Lue keskustelun säännöt.
Suomalaisäidit ovat poikkeuksellisen loppu – Tutkijat löysivät yllättävän paradoksin: ”Pudotus on iso”
08.07.2026 |
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/95f40627-c1df-435b-b682-a4bf63885732
Artikkeli on maksullinen, mutta tekoäly tivistää jutun näin:
Artikkeli käsittelee THL:n ja Helsingin yliopiston tuoretta tutkimusta, jossa havaittiin, että suomalaisäidit kokevat poikkeuksellisen paljon uupumusta verrattuna muihin Pohjoismaihin – vaikka Suomi on monella mittarilla yksi maailman parhaista maista lapsiperheille.
Paradoksi
Tutkijat kuvaavat ilmiötä paradoksiksi:Suomessa on laaja neuvolajärjestelmä, perhevapaat, subjektiivinen päivähoito-oikeus ja korkea koulutustaso.
Silti äidit raportoivat enemmän uupumusta, stressiä ja riittämättömyyden tunnetta kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa.Tutkijoiden mukaan ”pudotus on iso”: suomalaisäitien hyvinvointi on heikentynyt selvästi viime vuosien aikana.
Mistä uupumus johtuu?
Artikkelin mukaan tutkimus nostaa esiin useita tekijöitä:
Arjen kuormitus on kasvanut: työelämän paineet, jatkuva suorittamisen kulttuuri, ja kotitöiden epätasainen jakautuminen.
Yksin pärjäämisen normi: suomalaiskulttuurissa korostuu vahva omillaan selviytymisen eetos.
Tukiverkostojen oheneminen: isovanhemmat asuvat kauempana, yhteisöllisyys on heikentynyt.
Mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet, ja avun hakeminen koetaan yhä raskaaksi.
Pienten lasten äidit ovat erityisen kuormittuneita.Tutkijat korostavat, että uupumus ei ole yksilön vika vaan rakenteellinen ongelma.
Miksi juuri Suomessa?Artikkeli nostaa esiin yhden yllättävän havainnon: Suomalaisäidit kokevat vähemmän iloa vanhemmuudesta kuin muissa Pohjoismaissa.
Tämä ei tarkoita, etteivät he rakastaisi lapsiaan – vaan että arjen kuormitus syö ilon tunteita.Tutkijoiden mukaan suomalaisilla äideillä on usein korkeat odotukset itsestään, ja epäonnistumisen pelko on yleistä.
Kommentit (232)
Kyllä se väsymys monilla äideillä tulee ainakin osittain tästä ristiriitaisesta äitien ilkkumisen kulttuurista, mikä palstallakin näkyy. Äiti on aina pahnan pohjimmainen, joka voidaan haukkua vähintään selän takana.
Äiti tekee väärin kun rajaa lastaan, äiti tekee väärin kun ei rajaa lastaan. Äiti tekee väärin kun sanoo olevansa väsynyt, äiti tekee väärin kun ei kerro väsymyksestään (sillä eihän äiti saa mikään jaksava äiti olla). Äiti tekee väärin kun pyytää lastenhoitoapua, äiti tekee väärin kun ei pyydä lastenhoitoapua.
Omassa pikkulapsiajassa sen arjen raskauden lisäksi sukulaiset tuntuivat taakalta. Aluksi valittivat kun "yritin pärjätä" ja en pyytänyt heiltä apua (en halunnut kun ovat tosi rajattomia). Sitten kuitenkin päädyin lopulta pyytämään ensin yhdeltä ja sitten toiselta sukulaiselta lastenhoitoapua eräässä vaikeassa tilanteessa. Puhutaan siis koko lasten siihenastisen 10 vuoden olemassaoloajan yhteensä n. 14h hoitoapua näiltä kahdelta sukulaiselta yhteensä.
Tämä oli aivan kamalaa. Molemmat olivat tosi rajattomia kodissamme. Toiselle lopulta päädyin sanomaan suoraan, että tämä ei tunnu hyvältä, voitko lopettaa käytöksen X. Olisin voinut toimia paremminkin ja en ollut kyllä asiallinen vaan ärtymys kuului ja näkyi, mutta sain koko suvun vihat niskaani. Olin kuulemma hyväksikäyttäjä ja kaikki vain auttoivat minua ja olin epäkiitollinen tästä.
Mieluummin sitä väsyy sitten ja yrittää selviytyä hyvin vaikeistakin tilanteista yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisissa paikoissa ihmiset asuvat jos random-mummot pihassa tai missään tulevat neuvomaan?
Omassa lähiössä ja kaupungissa ei ole tapana puhutella vieraita ihmisiä eikä lapsettomat mee leikkikentille.
Mut ilmeisesti niitä lapsettomia haittaa, jos lapset leikkivät ulkona leikkipaikalla tai leikkipuistossa ja lapseton on muuttanut siihen viereen niin, että ei voi edes ikkunaa pitää auki ilman täydellistä äänettömyyttä.
Itse muistan, että yksi mummo tuli kirpparilla viereen pudistelemaan päätänsä ja tuhahtelemaan, kun lapsi sai 2 vuotiaana uhmaraivarin ja huusi hetken aikaa sylissäni. Tuli oikein vielä toistamiseen viereen kyyläämään ja tuhahtelemaan hyvin näyttävästi niin, että ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Lapsen huuto kesti ehkä sen pari minuuttia, mutta tämäkin oli liikaa. Teki mieli kysyä, että hakattiinko sinut vastaavanlaisissa tilanteissa hiljaiseksi vai mikä on ongelma?
Vähän ihmettelen tätä. Nykyään näkee isiä tosi paljon lastensa kanssa ulkona, miten voi olla niin kuormittavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmettelen tätä. Nykyään näkee isiä tosi paljon lastensa kanssa ulkona, miten voi olla niin kuormittavaa?
Eihän tuo vielä kerro yhtään mitään todellisesta työnjaosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku kommentoi, miksi ei auta pikkulapsiarkea eläviä ystäviään, kun haluaa nyt omien lasten ollessa isompia levähtää ja toipua itse. Eihän kukaan sano, että pitäisi olla usein auttamassa. Enkä itse sellaista odottaisi. Mutta olisihan se ollut todella ihanaa, jos joku olisi pari kertaa vauvavuonna vienyt vauvan vaunulenkille tunniksi tai taaperoaikana viettänyt tunnin leikkipuistossa, jotta olisin saanut levätä. Tuskinpa isojen alakouluikäisten vanhemman toipumista estää, jos auttaisi vaikka tuttua lapsiperhettä kerran tai kahdesti vuodessa.
No, muutaman kerran olen lapsenvahtina ollut, ja hyvä ettei kalentereista heti katsottu jo seuraavaa aikaa, jolloin voisin taas olla apuna.
Oma elämäni oli kuitenkin vuosikausia tauolla, kun olin kiinni omassa lapsessani. Nyt kun olen sen ajan yli elänyt, ja aikaa on myös itsellenikin, en suostu siihen, että minua sanotaan tämän vuoksi itsekkääksi.
Jatkan, että ketjussa oli aiemmin myös hyvä kysymys: olitko itse tarjoutumassa lapsenvahti-avuksi, kun tämän kouluikäisen äidin lapsi oli pieni?
Mutta kaikkiaan, tämä on vähän jatkumoa tälle äitiyden vaatimuksille. Että kun on omansa saanut helppoon ikään ja aikaa nyt myös itselleen, on itsekäs jos ei ole tarjoutumassa lapsenvahdiksi lähipiirin pikkulapsi-vaihetta eläville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyys on todellakin itselle ollut uuvuttavinta äitiydessä. Masentavaa lukea kuinka yhteisöllisesti ihmiset ovat ennen muinoin eläneet. Kun ei ole ennestään laajaa samanmielistä samassa tilanteessa olevaa ystäväpiiriä, ei sukulaisia lähellä eikä isoa tiivistä perhettä. Vieraiden ihmisten kanssa on vaikea aloittaa mitään. Se menee lähinnä siihen, että apu kelpaa kelle vaan, mutta vastavuoroisuus tai yhdessä tekeminen ei kiinnosta. Kaikki on muutenkin kauhean kiireisiä ja jatkuvasti omissa menoissa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmettelen tätä. Nykyään näkee isiä tosi paljon lastensa kanssa ulkona, miten voi olla niin kuormittavaa?
Ja äiti siivoaa isän jälkiä siellä kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku kommentoi, miksi ei auta pikkulapsiarkea eläviä ystäviään, kun haluaa nyt omien lasten ollessa isompia levähtää ja toipua itse. Eihän kukaan sano, että pitäisi olla usein auttamassa. Enkä itse sellaista odottaisi. Mutta olisihan se ollut todella ihanaa, jos joku olisi pari kertaa vauvavuonna vienyt vauvan vaunulenkille tunniksi tai taaperoaikana viettänyt tunnin leikkipuistossa, jotta olisin saanut levätä. Tuskinpa isojen alakouluikäisten vanhemman toipumista estää, jos auttaisi vaikka tuttua lapsiperhettä kerran tai kahdesti vuodessa.
No, muutaman kerran olen lapsenvahtina ollut, ja hyvä ettei kalentereista heti katsottu jo seuraavaa aikaa, jolloin voisin taas olla apuna.
Oma elämäni oli kuitenkin vuosikausia tauolla, kun olin kiinni omassa lapsessani. Nyt kun olen sen ajan yli elänyt, ja aikaa on myös itsellenikin, en suostu siihen, että minua sanotaan tämän vuoksi itsekkääksi.
Jatkan, että ketjussa oli aiemmin myös hyvä kysymys: olitko itse tarjoutumassa lapsenvahti-avuksi, kun tämän kouluikäisen äidin lapsi oli pieni?
Mutta kaikkiaan, tämä on vähän jatkumoa tälle äitiyden vaatimuksille. Että kun on omansa saanut helppoon ikään ja aikaa nyt myös itselleen, on itsekäs jos ei ole tarjoutumassa lapsenvahdiksi lähipiirin pikkulapsi-vaihetta eläville.
Tämä. Kuittaillaan, että helppoahan sinulla on kun on jo teinejä. Arvatkaa oliko apuja silloin, kun olivat pieniä. Sitä paitsi on teineissäkin omat murheensa edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmettelen tätä. Nykyään näkee isiä tosi paljon lastensa kanssa ulkona, miten voi olla niin kuormittavaa?
Niin. Äiti siivoaa kotia ja laittaa ruokia valmiiksi kun isä on ulkona lasten kanssa.
Se lasten kanssa ulkoilu on paljon kevyempää ja hauskempaa kuin kotitöiden tekeminen.
Sitten kun isä ei ulkoile lasten kanssa, tekee äiti kotitöitä ja hoitaa samalla lapsia.
Miksi mahtaa äitiä väsyttää?
Nykyään tosin isätkin ovat Suomessa väsyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmettelen tätä. Nykyään näkee isiä tosi paljon lastensa kanssa ulkona, miten voi olla niin kuormittavaa?
Öööh. Meidän Äiti hoiti viisi lasta ihan yksinään. Isä oli töissä eikä ottanut juurikaan lastenhoitoon osaa.
Vesi haettiin kaivosta. Lämmitys puilla. Pyykki pestiin käsin samoin tiskit...
Miltäs kuulostaa Kumihuulisesta "Pitää olla omaa aikaa" Nykyäidistä?
Vierailija kirjoitti:
Onneksi naaraat eivät porsi ja syntyvyys on maailan pienin.
Tässä ketjussa ei puhuta porsaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessahan lisääntyy koko ajan m*ah*nmuuttajataustaisten osuus nimenomaan lapsiperheistä, Helsingin Naistenklinikalla on jo kauan ollut yli puolet syntyneistä lapsista etnisesti muita kuin suomalaisia. Miten tämä vaikuttaa? Olisiko niin, että kyse ei olisikaan kantasuomalaisten äitien ahdistuksesta?
Muuttajilla on yhteisöllisenpi kulttuuri. Äidit eivät jää yksin. Toisin kuin kantismammat.
Ja totuus on toista. Muslimimiehet lapsiaan hoida lainkaan mutta musliminaiset ei vaadi jatkuvasti jotain vaan tyytyvät äidin rooliin. Toisin on nämä kaikesta valittavat kantasuomalaiset naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku kommentoi, miksi ei auta pikkulapsiarkea eläviä ystäviään, kun haluaa nyt omien lasten ollessa isompia levähtää ja toipua itse. Eihän kukaan sano, että pitäisi olla usein auttamassa. Enkä itse sellaista odottaisi. Mutta olisihan se ollut todella ihanaa, jos joku olisi pari kertaa vauvavuonna vienyt vauvan vaunulenkille tunniksi tai taaperoaikana viettänyt tunnin leikkipuistossa, jotta olisin saanut levätä. Tuskinpa isojen alakouluikäisten vanhemman toipumista estää, jos auttaisi vaikka tuttua lapsiperhettä kerran tai kahdesti vuodessa.
No, muutaman kerran olen lapsenvahtina ollut, ja hyvä ettei kalentereista heti katsottu jo seuraavaa aikaa, jolloin voisin taas olla apuna.
Oma elämäni oli kuitenkin vuosikausia tauolla, kun olin kiinni omassa lapsessani. Nyt kun olen sen ajan yli elänyt, ja aikaa on myös itsellenikin, en suostu siihen, että minua sanotaan tämän vuoksi itsekkääksi.
Jatkan, että ketjussa oli aiemmin myös hyvä kysymys: olitko itse tarjoutumassa lapsenvahti-avuksi, kun tämän kouluikäisen äidin lapsi oli pieni?
Mutta kaikkiaan, tämä on vähän jatkumoa tälle äitiyden vaatimuksille. Että kun on omansa saanut helppoon ikään ja aikaa nyt myös itselleen, on itsekäs jos ei ole tarjoutumassa lapsenvahdiksi lähipiirin pikkulapsi-vaihetta eläville.
Tämä. Kuittaillaan, että helppoahan sinulla on kun on jo teinejä. Arvatkaa oliko apuja silloin, kun olivat pieniä. Sitä paitsi on teineissäkin omat murheensa edelleen.
Jep. Lisäksi isompikin alakoululainen ON vielä pieni, vaikkakin isompi taaperoon tai päiväkoti-ikäiseen verrattuna. Ja teinikin tarvitsee jaksavaa ja länsäolevaa vanhempaa, vaikkei tämän perään tarvitse samaan tapaan katsella.
Se, että pidän huolta myös itsestäni ja jaksamisestani EI ole itsekkyyttä, vaan panostan siinä omaan perheeseeni. Siihen, josta minä itse olen vastuussa.
Joten ei, vaikka minulla on nyt enemmän omaa aikaa, en ole käyttämässä sitä lapsenvahtina olemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku kommentoi, miksi ei auta pikkulapsiarkea eläviä ystäviään, kun haluaa nyt omien lasten ollessa isompia levähtää ja toipua itse. Eihän kukaan sano, että pitäisi olla usein auttamassa. Enkä itse sellaista odottaisi. Mutta olisihan se ollut todella ihanaa, jos joku olisi pari kertaa vauvavuonna vienyt vauvan vaunulenkille tunniksi tai taaperoaikana viettänyt tunnin leikkipuistossa, jotta olisin saanut levätä. Tuskinpa isojen alakouluikäisten vanhemman toipumista estää, jos auttaisi vaikka tuttua lapsiperhettä kerran tai kahdesti vuodessa.
No, muutaman kerran olen lapsenvahtina ollut, ja hyvä ettei kalentereista heti katsottu jo seuraavaa aikaa, jolloin voisin taas olla apuna.
Oma elämäni oli kuitenkin vuosikausia tauolla, kun olin kiinni omassa lapsessani. Nyt kun olen sen ajan yli elänyt, ja aikaa on myös itsellenikin, en suostu siihen, että minua sanotaan tämän vuoksi itsekkääksi.
Jatkan, että ketjussa oli aiemmin myös hyvä kysymys: olitko itse tarjoutumassa lapsenvahti-avuksi, kun tämän kouluikäisen äidin lapsi oli pieni?
Mutta kaikkiaan, tämä on vähän jatkumoa tälle äitiyden vaatimuksille. Että kun on omansa saanut helppoon ikään ja aikaa nyt myös itselleen, on itsekäs jos ei ole tarjoutumassa lapsenvahdiksi lähipiirin pikkulapsi-vaihetta eläville.
Tämä. Kuittaillaan, että helppoahan sinulla on kun on jo teinejä. Arvatkaa oliko apuja silloin, kun olivat pieniä. Sitä paitsi on teineissäkin omat murheensa edelleen.
Pikkulapsiaikana oli tosi raskasta olla koko ajan hälytysvalmiudessa. Teinien kanssa on eri tavalla haastavaa. Lasten ollessa pieniä olisin kaivannut vastavuoroista hoitoapua, mutta nyt kun niistä ajoista on rämmitty niin en jaksa ruveta enää kenenkään hoitoavuksi. Kun on vuosikausia ollut selviytymismoodissa niin nyt haluan palautua noista ajoista ja ottaa aikaa itselleni. Jos olisin tiennyt millaiseksi lapsiperhe-elämämme hyvistä lähtökohdista huolimatta muodostuu, en olisi hankkinut lapsia ollenkaan. Niin hirveää tämä on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Kun heittävät puhelimen nurkkaan, niin kummasti jaksavat. Valitusaikana ehtii siivota ja tiskata moneen kertaan. Isä voi hoitaa lasta kuten äitikin kotona ollessa. No problem.
Hyvin sanottu. Jos se aika mikä roikutaan puhelimessa valittamassa käytettäisiin johonkin hyödylliseen aika riittäisi hyvin kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessahan lisääntyy koko ajan m*ah*nmuuttajataustaisten osuus nimenomaan lapsiperheistä, Helsingin Naistenklinikalla on jo kauan ollut yli puolet syntyneistä lapsista etnisesti muita kuin suomalaisia. Miten tämä vaikuttaa? Olisiko niin, että kyse ei olisikaan kantasuomalaisten äitien ahdistuksesta?
Muuttajilla on yhteisöllisenpi kulttuuri. Äidit eivät jää yksin. Toisin kuin kantismammat.
Ja totuus on toista. Muslimimiehet lapsiaan hoida lainkaan mutta musliminaiset ei vaadi jatkuvasti jotain vaan tyytyvät äidin rooliin. Toisin on nämä kaikesta valittavat kantasuomalaiset naiset.
Niin. Kuiltit naiset eivät pyydä mitään, kiltit naisetm eivät saa mitään paitsi palvelijan roolin. Parempi näin kuin muslimina. Persumiehille tietty ikävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa italialaisen miehen kanssa ja olen huomannut muutaman euron Suomeen verrattuna. Ensinnäkin moni lapsi menee päiväkotiin jo noin vuoden ikäisenä, vaikka äiti olisi kotona. Tätä pidetään ihan normaalina, eikä kukaan ihmettele. Äiti saa rauhassa siivota, käydä kampaajalla ja lapsi saa kavereita. Myös isovanhemmat auttavat todella paljon, kun taas Suomessa monella mummolla teatterit ja harrastukset menevät lapsenlapsen edelle. En ole huomannut samanlaista syyllistämistä lasten ruutuajasta kuin Suomessa.
Vuoden ikäinen ei kaipaa "kavereita" vaan äitiään.
Kyllä moni tuo Suomessakin vuoden ikäisen päiväkotiin. Töissä päiväkodissa niin tiedän tämän. Eivät osaa kävellä ja järjestetään aamupäiväunia, mikä hankalaa kun henkilökuntaa ei sen enempää ole.
Eikö sillä pienten osastolla ole henkilökunta mitoitettu pienten tarpeisiin? Aivan, on.
Moni joutuu palaamaan töihin säilyttääkseen työpaikkansa, jota puolestaan tarvitaan, että voi elättää lapsensa ilman tukia
Naiset halusivat uran ja työelämään. Saitte haluamanne.
Näin on. Turha ruikuttaa kun olette naiset saaneet haluamanne.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmettelen tätä. Nykyään näkee isiä tosi paljon lastensa kanssa ulkona, miten voi olla niin kuormittavaa?
Mieheni ulkoili pääsääntöisesti lasten kanssa. Arvaapa mitä minä silloin tein kotona? Aivan, siivosin, pesin pyykkiä, tiskasin, tein ruokaa. Lapset aikuisina ihmettelivät, että miksi minä en ulkoillut heidän kansaan. No, siksi, kun kotona ei sillä välillä tapahtunut mitään. Ihan turha oli kuvitella, että ruoka olisi ollut valmiina ja kämppä kuosissa, vaikka olisi ollut ruoka-aika. Niinpä sitten mies sai luvan ulkoilla lasten kanssa. Sinänsä huvittavaa, että mies sai siitä hyvästä ylistäviä kommentteja kanssaihmisiltä. Mäkin oisin tykännyt chillailla lasten kanssa ulkona, jos vain olisin voinut luottaa siihen, että homma sillä välin pelittää kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmettelen tätä. Nykyään näkee isiä tosi paljon lastensa kanssa ulkona, miten voi olla niin kuormittavaa?
Öööh. Meidän Äiti hoiti viisi lasta ihan yksinään. Isä oli töissä eikä ottanut juurikaan lastenhoitoon osaa.
Vesi haettiin kaivosta. Lämmitys puilla. Pyykki pestiin käsin samoin tiskit...
Miltäs kuulostaa Kumihuulisesta "Pitää olla omaa aikaa" Nykyäidistä?
Niin, äitisi elämä oli yhtä helvettiä. Arvelen, että lapsien tehtävä oli toimia kotiorjina, koska äitisi ei muuten olisi selvinnyt. Lapsiin ei pahemmin huomiota kiinnitetty - siinähän keskenään tappelivat
Terveisin henkilö, joka 8v osasi tehdä läskisoosin ja laittaa tulet uuneihin ja siinä sivussa vahti pikkuveljeä. Hyvä meininki.
Minkälaisissa paikoissa ihmiset asuvat jos random-mummot pihassa tai missään tulevat neuvomaan?
Omassa lähiössä ja kaupungissa ei ole tapana puhutella vieraita ihmisiä eikä lapsettomat mee leikkikentille.