Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Varallisuuserot parisuhtessa. Pitäisikö vielä yrittää?
Kirjoitin joskus palstalle siitä kuinka erilaiset elintasot eivät ole kumppanille ongelma - kunnes ne ovatkin.
Minulla on siis ok taloudellinen tilanne. Rikas en ole, mutta yli keskituloinen ja säästöjä on.
En ole kiinnostunut yhteen muuttamisesta enkä lasten hankinnasta, ja olen tehnyt nämä asiat jo alussa selviksi. En kuitenkaan nauti kovasti rahaa vaativista asioista, vaan harrastukseni ovat varsin edullisia. En myöskään törsää rahaa matkusteluun tai luksukseen.
Aikaisemmissa parisuhteissa on käynyt niin, että tämä sopii kumppanille mainiosti. Mutta jotenkin se kääntykin siten, että jos muutettaisiin yhteen kivaan asuntoon ja olisi kiva tehdä sitä ja tätä. Sitä ei ole sanottu suoraan kuka maksaisi tästä lystistä isomman osan, mutta selvää on, ettei mainittuja haaveita oltaisi pystytty toteuttamaan 50/50-periaatteella.
On alkanut tuntua siltä, että jos mahdollisuus elintason nostoon miehen kustannuksella on näköpiirissä, opportunisti naisihmisessä herää ennemmin tai myöhemmin.
No, nyt on sellainen tilanne, että olen tavannut kivan naisen ja tämä on kääntymässä parisuhteeksi. Tätä ei ole yhdessä julistettu, mutta tapailua on jatkunut sen verran aikaa, että on aika sellaisesta puhua. Mutta elintasomme ovat erilaiset, minulla enemmän tai vähemmän keskiluokkainen ja kumppanillani ei.
Sydän sanoo, että älä murehdi tuollaisista. Mutta sisäinen hälytyskello soi ja sanoo, että jossain vaiheessa herääkin keskustelu siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä yhdessä jos...
Kommentit (1141)
No siis, niinku joku täällä kommentoikin, kai sinäkin siltä naiselta jotain saat? Muutakin kuin ruokaa. Tai kai sinäkin välillä laitat ruokaa hänelle? Ehkä tuo oli vihjaus, että voisit välillä tehdä niin, etkä aina tulla hänen luokseen syömään, kun sinulla on varaa ruokkia itsesi? Mutta tokihan ihmiset, jotka siipeilee toisten rahoilla antamatta itse yhtään mitään on ikäviä. Miehiäkin niissä loiseläjissä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo pistää miettimään, että miksi olla suhteessa, kun on kitkerä ja kateellinen toiselle, kun sillä on lyhyemmät työpäivät ja vähemmän rahaa tms. Mites kaikki muut asiat? Tuossa vaiheessa ei varmaan ole mitään rakkauttakaan, että parempi erota. Kai raha-asioista voi sopia ja puhua ja olisi järkevää jos aikoo muuttaa yhteen tai tämmöistä. Että tietää mihin menee.
Puhukaa nyt ensin itsenne kanssa, että mitä siltä parisuhteelta haluatte!
Riittääkö miehelle, että on ylipäätään joku elämän sulostuttaja, herttainen, naisellinen kotihengetär? Äiti tuleville lapsille?
Pitääkö olla näyttävä palkintovaimo?
Urheilukaveri? Nörttikaveri? Raksakaveri?
Hoivaajavaimo?
Piinkova, hyväpalkkainen bisnesnainen?
Uraan keskittyvä asiantuntija?
Kyselkää sitten palkat ja puristelkaa toisessa kädessä taskulaskinta ja toisessa vaikka ...piip ja yrittäkää jäsennellä.
Vai olisiko vaan paras olla yksin ja miettiä pelkästään niitä sijoituksia!
Vierailija kirjoitti:
Tuo pistää miettimään, että miksi olla suhteessa, kun on kitkerä ja kateellinen toiselle, kun sillä on lyhyemmät työpäivät ja vähemmän rahaa tms. Mites kaikki muut asiat? Tuossa vaiheessa ei varmaan ole mitään rakkauttakaan, että parempi erota. Kai raha-asioista voi sopia ja puhua ja olisi järkevää jos aikoo muuttaa yhteen tai tämmöistä. Että tietää mihin menee.
"Se pistää miettimään
kun jotain yrittää
ja silti ulos jää
yhtenään"
Tarttiskohan ap:nkin tehdä tällä kertaa itse jotain toisin? Vääntää oma aivovastaanotin vähän toiseen taajuuteen. Ja kaikkien muidenkin, joiden mielestä naiset ne vain haluaa miesten rahat ja luulevat, että eronsakin johtuivat tästä.
Miettiä, että mikä se todellinen oma panos, anti ja sitoutuminen siihen naiseen ja suhteeseen todella oikein oli. Vai oliko sitä niin kauheasti ollenkaan.
Tämä ketju on saanut suuren suosion, hyvä niin. Lähinnä nykyään itsellisenä naisena nämä miesten kommentit lähinnä naurattaa. Olen aina tienannut paremmin kuin miesystäväni. Ja ihan mielelläni aina tarjonnut ja edelleenkin mielelläni tarjoan hyville ystäville ja hyville ihmisille, eikä se ole minulta millään lailla pois. Päinvastoin , on mukavampi syödä hyvin seurassa kuin yksin. Mutta sitten on näitä toisinajattelijoita.
Enemmistö noista sijoituksistaan rakastuneista miehistä on aivan kelvottomia parisuhteeseen. Ovat yleensä näitä minä minä ja minun muna-miehiä. Jos osaisin pilapiirtää, niin piirtäisin sellaisen vanhan ajan karikatyyrin miehestä, joka kirkuu kuin pallejaan vietäisiin ,kun nainen olettaa miehen maksavan sen kahden euron kahvin silloin harvoin kun yhdessä ulkona käydään.
Sama sijoitusexpertti nimittäin syö silmäänsä räpäyttämättä sen naisensa luona aamiaiset tuoremehuineen, munakkaineen , kahvineen ja sen jälkeen tietysti herkullisen naisen valmistaman lounaan useampana viikonloppuna peräkkäin . Pitkän rakkauden täyteisen iltapäivän jälkeen tilataan noutopizza, jonka tietenkin nainen maksaa, koska ollaan hänen luonaan ja nautitaan ( sen naisen hankkimat ) hyvät punaviinit sen kanssa. Ihana rentouttava viikonloppu on takana .
Sitten nähdään viikolla kiireisen työn ohella vaikkapa kahvilassa, ja molemmat maksavat sen kahvinsa itse. Tietenkin , koska tasa-arvo. Ja mielessään mies miettii, että minähän en mitään kahveja rupea naiselle tarjoamaan. Maksakoon kahvinsa niin tasan itse. Koska onhan nuo naiset varsinaisia lokkeja, juu.
Tuohan on samalla tosi symbolista, että aivan konkreettista, että tuo eräskin mies todella haluaa sijoittaa ne omat rahansa muualle, kuin omaan parisuhteeseen ja yhteiselämään, joka tiukasti 50 / 50 , ...siis rahan suhteen....ainakin miehen laskujen mukaan... ja muissa asioissahan se nainen voi sitten tehdä paljon enemmän, eikä haittaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on taas ihan ihmeelliselle vauvapalstatasolle levinnyt keskustelu. Tosielämässä ympärilläni näen runsaasti pariskuntia, joilla ei tällaisia ongelmia näyttäisi olevan. Pystytään viettämään kesälomaa ja joulua, tarjoamaan lapsille harrastusvälineet ja lomamatkat, vanhempana yhteinen mummola ja tukemaan kumppania sairauksissa.
Mitään tällaista ei voi saavuttaa, jos elämän suurin arvo on laskelmointi ja kuinka itse (mutta ei puoliso!) saavuttaa hyödyn. Tosielämässä näen sen rakkauden, jonka tätä lukiessa luulin kadonneen.
Kannattaa olla tarkkana joo, ettet joudu maksumieheksi.
Mahdollisen tulevan avopuolisosi taas kannattaa olla tarkkana, ettei ala piikomaan sinulle ilmaiseksi. Monesti nämä rahamiehet, jotka eivät halua maksaa isompaa osuutta yhteisistä kuluista, kummasti jotenkin kuvittelevat, että 100% kotitöistä kuuluu naiselle. Koska tekishän se nainen niitä kotitöitä yksin asuessaankin. Ja se osaakin ne jotenkin paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myötä- ja vastoinkäymisissä". Näinhän se on. Silloin ei pitäisi tätä vannoa jos jo etukäteen tietää, että ei ole vastoinkäymisissä toisen tukena. Muullakin tavoin kuin sanoilla. Ja vaikka ei olisi ihan kirkossakaan papin edessä vannottu, niin sama periaate pitäisi olla jos yhteistä elämää eletään.
Sivusta huomautan, ettei kaikki 50-50 parit ajattele, ettei hädän hetkellä voida olla toisen tukena myös taloudellisesti. Aika usein ajatus on, että molemmat maksaa omansa kun ollaan molemmat töissä, ja jos jäädään työttömäksi, niin tietysti toinen jeesaa.
Eikä se tasajako ole aina sen parempituloisen vaatimus. Joskus se pienempituloinen ihan haluaa elää omalla tulotasollaan ja taloudellisesti itsenäisesti. Erityisesti niissä suhteissa, joissa mies on se pienempituloinen osapuoli tämä voi olla ihan kunnia-asiakin.
Lähtökohtaisesti kumppanuudessa 50-50-malli on tasapuolinen ja reilu. Tuloerot ovat normaaleja ja niistä varmaan arjessa joustetaan tilanteen mukaan ainakin hiukan. Se, että automaattisesti ollaan vaatimassa toiselta rahaa, kuulostaa hyväksikäytöltä. Riippumatta sukupuolesta. Yhteiset menot puoliksi, loput ns omia rahoja. Tilanteen mukaan joustetaan. Sillä ollaan menty ja hyvin toimii.
Niin, tässä ketjussa monet puhuvat sitä vastaan, ettei saa vaatia toiselta, varakkaamalta, elatusta. Mutta kukaan ei ole sellaista ketjussa myöskään vaatinut. Ap pelkää, että häneltä ehkä tulevaisuudessa aletaan vaatia jotain. Ilman, että sellaisia merkkejä edes on vielä.
Vierailija kirjoitti:
Tää on taas ihan ihmeelliselle vauvapalstatasolle levinnyt keskustelu. Tosielämässä ympärilläni näen runsaasti pariskuntia, joilla ei tällaisia ongelmia näyttäisi olevan. Pystytään viettämään kesälomaa ja joulua, tarjoamaan lapsille harrastusvälineet ja lomamatkat, vanhempana yhteinen mummola ja tukemaan kumppania sairauksissa.
Mitään tällaista ei voi saavuttaa, jos elämän suurin arvo on laskelmointi ja kuinka itse (mutta ei puoliso!) saavuttaa hyödyn. Tosielämässä näen sen rakkauden, jonka tätä lukiessa luulin kadonneen.
Me, joilla näin on itsestään selvästi olemme menneet nuorena yhteen, ilman tindereitä ja nettejä. Useimmiten monet ovat aloittaneet aika vaatimattomasti ja siinä kohtaa on helppo ymmärtää, että molempien jokainen penni tarvitaan. He, jotka siinä vaiheessa alkoivat perseilemään rahalla yleensä päätyivätkin eroon. Rahan merkitys ymmärretään siis kyllä ja ennen kaikkea se, että käytön tulee olla reilua ja turvallista myös toiselle.
Lisäksi epäilen, että ihmiset myös uskaltavat paremmin nähdä mahdollisuutensa ja toteuttaa niitä. On aina ollut monia, jotka ovat perustaneet perheen kun se on tapana ja sitten salassa harmitelleet,miten paljon omia resursseja se syö. Nykyään näin ei tehdä.
En siis osaa arvioida, kuka on onnellisempi tai onnellinen ylipäätään. Mutta sen voin sanoa, että nyt kun itselleni iski tämä tavallinen kuuskymppisen työttömyys, jolle ei loppua näy, olen hyvin onnellinen, että kuulun tuohon ensiksi mainittuun ryhmään. Meillä on säästöjä, käytän omani ensin ja jos ne eivät jostain syystä eläkkeelle kanna, mieheni auttaa. Auttaa jo nyt niin, että lakkaan maksamasta kuukausittain ok kodin kustannuksia, maksan vain oman sijoitusasuntoni (joka toimii kakkaskotina) vastikkeet.
Summana: parisuhteilu on muuttunut. Ap ilmeisesti kuuluu hyvin yksinkin viihtyvään tyyppiin, joten se on aivan ok. Mutta pitää sitten ymmärtää, että suhde on erilainen kuin heillä, jotka ovat koko elämänsä rakentaneet yhteisen tulevaisuuden varaan, yhdessä, ei enimmäkseen yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myötä- ja vastoinkäymisissä". Näinhän se on. Silloin ei pitäisi tätä vannoa jos jo etukäteen tietää, että ei ole vastoinkäymisissä toisen tukena. Muullakin tavoin kuin sanoilla. Ja vaikka ei olisi ihan kirkossakaan papin edessä vannottu, niin sama periaate pitäisi olla jos yhteistä elämää eletään.
Sivusta huomautan, ettei kaikki 50-50 parit ajattele, ettei hädän hetkellä voida olla toisen tukena myös taloudellisesti. Aika usein ajatus on, että molemmat maksaa omansa kun ollaan molemmat töissä, ja jos jäädään työttömäksi, niin tietysti toinen jeesaa.
Eikä se tasajako ole aina sen parempituloisen vaatimus. Joskus se pienempituloinen ihan haluaa elää omalla tulotasollaan ja taloudellisesti itsenäisesti. Erityisesti niissä suhteissa, joissa mies on se pienempituloinen osapuoli tämä voi olla ihan kunnia-asiakin.
Lähtökohtaisesti kumppanuudessa 50-50-malli on tasapuolinen ja reilu. Tuloerot ovat normaaleja ja niistä varmaan arjessa joustetaan tilanteen mukaan ainakin hiukan. Se, että automaattisesti ollaan vaatimassa toiselta rahaa, kuulostaa hyväksikäytöltä. Riippumatta sukupuolesta. Yhteiset menot puoliksi, loput ns omia rahoja. Tilanteen mukaan joustetaan. Sillä ollaan menty ja hyvin toimii.
Niin, tässä ketjussa monet puhuvat sitä vastaan, ettei saa vaatia toiselta, varakkaamalta, elatusta. Mutta kukaan ei ole sellaista ketjussa myöskään vaatinut. Ap pelkää, että häneltä ehkä tulevaisuudessa aletaan vaatia jotain. Ilman, että sellaisia merkkejä edes on vielä.
Suurin osa kommenteista taitaa olla niitä, missä vedotaan rakkauteen: suurempituloisen tulee elättää. Ikäänkuin se olisi velvollisuus. Luulen, että se mietityttää monia. Siihen ei ole kenelläkään mitään velvollisuutta. Jokainen ihminen kantaa vastuun itsestään. Tottakai lapsien ja yhteisen elämisen asiat tulee sopia. Ihmiset tuntuvat purkavan täällä omia voimakkaita tuntojaan. Hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla tarkkana joo, ettet joudu maksumieheksi.
Mahdollisen tulevan avopuolisosi taas kannattaa olla tarkkana, ettei ala piikomaan sinulle ilmaiseksi. Monesti nämä rahamiehet, jotka eivät halua maksaa isompaa osuutta yhteisistä kuluista, kummasti jotenkin kuvittelevat, että 100% kotitöistä kuuluu naiselle. Koska tekishän se nainen niitä kotitöitä yksin asuessaankin. Ja se osaakin ne jotenkin paremmin.
Tää on niin totta! Olen ollut tämmöisessä suhteessa, eli jotenkin se, että toinen oli varakkaammpi teki hänestä muutenkin automaattissesti tärkeämmän ihmisen. Näin siis siitä huolimatta, että minäkin olen inan yli keskituloinen, joten rahaa en häneltä edes tarvinnut. Kaikki pyöri hänen töidensä ympärillä, ei nyt sitä tai tätä, kun hän ei tiedä pitääkö käydä töissä, vaikka kyse oli miten yksinkertaisesta asiasta. Ei mitään kiinnostusta minun lähipiiriin, ei hän jouda tommoisia. Aina myöhässä joka paikasta, jos sais euron joka tunnista tai puolesta tunnista kun jossain odotteli, Välillä kun oikein rähähdin, sain jonkun korun tms. jotka ei kiinnosta mua pätkääkään. Niin mieluummin olisin viettänyt sen perjantai-ip piknikin, jota oli lupailtu. Tietysti olisin itse hankkinut, valmistanut ja raahannut sinne ruuat ja juomat, kunhan toinen olisi vain tullut kerrankin ajoissa, eikä kolme tuntia myöhässä kun töissä oli nyt pakko sitä ja tuota.
Jätin niin hyvän miehen, kyllä kaikki hämmästyi. Kun sehän oli reilu, omien kaveriensa kanssa syömässä ollessa maksoi koko pöydän! Että siitäkö se johtui, että ei antanut sulle tarpeeksi rahaa? Ei, vaan siitä, että raha ja asema oli kaikkein tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myötä- ja vastoinkäymisissä". Näinhän se on. Silloin ei pitäisi tätä vannoa jos jo etukäteen tietää, että ei ole vastoinkäymisissä toisen tukena. Muullakin tavoin kuin sanoilla. Ja vaikka ei olisi ihan kirkossakaan papin edessä vannottu, niin sama periaate pitäisi olla jos yhteistä elämää eletään.
Sivusta huomautan, ettei kaikki 50-50 parit ajattele, ettei hädän hetkellä voida olla toisen tukena myös taloudellisesti. Aika usein ajatus on, että molemmat maksaa omansa kun ollaan molemmat töissä, ja jos jäädään työttömäksi, niin tietysti toinen jeesaa.
Eikä se tasajako ole aina sen parempituloisen vaatimus. Joskus se pienempituloinen ihan haluaa elää omalla tulotasollaan ja taloudellisesti itsenäisesti. Erityisesti niissä suhteissa, joissa mies on se pienempituloinen osapuoli tämä voi olla ihan kunnia-asiakin.
Lähtökohtaisesti kumppanuudessa 50-50-malli on tasapuolinen ja reilu. Tuloerot ovat normaaleja ja niistä varmaan arjessa joustetaan tilanteen mukaan ainakin hiukan. Se, että automaattisesti ollaan vaatimassa toiselta rahaa, kuulostaa hyväksikäytöltä. Riippumatta sukupuolesta. Yhteiset menot puoliksi, loput ns omia rahoja. Tilanteen mukaan joustetaan. Sillä ollaan menty ja hyvin toimii.
Niin, tässä ketjussa monet puhuvat sitä vastaan, ettei saa vaatia toiselta, varakkaamalta, elatusta. Mutta kukaan ei ole sellaista ketjussa myöskään vaatinut. Ap pelkää, että häneltä ehkä tulevaisuudessa aletaan vaatia jotain. Ilman, että sellaisia merkkejä edes on vielä.
Suurin osa kommenteista taitaa olla niitä, missä vedotaan rakkauteen: suurempituloisen tulee elättää. Ikäänkuin se olisi velvollisuus. Luulen, että se mietityttää monia. Siihen ei ole kenelläkään mitään velvollisuutta. Jokainen ihminen kantaa vastuun itsestään. Tottakai lapsien ja yhteisen elämisen asiat tulee sopia. Ihmiset tuntuvat purkavan täällä omia voimakkaita tuntojaan. Hyvä niin.
Taitaa olla niin, että suurin osa meistä suurituloisista haluaa elättää. Mitä iloa on esim. harrastuksesta, jonka tietää paljon kiinnostavan toistakin, mutta menee sinne yksin? Tai hienosta matkasta, jonne toinen ei pääse? Syödä hyvää ruokaa ja jättää toinen ilman?
On selvää, että koska olen suurituloisempi, maksan enemmän. Siinä ei ole kahta kysettä, eikä se harmita. Itsellä syy kyllä on ihan rakkaus, ei siihen vedota tarvitse, se vaan on.
Tässä voi pohtia myös sitä, mikä on yhdessäolon tavoite tai visio sen kestosta.
Itse aikoinaan ex miehen kanssa naimisiin menessä ajattelin, että olemme yhdessä lopun ikämme. Ja että järjestämme elämämme niin, että meillä on yksi perhe, koti ja kesämökki (eikä niin, että kumpikin pitää omansa).
Miehen visio oli selvästikin jotain ihan muuta.
Minä olen katkerasti pettynyt, sillä olisin halunnut samanlaisen avioliittokonseptin kuin menneilläkin sukupolvilla. Minusta se että kumpikin pitää omat erilliset omaisuudet tuntuu siltä, että parisuhteeseen ei alunalkaenkaan olla tultu kovin pitkällä tähtäimellä.
Nyt tietenkin kun erosin tässä n. 50-vuotiaana, joudun minäkin alkaa pohtimaan, millainen voisi olla vanhuusiän kumppanuus, jossa ollaan vaan puoliksi yhdessä. Tai tuskin sitäkään - menneessä suhteessani olimme vaan puoliksi: perustettiin se ydinperhe, mutta toinen oli koko ajan sormet ristissä seläntakana, että kääräsempä tästä vaan kaikki hyödyt mutta en itse anna mitään. Tulevaisuudessa seurusteluni tulee olemaan ehkä 5%, koska en minäkään enää anna kenellekään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myötä- ja vastoinkäymisissä". Näinhän se on. Silloin ei pitäisi tätä vannoa jos jo etukäteen tietää, että ei ole vastoinkäymisissä toisen tukena. Muullakin tavoin kuin sanoilla. Ja vaikka ei olisi ihan kirkossakaan papin edessä vannottu, niin sama periaate pitäisi olla jos yhteistä elämää eletään.
Sivusta huomautan, ettei kaikki 50-50 parit ajattele, ettei hädän hetkellä voida olla toisen tukena myös taloudellisesti. Aika usein ajatus on, että molemmat maksaa omansa kun ollaan molemmat töissä, ja jos jäädään työttömäksi, niin tietysti toinen jeesaa.
Eikä se tasajako ole aina sen parempituloisen vaatimus. Joskus se pienempituloinen ihan haluaa elää omalla tulotasollaan ja taloudellisesti itsenäisesti. Erityisesti niissä suhteissa, joissa mies on se pienempituloinen osapuoli tämä voi olla ihan kunnia-asiakin.
Lähtökohtaisesti kumppanuudessa 50-50-malli on tasapuolinen ja reilu. Tuloerot ovat normaaleja ja niistä varmaan arjessa joustetaan tilanteen mukaan ainakin hiukan. Se, että automaattisesti ollaan vaatimassa toiselta rahaa, kuulostaa hyväksikäytöltä. Riippumatta sukupuolesta. Yhteiset menot puoliksi, loput ns omia rahoja. Tilanteen mukaan joustetaan. Sillä ollaan menty ja hyvin toimii.
Niin, tässä ketjussa monet puhuvat sitä vastaan, ettei saa vaatia toiselta, varakkaamalta, elatusta. Mutta kukaan ei ole sellaista ketjussa myöskään vaatinut. Ap pelkää, että häneltä ehkä tulevaisuudessa aletaan vaatia jotain. Ilman, että sellaisia merkkejä edes on vielä.
Suurin osa kommenteista taitaa olla niitä, missä vedotaan rakkauteen: suurempituloisen tulee elättää. Ikäänkuin se olisi velvollisuus. Luulen, että se mietityttää monia. Siihen ei ole kenelläkään mitään velvollisuutta. Jokainen ihminen kantaa vastuun itsestään. Tottakai lapsien ja yhteisen elämisen asiat tulee sopia. Ihmiset tuntuvat purkavan täällä omia voimakkaita tuntojaan. Hyvä niin.
Taitaa olla niin, että suurin osa meistä suurituloisista haluaa elättää. Mitä iloa on esim. harrastuksesta, jonka tietää paljon kiinnostavan toistakin, mutta menee sinne yksin? Tai hienosta matkasta, jonne toinen ei pääse? Syödä hyvää ruokaa ja jättää toinen ilman?
On selvää, että koska olen suurituloisempi, maksan enemmän. Siinä ei ole kahta kysettä, eikä se harmita. Itsellä syy kyllä on ihan rakkaus, ei siihen vedota tarvitse, se vaan on.
Onko oikeasti niin, että molemmilla ei ole varaa ? Vai onko se oletus, että toinen maksaa. Jos on hiukan suuremmat tulot. Luulen, että useimmiten molemmilla on varaa. Kyse on asenteesta. Muistan nuorena, kun olin kesätöissä ja jaoin asunnon ystävän kanssa. Hänen mielestään minun piti maksaa asumisesta enemmän, koska tienasin n 50 eur enemmän kuukaudessa sen 2 kk ajan. Tämä vaan esimerkkinä ihmisten ajattelusta ihan vaan kavereiden kesken. Toinen esimerkki parisuhteesta, missä mies maksaa kaiken liittyen lasten harrastuksiin ja kotiin. Nainen maksaa omia vakuutuksiaan ja sijoituksiaan. Koska miehen pitää huolehtia perheestään. Näitä esimerkkejä riittää puolin ja toisin. Tärkeintä olisi löytää yhteinen ymmärrys elämiseen vapaaehtoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aviopuolisoiden on huolehdittava toistensa elatuksesta. Toinen voi olla rikas ja toinen opiskelee. On selvää, että rikas elättää molemmat. Ihan sama, ollaanko naimisissa vai ei. Jos tämä asia ei ole selvä, parempi vaan hiplata itseään. Parisuhde on parisuhde eikä kaksi ihmistä omissa oloissaan. Et ole rakastunut muihin kuin itseesi, jos etsit parisuhdetta, jossa voit ajatella vain omaa lompakkoasi ja pelätä, että toinen aikoo sen varastaa.
Rahallako se rakkauden määrä mitataan ?
Ei, mutta jos ei edes rahojaan ole ollenkaan valmis jakamaan, ei voi olla rakkauttakaan.
Toistan aiemmin ketjussa kertomani. Olen ollut lapsuuden perheeni musta lammas ja vaikka perhe oli varakas, minä elin äärimmäisessä köyhyydessä, jossa ei ollut varaa edes kuukautissuojiin. Siihen aikaan tämmöiseen tilanteeseen tokaistiin hurskaasti, että ei rahalla kuule voi korvata rakkautta. Ehkä niin, mutta asialliset käyttörahat olisivat sentään kertoneet, että vanhemmat edes yrittävät. Vaikka raha ei korvaa rakkautta, sillä voi sentään jotakin hyvää tahtoa osoittaa, että pitää huolta myös toisen elinolosuhteista eikä vain nautiskele itse omista varoistaan, kun toinen kituuttaa siinä vieressä.
Ei rakkaus mikään 50/50 liiketoimi ole.
Et ole rakastunut.
Rakastin miestäni. Olisin antanut hänelle vaikka kuun taivaalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla tarkkana joo, ettet joudu maksumieheksi.
Mahdollisen tulevan avopuolisosi taas kannattaa olla tarkkana, ettei ala piikomaan sinulle ilmaiseksi. Monesti nämä rahamiehet, jotka eivät halua maksaa isompaa osuutta yhteisistä kuluista, kummasti jotenkin kuvittelevat, että 100% kotitöistä kuuluu naiselle. Koska tekishän se nainen niitä kotitöitä yksin asuessaankin. Ja se osaakin ne jotenkin paremmin.
Tää on niin totta! Olen ollut tämmöisessä suhteessa, eli jotenkin se, että toinen oli varakkaammpi teki hänestä muutenkin automaattissesti tärkeämmän ihmisen. Näin siis siitä huolimatta, että minäkin olen inan yli keskituloinen, joten rahaa en häneltä edes tarvinnut. Kaikki pyöri hänen töidensä ympärillä, ei nyt sitä tai tätä, kun hän ei tiedä pitääkö käydä töissä, vaikka kyse oli miten yksinkertaisesta asiasta. Ei mitään kiinnostusta minun lähipiiriin, ei hän jouda tommoisia. Aina myöhässä joka paikasta, jos sais euron joka tunnista tai puolesta tunnista kun jossain odotteli, Välillä kun oikein rähähdin, sain jonkun korun tms. jotka ei kiinnosta mua pätkääkään. Niin mieluummin olisin viettänyt sen perjantai-ip piknikin, jota oli lupailtu. Tietysti olisin itse hankkinut, valmistanut ja raahannut sinne ruuat ja juomat, kunhan toinen olisi vain tullut kerrankin ajoissa, eikä kolme tuntia myöhässä kun töissä oli nyt pakko sitä ja tuota.
Jätin niin hyvän miehen, kyllä kaikki hämmästyi. Kun sehän oli reilu, omien kaveriensa kanssa syömässä ollessa maksoi koko pöydän! Että siitäkö se johtui, että ei antanut sulle tarpeeksi rahaa? Ei, vaan siitä, että raha ja asema oli kaikkein tärkeintä.
"Että siitäkö se johtui, että ei antanut sulle tarpeeksi rahaa? Ei, vaan siitä, että raha ja asema oli kaikkein tärkeintä."
Musta jotenkin vaikuttaa siltä, että niille, joille itselleen se raha ja asema on tärkeitä ja nostavat tällaiset asiat ylitse muiden, luulevat helposti, että muutkin ajattelee samoin. Ja siksi tekevät virhepäätelmiä vaikkapa juuri siitä, mitkä ne ongelmat on parisuhteessa. Esim. Luullaan, että nainen on rahanahne, vaikka häntä tökkii laajemmin miehen itsekeskeisyys ja syvempi sitoutumisen ja välittämisen puute. Joka tulee ilmi monissa muissakin asioissa, kuin vain rahankäytössä. Ja mies itse on se rahanahne.
Täälläkin moni mies, joille itselleen selvästi se raha ja oma napa on tärkein asia, olettaa, että naisellekin olisi, ja tulkitee siksi suhteen asioita ja ongelmien syitä virheellisesti.
Monelle naiselle tuollainen, jos miehelle esim. raha ja työ (tai jokin muu asia) on elämässä tärkeintä, muodostuu ongelmaksi, kun parisuhde, yhteiselämä ja mahdolliset lapsetkin jäävät sitten toiseksi...joskus viidensiksi kaiken muun; kavereiden, harrastusten jne jälkeen. Arvomaailma on toinen ja prioriteetit erit.
Tutkitusti onnistuneissa parisuhteissa puolisoilla on ylipäätään varsin samanlainen arvomaailma, erityisesti suurissa linjoissa. Itsekkyys ei muutenkaan ennusta onnellista toimivaa paisuhdetta.
Mies voisi ilmoittaa heti kättelyssä, jos haluaa vain jonkun ulkoistetun kevyemmän hyöty- ja tapailusuhteen, eikä halua tai edes kykene syvempään parisuhteeseen ja yhteiseloon. Naisen kannattaa tarkkailla ja tehdä kysymyksiä nämä asiat selvittääkseen, eikä tyytyä toissijaiseen rooliin suhteessaan, jos itse kaipaa enemmän. Jos mies ei pidä kysymyksistä, niin red flagg ja heihei. Parisuhdekelpoinen yksilö haluaa kuunnella naisen mielipiteitä ja vastata hänen kysymyksiinsä.
Liian moni nainen ei viitsi ja kehtaa kysyä ja selvittää näitä asioita tapaillessa, sekä sivuuttaa miehen välinpitämättömän käytöksen ja keksii sille hyviä verukkeita. Sitten ollaankin huonossa suhteessa, joka ei koskaan etene syvemmäksi parisuhteeksi ja oikeaksi kumppanuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla tarkkana joo, ettet joudu maksumieheksi.
Mahdollisen tulevan avopuolisosi taas kannattaa olla tarkkana, ettei ala piikomaan sinulle ilmaiseksi. Monesti nämä rahamiehet, jotka eivät halua maksaa isompaa osuutta yhteisistä kuluista, kummasti jotenkin kuvittelevat, että 100% kotitöistä kuuluu naiselle. Koska tekishän se nainen niitä kotitöitä yksin asuessaankin. Ja se osaakin ne jotenkin paremmin.
Tää on niin totta! Olen ollut tämmöisessä suhteessa, eli jotenkin se, että toinen oli varakkaammpi teki hänestä muutenkin automaattissesti tärkeämmän ihmisen. Näin siis siitä huolimatta, että minäkin olen inan yli keskituloinen, joten rahaa en häneltä edes tarvinnut. Kaikki pyöri hänen töidensä ympärillä, ei nyt sitä tai tätä, kun hän ei tiedä pitääkö käydä töissä, vaikka kyse oli miten yksinkertaisesta asiasta. Ei mitään kiinnostusta minun lähipiiriin, ei hän jouda tommoisia. Aina myöhässä joka paikasta, jos sais euron joka tunnista tai puolesta tunnista kun jossain odotteli, Välillä kun oikein rähähdin, sain jonkun korun tms. jotka ei kiinnosta mua pätkääkään. Niin mieluummin olisin viettänyt sen perjantai-ip piknikin, jota oli lupailtu. Tietysti olisin itse hankkinut, valmistanut ja raahannut sinne ruuat ja juomat, kunhan toinen olisi vain tullut kerrankin ajoissa, eikä kolme tuntia myöhässä kun töissä oli nyt pakko sitä ja tuota.
Jätin niin hyvän miehen, kyllä kaikki hämmästyi. Kun sehän oli reilu, omien kaveriensa kanssa syömässä ollessa maksoi koko pöydän! Että siitäkö se johtui, että ei antanut sulle tarpeeksi rahaa? Ei, vaan siitä, että raha ja asema oli kaikkein tärkeintä.
"Että siitäkö se johtui, että ei antanut sulle tarpeeksi rahaa? Ei, vaan siitä, että raha ja asema oli kaikkein tärkeintä."
Musta jotenkin vaikuttaa siltä, että niille, joille itselleen se raha ja asema on tärkeitä ja nostavat tällaiset asiat ylitse muiden, luulevat helposti, että muutkin ajattelee samoin. Ja siksi tekevät virhepäätelmiä vaikkapa juuri siitä, mitkä ne ongelmat on parisuhteessa. Esim. Luullaan, että nainen on rahanahne, vaikka häntä tökkii laajemmin miehen itsekeskeisyys ja syvempi sitoutumisen ja välittämisen puute. Joka tulee ilmi monissa muissakin asioissa, kuin vain rahankäytössä. Ja mies itse on se rahanahne.
Täälläkin moni mies, joille itselleen selvästi se raha ja oma napa on tärkein asia, olettaa, että naisellekin olisi, ja tulkitee siksi suhteen asioita ja ongelmien syitä virheellisesti.
Monelle naiselle tuollainen, jos miehelle esim. raha ja työ (tai jokin muu asia) on elämässä tärkeintä, muodostuu ongelmaksi, kun parisuhde, yhteiselämä ja mahdolliset lapsetkin jäävät sitten toiseksi...joskus viidensiksi kaiken muun; kavereiden, harrastusten jne jälkeen. Arvomaailma on toinen ja prioriteetit erit.
Tutkitusti onnistuneissa parisuhteissa puolisoilla on ylipäätään varsin samanlainen arvomaailma, erityisesti suurissa linjoissa. Itsekkyys ei muutenkaan ennusta onnellista toimivaa paisuhdetta.
Mies voisi ilmoittaa heti kättelyssä, jos haluaa vain jonkun ulkoistetun kevyemmän hyöty- ja tapailusuhteen, eikä halua tai edes kykene syvempään parisuhteeseen ja yhteiseloon. Naisen kannattaa tarkkailla ja tehdä kysymyksiä nämä asiat selvittääkseen, eikä tyytyä toissijaiseen rooliin suhteessaan, jos itse kaipaa enemmän. Jos mies ei pidä kysymyksistä, niin red flagg ja heihei. Parisuhdekelpoinen yksilö haluaa kuunnella naisen mielipiteitä ja vastata hänen kysymyksiinsä.
Liian moni nainen ei viitsi ja kehtaa kysyä ja selvittää näitä asioita tapaillessa, sekä sivuuttaa miehen välinpitämättömän käytöksen ja keksii sille hyviä verukkeita. Sitten ollaankin huonossa suhteessa, joka ei koskaan etene syvemmäksi parisuhteeksi ja oikeaksi kumppanuudeksi.
Ja nainen voisi ilmoittaa heti kättelyssä, jos olettaa miehen maksavan ja hoitavan perheen ja kodin asiat. Etsii maksuautomaattia. Jotta nainen voi vaan säästellä. Kun eläkeikä koittaa, kummalla on säästöjä ja kummalla lasten luottamus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myötä- ja vastoinkäymisissä". Näinhän se on. Silloin ei pitäisi tätä vannoa jos jo etukäteen tietää, että ei ole vastoinkäymisissä toisen tukena. Muullakin tavoin kuin sanoilla. Ja vaikka ei olisi ihan kirkossakaan papin edessä vannottu, niin sama periaate pitäisi olla jos yhteistä elämää eletään.
Sivusta huomautan, ettei kaikki 50-50 parit ajattele, ettei hädän hetkellä voida olla toisen tukena myös taloudellisesti. Aika usein ajatus on, että molemmat maksaa omansa kun ollaan molemmat töissä, ja jos jäädään työttömäksi, niin tietysti toinen jeesaa.
Eikä se tasajako ole aina sen parempituloisen vaatimus. Joskus se pienempituloinen ihan haluaa elää omalla tulotasollaan ja taloudellisesti itsenäisesti. Erityisesti niissä suhteissa, joissa mies on se pienempituloinen osapuoli tämä voi olla ihan kunnia-asiakin.
Lähtökohtaisesti kumppanuudessa 50-50-malli on tasapuolinen ja reilu. Tuloerot ovat normaaleja ja niistä varmaan arjessa joustetaan tilanteen mukaan ainakin hiukan. Se, että automaattisesti ollaan vaatimassa toiselta rahaa, kuulostaa hyväksikäytöltä. Riippumatta sukupuolesta. Yhteiset menot puoliksi, loput ns omia rahoja. Tilanteen mukaan joustetaan. Sillä ollaan menty ja hyvin toimii.
Niin, tässä ketjussa monet puhuvat sitä vastaan, ettei saa vaatia toiselta, varakkaamalta, elatusta. Mutta kukaan ei ole sellaista ketjussa myöskään vaatinut. Ap pelkää, että häneltä ehkä tulevaisuudessa aletaan vaatia jotain. Ilman, että sellaisia merkkejä edes on vielä.
Suurin osa kommenteista taitaa olla niitä, missä vedotaan rakkauteen: suurempituloisen tulee elättää. Ikäänkuin se olisi velvollisuus. Luulen, että se mietityttää monia. Siihen ei ole kenelläkään mitään velvollisuutta. Jokainen ihminen kantaa vastuun itsestään. Tottakai lapsien ja yhteisen elämisen asiat tulee sopia. Ihmiset tuntuvat purkavan täällä omia voimakkaita tuntojaan. Hyvä niin.
Taitaa olla niin, että suurin osa meistä suurituloisista haluaa elättää. Mitä iloa on esim. harrastuksesta, jonka tietää paljon kiinnostavan toistakin, mutta menee sinne yksin? Tai hienosta matkasta, jonne toinen ei pääse? Syödä hyvää ruokaa ja jättää toinen ilman?
On selvää, että koska olen suurituloisempi, maksan enemmän. Siinä ei ole kahta kysettä, eikä se harmita. Itsellä syy kyllä on ihan rakkaus, ei siihen vedota tarvitse, se vaan on.
Onko oikeasti niin, että molemmilla ei ole varaa ? Vai onko se oletus, että toinen maksaa. Jos on hiukan suuremmat tulot. Luulen, että useimmiten molemmilla on varaa. Kyse on asenteesta. Muistan nuorena, kun olin kesätöissä ja jaoin asunnon ystävän kanssa. Hänen mielestään minun piti maksaa asumisesta enemmän, koska tienasin n 50 eur enemmän kuukaudessa sen 2 kk ajan. Tämä vaan esimerkkinä ihmisten ajattelusta ihan vaan kavereiden kesken. Toinen esimerkki parisuhteesta, missä mies maksaa kaiken liittyen lasten harrastuksiin ja kotiin. Nainen maksaa omia vakuutuksiaan ja sijoituksiaan. Koska miehen pitää huolehtia perheestään. Näitä esimerkkejä riittää puolin ja toisin. Tärkeintä olisi löytää yhteinen ymmärrys elämiseen vapaaehtoisesti.
No muista en tiedä, mutta meillä on kyse siitä, että toisella ei oikeasti ole varaa esim. niin kalliiseen matkaan tai harrrastukseen, jos hän kuitenkin laittaa rahaa myös yhteiseen talouteen. Ei hänellä olisi yksin asuessa, eikä nyt, kun asutaan minun standardien mukaan. Hän jäisi sitten paitsi kaikkea ns. normaalia arjen kivaa, eli ikinä voisi mennä työkaverien kanssa lounaalle tms. Hän joutuisi pihistelemään arjessa säästääkseen vaikka meidän lomaa varten ja sehän ihan päätön ajatus. Kun minulla on rahaa ja en joudu pihistelemään tai käyttämään säästöjä, niin mitä ihmeen järkeä siinä olisi, että katselisin vierestä, kun toisen täytyy?
Ja olen nainen, jos sillä on asiassa merkitystä. Voi tietysti sikäli olla, että päinvastoin kuin yleensä väitetään, taitaa olla naiset herkimpiä ajattelemaan tätä niin, että koska rakastan, jaan myös rahat.
Alue: Aihe vapaa
Tuo pistää miettimään, että miksi olla suhteessa, kun on kitkerä ja kateellinen toiselle, kun sillä on lyhyemmät työpäivät ja vähemmän rahaa tms. Mites kaikki muut asiat? Tuossa vaiheessa ei varmaan ole mitään rakkauttakaan, että parempi erota. Kai raha-asioista voi sopia ja puhua ja olisi järkevää jos aikoo muuttaa yhteen tai tämmöistä. Että tietää mihin menee.