Varallisuuserot parisuhtessa. Pitäisikö vielä yrittää?
Kirjoitin joskus palstalle siitä kuinka erilaiset elintasot eivät ole kumppanille ongelma - kunnes ne ovatkin.
Minulla on siis ok taloudellinen tilanne. Rikas en ole, mutta yli keskituloinen ja säästöjä on.
En ole kiinnostunut yhteen muuttamisesta enkä lasten hankinnasta, ja olen tehnyt nämä asiat jo alussa selviksi. En kuitenkaan nauti kovasti rahaa vaativista asioista, vaan harrastukseni ovat varsin edullisia. En myöskään törsää rahaa matkusteluun tai luksukseen.
Aikaisemmissa parisuhteissa on käynyt niin, että tämä sopii kumppanille mainiosti. Mutta jotenkin se kääntykin siten, että jos muutettaisiin yhteen kivaan asuntoon ja olisi kiva tehdä sitä ja tätä. Sitä ei ole sanottu suoraan kuka maksaisi tästä lystistä isomman osan, mutta selvää on, ettei mainittuja haaveita oltaisi pystytty toteuttamaan 50/50-periaatteella.
On alkanut tuntua siltä, että jos mahdollisuus elintason nostoon miehen kustannuksella on näköpiirissä, opportunisti naisihmisessä herää ennemmin tai myöhemmin.
No, nyt on sellainen tilanne, että olen tavannut kivan naisen ja tämä on kääntymässä parisuhteeksi. Tätä ei ole yhdessä julistettu, mutta tapailua on jatkunut sen verran aikaa, että on aika sellaisesta puhua. Mutta elintasomme ovat erilaiset, minulla enemmän tai vähemmän keskiluokkainen ja kumppanillani ei.
Sydän sanoo, että älä murehdi tuollaisista. Mutta sisäinen hälytyskello soi ja sanoo, että jossain vaiheessa herääkin keskustelu siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä yhdessä jos...
Kommentit (1113)
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on samalla tosi symbolista, että aivan konkreettista, että tuo eräskin mies todella haluaa sijoittaa ne omat rahansa muualle, kuin omaan parisuhteeseen ja yhteiselämään, joka tiukasti 50 / 50 , ...siis rahan suhteen....ainakin miehen laskujen mukaan... ja muissa asioissahan se nainen voi sitten tehdä paljon enemmän, eikä haittaa mitään.
Tää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla tarkkana joo, ettet joudu maksumieheksi.
Mahdollisen tulevan avopuolisosi taas kannattaa olla tarkkana, ettei ala piikomaan sinulle ilmaiseksi. Monesti nämä rahamiehet, jotka eivät halua maksaa isompaa osuutta yhteisistä kuluista, kummasti jotenkin kuvittelevat, että 100% kotitöistä kuuluu naiselle. Koska tekishän se nainen niitä kotitöitä yksin asuessaankin. Ja se osaakin ne jotenkin paremmin.
Tää on niin totta! Olen ollut tämmöisessä suhteessa, eli jotenkin se, että toinen oli varakkaammpi teki hänestä muutenkin automaattissesti tärkeämmän ihmisen. Näin siis siitä huolimatta, että minäkin olen inan yli keskituloinen, joten rahaa en häneltä edes tarvinnut. Kaikki pyöri hänen töidensä ympärillä, ei nyt sitä tai tätä, kun hän ei tiedä pitääkö käydä töissä, vaikka kyse oli miten yksinkertaisesta asiasta. Ei mitään kiinnostusta minun lähipiiriin, ei hän jouda tommoisia. Aina myöhässä joka paikasta, jos sais euron joka tunnista tai puolesta tunnista kun jossain odotteli, Välillä kun oikein rähähdin, sain jonkun korun tms. jotka ei kiinnosta mua pätkääkään. Niin mieluummin olisin viettänyt sen perjantai-ip piknikin, jota oli lupailtu. Tietysti olisin itse hankkinut, valmistanut ja raahannut sinne ruuat ja juomat, kunhan toinen olisi vain tullut kerrankin ajoissa, eikä kolme tuntia myöhässä kun töissä oli nyt pakko sitä ja tuota.
Jätin niin hyvän miehen, kyllä kaikki hämmästyi. Kun sehän oli reilu, omien kaveriensa kanssa syömässä ollessa maksoi koko pöydän! Että siitäkö se johtui, että ei antanut sulle tarpeeksi rahaa? Ei, vaan siitä, että raha ja asema oli kaikkein tärkeintä.
"Että siitäkö se johtui, että ei antanut sulle tarpeeksi rahaa? Ei, vaan siitä, että raha ja asema oli kaikkein tärkeintä."
Musta jotenkin vaikuttaa siltä, että niille, joille itselleen se raha ja asema on tärkeitä ja nostavat tällaiset asiat ylitse muiden, luulevat helposti, että muutkin ajattelee samoin. Ja siksi tekevät virhepäätelmiä vaikkapa juuri siitä, mitkä ne ongelmat on parisuhteessa. Esim. Luullaan, että nainen on rahanahne, vaikka häntä tökkii laajemmin miehen itsekeskeisyys ja syvempi sitoutumisen ja välittämisen puute. Joka tulee ilmi monissa muissakin asioissa, kuin vain rahankäytössä. Ja mies itse on se rahanahne.
Täälläkin moni mies, joille itselleen selvästi se raha ja oma napa on tärkein asia, olettaa, että naisellekin olisi, ja tulkitee siksi suhteen asioita ja ongelmien syitä virheellisesti.
Monelle naiselle tuollainen, jos miehelle esim. raha ja työ (tai jokin muu asia) on elämässä tärkeintä, muodostuu ongelmaksi, kun parisuhde, yhteiselämä ja mahdolliset lapsetkin jäävät sitten toiseksi...joskus viidensiksi kaiken muun; kavereiden, harrastusten jne jälkeen. Arvomaailma on toinen ja prioriteetit erit.
Tutkitusti onnistuneissa parisuhteissa puolisoilla on ylipäätään varsin samanlainen arvomaailma, erityisesti suurissa linjoissa. Itsekkyys ei muutenkaan ennusta onnellista toimivaa paisuhdetta.
Mies voisi ilmoittaa heti kättelyssä, jos haluaa vain jonkun ulkoistetun kevyemmän hyöty- ja tapailusuhteen, eikä halua tai edes kykene syvempään parisuhteeseen ja yhteiseloon. Naisen kannattaa tarkkailla ja tehdä kysymyksiä nämä asiat selvittääkseen, eikä tyytyä toissijaiseen rooliin suhteessaan, jos itse kaipaa enemmän. Jos mies ei pidä kysymyksistä, niin red flagg ja heihei. Parisuhdekelpoinen yksilö haluaa kuunnella naisen mielipiteitä ja vastata hänen kysymyksiinsä.
Liian moni nainen ei viitsi ja kehtaa kysyä ja selvittää näitä asioita tapaillessa, sekä sivuuttaa miehen välinpitämättömän käytöksen ja keksii sille hyviä verukkeita. Sitten ollaankin huonossa suhteessa, joka ei koskaan etene syvemmäksi parisuhteeksi ja oikeaksi kumppanuudeksi.
Viisaasti sanottu. Eipä nuo miehet tätä koskaan itsesssään huomaa
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa yrittää saada tavata seurustelukumppanin vanhemmat. Miehethän alkavat vanhemmiten muistuttamaan isäänsä, vaikka nuoruudessa vannovat ettei ikinä.
Jos vanhemmat ovat pihejä/saitoja, peräti lokkeja niin ei se omena nyt välttämättä niin kauaksi siintä puusta tipahda.
On oppinut toimintamallin kotoontaan. Ja jos vielä luonteenpiirre tulee molemmilta vanhemmilta niin voivoi.
Oma isäni oli pihi, äitini hoiti perheen ja oli se joka anto meille lapsille viikkorahaa. Jos joskus saatiin rahaa tehä joku vaatehankinta niin isälle ei saanut kertoa taikka vaatetta näyttää.
Jos joltain oli jäänyt seteliraha hetkeksi kotona puhelinpöydälle niin isä laitto sen ohimennen omaan lompakkoonsa. Kauhea paniikki hällä jos kävi sukulaisia ja niitä piti syöttää ja juottaa pari päivää. Meidät pelasti äiti, muutes olisi ollut yhtä kituuttamista.
Hölmöyksissäni sitten valitsin itselleni pihin miehen, suomalainen mies ei puhu eikä pussaa tyylisen, ehkäpä tuttua lapsuudestani?
Käden vääntöä kaikesta, kuvio toistui. Minä hoidin kodin, kodin sisustuksen, lapset ihan kuten äitini aikoinaan.
Nyt 30 vuoden kamppailun jälkeen olen sinkku. Hyvin kävi exän puhua ja pussata, mutta vieraita naisia, ei minua.
Oma asunto, hyvä yhteys aikuisiin lapsiini ja sukulaisiin. Paljon ystävättäriä.
Elämä on hyvää. Nyt jos vielä tajuaisin pysyä erossa miehistä. Pelkään olevani lokkimagneetti.
Niin minäkin. Varmaan parempi ilman miestä loppujen lopuksi, en luota enää omiin valintoihin :)
Tämä oikeasti on syy, miksi niin monet naiset sanovat, että eron jälkeen ei koskaan enää miestä, eikä ainakaan miestä, jonka kanssa asutaan yhdessä. He saavat siitä paljon lokaa niskaan, ovat ronkeleita, luulevat itsestään liikoja, ja mitä vielä ja vielä lisää. Naiselta profiilissa vaatimus, että mies on itsestään huolta pitävä myös taloudellisesti on oh hell nou nou, tässähän on oikea mun rahoja vaaniva lokki!
Tosiasia on, että moni nainen on satuttanut itsensä antamalla liikaa ja joutunut huomaamaan, että takaisin ei saa juuri mitään, ei edes kunnioitusta ihmisenä. Vaan on pidetty itsestään selvänä toisen ihmisen elämän mahdollistajana.
Miehet ymmärtävät kovasti toisiaan, kun sanovat, että eivät ala elättäjäksi ja että kaikissa naisissa herää opportunisti kun suhde etenee (oksettavasti sanottu ap!) ja heiltä löytyy aina se esimerkki siitä yhdestä exästä, joka kuppasi rahoja ehdottelemalla kaiken maan luksusmatkoja. Toisin päin ymmärrys puuttuu täysin.
Vierailija kirjoitti:
Olet syystäkin skeptinen.
Aika harvoin tuollainen toimii. Naisen alitajunta alkaa sanomaan mitä kaikkea mies voi rahoillaan tehdä kun hän kituuttaa lähiöyksiössä ja kulkee bussilla ostamaan punalaputettua jauhelihaa. Sitten alkaa tuntumaan suorastaan epäreilulta kun mies vain pihistelee rahojensa kanssa.
Nainen nyt käy kauppaa vereuhkallaan läpi elämänsä ei siitä mihinkään pääse
Miehen ongelmallista seksielämää. Noin 13-vuotiaalla pojalla alkaa tulemaan yöllisiä siemensyöksyjä ja aamulla hän herää järkyttyneenä mutta positiivinen kokemuksen jälkeen housut siemennessistä märkänä. Myöhemmin hän huomaa että omiin käsiin hän voi määritellä missä on milloin tämä oli tapahtu ja sitä kautta elämään siistimmin. Ja tätä sanotaan itsetyydytykseksi. Nykyisin usein miehet elävät itsetyydyksen varassa tuonne jopa 25:een vuoteen asti, ja sinä aikana heistä kehittyy itsetyydytyksen virtuooseja, he kykenevät saamaan orgasmin ilman pornolehtiä tai ilman tabletin pornokuvia. Eräänä kauniina päivänä virtuoosin elämään ilmaantuu nainen joka viestittää haluansa olevan hänen kanssa ehkä parisuhteessa. Viruoosi pyrkii näyttelemään aktiivista ja kiihkeää rakastajaa, mutta vähäisetkin ongelmat hänen parisuhteessa aiheuttaa sen että hän siirtyy tämän ykkösharrastuksessa pariin jonka hän vuosien aikana on pakosta oppinut. Miehen seksielämän aktiivisinta aikaa on 15 -17 vuotta, jos hän sinä aikana joutuu tekemisiin naisen kanssa hänestä kehittyy erittäin riippuvainen naisten suhteen. Nykyinen pidättyvä feministinen maailma tuottaa tällaisia virtuoosi miehiä paljon jotka eivät enää pitkän itseetuudytyksen seurauksena juurikaan välitä naisista. Heiidän parisuhteessa tahtoo epäonnistua ja jäädä rammaksi. Koska tämä juttu voi auttaa eräitä miehiä ymmärtämään seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia jutun voi vapaasti kopioida jakaa ja kierrättää. Q
Vierailija kirjoitti:
Tämä oikeasti on syy, miksi niin monet naiset sanovat, että eron jälkeen ei koskaan enää miestä, eikä ainakaan miestä, jonka kanssa asutaan yhdessä. He saavat siitä paljon lokaa niskaan, ovat ronkeleita, luulevat itsestään liikoja, ja mitä vielä ja vielä lisää. Naiselta profiilissa vaatimus, että mies on itsestään huolta pitävä myös taloudellisesti on oh hell nou nou, tässähän on oikea mun rahoja vaaniva lokki!
Tosiasia on, että moni nainen on satuttanut itsensä antamalla liikaa ja joutunut huomaamaan, että takaisin ei saa juuri mitään, ei edes kunnioitusta ihmisenä. Vaan on pidetty itsestään selvänä toisen ihmisen elämän mahdollistajana.
Miehet ymmärtävät kovasti toisiaan, kun sanovat, että eivät ala elättäjäksi ja että kaikissa naisissa herää opportunisti kun suhde etenee (oksettavasti sanottu ap!) ja heiltä löytyy aina se esimerkki siitä yhdestä exästä, joka kuppasi rahoja ehdottelemalla kaiken maan luksusmatkoja. Toisin päin ymmärrys puuttuu täysin.
Tämä on niin totta, nainen on satuttanut itsensä antamalla liikaa ja takaisin ei ole saanut juuri mitään. Loppujen lopuksi ei vaan enää jaksanut. Pärjäilen hyvin itsekseni. Tulevaisuudesta ei voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet syystäkin skeptinen.
Aika harvoin tuollainen toimii. Naisen alitajunta alkaa sanomaan mitä kaikkea mies voi rahoillaan tehdä kun hän kituuttaa lähiöyksiössä ja kulkee bussilla ostamaan punalaputettua jauhelihaa. Sitten alkaa tuntumaan suorastaan epäreilulta kun mies vain pihistelee rahojensa kanssa.Nainen nyt käy kauppaa vereuhkallaan läpi elämänsä ei siitä mihinkään pääse
Miehen ongelmallista seksielämää. Noin 13-vuotiaalla pojalla alkaa tulemaan yöllisiä siemensyöksyjä ja aamulla hän herää järkyttyneenä mutta positiivinen kokemuksen jälkeen housut siemennessistä märkänä. Myöhemmin hän huomaa että omiin käsiin hän voi määritellä missä on milloin tämä oli tapahtu ja sitä kautta elämään siistimmin. Ja tätä sanotaan itsetyydytykseksi. Nykyisin usein miehet elävät itsetyydyksen varassa tuonne jopa 25:een vuoteen asti, ja sinä aikana heistä kehittyy itsetyydytyksen virtuooseja, he kykenevät saamaan orgasmin ilman pornolehtiä tai ilman tabletin pornokuvia. Eräänä kauniina päivänä virtuoosin elämään ilmaantuu nainen joka viestittää haluansa olevan hänen kanssa ehkä parisuhteessa. Viruoosi pyrkii näyttelemään aktiivista ja kiihkeää rakastajaa, mutta vähäisetkin ongelmat hänen parisuhteessa aiheuttaa sen että hän siirtyy tämän ykkösharrastuksessa pariin jonka hän vuosien aikana on pakosta oppinut. Miehen seksielämän aktiivisinta aikaa on 15 -17 vuotta, jos hän sinä aikana joutuu tekemisiin naisen kanssa hänestä kehittyy erittäin riippuvainen naisten suhteen. Nykyinen pidättyvä feministinen maailma tuottaa tällaisia virtuoosi miehiä paljon jotka eivät enää pitkän itseetuudytyksen seurauksena juurikaan välitä naisista. Heiidän parisuhteessa tahtoo epäonnistua ja jäädä rammaksi. Koska tämä juttu voi auttaa eräitä miehiä ymmärtämään seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia jutun voi vapaasti kopioida jakaa ja kierrättää. Q
Tästä voinemme siis päätellä, että itse asiassa miehen luontainen olemus on itsekseen runkkailija, eikä mikään parisuhteessa elävä? Jos nimittäin luonto ei vedä tikanpoikaa puuhun, eikä naisen olemus tyydytä luontaisesti runkkaukseen verrattuna, näinhän se sitten on.
Tämä tosin selittää sen, miksi naiset, jotka ovat tämän ymmärtäneet = elleivät he ole täysin mielen mukaisia omaa tahtoa ja olemusta omaavia yksilöitä, heidät voittaa runkkaus, ovatkin päättäneet, että eivät ota miehiä laisinkaan. Mitä nainen tekee kuvaamallasi yksilöllä? Hellii egoa, ruokkii, pitää hyvässä hoivassa? Mitä nainen tästä saa?
Et ole väärässä, tähän suuntaan kehitys on menossa. Mutta jostain syystä tästä miesten kehityksestä yhteiskunnassa syytellään naisia. Sitä, että he eivät ole tarpeeksi aktiivisia huolehtimaan siitä, että miehet eivät kehittyisi tähän suuntaan. Miesten oma osuus häivytetään, uhriuden taakse.
Se, että nainen pettyy kerta toisensa jälkeen mieheen, joka on konfliktejä kestämätön runkkailija on naisen vika, kun hän toteaa saaneensa kyllikseen, jatkakaa.
Ap sä valitset näitä rahattomia naisia koska pääset jotenki pätemään rahoillasi. Tosin et yhtää rahaa laittaisi näihin naisiisi.
Ja tiedät että varakkaampi nainen ei kauaa kattelis pihiukkoa joka ei halua mitään tehdä yhdessä. Esm elokuviin taikka syömään meno olisi varmaan ihan turhaa sun mielestä että siihen et rahaa laittaisi. Mutta jos nainen piffaa sunki osan niin voisit lähteä? Mun exlokkiukko oli tällänen.
Olet myös simppeli kun luulet ettei ihminen suhteessa muutu. Että se mitä puhuu ja toivoo suhteen alussa on sitten esm 10 vuodenkin päästä samaa, ei saa muuttaa mielipiteitään mihinkään suuntaan.
Aika mustavalkonen maailma sulla.
Etsi seurasi tästälähtien seksipalstoilta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä oikeasti on syy, miksi niin monet naiset sanovat, että eron jälkeen ei koskaan enää miestä, eikä ainakaan miestä, jonka kanssa asutaan yhdessä. He saavat siitä paljon lokaa niskaan, ovat ronkeleita, luulevat itsestään liikoja, ja mitä vielä ja vielä lisää. Naiselta profiilissa vaatimus, että mies on itsestään huolta pitävä myös taloudellisesti on oh hell nou nou, tässähän on oikea mun rahoja vaaniva lokki!
Tosiasia on, että moni nainen on satuttanut itsensä antamalla liikaa ja joutunut huomaamaan, että takaisin ei saa juuri mitään, ei edes kunnioitusta ihmisenä. Vaan on pidetty itsestään selvänä toisen ihmisen elämän mahdollistajana.
Miehet ymmärtävät kovasti toisiaan, kun sanovat, että eivät ala elättäjäksi ja että kaikissa naisissa herää opportunisti kun suhde etenee (oksettavasti sanottu ap!) ja heiltä löytyy aina se esimerkki siitä yhdestä exästä, joka kuppasi rahoja ehdottelemalla kaiken maan luksusmatkoja. Toisin päin ymmärrys puuttuu täysin.
Aivan järjettömän hyvä kirjoitus! Tätä olen alkanut ajatella omassakin elämässäni. Ja kun lisään siihen tuon yhden selityksen miehen sielunmaisemasta alan ymmärtää yhä enemmän. Meillä toimii täsmälleen noin, jos ilmaisen omaa tahtoa tai tyytymättömyyttä toisen vetäytymisen ja muun suhteen, joudun kokonaan eristetyksi. Ilmeisesti on tarkoitus opettaa olemaan. Taidan lopettaa tämän suhteen ja samalla koko paskan deittailun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet syystäkin skeptinen.
Aika harvoin tuollainen toimii. Naisen alitajunta alkaa sanomaan mitä kaikkea mies voi rahoillaan tehdä kun hän kituuttaa lähiöyksiössä ja kulkee bussilla ostamaan punalaputettua jauhelihaa. Sitten alkaa tuntumaan suorastaan epäreilulta kun mies vain pihistelee rahojensa kanssa.Nainen nyt käy kauppaa vereuhkallaan läpi elämänsä ei siitä mihinkään pääse
Miehen ongelmallista seksielämää. Noin 13-vuotiaalla pojalla alkaa tulemaan yöllisiä siemensyöksyjä ja aamulla hän herää järkyttyneenä mutta positiivinen kokemuksen jälkeen housut siemennessistä märkänä. Myöhemmin hän huomaa että omiin käsiin hän voi määritellä missä on milloin tämä oli tapahtu ja sitä kautta elämään siistimmin. Ja tätä sanotaan itsetyydytykseksi. Nykyisin usein miehet elävät itsetyydyksen varassa tuonne jopa 25:een vuoteen asti, ja sinä aikana heistä kehittyy itsetyydytyksen virtuooseja, he kykenevät saamaan orgasmin ilman pornolehtiä tai ilman tabletin pornokuvia. Eräänä kauniina päivänä virtuoosin elämään ilmaantuu nainen joka viestittää haluansa olevan hänen kanssa ehkä parisuhteessa. Viruoosi pyrkii näyttelemään aktiivista ja kiihkeää rakastajaa, mutta vähäisetkin ongelmat hänen parisuhteessa aiheuttaa sen että hän siirtyy tämän ykkösharrastuksessa pariin jonka hän vuosien aikana on pakosta oppinut. Miehen seksielämän aktiivisinta aikaa on 15 -17 vuotta, jos hän sinä aikana joutuu tekemisiin naisen kanssa hänestä kehittyy erittäin riippuvainen naisten suhteen. Nykyinen pidättyvä feministinen maailma tuottaa tällaisia virtuoosi miehiä paljon jotka eivät enää pitkän itseetuudytyksen seurauksena juurikaan välitä naisista. Heiidän parisuhteessa tahtoo epäonnistua ja jäädä rammaksi. Koska tämä juttu voi auttaa eräitä miehiä ymmärtämään seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia jutun voi vapaasti kopioida jakaa ja kierrättää. Q
Se tuosta jäi puuttumaan, että millaisissa olosuhteissa miehestä sitten kehittyisi naisten ja seksin suhteen tasapainoinen ja "normaali" sekä parisuhdeominaisuuksia ja suhdetaitoja omaava mies?
Aika vapaan seksuaalisuuden aikaa kyllä kuitenkin elämme nykyaikana täällä länsimaissa. Lisäksi on aivan terveellistä, ettei tyttölapset tai pojatkaan, harrasta niin kovin nuorina seksiä. Jostain ihme syystä hyppäsit kuitenkin kirjoituksessasi yli vuodet 17-25, jolloin aika tavallisesti on niitä suhteita ja ensimmäisiä parisuhteita muodostetaan.
Naisen seksuaalisuuteen ja naisiin, suhtaudut todella rumasti ja tietämättömästi. Ja vain miehen tarpeena ja miehen haluamana kauppatavarana... Ei ihmisenä omine oikeutettuine tunteineen ja ajatuksineen. Kuvauksessasi mies ei ole siis kykenevä kunnon suhteisiin naisen kanssa, mutta seksivälineeksi naista haluasi. Mies on tehnyt seksistä kauppatavaran ja kauppaa, (ei nainen). Enkä ole nyt kyllä vakuuttunut tietämyksestäsi miehenkään seksuaalisuuden suhteen.
Vinkisi sinulle pohdintoihisi: Naisen seksuaalisuus usein liittyy tunteisiin ja syvempään kokemukseen toisesta ihmisestä ja yhteydestä hänen kanssaan. Usein myös esim. tietty turvallisuuden ja luottamuksen tunne tarvitaan. Mies voi horjuttaa luottamusta ja turvallisuutta monella tavalla. Seksi ei naiselle useinkaan ole vain irrallinen tarve, joka tyydytetään erillisenä muusta kokemuksesta ja kokonaisuudesta ja tunteista, johon se on kytköksissä. Nainen haluaa ylipäätään aidon jaetun yhteisen intiimin ja usein jollain tapaa merkityksellisen kokemuksen. Mekaaninen kaikesta irrallinen seksitoimitus ei siis ole monenkaan naisen juttu.
Olen kyllä myös ymmärtänyt, että miehelläkin seksuaalisuus voi olla tällä tavalla myös syvempää, ei vain pelkkä vietti, halu ja irrallinen kulutustavara, enemmän kuin vain "hyvän aterian hankkiminen ja syöminen" tms. Näin onkin hyvässä parisuhteessa. Seksiin kuuluu myös tunne ja yhteys, aidosti jaettu kokemus. Sitä kutsutaan rakasteluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, usein miehet luistelevat kotitöistä, jos voivat. Moni mies ei niitä kotitöitä ole tehnyt, vaikka vaimo on polvillaan rukoillut. Moni mies ei arvosta naisen tekemää palkka- tai kotityötä yhtä paljon kuin omaa (isompipalkkaista) työtään tai sitten omia tekemiään kotitöitä. Jos mies hoitaa lapsiaan yhden illan, se on maailman luokan suoritus, mutta jos nainen hoitaa lapsiaan viikon putkeen, niin eihän se mitään, niinhän sen kuuluukin, mitäs siinä valittelet.
Oon nähnyt läheltä aviomiehen suorituksen, jossa hän vältteli kotitöitä ja lastenhoitotyötä niin ahkerasti, että tuli aiheuttaneeksi itselleen avioeron. Oli uskomatonta havaita vuosien mittaan, kuinka miehen mielestä kotitöiksi riitti, että maksaa puolet perheen menoista ja kaiken kotona tehtävän työn piti hänen mielestään tehdä perheen äidin.
Laskujen maksun suhteen on havaittavissa, että usein miesten ruoka- ja vesikustannukset ovat usein huomattavasti isommat. Miehet syövät enemmän ja usein tarvitsevat suihkuakin enemmän.
Jos eroaisin ja haluaisin uudelleen pariutua, todennäköisesti ehdottaisin miehelle, että asutaan minun isossa ja hyvässä asunnossani, josta maksan yhtiövastikkeen ja muut kulut, mutta maksa sinä kaikki muu yhteinen: ruoka, vesi, sähkö, auto jne. Puoliksi voidaan maksaa matkat ja huvitukset. Jokainen maksaa itse oman harrastuksensa. Puoliksi tehdään KAIKKI kotityöt.Ruoka- ja vesikustannukset ovat suuremmat…voi hyvänen aika..
Voi hyvänen aika itsellesi. Et varmaan omista isoa ja hyvää asuntoa isosta kaupungista läheltä keskustaa hyvältä paikalta, sellainen maksaa täällä päin 3000000 eurosta ylöspäin. Sen verran on saanut säästää, että asunto on minun. Ja mies siinä sitten saa asua, hän voi sen oman 300000 e vaikka laittaa sijoituksiin. Laskepa huviksesi, jos saat ko. sijoitukselle vaikka 5 % tuoton vuodessa, paljonko tuottaa, fiksu saa enemmänkin. 5% ko. summasta on 15000e vuodessa. Toki minulle käy, että minä muutan miehen yhtä hyvään asuntoon ja minä sitten maksan muut kulut kuin asumisen, mikäli miehen ruoan ja muiden hyödykkeiden kulutus on maltillisella tasolla.
Ja kyllä, olen edelleen sitä mieltä, moni mies syö kaksinkertaisesti tai jopa kolminkertaisesti naiseen verrattuna.
Jo on murheet ihmisillä. Eikö kukaan enää osaa laittaa fokusta siihen ihmiseen? Iso osa höpöttää vaan siitä mitä jollakin on tai ei ole. Mitä sillä on väliä mitä hän tienaa tai omistaako jotain? Jos ihminen on itselle mieluinen niin nuo asiat ovat ihan merkityksettömiä. Nykymaailma on sairaalloisen materialistinen.
Tätä ketjuakin kun lukee niin hyvin ymmärtää miksi naiset mielummin pysyvät sinkkuina ja lapsettomina. Omat tienistinsä voi laittaa täysin itseensä ja omaan hyvinvointiinsa.
Perhe-elämä on hallaa urakehitykselle ja sielun hyvinvoinnille jos pariutuu väärän miehen kanssa.
Miksi ottaa se riski?
Ja että eron tullessa keski-ikäsenä niin ei enää lähdetäkkään sille toiselle/kolmannelle kierrokselle. Vaan pysytään sinkkuna ja tehdään kaikkea hauskaa ystävättärien kanssa.
Totuushan on että nainen pärjää pohjoismaissa paremmin ilman miestä, entäpä mies ilman naista.

Pärjäsin oikein hyvin ennen parisuhdetta. Hyvään elämään nainen toi vain lisää hyvää koska esimerkiksi raha ja omaisuus on meille yhdentekevää parisuhteen kannalta. Kumpikin käy töissä ja tienaa mitä tienaa. Tämä on tietenkin ihan myyttinen asia palstalaisille ja taatusti valetta monen mielestä.
M45
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa kiinni tuosta rahakeskeisestä ajattelutavasta. Toisella on aina enemmän jotain, sisustussilmä, lihaksia, ruuanlaittotaitoa, kärsivällisyyttä. Mielestäni kaikki jaetaan ja vahvuuksia käytetään sen mukaan mikä on oma vahvuus. Jos menestyt hyvin töissä, se on kiva. Jos on rahaa, sekin on ihan kiva. Silti raha on vain yksi sivuseikka silloin kun toista rakastaa. Itse työssäkäyvänä naisena olen elättänyt työtöntä miestäni jo 1,5v, hän opiskelee ja tekee ruokaa ja hoitaa lapsia. Matkustellaan mun rahoilla. Raha on välttämättömyys mutta ei avain onneen, vaan pelkästään yksi ratas toimivassa arjessa. Rakkaus on kaikista tärkeintä.
Luuletko että miehesi olisi yhtä antavainen jos tilanne olisi toisinpäin?
No kyllä monet miehet myös vaimojaan ylläpitää. Taitaa olla enämpi luonne- kuin sukupuolikysymys.
Jos on esim. miehen halusta tiukka 50-50 jako, niin ei voi olla niin, että yhtäkkiä aletaankin suurpiirteisiksi, kun mies kuluttaa siinä ja tässä koko ajan enemmän (esim. ne ruokakulut), eikä samalla ostoskoriin saa heittää tamponeja tai naamarasvaa tms... Kyllä sen suurpiirteisyyden (tai tarkkuuden), pitää sitten kulkea molempiin suuntiin.
Aika surkeaa, jos kyttää toisen menoja ja kulutusta tarkasti, mutta omiaan ei ja niillä ei olekaan väliä eikä lasketa.
En tosin kyllä tiedä, kannattaako tuollaiseen suhteeseen ylipäätään jäädä. Missä ei selvästikään mietitä molemmin puolin toisenkin hyvää ja ja toisen kannalta myöskin.
Aika ikävää, jos tarvii olla pitämässä omia puoliaan jatkuvasti, rahallisesti tai muissa asioissa, eikä voi siksi olla suurpiirteinen itsekään ja luottaa toiseen ja toisenkin hyväntahtoisuuteen. Ei kuulu mielestäni hyvään parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet syystäkin skeptinen.
Aika harvoin tuollainen toimii. Naisen alitajunta alkaa sanomaan mitä kaikkea mies voi rahoillaan tehdä kun hän kituuttaa lähiöyksiössä ja kulkee bussilla ostamaan punalaputettua jauhelihaa. Sitten alkaa tuntumaan suorastaan epäreilulta kun mies vain pihistelee rahojensa kanssa.Nainen nyt käy kauppaa vereuhkallaan läpi elämänsä ei siitä mihinkään pääse
Miehen ongelmallista seksielämää. Noin 13-vuotiaalla pojalla alkaa tulemaan yöllisiä siemensyöksyjä ja aamulla hän herää järkyttyneenä mutta positiivinen kokemuksen jälkeen housut siemennessistä märkänä. Myöhemmin hän huomaa että omiin käsiin hän voi määritellä missä on milloin tämä oli tapahtu ja sitä kautta elämään siistimmin. Ja tätä sanotaan itsetyydytykseksi. Nykyisin usein miehet elävät itsetyydyksen varassa tuonne jopa 25:een vuoteen asti, ja sinä aikana heistä kehittyy itsetyydytyksen virtuooseja, he kykenevät saamaan orgasmin ilman pornolehtiä tai ilman tabletin pornokuvia. Eräänä kauniina päivänä virtuoosin elämään ilmaantuu nainen joka viestittää haluansa olevan hänen kanssa ehkä parisuhteessa. Viruoosi pyrkii näyttelemään aktiivista ja kiihkeää rakastajaa, mutta vähäisetkin ongelmat hänen parisuhteessa aiheuttaa sen että hän siirtyy tämän ykkösharrastuksessa pariin jonka hän vuosien aikana on pakosta oppinut. Miehen seksielämän aktiivisinta aikaa on 15 -17 vuotta, jos hän sinä aikana joutuu tekemisiin naisen kanssa hänestä kehittyy erittäin riippuvainen naisten suhteen. Nykyinen pidättyvä feministinen maailma tuottaa tällaisia virtuoosi miehiä paljon jotka eivät enää pitkän itseetuudytyksen seurauksena juurikaan välitä naisista. Heiidän parisuhteessa tahtoo epäonnistua ja jäädä rammaksi. Koska tämä juttu voi auttaa eräitä miehiä ymmärtämään seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia jutun voi vapaasti kopioida jakaa ja kierrättää. Q
Aika järkyttävän kuvan miehistä annat. Ovat siis...eivät edes eläimen tasolla. Käsityksesi mukaan miehen elämän keskiössä on vain oma siemensyöksy. Onneksi on myös miehiä, joilla jotain muutakin...mielessä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet syystäkin skeptinen.
Aika harvoin tuollainen toimii. Naisen alitajunta alkaa sanomaan mitä kaikkea mies voi rahoillaan tehdä kun hän kituuttaa lähiöyksiössä ja kulkee bussilla ostamaan punalaputettua jauhelihaa. Sitten alkaa tuntumaan suorastaan epäreilulta kun mies vain pihistelee rahojensa kanssa.Nainen nyt käy kauppaa vereuhkallaan läpi elämänsä ei siitä mihinkään pääse
Miehen ongelmallista seksielämää. Noin 13-vuotiaalla pojalla alkaa tulemaan yöllisiä siemensyöksyjä ja aamulla hän herää järkyttyneenä mutta positiivinen kokemuksen jälkeen housut siemennessistä märkänä. Myöhemmin hän huomaa että omiin käsiin hän voi määritellä missä on milloin tämä oli tapahtu ja sitä kautta elämään siistimmin. Ja tätä sanotaan itsetyydytykseksi. Nykyisin usein miehet elävät itsetyydyksen varassa tuonne jopa 25:een vuoteen asti, ja sinä aikana heistä kehittyy itsetyydytyksen virtuooseja, he kykenevät saamaan orgasmin ilman pornolehtiä tai ilman tabletin pornokuvia. Eräänä kauniina päivänä virtuoosin elämään ilmaantuu nainen joka viestittää haluansa olevan hänen kanssa ehkä parisuhteessa. Viruoosi pyrkii näyttelemään aktiivista ja kiihkeää rakastajaa, mutta vähäisetkin ongelmat hänen parisuhteessa aiheuttaa sen että hän siirtyy tämän ykkösharrastuksessa pariin jonka hän vuosien aikana on pakosta oppinut. Miehen seksielämän aktiivisinta aikaa on 15 -17 vuotta, jos hän sinä aikana joutuu tekemisiin naisen kanssa hänestä kehittyy erittäin riippuvainen naisten suhteen. Nykyinen pidättyvä feministinen maailma tuottaa tällaisia virtuoosi miehiä paljon jotka eivät enää pitkän itseetuudytyksen seurauksena juurikaan välitä naisista. Heiidän parisuhteessa tahtoo epäonnistua ja jäädä rammaksi. Koska tämä juttu voi auttaa eräitä miehiä ymmärtämään seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia jutun voi vapaasti kopioida jakaa ja kierrättää. Q
Tästä voinemme siis päätellä, että itse asiassa miehen luontainen olemus on itsekseen runkkailija, eikä mikään parisuhteessa elävä? Jos nimittäin luonto ei vedä tikanpoikaa puuhun, eikä naisen olemus tyydytä luontaisesti runkkaukseen verrattuna, näinhän se sitten on.
Tämä tosin selittää sen, miksi naiset, jotka ovat tämän ymmärtäneet = elleivät he ole täysin mielen mukaisia omaa tahtoa ja olemusta omaavia yksilöitä, heidät voittaa runkkaus, ovatkin päättäneet, että eivät ota miehiä laisinkaan. Mitä nainen tekee kuvaamallasi yksilöllä? Hellii egoa, ruokkii, pitää hyvässä hoivassa? Mitä nainen tästä saa?
Et ole väärässä, tähän suuntaan kehitys on menossa. Mutta jostain syystä tästä miesten kehityksestä yhteiskunnassa syytellään naisia. Sitä, että he eivät ole tarpeeksi aktiivisia huolehtimaan siitä, että miehet eivät kehittyisi tähän suuntaan. Miesten oma osuus häivytetään, uhriuden taakse.
Se, että nainen pettyy kerta toisensa jälkeen mieheen, joka on konfliktejä kestämätön runkkailija on naisen vika, kun hän toteaa saaneensa kyllikseen, jatkakaa.
Vaikka "vähän" äärimmilleen viety vastine, osuva!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet syystäkin skeptinen.
Aika harvoin tuollainen toimii. Naisen alitajunta alkaa sanomaan mitä kaikkea mies voi rahoillaan tehdä kun hän kituuttaa lähiöyksiössä ja kulkee bussilla ostamaan punalaputettua jauhelihaa. Sitten alkaa tuntumaan suorastaan epäreilulta kun mies vain pihistelee rahojensa kanssa.Nainen nyt käy kauppaa vereuhkallaan läpi elämänsä ei siitä mihinkään pääse
Miehen ongelmallista seksielämää. Noin 13-vuotiaalla pojalla alkaa tulemaan yöllisiä siemensyöksyjä ja aamulla hän herää järkyttyneenä mutta positiivinen kokemuksen jälkeen housut siemennessistä märkänä. Myöhemmin hän huomaa että omiin käsiin hän voi määritellä missä on milloin tämä oli tapahtu ja sitä kautta elämään siistimmin. Ja tätä sanotaan itsetyydytykseksi. Nykyisin usein miehet elävät itsetyydyksen varassa tuonne jopa 25:een vuoteen asti, ja sinä aikana heistä kehittyy itsetyydytyksen virtuooseja, he kykenevät saamaan orgasmin ilman pornolehtiä tai ilman tabletin pornokuvia. Eräänä kauniina päivänä virtuoosin elämään ilmaantuu nainen joka viestittää haluansa olevan hänen kanssa ehkä parisuhteessa. Viruoosi pyrkii näyttelemään aktiivista ja kiihkeää rakastajaa, mutta vähäisetkin ongelmat hänen parisuhteessa aiheuttaa sen että hän siirtyy tämän ykkösharrastuksessa pariin jonka hän vuosien aikana on pakosta oppinut. Miehen seksielämän aktiivisinta aikaa on 15 -17 vuotta, jos hän sinä aikana joutuu tekemisiin naisen kanssa hänestä kehittyy erittäin riippuvainen naisten suhteen. Nykyinen pidättyvä feministinen maailma tuottaa tällaisia virtuoosi miehiä paljon jotka eivät enää pitkän itseetuudytyksen seurauksena juurikaan välitä naisista. Heiidän parisuhteessa tahtoo epäonnistua ja jäädä rammaksi. Koska tämä juttu voi auttaa eräitä miehiä ymmärtämään seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia jutun voi vapaasti kopioida jakaa ja kierrättää. Q
Se tuosta jäi puuttumaan, että millaisissa olosuhteissa miehestä sitten kehittyisi naisten ja seksin suhteen tasapainoinen ja "normaali" sekä parisuhdeominaisuuksia ja suhdetaitoja omaava mies?
Aika vapaan seksuaalisuuden aikaa kyllä kuitenkin elämme nykyaikana täällä länsimaissa. Lisäksi on aivan terveellistä, ettei tyttölapset tai pojatkaan, harrasta niin kovin nuorina seksiä. Jostain ihme syystä hyppäsit kuitenkin kirjoituksessasi yli vuodet 17-25, jolloin aika tavallisesti on niitä suhteita ja ensimmäisiä parisuhteita muodostetaan.
Naisen seksuaalisuuteen ja naisiin, suhtaudut todella rumasti ja tietämättömästi. Ja vain miehen tarpeena ja miehen haluamana kauppatavarana... Ei ihmisenä omine oikeutettuine tunteineen ja ajatuksineen. Kuvauksessasi mies ei ole siis kykenevä kunnon suhteisiin naisen kanssa, mutta seksivälineeksi naista haluasi. Mies on tehnyt seksistä kauppatavaran ja kauppaa, (ei nainen). Enkä ole nyt kyllä vakuuttunut tietämyksestäsi miehenkään seksuaalisuuden suhteen.
Vinkisi sinulle pohdintoihisi: Naisen seksuaalisuus usein liittyy tunteisiin ja syvempään kokemukseen toisesta ihmisestä ja yhteydestä hänen kanssaan. Usein myös esim. tietty turvallisuuden ja luottamuksen tunne tarvitaan. Mies voi horjuttaa luottamusta ja turvallisuutta monella tavalla. Seksi ei naiselle useinkaan ole vain irrallinen tarve, joka tyydytetään erillisenä muusta kokemuksesta ja kokonaisuudesta ja tunteista, johon se on kytköksissä. Nainen haluaa ylipäätään aidon jaetun yhteisen intiimin ja usein jollain tapaa merkityksellisen kokemuksen. Mekaaninen kaikesta irrallinen seksitoimitus ei siis ole monenkaan naisen juttu.
Olen kyllä myös ymmärtänyt, että miehelläkin seksuaalisuus voi olla tällä tavalla myös syvempää, ei vain pelkkä vietti, halu ja irrallinen kulutustavara, enemmän kuin vain "hyvän aterian hankkiminen ja syöminen" tms. Näin onkin hyvässä parisuhteessa. Seksiin kuuluu myös tunne ja yhteys, aidosti jaettu kokemus. Sitä kutsutaan rakasteluksi.
!!!
Toisinpäin nainen saisi haukut täälä palstalla.