Lue keskustelun säännöt.
Varallisuuserot parisuhtessa. Pitäisikö vielä yrittää?
Kirjoitin joskus palstalle siitä kuinka erilaiset elintasot eivät ole kumppanille ongelma - kunnes ne ovatkin.
Minulla on siis ok taloudellinen tilanne. Rikas en ole, mutta yli keskituloinen ja säästöjä on.
En ole kiinnostunut yhteen muuttamisesta enkä lasten hankinnasta, ja olen tehnyt nämä asiat jo alussa selviksi. En kuitenkaan nauti kovasti rahaa vaativista asioista, vaan harrastukseni ovat varsin edullisia. En myöskään törsää rahaa matkusteluun tai luksukseen.
Aikaisemmissa parisuhteissa on käynyt niin, että tämä sopii kumppanille mainiosti. Mutta jotenkin se kääntykin siten, että jos muutettaisiin yhteen kivaan asuntoon ja olisi kiva tehdä sitä ja tätä. Sitä ei ole sanottu suoraan kuka maksaisi tästä lystistä isomman osan, mutta selvää on, ettei mainittuja haaveita oltaisi pystytty toteuttamaan 50/50-periaatteella.
On alkanut tuntua siltä, että jos mahdollisuus elintason nostoon miehen kustannuksella on näköpiirissä, opportunisti naisihmisessä herää ennemmin tai myöhemmin.
No, nyt on sellainen tilanne, että olen tavannut kivan naisen ja tämä on kääntymässä parisuhteeksi. Tätä ei ole yhdessä julistettu, mutta tapailua on jatkunut sen verran aikaa, että on aika sellaisesta puhua. Mutta elintasomme ovat erilaiset, minulla enemmän tai vähemmän keskiluokkainen ja kumppanillani ei.
Sydän sanoo, että älä murehdi tuollaisista. Mutta sisäinen hälytyskello soi ja sanoo, että jossain vaiheessa herääkin keskustelu siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä yhdessä jos...
Kommentit (747)
Vierailija kirjoitti:
Niin, kuten niin täällä kuin elävässäkin elämässä nähty, niin useimmiten se on nainen, joka haluaa sitä yhteistä hyvää niin puolisolleen kuin rakastamilleen lapsilleen kuin muillekin läheisilleen. Laittaa ruokaa, huolehtii lapsista, huolehtii ystävyyssuhteista, sukulaisista ja muistakin sosiaalisista suhteista.
Mies kouristelee lompakon ja pankkisaldon ympärillä ja ihmettelee sitten (kun vaimo ja lapset jättivät) siivottomassa asunnossaan syöden 1 euron mikropizzoja ,joka sekin on kallista kun joku muu ei maksa. Pyörtyy kun pitäisi maksaa elatusmaksuja, omista lapsistaan. Vaikka tilisaldo sen kuin kasvaa. Mutta huvinsa toki kullakin.
Tämä on niin nähty ja koettu tosielämässä, ja kyllä olen hyvätuloinen nainen, ja mietin että miksi ihmeessä olisin tehnyt niin paljon pitkiä työpäiviä, jos en olisi saanut niistä ansaitsemistani rahoista nauttiakun ei niitä sinne käärinliinoihin mukaansa saa. Omat lapsetkin olen onneksi saanut opettaa ja kouluttaa itsekseen pärjääviksi niin ei tarvitse perintöä kytätä.
Siksi en katsoisi enää päivääkään pihiä saituria, joka ei piittaa pennin (nykyrahassa sentin ) vertaa lähimmäistensä hyvinvoinnista.
Ja ps. onneksi ei tarvitsekaan.
Anoppini eli pitkän avioliiton tällaisen pihistelijän kanssa. Oppi toki ohessa olemaan pihi itsekin. Oman palkkansa sai periaatteessa käyttää, mutta kun sitä yhtään kasautu, niin se siirrettiin säästöihin.
Kun kuolema sitten avioparin erotti, on anoppini nauttinut rahankäytöstä. Välillä ollut ihmeissään, miten se raha vaan hupenee, kun sitä käyttää. Mutta on ollut ilo seurata vieressä sitä, kun on saanut asua, missä haluaa, sisustaa, miten haluaa, ostaa mieleisiä huonekaluja ym. Onneksi ehti tämänkin vielä kokea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä kymmenisen vuotta. Hän selkeästi isompipalkkainen meistä kahdesta. Molemmat ollaan työelämässä. Alkuun tuloerot eivät mielestäni vaikuttaneet mutta viime aikoina hän on jollain lailla muuttunut. Aika pienistäkin ostoksista (siis ihan vaikka ruokaostosreissu) tulee hiukan kiistaa, että kumpi maksaa. Nuo kiistat ovat joka viikkoisia ja mua hämmentää. En ymmärrä, että miksi nyt, useiden vuosien jälkeen tilanne on muuttunut. Olen miettinyt, että onko hänellä joku toinen, jolle pitää rahaa riittää lahjojen tms. muodossa. Olen myös miettinyt, että onko hänelle tullut jotain ylimääräisiä velkoja, joita täytyy maksaa ja joista mä en tiedä mitään? Rahapelit tms mutta mulla ei ole sellaisesta käyttäytymisestä mitään tietoa. Ehkä olisi alun alkaen tutustua hiukan pienipalkkaisempaan mieheen, olisiko sitten parempi? Korostan vielä, että mitään huippupalkkoja hänelläkään ei ole, eli varsinaisesti rikkaasta miehestä ei ole kyse.
Kai ne pelisäännöt voi nytkin sopia, vaikka pitkän olette jo yhdessä eläneet. Jos tuloerot ei ole suuret, 50/50 ruokakaupassa ym.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä kymmenisen vuotta. Hän selkeästi isompipalkkainen meistä kahdesta. Molemmat ollaan työelämässä. Alkuun tuloerot eivät mielestäni vaikuttaneet mutta viime aikoina hän on jollain lailla muuttunut. Aika pienistäkin ostoksista (siis ihan vaikka ruokaostosreissu) tulee hiukan kiistaa, että kumpi maksaa. Nuo kiistat ovat joka viikkoisia ja mua hämmentää. En ymmärrä, että miksi nyt, useiden vuosien jälkeen tilanne on muuttunut. Olen miettinyt, että onko hänellä joku toinen, jolle pitää rahaa riittää lahjojen tms. muodossa. Olen myös miettinyt, että onko hänelle tullut jotain ylimääräisiä velkoja, joita täytyy maksaa ja joista mä en tiedä mitään? Rahapelit tms mutta mulla ei ole sellaisesta käyttäytymisestä mitään tietoa. Ehkä olisi alun alkaen tutustua hiukan pienipalkkaisempaan mieheen, olisiko sitten parempi? Korostan vielä, että mitään huippupalkkoja hänelläkään ei ole, eli varsinaisesti rikkaasta miehestä ei ole kyse.
Olet varmaan kysynyt häneltä näistä raha-asoista, mitä vastaa?
Kyllä varmaankin jotain täytyy olla taustalla, kun kerran toiminnassa ja asenteessa on tapahtunut tuollainen muutos. Kannattaa ottaa asiasta selko ja ottaa puheeksi uudestaan, (ja vähän tiukatakin tarvittaessa), jos ei ole mitään kunnolla asiaan vastannut. Toki ruoan hintakin tms. elinkustannukset ovat nousseet.
Mielestäni kannattaa keskustella avoimesti ylipäätään, mikä on molemmista reilu jako, myös raha-asioissa, ja löytää jonkinmoinen yhteisymmärrys, jos siinä on epäselvyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä kymmenisen vuotta. Hän selkeästi isompipalkkainen meistä kahdesta. Molemmat ollaan työelämässä. Alkuun tuloerot eivät mielestäni vaikuttaneet mutta viime aikoina hän on jollain lailla muuttunut. Aika pienistäkin ostoksista (siis ihan vaikka ruokaostosreissu) tulee hiukan kiistaa, että kumpi maksaa. Nuo kiistat ovat joka viikkoisia ja mua hämmentää. En ymmärrä, että miksi nyt, useiden vuosien jälkeen tilanne on muuttunut. Olen miettinyt, että onko hänellä joku toinen, jolle pitää rahaa riittää lahjojen tms. muodossa. Olen myös miettinyt, että onko hänelle tullut jotain ylimääräisiä velkoja, joita täytyy maksaa ja joista mä en tiedä mitään? Rahapelit tms mutta mulla ei ole sellaisesta käyttäytymisestä mitään tietoa. Ehkä olisi alun alkaen tutustua hiukan pienipalkkaisempaan mieheen, olisiko sitten parempi? Korostan vielä, että mitään huippupalkkoja hänelläkään ei ole, eli varsinaisesti rikkaasta miehestä ei ole kyse.
Kai ne pelisäännöt voi nytkin sopia, vaikka pitkän olette jo yhdessä eläneet. Jos tuloerot ei ole suuret, 50/50 ruokakaupassa ym.
Aiempi kirjoitti: "Hän selkeästi isompipalkkainen meistä kahdesta. Molemmat ollaan työelämässä."
Todennäköisesti siis joku muu jako kuin 50/50 , olisi reilumpi.
Vierailija kirjoitti:
Ei perheessä voi olla useampaa elintasoa. Minä olen parempi tuloinen ja jos vaimolla ei ole varaa lomailla siten kun haluan laitan itse loput. En ole ottanut häntä vaimokseni rahojen takia, eikä hänkään minua. Meillä on myös omat menomme. En ymmärrä jos toinen syö "jatkuvasti" sisäfilettä ja toinen maksalaatikkoa kun ei ole varaa fileeseen.
Tämä oli viisaasti ja kauniisti kirjoitettu. Kypsän ihmisen ajatusmaailmaa. Noinhan normaalit ihmiset toimivat.
Sitten on nämä muutamat ilkeät ukot. Olisiko niin, että he hakemalla hakevat kilttiä, naisellisella matalapalkka-alalla työskentelevää tulevaa kotiorjaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme olleet naimisissa 25 vuotta ja meillä on iso tuloero ja aikaisemmin mies maksoi suurimman osan menoista, minä lasten kulut mukaan lukien isot harrastuskulut ja suuren osan ruokalaskusta.
Pari vuotta sitten mies ehdotti, että maksan yhteiselle tilille 500 ja hän 800. Tililtä maksetaan sitten laskut, tämä on minusta hyvä ajatus. Kuitenkin kävi niin, että maksan edelleen lasten kulut ja myös edelleen puolet kauppalaskusta.
Tämä om johtanut siihen, että rahani kyllä riittävät normiarkeen, mutta isommat hankinnat kuten silmälasit ovat hankalia. Mies taas kuluttaa suuria summia harrastuksiin, puhutaan siis jopa viisinumeroisista summista.
Esität oletuksen mukatotuutena ja ivailet sitä sit. Olisko tällaiselle muka-argumentoinnille joku nimikin...?