Lue keskustelun säännöt.
Varallisuuserot parisuhtessa. Pitäisikö vielä yrittää?
Kirjoitin joskus palstalle siitä kuinka erilaiset elintasot eivät ole kumppanille ongelma - kunnes ne ovatkin.
Minulla on siis ok taloudellinen tilanne. Rikas en ole, mutta yli keskituloinen ja säästöjä on.
En ole kiinnostunut yhteen muuttamisesta enkä lasten hankinnasta, ja olen tehnyt nämä asiat jo alussa selviksi. En kuitenkaan nauti kovasti rahaa vaativista asioista, vaan harrastukseni ovat varsin edullisia. En myöskään törsää rahaa matkusteluun tai luksukseen.
Aikaisemmissa parisuhteissa on käynyt niin, että tämä sopii kumppanille mainiosti. Mutta jotenkin se kääntykin siten, että jos muutettaisiin yhteen kivaan asuntoon ja olisi kiva tehdä sitä ja tätä. Sitä ei ole sanottu suoraan kuka maksaisi tästä lystistä isomman osan, mutta selvää on, ettei mainittuja haaveita oltaisi pystytty toteuttamaan 50/50-periaatteella.
On alkanut tuntua siltä, että jos mahdollisuus elintason nostoon miehen kustannuksella on näköpiirissä, opportunisti naisihmisessä herää ennemmin tai myöhemmin.
No, nyt on sellainen tilanne, että olen tavannut kivan naisen ja tämä on kääntymässä parisuhteeksi. Tätä ei ole yhdessä julistettu, mutta tapailua on jatkunut sen verran aikaa, että on aika sellaisesta puhua. Mutta elintasomme ovat erilaiset, minulla enemmän tai vähemmän keskiluokkainen ja kumppanillani ei.
Sydän sanoo, että älä murehdi tuollaisista. Mutta sisäinen hälytyskello soi ja sanoo, että jossain vaiheessa herääkin keskustelu siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä yhdessä jos...
Kommentit (1113)
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, usein miehet luistelevat kotitöistä, jos voivat. Moni mies ei niitä kotitöitä ole tehnyt, vaikka vaimo on polvillaan rukoillut. Moni mies ei arvosta naisen tekemää palkka- tai kotityötä yhtä paljon kuin omaa (isompipalkkaista) työtään tai sitten omia tekemiään kotitöitä. Jos mies hoitaa lapsiaan yhden illan, se on maailman luokan suoritus, mutta jos nainen hoitaa lapsiaan viikon putkeen, niin eihän se mitään, niinhän sen kuuluukin, mitäs siinä valittelet.
Oon nähnyt läheltä aviomiehen suorituksen, jossa hän vältteli kotitöitä ja lastenhoitotyötä niin ahkerasti, että tuli aiheuttaneeksi itselleen avioeron. Oli uskomatonta havaita vuosien mittaan, kuinka miehen mielestä kotitöiksi riitti, että maksaa puolet perheen menoista ja kaiken kotona tehtävän työn piti hänen mielestään tehdä perheen äidin.
Laskujen maksun suhteen on havaittavissa, että usein miesten ruoka- ja vesikustannukset ovat usein huomattavasti isommat. Miehet syövät enemmän ja usein tarvitsevat suihkuakin enemmän.
Jos eroaisin ja haluaisin uudelleen pariutua, todennäköisesti ehdottaisin miehelle, että asutaan minun isossa ja hyvässä asunnossani, josta maksan yhtiövastikkeen ja muut kulut, mutta maksa sinä kaikki muu yhteinen: ruoka, vesi, sähkö, auto jne. Puoliksi voidaan maksaa matkat ja huvitukset. Jokainen maksaa itse oman harrastuksensa. Puoliksi tehdään KAIKKI kotityöt.
Ruoka- ja vesikustannukset ovat suuremmat…voi hyvänen aika..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä noista ruoka, vesi ja olut kustannuksista tulee vuosien saatossa sievoinen summa. Samalla kun mies ei suostu että pikkuhousunsuojapaketti menee yhteiseltä tililtä, olisi ruokaan menevästä rahasta valittaminen nillittämistä. Eikös vaan?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noista ruoka, vesi ja olut kustannuksista tulee vuosien saatossa sievoinen summa. Samalla kun mies ei suostu että pikkuhousunsuojapaketti menee yhteiseltä tililtä, olisi ruokaan menevästä rahasta valittaminen nillittämistä. Eikös vaan?
Niin ja muilta näitä menoja ei ole lainkaan..uskomatonta..loputonta jos tälle linjalle lähtee..kukin tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noista ruoka, vesi ja olut kustannuksista tulee vuosien saatossa sievoinen summa. Samalla kun mies ei suostu että pikkuhousunsuojapaketti menee yhteiseltä tililtä, olisi ruokaan menevästä rahasta valittaminen nillittämistä. Eikös vaan?
Niin ja muilta näitä menoja ei ole lainkaan..uskomatonta..loputonta jos tälle linjalle lähtee..kukin tyylillään.
Kyllä. Olen aivan samaa mieltä. Ja juuri siitä on tässä aloituksessa kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myötä- ja vastoinkäymisissä". Näinhän se on. Silloin ei pitäisi tätä vannoa jos jo etukäteen tietää, että ei ole vastoinkäymisissä toisen tukena. Muullakin tavoin kuin sanoilla. Ja vaikka ei olisi ihan kirkossakaan papin edessä vannottu, niin sama periaate pitäisi olla jos yhteistä elämää eletään.
Sivusta huomautan, ettei kaikki 50-50 parit ajattele, ettei hädän hetkellä voida olla toisen tukena myös taloudellisesti. Aika usein ajatus on, että molemmat maksaa omansa kun ollaan molemmat töissä, ja jos jäädään työttömäksi, niin tietysti toinen jeesaa.
Eikä se tasajako ole aina sen parempituloisen vaatimus. Joskus se pienempituloinen ihan haluaa elää omalla tulotasollaan ja taloudellisesti itsenäisesti. Erityisesti niissä suhteissa, joissa mies on se pienempituloinen osapuoli tämä voi olla ihan kunnia-asiakin.
Lähtökohtaisesti kumppanuudessa 50-50-malli on tasapuolinen ja reilu. Tuloerot ovat normaaleja ja niistä varmaan arjessa joustetaan tilanteen mukaan ainakin hiukan. Se, että automaattisesti ollaan vaatimassa toiselta rahaa, kuulostaa hyväksikäytöltä. Riippumatta sukupuolesta. Yhteiset menot puoliksi, loput ns omia rahoja. Tilanteen mukaan joustetaan. Sillä ollaan menty ja hyvin toimii.
Niin, tässä ketjussa monet puhuvat sitä vastaan, ettei saa vaatia toiselta, varakkaamalta, elatusta. Mutta kukaan ei ole sellaista ketjussa myöskään vaatinut. Ap pelkää, että häneltä ehkä tulevaisuudessa aletaan vaatia jotain. Ilman, että sellaisia merkkejä edes on vielä.
Suurin osa kommenteista taitaa olla niitä, missä vedotaan rakkauteen: suurempituloisen tulee elättää. Ikäänkuin se olisi velvollisuus. Luulen, että se mietityttää monia. Siihen ei ole kenelläkään mitään velvollisuutta. Jokainen ihminen kantaa vastuun itsestään. Tottakai lapsien ja yhteisen elämisen asiat tulee sopia. Ihmiset tuntuvat purkavan täällä omia voimakkaita tuntojaan. Hyvä niin.
Kenelläkään ei ole velvollisuus mennä parisuhteeseen. Mutta jos haluaa parisuhteen, sellaisen pitkäkestoisen ja syvällisen, pitää ymmärtää sen jaetun elämän realiteetit. Myös sen, että saattaa itsekin joskus olla heikoilla ja toivoa siltä toiselta jotain enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenpa seurannut tälläisen pariskunnan elämää, jossa varakkaampi kyykytti pari vuosikymmentä toista. Mitenpäs sitten kävikään, varakkaampi sai potkut ja sairastui siihen päälle. Aika nopeasti oli syöty ne varat, kun elämä oli ollut hulppeaa. Pakko alkaa realisoimaan omaisuutta, lähti mopoa ja venettä, sen arvoisia kun ne sitten enää olivat.
Kävi mielessä, että jos järkevästi olisi eletty niin, että kestävää yhteistä perustaa olisi rakennettu, ei tuokaan olisi ollut noin korkealta pudotus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myötä- ja vastoinkäymisissä". Näinhän se on. Silloin ei pitäisi tätä vannoa jos jo etukäteen tietää, että ei ole vastoinkäymisissä toisen tukena. Muullakin tavoin kuin sanoilla. Ja vaikka ei olisi ihan kirkossakaan papin edessä vannottu, niin sama periaate pitäisi olla jos yhteistä elämää eletään.
Sivusta huomautan, ettei kaikki 50-50 parit ajattele, ettei hädän hetkellä voida olla toisen tukena myös taloudellisesti. Aika usein ajatus on, että molemmat maksaa omansa kun ollaan molemmat töissä, ja jos jäädään työttömäksi, niin tietysti toinen jeesaa.
Eikä se tasajako ole aina sen parempituloisen vaatimus. Joskus se pienempituloinen ihan haluaa elää omalla tulotasollaan ja taloudellisesti itsenäisesti. Erityisesti niissä suhteissa, joissa mies on se pienempituloinen osapuoli tämä voi olla ihan kunnia-asiakin.
Lähtökohtaisesti kumppanuudessa 50-50-malli on tasapuolinen ja reilu. Tuloerot ovat normaaleja ja niistä varmaan arjessa joustetaan tilanteen mukaan ainakin hiukan. Se, että automaattisesti ollaan vaatimassa toiselta rahaa, kuulostaa hyväksikäytöltä. Riippumatta sukupuolesta. Yhteiset menot puoliksi, loput ns omia rahoja. Tilanteen mukaan joustetaan. Sillä ollaan menty ja hyvin toimii.
Niin, tässä ketjussa monet puhuvat sitä vastaan, ettei saa vaatia toiselta, varakkaamalta, elatusta. Mutta kukaan ei ole sellaista ketjussa myöskään vaatinut. Ap pelkää, että häneltä ehkä tulevaisuudessa aletaan vaatia jotain. Ilman, että sellaisia merkkejä edes on vielä.
Suurin osa kommenteista taitaa olla niitä, missä vedotaan rakkauteen: suurempituloisen tulee elättää. Ikäänkuin se olisi velvollisuus. Luulen, että se mietityttää monia. Siihen ei ole kenelläkään mitään velvollisuutta. Jokainen ihminen kantaa vastuun itsestään. Tottakai lapsien ja yhteisen elämisen asiat tulee sopia. Ihmiset tuntuvat purkavan täällä omia voimakkaita tuntojaan. Hyvä niin.
Taitaa olla niin, että suurin osa meistä suurituloisista haluaa elättää. Mitä iloa on esim. harrastuksesta, jonka tietää paljon kiinnostavan toistakin, mutta menee sinne yksin? Tai hienosta matkasta, jonne toinen ei pääse? Syödä hyvää ruokaa ja jättää toinen ilman?
On selvää, että koska olen suurituloisempi, maksan enemmän. Siinä ei ole kahta kysettä, eikä se harmita. Itsellä syy kyllä on ihan rakkaus, ei siihen vedota tarvitse, se vaan on.
Eikä ne matkat tai illalliset ole varsinaisesti elättämistä. Ne ovat vapaaehtoista toimintaa, joita ilmankin elää. Elämässä extraa.
En tiedä ketään, jolla ei olis ikinä mitään tuloja. Se, jos varakkaampi haluaa elää pihisti sen vähempituloisen mukaan, on ihan valintakysymys.
Minkälainen parisuhde on, jos varakkaampi aina itekseen hurvittelee...sanotaanko sellaista edes parisuhteeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä nämä, jotka hysteerisesti haluavat vain kasvattaa pankkitiliään tulee aika vaatimattomista oloista. He oikeasti kuvittelevat, että raha tuo turvaa ja onnellisuutta. Jossain määrin tietysti tuokin, mutta kun on ikänsä elänyt rahapiireissä, tietää, että voi se tuoda paljon muutakin. Kaikkein onnettomimmat ihmiset, joita itse tunnen, ovat omia sukulaisiani, joilla on rahakas tausta. Aika moni on omaa onnettomuuttaan onnistunut tuhlaamaankin sen turvansa.
Joo, voisin kirjoittaa kirjan/käsikirjoituksen sukulaisistani, tehtailijaperheestä. Se kuuloistais saippualta tyyliin Dallas/Dynastia.
Opin jo lapsena, ettei raha sovi kaikille. Eräs sukulainen voitti loton pääpotin. Sanoi, että elämän alamäki alkoi siitä. Siipeilijät tulivat kuvaan mukaan, eikä enää erottanut vilpitöntä ihmistä siipeilijästä.
Yhteinen tili johon kummatkin laittaa samanverran rahaa, näillä rahoilla sitten maksetaan yhteiset asiat kuten ruoka ja matkat, YHTEISET Laskut. Oma näkemys miehenä on että esimerkiksi meikit eivät ole semmoinen yhteinen asia. Toinen mikä pitää miettiä etukäteen on asunnon omistaminen jos on omistus asunto kumpi sen omistaa vai puoliksi? Ja etukäteen sopia vuokrasta jos asunto on jommankumman(kannattaa myös ottaa erotilanteessa huomioon tuo asunnon omistus).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen tili johon kummatkin laittaa samanverran rahaa, näillä rahoilla sitten maksetaan yhteiset asiat kuten ruoka ja matkat, YHTEISET Laskut. Oma näkemys miehenä on että esimerkiksi meikit eivät ole semmoinen yhteinen asia. Toinen mikä pitää miettiä etukäteen on asunnon omistaminen jos on omistus asunto kumpi sen omistaa vai puoliksi? Ja etukäteen sopia vuokrasta jos asunto on jommankumman(kannattaa myös ottaa erotilanteessa huomioon tuo asunnon omistus).
Yleensä parisuhteessa yhdessä asuessa jaetaan tavalla tai toisella asumisen kulut (ellei ole kokonaan yhteistä taloutta), eikä makseta vuokraa.
Vuokratuloista tulee myös maksaa n. 30 % veroa. Että ei ole kovin järkevä järjestely taloudellisestikaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen tili johon kummatkin laittaa samanverran rahaa, näillä rahoilla sitten maksetaan yhteiset asiat kuten ruoka ja matkat, YHTEISET Laskut. Oma näkemys miehenä on että esimerkiksi meikit eivät ole semmoinen yhteinen asia. Toinen mikä pitää miettiä etukäteen on asunnon omistaminen jos on omistus asunto kumpi sen omistaa vai puoliksi? Ja etukäteen sopia vuokrasta jos asunto on jommankumman(kannattaa myös ottaa erotilanteessa huomioon tuo asunnon omistus).
Yleensä parisuhteessa yhdessä asuessa jaetaan tavalla tai toisella asumisen kulut (ellei ole kokonaan yhteistä taloutta), eikä makseta vuokraa.
Vuokratuloista tulee myös maksaa n. 30 % veroa. Että ei ole kovin järkevä järjestely taloudellisestikaan...
Minusta ei olla silloin kyllä parisuhteessa, jos asuinkumppani on vuokralainen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja nuo meikitkin on vähän hankala rajanvetokohta. Esim. meillä (päättyneessä suhteessa) mies piti omia kosmetiikkoja yhteisenä kuluna, kun "hän vaan tällaisia halpoja käyttää" ja sitten taas minun olikin minun omia kuluja, kun "ne on kalliimpia". Mutta entä sitten kun hän onkin atoopikko ja tarvitsee vähän parempaa rasvaa (ja suhtautuu fobian tasolla aurinkoon ja läträä aurinkorasvaa puoli purkkia päivässä) ja toisaalta tyttäret käyttävät ihan sivereenisti minun kosmetiikkojani.
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen tili johon kummatkin laittaa samanverran rahaa, näillä rahoilla sitten maksetaan yhteiset asiat kuten ruoka ja matkat, YHTEISET Laskut. Oma näkemys miehenä on että esimerkiksi meikit eivät ole semmoinen yhteinen asia. Toinen mikä pitää miettiä etukäteen on asunnon omistaminen jos on omistus asunto kumpi sen omistaa vai puoliksi? Ja etukäteen sopia vuokrasta jos asunto on jommankumman(kannattaa myös ottaa erotilanteessa huomioon tuo asunnon omistus).
Mä en miehenä ymmärrä tämmöistä ollenkaan. Jos kaupassa ollaan ja hän heittää koriin jonkun naamarasvan tai ripsivärin en kai mä aikuinen työssä käyvä mies ala moisesta nillittää. Ne on hänen päivittäistavaroita! Onhan muakin niiden hinnat joskus huvittanut, mutta ei hänkään nillitä, jos heitän sikspäkin tai mäyräkoiran, vaikka ei kaljaa koskaan juo.
Me asuttiin eka vuosi mun pienessä asunnossa, sillä olin ostanut sen vasta, mentiin yhteen kun puoli vuotta oltiin tapailtu. Mun ei kannattanut verojen takia myydä asuntoa vielä. Vaimo ei valittanut kertaakaan. Seuraavat onkin ostettu puoliksi ja se, kumpi laittaa enemmän on vaihdellut. Nyttemmin mä maksan jonkun 400 enemmän ja se on enemmän kuin fine.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteinen tili, mihin kumpikin laittaa saman summan joka kuukausi. Sieltä maksetaan kaikki yhteiset kulut ja kaupassa niin ripsarit kuin mäyräkoiratkin. Hintojen vuorotellessa. Tästä tarkempi taso on kyllä nillitystä. Kuka jaksaa arjessa pohtia moisia.
En saa kiinni tuosta rahakeskeisestä ajattelutavasta. Toisella on aina enemmän jotain, sisustussilmä, lihaksia, ruuanlaittotaitoa, kärsivällisyyttä. Mielestäni kaikki jaetaan ja vahvuuksia käytetään sen mukaan mikä on oma vahvuus. Jos menestyt hyvin töissä, se on kiva. Jos on rahaa, sekin on ihan kiva. Silti raha on vain yksi sivuseikka silloin kun toista rakastaa. Itse työssäkäyvänä naisena olen elättänyt työtöntä miestäni jo 1,5v, hän opiskelee ja tekee ruokaa ja hoitaa lapsia. Matkustellaan mun rahoilla. Raha on välttämättömyys mutta ei avain onneen, vaan pelkästään yksi ratas toimivassa arjessa. Rakkaus on kaikista tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, usein miehet luistelevat kotitöistä, jos voivat. Moni mies ei niitä kotitöitä ole tehnyt, vaikka vaimo on polvillaan rukoillut. Moni mies ei arvosta naisen tekemää palkka- tai kotityötä yhtä paljon kuin omaa (isompipalkkaista) työtään tai sitten omia tekemiään kotitöitä. Jos mies hoitaa lapsiaan yhden illan, se on maailman luokan suoritus, mutta jos nainen hoitaa lapsiaan viikon putkeen, niin eihän se mitään, niinhän sen kuuluukin, mitäs siinä valittelet.
Oon nähnyt läheltä aviomiehen suorituksen, jossa hän vältteli kotitöitä ja lastenhoitotyötä niin ahkerasti, että tuli aiheuttaneeksi itselleen avioeron. Oli uskomatonta havaita vuosien mittaan, kuinka miehen mielestä kotitöiksi riitti, että maksaa puolet perheen menoista ja kaiken kotona tehtävän työn piti hänen mielestään tehdä perheen äidin.
Laskujen maksun suhteen on havaittavissa, että usein miesten ruoka- ja vesikustannukset ovat usein huomattavasti isommat. Miehet syövät enemmän ja usein tarvitsevat suihkuakin enemmän.
Jos eroaisin ja haluaisin uudelleen pariutua, todennäköisesti ehdottaisin miehelle, että asutaan minun isossa ja hyvässä asunnossani, josta maksan yhtiövastikkeen ja muut kulut, mutta maksa sinä kaikki muu yhteinen: ruoka, vesi, sähkö, auto jne. Puoliksi voidaan maksaa matkat ja huvitukset. Jokainen maksaa itse oman harrastuksensa. Puoliksi tehdään KAIKKI kotityöt.Ruoka- ja vesikustannukset ovat suuremmat…voi hyvänen aika..
Älähän nytten riemastu.
Jos maksetaan jämpisti kaikesta 50/50, mikä on näköjään niin tärkeää suomipojalle, niin miksi naisen pitää maksaa osan miehenki syömisistä?
Tekee varmasti pari sataa euroa extraa vuodessa, ja jos isompi karju kyseessä niin enemmän. Nämäkö naisen pitää maksaa anteliaisuuttaan? Sen lisäksi että pitää tehdä enemmän kotitöitä, ettei se kämppä muutu sikalaksi.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä nämä, jotka hysteerisesti haluavat vain kasvattaa pankkitiliään tulee aika vaatimattomista oloista. He oikeasti kuvittelevat, että raha tuo turvaa ja onnellisuutta. Jossain määrin tietysti tuokin, mutta kun on ikänsä elänyt rahapiireissä, tietää, että voi se tuoda paljon muutakin. Kaikkein onnettomimmat ihmiset, joita itse tunnen, ovat omia sukulaisiani, joilla on rahakas tausta. Aika moni on omaa onnettomuuttaan onnistunut tuhlaamaankin sen turvansa.
Kai niissä varakkaissakin löytyy saitoja lokkeja. Vai mitenkä sitä rahaa on saatu aikoinaan suvuissa kasaan.
Hyvin pätee sanonta;
Helpompi kamelin päästä läpi neulansilmästä, entäpä rikkaan taivaaseen.
Vierailija kirjoitti:
En saa kiinni tuosta rahakeskeisestä ajattelutavasta. Toisella on aina enemmän jotain, sisustussilmä, lihaksia, ruuanlaittotaitoa, kärsivällisyyttä. Mielestäni kaikki jaetaan ja vahvuuksia käytetään sen mukaan mikä on oma vahvuus. Jos menestyt hyvin töissä, se on kiva. Jos on rahaa, sekin on ihan kiva. Silti raha on vain yksi sivuseikka silloin kun toista rakastaa. Itse työssäkäyvänä naisena olen elättänyt työtöntä miestäni jo 1,5v, hän opiskelee ja tekee ruokaa ja hoitaa lapsia. Matkustellaan mun rahoilla. Raha on välttämättömyys mutta ei avain onneen, vaan pelkästään yksi ratas toimivassa arjessa. Rakkaus on kaikista tärkeintä.
Luuletko että miehesi olisi yhtä antavainen jos tilanne olisi toisinpäin?
Vierailija kirjoitti:
Tuloerot ovat hankalia ystävyyssuhteissakin puhumattakaan parisuhteesta. Ainoa ratkaisu on etsi suurinpiirtein samatuloinen tai varakkaampi nainen tai suostua sponsoroimaam köyhempää kumppania.
Tässä taitaa vaan mennä sitten se apn haluama valta asetelma pilalle. Köyhää naista on helpompi manipuloida ja alistaa tahtoonsa. Varakkaampaa naista on hankalampi painostaa seksiin tai saada katsomaan tökeröä käytöstä sormien läpi. Köyhempi on helpommin ohjailtavissa ja käytettävissä. Ymmärrän hyvin miksi aplla on niin vaikeaa kun ei voi saada helppoa ja varakasta naista samassa paketissa. Ratkaisu olisi kohdella naista rakastavasti mutta ap ei kykene rakastamaan edes itseään kun materia on tärkeämpää.
On tässä kyllä niin iso merkitys perheellä. Tunnen lapsettoman pariskunnan, joka teki nyt 55 +, en tiedä tarkkoja ikiänsä, semmoisen diilin, että vaimo jää kotiin ja mies on vielä muutaman vuoden töissä. Vaimo sanoutui irti töistään, vaikka oli hyvä palkka ja paikka. Mies on suunnilleen varmaan samantuloinen, mutta hän vielä tienaa vähän parempaa eläkettä.
Vaimo on hyvin tyyttyväinen, sanoi, että mm. ensi kertaa elämässään nauttii kodin siivoamisesta ja kunnon yöunista. Vaimon tiedän myös saaneen perintöä, joten täysin miehensä varaan ei ole heittäytynyt, mutta entiseen verrattuna mies kyllä useammin näkyy ruokakaupassa tai maksaa ravintolassa, eli varmaan tuon verran vaimoaan sponssaa.
Juttelin miehen kanssa harmittaako tilanne, johon hän sanoi, että ei yhtään. Vaimo oli rankoissa matkatöissä, joten nyt on ihanaa, kun saa kotona vaikka kokeilla erilaisia ruokareseptejä ja vastaavaa, mihin ei aiemmin riittänyt energia. Nauroi, että oli kiva istua hyvän ruuan äärellä puutarhassa, jossa oli upeasti laitetut kukkapenkit.
Tuo on oma unelmani, mutta oma mies ei ikinä suostuisi moiseen vaan kyllä vaatii, että minäkin teen töitä niin kauan kuin pystyn.