kuka hoitaa, kun se on sovittu jo, että kumpikin hoitaa oman puoliskonsa.
Kun on lapsen synttärit äiti ostaa tarjottavat omalle suvulleen ja isä omalleen. Tästä pöydän päästä suku a, nämä on suvulle b.
Kumpikin huolehtii oman sukunsa osalta kutsuttavat, hoitaa näille kutsut, kirjaa ylös, ketkä vastaa tulevansa, ottaa ylös erityisruokavaliot ja sitten yhdessä laaditaan tarjoilu yms. tarkemmin. Helppoa ja tehokasta ja selkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jo on taas ongelmat. Minä en vaan käsitä tätä suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyyttä asuttuani vuosikymmeniä ulkomailla.
Kyllä meillä on tapana viestitellä miniän kanssa, molempiin suuntiin pukkaa viestiä. Useinmiten minä saan lasten kuvia, minä tietysti laitan, jos lapset ovat minulla hoidossa.
Ihan alkuun jo sanoin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, että minä en suinkaan odota vastausta joka kerta, kun viestiä laitan. Usein viesti on vaan FYI, eikä siihen tarvitse vastata.Mietin ihan samaa. Miksi ei voi olla anopin kanssa kaveri? Ihmettelen nuorten naisten vihamielisyyttä. Joku täällä suositteli estolistalle laittamista? Ymmärrän, jos anoppi on ilkeä tms. mutta käsittääkseni nuo ovat ihan vaan kuulumisten kertomista.
Kahden nuorenmiehen äitinä todellakaan en halua sellaista miniää, joka olettaa minun katoavan olemasta. Olen poikieni äiti edelleen, vaikka heillä on omakin perhe. Ei se suhde mihinkään katoa, vaikka tietenkin muuttuu aikuinen-aikuinen suhteeksi. Olisi aika järkyttävä tilanne, jos miniä edellyttäisi pojalta välien katkaisua omaan äitiinsä. En voisi kuvitella tilannetta, että oma poikani vaatisi puolisoltaan sellaista. Olisi aika törkeää.
Noihin viesteihin voi vastata peukuttamalla. Tai vaihtoehtoisesti osallistua ihmissuhteeseen, kuten siihen osallistuu kavereidenkin kanssa: Vastaa jotain. Mummo on aika arvokas siinä vaiheessa, kun tarttee päästä festareille ja pitäisi olla ilmainen lapsenvahti ym.Miksi ei voi jakaa tuota yhteydenpitotaakkaa? MIKSI edelleen vuonna 2026 se on nimenomaan se miniä, joka huolehtii yhteydenpidosta miehen perheeseen.
Minä menin naimisiin 1994 enkä todellakaan ruvennut miksikään yhteysupseeriksi vaan sanoin selkeästi, että mies vastaa, mies hoitaa ja jos on ongelmia, yhteys mieheen. En ole sihteeri. Minullakin on oma elämä, oma ura, omat ajankäyttöintressit. Ja hoidan oman sukuni.
Miksi ei voi olla ihmissuhde sekä oman pojan että miniän kanssa? Miksi sitä pitää kanavoida yhtään kenenkään kautta? Varsinkaan omaan lapseen - olkoonkin jo aikuinen.
Koska lapsiperheessä on rajalliset resurssit ja muuteknin nimenomaan ne äidit kuormittuvat ja joutuvat joustamaan oman hyvinvointinsa kustannuksella. On kohtuutonta olettaa, että kaikki se sosiaalinen ylläpito jaetaan niin, että äiti hoitaa molmepien suvut.
No niin, mutta kyllähän vävy ja anoppikin voivat viestiä keskenään. Meillä ainakin on ihan normaalia olla yhteyksissä myös puolison vanhempien kanssa. Minä vaihdan puutarhavinkkejä anopin kanssa ja mies puhuu metsähommista isäni kanssa, noin esimerkiksi. Ei kylläkään joka päivä kuten ap:n tapauksessa, ja silloin se onkin jo liiallista.
Mutta siinä mallissa, jossa vaimo lähtökohtaisesti on suhteista vastuussa, hän vastaa sitten mm. joulukorteista, merkkipäivien muistamisista, lahjojen hankinnasta, kyläilyjen säätämisestä, niiden käytännön järjestelyistä, ongelmatilanteista jne jne jne.
Ja tämä on juurikin se vinouma, joka korjaantuu kaikkein parhaiten sillä, että kumpikin ihan alunperin ottaa tietyn selkeän vastuun ja tämä kerrotaan suvuille ja siinä pysytään puolin ja toisin.
Eikö ihmiset noin yleisesti keskustele asioista? Kyllä meillä yhdessä mietitään sopivat lahjat ja kyläilyt puolin ja toisin (kutsutaanko meille väkeä ja kuinka ja koska, tai jompi kumpi saa kutsun ja kysyy toiselta, että sopiihan tämä). Tai just jotkut joulukortit, onnittelut tai addressit. Ja sit sovitan, kuka hoitaa. Ainoa sellainen jäykkä kuvio meidän perheessä on äitien- ja isänpäivät, jolloin molemmat on vastuussa omista vanhemmistaan.
Eikö niille joulukorteille ole ihan vakiosaajat kummankin puolelta? Miksi niistä pitäisi keskustella. Kumpikin päivittää tiedot omasta suvustaan, hankkii sopivat kortit, kirjoittaa ja antaa läjän toiselle kuitattavaksi ja vice versa. Sama juttu lahjojen kanssa, kumpikin opettelee omien sukulaistensa asiat ja hankkii lahjat ja kortit ja toinen kuittaa. En ymmärrä miksi ihmeessä noista pitäisi lätistä jokaikinen kerta erikseen.
Jos jommankumman sukulaisia olisi tulossa kylään, se jonka suvusta kyse, valmistelee, ehdottaa ja toinen ottaa sitten kantaa. Mitään järkeä tuohonkaan aikaak äyttää loputtomiin.
Eikä tarvitse sopia erikseen myöskään joka kerta, kuka hoitaa, kun se on sovittu jo, että kumpikin hoitaa oman puoliskonsa.
Kun on lapsen synttärit äiti ostaa tarjottavat omalle suvulleen ja isä omalleen. Tästä pöydän päästä suku a, nämä on suvulle b.
Kumpikin huolehtii oman sukunsa osalta kutsuttavat, hoitaa näille kutsut, kirjaa ylös, ketkä vastaa tulevansa, ottaa ylös erityisruokavaliot ja sitten yhdessä laaditaan tarjoilu yms. tarkemmin. Helppoa ja tehokasta ja selkeää.
En menisi ( uskaltaisi) poikani kutsusta heille. Kyllä kutsun pitää tulla vaimolta.
Sitä varten whatsapp - ryhmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jo on taas ongelmat. Minä en vaan käsitä tätä suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyyttä asuttuani vuosikymmeniä ulkomailla.
Kyllä meillä on tapana viestitellä miniän kanssa, molempiin suuntiin pukkaa viestiä. Useinmiten minä saan lasten kuvia, minä tietysti laitan, jos lapset ovat minulla hoidossa.
Ihan alkuun jo sanoin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, että minä en suinkaan odota vastausta joka kerta, kun viestiä laitan. Usein viesti on vaan FYI, eikä siihen tarvitse vastata.Mietin ihan samaa. Miksi ei voi olla anopin kanssa kaveri? Ihmettelen nuorten naisten vihamielisyyttä. Joku täällä suositteli estolistalle laittamista? Ymmärrän, jos anoppi on ilkeä tms. mutta käsittääkseni nuo ovat ihan vaan kuulumisten kertomista.
Kahden nuorenmiehen äitinä todellakaan en halua sellaista miniää, joka olettaa minun katoavan olemasta. Olen poikieni äiti edelleen, vaikka heillä on omakin perhe. Ei se suhde mihinkään katoa, vaikka tietenkin muuttuu aikuinen-aikuinen suhteeksi. Olisi aika järkyttävä tilanne, jos miniä edellyttäisi pojalta välien katkaisua omaan äitiinsä. En voisi kuvitella tilannetta, että oma poikani vaatisi puolisoltaan sellaista. Olisi aika törkeää.
Noihin viesteihin voi vastata peukuttamalla. Tai vaihtoehtoisesti osallistua ihmissuhteeseen, kuten siihen osallistuu kavereidenkin kanssa: Vastaa jotain. Mummo on aika arvokas siinä vaiheessa, kun tarttee päästä festareille ja pitäisi olla ilmainen lapsenvahti ym.Miksi ei voi jakaa tuota yhteydenpitotaakkaa? MIKSI edelleen vuonna 2026 se on nimenomaan se miniä, joka huolehtii yhteydenpidosta miehen perheeseen.
Minä menin naimisiin 1994 enkä todellakaan ruvennut miksikään yhteysupseeriksi vaan sanoin selkeästi, että mies vastaa, mies hoitaa ja jos on ongelmia, yhteys mieheen. En ole sihteeri. Minullakin on oma elämä, oma ura, omat ajankäyttöintressit. Ja hoidan oman sukuni.
Miksi ei voi olla ihmissuhde sekä oman pojan että miniän kanssa? Miksi sitä pitää kanavoida yhtään kenenkään kautta? Varsinkaan omaan lapseen - olkoonkin jo aikuinen.
Koska lapsiperheessä on rajalliset resurssit ja muuteknin nimenomaan ne äidit kuormittuvat ja joutuvat joustamaan oman hyvinvointinsa kustannuksella. On kohtuutonta olettaa, että kaikki se sosiaalinen ylläpito jaetaan niin, että äiti hoitaa molmepien suvut.
No niin, mutta kyllähän vävy ja anoppikin voivat viestiä keskenään. Meillä ainakin on ihan normaalia olla yhteyksissä myös puolison vanhempien kanssa. Minä vaihdan puutarhavinkkejä anopin kanssa ja mies puhuu metsähommista isäni kanssa, noin esimerkiksi. Ei kylläkään joka päivä kuten ap:n tapauksessa, ja silloin se onkin jo liiallista.
Mutta siinä mallissa, jossa vaimo lähtökohtaisesti on suhteista vastuussa, hän vastaa sitten mm. joulukorteista, merkkipäivien muistamisista, lahjojen hankinnasta, kyläilyjen säätämisestä, niiden käytännön järjestelyistä, ongelmatilanteista jne jne jne.
Ja tämä on juurikin se vinouma, joka korjaantuu kaikkein parhaiten sillä, että kumpikin ihan alunperin ottaa tietyn selkeän vastuun ja tämä kerrotaan suvuille ja siinä pysytään puolin ja toisin.
Eikö ihmiset noin yleisesti keskustele asioista? Kyllä meillä yhdessä mietitään sopivat lahjat ja kyläilyt puolin ja toisin (kutsutaanko meille väkeä ja kuinka ja koska, tai jompi kumpi saa kutsun ja kysyy toiselta, että sopiihan tämä). Tai just jotkut joulukortit, onnittelut tai addressit. Ja sit sovitan, kuka hoitaa. Ainoa sellainen jäykkä kuvio meidän perheessä on äitien- ja isänpäivät, jolloin molemmat on vastuussa omista vanhemmistaan.
Eikö niille joulukorteille ole ihan vakiosaajat kummankin puolelta? Miksi niistä pitäisi keskustella. Kumpikin päivittää tiedot omasta suvustaan, hankkii sopivat kortit, kirjoittaa ja antaa läjän toiselle kuitattavaksi ja vice versa. Sama juttu lahjojen kanssa, kumpikin opettelee omien sukulaistensa asiat ja hankkii lahjat ja kortit ja toinen kuittaa. En ymmärrä miksi ihmeessä noista pitäisi lätistä jokaikinen kerta erikseen.
Jos jommankumman sukulaisia olisi tulossa kylään, se jonka suvusta kyse, valmistelee, ehdottaa ja toinen ottaa sitten kantaa. Mitään järkeä tuohonkaan aikaak äyttää loputtomiin.
Eikä tarvitse sopia erikseen myöskään joka kerta, kuka hoitaa, kun se on sovittu jo, että kumpikin hoitaa oman puoliskonsa.
Kun on lapsen synttärit äiti ostaa tarjottavat omalle suvulleen ja isä omalleen. Tästä pöydän päästä suku a, nämä on suvulle b.
Kumpikin huolehtii oman sukunsa osalta kutsuttavat, hoitaa näille kutsut, kirjaa ylös, ketkä vastaa tulevansa, ottaa ylös erityisruokavaliot ja sitten yhdessä laaditaan tarjoilu yms. tarkemmin. Helppoa ja tehokasta ja selkeää.
En menisi ( uskaltaisi) poikani kutsusta heille. Kyllä kutsun pitää tulla vaimolta.
Sitä varten whatsapp - ryhmä.
Onko sulla noin huono luotto poikaasi? Huh huh. Ja hirveä tarve kuormittaa miniää. 1700-lukuko siellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jo on taas ongelmat. Minä en vaan käsitä tätä suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyyttä asuttuani vuosikymmeniä ulkomailla.
Kyllä meillä on tapana viestitellä miniän kanssa, molempiin suuntiin pukkaa viestiä. Useinmiten minä saan lasten kuvia, minä tietysti laitan, jos lapset ovat minulla hoidossa.
Ihan alkuun jo sanoin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, että minä en suinkaan odota vastausta joka kerta, kun viestiä laitan. Usein viesti on vaan FYI, eikä siihen tarvitse vastata.Mietin ihan samaa. Miksi ei voi olla anopin kanssa kaveri? Ihmettelen nuorten naisten vihamielisyyttä. Joku täällä suositteli estolistalle laittamista? Ymmärrän, jos anoppi on ilkeä tms. mutta käsittääkseni nuo ovat ihan vaan kuulumisten kertomista.
Kahden nuorenmiehen äitinä todellakaan en halua sellaista miniää, joka olettaa minun katoavan olemasta. Olen poikieni äiti edelleen, vaikka heillä on omakin perhe. Ei se suhde mihinkään katoa, vaikka tietenkin muuttuu aikuinen-aikuinen suhteeksi. Olisi aika järkyttävä tilanne, jos miniä edellyttäisi pojalta välien katkaisua omaan äitiinsä. En voisi kuvitella tilannetta, että oma poikani vaatisi puolisoltaan sellaista. Olisi aika törkeää.
Noihin viesteihin voi vastata peukuttamalla. Tai vaihtoehtoisesti osallistua ihmissuhteeseen, kuten siihen osallistuu kavereidenkin kanssa: Vastaa jotain. Mummo on aika arvokas siinä vaiheessa, kun tarttee päästä festareille ja pitäisi olla ilmainen lapsenvahti ym.Miksi ei voi jakaa tuota yhteydenpitotaakkaa? MIKSI edelleen vuonna 2026 se on nimenomaan se miniä, joka huolehtii yhteydenpidosta miehen perheeseen.
Minä menin naimisiin 1994 enkä todellakaan ruvennut miksikään yhteysupseeriksi vaan sanoin selkeästi, että mies vastaa, mies hoitaa ja jos on ongelmia, yhteys mieheen. En ole sihteeri. Minullakin on oma elämä, oma ura, omat ajankäyttöintressit. Ja hoidan oman sukuni.
Miksi ei voi olla ihmissuhde sekä oman pojan että miniän kanssa? Miksi sitä pitää kanavoida yhtään kenenkään kautta? Varsinkaan omaan lapseen - olkoonkin jo aikuinen.
Koska lapsiperheessä on rajalliset resurssit ja muuteknin nimenomaan ne äidit kuormittuvat ja joutuvat joustamaan oman hyvinvointinsa kustannuksella. On kohtuutonta olettaa, että kaikki se sosiaalinen ylläpito jaetaan niin, että äiti hoitaa molmepien suvut.
No niin, mutta kyllähän vävy ja anoppikin voivat viestiä keskenään. Meillä ainakin on ihan normaalia olla yhteyksissä myös puolison vanhempien kanssa. Minä vaihdan puutarhavinkkejä anopin kanssa ja mies puhuu metsähommista isäni kanssa, noin esimerkiksi. Ei kylläkään joka päivä kuten ap:n tapauksessa, ja silloin se onkin jo liiallista.
Mutta siinä mallissa, jossa vaimo lähtökohtaisesti on suhteista vastuussa, hän vastaa sitten mm. joulukorteista, merkkipäivien muistamisista, lahjojen hankinnasta, kyläilyjen säätämisestä, niiden käytännön järjestelyistä, ongelmatilanteista jne jne jne.
Ja tämä on juurikin se vinouma, joka korjaantuu kaikkein parhaiten sillä, että kumpikin ihan alunperin ottaa tietyn selkeän vastuun ja tämä kerrotaan suvuille ja siinä pysytään puolin ja toisin.
Eikö ihmiset noin yleisesti keskustele asioista? Kyllä meillä yhdessä mietitään sopivat lahjat ja kyläilyt puolin ja toisin (kutsutaanko meille väkeä ja kuinka ja koska, tai jompi kumpi saa kutsun ja kysyy toiselta, että sopiihan tämä). Tai just jotkut joulukortit, onnittelut tai addressit. Ja sit sovitan, kuka hoitaa. Ainoa sellainen jäykkä kuvio meidän perheessä on äitien- ja isänpäivät, jolloin molemmat on vastuussa omista vanhemmistaan.
Eikö niille joulukorteille ole ihan vakiosaajat kummankin puolelta? Miksi niistä pitäisi keskustella. Kumpikin päivittää tiedot omasta suvustaan, hankkii sopivat kortit, kirjoittaa ja antaa läjän toiselle kuitattavaksi ja vice versa. Sama juttu lahjojen kanssa, kumpikin opettelee omien sukulaistensa asiat ja hankkii lahjat ja kortit ja toinen kuittaa. En ymmärrä miksi ihmeessä noista pitäisi lätistä jokaikinen kerta erikseen.
Jos jommankumman sukulaisia olisi tulossa kylään, se jonka suvusta kyse, valmistelee, ehdottaa ja toinen ottaa sitten kantaa. Mitään järkeä tuohonkaan aikaak äyttää loputtomiin.
Eikä tarvitse sopia erikseen myöskään joka kerta, kuka hoitaa, kun se on sovittu jo, että kumpikin hoitaa oman puoliskonsa.
Kun on lapsen synttärit äiti ostaa tarjottavat omalle suvulleen ja isä omalleen. Tästä pöydän päästä suku a, nämä on suvulle b.
Kumpikin huolehtii oman sukunsa osalta kutsuttavat, hoitaa näille kutsut, kirjaa ylös, ketkä vastaa tulevansa, ottaa ylös erityisruokavaliot ja sitten yhdessä laaditaan tarjoilu yms. tarkemmin. Helppoa ja tehokasta ja selkeää.
En menisi ( uskaltaisi) poikani kutsusta heille. Kyllä kutsun pitää tulla vaimolta.
Sitä varten whatsapp - ryhmä.
Onko sulla noin huono luotto poikaasi? Huh huh. Ja hirveä tarve kuormittaa miniää. 1700-lukuko siellä?
Hän laittaa ryhmää johon kuuluu hänen lapsuusperheensä ja poikani sisarukset perheineen ja minä kutsut.
Ei anoppi voi mennä poikansa kutsun perusteella.
Tunnistan ongelman, koska minulla on samanlainen vaativa ystävä. Viestejä tuli välillä monta päivässä, ihan tyhjänpäiväisiä juttuja, mutta niihin olisi pitänyt vastata ja vastauksista tuli jatkokysymyksiä kysymysten päälle loputtomiin. Onneksi tahti on nyt alkanut harventua, koska en enää alistu kaikesta samaa mieltä olevaksi persoonallisuuden jatkeeksi. Turhanpäiväinen viestittely on tosi rasittavaa, kun on kiire. Jotkut vain rakastavat sitä. Parasta varmaan kuitata emojilla. Liika viestittely loppuu aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jo on taas ongelmat. Minä en vaan käsitä tätä suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyyttä asuttuani vuosikymmeniä ulkomailla.
Kyllä meillä on tapana viestitellä miniän kanssa, molempiin suuntiin pukkaa viestiä. Useinmiten minä saan lasten kuvia, minä tietysti laitan, jos lapset ovat minulla hoidossa.
Ihan alkuun jo sanoin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, että minä en suinkaan odota vastausta joka kerta, kun viestiä laitan. Usein viesti on vaan FYI, eikä siihen tarvitse vastata.Mietin ihan samaa. Miksi ei voi olla anopin kanssa kaveri? Ihmettelen nuorten naisten vihamielisyyttä. Joku täällä suositteli estolistalle laittamista? Ymmärrän, jos anoppi on ilkeä tms. mutta käsittääkseni nuo ovat ihan vaan kuulumisten kertomista.
Kahden nuorenmiehen äitinä todellakaan en halua sellaista miniää, joka olettaa minun katoavan olemasta. Olen poikieni äiti edelleen, vaikka heillä on omakin perhe. Ei se suhde mihinkään katoa, vaikka tietenkin muuttuu aikuinen-aikuinen suhteeksi. Olisi aika järkyttävä tilanne, jos miniä edellyttäisi pojalta välien katkaisua omaan äitiinsä. En voisi kuvitella tilannetta, että oma poikani vaatisi puolisoltaan sellaista. Olisi aika törkeää.
Noihin viesteihin voi vastata peukuttamalla. Tai vaihtoehtoisesti osallistua ihmissuhteeseen, kuten siihen osallistuu kavereidenkin kanssa: Vastaa jotain. Mummo on aika arvokas siinä vaiheessa, kun tarttee päästä festareille ja pitäisi olla ilmainen lapsenvahti ym.Miksi ei voi jakaa tuota yhteydenpitotaakkaa? MIKSI edelleen vuonna 2026 se on nimenomaan se miniä, joka huolehtii yhteydenpidosta miehen perheeseen.
Minä menin naimisiin 1994 enkä todellakaan ruvennut miksikään yhteysupseeriksi vaan sanoin selkeästi, että mies vastaa, mies hoitaa ja jos on ongelmia, yhteys mieheen. En ole sihteeri. Minullakin on oma elämä, oma ura, omat ajankäyttöintressit. Ja hoidan oman sukuni.
Miksi ei voi olla ihmissuhde sekä oman pojan että miniän kanssa? Miksi sitä pitää kanavoida yhtään kenenkään kautta? Varsinkaan omaan lapseen - olkoonkin jo aikuinen.
Koska lapsiperheessä on rajalliset resurssit ja muuteknin nimenomaan ne äidit kuormittuvat ja joutuvat joustamaan oman hyvinvointinsa kustannuksella. On kohtuutonta olettaa, että kaikki se sosiaalinen ylläpito jaetaan niin, että äiti hoitaa molmepien suvut.
No niin, mutta kyllähän vävy ja anoppikin voivat viestiä keskenään. Meillä ainakin on ihan normaalia olla yhteyksissä myös puolison vanhempien kanssa. Minä vaihdan puutarhavinkkejä anopin kanssa ja mies puhuu metsähommista isäni kanssa, noin esimerkiksi. Ei kylläkään joka päivä kuten ap:n tapauksessa, ja silloin se onkin jo liiallista.
Mutta siinä mallissa, jossa vaimo lähtökohtaisesti on suhteista vastuussa, hän vastaa sitten mm. joulukorteista, merkkipäivien muistamisista, lahjojen hankinnasta, kyläilyjen säätämisestä, niiden käytännön järjestelyistä, ongelmatilanteista jne jne jne.
Ja tämä on juurikin se vinouma, joka korjaantuu kaikkein parhaiten sillä, että kumpikin ihan alunperin ottaa tietyn selkeän vastuun ja tämä kerrotaan suvuille ja siinä pysytään puolin ja toisin.
Eikö ihmiset noin yleisesti keskustele asioista? Kyllä meillä yhdessä mietitään sopivat lahjat ja kyläilyt puolin ja toisin (kutsutaanko meille väkeä ja kuinka ja koska, tai jompi kumpi saa kutsun ja kysyy toiselta, että sopiihan tämä). Tai just jotkut joulukortit, onnittelut tai addressit. Ja sit sovitan, kuka hoitaa. Ainoa sellainen jäykkä kuvio meidän perheessä on äitien- ja isänpäivät, jolloin molemmat on vastuussa omista vanhemmistaan.
Eikö niille joulukorteille ole ihan vakiosaajat kummankin puolelta? Miksi niistä pitäisi keskustella. Kumpikin päivittää tiedot omasta suvustaan, hankkii sopivat kortit, kirjoittaa ja antaa läjän toiselle kuitattavaksi ja vice versa. Sama juttu lahjojen kanssa, kumpikin opettelee omien sukulaistensa asiat ja hankkii lahjat ja kortit ja toinen kuittaa. En ymmärrä miksi ihmeessä noista pitäisi lätistä jokaikinen kerta erikseen.
Jos jommankumman sukulaisia olisi tulossa kylään, se jonka suvusta kyse, valmistelee, ehdottaa ja toinen ottaa sitten kantaa. Mitään järkeä tuohonkaan aikaak äyttää loputtomiin.
Eikä tarvitse sopia erikseen myöskään joka kerta, kuka hoitaa, kun se on sovittu jo, että kumpikin hoitaa oman puoliskonsa.
Kun on lapsen synttärit äiti ostaa tarjottavat omalle suvulleen ja isä omalleen. Tästä pöydän päästä suku a, nämä on suvulle b.
Kumpikin huolehtii oman sukunsa osalta kutsuttavat, hoitaa näille kutsut, kirjaa ylös, ketkä vastaa tulevansa, ottaa ylös erityisruokavaliot ja sitten yhdessä laaditaan tarjoilu yms. tarkemmin. Helppoa ja tehokasta ja selkeää.
En menisi ( uskaltaisi) poikani kutsusta heille. Kyllä kutsun pitää tulla vaimolta.
Sitä varten whatsapp - ryhmä.
Onko sulla noin huono luotto poikaasi? Huh huh. Ja hirveä tarve kuormittaa miniää. 1700-lukuko siellä?
Vähemmänhän se kuormittaa kun laittaa kahden suvun yhteiseen whatsapp-ryhmään yhteisen kutsun kuin jokaiselle erikseen.
Silloin tietää että se on kaikille ryhmään kuuluville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jo on taas ongelmat. Minä en vaan käsitä tätä suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyyttä asuttuani vuosikymmeniä ulkomailla.
Kyllä meillä on tapana viestitellä miniän kanssa, molempiin suuntiin pukkaa viestiä. Useinmiten minä saan lasten kuvia, minä tietysti laitan, jos lapset ovat minulla hoidossa.
Ihan alkuun jo sanoin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, että minä en suinkaan odota vastausta joka kerta, kun viestiä laitan. Usein viesti on vaan FYI, eikä siihen tarvitse vastata.Mietin ihan samaa. Miksi ei voi olla anopin kanssa kaveri? Ihmettelen nuorten naisten vihamielisyyttä. Joku täällä suositteli estolistalle laittamista? Ymmärrän, jos anoppi on ilkeä tms. mutta käsittääkseni nuo ovat ihan vaan kuulumisten kertomista.
Kahden nuorenmiehen äitinä todellakaan en halua sellaista miniää, joka olettaa minun katoavan olemasta. Olen poikieni äiti edelleen, vaikka heillä on omakin perhe. Ei se suhde mihinkään katoa, vaikka tietenkin muuttuu aikuinen-aikuinen suhteeksi. Olisi aika järkyttävä tilanne, jos miniä edellyttäisi pojalta välien katkaisua omaan äitiinsä. En voisi kuvitella tilannetta, että oma poikani vaatisi puolisoltaan sellaista. Olisi aika törkeää.
Noihin viesteihin voi vastata peukuttamalla. Tai vaihtoehtoisesti osallistua ihmissuhteeseen, kuten siihen osallistuu kavereidenkin kanssa: Vastaa jotain. Mummo on aika arvokas siinä vaiheessa, kun tarttee päästä festareille ja pitäisi olla ilmainen lapsenvahti ym.Miksi ei voi jakaa tuota yhteydenpitotaakkaa? MIKSI edelleen vuonna 2026 se on nimenomaan se miniä, joka huolehtii yhteydenpidosta miehen perheeseen.
Minä menin naimisiin 1994 enkä todellakaan ruvennut miksikään yhteysupseeriksi vaan sanoin selkeästi, että mies vastaa, mies hoitaa ja jos on ongelmia, yhteys mieheen. En ole sihteeri. Minullakin on oma elämä, oma ura, omat ajankäyttöintressit. Ja hoidan oman sukuni.
Miksi ei voi olla ihmissuhde sekä oman pojan että miniän kanssa? Miksi sitä pitää kanavoida yhtään kenenkään kautta? Varsinkaan omaan lapseen - olkoonkin jo aikuinen.
Koska lapsiperheessä on rajalliset resurssit ja muuteknin nimenomaan ne äidit kuormittuvat ja joutuvat joustamaan oman hyvinvointinsa kustannuksella. On kohtuutonta olettaa, että kaikki se sosiaalinen ylläpito jaetaan niin, että äiti hoitaa molmepien suvut.
No niin, mutta kyllähän vävy ja anoppikin voivat viestiä keskenään. Meillä ainakin on ihan normaalia olla yhteyksissä myös puolison vanhempien kanssa. Minä vaihdan puutarhavinkkejä anopin kanssa ja mies puhuu metsähommista isäni kanssa, noin esimerkiksi. Ei kylläkään joka päivä kuten ap:n tapauksessa, ja silloin se onkin jo liiallista.
Mutta siinä mallissa, jossa vaimo lähtökohtaisesti on suhteista vastuussa, hän vastaa sitten mm. joulukorteista, merkkipäivien muistamisista, lahjojen hankinnasta, kyläilyjen säätämisestä, niiden käytännön järjestelyistä, ongelmatilanteista jne jne jne.
Ja tämä on juurikin se vinouma, joka korjaantuu kaikkein parhaiten sillä, että kumpikin ihan alunperin ottaa tietyn selkeän vastuun ja tämä kerrotaan suvuille ja siinä pysytään puolin ja toisin.
Eikö ihmiset noin yleisesti keskustele asioista? Kyllä meillä yhdessä mietitään sopivat lahjat ja kyläilyt puolin ja toisin (kutsutaanko meille väkeä ja kuinka ja koska, tai jompi kumpi saa kutsun ja kysyy toiselta, että sopiihan tämä). Tai just jotkut joulukortit, onnittelut tai addressit. Ja sit sovitan, kuka hoitaa. Ainoa sellainen jäykkä kuvio meidän perheessä on äitien- ja isänpäivät, jolloin molemmat on vastuussa omista vanhemmistaan.
Eikö niille joulukorteille ole ihan vakiosaajat kummankin puolelta? Miksi niistä pitäisi keskustella. Kumpikin päivittää tiedot omasta suvustaan, hankkii sopivat kortit, kirjoittaa ja antaa läjän toiselle kuitattavaksi ja vice versa. Sama juttu lahjojen kanssa, kumpikin opettelee omien sukulaistensa asiat ja hankkii lahjat ja kortit ja toinen kuittaa. En ymmärrä miksi ihmeessä noista pitäisi lätistä jokaikinen kerta erikseen.
Jos jommankumman sukulaisia olisi tulossa kylään, se jonka suvusta kyse, valmistelee, ehdottaa ja toinen ottaa sitten kantaa. Mitään järkeä tuohonkaan aikaak äyttää loputtomiin.
Eikä tarvitse sopia erikseen myöskään joka kerta, kuka hoitaa, kun se on sovittu jo, että kumpikin hoitaa oman puoliskonsa.
Kun on lapsen synttärit äiti ostaa tarjottavat omalle suvulleen ja isä omalleen. Tästä pöydän päästä suku a, nämä on suvulle b.
Kumpikin huolehtii oman sukunsa osalta kutsuttavat, hoitaa näille kutsut, kirjaa ylös, ketkä vastaa tulevansa, ottaa ylös erityisruokavaliot ja sitten yhdessä laaditaan tarjoilu yms. tarkemmin. Helppoa ja tehokasta ja selkeää.
En menisi ( uskaltaisi) poikani kutsusta heille. Kyllä kutsun pitää tulla vaimolta.
Sitä varten whatsapp - ryhmä.
Onko sulla noin huono luotto poikaasi? Huh huh. Ja hirveä tarve kuormittaa miniää. 1700-lukuko siellä?
Vähemmänhän se kuormittaa kun laittaa kahden suvun yhteiseen whatsapp-ryhmään yhteisen kutsun kuin jokaiselle erikseen.
Silloin tietää että se on kaikille ryhmään kuuluville.
Ja kuka ne tiedot sieltä ryhmästä sitten poimii? Ja hoitaa kaiken käytännön järjestelyn?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jo on taas ongelmat. Minä en vaan käsitä tätä suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyyttä asuttuani vuosikymmeniä ulkomailla.
Kyllä meillä on tapana viestitellä miniän kanssa, molempiin suuntiin pukkaa viestiä. Useinmiten minä saan lasten kuvia, minä tietysti laitan, jos lapset ovat minulla hoidossa.
Ihan alkuun jo sanoin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, että minä en suinkaan odota vastausta joka kerta, kun viestiä laitan. Usein viesti on vaan FYI, eikä siihen tarvitse vastata.Mietin ihan samaa. Miksi ei voi olla anopin kanssa kaveri? Ihmettelen nuorten naisten vihamielisyyttä. Joku täällä suositteli estolistalle laittamista? Ymmärrän, jos anoppi on ilkeä tms. mutta käsittääkseni nuo ovat ihan vaan kuulumisten kertomista.
Kahden nuorenmiehen äitinä todellakaan en halua sellaista miniää, joka olettaa minun katoavan olemasta. Olen poikieni äiti edelleen, vaikka heillä on omakin perhe. Ei se suhde mihinkään katoa, vaikka tietenkin muuttuu aikuinen-aikuinen suhteeksi. Olisi aika järkyttävä tilanne, jos miniä edellyttäisi pojalta välien katkaisua omaan äitiinsä. En voisi kuvitella tilannetta, että oma poikani vaatisi puolisoltaan sellaista. Olisi aika törkeää.
Noihin viesteihin voi vastata peukuttamalla. Tai vaihtoehtoisesti osallistua ihmissuhteeseen, kuten siihen osallistuu kavereidenkin kanssa: Vastaa jotain. Mummo on aika arvokas siinä vaiheessa, kun tarttee päästä festareille ja pitäisi olla ilmainen lapsenvahti ym.Miksi ei voi jakaa tuota yhteydenpitotaakkaa? MIKSI edelleen vuonna 2026 se on nimenomaan se miniä, joka huolehtii yhteydenpidosta miehen perheeseen.
Minä menin naimisiin 1994 enkä todellakaan ruvennut miksikään yhteysupseeriksi vaan sanoin selkeästi, että mies vastaa, mies hoitaa ja jos on ongelmia, yhteys mieheen. En ole sihteeri. Minullakin on oma elämä, oma ura, omat ajankäyttöintressit. Ja hoidan oman sukuni.
Miksi ei voi olla ihmissuhde sekä oman pojan että miniän kanssa? Miksi sitä pitää kanavoida yhtään kenenkään kautta? Varsinkaan omaan lapseen - olkoonkin jo aikuinen.
Koska lapsiperheessä on rajalliset resurssit ja muuteknin nimenomaan ne äidit kuormittuvat ja joutuvat joustamaan oman hyvinvointinsa kustannuksella. On kohtuutonta olettaa, että kaikki se sosiaalinen ylläpito jaetaan niin, että äiti hoitaa molmepien suvut.
No niin, mutta kyllähän vävy ja anoppikin voivat viestiä keskenään. Meillä ainakin on ihan normaalia olla yhteyksissä myös puolison vanhempien kanssa. Minä vaihdan puutarhavinkkejä anopin kanssa ja mies puhuu metsähommista isäni kanssa, noin esimerkiksi. Ei kylläkään joka päivä kuten ap:n tapauksessa, ja silloin se onkin jo liiallista.
Mutta siinä mallissa, jossa vaimo lähtökohtaisesti on suhteista vastuussa, hän vastaa sitten mm. joulukorteista, merkkipäivien muistamisista, lahjojen hankinnasta, kyläilyjen säätämisestä, niiden käytännön järjestelyistä, ongelmatilanteista jne jne jne.
Ja tämä on juurikin se vinouma, joka korjaantuu kaikkein parhaiten sillä, että kumpikin ihan alunperin ottaa tietyn selkeän vastuun ja tämä kerrotaan suvuille ja siinä pysytään puolin ja toisin.
Eikö ihmiset noin yleisesti keskustele asioista? Kyllä meillä yhdessä mietitään sopivat lahjat ja kyläilyt puolin ja toisin (kutsutaanko meille väkeä ja kuinka ja koska, tai jompi kumpi saa kutsun ja kysyy toiselta, että sopiihan tämä). Tai just jotkut joulukortit, onnittelut tai addressit. Ja sit sovitan, kuka hoitaa. Ainoa sellainen jäykkä kuvio meidän perheessä on äitien- ja isänpäivät, jolloin molemmat on vastuussa omista vanhemmistaan.
Eikö niille joulukorteille ole ihan vakiosaajat kummankin puolelta? Miksi niistä pitäisi keskustella. Kumpikin päivittää tiedot omasta suvustaan, hankkii sopivat kortit, kirjoittaa ja antaa läjän toiselle kuitattavaksi ja vice versa. Sama juttu lahjojen kanssa, kumpikin opettelee omien sukulaistensa asiat ja hankkii lahjat ja kortit ja toinen kuittaa. En ymmärrä miksi ihmeessä noista pitäisi lätistä jokaikinen kerta erikseen.
Jos jommankumman sukulaisia olisi tulossa kylään, se jonka suvusta kyse, valmistelee, ehdottaa ja toinen ottaa sitten kantaa. Mitään järkeä tuohonkaan aikaak äyttää loputtomiin.
Eikä tarvitse sopia erikseen myöskään joka kerta, kuka hoitaa, kun se on sovittu jo, että kumpikin hoitaa oman puoliskonsa.
Kun on lapsen synttärit äiti ostaa tarjottavat omalle suvulleen ja isä omalleen. Tästä pöydän päästä suku a, nämä on suvulle b.
Kumpikin huolehtii oman sukunsa osalta kutsuttavat, hoitaa näille kutsut, kirjaa ylös, ketkä vastaa tulevansa, ottaa ylös erityisruokavaliot ja sitten yhdessä laaditaan tarjoilu yms. tarkemmin. Helppoa ja tehokasta ja selkeää.
En menisi ( uskaltaisi) poikani kutsusta heille. Kyllä kutsun pitää tulla vaimolta.
Sitä varten whatsapp - ryhmä.
Onko sulla noin huono luotto poikaasi? Huh huh. Ja hirveä tarve kuormittaa miniää. 1700-lukuko siellä?
Vähemmänhän se kuormittaa kun laittaa kahden suvun yhteiseen whatsapp-ryhmään yhteisen kutsun kuin jokaiselle erikseen.
Silloin tietää että se on kaikille ryhmään kuuluville.
Ja kuka ne tiedot sieltä ryhmästä sitten poimii? Ja hoitaa kaiken käytännön järjestelyn?
Yleensä kyllä kaikki ryhmästä menevät lasten synttäreille tai kutsuttuun aikaan.
Emme ole jotain seurapiiri-ihmisiä.
Täälläkin monesti ollut ettei mies voi kutsua vieraita. Vaimo voi juuri silloin haluta levätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet alunperin alkanut vastata sille? Epämieluisiin ihmisiin pätee sama kuin koirankoulutukseen: ei-toivottu käytös sammutetaan ignoroimalla se tyystin.
Oma anoppini yritti aikanaan jotain tuollaista samanlaista, sanoin miehelleni, että tekee äidilleen selväksi että ei soittele minulle. Enkä sitten vastannut sen viesteihin mitään. Kun sitten WA ilmestyi kuvioihin, anoppi aloitteli viestittelyä taas, joten blokkasin sen numeron. Ei ole oikeastaan mitään syytä, miksi sillä pitäisi minun numeroni edes olla.
Ollaan ihan hyvissä väleissä kun nähdään, muuten. Olen sekä anopin että appiukon lempiminiä - toinen kun on minuakin nuivempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jo on taas ongelmat. Minä en vaan käsitä tätä suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyyttä asuttuani vuosikymmeniä ulkomailla.
Kyllä meillä on tapana viestitellä miniän kanssa, molempiin suuntiin pukkaa viestiä. Useinmiten minä saan lasten kuvia, minä tietysti laitan, jos lapset ovat minulla hoidossa.
Ihan alkuun jo sanoin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, että minä en suinkaan odota vastausta joka kerta, kun viestiä laitan. Usein viesti on vaan FYI, eikä siihen tarvitse vastata.Mietin ihan samaa. Miksi ei voi olla anopin kanssa kaveri? Ihmettelen nuorten naisten vihamielisyyttä. Joku täällä suositteli estolistalle laittamista? Ymmärrän, jos anoppi on ilkeä tms. mutta käsittääkseni nuo ovat ihan vaan kuulumisten kertomista.
Kahden nuorenmiehen äitinä todellakaan en halua sellaista miniää, joka olettaa minun katoavan olemasta. Olen poikieni äiti edelleen, vaikka heillä on omakin perhe. Ei se suhde mihinkään katoa, vaikka tietenkin muuttuu aikuinen-aikuinen suhteeksi. Olisi aika järkyttävä tilanne, jos miniä edellyttäisi pojalta välien katkaisua omaan äitiinsä. En voisi kuvitella tilannetta, että oma poikani vaatisi puolisoltaan sellaista. Olisi aika törkeää.
Noihin viesteihin voi vastata peukuttamalla. Tai vaihtoehtoisesti osallistua ihmissuhteeseen, kuten siihen osallistuu kavereidenkin kanssa: Vastaa jotain. Mummo on aika arvokas siinä vaiheessa, kun tarttee päästä festareille ja pitäisi olla ilmainen lapsenvahti ym.Miksi ei voi jakaa tuota yhteydenpitotaakkaa? MIKSI edelleen vuonna 2026 se on nimenomaan se miniä, joka huolehtii yhteydenpidosta miehen perheeseen.
Minä menin naimisiin 1994 enkä todellakaan ruvennut miksikään yhteysupseeriksi vaan sanoin selkeästi, että mies vastaa, mies hoitaa ja jos on ongelmia, yhteys mieheen. En ole sihteeri. Minullakin on oma elämä, oma ura, omat ajankäyttöintressit. Ja hoidan oman sukuni.
Miksi ei voi olla ihmissuhde sekä oman pojan että miniän kanssa? Miksi sitä pitää kanavoida yhtään kenenkään kautta? Varsinkaan omaan lapseen - olkoonkin jo aikuinen.
Koska lapsiperheessä on rajalliset resurssit ja muuteknin nimenomaan ne äidit kuormittuvat ja joutuvat joustamaan oman hyvinvointinsa kustannuksella. On kohtuutonta olettaa, että kaikki se sosiaalinen ylläpito jaetaan niin, että äiti hoitaa molmepien suvut.
No niin, mutta kyllähän vävy ja anoppikin voivat viestiä keskenään. Meillä ainakin on ihan normaalia olla yhteyksissä myös puolison vanhempien kanssa. Minä vaihdan puutarhavinkkejä anopin kanssa ja mies puhuu metsähommista isäni kanssa, noin esimerkiksi. Ei kylläkään joka päivä kuten ap:n tapauksessa, ja silloin se onkin jo liiallista.
Mutta siinä mallissa, jossa vaimo lähtökohtaisesti on suhteista vastuussa, hän vastaa sitten mm. joulukorteista, merkkipäivien muistamisista, lahjojen hankinnasta, kyläilyjen säätämisestä, niiden käytännön järjestelyistä, ongelmatilanteista jne jne jne.
Ja tämä on juurikin se vinouma, joka korjaantuu kaikkein parhaiten sillä, että kumpikin ihan alunperin ottaa tietyn selkeän vastuun ja tämä kerrotaan suvuille ja siinä pysytään puolin ja toisin.
Eikö ihmiset noin yleisesti keskustele asioista? Kyllä meillä yhdessä mietitään sopivat lahjat ja kyläilyt puolin ja toisin (kutsutaanko meille väkeä ja kuinka ja koska, tai jompi kumpi saa kutsun ja kysyy toiselta, että sopiihan tämä). Tai just jotkut joulukortit, onnittelut tai addressit. Ja sit sovitan, kuka hoitaa. Ainoa sellainen jäykkä kuvio meidän perheessä on äitien- ja isänpäivät, jolloin molemmat on vastuussa omista vanhemmistaan.
Eikö niille joulukorteille ole ihan vakiosaajat kummankin puolelta? Miksi niistä pitäisi keskustella. Kumpikin päivittää tiedot omasta suvustaan, hankkii sopivat kortit, kirjoittaa ja antaa läjän toiselle kuitattavaksi ja vice versa. Sama juttu lahjojen kanssa, kumpikin opettelee omien sukulaistensa asiat ja hankkii lahjat ja kortit ja toinen kuittaa. En ymmärrä miksi ihmeessä noista pitäisi lätistä jokaikinen kerta erikseen.
Jos jommankumman sukulaisia olisi tulossa kylään, se jonka suvusta kyse, valmistelee, ehdottaa ja toinen ottaa sitten kantaa. Mitään järkeä tuohonkaan aikaak äyttää loputtomiin.
Eikä tarvitse sopia erikseen myöskään joka kerta, kuka hoitaa, kun se on sovittu jo, että kumpikin hoitaa oman puoliskonsa.
Kun on lapsen synttärit äiti ostaa tarjottavat omalle suvulleen ja isä omalleen. Tästä pöydän päästä suku a, nämä on suvulle b.
Kumpikin huolehtii oman sukunsa osalta kutsuttavat, hoitaa näille kutsut, kirjaa ylös, ketkä vastaa tulevansa, ottaa ylös erityisruokavaliot ja sitten yhdessä laaditaan tarjoilu yms. tarkemmin. Helppoa ja tehokasta ja selkeää.
En menisi ( uskaltaisi) poikani kutsusta heille. Kyllä kutsun pitää tulla vaimolta.
Sitä varten whatsapp - ryhmä.
Onko sulla noin huono luotto poikaasi? Huh huh. Ja hirveä tarve kuormittaa miniää. 1700-lukuko siellä?
Vähemmänhän se kuormittaa kun laittaa kahden suvun yhteiseen whatsapp-ryhmään yhteisen kutsun kuin jokaiselle erikseen.
Silloin tietää että se on kaikille ryhmään kuuluville.
Ja kuka ne tiedot sieltä ryhmästä sitten poimii? Ja hoitaa kaiken käytännön järjestelyn?
Yleensä kyllä kaikki ryhmästä menevät lasten synttäreille tai kutsuttuun aikaan.
Emme ole jotain seurapiiri-ihmisiä.
Silti jonkun pitää se tarkistaa. Esimerkiksi jo se, että joku erityisruokavaliolainen ei tulekaan vaikuttaa suoraan tarjoilun suunnitteluun ja tarjoiluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä on hyvä elämä, jos tuo on kuormittavin murhe.
Helvetti repeää kun vauva syntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jo on taas ongelmat. Minä en vaan käsitä tätä suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyyttä asuttuani vuosikymmeniä ulkomailla.
Kyllä meillä on tapana viestitellä miniän kanssa, molempiin suuntiin pukkaa viestiä. Useinmiten minä saan lasten kuvia, minä tietysti laitan, jos lapset ovat minulla hoidossa.
Ihan alkuun jo sanoin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, että minä en suinkaan odota vastausta joka kerta, kun viestiä laitan. Usein viesti on vaan FYI, eikä siihen tarvitse vastata.Mietin ihan samaa. Miksi ei voi olla anopin kanssa kaveri? Ihmettelen nuorten naisten vihamielisyyttä. Joku täällä suositteli estolistalle laittamista? Ymmärrän, jos anoppi on ilkeä tms. mutta käsittääkseni nuo ovat ihan vaan kuulumisten kertomista.
Kahden nuorenmiehen äitinä todellakaan en halua sellaista miniää, joka olettaa minun katoavan olemasta. Olen poikieni äiti edelleen, vaikka heillä on omakin perhe. Ei se suhde mihinkään katoa, vaikka tietenkin muuttuu aikuinen-aikuinen suhteeksi. Olisi aika järkyttävä tilanne, jos miniä edellyttäisi pojalta välien katkaisua omaan äitiinsä. En voisi kuvitella tilannetta, että oma poikani vaatisi puolisoltaan sellaista. Olisi aika törkeää.
Noihin viesteihin voi vastata peukuttamalla. Tai vaihtoehtoisesti osallistua ihmissuhteeseen, kuten siihen osallistuu kavereidenkin kanssa: Vastaa jotain. Mummo on aika arvokas siinä vaiheessa, kun tarttee päästä festareille ja pitäisi olla ilmainen lapsenvahti ym.Miksi ei voi jakaa tuota yhteydenpitotaakkaa? MIKSI edelleen vuonna 2026 se on nimenomaan se miniä, joka huolehtii yhteydenpidosta miehen perheeseen.
Minä menin naimisiin 1994 enkä todellakaan ruvennut miksikään yhteysupseeriksi vaan sanoin selkeästi, että mies vastaa, mies hoitaa ja jos on ongelmia, yhteys mieheen. En ole sihteeri. Minullakin on oma elämä, oma ura, omat ajankäyttöintressit. Ja hoidan oman sukuni.
Miksi ei voi olla ihmissuhde sekä oman pojan että miniän kanssa? Miksi sitä pitää kanavoida yhtään kenenkään kautta? Varsinkaan omaan lapseen - olkoonkin jo aikuinen.
Koska lapsiperheessä on rajalliset resurssit ja muuteknin nimenomaan ne äidit kuormittuvat ja joutuvat joustamaan oman hyvinvointinsa kustannuksella. On kohtuutonta olettaa, että kaikki se sosiaalinen ylläpito jaetaan niin, että äiti hoitaa molmepien suvut.
No niin, mutta kyllähän vävy ja anoppikin voivat viestiä keskenään. Meillä ainakin on ihan normaalia olla yhteyksissä myös puolison vanhempien kanssa. Minä vaihdan puutarhavinkkejä anopin kanssa ja mies puhuu metsähommista isäni kanssa, noin esimerkiksi. Ei kylläkään joka päivä kuten ap:n tapauksessa, ja silloin se onkin jo liiallista.
Mutta siinä mallissa, jossa vaimo lähtökohtaisesti on suhteista vastuussa, hän vastaa sitten mm. joulukorteista, merkkipäivien muistamisista, lahjojen hankinnasta, kyläilyjen säätämisestä, niiden käytännön järjestelyistä, ongelmatilanteista jne jne jne.
Ja tämä on juurikin se vinouma, joka korjaantuu kaikkein parhaiten sillä, että kumpikin ihan alunperin ottaa tietyn selkeän vastuun ja tämä kerrotaan suvuille ja siinä pysytään puolin ja toisin.
Eikö ihmiset noin yleisesti keskustele asioista? Kyllä meillä yhdessä mietitään sopivat lahjat ja kyläilyt puolin ja toisin (kutsutaanko meille väkeä ja kuinka ja koska, tai jompi kumpi saa kutsun ja kysyy toiselta, että sopiihan tämä). Tai just jotkut joulukortit, onnittelut tai addressit. Ja sit sovitan, kuka hoitaa. Ainoa sellainen jäykkä kuvio meidän perheessä on äitien- ja isänpäivät, jolloin molemmat on vastuussa omista vanhemmistaan.
Eikö niille joulukorteille ole ihan vakiosaajat kummankin puolelta? Miksi niistä pitäisi keskustella. Kumpikin päivittää tiedot omasta suvustaan, hankkii sopivat kortit, kirjoittaa ja antaa läjän toiselle kuitattavaksi ja vice versa. Sama juttu lahjojen kanssa, kumpikin opettelee omien sukulaistensa asiat ja hankkii lahjat ja kortit ja toinen kuittaa. En ymmärrä miksi ihmeessä noista pitäisi lätistä jokaikinen kerta erikseen.
Jos jommankumman sukulaisia olisi tulossa kylään, se jonka suvusta kyse, valmistelee, ehdottaa ja toinen ottaa sitten kantaa. Mitään järkeä tuohonkaan aikaak äyttää loputtomiin.
Eikä tarvitse sopia erikseen myöskään joka kerta, kuka hoitaa, kun se on sovittu jo, että kumpikin hoitaa oman puoliskonsa.
Kun on lapsen synttärit äiti ostaa tarjottavat omalle suvulleen ja isä omalleen. Tästä pöydän päästä suku a, nämä on suvulle b.
Kumpikin huolehtii oman sukunsa osalta kutsuttavat, hoitaa näille kutsut, kirjaa ylös, ketkä vastaa tulevansa, ottaa ylös erityisruokavaliot ja sitten yhdessä laaditaan tarjoilu yms. tarkemmin. Helppoa ja tehokasta ja selkeää.
En menisi ( uskaltaisi) poikani kutsusta heille. Kyllä kutsun pitää tulla vaimolta.
Sitä varten whatsapp - ryhmä.
Onko sulla noin huono luotto poikaasi? Huh huh. Ja hirveä tarve kuormittaa miniää. 1700-lukuko siellä?
Hän laittaa ryhmää johon kuuluu hänen lapsuusperheensä ja poikani sisarukset perheineen ja minä kutsut.
Ei anoppi voi mennä poikansa kutsun perusteella.
Ymmärrän lähinnä silloin, jos pojallasi on joku arjen hahmottamista vaikeuttava diagnoosi, jolloin hän kutsuu vieraat silloin kun hän itse on työmatkoilla tai unohtaa sopia sen myös vaimonsa kanssa ja unohtaa lopulta koko päivän itsekin.
Sama viestittelevä ystävätär harrastaa myös monen tunnin kälätyspuheluita. Hänelle voisi soittaa, mutta kun tietää, että puhelu kestää vähintään kolme tuntia, ei millään jaksaisi. Asiaa ei ole, eikä mistään asiasta saisi olla eri mieltä. Puhelut usein ajoittuivat myöhäiseen iltaan ja jatkuivat yli puolen yön. Niistä oli pakko tehdä loppu, koska ne veivät yöunen. Katkeraa puhetta, omia vaikeuksia, rasismia, kateutta toisia ihmisiä kohtaan, siinä hänen elämänsä sisältö.
Olet antanut väärän kuvan itsestäsi anopille. Hän luulee, että olet läheinen ihminen hänelle ja tykkäät lukea hänen kuulumisiaan. Voit itse kauniisti sanoa, että sinua stressaa kun puhelin piippailee niin usein, sopisiko että viestitellään harvemmin.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko helpointa ehdottaa, että anoppi perustaa sometilin, jonne postaa kuvia ja päivän tekemisiä, niin ei tarvitsisi sen jälkeen lukea eikä nähdä mitään?
Väittää vain, että näkee ne, vaikka ei aktiivisesti seuraisikaan.
Sitten anoppi alkaa postaamaan sinne (julkiselle) sometililleen kissakuvien lisäksi kuvia pian syntyvästä vauvasta ja vaikka mistä. Ei välttämättä ole parempi vaihtoehto.
Alue: Aihe vapaa
Meillä auttoi vain se, että anoppi hukkasi numeroni kun hänen puhelimensa vaihtui. Muuten ei tajunnut kun en koskaan vastannut hänen soittoihinsa (soitti usein kesken työpäiväni kysyäkseen miksei poikansa vastaa.. varmaan koska poikakin on töissä?) ja viesteihin vastailin neutraalisti ja satunnaisesti.
Pojalleen viestittelee ja soittelee päivittäin, siitäkin huolimatta, että mieheni ei aina vastaa tai vastaa töykeästi (koska hänen äitinsä ei ymmärrä muuten ettei ole sopiva hetki jutella).
Anoppi on sellainen tyyppi, joka puhuu itsekseen maratonpuhelua pari tuntia. Minä huomasin nopeasti, ettei hänellä ole asiaa minulle eikä ole minusta kiinnostunut, kunhan luurissa on joku jolle jaaritella omia juttuja.