Miksei kukaan kertonut, että kun saa toisen lapsen, niin

Mutta nyt kuopuksen vauva-aika on mennyt paaaaaljon helpommin kuin esikoisen.

Lapset ovat leikkineet keskenään tosi pienestä asti. Heti kun vauva oppi kääntymään tái pitämään tavaroita kädessä, niin isompi on käyttänyt näitä vauvan taitoja omissa leikeissään hyväkseen. Ja jo lattialla makaava vauva on seuraksi isommalle.



Eikä mun mielestä työmäärä ole juurikaan lisääntynyt siitä, että yhden vaipanvaihdon sijaan siinä samalla vaihtaa kaksi vaippaa. Tai että kun laittaa ruokaa perheelle, niin siinä samalla on yksi enemmän syömässä.



Noissa syömisissä ja pukemisissa on toki enemmän työtä kahden kanssa. Mutta samalla sieltä leikkimisestä ja esikoisen viihdyttämisestä on helpottanut niin paljon enemmän, että kokonaisuudessa kahden kanssa on päässyt selvästi helpommalla kuin yhden.

Ei meillä ainakaan moninkertaistunut. Hiukan tietenkin tuli hommaa lisää, mutta ei nyt mitenkään älyttömästi. Mustasukkaisuusdraamat hiukan rasittaa välillä, mutta ovat onneksi vähenemään päin. Ja joskus toivois, että koliikki jo loppuis, mutta äkkiähän vauva on jo iso. Kyllä mä ainakin haluan vielä kolmannen ja vaikka neljännenkin, jos mies vielä siihenkin suostuu.

onneksi ikäeroa lähes 5 vuotta, joten ei tule tuota monen nukuttamista ja kanniskelua. Alusta asti oli selvä, että toista ei tule ennen kuin esikoinen osaa pukea, syödä, käydä vessassa jne. itsenäisesti.



Ajattelen, että tätä samaa huoletonta elämää voisimme jatkossakin elää.

että isompi kasvaa ja hänelle pitää kehittää kotona tekemistä - ja vauva tietty ottaa mukaan, kun esikoista kuskaa.

Ihan oikeesti. Pelkäsin, että miten jaksan kahden kans, mutta tämä eka puoli vuotta on ainakin mennyt aivan uskomattoman mukavasti. Tosin työmäärä kasvaa, kun nuorempi alkaa kunnolla liikkua. Mutta siis alku ainakin on yllättänyt positiivisesti! Ja kolmas saa tulla kun on tullakseen... :)

Jos joku jaksais kirjoittaa vähän enemmän analyysiä siitä, että miksi tuntee kahden lapsen kanssa olemisen niin paljon raskaammaksi.



Itsellä tuolla edellä kerrottu jo päinvastainen kokemus. Mutta koska varmasti monella kaverilla menee juuri näin, että kahden lapsen kanssa on raskaampaa, niin sitä osais olla vähän empaattisempi, kun joku tässä valoittaisi kokemustaan.



Joku ainakin sanoi, että eka oli niin helppo vauva, ettei elämä juurikaan muuttunut lapsen synytmän myötä. Onko joku miettinyt muita syitä?

Vierailija:

Esimerkiksi sisarusten ikäerosta ja lasten luonteesta, sairasteluista jne.

Meillä kaksi lasta meni siinä missä yksikin, sillä eka oli koliikkivauva ja muutenkin aika vaativa luonteeltaan, vauva-aika oli melko rankkaa. Toinen taas oli unelmahelppo vauva, arki ei paljoa muuttunut. Mutta kun kolmas lapsi aika pienellä ikäerolla syntyi, niin siinä oli kyllä työtä aika paljon. Hyvin selvittiin kuitenkin=)

Onhan se aivan eri asia onko perheessä esim. 10v, 5v ja 8kk lapset tai 4v, 2v ja 8kk lapset. Kaikkien perheenjäsenten luonteet ja perheen elämäntyyli vaikuttavat myös miten raskas arki on sekä miten sen kokee.

Ei kiinnitä huomiota esikoiseen ja antaa vauvan huutaa? Mitä ihmeen porukkaa täällä oikein pyörii?

Vaikeammaksi käy, kun pitää esim. liikkua kahden eläväisen kanssa jne. Kyllähän sitä kuka vaan osaa vaunuja lykkiä ja yhtä vahtia.

Esikoinen oli sellainen unelma vauva. 2kk iästä alkaen nukkui yli 10 tunnin yöunia ja rytmit meni heti hyvin. Todella tyytyväinen vauva ja itki vain jos oli todella sairas, edes korvatulehduksissa ei yleensä itkenyt.

Elämä oli todella ruusunpunaista ja kaikki ystävät ja sukulaiset varoittelivat etten tiennyt todellisesta äitiydestä mitään. No en silloin uskonut, mutta kun toinen syntyi niin " helvetti" alkoi. Vauvalla oli koliikki ja eka vuosi oli jatkuvaa itkua ja kitinää. 6kk nousi jo seisomaan tukea pitkin ja kohelsi niin ettei voinut yhtään jättää mihinkään. Oli vissiin 1,5 kun ekan kerran nukkui koko yön heräämättä ja kun päivätkin oli jatkuvaa vahtimista tai rintarepussa kantamista, niin oma jaksaminen oli tiukoilla. Ja kun esikoinen ei nukkunut päikkäreitä koskaan samaan aikaan vauvan kanssa niin omaa aikaa ei enää ollutkaan.

Kolmas lapsi oli helpompi mutta miehen kanssa ei sitten käytykään missään ekaan kahteen vuoteen kun kukaan ei halua ottaa kolmea lasta hoitoon.

Minun kokemuksella lapset lisää aina työmäärää, jos ne haluaa hyvin kasvattaa. Toki niitä " luonnonlapsia" voi kasvattaa siinä sivussa. Tunnen tapauksia eli on monta lasta mutta kun annetaan vapaasti kasvaa niin siinä ne menee samalla vaivalla 1-5. Ja jos äiti ei anna jokaiselle lapselle sitä kahdenkeskistä laatuaikaa niin sekin näkyy.

Vierailija:

että isompi kasvaa ja hänelle pitää kehittää kotona tekemistä - ja vauva tietty ottaa mukaan, kun esikoista kuskaa.

Niiden uusien aktiviteettien miettiminen ei olisi ollut edessä joka tapauksessa?

Toisille sopii se arki lasten kanssa paremmin kuin toisille. Siksi jotkut hakeutuvat esim. lastentarhaan töihin, hankkivat enemmän lapsia kuin toiset jne. Ihmisinä he eivät se parempia ole, mutta kaikki eivät sitä niin raskaana koe vaikka olisi kuinka koliikkia ja uhmaa.

Tietenkin olisi, mutta on se nyt kuule ihan eri asia kuskata esikoinen kerhoon 9 reikä reikä ja hakea sieltä 12 reikä reikä, jos matkassa on kuopus kuin ilman sitä kuopusta. Ja sama pätee ihan kaikkeen. Esikoinen voi olla terve, kuopus ei tai päinvastoin. Pitää koko ajan katsoa, että useammalla kuin _yhdellä_ menee hyvin.

Mulla esikoisen kanssa meni oikein hyvin, kyläiltiin ja en ollut väsynyt, vaikka hän ei nukkunutkaan öitä, mutta oli muuten helppo vauva ja syömiset ok, ei allergioita jne.

Kun toi nen syntyi, niin aluksi tuntui helpolta, mutta kun 1 kk iässä alkoi ihottumat ja vatsavaivat, niin helppous oli kaukana. Vauva ei nuku päiäunia kuin max. 30 min ja sitten p itää jo olla heiluttelemassa vaunuja. Todella väsynyt olen ja tuntuu, että ei ehdi muutakuin vauvaa kanniskella ja hoitaa. Omaa aikaa ei jää, kun mies ei uskalla h oitaa vauvaa kovin, kun pelkää, ettei pärjää kun on aika vaativa lapsi ja huutaa vähän väliä jotain... Olen kyllä yrittänyt miestä patistella viettämään aikaa vauvan kanssa, mutta melko laihoin tuloksin... :(

Sen pitäisi olla itsestäänselvyys! Mutta jos joku kokee sen olevan tuhatkertainen työ yhteen verrattuna niin en voi sitä ymmärtää...

Väsymystä tuntee varmasti jokainen äiti jossakin vaiheessa, mutta silti se oma asenne merkitsee paljon. Muutenhan ei olisi edes mahdollista kokea asioita eri tavoin.

Pois kaikki kauheat aikataulut, ks edellä. Älä usko anopin tai neuvolan täteihin tai varsinkaan vauvalehtien palstoihin.

Aamulla herätään, illalla nukkumaan. Ketä nukuttaa, nukkuu päikkärit. 5 ruokaa riittää.

Hyvin on pärjätty, meillä 4 lasta ja 6 vuotta ikäeroa.

Nyt vasta, kun puolet on koulussa, tarttee aikatauluja lasten harrastusten vuoksi. Kuitenkin itsellekin jää aikaa harrastaa monta tuntia vk:ssa. Kun oli kaikki pieniä, rakensimme talon pitkästä. Helposti meni. Aina olen ollut töissä, vain äitiyslomat poissa. Lapset tyytyväisiä, tasapainoisia, hyvin koulussa pärjääviä. Jokaisella 2 harrastusta.

Sitä työtä ei ole koskaan liikaa, kyllä normaali ihminen sen kerkeää tehdä. Älä istu koko päivää koneen tai telkan ääressä, tai juorua puhelimessa. Ruoanlaitto tulee siinä sivussa, missä pyykinpesukin. Aina meillä on sämpylät ja pullat pakkasessa, leipominen on lapsista mukavaa touhua äidin kanssa. Koti on siisti, kun sitä ylläpitää jatkuvasti.

Kun itse on hyvässä kunnossa, jaksaa tehdä vaikka mitä, esim. oma unen tarve vähenee huomattavasi. Siis lenkille!

Älkää aina valittako. Kahden kanssa ei voi olla rankaa eikä työtä ole liikaa. En ymmärrä, mihin aikasi kuluu.

Minä monesti hoidan kavereidenkin lapset tässä samassa...

että notkuuko lapset siinä joukon jatkona vai panostaako heihin.



Minä en ainakaan halua olla möllöttää elämää läpi, vaan tarjota lapsille parasta.

Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen en ollut ehtinyt lenkille, enkä hemmotellut itseäni. Eipä siihen ollut paljon mahdollisuuttakaan, kun vauva oli sellainen parkuja, joka nukkui vain sylissä - yöt ja päivät näin.



Mutta kun toinen syntyi ja samaan aikaan ensimmäinen oli jo riittävän iso pärjätäkseen kaksi tuntia ilman äitiä, niin huomasin myös tarvitsevani enemmän itseni hoitamista. Aloin käymään säännöllisemmin kampaajalla, kokonaan uutena hemmotteluna tuli hieronta pari kertaa kuukaudessa. Aloin käymään lenkillä kahdesti viikossa.



Kaiken ansiosta olen voinut koko ajan paremmin ja niinpä arkikin tuntuu aina vain helpommalta. Jotenkin se toisen lapsen syntymä herätti miettimään, että jotain on tehtävä, ja sitä myötä olen tuntenut kahden lapsen vanhemmuuden olevan vähintään yhtä helppoa kuin yhdenkin.