Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Varallisuuserot parisuhtessa. Pitäisikö vielä yrittää?
Kirjoitin joskus palstalle siitä kuinka erilaiset elintasot eivät ole kumppanille ongelma - kunnes ne ovatkin.
Minulla on siis ok taloudellinen tilanne. Rikas en ole, mutta yli keskituloinen ja säästöjä on.
En ole kiinnostunut yhteen muuttamisesta enkä lasten hankinnasta, ja olen tehnyt nämä asiat jo alussa selviksi. En kuitenkaan nauti kovasti rahaa vaativista asioista, vaan harrastukseni ovat varsin edullisia. En myöskään törsää rahaa matkusteluun tai luksukseen.
Aikaisemmissa parisuhteissa on käynyt niin, että tämä sopii kumppanille mainiosti. Mutta jotenkin se kääntykin siten, että jos muutettaisiin yhteen kivaan asuntoon ja olisi kiva tehdä sitä ja tätä. Sitä ei ole sanottu suoraan kuka maksaisi tästä lystistä isomman osan, mutta selvää on, ettei mainittuja haaveita oltaisi pystytty toteuttamaan 50/50-periaatteella.
On alkanut tuntua siltä, että jos mahdollisuus elintason nostoon miehen kustannuksella on näköpiirissä, opportunisti naisihmisessä herää ennemmin tai myöhemmin.
No, nyt on sellainen tilanne, että olen tavannut kivan naisen ja tämä on kääntymässä parisuhteeksi. Tätä ei ole yhdessä julistettu, mutta tapailua on jatkunut sen verran aikaa, että on aika sellaisesta puhua. Mutta elintasomme ovat erilaiset, minulla enemmän tai vähemmän keskiluokkainen ja kumppanillani ei.
Sydän sanoo, että älä murehdi tuollaisista. Mutta sisäinen hälytyskello soi ja sanoo, että jossain vaiheessa herääkin keskustelu siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä yhdessä jos...
Kommentit (1113)
Me emme kumppanin kanssa ole muuttamassa yhteen, mutta taloudelliset tilanteemme ovat melko erilaiset. Tulomme ovat samaa suuruusluokkaa, mutta menomme erilaiset: asun velattomassa omistusasunnossa eikä muutakaan velkaa ole, ja kumppani taas asuu vuokralla, hänellä on vielä jonkin verran kulutusluottoja maksettavana ja yksi lapsi huollettavana. Kulutuksemme on silti melko samanlaista ja haluamme käyttää rahaa samankaltaisiin asioihin. Ikinä ei ole tullut tilannetta, jossa toinen suoraan tai epäsuoraan arvostelisi toisen rahankäyttöä tai olettaisi toisen maksavan omia kuluja. Kun kumpikin luottaa toiseen ja kokee tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti, jokaista euroa ei tarvitse kytätä. Esimerkiksi yhteisellä kesälomareissulla maksoimme kulut puoliksi emmekä laskeneet, valitsiko toinen kaupasta kalliimman limsan kuin toinen. Maksoin myös ilomielin puolet lapsen menoista, koska se oli yhteinen matka ja nautin lapsen mukanaolosta. Tämäkin oli helppo päätös, koska kumppani olisi kyllä maksanut lapsensa kulut, mutta halusin osallistua ja koin sen helpoimmaksi.
Entisen puolison kanssa meillä oli yhteiset rahat, mutta enää en sellaiseen järjestelyyn suostuisi, en ihan periaatteesta. Minulla on omat tulot ja oma omaisuus, josta päätän itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n ongelma ei ole erilaiset tulot, omaisuus tai rahankäyttötottumukset vaan luottamuksen puute ja epäluuloisuus.
Vierailija kirjoitti:
Me emme kumppanin kanssa ole muuttamassa yhteen, mutta taloudelliset tilanteemme ovat melko erilaiset. Tulomme ovat samaa suuruusluokkaa, mutta menomme erilaiset: asun velattomassa omistusasunnossa eikä muutakaan velkaa ole, ja kumppani taas asuu vuokralla, hänellä on vielä jonkin verran kulutusluottoja maksettavana ja yksi lapsi huollettavana. Kulutuksemme on silti melko samanlaista ja haluamme käyttää rahaa samankaltaisiin asioihin. Ikinä ei ole tullut tilannetta, jossa toinen suoraan tai epäsuoraan arvostelisi toisen rahankäyttöä tai olettaisi toisen maksavan omia kuluja. Kun kumpikin luottaa toiseen ja kokee tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti, jokaista euroa ei tarvitse kytätä. Esimerkiksi yhteisellä kesälomareissulla maksoimme kulut puoliksi emmekä laskeneet, valitsiko toinen kaupasta kalliimman limsan kuin toinen. Maksoin myös ilomielin puolet lapsen menoista, koska se oli yhteinen matka ja nautin lapsen mukanaolosta. Tämäkin oli helppo päätös, koska kumppani olisi kyllä maksanut lapsensa kulut, mutta halusin osallistua ja koin sen helpoimmaksi.
Entisen puolison kanssa meillä oli yhteiset rahat, mutta enää en sellaiseen järjestelyyn suostuisi, en ihan periaatteesta. Minulla on omat tulot ja oma omaisuus, josta päätän itse.
Näin se naisilla aina menee. Kun nainen voittaa rahallisesti, jaetaan kaikki. Kun nainen häviäisi, omat tulot ja omat varat.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi meillä on samanlaiset ajatukset ja kulutustottumukset! Itse olin pienituloinen ilman mitään omaisuutta kun menin naimisiin. Miehellä oli jo maksettu omistusasunto pääkaupunkiseudulla ja hyvät tulot.
Eikä ikinä antanut minun ymmärtää että jotenkin lokkeilisin siivellä. Perustettiin yhteinen tili ja kaikki on yhteistä edelleen yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Autostakin hän puhuu että meidän auto vaikka minulla ei edes ole korttia.
Veljensä taas on pihi, suorastaan itara suurten tulojensa ja omaisuutensa kanssa ja hänen vaimonsa saa kyllä kuulla ostoksistaan vaikka omaa palkkaansa käyttää. Luonnekysymys tuokin,
"Samat kulutustottumukset". Eli miehesi käyttää omia rahojaan, ja sinä käytät miehesi rahoja.
Jos rahatilanne olisi ollut toisin päin, olisit etsinyt varakkaamman miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me emme kumppanin kanssa ole muuttamassa yhteen, mutta taloudelliset tilanteemme ovat melko erilaiset. Tulomme ovat samaa suuruusluokkaa, mutta menomme erilaiset: asun velattomassa omistusasunnossa eikä muutakaan velkaa ole, ja kumppani taas asuu vuokralla, hänellä on vielä jonkin verran kulutusluottoja maksettavana ja yksi lapsi huollettavana. Kulutuksemme on silti melko samanlaista ja haluamme käyttää rahaa samankaltaisiin asioihin. Ikinä ei ole tullut tilannetta, jossa toinen suoraan tai epäsuoraan arvostelisi toisen rahankäyttöä tai olettaisi toisen maksavan omia kuluja. Kun kumpikin luottaa toiseen ja kokee tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti, jokaista euroa ei tarvitse kytätä. Esimerkiksi yhteisellä kesälomareissulla maksoimme kulut puoliksi emmekä laskeneet, valitsiko toinen kaupasta kalliimman limsan kuin toinen. Maksoin myös ilomielin puolet lapsen menoista, koska se oli yhteinen matka ja nautin lapsen mukanaolosta. Tämäkin oli helppo päätös, koska kumppani olisi kyllä maksanut lapsensa kulut, mutta halusin osallistua ja koin sen helpoimmaksi.
Entisen puolison kanssa meillä oli yhteiset rahat, mutta enää en sellaiseen järjestelyyn suostuisi, en ihan periaatteesta. Minulla on omat tulot ja oma omaisuus, josta päätän itse.
Näin se naisilla aina menee. Kun nainen voittaa rahallisesti, jaetaan kaikki. Kun nainen häviäisi, omat tulot ja omat varat.
Aivan, itsekkäänä naisena maksoin toisen naisen lapsen kuluja. Se jos mikä on itsekästä omien rahojen kyttäilyä ja optimointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme pari, joka ei asu yhdessä yhteisestä lapsesta huolimatta. Puoliso on työtön, maksaa omat kulunsa mitä kotonaan tarvii. Ei oikein ole kodin- tai lastenhoitajatyyppiä hän, itse olen matalapalkkaisessa keskihaastavassa työssä arkisin. Hoidan lapsiperheen perusarjen ja kulut mitä omaan kotiin tulee, isommat hankinnat kaikille teen yleensä minä (esim vaatteet, lomat jne).
Silloin, kun pariskunnan kaikki yhteiseen elämiseen liittyvät ratkaisut perustuvat molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen, ei niiden takana olevien syiden tarvitse aueta ulkopuolisille.
Kummassa roolissa AP mieluummin olisi?
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa on tarkoitus jakaa asioita. Kai sinäkin uudelta naisystävältäsi jotain saat?
Kyllä kyllä sitä reuhkaa mutta ei se kuitenkaan kanna kovin pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi meillä on samanlaiset ajatukset ja kulutustottumukset! Itse olin pienituloinen ilman mitään omaisuutta kun menin naimisiin. Miehellä oli jo maksettu omistusasunto pääkaupunkiseudulla ja hyvät tulot.
Eikä ikinä antanut minun ymmärtää että jotenkin lokkeilisin siivellä. Perustettiin yhteinen tili ja kaikki on yhteistä edelleen yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Autostakin hän puhuu että meidän auto vaikka minulla ei edes ole korttia.
Veljensä taas on pihi, suorastaan itara suurten tulojensa ja omaisuutensa kanssa ja hänen vaimonsa saa kyllä kuulla ostoksistaan vaikka omaa palkkaansa käyttää. Luonnekysymys tuokin,
"Samat kulutustottumukset". Eli miehesi käyttää omia rahojaan, ja sinä käytät miehesi rahoja.
Jos rahatilanne olisi ollut toisin päin, olisit etsinyt varakkaamman miehen.
Kylläpä tulkitset tilannettamme oudosti!
Meillä on yhteinen talous, kumpikaan ei hassaa rahaa mihinkään turhuuteen vaan järkevästi eläen saatoimme jäädä pois työelämästä muutama vuosi ennen eläkeikää. Aikoinaan reissasimme yhteisillä rahoillamme, halvinta vaihtoehtoa ei tarvinnut miettiä vaan mikä oli mukavinta.
Kaikki omaisuutemme on yhteistä enkä käytä mieheni rahoja eikä hän minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa on tarkoitus jakaa asioita. Kai sinäkin uudelta naisystävältäsi jotain saat?
Kyllä kyllä sitä reuhkaa mutta ei se kuitenkaan kanna kovin pitkälle.
Mitä annettavaa sulla on kumppanillesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me emme kumppanin kanssa ole muuttamassa yhteen, mutta taloudelliset tilanteemme ovat melko erilaiset. Tulomme ovat samaa suuruusluokkaa, mutta menomme erilaiset: asun velattomassa omistusasunnossa eikä muutakaan velkaa ole, ja kumppani taas asuu vuokralla, hänellä on vielä jonkin verran kulutusluottoja maksettavana ja yksi lapsi huollettavana. Kulutuksemme on silti melko samanlaista ja haluamme käyttää rahaa samankaltaisiin asioihin. Ikinä ei ole tullut tilannetta, jossa toinen suoraan tai epäsuoraan arvostelisi toisen rahankäyttöä tai olettaisi toisen maksavan omia kuluja. Kun kumpikin luottaa toiseen ja kokee tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti, jokaista euroa ei tarvitse kytätä. Esimerkiksi yhteisellä kesälomareissulla maksoimme kulut puoliksi emmekä laskeneet, valitsiko toinen kaupasta kalliimman limsan kuin toinen. Maksoin myös ilomielin puolet lapsen menoista, koska se oli yhteinen matka ja nautin lapsen mukanaolosta. Tämäkin oli helppo päätös, koska kumppani olisi kyllä maksanut lapsensa kulut, mutta halusin osallistua ja koin sen helpoimmaksi.
Entisen puolison kanssa meillä oli yhteiset rahat, mutta enää en sellaiseen järjestelyyn suostuisi, en ihan periaatteesta. Minulla on omat tulot ja oma omaisuus, josta päätän itse.
Näin se naisilla aina menee. Kun nainen voittaa rahallisesti, jaetaan kaikki. Kun nainen häviäisi, omat tulot ja omat varat.
Et siis ole lukenut ketjua ollenkaan? Tässä monet kertovat nimenomaan päinvastaista. Mutta eipä se taitaisi auttaa. Olet päättänyt, että mielestäsi näin on. Kaikki naiset. Aina. Ja kaikkialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa on tarkoitus jakaa asioita. Kai sinäkin uudelta naisystävältäsi jotain saat?
Kyllä kyllä sitä reuhkaa mutta ei se kuitenkaan kanna kovin pitkälle.
Vapauta hänet etsimään mielekästä parisuhdetta. Sellainen ei selkeästi nyt ole, tai sitten teeskentelet reuhkan vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi meillä on samanlaiset ajatukset ja kulutustottumukset! Itse olin pienituloinen ilman mitään omaisuutta kun menin naimisiin. Miehellä oli jo maksettu omistusasunto pääkaupunkiseudulla ja hyvät tulot.
Eikä ikinä antanut minun ymmärtää että jotenkin lokkeilisin siivellä. Perustettiin yhteinen tili ja kaikki on yhteistä edelleen yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Autostakin hän puhuu että meidän auto vaikka minulla ei edes ole korttia.
Veljensä taas on pihi, suorastaan itara suurten tulojensa ja omaisuutensa kanssa ja hänen vaimonsa saa kyllä kuulla ostoksistaan vaikka omaa palkkaansa käyttää. Luonnekysymys tuokin,
"Samat kulutustottumukset". Eli miehesi käyttää omia rahojaan, ja sinä käytät miehesi rahoja.
Jos rahatilanne olisi ollut toisin päin, olisit etsinyt varakkaamman miehen.
Avioliitossa ei voi olla eri elintasoja. Lain mukaan.
Älä mene naimisiin, jos haluat, ettei toinen elä sinun rahoillasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi meillä on samanlaiset ajatukset ja kulutustottumukset! Itse olin pienituloinen ilman mitään omaisuutta kun menin naimisiin. Miehellä oli jo maksettu omistusasunto pääkaupunkiseudulla ja hyvät tulot.
Eikä ikinä antanut minun ymmärtää että jotenkin lokkeilisin siivellä. Perustettiin yhteinen tili ja kaikki on yhteistä edelleen yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Autostakin hän puhuu että meidän auto vaikka minulla ei edes ole korttia.
Veljensä taas on pihi, suorastaan itara suurten tulojensa ja omaisuutensa kanssa ja hänen vaimonsa saa kyllä kuulla ostoksistaan vaikka omaa palkkaansa käyttää. Luonnekysymys tuokin,
"Samat kulutustottumukset". Eli miehesi käyttää omia rahojaan, ja sinä käytät miehesi rahoja.
Jos rahatilanne olisi ollut toisin päin, olisit etsinyt varakkaamman miehen.Avioliitossa ei voi olla eri elintasoja. Lain mukaan.
Älä mene naimisiin, jos haluat, ettei toinen elä sinun rahoillasi.
Lain mukaan ?
50/50 on niin kauan ok, kunnes on lapsia. Naiset, älkää ikinä tehkö lapsia miehen kanssa, joka ei älyä miten iso taloudellinen isku se on naiselle! Ikinä! Ne lapset on yhteisiä ja se taloudellinen taakka (naisen tulonmenetykset, vaikutukset uraan ja eläkkeeseen) TÄYTYY kantaa yhdessä. Muuten olet pelkkä eteismatto sille miehelle. Ja kuvottavia sellaiset miehet, jotka vaan jatkaa uraansa, tienaamista, eläke kertyy ja sitten kotona lapsia hoitavalta vaimolta odotetaan 50% taloudellista osallistumista. Pellejä.
Vuosituhannen vaihteessa meidän yrityspalvelumyyjä otti vuoden "virkavapaata".
Syy, vaimo sai kommennuksen vuodeksi töihin Islantiin.
Vaimolla oli melkein kolminkertainen palkka verratuna tähän mieheensä.
Vuoden jälkeen ilmestyi jälleen työpaikallemme.
Vierailija kirjoitti:
50/50 on niin kauan ok, kunnes on lapsia. Naiset, älkää ikinä tehkö lapsia miehen kanssa, joka ei älyä miten iso taloudellinen isku se on naiselle! Ikinä! Ne lapset on yhteisiä ja se taloudellinen taakka (naisen tulonmenetykset, vaikutukset uraan ja eläkkeeseen) TÄYTYY kantaa yhdessä. Muuten olet pelkkä eteismatto sille miehelle. Ja kuvottavia sellaiset miehet, jotka vaan jatkaa uraansa, tienaamista, eläke kertyy ja sitten kotona lapsia hoitavalta vaimolta odotetaan 50% taloudellista osallistumista. Pellejä.
Köyhälle kaikki on kallista. Saidalle lapset on tuskallinen projekti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvätuloinen nainen ja vaikka en missään tapailuvaiheessa kerro palkkaani, niin se on joka tapauksessa aika helposti selvitettävissä ainakin jollain tarkkuudella. Raha ei ole itselleni sillä tavalla tärkeää, että haluaisin kerätä sitä lisää ja lisää. Tietysti se helpottaa elämää, mutta ei se mene minkään muun asian edelle. Ja ihmissuhteissa varsinkin olisi aivan ihanaa, jos se kumppani ajattelisi samalla tavalla, siis että kumpikin on ihmisenä jotain aivan muuta kuin paksu tai laiha lompakko.
Itselleni ei ole osunut kohdalle sellaista miestä, joka "kestäisi" sen, että nainen tienaa huomattavasti enemmän. Jossain vaiheessa se kuitenkin nousee esiin, ensin ehkä pienenä piikittelynä, huomautteluna ostoksista, jotkut heittäytyvät marttyyreiksi. Siis selvästi näkee että jokin nyt hiertää mutta harva mies pystyy myöskään analysoimaan syitä tai puhumaan niistä. Ja ennen kuin kukaan ehtii lähteä syyttämään minua siitä että jotenkin nostan tämän raha-asian itse pinnalle, niin sitä en todellakaan tee. Mieluiten en edes puhuisi koko asiasta, vaan hoitaisin maksut silleen hys-hys-tyyliin. Mutta ei käy. Yhteistaloutta en ole edes yrittänyt, ja jos joku taas ehdottaa että etsi sitten vertaistuloinen mies, niin aika toivotonta on. Ihmettelen vain sitä, onko tosiaan niin että mies tuntee alemmuudentuntoa tällaisesssa tilanteessa mutta nainen taas solahtaa siihen luontevammin? Vai onko tämä vain turha yleistys?Joiltain miehiltä menee potenssi!
Kokemusta on....
Kjeh räh :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni perusti uusperheen poikakaverinsa kanssa. Mies oli kahden tytön yh ja siskollani on kolma poikaa. Pojista nuorin oli joka toinen viikko ja kaksi vanhempaa kävi sillon tällön, ehkäpä kerran viikonlopussa syömässä, lopussa eivät enää ollenkaan. Olivat jo vanhempia.
Siskoni päivitteli aikoinaan koska poikaystävänsä piti selviönä että ruokabudjetti on sitten 50/50. Kaikki muuhan oli huushollissa 50/50.
Mies tienasi siskoani paremmin, löytyy omaisuutta sekä sijotuksia. Jos joku tätä miettii.
Vääntöähän siintäkin tuli.
Naiset ovat useasti liian tossuja. Ja alkuun kun ollaan rakastuneita niin helposti viedään kun litran mittaa.
Miehet pitävät päänsä kylmänä rakastuneinakin. Ja vetävät aina kotiinpäin.
Miten perusteli 50/50? Pienituloisen tukee suurempi tuloista?
Muistaakseni että kaikki jaetaan 50/50, niin miksei sitten ruokamenotkin.
Kyllä tuossakin pitää katsoa hieman sitä kulutuksen määrää. Ja jos miehellä 2 lasta, naisella 0, ei ole reilua naisen maksaa puolet ruokakuluista eikö?
Alue: Aihe vapaa
Ehkäpä todellakin.